Monilla kristityillä on käsitys, että he pääsevät kuoleman jälkeen taivaaseen, kun vain uskovat Jeesukseen. ”Jeesus on verellään puhdistanut meidät synneistämme”, he sanovat. Tämä on valitettavasti väärä käsitys ja vastoin Jumalallista järjestystä, jonka mukaan ihmisen täytyy tehdä parannus päästäkseen taivaaseen. Kristityt uskovat, että he pääsevät taivaaseen, vaikka vasta kuolinhetkellä tekevät parannuksen ja uskovat Jeesukseen. Kuitenkin Jeesus itse sanoi:
”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Tämä tarkoittaa, että ihmisen täytyy elää Kymmenen Käskyn mukaan päästäkseen taivaaseen. Valitettavasti kaikki kristityiksi itseään nimittävät kirkot uskovat pelastukseen välittömästä armosta. Pahinkin rikollinen pääsee muka taivaaseen, kun vain kuolinhetkellä kääntyy Jeesuksen puoleen ja saa pyytäessään synnit anteeksi, he uskovat.
Emanuel Swedenborg, jolle Jeesus itse ilmestyi ja määräsi hänet kirjoittamaan teologiset teoksensa, kirjoittaa kirjassaan ”Taivas ja helvetti [1]” taivaaseen pääsystä ja välittömästä armosta seuraavasti:
”521. Ne, joita ei ole opetettu taivaasta ja taivaaseen johtavasta tiestä sekä taivaselämästä ihmisessä, luulevat, että taivaaseen pääseminen on ainoastaan armosta, joka suodaan niille, jotka ovat uskossa ja joiden puolesta Herra puhuu; niin että on sisäänpääsy ainoastaan suosiosta; näin ollen, että kaikki ihmiset, niin monta kuin heitä onkaan, voitaisiin pelastaa hyvästä tahdosta; eräät vieläpä luulevat, että myös kaikki helvetissä voitaisiin pelastaa. Mutta he eivät tiedä mitään ihmisestä, että hän on täysin sellainen kuin hänen elämänsä on, ja hänen elämänsä on sellainen kuin hänen rakkautensa on, ei ainoastaan sisäisiinsä nähden, jotka kuuluvat hänen tahtoonsa ja ymmärrykseensä, vaan myös ulkoisiinsa nähden, jotka kuuluvat hänen ruumiiseensa, ja että hänen ruumiillinen muotonsa on ainoastaan ulkoinen muoto, jossa sisäiset asettautuvat näytteille vaikutuksessa, ja että sen johdosta koko ihminen on oma rakkautensa (nähdään edellä, nro 363). Eivätkä he tiedä, että ruumis ei elä itsestään, vaan omasta hengestään, ja että ihmisen henki on juuri hänen mieltymyksensä, ja että hänen spirituaalinen ruumiinsa ei ole muuta kuin hänen mieltymyksensä ihmismuodossa, jollaisena se myös näkyy kuoleman jälkeen (nähdään edellä, nrot 453–460). Niin kauan kuin nämä asiat ovat tuntemattomia, ihminen voidaan taivuttaa uskomaan, että pelastus ei ole muuta kuin Jumalallinen hyvä tahto, jota armoksi ja laupeudeksi kutsutaan.
522. Mutta mitä Jumalallinen armo on, selitetään ensiksi. Jumalallinen armo on puhdasta armoa koko ihmiskuntaa kohtaan sen pelastamiseksi; ja se on myös jatkuvaa jokaiselle ihmiselle, eikä se koskaan vetäydy kenenkään luota; ja sen tähden jokainen, joka voidaan pelastaa, pelastetaan. Mutta ketään ei voida pelastaa muutoin kuin Jumalallisin keinoin, mitkä keinot Herra on paljastanut Sanassa. Jumalalliset keinot ovat, mitä kutsutaan Jumalallisiksi totuuksiksi: ne opettavat, miten ihmisen on elettävä, jotta hänet voidaan pelastaa. Näiden totuuksien avulla Herra johtaa ihmisen taivaaseen, ja niiden avulla Hän istuttaa ihmiseen taivaselämän: tämän Herra tekee kaikille. Mutta taivaselämää ei voida istuttaa kehenkään, ellei hän pidättäydy pahasta, sillä pahuus estää sen. Niinpä siinä määrin kuin ihminen pidättäytyy pahuudesta, samassa määrin Herra johtaa häntä Jumalallisten keinojensa avulla puhtaasta armosta, aina varhaislapsuudesta elämänsä loppuun saakka maailmassa ja sen jälkeen ikuisesti. Tämä on, mitä Jumalallisella armolla tarkoitetaan. Tästä on ilmeistä, että Herran armo on puhdasta armoa, mutta ei välitöntä, eli se ei ole sellaista, että kaikki pelastetaan hyvästä tahdosta, miten tahansa he ovat eläneet.
523. Herra ei koskaan tee mitään vastoin järjestystä, koska Hän Itse on Järjestys. Herrasta etenevä Jumalallinen Totuus on, mikä tekee järjestyksen, ja Jumalalliset totuudet ovat järjestyksen lakeja; niiden mukaan Herra johtaa ihmistä. Sen tähden pelastaa ihminen välittömästä armosta on vastoin Jumalallista järjestystä; ja mikä on vastoin Jumalallista järjestystä, on vastoin Jumaluutta. Jumalallinen järjestys on taivas ihmisessä, mutta tämän järjestyksen on ihminen itsessään kääntänyt nurin elämällä vastoin järjestyksen lakeja, jotka ovat Jumalallisia totuuksia. Tähän järjestykseen Herra saattaa ihmisen takaisin pelkästä armosta järjestyksen lakien avulla; ja siinä määrin kuin hänet saatetaan takaisin siihen, samassa määrin vastaanottaa hän taivasta itseensä, ja se, joka vastaanottaa taivaan itseensä, tulee taivaaseen. Tästä on jälleen ilmeistä, että Herran Jumalallinen armo on puhdasta armoa, mutta ei välitöntä.
524. Jos ihmiset voitaisiin pelastaa välittömästä armosta, kaikki pelastettaisiin, myös ne, jotka ovat helvetissä, eikä silloin olisi helvettiäkään, koska Herra on itse Armo, itse Rakkaus ja itse Hyvyys. Sen tähden on vastoin Hänen Jumaluuttaan sanoa, että Hän voisi välittömästi pelastaa kaikki eikä pelasta. On tunnettua Sanasta, että Herra tahtoo kaikkien pelastusta eikä kenenkään kadotusta.
525. Useimmat kristitystä maailmasta toiseen elämään tulevat tuovat mukanaan sellaisen uskon, että heidät tullaan pelastamaan välittömästä armosta, sillä he rukoilevat hartaasti sitä. Mutta kun heidät sitten tutkittiin, saatiin tietää, että he uskovat taivaaseen pääsyn olevan ainoastaan sisään pääsemistä, ja että ne, jotka päästetään sisään, ovat taivaallisessa ilossa. He ovat täysin tietämättömiä, mitä taivas ja taivaallinen ilo ovat. Sen tähden heille kerrottiin, ettei Herra kiellä taivasta keneltäkään ja että heidät päästettäisiin sisään, jos he haluavat sitä, ja myös jäädä sinne. Ne, jotka näin halusivat, myös päästettiin sisään. Mutta kun he olivat ensimmäisellä kynnyksellä, valtasi heidät sellainen sydämen tuska taivaallisen lämmön tuulahduksesta, mikä on rakkaus, jossa enkelit ovat, ja taivaallisen valon virtauksesta, mikä on Jumalallinen totuus, että he tunsivat itsessään helvetillistä piinaa taivaallisen ilon sijasta; ja tästä kauhistuneina he heittäytyivät pää edellä alas sieltä. Näin heitä opetettiin elävällä kokemuksella, ettei kenellekään voi antaa taivasta välittömästä armosta.
526. Olen joskus keskustellut enkelien kanssa tästä asiasta ja sanonut heille, että maailmassa useimmat niistä, jotka elävät pahuudessa, kun he puhuvat toistensa kanssa taivaasta ja ikuisesta elämästä, eivät sano toisin kuin että taivaaseen astuminen on ainoastaan sisään pääsemistä yksin armosta. Ja että siihen uskovat etenkin ne, jotka tekevät uskosta ainoan pelastumisen keinon: sillä sellaiset tämän uskontonsa periaatteen vuoksi eivät katso elämään ja rakkauden tekoihin, jotka tekevät elämän, eivätkä näin muihin keinoihin, joiden avulla Herra istuttaa taivaan ihmiseen ja tekee hänet vastaanottavaiseksi taivaalliselle ilolle. Ja koska he näin hylkäävät kaiken todellisen välityksen, tämän periaatteen pakosta he päättävät, että ihminen pääsee taivaaseen yksin armosta, mihin he uskovat Isä Jumalan liikuttavan Poikansa väliintulon kautta. Tähän enkelit sanoivat, että he tiesivät sellaisen opin pakosta seuraavan sen periaatteen omaksumisesta, että ihminen pelastuu yksin uskosta; ja koska kaiken muun lähtökohta on tämä oppi, johon ei voi virrata mitään taivaan valoa, koska se ei ole totta, ja että sieltä on tietämättömyys, joka nykyään vallitsee Kirkossa Herrasta, taivaasta, elämästä kuoleman jälkeen, taivaallisesta ilosta, rakkauden ja lähimmäisenrakkauden olemuksesta sekä yleensä hyvästä ja sen yhdistymisestä toden kanssa, siis ihmisen elämästä, mistä se on ja millainen se on; vaikka pitäisi olla kuitenkin tunnettua, ettei elämä kenelläkään ole koskaan ajatuksesta, vaan tahdosta ja sen johdosta teoista; ja että elämä on ajatuksesta ainoastaan siinä määrin kuin ajatus on peräisin tahdosta; näin elämä ei ole uskosta paitsi siinä määrin kuin usko on peräisin rakkaudesta. Enkelit surevat, että sellaiset ihmiset eivät tiedä, että usko yksinään on mahdoton kenessäkään, koska usko ilman alkuperäänsä, joka on rakkaus, on ainoastaan tietoa ja muutamissa eräänlaista vakuuttelua, joka teeskentelee uskoa (nähdään edellä, nro 482). Sellainen vakuuttelu ei ole ihmisen elämässä, vaan sen ulkopuolella, sillä se erotetaan ihmisestä, jos se ei ole yhdenmukainen hänen rakkautensa kanssa. Enkelit sanoivat edelleen, että ne, joilla on sellainen periaate ihmisen pelastuksen oleellisesta keinosta, eivät voi muuta kuin uskoa välittömään armoon, koska he havaitsevat luonnollisesta valosta ja myös näkemästään kokemuksesta, että erillinen usko ei tee ihmisen elämää, koska samalla tavalla voivat ajatella ja itseänsä vakuutella ne, jotka elävät pahaa elämää. Tästä johtuu, että uskotaan, että pahat voidaan yhtäläisesti pelastaa kuin hyvätkin, edellyttäen että he kuolinhetkellään puhuvat luottamuksella välityksestä ja armosta sen kautta. Enkelit tunnustivat, etteivät he vielä koskaan ole nähneet kenenkään pahaa elämää eläneen päässeen taivaaseen välittömästä armosta, miten tahansa varmuudesta eli luottamuksesta, jota uskolla tarkoitetaan korkeammassa merkityksessä, olivat puhuneet maailmassa. Kun kysyttiin Aabrahamista, Iisakista, Jaakobista ja Daavidista sekä Apostoleista, eikö heitä vastaanotettu taivaaseen välittömästä armosta, enkelit vastasivat, ettei heistä ketään näin vastaanotettu, vaan jokainen elämänsä mukaan maailmassa; ja että he tiesivät, missä mainitut henkilöt ovat, ja etteivät he ole siellä arvostetumpia kuin toiset. He sanoivat, että nämä henkilöt on mainittu Sanassa kunnioituksella siitä syystä, että heillä tarkoitetaan sisäisessä merkityksessä Herraa; ”Aabrahamilla”, ”Iisakilla” ja ”Jaakobilla” Herraa Jumaluuteen ja Jumalalliseen Ihmisyyteensä nähden; ”Daavidilla” Herraa Jumalalliseen Kuninkuuteensa nähden; ja ”Apostoleilla” Herraa Jumalallisiin Totuuksiin nähden; ja että kun ihminen lukee Sanaa, enkeleillä ei ole lainkaan mitään käsitystä näistä henkilöistä, koska heidän nimensä eivät tule taivaaseen, vaan niiden sijasta he ymmärtävät Herraa, kuten juuri kerrottiin; ja että siksi Sanassa, joka on taivaassa (mistä edellä, nro 259), ei sellaisia nimiä ole mainittu, koska se Sana on sisäinen merkitys Sanasta, joka on maailmassa.
527. Että on mahdotonta istuttaa taivaselämää sellaisiin, jotka ovat eläneet päinvastaista elämää maailmassa, voin todistaa runsaan kokemukseni vuoksi. Sillä oli muutamia, jotka olivat uskoneet, että he vastaanottaisivat helposti Jumalallisia totuuksia kuoleman jälkeen, kun he kuulisivat niitä enkeleiltä, ja että he uskoisivat niihin ja sen jälkeen eläisivät toisin, ja siten heidät voitaisiin vastaanottaa taivaaseen. Mutta tätä yritettiin monen kanssa, kuitenkin ainoastaan niille, jotka olivat samanlaisessa uskossa ja joille se sallittiin siitä syystä, että he tietäisivät, ettei katumus kuoleman jälkeen ole mahdollista. Muutamat niistä, joiden kanssa tämä koe tehtiin, ymmärsivät totuuksia ja näyttivät ottavan niitä vastaan; mutta niin pian kuin he kääntyivät oman rakkautensa elämään, he hylkäsivät ne, vieläpä puhuivat niitä vastaan. Muutamat hylkäsivät ne heti eivätkä halunneet edes kuulla niistä. Toiset tahtoivat, että se rakkauden elämä, jonka he olivat hankkineet maailmasta, otettaisiin heiltä pois ja enkelillinen elämä eli taivaselämä valettaisiin sen sijalle. Tämäkin sallittiin tapahtua heidän kanssaan, mutta niin pian kuin heidän rakkautensa elämä oli otettu heiltä pois, he makasivat aivan kuin kuolleet voimansa menettäneinä. Näiden ja muiden kokemusten avulla yksinkertaisia hyviä henkiä opetettiin, ettei kenenkään elämää voi mitenkään muuttaa kuoleman jälkeen; ja että pahaa elämää ei voi millään tavalla muuttaa hyväksi elämäksi, eli helvetillistä elämää enkelilliseksi elämäksi, koska jokainen henki on päästä kantapäihin saakka sellainen kuin hänen rakkautensa on, siis sellainen kuin hänen elämänsä on; ja muuttaa hänen elämänsä vastakohdakseen, on tuhota henki täysin. Enkelit myöntävät, että on helpompaa muuttaa yön lintu kyyhkyseksi ja sarvipöllö paratiisilinnuksi kuin muuttaa helvetillinen henki taivaan enkeliksi. Että ihminen kuoleman jälkeen jää sellaiseksi kuin hänen elämänsä oli ollut maailmassa, nähdään edellä omassa luvussaan (nrot 470–484). Kaikesta tästä voidaan nyt todeta, ettei ketään voitaisi vastaanottaa taivaaseen välittömästä armosta.”
Näin siis taivaaseen pääsy tarkoittaa sitä, että ihmisen täytyy tehdä parannus eli tutkia omia syntejä, pyytää niitä anteeksi Jumalalalta eli Jeesukselta ja elää sen jälkeen Kymmenen Käskyn mukaista elämää. Näin Jeesus vähitellen poistaa ihmisen synnit ja hän pääsee taivaaseen. Koko Raamattu todistaa, että taivaaseen pääsevät ne, jotka elävät hyvää tehden eikä ne, jotka tekevät pahaa lähimmäiselleen.
Yksi pahimmista nykykirkon virheistä on väärä kolminaisuusoppi, jonka mukaan on olemassa kolme jumalaa eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Oikea käsitys on seuraava: Isä tarkoittaa Jeesuksen sielua eli Jehova Jumalaa, Poika Hänen kirkastettua ruumistaan ja Pyhä Henki Hänestä ulosvirtaavaa Jumaluutta. Näin Jumala on niin kuin Hänen luomansa ihminen eli Jumalan kuva, jolla on sielu, ruumis ja sielusta ruumiin kautta tuleva toiminta. Taivaaseen eivät pääse ne, jotka erottavat Jumalan kolmeksi persoonaksi. Herra Jeesus Kristus on ainoa Jumala.
Benjamin Kivilohkare, miles Domini
Lähteet:
http://novahierosolyma.fi/ [2]
Nova Hierosolyma [1]