Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) vaatimus maahanmuuton kaksinkertaistamisesta on synnyttänyt paljon keskustelua verkossa. Talousblogisti Pauli Vahteran mukaan puhe joukkomaahanmuuton taloudellisista hyödyistä on ideologista soopaa.

Kansainvälisyyttä painottavien ”talousviisaiden” mukaan palkkoja polkeva ulkomaalaisperäinen halpatyövoima on Suomen pelastus. Valtamedian lainaamien ”tutkijoiden” mukaan maahanmuuttajat eivät norkoile veronmaksajien kustannuksella, vaan perustavat aktiivisesti yrityksiä, jotka työllistävät lukemattomia suomalaisia.

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Ei-valkoiset Euroopan ulkopuolelta tulevat siirtolaiset ovat valtava taloudellinen rasite kaikille Euroopan maille. Edes maahanmuuttajien yrittäjyys ei ole ongelmatonta, sillä siihen liittyy tiiviisti entistä ammattimaisemman järjestäytyneen rikollisuuden rantautuminen esimerkiksi Suomeen. Veronkierto, suojelurahat, kiristys, huumeet ja työntekijöiden riisto eivät edistä tervettä taloudellista kehitystä. Tänään sanomalehti Kaleva uutisoi, että maahanmuuttajataustainen ”pitseriasuku” on perustanut Suomen-laajuisen mafian kaltaisen rikollisverkoston ajamaan etuaan. Tätäkö EVA haluaa lisää Suomeen?

Juhana Vartiainen vaatii Suomeen väestönvaihtoa.
Juhana Vartiainen vaatii Suomeen väestönvaihtoa.

Pauli Vahteran mukaan Suomen oikeistolaiset ”talousviisaat” ovat imeneet vasemmistoa muistuttavat monikulttuurisuusoppinsa Ruotsista. Kulttuurimarxilainen valtamedia antaa mielellään palstatilaa sellaisille taloustutkijoille, jotka eivät kyseenalaista leväperäisen pakolaispolitiikkamme järkevyyttä. Vahtera toteaa, että mikäli EVA:n vaatimuksia noudatettaisiin, otettaisiin Suomeen vuoteen 2100 mennessä lähes 3 000 000 (!) uutta maahanmuuttajaa. Maahanmuuttajien korkean syntyvyyden ja esimerkiksi perheenyhdistysten vuoksi väestö- ja elatuspaine olisi tietysti vielä monta kertaa tätä pahempi. Samalla, kun elätettävien syntyvyys nousee, elättäjien (siis suomalaisten) syntyvyys on jatkuvasti laskenut. Tässä on taloudellisen katastrofin ainekset.

Vahteran mielestä EVA:n raportti kompuroi heti alkuunsa asettelemalla peruskysymyksensä väärin. Tarvitaanko Suomeen muka uutta työvoimaa? Meillä on pian puoli miljoonaa kotimaista työtöntä – miksei heihin panosteta? Myös puhe talouskasvusta perustuu usein silmänkäännölle. Suomen BKT:n pelätään joissain arvioissa supistuvan 50 % seuraavien vuosikymmenten aikana. Tällöin se olisi samaa tasoa kuin 1980.

Tilastokeskuksen mukaan vuosina 1970 ja 1980 työttömiä oli kuitenkin vain 1-3 prosenttia yli 20-vuotiaiden joukossa. BKT ei siis ole yhteiskunnan toimivuuden ainut mittari. Suomi oli hyvinvointivaltio, vaikka BKT oli puolet pienempi. Sitten talous- ja väestöpolitiikka kansainvälistettiin. Taloudellisen nationalismin loppu syöksi Suomen lamaan ja murskasi hyvinvointivaltion. Kaikille pitäisi siis olla selvää, miksi Suomen talous takkuilee. Tästä huolimatta ”talousviisaat” ja valtamedia vaativat, että kansainvälisyyden synnyttämää talouskriisiä on ruokittava tekemällä Suomesta entistä kansainvälisempi maahanmuuton, vapaakaupan ja EU-liittovaltiopolitiikan avulla.

karisuomalainen1

Maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymistilastot ovat karua luettavaa. Vain 28 % tulee tekemään töitä ja yleensä he muuttavat lopulta takaisin kotimaahansa. Opiskelemaan tulee 31 %. He käyttävät julkisin varoin tuettua koulujärjestelmäämme hyväkseen ja muuttavat ulkomaille usein heti valmistuttuaan. Veronmaksajalle jää luu käteen. Lisäksi suurin osa ulkomaisesta työvoimasta toimii matalapalkka-aloilla, joten heidän maksamillaan veroilla ei tulla kustantamaan suurten ikäluokkien eläkkeitä tai julkisia palveluita.

Peitelläkseen rumia tilastoja maahanmuuton kannattajat turvautuvat idioottimaisiin hokemiin, kuten ”Helsinki ei pärjäisi ilman ulkomaalaisia bussikuskeja”. Miksei hallitus tahdo työllistää työttömiä suomalaisia bussikuskeja? Miksi tänne tarvitaan maahanmuuttajakuskeja, joiden perheen elatuksen ja ilmaisen koulutuksen suomalaiset joutuvat maksamaan? Miksi maksamme maahanmuuttajien peruskoulutuksen, kun meidän olisi uudelleenkoulutettava ammattitaitoisia Nokian irtisanomia insinöörejä?

Maahanmuutto on valtava taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen ongelma Suomessa, mutta silti valtamedia ylistää EVA:n vaatimuksia vailla pienintäkään kritiikkiä. Syy tälle on toimittajien poliittinen arvomaailma. He eivät aja yhteiskunnan etua vaan omia itsekkäitä päämääriään. Kuten olemme viime päivinä uutisoineet, suomalaismediat Helsingin Sanomista aina Kalajokilaaksoon ovat valmiita jopa valehtelemaan törkeästi lukijoilleen, jotta maahanmuuton ongelmista ei syntyisi julkista keskustelua.

 

Aiheesta lisää:

Köyhyyskeskustelussa unohdetaan rodun vaikutus
Valkoiset mustia älykkäämpiä?
Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
Vasemmistoekonomi: Maahanmuutosta suurta haittaa taloudelle
Video: juutalaiset ja vapaa maahanmuuttopolitiikka
Norjassa kansalaiset tahdotaan aivopestä kannattamaan maahanmuuttoa
Poliitikot suojelivat maahanmuuttajien pedofiiliverkostoa 23 vuoden ajan
Ruotsalaiset ovat jo vähemmistö Malmössä

6 kommenttia

  1. Kansainvälisistä opiskelijoista vähän vajaa 50% jää Suomeen töihin valmistuttuaan. 75% haluaisi jäädä töihin, mutta nykyinen lainsäädäntö estää kunnollisen työnhaun, tiukan maassaololuvan vuoksi. On valheellista siis väittää, että he muuttavat ulkomaille usein heti valmistuttuaan, sillä se ei pidä paikkaansa. Laskennallisesti myös riittää että jos 30% kv-opiskelijoista jää Suomeen töihin, kustantavat he kaikkien Suomessa omana aikanaan opiskelleiden kv-opiskelijoiden synnyttämät kustannukset muutamassa vuodessa.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Hatusta vedettyjä lukuja ilmeisesti kun et anna lähdettä ? Minä väitän että kv-opiskelijat ovat reaalitaloudellisesti menoerä, kokonaisvaltaisesti laskettuna. Miksiköhän vaikka Israel tai Vietnam ei tee noin, jos se on tuollainen rahasampo ?

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. On periaatteessa tyhmää toistaa itseään, mutta koska aikaisemmin eri artikkeliin antamani kommnentti sopii myös tähän, niin toistan sen (koska kukaan ei viitsisi lähteä sitä hakemaan pelkän viittauksen perusteella):

    ”Jo varsin hyvin näkyvisssä olevassa tulevaisuudessa työvoiman tarve mm. Suomessa tulee radikaalisti vähentymään – varmasti hyvin tiedossa talouselämän päättäjillä, jopa monilla poliitikoillakin – ainakin seuraavista kahdesta syystä:

    1. Ennenkaikkea teollisen tuotannon nopeasti etenevä robotisointi.
    Edelleen jopa kotonaan asuville vanhuksille on jo kehitetty ja edelleen kehitetään robottien avulla toimivia palveluja, jotka vähentävät näiltä osin hoitohenkilökunnan tarvetta

    2. 3D-tulostimien nopea edelleenkehitys ja niiden hintojen radikaali halpeneminen – pian voinee herra Jokamies tulostaa hankkimallaan 3d-tulostimella esim. varaosia erilaisiin laitteisiinsa, teollisista sovelluksista puhumattakaan!

    Vallanpitäjiemme oman ”demokraattisesti kontrolloidun” Yle-propagandakoneen aivopesutoimintaa
    johtamaan vallanpitäjämme ovat asettaneet varmasti bilderberg-Apuselle mieleiset bilderbergit, päätoimittaja Jääskeläisen ja toimitusjohtaja Kivisen. Ylen toimintaa kriittisesti seuraava Ylewatch-blogisti kirjoittaa:

    ”YLE PROMOTOI KANSANVIHOLLISTEN PROPAGANDAA,
    Ylen tv-uutisten lisäksi yhtiön verkkosivut kertoo tänään (29.1.2015) päivätyssä myötäkarvaan kerrotussa uutisessa EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava, että ”Suomen työllisyysaste jää pysyvästi liian alhaiselle tasolle, ellei ulkomailta saada reilusti lisää työikäistä väkeä”. Tällainen arvio on esitetty Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn tilaamassa raportissa Tulevaisuuden tekijät, jonka ovat kirjoittaneet yliaktuaari Topias Pyykkönen ja tutkija Pekka Myrskylä.

    Terveessä kansallisvaltiossa tällaiset tutkijat olisi julistettu kansanviholliseksi ja EVA rikolliseksi suomalaisvastaiseksi organisaatioksi. Ikävä kyllä elämme aikaa, jossa Euroopan maiden juuretonta eliittiä tukeva ”sivistyneistö” voi rangaistuksetta käydä sotaa kansojaan vastaan. Päämäärättömän talouskasvun ylimmäksi epäjumalaksi nostanut maamme ”eliitti” on viimeistään 1990-luvun laman jälkeen hylännyt valtion ensimmäisen periaatteen, sen tehtävän hoitaa omien kansalaisten etuja. Jokaisella suvereenilla valtiolla on myös maantieteelliset rajat, joiden sisälle pääseminen riippuu kansalaisten tahdosta eikä muiden kuten globaalitalouden asiamiesten ja ulkomaalaisten maahanpyrkijöiden haluista. Valtiojohdon hyväksymät talouselämän lakeijat ajavat ilmiselvästi muiden kuin suomalaisten etua, joten sellainen ”eliitti” on yksinkertaisesti pettänyt kansalaisensa. Se, että Yle levittää EVA:n propagandaa ilman sen näkyvämpäa kritiikkiä, asettaa myös veronmaksajien kustantaman tiedotusjätin kyseenalaiseen asemaan…”

    Suosittelen artikkelin lukemista kokonaisuudessaan: http://ylewatch.blogspot.com/2015/01/yle-promotoi-kansanvihollisten.html#comment-form

    Aiheeseen liittyvät myös seuraavat artikkelit:

    ”Mamuille Rakennetaan Nyt Kulttuurisesti Joustavia Asuntoja!!”, http://www.mitavittua.fi/2015/01/21/mamuille-rakennetaan-nyt-kulttuurisesti-joustavia-asuntoja/

    ”Suomalainen Uushulluus Monikulttuurisessa Multisensorisessa Keskuksessa!!”, http://www.mitavittua.fi/2015/01/23/suomalainen-uushulluus-monikulttuurisessa-multisensorisessa-keskuksessa/

    ”MaMut Valloittivat Ruotsin!! Ruotsalaiset Vähemmistönä Jo Malmössa!!”, http://www.mitavittua.fi/2015/01/25/mamut-valloittivat-ruotsin-ruotsalaiset-vahemmistona-jo-malmossa/

    http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Vallanpitäjiemme sekä Jääskeläisen,Kivisen ja Apusen Bilderberg/NWO-agendaan kuuluu mm. valtaväestön köyhdyttäminen ja kansallisvaltioiden tuhoamimen. Näitä kumpaakin päämäärää palvelee ulkomaisen halpatyövoiman (ennenkaikkea värillisten afrikkalaisten) tuominen polkemaan palkkatasoa ja syrjäyttämään valkoista suomalaisväestöä työttömiksi sekä vähitellen sekoittamaan se negroidiseksi sekaroduksi Kalergi-suunnitelman mukaisesti (tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm).
    NWO-agendan takanahan ovat perimmältään Wall Streetin juutalais-illuminati-pankkigangsterit.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Jotenkin kummasti kiinnitetään aina huomiota näihin afrikkalaistaustaisiin, vaikka samaan aikaan aasialaisia on huomattavasti enemmän Euroopassa. Huijaus on jo mennytkin niin pitkälle, että aasialaiset ovat jopa Euroviisuissa, nimittäin Israel. Ihmiset jopa ovat niin sokeita, että luulevat kreikkalaisten olevan samoja kuin suomalaiset ja muut germaaniset kansat. Nämä etleän kansat, eivät paljonkaan kunnioita germaaneja, vaan halveksivat meitä ja nimittelevät natseiksi. Epäilenkin vahvasti, etteivät Etelä-Eurooppalaiset ole edes alkuperäisiä eurooppalaisia, vaan aasiasta alunperin. Ainakin samanlaisilta he näyttävät. Vertaappa vaikkapa mustalaista ja espanjalaista tai muuta etelä-eurooppalaista keskenään. Huomaatko eron?

    Näin ovat aasialaiset valloittaneet jo suuren osan Eurooppaa ja saaneet sen hyväksytyksi. Nykyään heille jopa annetaan rahaa, koska toivotaan heidän pysyvän EU:ssa. Tällä tarkoitan Kreikkaa. Näin vähä-vähältä he ottavat vallan. Varsinkin sekoittumalla germaanisiin kansoihin.

    Plusääni(0)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat