Talousblogisti pakolaiskriisistä: ”Suomen hallitus tukee mafiaa”

Maahanmuuttokriittinen talousblogisti Pauli Vahtera syyttää tuoreessa kirjoituksessaan Suomen hallitusta ihmissalakuljettajien ja mafian rahoittamisesta veronmaksajien euroilla.

”Suomen hallitus tukee mafian liiketoimintaa Välimerellä,” Vahtera toteaa ja kertaa viimeisimpiä tilastoja.

Eurooppaan tunkeutui viime vuonna yhteensä 1,3 miljoonaa laitonta siirtolaista ilman papereita ja matkustusasiakirjoja. Arvioiden mukaan Välimeren alueen ihmissalakuljettajat – eli järjestäytynyt rikollisuus – tienasi siirtolaismassalla ainakin 4 miljardin euron voitot.

Suomen hallitus puolestaan mahdollistaa mafian ihmissalakuljetusbisneksen jatkumisen pitämällä rajoja auki kaikille – myös laittomille siirtolaisille.

Mikäli Eurooppa päättäisi sulkea rajat, järjestäytynyt rikollisuus menettäisi valtaisan siivun rikollisista tuotoistaan, joilla rahoitetaan myös muita myrkyllisiä hankkeita, kuten huumekauppaa ja prostituutiota.

Vahtera muistuttaa, että 85 prosentilla Suomeen saapuvista ”siirtolaisista” ei ole ”mitään turvapaikkaan oikeuttavaa syytä tulla Suomeen”. Kyse on siis mafian järjestämästä elintasoshoppailusta, ei esimerkiksi sodan aiheuttamasta inhimillisestä hädästä.

Myös EU:n rajavartiolaitos Frontex pelaa rikollisliigojen pussiin järjestämällä ilmaiskuljetuksia laittomille siirtolaisille:

Käytännössä EU käy hakemassa tulijat Libyasta. Tämä toimii ilmeisesti niin, että salakuljettajat laittavat kumiveneen ihmisiä täynnä matkaan ja soittavat Frontexiin, että nyt on taas ihmisiä merihädässä.

Frontexin laivat käyvät poimimassa ihmiset veneistä ja antavat kumiveneet takaisin salakuljettajille uutta ihmislastia varten. Tehokasta ja halpaa. Miksei veneitä upoteta?”

frontex2

Ammattirikolliset ja vastaanottokeskustyöntekijät samassa veneessä

Viime helmikuussa Frontex julkaisi Vahteran mukaan raportin, joka kuvastaa hyvin salakuljetuksen ammattimaisuutta.

Raportissa muun muassa todetaan:

”Salakuljetusverkostoja on useita ja ne ovat tehokkaasti organisoituja. Turkissa on Izmirissä, Bodrumissa ja Istanbulissa keskuksia, jotka värväävät siirtolaisia ja järjestävät kuljetukset rannikon lähtöpaikoille.

Verkostot hoitavat yleensä kukin tiettyä kansallisuutta (syyrialaisia, afgaaneja, pakistanilaisia tai bangladeshilaisia).

Merikuljetusten järjestämisen ohella salakuljettajat antavat siirtolaisille tietoa eri EU-maiden turvapaikkaprosesseista ja myyvät heille väärennettyjä dokumentteja.

Suurin kysyntä on Syyrian passeilla, henkilökorteilla, syntymätodistuksilla ja oleskeluluvilla.”

Rikollisliigojen ohella laiton siirtolaisuus hyödyttää Vahteran mukaan maahanmuuttobisneksessä työskenteleviä eurooppalaisia. Näiden palkat kustannetaan valtioiden kassasta, joten he pahentavat esimerkiksi Suomen julkista velkataakkaa.

Vastaanottokeskukset ovat surkein mahdollinen investointi

”Pelkästään Suomessa maahanmuuttobisnes alkaa olla 2,5-3 miljardin euron liiketoimintaa kun kaikki humanitäärisen maahanmuuton kustannukset huomioidaan,” Vahtera laskee ja jatkaa:

”Kun tähän vielä lisätään kehitysavun miljardi, Suomen lähivuosien velkaantuminen selittyy suurelta osin ulkomaalaisten auttamisen aiheuttamilla kansantaloudellisilla kustannuksilla.”

Valtamedia valehtelee jatkuvasti, että pakolaiskriisi on taloudellinen ”siunaus” Suomelle, koska uudet vastaanottokeskukset luovat työpaikkoja ja merkitsevät uusia maksavia asiakkaita paikallisille yrityksille.

Vastaanottokeskustyöpaikat ja laittomien siirtolaisten ostovoima kustannetaan kuitenkin valtion rahoilla, joten kyse on alati kasvavasta taakasta veronmaksajien näkökulmasta. Mitä enemmän vastaanottokeskuksia perustetaan, sitä vähemmän valtiolla on varaa huolehtia suomalaisista lapsista, sairaista ja vanhuksista.

Maahanmuuttobisnes kustannetaan ulkomaisella velkarahalla, mikä merkitsee myös entistä kovempaa korkotaakkaa suomalaisille. Ulkomaisen koronkiskojan kannalta tilanne on tietysti edullinen, mutta Suomelle se on katastrofi.

Kun muut maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset (esimerkiksi kasvava rikollisuus) lasketaan mukaan, olisi parempi, että sama raha käytettäisiin vaikkapa palkkaamalla suomalaisia kaivamaan ja täyttämään hiekkakuoppia. Vastaanottokeskukset ovat surkein mahdollinen investointikohde.

”Maahanmuutto on ainoa julkinen toiminto, jossa rahan käyttö on hulvatonta, tuhlaavaista ja valvomatonta ilman mitään rajoja ja vastuuta. Siksi salakuljetuksen tukeminen sopii hyvin tähän rahan käyttöön,” Vahtera vielä muistuttaa.

 

Lue myös:

Suomea johtaa mafia
Talousblogisti: Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa
Talousblogisti: ”turvapaikanhakijoita” päästetään Suomeen entistä lepsummin perustein

5 kommenttia

  1. Näinhän se juuri on, että tää pakolais ja matujen hyysäys viimeistään upottaa tän maan taloudellisesti ja lisäksi noi loiset jää tänne riesaksi hamaan tulevaisuuteen.

    Ainut keino ois ”puhdistaa pöytä” ja se on tällä kertaa hieman veristä puuhaa.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
    1. Me päästään niistä siististi eroon. Poliitikot joutuvat oikeuteen petoksistaan. Maahantunkeutujat palautetaan humaanisti kotimaihinsa. Mallia voidaan ottaa vaikka Pakistanista, joka on parhaillaan häätämässä kolmea miljoonaa afgaania omiin nurkkiinsa – osa heistä on asunut Pakistanissa jopa 40 vuotta.

      Plusääni(10)Miinusääni(1)
      1. Ei tule onnistumaan. Että päästään niistä siististi eroon. Se on haihattelua ja itsepetosta. Suomen päättäjät ja viranomaiset tekevät kaikkensa että ne jäisivät tänne ja muihin EU maihin – kuin tuholaispesäkkeet jotka syövät elävältä sisältäpäin isäntämaan.

        Lisää on tulossa miljoonia! Johtavat vapaamuurarit EU elimissä, mediassa, viranomaiskoneistossa tekevät kaikkensa hukuttaakseen Euroopan tähän mustanruskeaan saastaan. Vahvat, itsenäiset, etnisesti yhtenäiset kansallisvaltiot halutaan tuhota ja tilalle monirotuinen ja monikulttuurinen väkivaltahelvetti jossa kukaan ei ole turvassa. Se luo pohjan myös tiukalle valvontayhteiskunnalle jossa veronmaksajan selkänahka revitään verille.

        https://www.youtube.com/watch?v=6lGVWEe-Xmg

        Plusääni(9)Miinusääni(0)
        1. Eiköhän jokainen täällä ymmärrä, mitä meille ollaan tekemässä. En ainakaan itse ole henkisesti hyväksymässä kansanmurhaamme tai yhteiskunnan muuttumista scifi-dystopiaksi, mutta en myöskään ole menossa kaduille lahtaamaan neekereitä tai esivaltaa mielivaltaisesti.

          Vallankumous on mahdollinen – ja ainoa vaihtoehto. Maahantunkeutujistakin tullaan tällöin pääsemään siististi eroon.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. EU on talousmafia. Kaikki mitä Brysselissä päätetään, oli sitten pyrintö mikä tahansa. ”Kaiken takana seisoo Euro.” Kun koko ”yhteistoiminta-alueen” erisnimi on puolet kyseisen epäpyhän konklaavin käyttämästä rahayksiköstä ……………………………………niin mitä muuta voi odottaakaan?
    Eräänlaista Stalinin harjoittamaa talous- ja työllisyyspolitiikkaa eli kattava pakkotyöleirien saaristo, joiden vangit olivat ”halpaa” työvoimaa käytännössä nolla kustannuksin, koska työvoimakustannukset olivat hyvin ”vähäiset”. Muutama hapankaalin riekale keitetyssä vedessä. Siitä huolimatta ”prokteilla” oli kiire ja olivat usein epäonnistuneita lopputulokseltaan, koska ”suuri harppaus” oli tärkeämpi kuin huolellinen suunnittelu ja laadukas lopputulos. Ilmeisesti se kyllä onnistui, että ”kansanvihollisia” rangaistiin mahdollisimman ”hyvin”. Puistattavaa.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat