TAIVAASEEN PÄÄSY

Monilla kristityillä on käsitys, että he pääsevät kuoleman jälkeen taivaaseen, kun vain uskovat Jeesukseen. ”Jeesus on verellään puhdistanut meidät synneistämme”, he sanovat. Tämä on valitettavasti väärä käsitys ja vastoin Jumalallista järjestystä, jonka mukaan ihmisen täytyy tehdä parannus päästäkseen taivaaseen. Kristityt uskovat, että he pääsevät taivaaseen, vaikka vasta kuolinhetkellä tekevät parannuksen ja uskovat Jeesukseen. Kuitenkin Jeesus itse sanoi:

”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” (Matt. 19: 17). Tämä tarkoittaa, että ihmisen täytyy elää Kymmenen Käskyn mukaan päästäkseen taivaaseen. Valitettavasti kaikki kristityiksi itseään nimittävät kirkot uskovat pelastukseen välittömästä armosta. Pahinkin rikollinen pääsee muka taivaaseen, kun vain kuolinhetkellä kääntyy Jeesuksen puoleen ja saa pyytäessään synnit anteeksi, he uskovat.

Emanuel Swedenborg, jolle Jeesus itse ilmestyi ja määräsi hänet kirjoittamaan teologiset teoksensa, kirjoittaa kirjassaan Taivas ja helvetti taivaaseen pääsystä ja välittömästä armosta seuraavasti:

521. Ne, joita ei ole opetettu taivaasta ja taivaaseen johtavasta tiestä sekä taivaselämästä ihmisessä, luulevat, että taivaaseen pääseminen on ainoastaan armosta, joka suodaan niille, jotka ovat uskossa ja joiden puolesta Herra puhuu; niin että on sisäänpääsy ainoastaan suosiosta; näin ollen, että kaikki ihmiset, niin monta kuin heitä onkaan, voitaisiin pelastaa hyvästä tahdosta; eräät vieläpä luulevat, että myös kaikki helvetissä voitaisiin pelastaa. Mutta he eivät tiedä mitään ihmisestä, että hän on täysin sellainen kuin hänen elämänsä on, ja hänen elämänsä on sellainen kuin hänen rakkautensa on, ei ainoastaan sisäisiinsä nähden, jotka kuuluvat hänen tahtoonsa ja ymmärrykseensä, vaan myös ulkoisiinsa nähden, jotka kuuluvat hänen ruumiiseensa, ja että hänen ruumiillinen muotonsa on ainoastaan ulkoinen muoto, jossa sisäiset asettautuvat näytteille vaikutuksessa, ja että sen johdosta koko ihminen on oma rakkautensa (nähdään edellä, nro 363). Eivätkä he tiedä, että ruumis ei elä itsestään, vaan omasta hengestään, ja että ihmisen henki on juuri hänen mieltymyksensä, ja että hänen spirituaalinen ruumiinsa ei ole muuta kuin hänen mieltymyksensä ihmismuodossa, jollaisena se myös näkyy kuoleman jälkeen (nähdään edellä, nrot 453–460). Niin kauan kuin nämä asiat ovat tuntemattomia, ihminen voidaan taivuttaa uskomaan, että pelastus ei ole muuta kuin Jumalallinen hyvä tahto, jota armoksi ja laupeudeksi kutsutaan.

522. Mutta mitä Jumalallinen armo on, selitetään ensiksi. Jumalallinen armo on puhdasta armoa koko ihmiskuntaa kohtaan sen pelastamiseksi; ja se on myös jatkuvaa jokaiselle ihmiselle, eikä se koskaan vetäydy kenenkään luota; ja sen tähden jokainen, joka voidaan pelastaa, pelastetaan. Mutta ketään ei voida pelastaa muutoin kuin Jumalallisin keinoin, mitkä keinot Herra on paljastanut Sanassa. Jumalalliset keinot ovat, mitä kutsutaan Jumalallisiksi totuuksiksi: ne opettavat, miten ihmisen on elettävä, jotta hänet voidaan pelastaa. Näiden totuuksien avulla Herra johtaa ihmisen taivaaseen, ja niiden avulla Hän istuttaa ihmiseen taivaselämän: tämän Herra tekee kaikille. Mutta taivaselämää ei voida istuttaa kehenkään, ellei hän pidättäydy pahasta, sillä pahuus estää sen. Niinpä siinä määrin kuin ihminen pidättäytyy pahuudesta, samassa määrin Herra johtaa häntä Jumalallisten keinojensa avulla puhtaasta armosta, aina varhaislapsuudesta elämänsä loppuun saakka maailmassa ja sen jälkeen ikuisesti. Tämä on, mitä Jumalallisella armolla tarkoitetaan. Tästä on ilmeistä, että Herran armo on puhdasta armoa, mutta ei välitöntä, eli se ei ole sellaista, että kaikki pelastetaan hyvästä tahdosta, miten tahansa he ovat eläneet.

523. Herra ei koskaan tee mitään vastoin järjestystä, koska Hän Itse on Järjestys. Herrasta etenevä Jumalallinen Totuus on, mikä tekee järjestyksen, ja Jumalalliset totuudet ovat järjestyksen lakeja; niiden mukaan Herra johtaa ihmistä. Sen tähden pelastaa ihminen välittömästä armosta on vastoin Jumalallista järjestystä; ja mikä on vastoin Jumalallista järjestystä, on vastoin Jumaluutta. Jumalallinen järjestys on taivas ihmisessä, mutta tämän järjestyksen on ihminen itsessään kääntänyt nurin elämällä vastoin järjestyksen lakeja, jotka ovat Jumalallisia totuuksia. Tähän järjestykseen Herra saattaa ihmisen takaisin pelkästä armosta järjestyksen lakien avulla; ja siinä määrin kuin hänet saatetaan takaisin siihen, samassa määrin vastaanottaa hän taivasta itseensä, ja se, joka vastaanottaa taivaan itseensä, tulee taivaaseen. Tästä on jälleen ilmeistä, että Herran Jumalallinen armo on puhdasta armoa, mutta ei välitöntä.

524. Jos ihmiset voitaisiin pelastaa välittömästä armosta, kaikki pelastettaisiin, myös ne, jotka ovat helvetissä, eikä silloin olisi helvettiäkään, koska Herra on itse Armo, itse Rakkaus ja itse Hyvyys. Sen tähden on vastoin Hänen Jumaluuttaan sanoa, että Hän voisi välittömästi pelastaa kaikki eikä pelasta. On tunnettua Sanasta, että Herra tahtoo kaikkien pelastusta eikä kenenkään kadotusta.

525. Useimmat kristitystä maailmasta toiseen elämään tulevat tuovat mukanaan sellaisen uskon, että heidät tullaan pelastamaan välittömästä armosta, sillä he rukoilevat hartaasti sitä. Mutta kun heidät sitten tutkittiin, saatiin tietää, että he uskovat taivaaseen pääsyn olevan ainoastaan sisään pääsemistä, ja että ne, jotka päästetään sisään, ovat taivaallisessa ilossa. He ovat täysin tietämättömiä, mitä taivas ja taivaallinen ilo ovat. Sen tähden heille kerrottiin, ettei Herra kiellä taivasta keneltäkään ja että heidät päästettäisiin sisään, jos he haluavat sitä, ja myös jäädä sinne. Ne, jotka näin halusivat, myös päästettiin sisään. Mutta kun he olivat ensimmäisellä kynnyksellä, valtasi heidät sellainen sydämen tuska taivaallisen lämmön tuulahduksesta, mikä on rakkaus, jossa enkelit ovat, ja taivaallisen valon virtauksesta, mikä on Jumalallinen totuus, että he tunsivat itsessään helvetillistä piinaa taivaallisen ilon sijasta; ja tästä kauhistuneina he heittäytyivät pää edellä alas sieltä. Näin heitä opetettiin elävällä kokemuksella, ettei kenellekään voi antaa taivasta välittömästä armosta.

526. Olen joskus keskustellut enkelien kanssa tästä asiasta ja sanonut heille, että maailmassa useimmat niistä, jotka elävät pahuudessa, kun he puhuvat toistensa kanssa taivaasta ja ikuisesta elämästä, eivät sano toisin kuin että taivaaseen astuminen on ainoastaan sisään pääsemistä yksin armosta. Ja että siihen uskovat etenkin ne, jotka tekevät uskosta ainoan pelastumisen keinon: sillä sellaiset tämän uskontonsa periaatteen vuoksi eivät katso elämään ja rakkauden tekoihin, jotka tekevät elämän, eivätkä näin muihin keinoihin, joiden avulla Herra istuttaa taivaan ihmiseen ja tekee hänet vastaanottavaiseksi taivaalliselle ilolle. Ja koska he näin hylkäävät kaiken todellisen välityksen, tämän periaatteen pakosta he päättävät, että ihminen pääsee taivaaseen yksin armosta, mihin he uskovat Isä Jumalan liikuttavan Poikansa väliintulon kautta. Tähän enkelit sanoivat, että he tiesivät sellaisen opin pakosta seuraavan sen periaatteen omaksumisesta, että ihminen pelastuu yksin uskosta; ja koska kaiken muun lähtökohta on tämä oppi, johon ei voi virrata mitään taivaan valoa, koska se ei ole totta, ja että sieltä on tietämättömyys, joka nykyään vallitsee Kirkossa Herrasta, taivaasta, elämästä kuoleman jälkeen, taivaallisesta ilosta, rakkauden ja lähimmäisenrakkauden olemuksesta sekä yleensä hyvästä ja sen yhdistymisestä toden kanssa, siis ihmisen elämästä, mistä se on ja millainen se on; vaikka pitäisi olla kuitenkin tunnettua, ettei elämä kenelläkään ole koskaan ajatuksesta, vaan tahdosta ja sen johdosta teoista; ja että elämä on ajatuksesta ainoastaan siinä määrin kuin ajatus on peräisin tahdosta; näin elämä ei ole uskosta paitsi siinä määrin kuin usko on peräisin rakkaudesta. Enkelit surevat, että sellaiset ihmiset eivät tiedä, että usko yksinään on mahdoton kenessäkään, koska usko ilman alkuperäänsä, joka on rakkaus, on ainoastaan tietoa ja muutamissa eräänlaista vakuuttelua, joka teeskentelee uskoa (nähdään edellä, nro 482). Sellainen vakuuttelu ei ole ihmisen elämässä, vaan sen ulkopuolella, sillä se erotetaan ihmisestä, jos se ei ole yhdenmukainen hänen rakkautensa kanssa. Enkelit sanoivat edelleen, että ne, joilla on sellainen periaate ihmisen pelastuksen oleellisesta keinosta, eivät voi muuta kuin uskoa välittömään armoon, koska he havaitsevat luonnollisesta valosta ja myös näkemästään kokemuksesta, että erillinen usko ei tee ihmisen elämää, koska samalla tavalla voivat ajatella ja itseänsä vakuutella ne, jotka elävät pahaa elämää. Tästä johtuu, että uskotaan, että pahat voidaan yhtäläisesti pelastaa kuin hyvätkin, edellyttäen että he kuolinhetkellään puhuvat luottamuksella välityksestä ja armosta sen kautta. Enkelit tunnustivat, etteivät he vielä koskaan ole nähneet kenenkään pahaa elämää eläneen päässeen taivaaseen välittömästä armosta, miten tahansa varmuudesta eli luottamuksesta, jota uskolla tarkoitetaan korkeammassa merkityksessä, olivat puhuneet maailmassa. Kun kysyttiin Aabrahamista, Iisakista, Jaakobista ja Daavidista sekä Apostoleista, eikö heitä vastaanotettu taivaaseen välittömästä armosta, enkelit vastasivat, ettei heistä ketään näin vastaanotettu, vaan jokainen elämänsä mukaan maailmassa; ja että he tiesivät, missä mainitut henkilöt ovat, ja etteivät he ole siellä arvostetumpia kuin toiset. He sanoivat, että nämä henkilöt on mainittu Sanassa kunnioituksella siitä syystä, että heillä tarkoitetaan sisäisessä merkityksessä Herraa; ”Aabrahamilla”, ”Iisakilla” ja ”Jaakobilla” Herraa Jumaluuteen ja Jumalalliseen Ihmisyyteensä nähden; ”Daavidilla” Herraa Jumalalliseen Kuninkuuteensa nähden; ja ”Apostoleilla” Herraa Jumalallisiin Totuuksiin nähden; ja että kun ihminen lukee Sanaa, enkeleillä ei ole lainkaan mitään käsitystä näistä henkilöistä, koska heidän nimensä eivät tule taivaaseen, vaan niiden sijasta he ymmärtävät Herraa, kuten juuri kerrottiin; ja että siksi Sanassa, joka on taivaassa (mistä edellä, nro 259), ei sellaisia nimiä ole mainittu, koska se Sana on sisäinen merkitys Sanasta, joka on maailmassa.

527. Että on mahdotonta istuttaa taivaselämää sellaisiin, jotka ovat eläneet päinvastaista elämää maailmassa, voin todistaa runsaan kokemukseni vuoksi. Sillä oli muutamia, jotka olivat uskoneet, että he vastaanottaisivat helposti Jumalallisia totuuksia kuoleman jälkeen, kun he kuulisivat niitä enkeleiltä, ja että he uskoisivat niihin ja sen jälkeen eläisivät toisin, ja siten heidät voitaisiin vastaanottaa taivaaseen. Mutta tätä yritettiin monen kanssa, kuitenkin ainoastaan niille, jotka olivat samanlaisessa uskossa ja joille se sallittiin siitä syystä, että he tietäisivät, ettei katumus kuoleman jälkeen ole mahdollista. Muutamat niistä, joiden kanssa tämä koe tehtiin, ymmärsivät totuuksia ja näyttivät ottavan niitä vastaan; mutta niin pian kuin he kääntyivät oman rakkautensa elämään, he hylkäsivät ne, vieläpä puhuivat niitä vastaan. Muutamat hylkäsivät ne heti eivätkä halunneet edes kuulla niistä. Toiset tahtoivat, että se rakkauden elämä, jonka he olivat hankkineet maailmasta, otettaisiin heiltä pois ja enkelillinen elämä eli taivaselämä valettaisiin sen sijalle. Tämäkin sallittiin tapahtua heidän kanssaan, mutta niin pian kuin heidän rakkautensa elämä oli otettu heiltä pois, he makasivat aivan kuin kuolleet voimansa menettäneinä. Näiden ja muiden kokemusten avulla yksinkertaisia hyviä henkiä opetettiin, ettei kenenkään elämää voi mitenkään muuttaa kuoleman jälkeen; ja että pahaa elämää ei voi millään tavalla muuttaa hyväksi elämäksi, eli helvetillistä elämää enkelilliseksi elämäksi, koska jokainen henki on päästä kantapäihin saakka sellainen kuin hänen rakkautensa on, siis sellainen kuin hänen elämänsä on; ja muuttaa hänen elämänsä vastakohdakseen, on tuhota henki täysin. Enkelit myöntävät, että on helpompaa muuttaa yön lintu kyyhkyseksi ja sarvipöllö paratiisilinnuksi kuin muuttaa helvetillinen henki taivaan enkeliksi. Että ihminen kuoleman jälkeen jää sellaiseksi kuin hänen elämänsä oli ollut maailmassa, nähdään edellä omassa luvussaan (nrot 470–484). Kaikesta tästä voidaan nyt todeta, ettei ketään voitaisi vastaanottaa taivaaseen välittömästä armosta.”

Näin siis taivaaseen pääsy tarkoittaa sitä, että ihmisen täytyy tehdä parannus eli tutkia omia syntejä, pyytää niitä anteeksi Jumalalalta eli Jeesukselta ja elää sen jälkeen Kymmenen Käskyn mukaista elämää. Näin Jeesus vähitellen poistaa ihmisen synnit ja hän pääsee taivaaseen. Koko Raamattu todistaa, että taivaaseen pääsevät ne, jotka elävät hyvää tehden eikä ne, jotka tekevät pahaa lähimmäiselleen.

Yksi pahimmista nykykirkon virheistä on väärä kolminaisuusoppi, jonka mukaan on olemassa kolme jumalaa eli Isä, Poika ja Pyhä Henki. Oikea käsitys on seuraava: Isä tarkoittaa Jeesuksen sielua eli Jehova Jumalaa, Poika Hänen kirkastettua ruumistaan ja Pyhä Henki Hänestä ulosvirtaavaa Jumaluutta. Näin Jumala on niin kuin Hänen luomansa ihminen eli Jumalan kuva, jolla on sielu, ruumis ja sielusta ruumiin kautta tuleva toiminta. Taivaaseen eivät pääse ne, jotka erottavat Jumalan kolmeksi persoonaksi. Herra Jeesus Kristus on ainoa Jumala.

Benjamin Kivilohkare, miles Domini

Lähteet:

http://novahierosolyma.fi/

Nova Hierosolyma 

15 kommenttia

  1. Olet Benjamin K. täysin hukassa ja levität harhaoppia. Jumalan ilmoitus ihmisille on Pyhässä Raamatussa ja Kristuksessa. Ei mitään alle eikä yli, kuin mitä Raamattu sisältää. Raamattu on ne raamit, joissa Jumala on ja toimii. Eihän meillä ihmisillä olisi muuten mitään mahdollisuutta erottaa harhaoppeja.

    Swedenborg on saanut ilmestyksensä viholliselta. Koko ukko ja kirjoitukset ovat täyttä soopaa ja harha-oppia. Ihminen voi pelastua vain ja ainoastaan tekemällä parannuksen ja uskomalla Herraan Jeesukseen. Yhdestäkään ihmisestä ei kuitenkaan tule täysin synnitöntä tässä elämässä. Ainoa synnitön maan päällä koskaan oli Jeesus ja siksi Hän oli kelvollinen toimimaan ihmisten syntien sovittajana – Jumalan Karitsana.

    Tuo synnittömyysoppi jota tyrkytät, on kauheaa Jumalan pilkkaa ja harhaoppia! Kukaan ihminen ei voi olla täysin synnitön maanpäällisen elämän aikana. Jumala lupaa sanassaan antaa voimaa taistella kiusauksia ja syntiä vastaan.

    Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Jeesus sanoo: ”minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”.

    Plusääni(21)Miinusääni(11)
  2. Melko hyvin pystyn noudattamaan kymmentä käskyä, mutta käsky nro 4 tuottaa vaikeuksia.
    Mutta teen parhaani noudattaakseni sitä, vaikka vaikeaa se välillä on.

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
  3. No jos nyt ei ihan taivaaseen päästä niin eipä mene kauan niin ainakin sinne päin ollaan menossa.

    Esirippu on laskettu. Kenraaliharjoitukset on pidetty. Näyttelijät ovat lavalla. Ihmisjoukko seuraa tapahtumaa katsomossa. Orkesteri soittaa montussa näytelmän ensitahteja. Näytelmän nimi on: WWIII.

    Venäjän federaation huoltoreitit joita on häiritty/häiritään:

    1.) `Venäjän arktisen kaivostoiminnan Huippusaarilla on hätätilanne, koska Norjan viranomaiset ovat pidättelleet yli 20 tonnia toimituksia Storskogin satamassa vedoten EU:n asettamiin Venäjä-pakotteisiin`:
    `Norja saartoi venäläiset – Moskova varoittaa Osloa konfliktista Arktisella alueella`:
    https://mvlehti.net/2022/06/30/norja-saartoi-venajan-alueen-moskova-varoittaa-osloa-konfliktista-arktisella-alueella/
    2.) `Maaliikenne Kaliningradin alueen ja muun Venäjän väillä kulkee Liettuan ja Valko-Venäjän kautta`:
    Venäjä vaatii Liettuaa perumaan päätöksensä vaikeuttaa tavara­liikennettä Kaliningradin ja emä­maan välillä
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008896992.html
    3.) `IS vieraili Euroopan haavoittuvimmalla rajalla`:
    Suwalkin käytävä:
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005371070.html
    4.) Crimean Bridge
    https://en.wikipedia.org/wiki/Crimean_Bridge
    5.) `INSTC on tärkeä oikotie tavarankuljetuksille Venäjän ja Intian välillä`:
    https://uvmedia.org/2022/06/18/instc-on-tarkea-oikotie-tavarankuljetuksille-venajan-ja-intian-valilla/

    Kysymys: Mitä yhteistä on 1.) viimeaikaisella israelilaisten poistumisella Turkista, 2.) äskeisellä Joe Bidenin vierailulla Saudi-Arabiassa, 3.) Israelin toistuvilla uhkauksilla tuhota Iranin ydinohjelma ja 4.) Israelin saamalla luvalla käyttää Saudi-Arabian ilmatilaa?
    Vastaus: Israel on aikeissa toteuttaa iskun a.) Venäjä-Intia välisen huoltoreitin varrella b.) sijaitsevaan Iranilaiseen ydinohjelmaan!
    a.) INSTC reitti
    https://uvmedia.org/wp-content/uploads/2022/06/Kartta-Ven%C3%A4j%C3%A4-Yhteys.jpg
    b.) Nuclear facilities in Iran:
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d7/Iran_nuclear_program_map-en.png/1200px-Iran_nuclear_program_map-en.png

    Toteutuessaan iskulla on seuraavat vaikutukset: iranilainen ydinkehitys pysähtyy, Venäjä Intia välinen huoltoreitti saastuu (mahdollisesti katkeaa), häirintä Turkkia ja muita maita kohtaan kurdipakolaisten invaasiolla ja yritys tukea Ukrainan konfliktia.

    Kaikki edelliset huoltoreitit sisältyvät enemmän tai vähemmän Venäjän federaatioon joihin Länsiliittouma ei uskalla suorittaa `humanitaarisia offensiivejaan` eli sotatoimia. Mutta Venäjä Intia huoltoreitti sijaitsee Venäjän ulkopuolella.
    Israelin isku Iranin ydinlaitoksiin saa aikaan kurdien mittavan pakolaisaallon Turkkiin ja muihin maihin. Tässä toteutuu ennustus eelamilaisista (kurdit) joista sanotaan: Ei ole maata johon ei Eelamin pakolaisia saapuisi.
    Iran (shialainen) ja Saudi-Arabia (sunnilainen) ovat toistensa arkkiviholliset. Viimeaikoina vihanpitäminen on vain kärjistynyt. Iran ja Saudi-Arabia eivät ole sotineet toisiaan vastaan vaan harjoittaneet ns. proxy-sotaa tyyliin sinun ystäväsi on viholliseni ja sinun vihollisesi on ystäväni.

    Onnistuneen iskun jälkeen Edomin heimon (Obadja) puheet `toisesta Israelista` Ukrainassa voitte unohtaa koska teillä ei tule olemaan sen jälkeen `ensimmäistäkään Israelia`.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
  4. Uusi Testamentti erottaa Apostoli Paavalin suulla selkeästi uskon ja lain toisistaan. Galatalaiskirje on tässä erotuksessa kaikkein selkein:

    ”8 Koska Raamattu näki edeltäpäin, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, se edeltäpäin julisti Abrahamille hyvän sanoman: sinussa tulevat siunatuiksi kaikki kansat. 9 Niinpä ne, jotka pitäytyvät uskoon, siunataan yhdessä uskovan Abrahamin kanssa. 10 Ne taas, jotka pitäytyvät lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mitä lain kirjaan on kirjoitettu, eikä tee sen mukaan.”” (Gal. 3:8-10).

    Kristuksen lunastustyön ensisijaisuudesta todistaa erikoislaatuinen jae 13:

    ”13 Kristus lunasti meidät vapaiksi lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän puolestamme, sillä on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.”” (Gal. 8:13).

    B. Kivilohkare ei kuitenkaan tunnusta Paavalia ja vetoaa yksinomaan evankeliumien sanomaan ja Jeesuksen omiin sanoihin. Mutta tähänkin löytyy vasta-aihe:

    ”14 Tämän kaiken kuulivat fariseukset, jotka olivat rahanahneita, ja he ivasivat Jeesusta. 15 Hän sanoi heille: ”Juuri te tekeydytte vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä ihmisten mielestä on arvokasta, on Jumalan edessä kauhistus.
    16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne sisälle.”” (Luuk. 16:14-16).

    Jeesus itse asettaa ”hyvän sanoman” ensisijalle lakiin ja sen noudattamiseen nähden. Mutta Jeesus on lainkin suhteen ehdoton. Jeesus on ainoa ihminen, joka on pitänyt lain, kaikki muut ovat siihen kykenemättömiä. Uskossa Jeesukseen ihminen saa avukseen Pyhän Hengen, minkä jälkeen hän noudattaa lain henkeä vapaaehtoisesti, mutta kilvoitellen, koska vanha liha eli vanha Aatami ei jätä uskovaa. Armovälineet kuten synnintunnustus sekä Pyhä Ehtoollinen auttavat uskovaa kilvoittelussa. On kuitenkin yhteiskunnallisen tason ongelma, että kristinuskon tarjoamista välineistä on luovuttu ja yhteiskunta suorastaan yllyttää ihmisiä syntielämään. Ihmisillä ei ole enää rakkautta totuuteen ja tämä näkyy kaiken arvostelukyvyn ja terveen moraalin romahtamisena yhteiskunnallisessa elämässä. Yhteiskunnan huipulle nousevat moraalittomat ja totuutta vihaavat ihmiset ja sieltä käsin he tuhoavat kaiken, mitä kansakunta tarvitsee terveeseen ja turvalliseen elämään – esimerkiksi energian vakaan saannin tai rauhalliset suhteet rajanaapureihin.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  5. Länsiliittouman pakotelista Venäjää kohtaan on mittava josta alla (linkit) vain yksi esimerkki mutta ei suinkaan vähäinen. Lisää pakotteita tulee ja entisiä päivitetään. Mitä tässä surullisessa immobilisaatiossa muuta tapahtuu kuin että länsimaiden ahdinko senkun syvenee koska Länsimaat ovat lyöneet kirveellä omaan nilkkaansa.

    Venäjällä tunnetaan käsite `vorvzakone` joka tarkoittaa laillistettua varasta. He olivat Neuvostoliiton aikainen puoluenomenklatura joka säilytti asemansa perestroikan ja glasnostin jälkeen. REPO-työryhmä ovat kuin laillistettuja ryöväreitä. He ovat antaneet itselleen oikeuden tehdä mitä tekevät.

    Lista Länsimaiden laillistetuista ryöstöistä Venäjän federaatiolta:

    1.) `Ukrainan johtavien liittolaisten pakotetyöryhmä on jäädyttänyt yli 330 miljardin dollarin arvosta Venäjän eliitin ja keskuspankin taloudellisia resursseja`.
    Pakotetyöryhmä jäädytti Venäjän varoja yli 330 miljardin dollarin arvosta:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/pakotety%C3%B6ryhm%C3%A4-j%C3%A4%C3%A4dytti-ven%C3%A4j%C3%A4n-varoja-yli-330-miljardin-dollarin-arvosta/ar-AAYZOsh?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=4d2605e84df2456b967bcd3a84647c83
    2.) A US-backed global task force says it has frozen more than $330 billion of assets from Russian oligarchs and the country’s central bank in 100 days:
    https://www.businessinsider.com/repo-global-task-force-freeze-330-billion-russia-oligarch-assets-2022-6?r=US&IR=T
    3.) Russian Elites, Proxies, and Oligarchs (REPO) Task Force Joint Statement:
    https://home.treasury.gov/news/press-releases/jy0839

    Näyttää siltä että venäläisillä on pitkä tulilanka. Mutta entäpä sinä päivänä kun tämä tulilanka palaa loppuun ja he asettavat ihan oikeasti vastapakotteita. On olemassa merkkejä siitä. Silloinhan te ammutte puistoissanne ritsoilla oravia ravinnoksenne kun elintarvikkeiden hinnat ovat taivaissa.

    Silloin kun Länsimaiden itseaiheuttama kaasukriisi muuttuu öljykriisiksi joka siirtyy sellaisenaan kuluttajahintoihin ja joka toteutuu ällistyttävän pian niin tapahtuu seuraavaa:
    `Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä` (Jer 25:32).
    Tässä oli se viimeinen niitti joka kyllä saa kansat liikkeelle. Niin että terkkuja vaan Länsimaille – jatkakaa vaan pakotteitanne niin tulette näkemään ennen näkemätöntä hämminkiä kaduillanne. Mikä pahinta: Radikalisoituminen alkaa. Oletteko muuten ihan varmoja että vapaaehtoisesti ajatte kannatusbarometrinne pakkaselle.

    Esimerkiksi Suomen valtamedia ei pysty enää laittamaan uutispimentoon mittavia kansannousuja ja kapinoita eri maissa koska nämä uutiset tulevat luettaviksi käytännöllisesti katsoen sen omilta kaduilta.

    Kaikessa hiljaisuudessa globaali digitaalinen identiteetti työryhmä (lauloi kiuru keväällä Suomessa) toteuttaa suunnitelmiaan (transhumanistinen ihminen, 4. teollinen vallankumous, Great reset jne.).

    Digitaalinen identiteetti kypsyneenä on paljon vakavampi asia kuin arvellaan koska se pystyy lopettamaan esimerkiksi kapinaliikkeet ja kansannousut. Siinä ei ole itsemääräämisoikeutta eikä sananvapautta. No ei ainakaan tarvitse enää juoksennella äänestyskopeissa.

    Digitaaliseen identiteettiin tullaan ajamaan maksujärjestelmä jolla voidaan ohjailla massojen käyttäytymistä. Ihmismassat luokitellaan sosiaalisesti ja tämä tulee tapahtumaan globaalisti. Silloin toteutuvat kirjoitukset:
    `Ja he kumarsivat lohikäärmettä (haSatan), koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (Maailmanhallitus = Valtio), ja kumarsivat petoa sanoen: `Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan` (Ilm 13:4).

    Mutta tässä vaiheessa (Ilm 13:4) täytyy maailman alueellinen uusjako (= 10 napainen maailma) olla jo valmis mitä se ei vielä ole. Mutta kiristetään, lahjotaan, uhkaillaan ja soditaan vielä vähän aikaa niin – kyll` se siitä. Vasta sitten muodostuu maailmanhallitus. Minkähän helvetin onnelan te luulette sieltä olevan tulossa.

    Tämä kannattaa muistaa: He (10 dominiota) toteuttavat kaiken yksimielisesti yhdessä! Joskus voi olla yksimielisesti mutta ei yhdessä. Toisinaan voi olla yhdessä mutta ei yksimielisesti. Mutta nämä ovat yksimielisesti yhdessä vaikka kuinka kuulisitte sanomia sodista ja sotien melskeitä.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  6. EI OLE NIIN VAIKEAA ELÄÄ TAIVAASEEN JOHTAVAA ELÄMÄÄ KUIN USKOTAAN
    Emanuel Swedenborg kirjoittaa teoksessaan Taivas ja helvetti:
    ”528. Muutamat uskovat, että on vaikeaa elää taivaaseen johtavaa elämää, jota kutsutaan spirituaaliseksi elämäksi, koska he ovat kuulleet sanottavan, että ihmisen on kieltäydyttävä maailmasta ja luovuttava himoista, joita kutsutaan ruumiin ja lihan himoiksi, ja elettävä spirituaalisesti. Tätä he eivät ole toisin ymmärtäneet kuin että heidän on hylättävä maalliset asiat, joita ovat pääasiassa rikkaudet ja kunnia-asemat, ja kuljettava jatkuvasti hurskaassa mietiskelyssä Jumalasta, pelastuksesta ja ikuisesta elämästä sekä vietettävä elämänsä rukouksissa Sanaa ja hurskaita kirjoja lukien. Sellainen on heidän käsityksensä maailmasta kieltäytymisestä ja elämisestä hengessä eikä lihassa. Mutta asia on täysin toisin, on minun annettu tietää monista kokemuksistani ja keskusteluistani enkelien kanssa. Olen vieläpä saanut tietää, että ne, jotka kieltäytyvät maailmasta ja elävät hengessä, sillä tavalla he hankkivat itselleen surullisen elämän, joka ei ole vastaanottavainen taivaalliselle ilolle, sillä jokaisen oma elämä pysyy kuoleman jälkeen. Mutta vastaanottaakseen taivaselämää on ihmisen elettävä maailmassa ja siellä toimissa ja tehtävissä, ja silloin moraalisen ja yhteiskunnallisen elämän avulla vastaanottaa spirituaalinen elämä, millään muulla tavalla ei spirituaalista elämää voida muodostaa ihmisessä, eli hänen henkeään valmistella taivasta varten. Sillä elää sisäistä elämää eikä samalla ulkoista, on kuten asua talossa, jossa ei ole perustusta, mikä vähitellen joko vajoaa, tai halkeilee ja hajoaa, tai horjuu siihen asti, kunnes kaatuu.

    529. Jos tarkastellaan ja tutkitaan ihmisen elämää järjellisen intuition avulla, saadaan tietää, että se on kolminainen, nimittäin spirituaalinen, moraalinen ja yhteiskunnallinen, ja että nämä kolme elämää ovat erillään toisistaan. Sillä on ihmisiä, jotka elävät yhteiskunnallista elämää, mutta eivät kuitenkaan moraalista ja spirituaalista elämää; ja on sellaisia, jotka elävät moraalista elämää, mutta eivät vielä spirituaalista elämää; ja on sellaisia, jotka elävät niin yhteiskunnallista kuin moraalista ja samalla spirituaalista elämää. Nämä jälkimmäiset ovat niitä, jotka elävät taivaselämää, kun taas edelliset elävät maailman elämää erotettuna taivaselämästä. Näistä asioista voidaan ensiksi todeta, että spirituaalinen elämä ei ole erotettu luonnollisesta elämästä eli maailman elämästä, vaan että se on yhdistetty siihen, kuten sielu omaan ruumiiseensa, ja jos se erotettaisiin siitä, olisi se kuten asua talossa, jossa ei ole perustusta, kuten edellä sanottiin. Sillä moraalinen ja yhteiskunnallinen elämä on aktiivinen spirituaaliselle elämälle; nimittäin spirituaalinen elämä on tahtoa hyvää ja moraalinen ja yhteiskunnallinen elämä on toimia hyvin; jos jälkimmäinen erotetaan edellisestä, koostuu spirituaalinen elämä ainoastaan ajatuksesta ja puheesta ja tahto vetäytyy, koska sillä ei ole tukea; ja kuitenkin tahto on juuri ihmisen spirituaalinen.

    530. Että ei ole niin vaikeaa elää taivaaseen johtavaa elämää kuin uskotaan, voidaan nähdä näistä seuraavista asioista. Kuka ei voi elää yhteiskunnallista ja moraalista elämää, sillä jokainen varhaislapsuudestaan lähtien perehdytetään siihen ja elämällä maailmassa tietää siitä? Jokainen myös elää yhteiskunnallista ja moraalista elämää, yhtäläisesti pahat kuin hyvät, sillä kukapa ei haluaisi itseään kutsuttavan rehelliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Lähes kaikki ihmiset harjoittavat rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta ulkoisissaan, aina siinä määrin että he näyttävät olevan kuin sydämestään rehellisiä ja oikeudenmukaisia, tai kuten toimisivat itse rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Samalla tavalla pitää spirituaalisen ihmisen elää, minkä hän voi tehdä niin helposti kuin luonnollinen ihminen, mutta ainoastaan sillä erolla, että spirituaalinen ihminen uskoo Jumaluuteen sekä toimii rehellisesti ja oikeudenmukaisesti, ei ainoastaan sen tähden, koska se on yhteiskunnallisten ja moraalisten lakien mukaista, vaan myös, koska se on Jumalallisten lakien mukaista. Sillä spirituaalisella ihmisellä, koska hän ajattelee toimiessaan Jumalallisista laeista, on yhteys taivaan enkeleiden kanssa; ja siinä määrin kuin hän mainitulla tavalla toimii, yhdistetään hänet heihin; ja siten avataan hänen sisäinen ihmisensä, joka itsessään katsottuna on spirituaalinen ihminen. Kun ihminen on sellainen, silloin Herra ottaa hänet omakseen ja johtaa häntä, vaikka hän ei itse tiedä siitä, ja silloin ne rehelliset ja oikeudenmukaiset asiat, jotka kuuluvat moraaliseen ja yhteiskunnalliseen elämään, mitä hän tekee, tehdään spirituaalisesta alkuperästä; ja toimia rehellisesti ja oikeudenmukaisesti spirituaalisesta alkuperästä, on toimia itse rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, eli toimia sydämestään. Hänen oikeudenmukaisuutensa ja rehellisyytensä näyttää ulkoisessa muodossa täysin samanlaiselta kuin oikeudenmukaisuus ja rehellisyys luonnollisessa ihmisessä, vieläpä samanlaiselta kuin pahoissa ja helvetillisissä ihmisissä, mutta sisäisessä muodossa ne ovat täysin erilaisia. Sillä pahat ihmiset toimivat oikeudenmukaisesti ja rehellisesti ainoastaan itsensä ja maailman vuoksi; jos he eivät pelkäisi lakeja ja rangaistuksia sekä maineensa, kunniansa, omaisuutensa ja henkensä menettämistä, he toimisivat täysin epärehellisesti ja epäoikeudenmukaisesti, koska he eivät pelkää Jumalaa eivätkä mitään Jumalallista lakia, näin heillä ei ole mitään sisäistä sidettä estämässä; ja sen tähden he silloin pettäisivät, riistäisivät ja ryöstäisivät muita ihmisiä niin paljon kuin voisivat ja sitä ilosta. Että he ovat sisäisesti sellaisia, nähdään varsinkin samanlaisista toisessa elämässä, missä jokaisen ulkoiset poistetaan ja avataan sisäiset, joissa hän lopuksi elää ikuisesti (nähdään edellä, nrot 499–511). Koska he toimivat silloin ilman ulkoisia siteitä, joita ovat pelot lain rangaistuksista sekä maineen, kunnian, omaisuuden ja hengen menettämisestä, kuten edellä sanottiin, he toimivat mielettömästi ja nauravat rehellisyydelle ja oikeudenmukaisuudelle. Mutta ne, jotka ovat toimineet rehellisesti ja oikeudenmukaisesti Jumalallisten lakien vuoksi, kun heidän ulkoisensa on poistettu ja heidät on jätetty sisäisilleen, he toimivat viisaasti, koska heidät on liitetty taivaan enkeleihin, joista viisaus on yhteydessä heihin. Näistä asioista voidaan nyt ensin todeta, että spirituaalinen ihminen voi toimia täysin samalla tavalla kuin luonnollinen ihminen yhteiskunnalliseen ja moraaliseen elämäänsä nähden, ainoastaan sisäiseen ihmiseensä nähden, eli tahtoonsa ja ajatukseensa nähden hänet on yhdistetty Jumaluuteen (nähdään edellä, nrot 358–360).

    531. Spirituaalisen, yhteiskunnallisen ja moraalisen elämän lait kerrotaan myös Kymmenessä Käskyssä; kolmessa ensimmäisessä spirituaalisen elämän lait, neljässä seuraavassa yhteiskunnallisen elämän lait ja kolmessa viimeisessä moraalisen elämän lait. Pelkästään luonnollinen ihminen elää ulkoisesti näiden samojen käskyjen mukaisesti samalla tavalla kuin spirituaalinen ihminen, sillä samalla tavalla hän palvelee Jumalaa, käy kirkossa, kuuntelee saarnoja ja on hartaan näköinen; hän ei surmaa, ei tee aviorikoksia, ei varasta, ei tuo esiin väärää todistusta eikä riistä kanssaihmisiltään heidän hyvyyksiään: mutta tämän kaiken hän tekee ainoastaan itsensä vuoksi ja maailman vuoksi kuin näön vuoksi. Mutta sisäisesti sellainen ihminen on täysin päinvastainen kuin mitä näyttää ulkoisesti olevan; koska hän kieltää sydämessään Jumaluuden, toimii hän jumalanpalveluksessa ulkokultaisesti; kun hänen jätetään itsekseen ajattelemaan, nauraa hän Kirkon pyhille asioille, uskoen että ne ainoastaan palvelevat rajoituksina yksinkertaisille ihmisjoukoille. Tästä johtuu, että hän on täysin erotettu taivaasta; ja koska hän ei ole spirituaalinen ihminen, ei hän ole moraalinen eikä yhteiskunnallinenkaan ihminen. Sillä vaikka hän ei surmaa, vihaa hän kuitenkin jokaista, joka vastustaa häntä, ja vihastaan palaa kostoa; ja sen tähden elleivät häntä rajoittaisi yhteiskunnan lait ja ulkoiset siteet, joita ovat pelot, hän surmaisi; ja koska hän haluaa tätä, seuraa siitä, että hän jatkuvasti surmaa. Vaikka hän ei tee aviorikosta, mutta koska hän uskoo sen olevan luvallista, on hän koko ajan aviorikkoja; sillä siinä määrin kuin se on mahdollista ja joka kerta kun on tilaisuus, tekee hän aviorikoksen. Vaikka hän ei myöskään varasta, mutta koska hän kuitenkin himoitsee toisten hyvyyksiä eikä pidä petoksia ja pahoja keinoja lain vastaisina, on hän mieleltään jatkuvasti varas. Samalla tavalla on moraalisen elämän käskyihin nähden, jotka kieltävät väärin todistamasta ja himoitsemasta toisten hyvyyksiä. Sellainen on jokainen ihminen, joka kieltää Jumaluuden ja jolla ei ole uskonnosta mitään omaatuntoa. Että he ovat sellaisia, näkyy selvästi samanlaisista toisessa elämässä, kun heidän ulkoisensa poistetaan ja heidät päästetään sisäisiinsä; koska heidät on silloin erotettu taivaasta, he toimivat yhtenä helvetin kanssa ja liittyvät yhteen siellä olevien kanssa. Toisin on niiden laita, jotka ovat sydämessään tunnustaneet Jumaluuden ja elämänsä toimissa katsoneet Jumalallisiin lakeihin ja eläneet yhtäläisesti kolmen ensimmäisen Kymmenen Käskyn mukaan ja muiden käskyjen mukaan. Kun sellaisten ulkoiset poistetaan ja heidät päästetään sisäisiinsä, ovat he viisaampia kuin maailmassa: kun he tulevat sisäisiinsä, on se kuten tulemista varjosta valoon, tietämättömyydestä viisauteen ja surullisesta elämästä onnelliseen elämään, koska he ovat Jumaluudessa, näin taivaassa. Tämä on sanottu, jotta tiedettäisiin, millainen toinen ihminen on ja millainen toinen, vaikka he molemmat ovat eläneet samanlaista ulkoista elämää.”
    Nyt useimmat kristityiksi itseään kutsuvat ovat uskovaisia ainoastaan ulkoisesti, mutta sisäisesti saatanoita ja perkeleitä. Eli Jeesus opettaa: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”
    (Matt. 19: 17).
    Benjamin Kivilohkare, miles Domini

    Plusääni(14)Miinusääni(6)
  7. Moninapainen Maailmanjärjestys

    Te olette kuulleet puhuttavan `moninapaisesta maailmanjärjestyksestä`. Hyvä niin koska näin kirjoitukset toteutuvat. Muodostumassa on kymmennapainen maailmanjärjestys eikä sitä voi estää mikään mahti maassa eikä taivaassa koska se juontuu itsestään Herrasta.

    Oli yllättävää että Korkein oli valinnut yhden ainoan miehen – Vladimir Putinin – sysäämään tämä kehitys liikkeelle. Mutta näin siinä vain kävi. Venäjän tämänhetkinen voima perustuu sen hengellisyyteen. Sieltä se löytyy se oikea sotakone. Kaikki muu on tämän sateenvarjon alla. Mikäli tämä mädättyy niin mädättyy kaikki muukin. Kirill on merkittävämpi toimija kuin osaatte arvatakaan – arvanneeko tuo itsekään.

    Rajan takana on sellainen voimatroikka – Putin, Medvedev, Lavrov, Kirill että siitä on oksat Uralin pihlajasta pois. Kun Korkein asettaa jotakin ja Kohtalon Suopea Käsi taluttaa niin ei kannata mennä päin – ainakaan huonoissa aikeissa. Uskokaa pois.

    Kun tämä maailman moninapainen maailmanjärjestyksensä manifestoituu suurelle yleisölle niin huomataan että tämähän se vasta yksinapainen maailmanjärjestys onkin. Mutta tämän he tekevät vapaaehtoisella pakolla ja se johtaa YKn raunioille perustettavaan Maailmanhallitukseen.

    Amerikan Yhdysvaltojen riehunta maailmanpoliisina on tiensä päässä. Tämä kukkopoika laitetaan vaikka sitten porukalla (Unionien kesken) ruotuun eikä se mahda mitään. Jos se vielä öyhöttää niin tarvittaessa siitä tehdään kiitospäivän kalkkuna. Se tulee osaksi Pohjois-Amerikan Unionia jonka `tie ja vyö-hanke` kulkee Mexikosta Kanadaan.
    North American Union
    https://en.wikipedia.org/wiki/North_American_Union

    Lavrov osallistuu Arabiliiton kokoukseen Kairossa – Ukrainan viljantuonnin tyrehtyminen uhkaa monien arabimaiden ruokahuoltoa
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/lavrov-osallistuu-arabiliiton-kokoukseen-kairossa-ukrainan-viljantuonnin-tyrehtyminen-uhkaa-monien-arabimaiden-ruokahuoltoa/ar-AAZU2jM?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=ea759673a4b44b33ad6b7fa2628dcdcc

    Seuraavassa esittelyssä kolme (1.-3.) poliittista ja taloudellista Unionia. Moninapainen NWO (New World Order) tulee tekemään tyhjäksi yksinapaisen (Amerikka-keskeisen) maailmanjärjestyksen. Jo seuraavista kolmesta Unionista voi havaita kuinka voimakkaita nuo dominiot ovat.

    Kauko-Itään – Kiinan ja Intian ympärille – muodostuu kaksi Unionia. Tyynenmeren Unioni näyttää olevan vielä kesken. Mutta niin ovat muutkin Unionit. Afrikan Unioni on muutoksia vaille valmis – samoin kuin Etelä-Amerikan Unioni ja Meso-Amerikan Unioni. Näin päädytään kymmeneen.

    1.) Arabiliitto (tähän Israel tullaan hitsaamaan)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabiliitto
    Kartalla Arabi-Unionin jäsenmaat
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Arabiliitto#/media/Tiedosto:Arab_League_(orthographic_projection)_updated.svg
    2.) Euraasian talousunioni
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euraasian_talousunioni
    Kartalla Euraasian Unionin jäsenmaat
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/79/Eurasian_Economic_Union_%28orthographic_projection%29_-_Crimea_disputed.svg/1024px-Eurasian_Economic_Union_%28orthographic_projection%29_-_Crimea_disputed.svg.png
    3.) Pacific Union
    https://en.wikipedia.org/wiki/Pacific_Union

    Hakeutuisin teinä/meinä suomalaisina mitä pikimmin Euraasian Unionin jäsenmaaksi ennen kuin alkaa paukkua. Ruoho on totta tosiaan vihreämpää aidan toisella puolella jossa on vihantaa laiduntaa. Mutta jos välttämättä haluatte tuhota maanne/maamme niin sehän onnistuu. Mutta mitä lisäarvoa siitä teille tulee. Te/me hupenemme joka tapauksessa.

    Taisi tulla kalliiksi tuo odysseia Euroopan Unionissa. Ja vielä kalliimmaksi se tulee jos ette nyt tee oikeita johtopäätöksiä. Aikaa on vähän.

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  8. Sakin hivutus

    `Sakin hivutuksella` tarkoitetaan tilannetta jossa yksituumainen ryhmä antaa yhdelle ryhmän jäsenelle kurinpalautuksen. Laajemmassa mielessä `sakin hivutus` tarkoittaa tilannetta jossa koko ryhmä oli se sitten pieni (etninen ryhmä) tai suuri (ihmiskunta) saa `sakin hivutuksen` – Isän kädestä.

    Nämä eivät kuulkaas ole Vermon kuninkuusravit josta seuraavassa kuulette. Spirituaalisessa maailmasta on lähtenyt liikkeelle ensimmäinen ratsastaja valkoisella hevosella. Hänellä kädessään jousi ja päässään `seppele`.

    `Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele (στεφανος = stephanos = kruunu), ja hän lähti voittajana ja voittamaan` (Ilm 6:2).
    Roomankielisessä tekstivariantissa (Vulgata) sama jae kuuluu tällä tavalla: `et vidi et ecce equus albus et qui sedebat super illum habebat arcum et data est ei corona et exivit vincens ut vinceret` (Ilm 6:2).

    Edellisessä latinankielisassä lukutavassa suomenkielinen `seppele` ja kreikankielinen `stephanos` (= kruunu) luetaan latinankielisessä lukutavassa muodossa CORONA. Ratsukko on valkoinen ja se lähtee voittajana voittamaan eikä sitä voi pysäyttää ihmisvoimin.

    Kun te olette seuranneet corona-injektio-ohjelman (ei rokote-ohjelma) voittokulkua niin huomaatte että koko ihmiskunnasta on injektoitu noin 60 %. Vaikka injektio-ohjelman haittavaikutukset ja kuolemantapaukset ovat jo nyt kammottavaa luettavaa niin pahin on vasta edessä. Tehosteinjektiot toimivat – ne aiheuttavat syvenevää immuunikatoa.

    Seuraava lista on lista silmäätekevistä kansalaisista jotka ovat jo kuolleet. Kokonaislista olisi todella surullista luettavaa sen mittavuuden takia ja se käsittäisi kiihtyvällä tahdilla corona-injektion vaikutuksiin kuolleita.
    List of deaths due to COVID-19
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_deaths_due_to_COVID-19

    Corona-injektion pahimmat sivuvaikutukset eivät tule ainoastaan grafeenioksidista ja piikkiproteiinista niin kammottavia kuin ne ovatkin vaan immuunikadosta jonka kokeellinen geenimanipuloitu covid-injektio-ohjelma tuottaa viipeellä. Silloin puhutaan tautien kirjosta johon myös mielenterveyden järkkyminen kuuluu. Uhrimäärä tulee olemaan valtaisa.

    Kirjoitettu on: `Heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla (ρομφαια = rhomphaia = miekka, keihäs) ja nälällä (λιμος = limos = nälkä, puute, niukkuus) ja rutolla (θανατος = thanatos = kuolema, ruumiin kuolema) ja maan petojen (θηριον = therion = myrkyllinen peto) kautta` (Ilm 6:8).

    Kuten huomataan niin tuo `rutolla` sana on oikeammin `kuolemalla`. `Maan pedot` viittaavat juuri näihin injektioihin. Siinä vaan pitää mennä sanajuuresta juurisanaan käsittääkseen merkityksen – eikä se avaudu välttämättä silloinkaan – mutta näin se vaan on.

    Seuraava jaejakso (Ilm 6:8) kertoo kaunistelemattoman sanoman ensimmäisestä `sakin hivutuksesta` jonka aika on nyt menossa. Ensimmäisestä sen takia koska näitä sakin hivutuksia tulee tämänkin jälkeen – useita. Seuraava `sakinhivutus` on tulipunainen ratsukko joka jo kuopii malttamattomana kaviollaan maata. Silloin alkaa globaali tappaminen.

    Itse asiassa tapahtumain kulku alkaen ensimmäisestä sakin hivutuksesta päättyy juuri tähän huomioon (Ilm 6:8) jossa paljastetaan ennakkoon uhrimäärä. Uhrimäärä ei ole enempää eikä vähempää kuin 1/4 koko ihmispopulaatiosta. Seuraava `väestökello` osoittaa tämän hetkisen populaation.

    Current World Population Clock
    https://www.worldometers.info/world-population/

    Karkeasti: Ihmiskunnan väestömäärä on noin 8 000 000 000 (kahdeksan miljardia) mikäli tilastoimattomat otetaan huomioon. Osoitettu väestömäärä (8 mrd.) jaettuna neljällä antaa tulokseksi noin 2 000 000 000 (kaksi miljardia).

    Juuri tämän kokoinen (noin 2 mrd.) tulee olemaan ensimmäisen `sakin hivutuksen` uhrimäärä. Jäljelle jää vielä 6 000 000 000 (kuusi miljardia) jotka tulevat kokemaan useita `sakin hivutuksia`. Kun aikaisemmin sanottiin että Jumalan myllyt jauhavat hitaasti mutta ne jauhavat kuitenkin niin nyt voidaan sanoa Jumalan myllyt tulevat jauhamaan nopeasti.

    Illuminaati on totta tosiaan määritellyt ihmiskunnan väestömääräksi 500 000 000 (viisisataa miljoonaa) niin kuin se käykin ilmi Georgia Guidestone rakennelmasta.

    Georgia Guidestone
    https://images.wsj.net/im-545990?width=1280&size=1.33333333
    https://cdn.zmescience.com/wp-content/uploads/2015/08/georgiaguidestone-2-1024×720.jpg

    Kiinnittäkää huomiota siihen mitä pyhiin kirjoituksiin on kirjoitettu: `Sille annettiin valta`, `se sai vallan` jne. Nyt ei ole kysymys illuminaatista ja sen suorittamasta `sakin hivutuksesta`. Illuminaatilla ei olisi mitään valtaa ellei sitä olisi sille annettu. Illuminaati suorittaa tekonsa valtakirjalla.

    Miten Suomalaisten käy?

    Suomessa kuolee vuosittain noin 53 000 ihmistä mutta tämä tahti tulee kiihtymään. Esimerkiksi kuolleitten lukuun ei ole laskettu äitiensä kohtuihin murhattuja ihmisiä (abortoituja).
    Tilastokeskuksen mukaan suomessa on 70 vuotta täyttäneitä 874 000 (2019 vuoden lopussa).
    https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/vaerak_2019_2020-03-24_tie_001_fi.html
    Lisäksi syntyvyys Suomessa on lähes nälkävuosien tasolla.

    Suomalaiset hupenevat hupenemistaan. Syntyvyys on alhaisimmilla tasolla sitten vuoden miekka ja kilpi ja vanhojen kuolleisuus tulee niittämään kolkkoa satoaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Suuret ikäluokat poistuvat. Mitä jää jäljelle? Jäljelle jää Pohjolan `raihnainen mies`.

    Tämäkään ei näytä riittävän koska myös terveet suomalaiset injektoidaan hengiltä. Lisäksi armeijan henkilökunta, palomiehet, poliisit ja terveydenhuollon henkilökunta on injektoitu moneen kertaan. Ajatelkaahan tätä taustaa vasten mikäli sattuisi syttymään sotatilanne.

    Seuraava ratsukko joka jo nyt korskuu malttamattomana on lähdössä ja `hänelle annettiin` suuri miekka. `Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat (σφαζω = sphazo = tappaa, teurastaa, surmata) toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka` (Ilm 6:4).

    Tämän jälkeen tulee maailmaan merkittävä elintarvikepula. Ihmiset menehtyvät monin paikoin ravinnon puutteeseen. Puutetta tulee esiintymään sielläkin missä sitä ei uskottaisi esiintyvän koska juuri nyt huoltovarmuutta ajetaan alas – hyvinvointivaltioissa. Ruoka loppuu jo senkin takia koska se tulee olemaan todella kallista. Monella ei ole enää mahdollista kuin lutkuttaa jotakin huttua – jos on siihenkään varaa.

    Kaava menee näin: Injektoidaan globaali immuunikato > aiheutetaan keinotekoinen elintarvikekriisi > ihmisten vastakyky alenee > tulevat taudit ja kuolema. On turha luulla että ihminen – mikä tahansa salaliitto – saisi tämän aikaan. Ellei sille olisi annettu valtaa se ei voisi tehdä mitään. Kuulkaas – tämä juontuu Sallimuksesta ettekä te voi mitään.

    Sanonpa hyvän neuvon suomalaisille: Taivaista kurottuvat käsivarret – ne kutsuvat teitä pelastukseen – ja pelastus löytyy Jeshua messiaasta (Jeesus Kristus). Voi sitä päivää jos ja mahdollisesti kun te kuljette etsikkoaikanne ohi. Tätä asiaa en näe tarkasti – se on silmiltäni kätketty – koska ihminen elää equilibriumissa. Sitä vaan ei voi nähdä koska se on ihmisen ja Herran välinen asia. Valitkaa Herran tähden oikein!

    Urea jacta est ,,, korjaan ,,, Alea jacta est!

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  9. Kurdit

    Suomen kurdiyhteisö pelkää Suomen Turkin kanssa sopimaa Nato-asiakirjaa – `Olemmeko jälleen myytyjä jonkin asian takia`:
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-kurdiyhteiso-pelkaa-suomen-turkin-kanssa-sopimaa-nato-asiakirjaa-olemmeko-jalleen-myytyja-jonkin-asian-takia/8460434

    Tämä kurdikysymys on vakavampi asia kuin miltä aluksi näyttäisi. Allekirjoittaessaan MoUn (yhteisymmärrysproposkan) Suomi ei ainoastaan mahdollisesti luovuta kurdeja Turkkiin vaan myös samalla sitoutuu osallistumaan Turkin puolesta kurdeihin kohdistuviin toimenpiteisiin.

    Te olette menneet allekirjoittamaan kurdien ahdinkoon johtavan sopimustekstin. Mikähän teistä on tehnyt tuollaisia vainolaisia – eikö historia ole opettanut mitään?

    Miksi ihmeessä te jonkun NATOn takia menette maksamaan `verirahat` kurdeista: ostatte NATO jäsenyyden toisten ahdingosta? Sitä paitsi Turkin/Suomen keskeinen MoUn sopimusteksti on sen verran tulkinnanvarainen että se antaa Turkille vapaat kädet toimia haluamallaan tavalla.

    Katsokaahan vaan niin teidän kovakouraisuutenne ja jäykkäniskaisuutenne saa vastauksen. Erdogan voi laittaa pöydälle ehtoja ehtojen jälkeen kunnes jopa te näette oman hulluutenne.

    Onko tosiaan NATO – johon on kätketty teidän tuhonnen siemenet niin tärkeä että te osallistutte jatkossa kurdien vainoamiseen – asiaan joka ei kuulu teille millään tavalla? Tuleeko Suomesta juuri se maa joka häpäisee koko pakolaisinstituution – ja sitten kaikilla kielillä. Tähän se johtaa.

    Totta tosiaan te olette sokeita sokeitten taluttajia. Kurdit ovat jo valmiiksi ahdingossa ja heidän ahdinkonsa tulee syvenemään entisestään. Oletteko aivan varmoja että te lyötte lisää vettä kurdisaunan kiukaalle. Ajatelkaa tilannetta että itse olette mieron tiellä – mikä muuten on mahdollista – kun katsoo tuota älyvapaata touhua.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  10. Montaa mielipidettä on tuosta taivaasta ja helvetistä, ja niihin pääsystä tai joutumisesta.
    Toinen sanoo toista ja toinen toista. Ja kaikki ovat oikeassa ja kaikki ovat väärässä. Mistä tiedätte että oma ” totuutenne ” on oikea? Jos minä sanon että me olemme täällä kehittääksemme sieluamme ja sitä kautta päästä ” ylöspäin ” henkisesti sitä viimeisintä tasoa mihin me kuulemme. Ja jos et herää tästä harhasta jossa elät, synnyt uudestaan niin kauan että heräät ja pääset seuraavalle tasolle. Ja sitä paitsi se Helvetti mistä puhutaan on tässä ja nyt. Noniin, tämä on minun mielipiteeni. Mutta jos joku sanoo että tämä on väärin niin kumpi on oikeassa tai kuka on väärässä, kuka sen kertoo? Ei kukaan

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  11. Eikös uusi- ja vanhatestamentti ole tämän loisrodun kirjoittamia, ainoana tarkoituksena hämmentää valkoisia.

    Oikea suomalainen uskonto on suomen pakanauskonto, jossa luontoa kunnioitettiin eikä ollu näitä raamatun oppeja kuten ”rakasta vihollistasi”

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
    1. @Rotantappaja. Aivan kuten muutkin alkuperäiskansojen opit. He osasivat elää kuten pitääkin, siihen asti kun valkoinen mies tuli ja tuhosi heidät. Amerikan ” intiaanejakin ” oli ennen valkoisten tuloa ( oman kansan kertoman mukaan) 80 miljoonaa. Lopuksi heitä oli vain 800 tuhatta.
      Muistan erään Hopi-kansan vanhuksen sanat jotka olivat mielestäni, ketään loukkaamatta tahallisesti, aika hyvin sanottu.

      ” Kaikkia uskontoja pitää tutkia ja kunnioittaa, mutta niistä pitää pysyä kaukana ”

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Raamattu (ainakin VT) kertoo mielestäni asioita juuri sillä tavalla, että joko ne on

      a) jonkun judeveijarin kirjoittamia tai
      b) joku kirjoittaja on havainnut ”korkeamman voiman” (oli se ufo tai joku jumalallinen voima) suojelevan judekansaa.

      Jude on taas pääroolissa joka tapauksessa ja mehän jo osa ihmisistä omaamme tiedon voiko tuon rodun eliittihyväkkäisiin luottaa miten paljon…. 😉

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  12. Uskoa ja uskontoa siellä ja täällä. Eikös olla kuitenkin samaa mieltä siitä, että ihmisten ihmisille keksimistä asioista on kyse. Joku nostaa itsensä arvoon arvaamattomaan ja alkaa kertoa miten asiat menee. Ja ihmisiä, tyhmiä niitä, on aina hallittu niiden fiksujen määrittelemillä keinoilla joista uskonnot ja kirkon vallat on yksi vanhimmista.

    Itse olen sen luokan agnostikko, että en poissulje korkeamman voiman olemassaoloa, mutta epäilen vahvasti että kyse on vain maapallon ulkopuolistesta älystä, joka meitä tänne ”ohjaamaan” on tullut.

    Raamattu on luettuna ja pakko sanoa pari asiaa sen pohjalta. VT on pahinta väkivalllan ihnannointia mitä mieli voi keksiä, vääränuskoiset on tapettava ja ”Jumalan” toimesta näin tapahtuikin massatuhomenetelmin.

    Mikä onkaan se ”Jumala suojeluksessa oleva” hyväkäskansa, joka siellä täällä hortoili ja ihmetteli aavikon taivaalla pörräviä valoja ja vuorten halkomisia yms. ja sai tukea omille toimilleen? Liekö tässä taustaa mokoman ovelille huijareille, jota 2000v. myöhemmin voimme nähdä joka elämisen sektorin narustavetelijöinä.

    UT:ssa jotkin opetukset on täyttä kultaa, siinä voi aistia jotain vähän rivikansalaista suurempaa älyä käytetyn. Älä tapa ja kohtele muita kuten haluat itseäsi kohdeltavan – tyyliset asiat pitäisi olla joka uskonsuunnan ja ihmisen perustoimia.

    Minä uskon ihmisten erilaisuuteen ja siihen että suurin osa haluaa hyvää itelle, lähipiiriinsä ja laajemminkin. Ne ovelat huijarit on vaan niin ovelia ja omistavat ajatuksemme maailmasta, että hyvää haluavat tekevät hyvää oikeastaan vaan huijarien tiliin. Silmät ei aukea, oranpyörässä ei ehdi miettiä sen syvempiä, kun pitää tienata jotta voi maksaa neukkukuutionsa paikassa johon kaikki haluaa ängetä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  13. Uusi- ja vanha testamentti molemmat loisrodun viisaittein kirjoittamia.
    Kristinusko ei ole valkoisten uskonto, se on juutalaisten luoma hämmennys valkoisia eurooppalaisia kohtaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat