Talousblogisti: ”turvapaikanhakijoita” päästetään Suomeen entistä lepsummin perustein

Valtamedia on kirjoittanut syksyn aikana paljon siirtolaispolitiikan ”kiristämisestä” sekä erityisesti irakilaisten elintasosurffaajien käännyttämisestä. Tilastot osoittavat, että puheet ovat puhdasta valhetta.

Talousblogisti Pauli Vahtera vertasi Irakista, Afganistanista ja Somaliasta Suomeen tulleiden määriä vuosilta 2014 ja 2015: ”Viime vuonna kielteisen päätöksen sai 60 %, tänä vuonna enää 41 %.”

Yhä useammat saavat siis myönteisen päätöksen, vaikka syyskuussa maahanmuuttovirasto uskotteli kansalaisille, että esimerkiksi Irakista ja Somaliasta otetaan vastaisuudesta siirtolaisia paljon tiukemmalla seulalla.

vahtera1
Vahteran selvitys.

Toisin sanoen maahanmuuttovirasto valehteli suomalaisille yrittäessään tukahduttaa syksyllä leimahtanutta maahanmuuttovastaista liikehdintää. Maahanmuuttovirasto väitti, että Irakin ja Somalian turvallisuustilanne oli muuttunut jo niin paljon, ettei suomalainen turvapaikka ole enää välttämätön. Nyt tullaankin pakoon matalaa elintasoa.

Vahtera summaa: ”Irakilaisista kielteisen päätöksen sai viime vuonna 49 %, tänä vuonna ainoastaan 16 %. Kyse on siis päätöksien vertaamisesta. Se hirmuinen joukko irakilaisia notkuu VOKeissa odottamassa lepsuilun jatkumista.”

Aiemmin tänä vuonna Vahtera arvosteli kovin sanoin Elinkeinoelämän Valtuuskunnan valheellisia väitteitä, joiden mukaan siirtolaisuus synnyttää tulijoiden etniseen alkuperään katsomatta talouskasvua kohdemaassa.

 

Lue myös: Perussuomalainen oikeusministeri ei protestoi irakilaismurhaajien pitämistä Suomessa

10 kommenttia

    1. http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=10553.40

      Lisää Sumppia: ”Ei kuollut ketään tai joku satunnainen riittiuhri, joka mahdollisesti myös pääsi elimistään.

      Kahvilaan ”pakoon” juossut nainen ampui itse laukaukset ulkona ennen oven avaamistaan. Monet silminnäkijät olivat samoja kuin 9/11 iskussa ja Le Monden reportteri sattui olemaan kameransa kanssa Bataclanin takana. Nainen riippumassa ulkopuolella on selkeä lavastus. ”Uhrien” sairaalahoidosta ja kuljetuksista vastasi Naton alaisuudessa Afganissa tyoskennellyt lääkäri, olikohan nimensä Juven. Nato on osallinen, samoin Ranskan hallitus, CIA ja Mossadi.

      Valtaosa ihmisistä ei kykene näkojään ymmärtämään ”iskua” eikä sen mahdollisia seurauksia. Makaaberia.

      Hollande on juutalainen, samoin Valls ja Cazeneuve, alkuaan Kazanov. Bataclanista kuin sattumalta juuri eräs Benjamin Cazeneuve tiedotti ”teurastuksesta” fb-sivullaan. Ne 1500 muuta eivät siihen kyenneet…

      ”https://www.youtube.com/embed/7Z6emHVL1tM?feature=player_embedded”

      Videolla terroristit Hollande, Valls, Netanuahu ja muut kipat juhlivat synagoogassa juutalaisten hurratessa hyvin mennyttä false flagiaan. Charlie Hebdon kanssa oli sama juttu, tosin hurrasivat hieman hiljempaa.

      Sandy Hook oli yhtä lailla false flag. Kukaan ei kuollut siinä. FBI:n sivulla virallisen tilaston mukaan vuonna 2012 ei kuollut ketään murhattuna/tapettuna sillä alueella. Tarkoituksena hoaxeilla on vain yrittää kerätä aseet jenkeiltä kun ne ovat niiiin vaarallisia. Sen jälkeen ilmeisesti olisi suunnitemana toimeenpanna kansanmurha, kuten aina aselakien kiristämisen jälkeen juutalaiskommunistisissa maissa kuten kävi Kiinassa, NL:ssa ja Ukrainassa. Euroopassahan ei enää normaaleilla ihmisillä olekaan aseita, joten mädät poliitikot, kolmannen maailman raiskaajat ja synagoogit tekevät mitä lystäävät.

      On voinut ihan hyvin kuollakin joitain, mutta ei varsinaisissa ”ampujaisissa” vaan ”terrori-iskun” yhteydessä joku esim. kaapattu ja rituaalimaisesti tapettu, ja josta sitten sanotaan sen kuolleen iskussa.

      Kuitenkin nuo Nick Alexanderit ja muut, joiden naamat ovat näkyneet tiedotusvälineissä, ovat hoaxissa mukana. Nick Alexander mm. näytti Daeshin sormimerkkiä valokuvassa, mikä oli otettu vähän ennen ”konserttia” (kryptoja). Konserttisalissahan piti olla 1500 ihmistä, se oli uutisten mukaan täynnä, joten ainakin jonkun olisi pitänyt videoida tapahtumia, muttei ole mitään uskottavaa. Todistajanlausunnot ovat ristiriitaisia kaikilta osin. Missään ei ole valokuvia tai videoita tuollaisesta ihmismäärästä valumassa tai karkaamassa teatterista. On vain n. 100 ihmistä Bataclanin takana ja n. 50- 100 ihmistä konsertista pelastuneita Bataclanin edessä kuvattuina. Kenelläkään heistä ei ole merkkiäkään shokista, itkusta tms. Jos joku viettää tunteja teurastuksessa ja tulituksessa, niin luulisi sen naamasta näkyvän ja joku veritippa jossain, muttei ainoatakaan merkkiä mistään. Jotkut katsoivat kelloa tyyliin ”milloin näytös loppuu”…

      EoDM ovat saatananpalvojia ja viljelevät näitä sormimerkkejä yhtälailla. FB-sivuillaan oli ainakin vielä muutama viikko sitten Ranskan lippu täynnä tyypillisiä sarvisormimerkkejä ym. Olivat juonessa mukana, saivathan ilmaista markkinointia miljoonien edestä. Nyt kaikki tietävät EoDM:n nimen ja levymyynti on moninkertainen.

      Varmasti Suomessakin vain ajan kysymys milloin alkavat false flagit. Sittenhän voivat saattaa voimaan poikkeustilalait ja orwelli olisi pikkuhiljaa totta. Tämäkin sivusto olisi rasismia ja antisemitismiä, viimeinen suljettu saareke matkalla kohti juutalaiskommunistista kolmannenmaailman vuohennussijoitten ja pedofiilien nwo-diktatuuria. Lapset raiskattaisiin ja tapettaisiin. Kaikki vastarannan kiisket perheineen lahdattaisiin ”yhteiskunnalle vaarallisina” ja ”antisemiittisinä”. EU:n komission kaavailemat ja nimittämät rajavartijat ottaisivat haltuun kaupunkeja ja saisivat vahvistusta edelleen. US-Nato tulisi peesaamaan daesh-mossadirajavartijoita jos kansa olisi liian raivona. No, tuo yksi mahdollinen skenaario.

      Poikkeuksetta kaikki iskut on sattuneet juutalaisten omistamissa paikoissa (hoax helpompaa), joten kannattaa välttää esim. Hartwallin areenaa, juutalaisen omistama ja muita vastaavia judepaikkoja. Jos tosiaan suunnittelevat hoaxia eikä todellista false flagia, niin tilaisuudessa tuskin olisikaan muita kuin juutalaisia, ihan salassapidon vuoksi.

      Jos jotain todellisia uhreja olisikin, heidän omaisiaan ei varmasti haastateltaisi inside-false flagissa. Hallituksen ja turvatoimista vastaavien arvostelu olisi sitä luokkaa, etteivät kipapäät haluaisi ottaa riskiä. Nyt kaikki olivat yhtä hyminää ja kukaan ei vahingossakaan kyseenalaistanut turvatoimia. Kuin sattumalta harjoitukset olivat kuitenkin samana päivänä, kuten aina näiden ”iskujen” yhteydessä.

      Alexander Daesh-merkkinsä kanssa. Siis ne ovat juutalaisia. Tuollekin jos laittaa maskin ja rätin päähän niin näyttää tyypilliseltä isisläiseltä.

      Enemmän näistä sormi sinne tyypeistä:
      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=13895.0

      Sandy Hook-hoaxissa mm. Parkerin hoax-perheen lapset näyttivät valokuvassa tyypillistä saatananpalvojien sormimerkkiä, jota EoDM ja juutalaispoliitikotkin kuten Bush ja Obama käyttävät ahkerasti.

      Nämä juutalaisten/ vapaamuurarien/ saatananpalvojien merkit toistuvat kaikissa kyseisissä inside/false flag/ psyop jne. tapauksissa.

      Rosebergin hoaxissa juutalainen sai lähteestä riippuen viisi-seitsemän luotia nahkaansa, mutta pisaraakaan verta ei tullut mistään. Sairaalassa tämä juutalainen ”supersankari” kuvattiin muutaman muun kanssa ja kaikilla kädet sarvimerkissä.

      Merkelin ja aikoinaan Hitlerin suosima muunnos.

      Ari Fleischer, usajuutalainen saatananpalvoja. Esimerkkejä on loputtomiin.

      Mielipuolen oloinen rabbi.

      Olematta mitenkään erityisen uskovainen, näille hulluille ja sekopäille ei pitäisi antaa minkäänlaista valtaa, ei taloudellista, poliittista tai muutakaan valtaa. Kyseessä on vähäjärkisten psykopaattien terrori eikä sille ole mitään oikeutusta. Huomioitavaa, että nämä mielipuolet ovat juutalaisen ”hengellisen” elämän ”valoja”.

      Sandy Hookin ”kuolleet” lapset ovat laulaneet mm. yleisissä ja televisioiduissa tapahtumissa. Lapset tietysti muuttuvat kasvaessa, joten se ei ole niin riskaabelia kuin aikuisten ollessa kyseessä. Mille yhtyeille N.A oli tehnyt hommia? Joillekin juutalaisten bändeille? U2 on yksi nwo-tapauksista joka esiintyi Bataclanissa äskettäin EoDM:n kanssa. Uskoisin, että on liittynyt isisläisiin tai jo kuulunut niihin joukkoihin jo aiemmin. Osa on voinut muuttaa Israeliin, osa vaihtanut kampausta ja saanut uudet paperit tai jatkanut omana itsenään ”kuolleen” henkilöllisyyden ollen valhe. who knows. Kuitenkin kyseessä on viranomaisten, hallituksen ja tiedustelupalvelujen tempaus, joten paperit ja tarvittaessa plastiikkakirurgi tuskin ovat ongelma. Ja jos joku uhkaa laulaa niin helppo vaientaa tarvittaessa.

      The Economist-lehden (Rothscildien omistama) kansi 2015 on joidenkin mukaan täynnä terroristisymboliikkaa. Mm. Liisa Ihmemaan päivämäärät viittaavat 13.11 2015 iskuihin. Tuo voi hyvinkin olla totta, koska viime toukokuussa ladattiin youtubeen outo video, jolla mustasurma-maskiin pukeutunut kaapuhahmo viittoilee sairaanoloisesti. Video oli koodattu ja siinä näkyi taustalla kidutettuja naishahmoja kun ääni muutettiin kuviksi. Kidutetut paljastuivat sittemmin joiksikin leffahahmoiksi, mutta aukipuretut koodit viittasivat 13.11 päivämäärään. Oli myös koodi, jolla ennustettiin iskua Valkoiseen Taloon. Selvisi myös, että video oli kuvattu jossain entisen puolalaisen mielisairaalan rauniolla. Kaikenkaikkiaan tyypillistä sairaiden fanaatikkojen nwo-kouhotusta. Jos videon jutut pitävät paikkansa, lähitulevaisuudessa on odotettavissa jokin false flag Valkoiseen Taloon.

      Plusääni(11)Miinusääni(1)
  1. Vahtera on fiksu äijä, joka on paljastanut lukemattoman määrän erilaista suhmurointia Suomen kansanvaihtopolitiikasta. Ei mikään ihme, että siionistinen Perussuomalaiset ei halunnut miestä puolueensa palvelukseen puolueensa talouspoliittiseksi asiantuntijaksi, vaikka Vahtera itseään tarjosi.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  2. On olemassa sellaisia juttuja, kansan rauhoittamiseksi, että kymmeniä on itse palannut vapaaehtoisesti takaisin. Mutta siitä ei pahemmin enää kirjoitella, kuinka paljon heitä tulee joka päivä. Pakkosiirtolaiset tulevat siis väkisin ja se halutaan salata. Näin Suomi valloitetaan siirtolaisuudella ja suomalaiset vieläpä maksavat siitä.

    Sodasta tai sisällissodasta ei voi tulla pakolaiseksi, siksi onkin keksitty uusi nimi pakkosiirtolaisille; ”turvapaikanhakijat”. Näin Suomi valloitetaan siirtolaisuudella ja siitä ei saisi sanoa mitään.

    Plusääni(8)Miinusääni(2)
  3. Maanpetturihallitus Valtakunnanoikeuteen tai soramontun pohjalle ja nappi ohtaan!

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  4. Olen luvannut äidilleni vetää turpaan muutamia ministerejä ja/tai eu-poliitikkoja mikäli kävelevät vastaan.Siis en suunnittele sen suurempaa , vedän vain perinteisesti turpaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(2)
  5. Kuka tai ketkä ovat monikulttuurisuuden ja vihapuhelakien taustavaikuttajia? Samoin selviää avoimien ovien maahanmuuton aikaansaajat monissa eri maissa. Kuvin ja sanoin. Tässä muutamia maita:

    Jewish involvement in the promotion of ’hate speech’ laws, multiculturalism, mass immigration, denationalization, subversion of traditional values, and related items:

    Englanti
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-Britain.php
    Ranska
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-France.php
    Irlanti
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-Ireland.php
    USA
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-USA.php
    Kanada
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-Canada.php
    Hollanti
    http://balder.org/judea/Hate-Speech-Laws-Immigration-Jewish-Influence-Holland.php

    Sivusto sisältää oivaltavia paljastuksia myös Skandinaviasta ja Suomesta.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  6. Ylen hallituksen entinen puheenjohtaja (2008-2014) Kari Neilimo on vapaamuurari. Tähän kun lisää sen, että toimitusjohtaja Lauri Kivinen on David Rockefellerin perustaman Trilateraalisen komission jäsen ja uutis- ja ajankohtaistoiminnan päällikkö Atte Jääskeläinen on Bilderberg-kokouksen kävijä, niin on turha enää ihmetellä, miksi Yle suoltaa saastaista globalismi- ja monikulttuurisuuspropagandaa. Se ei näy vain ajankohtaisohjelmissa, vaan myös viihdeohjelmissa.

    voi jutkujen joulu!!

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  7. Olipa hyvä sivu junnulta tuo balder.org! Mutta niinkuin suurin osa mvlehden lukijoiden kommenteista! Magneettimedia foliohattu 🙂

    Plusääni(3)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat