- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Taloussanomat jätti jotain kertomatta Goldman Sachsista

Valtavirtainen valemedia Taloussanomat [1] herättää kummastusta Goldman Sachs –rikollispankkia koskevalla uutisoinnillaan. Goldmanin talousrikoksia käsittelevässä tuoreessa uutisessa ei mainita lainkaan, että juutalaispankin sakot maksatettiin veronmaksajilla.

Muiden valtavirtaisten talousjulkaisujen tavoin Taloussanomat edustaa uusliberaalia [2] koulukuntaa, eli se toimii vapaaehtoisesti suurten pankkien edunajajana.

Amerikanjuutalainen Goldman Sachs –pankki [3] oli juutalaisjohtoisen Yhdysvaltojen keskuspankin [4] ohella 2008 kansainvälisen finanssikriisin pääsyyllinen.

Goldman Sachs tuhosi maailmantalouden hukuttamalla arvopaperimarkkinat myrkyllisiin huijauslainoihin [5], joiden pankki tiesi johtavan ennen pitkää kriisiin. Goldman löi jopa vetoa sen puolesta, ettei riskilainoja koskaan maksettaisi takaisin.

Ryöstämällä asuntovelalliset, institutionaaliset sijoittajat sekä amerikkalaiset veronmaksajat Goldman nettosi huikeat voitot. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kiinteistövillityksen ollessa huipussaan 2006 Goldman myönsi 76,5 miljardin arvosta asuntolainaa, ja noin kolmannes velallisista kuului niin sanottuun Subprime-riskiryhmään.

Koska Taloussanomat on vallanpitäjien ja eliitin puudeli, pyrkii se harhaanjohtavalla uutisoinnilla uskottelemaan lukijoille, että korruptio, koronkiskonta ja rakenteellinen talousrikollisuus eivät ole länsimaissa järin suuria ongelmia. Demokratia pelaa ja rikolliset pannaan maksamaan. Pankit eivät ole parasiitteja vaan ystäviä.

Ikävä kyllä todellisuus on päinvastainen.

Taloussanomien mukaan Goldman Sachs joutuu nyt ”pulittamaan mittavan summan” rangaistukseksi rikoksistaan. Kuinka ”mittavasta” summasta on sitten kyse? 5,1 miljardista! Mittasuhteet kuntoon: asuntokuplan puhjettua Goldman korotti omien työntekijöidensä palkkioita 16,5 miljardilla!

Mikä tärkeintä, pankkikriisin jälkeen Goldmanin lahjoma Yhdysvaltojen hallitus lahjoitti pankille 13 miljardia dollaria rahoituslaitosten ”pelastusoperaation [6]” yhteydessä. Toisin sanoen veronmaksajat maksoivat kaikki Goldmanin sakot ja lahjoittivat sille lisäksi 8 miljardia dollaria ilmaista rahaa kiitokseksi kansainvälisestä talouskriisistä. Tätä Taloussanomat ei tietenkään lukijoilleen kerro.

goldman cartoon [7]

New York Times rikollisten pää-äänenkannattajana

Goldman on itse myöntänyt [8], että se sumutti asiakkaitaan väittämällä, että huijauslainat olivat laadukkaita ja lähes riskittömiä sijoituskohteita.

Yksikään Goldman-pankkiiri ei kuitenkaan joudu vankilaan petoksesta tai mistään muustakaan rikoksesta. Ainut rangaistus on, että osa veronmaksajien lahjoittamista ”pelastusrahoista” palautetaan takaisin valtiolle.

Goldmanin kaltaiset rikollispankit ovat olleet tavallista enemmän tapetilla nyt myös Yhdysvaltojen presidenttikisan vuoksi. Kuten olemme uutisoineet, Goldman Sachs on ostanut [9] sekä demokraatit että republikaanit puolelleen.

Erityisen kiivasta keskustelua on aiheuttanut New York Timesin juutalaiskolumnisti Paul Krugmanin artikkeli [10], jossa hän valehteli amerikkalaisille, etteivät suurpankit itse asiassa olleetkaan vastuussa finanssikriisistä.

Krugmanin mielestä pankkivastaisuus on halpaa poliittista populismia, sillä todellisuudessa Wall Street ei hänen mukaansa ollut vastuussa finanssikriisistä. Suurpankkien pr-miehenä tunnettu Krugman syyttää artikkelissaan kriisistä ”pieniä, Wall Streetin ulkopuolisia insituutioita”, vaikka esimerkiksi Goldman on itse myöntänyt syyllisyytensä.

Krugmanin kolumnista hämmentyneet lukijat ovatkin kummastelleet, miten juutalaisen Arthur Ochs Sulzbergerin johtamalla New York Timesilla on otsaa julkaista finanssikriisiä koskevia valheita, jotka jopa Yhdysvaltojen hallitus on kumonnut [11]!

Stiglitz ja Krugman. [12]
Stiglitz ja Krugman.

Tehtävänä jatkuva valehtelu

Krugman edustaa amerikkalaisessa talouskeskustelussa valeoppositiota, sillä hän kannattaa taantuvien talouksien velkaelvytystä muttei rikollisen rahoitusjärjestelmän kokonaisvaltaista remonttia [13].

Toisin sanoen Krgumania pidetään ”kapitalismikriitikkona” siksi, että hänen mukaansa julkisen sektorin on suotavaa velkaantua mahdollisimman pahasti yksityisille rikollispankeille (joille on puolestaan annettava täysin vapaat kädet).

Toinen velkaelvytystä kannattava amerikanjuutalainen ”toisinajattelija” on Josef Stiglitz. Syntyperän lisäksi Krugmania ja Stiglitziä yhdistää se, että kumpikaan ei suostu myöntämään, että yksityisillä pankeilla on nykyjärjestelmässä oikeus luoda rahaa tyhjästä (1 [14], 2 [15]).

Molemmat heistä ovat saaneet jopa Nobel-palkinnon siksi, että he valehtelevat kansalaisille aktiivisesti suojellakseen yksityisten pankkien etua.

Sama pätee Taloussanomiin. Kaikkien kolmen – Taloussanomien, Stiglitzin ja Krugmanin – tärkein tehtävä on valehdella suurelle yleisölle maailmantalouden mekanismeista, jotta korruptio ja koronkiskonta voisivat jatkua. Keskustelu Goldman Sachsin roolista todistaa tämän.

 

Lue myös: Talousdemokraattien julkaisu haastaa pankkiirien poliittisen vallan [16]