Tahdotko auttaa oikeudenkäynnissä?

Julkaisutahtimme on viime päivinä ollut tavallista hieman hitaampi, mikä johtuu siitä, että valmistaudumme seuraavaan Magneettimedia-oikeudenkäyntiin. Oikeusjärjestelmä ja eräät etujärjestöt tahtovat rajoittaa suomalaisten poliittista sananvapautta, mutta meillä ei ole aikomustakaan alistua.

Saimme viime oikeudenkäyntiä varten apua useilta eri henkilöiltä, mistä olemme erittäin kiitollisia. Hovioikeuteen aiomme valmistautua entistäkin perusteellisemmin. Lähdeaineistosta ei ole pulaa – enemmän huolta aiheuttaa tuomioistuimen vähintäänkin outo tapa arvioida artikkeleitamme.

Käräjäoikeudessa tuomio tuli muun muassa Adrian Salbuchin artikkelista ”Maailmanmahti USA on sionistien sätkynukke”. Oikeus perusteli tuomiota seuraavasti: ”Kirjoituksessa esitetyt lausumat ja mielipiteet ovat laatunsa, laajuutensa ja vakavuutensa puolesta sellaisia, ettei niiden todenperäisyyden arviointi ole tarkoituksenmukaista.” Laamanni Juha Tervo sekä käräjätuomarit Heikki Sneck ja Jyrki Määttä eivät siis paneutuneet artikkelin sisältöön, vaan tuomitsivat sen imagosyistä, mututuntumalta. Oikeuden mukaan artikkelissa sanalla ”sionisti” tarkoitettiin todellisuudessa juutalaisia, vaikka artikkelissa nimetään muun muassa Barack Obama, Joe Biden ja Bill Clinton.

Salbuhcin artikkelin lisäksi tuomio tuli Siionin viisaiden pöytäkirjojen sekä David Duken Juutalainen ylivalta –kirjan esipuheen julkaisemisesta. Me taas käytimme Duken kirjaa ja muutakin hänen materiaaliaan oikeudessa todisteena sille, että Magneettimediassa julkaistut kirjoitukset sionismista ja juutalaisista ääriliikkeistä pitävät paikkansa. Duken teos perustuu lähes kokonaan juutalaisten omien lähteiden, kuten Talmudin ja israelilaislehtien, suoriin lainauksiin. Toisin sanoen oikeus rankaisi meitä siitä, että toimme juutalaisten omat kannanotot suuren yleisön tietoon.

sionistiartikkeli

Sen sijaan kohua aiheuttanut ”Suuri raiskaavien rabbien salailu” –artikkeli ei poliisin mukaan sisältänyt edes potentiaalisesti laitonta materiaalia. Tutkintapyynnön artikkelista teki Suomen vähemmistövaltuutetun sisko Alexandra Biaudet.

Pyydämmekin Magneettimedian lukijoilta apua seuraavaa oikeudenkäyntiä varten. Aikaa on vielä muutama viikko. Meidän on laajan lähdeaineiston avulla osoitettava, että tuomion tuoneet artikkelit pitävät paikkansa eikä niitä siksi voi pitää rikollisina. Esimerkiksi Siionin viisaiden pöytäkirjoissa tärkeää ei ole niinkään teoksen alkuperä, vaan se, kuinka hyvin vanha kirja kuvaa maailmanpolitiikkaa nykyään. Lähteinä tulemme käyttämään akateemisesti ansioituneita tutkijoita, kuten Kevin MacDonaldia, John Mearsheimeria ja Stephen Waltia. Valmistaudumme oikeudenkäyntiin kääntämällä uusia artikkeleita ja myös tutustumalla syyttäjän omiin todisteisiin. Syyttäjä muun muassa käytti omana lähteenään teosta Antisemitismin musta kirja, jonka määritelmä ”antisemitismille” on erittäin puolueellinen ja jopa ristiriitainen.

Magneettimedian lukijat voivat avustaa meitä lähettämällä suosituksia kirjailijoista tai artikkeleista. Erityisesti arvostamme käännösartikkeleita akateemisesti ansioituneilta juutalaisuuden ja sionismin tutkijoilta. Lukijamme voivat myös ottaa meihin yhteyttä ja tulla seuraamaan oikeudenkäyntiä tai avustamaan siinä. Oikeudenkäynti on mahdollisuus avata ihmisten silmiä ja osoittaa maailmanpolitiikan nykyinen tila sen kaikessa kylmyydessä. Tässä oikeudenkäynnissä ei ole kyse ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, vaan eliittiä suojelevasta mielipidesensuurista. Apua meille voi tarjota joko tämän artikkelin kommenttiosiossa tai kirjoittamalla sähköpostia osoitteeseen: toimitus [at] magneettimedia [.] com

Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston lisäksi muun muassa kristillisdemokraatit sekä muut sionistikristityt ryhmät ovat yrittäneet rajoittaa Magneettimedian sananvapautta virkateitse ja mustamaalauskampanjalla:

Vastine Sari Essayahin Magneettimedia-kirjoitukseen
Magneettimediasta kirjallinen kysymys eduskunnassa
Dan Kantor: ”Magneettimedia on vakava ongelma”

Artikkeleita edelliseen oikeudenkäyntiin liittyen:

Magneettimedia-oikeudenkäynnin jälkipyykki
Kun moralismi voittaa totuuden – ajatuksia oikeudenkäynnistä
Kansallinen Vastarinta Magneettimedia-oikeudenkäynnissä
Käsitteenä oikaisematon oikeusmurha
Vasemmistoaatteen valta suomalaismediassa
A Finnish magazine that challenged the Zionist elite

Kiitos kaikille avusta jo etukäteen!

 

Toimitus

100 kommenttia

  1. Autan mielelläni niin paljon kuin mahdollista.

    Uskomatonta, että poliittinen mielipide on kielletty. Eihän väittämää ”USA on siionistien sätkynukke” tarvitse todistaa ”totuudeksi”. Eihän juutalainen koskaan todista mitään sanomaansa ”totuudeksi”.

    Esim. väittämä ”SDP ajaa vain ay-liikkeen asiaa” ei ole ns. ”totta”, mutta se on korrekti väittämä. Yhtälailla voidaan sanoa, tottakai, että ”SDP on ay-liikeen sätkynukke”, mutta kuka muka voisi ”todistaa tämän oikeaksi”? Juutalaiset siis lähtevät siitä, että kaiken julkaistun (mielipiteenkin) pitää olla ”oikea” ja ”totuus”?

    Uskomatonta farisealaisuutta.

    Jos kaikki lähtee siitä, että vain ”totuutta” saa julkaista poliittisena mielipiteenä niin lähes kaikki poliittiset mielipiteet ovat laittomia. Myös esim. Talmud on siis ”vihapuhetta”, sillä kuka todistaa väittämän ”goyimit ovat alempiarvoisia” todeksi. Tämä näyttäisi olevan ns. uskonnollispoliittinen väittämä.

    Minusta oikeudenmukaisen (sic!) tuomarin pitäisi ymmärtää tämänlaisen ”totuuskeskustelun” absurdius. Eihän kukaan joudu ”todistamaan todeksi” poliittisia tai uskonnollisia väittämiä.

    Juutalaiset ovat aina olleet farisealaisia totuudenvääntäjiä par excellence ja heidän jos kenen pitäisi tietää tämä.

    Esim. ”Protocols of Zion” on pamfletti, mielipide. Natseista on kirjoitettu tolkuton määrä tällaisia ennen, sen aikana ja jälkeen. Kuka on pyytänyt koskaan ketään todistamaan näitä oikeaksi? Naurettava ajatuskin. Juutalaisten vaikutusvallasta puhuminen ei ole vihapuhetta, se on oikeutettu mielipide siinä kuin siionistien mielipide, että heillä ei ole vaikutusvaltaa.

    Miksi siionisti ei todista, että heillä EI ole vaikutusvaltaa? Hehän voisivat esittää aineistoa, jossa kumottaisiin AIPAC:in vaikutusvalta. Tosin se on paljon vaikeampaa kuin todistaa, että AIPAC:illa ON vaikutusvaltaa.

    Koko prosessi on kafkamainen, juutalaisille tyypillinen näytösoikeudenkäynti, jonka ainoa tarkoitus on mielipidevaino. Magneettimedian esittämät artikkelit ovat pääasiassa mielipiteitä, pamfletteja, joita ei ole muualla kuin NKVD_n selleissä käsitelty totuutena ja mielipiteen esittäjää rangaistiin (useimmiten juutalaisen toimesta) kuolemalla. Ovatko sanomalehdet vastuussa ns. ”totuudesta” blogiosastolla tai muutenkaan? Sanomalehdissä puhutaan mm. ns. natseista hyvinkin loukkaavasti, mutta eihän kukaan vaadi heitä todistamaan asiaa.

    Jos mielipide/kirjoitus on julkaistu esim. USA:ssa ns. laillisesti niin mielestäni se yksistään oikeuttaa asian julkaisun Suomessa ns. mielipiteenä tai referenssinä. Jos mielipide olisi vihakirjoitus natseista kukaan ei letkauttaisi korvaansa, mutta jos mainitaan sana juutalainen niin voi herranlettas, olipa kamala mielipide.

    Juutalaista iänaikaista manipulointia. Törkeääkin törkeämpää sananvapaudenrajoittamista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Lain mukaan ei ole enää väliä sillä, onko esitys totta. Riittää, että juutalaisille saattaa koitua ikävyyksiä tai että päätellään esityksen olevan kirjoitettu häpäisemis- tai vihamotiivien kanssa. Tuomarit ja syyttäjät saavat käyttää omaa harkintaa asiassa ja myös katsoa ns. ”kokonaiskuvaa”. Eli mikä ”kokonaiskuva” jostaiun tyypistä ja esityksistä muodostuu. Jos siis koko ajan kielteisesti juutalaisista ilmiöistä ja tietoa juutalaisista josta he eivät pidä, ilman muuta ”kokonaiskuva” on juutalaisvihaaja., Ja muutenkin, jos isäntä niin määrää.

      Kommunismissa siis ollaan. Jos vallankumous saadaan joskus, uuden oikeuslaitoksen tulee tuomita esim. kaikki lain puolesta äänestäneet kansanedustajat ankarimmalla mahdollisella tavalla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Jos laki ei edellytä esityksen olevan totta, siitä voidaan vielä vähemmän syyttää, jos kysymyksessä on mielipide.

        Mielipiteen kirjoittaminen ei ole vihapuhetta, jos sillä ei uhkailla laittomasti tai muuten häpäistä jotakin tyhmää. Esim. artikkelissa ”USA on siionistien sätkynukke” ei uhkaile eikä häpäise. Kyllä on maailma surkealla tolalla, jos pamfletin omainen mielipide kielletään.

        ”Kokonaiskuva” on juuri se mielipide, joka esitetään. Jos joku kirjoittaisi vaikkapa, että ”USA on suomalaisten sätkynukke” niin valittaisivatko suomalaiset? No tasan eivät, koska meillä ei olisi mitään syytä pahastua moisesta naurettavasta väitteestä.

        Juutalaiset pahastuvat. Miksi? Eikö väite olekaan naurettava, jonka voi kuitata nauramalla? Jos ei ole niin miksi ei? Mikä siinä on pahaa verrattuna siihen, että joku väittäisi, että ”USA on naurusaartelaisten sätkynukke”?

        Siinä on yksi paha ja se on se, että juutalaisten kohdalla se on uskottavaa ja muiden kohdalla se on naurettavaa.

        Me nykyajan ihmiset aina pilkkaamme esim. keskiaikaa tietämättömyydestä ja olemme ah niin hyviä että. Mutta näissä asioissa emme muista Voltairen sanoja:

        ”Ota selvää, ketä et saa kritisoida ja tiedät, kuka Sinua hallitsee.”

        Miksi juutalainen on herkkähipiäinen ja muut nauravat moisille pamfleteille?

        Vastaus: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Vallankumous? Nykysuomalaisethan Suomen ovat kommunismiin vieneet, ei täällä muita pitkään aikaan ole ollutkaan kuin kommunisteja, se näkyy tältäkin sivustolta (puhutaan lämpimiksi, mutta kukaan ei ota vihollista kiinni eikä halua ottaa). Kaikki puolueet ovat läpikommunistisia (läpijuutalaisia). Kaikki ehdokkaat ovat vaaleissa kommunistien asettamia, eikä Suomessa tietääkseni kansa ole koskaan asettanut omia ehdokkaita. Täydellinen harhakuvitelma, että tämä kommunistinen hintti- ja lastenmurhaajakansa koskaan pystyisi vallankumoukseen. Jos jokin vallankumous tulee, se tarkoittaa jäljellä olevan terveen hävittämistä juurineen (kristinusko hävitetään ja sen instituutiot). Vai harhakuvitelmien vuoksi tämä foorumi on ja tänne kirjoitetaan! Hyvin menee! Eikun siitä vaan jatkoa putkeen! Onhan se aktiviteettia kommunistinen aktiviteettikin (foorumi on sijaistoimintoa, muka otetaan viholliset kiinni kirjoittamisella, mutta varsinainen kiinniottaminen puuttuu; siltä kantilta tämä on kommunistinen myöntyväisyyssivusto, suomalaisen ihmisen kuva). Yhteiskunnallinen aktiviteetti suomalaisilla on seksuaalisen perversion julistus ja vaatimus, lasten murhaaminen, opportunismi ja puoluetappelu (kaikki puolueet kommunistisia). Sorry vaan mutta täyttä harhaa on suomalainen totuustoiminta. Sellaista ei itse asiassa olekaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Ja mitäs meidän pitäisi tehdä? Käsittääkseni on hankala tehdä yhtään mitään, kun vain hyvin pieni osa väestöstä tietää, mitä on todella tekeillä. Mitäpä jos valittamisen sijaan loihtisit suunnitelman niillä suurilla aivoillasi?

          Taitaa kuitenkin olla niin, että me emme voi tehdä mitään näillä ihmismäärillä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Joona 3. luku. Mutta ettehän te usko Raamattuun. Miksi siis ylipäätään kyselet? Kyseessä eivät ole minun aivoni vaan Jumalan aivot. Olen 7,5 vuotta viime vuoden syyskuuhun asti puhunut ja julistanut kristinuskoa (vain syntien anteeksiantamus Kristuksessa avaa tien Jumalan yhteyteen; uskossa Pyhä Henki tulee ihmisen sydämeen, ja hänessä on turva ja lohdutus ja JOHDATUS; Jumalan ulkopuolella on vain rangaistusten tie), nähtävästi täysin turhaan. Eikä kirkkoon kuuluminen pelasta ketään, vain sydämen usko Kristuksen hankkimaan syntien anteeksiantamukseen pelastaa Jumalan yhteyteen, joka kykenee voittamaan kaikki viholliset (esim. Daavid voitti Goljatin ritsalla).

            Jos ette voi mitään, silloin kaikki foorumit ovat alun alkaenkin turhia, korkeintaan saunakeskustelupaikkoja. Oikea mies kulkee vihollista pohtiessaan omalla nimellään (kunnia) ja pitää sotasuunnitelmat salassa. Suomalainen nykymiehistö pitää nimensä piilossa (häpeä) ja julistaa kurkku suorana kaiken viholliselle. Ei ihme, ettette voi tehdä mitään. Voisin käyttää adjektiiveja, mutta jätän tällä kertaa käyttämättä (olen käyttänyt jo liikaakin, se totuuden nimessä sanottakoon; nyt haluaisin pikemminkin olla tueksi).

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Annan kuitenkin ensimmäisen ja ratkaisevan kohteen: Vihollisella on maailmanlaaja valta, koska sillä on käsissään väkisin orjuuteen vievä velkarahajärjestelmä (itse raha on siinä velkaa; tulee siis liikenteeseen vain velkana korkoa vastaan). Tämä velkarahajärjestelmä on voimakkaampi ase kuin kaikki maailman armeijat yhteensä. Olen kirjoittanut tästä, mutta vain hyvin harva on kyennyt tajuamaan tämän. Juutalainen valta perustuu heidän raha- ja pankkijärjestelmäänsä, joka vie velkaan väkisin, velkakierteeseen väkisin, orjuuteen väkisin (kuten Suomi ja foorumikirjoittajat nyt; puheet täällä kumpuavat orjuudesta kirjoittajien ymmärtämättä sitä) ja TUHOON väkisin (tulossa). Se on kommunismin ja kapitalismin ydin, molemmat samojen juutalaisten hallinnassa. Kommunismi tarkoittaa juutalaisen maailmanvallan luomista.

            Vihollisen otteesta pääseminen edellyttää vihollisen raha- ja pankkijärjestelmästä irtautumista ja oman, velkaan perustumattoman rahan luomista. Tämä onnistuu vain jos kansalla on Jumalan siunaus. Olen tänä kirjoittanut tästä palavantärkeästä asiasta paikalliseen Koti-Karjala-lehteen (”Rahanpuutteen syy”, osat 1-5, viides osa vielä ilmestymättä), koska nettiin kirjoittaminen on turhaa (se on narsistien paikka) ja koska olen syvästi huolissani nähdessäni jo sen hirvittävän tuhon, joka on tulossa.

            Ratkaiseva askel juutalaisille oli USA:n saaminen velkarahan orjaksi v. 1913 (silloin he saivat USA:n rahanluontioikeuden ja USA:n keskuspankiksi oman yksityisen keskuspankkinsa FED:n). Sillä hetkellä USA oli oleva täydellisesti juutalaisten orja. Tämän juutalaiset tiesivät etukäteen, ja heti v. 1914 he järjestivät ensimmäisen maailmansodan (rikastuivat velkarahansa avulla ja saivat suuren osan maailmasta lujempaan otteeseensa; heillähän oli käytettävissään maailman mahtavin armeija, USA:n armeija) ja v. 1917 rahansa avulla Venäjän vallankumouksen. Siitä lähtien maailmanpolitiikka on ollut juutalaisen vallan lujittamista ja levittämistä.

            Meilläkin (sama velkarahajärjestelmä on meilläkin) juutalaisiin maailmanhallintapyrkimyksiin ja kansallisvaltioiden – mm. Suomen – tuhoamisiin ovat osallistuneet koko kansa, virkamiehet, kansanedustajat, hallitukset, tiedotusvälineet, oikeuslaitos, yliopistot, koululaitos, kirkko ja ylipäätään kaikki, mitä täällä. Suurimmat velkarahalla Suomen tuhoajat ovat olleet pääministereinä ja presidentteinä (esim. lapiokätinen mies, vesipalloilija ja herkän kulttuurivaimon mies).

            Pidän tärkeänä, että vihollinen tunnetaan ennen puhumista, kirjoittamista ja tekemistä. Myös oma itse ja oma kansa ja maa on tunnettava.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Eihän se oikeudenkäynnin kannalta hyvää lupaa, kun koko syyte perustuu tahallaan väärinymmärtämiseen, minkä voisi kuvitella olevan laitonta jo itsessään. Luulisi asianajajilla olevan jonkinlaisia pelisääntöjä ja ammattietiikka, jotka estäisivät Neuvostoliittomaiset syytteet. Eihän kukaan ole turvassa, kun syyttäjä voi tahallaan väärinymmärtämisen keinoin tehtailla syytteet kansalaiselle tai organisaatiolle.

      Kun oikeus on jo kertaalleen osoittanut välinpitämättömyytensä artikkeleiden todenmukaisuuteen, niin ehkä kannattaisi yrittää perehtyä onko oikeuden toiminta tässä lainmukaista, kun heitä ei kiinnosta pitävätkö kirjoitetut asiat paikkaansa vaan tuomion langettaminen näyttää olevan oikeuden ainoa motiivi koko jutun käsittelyssä.

      Itse ehkä pyrkisin selvittämään myös, että ovatko tuomarit juutalaisia ja jos ovat, niin vetoaisin siihen, että oikeudenkäynti ei ole puolueeton.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Luin tuon ”USA on siionistien sätkynukke”-jutun.

    Se on mielipide. Koska mielipiteitä on vaadittu todistettavan oikeaksi?

    Minulla on tässä muutamia mielipiteitä:

    Mielestäni juutalaiset hallitsevat Hollywoodia. Mielestäni Hollywoodista tulee ulos paljon elokuvia, joissa on natseja, mutta ei koskaan pahoja siionisteja, jotka pommittvat lapsia ja naisia Gazassa. Pitääkö tämä todistaa oikeaksi ja miksi?

    Mielestäni Soini on melkoisen tyhmä ihmiseksi. Pitääkö todistaa oikeaksi?

    Mielestäni Ariel Sharon teki rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Pitääkö todistaa oikeaksi ja miksi?

    Mielestäni juutalaiset sortavat palestiinalaisia ja ovat tehneet monia sotarikoksia ”sodassa” palestiinalaisia vastaan. Pitääkö todistaa oikeaksi ja miksi?

    Mielestäni juutalaiset ovat johtaneet FED:iä jo kymmeniä vuosia ja samaan aikaan USA on katastrofaalisesti velkaantunut. Pitääkö todistaa oikeaksi ja miksi?

    Jne. ad infinitum.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Moni juut. tutkijahan on itse todennut, että nykyjuutalaiset on paljolti kasaareja, esim. koestler, muita nimiä en nyt muista.

    Elikkä koko antisemitismi-väite on virhe. Sionistit on itse antisemitistejä.

    Tuo olisi tärkeä takoa maailman tietoon!

    Onnea oikeudenkäyntiin, jonne ette kuulu!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. En väitä olevani juristi, mutta rohkenisin kiistää mielipidekirjoitusten ”häpäisevän” tai ”uhkaavan”, jos ne ovat näitä täällä olleita kirjoituksia.

    Käytännöllisesti katsoen kaikki täällä esitetyt kirjoitukset ovat mielestäni mielipidekirjoituksia ja en kertakaikkiaan löydä niistä mitään uhkaavaa tai häpäisevää. Niissä on totuutta ihan yhtälailla kuin täysin vastakkaisissa mielipiteissä.

    Jos sanotaan, että ”USA on siionistien sätkynukke” onko se muka vähemmän ”totta” kuin että ”USA ei ole siionistien sätkynukke”? Ja miksi mielipide pitää ylipäätänsä todistaa ”todeksi”? Mikä siinä on ideana? Silloinhan myös vastaavasti väite ”USA ei ole siionistien sätkynukke” pitää todistaa ”todeksi”?

    Tästähän tulisi (sitä juuri juutalaiset haluavatkin) loputon farisealaisten väittely oikeussaleissa ja ainoastaan rikkaat (siis juutalaiset) voisivat käydä oikeutta. MOT.

    Kertakaikkiaan kyse on hyökkäyksestä sananvapautta vastaan.

    Sitten kun kansa on saatu hiljaiseksi alkaa todellinen, fyysinen toisinajattelijoiden jahti. Ruotsissahan jo juutalainen Aschberg esiintyy ylimielisen näköisenä pesäpallomaila kädessä uhkaamassa vihapuheiden kirjoittajia. Luuletteko, että nämä aschbergit eivät mielellään hakkaisi meitä toisinajattelijoita NKVD-tyyppisissä tyrmissä? Sallikaa minun nauraa. He odottavat jo sitä, he tuskin malttavat odottaa…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. On se kyllä kumma kun faktoja tarjotaan kaikista suunnista ja kuitenkaan niitä ei uskalleta myöntää. Se on niin, että juutalaiset sionistit hallitsevat Hollywoodia mm. Kun sen kertoo ihmisille niin vastaus on, että mitä sitten. Ihan kuin se olisi joku yleisesti ymmärretty fakta ja sille on jumalallinen selitys- eli ei ymmärretä yhteyttä. Sitten kun sä sanot, että sionistit hallitsevat uutismediaa, niin vastaus on, että mitä sitten. No kun jatkat todistettua faktaa siitä, että sionistit hallitsevat maailman rahaa tai ainakin 50% siitä ja sitä kautta hallituksia ja armeijoita niin vieläkään ei tajuta vaan ihmetellään että mitä sitte :). Eli kuin tyhmä pitää olla, jotta ei ymmärrä asiaa, että ”se kenen lauluja laulat sen leipää syöt” pätee sekä valtameidan työtekijöiden, että suuren osan korkeimpien valtioiden virkojen haltijoihin KUIN NENÄ PÄÄHÄN.
    Kaikki tuntuu huutavan nykyään, että Putin sitä ja tätä, mutta ei kuunnella kun sanotaan että takana on joku agenda miksi Putin on nyt länsimediassa nostettu tikun nokkaan. Saddam ja Gaddafi oli jo tikussa ja tapettiiin hyvin selvästi, jonkun eturyhmän agendan johdosta. Kumpikin halusi tehdä öljykauppaa euroissa tai kulta dinaareilla ja se olisi tuhonnut petrodollarin. WTC7 – tiedetään, että talo tipahti ilman että kone osui siihen, ihmiset ihmettelee kun asiasta sanoo että mitä sitten :). Tornit yleensä on niin selvä false flag, että lapsikin tajuaa. Sillä feikkisyyllä siten tapettiin nämä ”diktaattorit” ja ajettiin pomitettiin maat back to the stone age.
    Kyllä tyhmyydestä sakotetaan kohta ja lujaa kun valtapiirit saavat sodan – kolmannen sellaisen. En ota kantaa onko Putin hyvis, mutta ei ole ainakaan tämän kaiken mediavappujuhlauutisoinnin takana. Siellä on ne sionistit eli meidän herrat! Herätkää ihmiset! Tsemppiä väärään oikeudenkäyntiinne!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Mikäs Repeä risoo. Perusteletko aivoton kommenttisi vai perustelenko puolestasi. Se on helppoa, sillä olet kiihkoilemassa aatetovereitasi vastaan ja sillä keinoin yltiö besserwisserit aina tipahtavat pois porukasta vaikka oma täydellisyytesi sitä ei vielä huomaakaan. Joka tapauksessa oli niin tai näin olemme todennäköisesti pääosin samaa mieltä asioista, joita tämäkin topic käsittelee. Ja kuten sanoin en ottanut kantaa onko Putin mitä puolta vaan aihe käsitteli sitä mistä varmasti tiedän.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Pojat, pojat. 🙂

          Hyvällä asialla molemmat. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikissa maissa, Israelia lukuunottamatta, on todellinen oppositio olemassa.

          USA on todellakin sätkynukke, mutta vain ostetun eliitin osalta. Putin on sätkynukke ja koska Venäjän vanha kulttuuri tuhottiin niin ns. oikeita ihimisiä on vähän. He pitävät naruja, mutta totta kai kansan joukossa on ihmisiä, jotka ymmärtävät asioiden todellisen laidan.

          Kyllä vastarinta elää, mutta todella, todella ahdistetuissa oloissa. Vastustaja on pirullisen ovela, pirullisen kärsivällinen, pirullisen vahva taloudellisesti. Kaikissa maissa toisinajattelijoiden asema on tällä hetkellä äärimmäisen tukala.

          Silti, vihollinen on vahva, vihollinen on kärsivällinen. Mutta yhtä vihollinen ei koskaan saa. Me goyimit emme koskaan pidä heistä. Me sanomme niin, kun meille maksetaan. Me petämme omiamme ja myymme maamme, kolmestakymmenestä taalerista. Me kehumme heitä, me ylistämme heitä, me nuolemme heidän saappaitaan, kun siitä on meille hyötyä.

          Mutta me emme koskaan pidä heistä. Me inhoamme heitä. Me tunnemme heidät ja siksi me emme pidä heistä, sillä he ovat ylimielisiä, he eivät ole meidän kanssamme. He eivät tippaakaan välitä meistä. He ryöväävät rahamme, tuhoavat taloutemme ja he itse asiassa tietävät, että me tiedämme sen.

          He ovat ylimielisiä, he ovat meitä parempia, heille me olemme vain työjuhta, joka voidaan ostaa, mutta rakkautta meiltä ei saa. Ei koskaan, sillä he eivät elä meidän maailmassamme. He eivät arvosta niitä asioita, joita me arvostamme.

          He eivät maalaa, he eivät rakenna, heillä on yksi Jumala: Raha. Ja Valta.

          He haluavat kaunista, mutta he eivät osaa tehdä kaunista, sillä he osaavat vain ostaa sen. Ja se ei ole sama. He tietävät sen itsekin ja se kalvaa heitä. Alempiarvoiset goyimit luovat uskomattomia asioita, kokonaisia kulttuureja, mutta mitä he ovat rakentaneet Israeliin?

          Aitoja, muureja, ghettoja. He eivät pysty antamaan, he vain ottavat. Siksi he ostavat taideaarteita, koska he eivät voi niitä tehdä. He eivät pysty siihen. He eivät etsi uusia mantereita, he eivät osaa elää yksin luonnon keskellä. Ei, he viihtyvät kaupungeissa omiensa joukossa.

          He tuovat mukanaan eripuraisuutta, he ovat riidankylväjiä. Katsokaa Lähi-Itää. Se on tuhottu, se on täynnä riitaisia valtioita, jotka ovat kaikki sisällissodassa. Libya? Mitä hyvää oli Libyan ”vapauttamisessa”? Tämän he osaavat, riidankylvön. Lukekaa historiaa.

          He eivät urheile, he eivät halua urheilla, sillä urheilussa ei voi pelata sisäpiiritiedolla, siinä ei voi sopia etukäteen kuka voittaa. He eivät koskaan ole reiluja, avosydämisiä, he eivät anna, he ottavat.

          Palestiinalaiset ajettiin pois kodeistaan. Häikäilemättä. He eivät kiellä tätä. Ei lainkaan. He syyttävät palestiinalaisia siitä, että he ylipäätänsä olivat siellä. Se oli palestiinalaisten suurin synti.

          He tappavat kyynisesti lapsia ja naisia ohjuksilla, jotka osuvat neliömetrin kymmenesosan tarkkuudella. Ja aina ”vahingossa”. Kukaan muu ei tee niin, paitsi jotkut afrikkalaiset ”kalashnikov-kulttuurit”.

          Sellaisia he ovat. Ja heitä vastaan on vastarintaa, joka maassa.

          Sellaisia ne savolaiset ovat. Hups! Voi ei, joudun vankilaan, kijoitin vihapuheen savolaisia kohtaan. Voi anteeksi savolaiset! Kaikkihan hei näkivät, että kyse oli savolaisista? Näittehän?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Aihe on todella kiinnostava.

    En todellakaan halua liikaa neuvoa, mutta rohkenisin tuomaan esille myös juuri näitä asioita, jotka ovat juutalaisiin ja juutalaisuuteen liittyviä.

    Onko muita asioita kuin ns. holokausti, jonka kieltäminen on laitonta joissakin maissa? Epäilemisen kieltäminen on absurdia, on ainakin ennen ollut. Miksi esim. Skepsis ry. ei suhtaudu tähän kriittisesti? Kysymys ei ole siitä, onko jokin asia tosi, vaan siitä, että on erittäin ihmeellistä, että sen epäileminen pitää kieltää. Miksi tarkalleen?

    Olen sitä mieltä, että juuri nämä juutalaisiin liittyvät ”erioikeudet” ovat syynä siihen, että heihin pitääkin suhtautua kriittisesti. Onko maailmassa yhtäkään toista etnistä ryhmää, jolla olisi missään maassa tällaista erioikeutta? Kyseessä on hyvin omituinen asia ja jos muita ei ole niin miksi ei? Miksi vain ja ainoastaan juutalaisten holokaustia ei saa epäillä?

    Lisäksi todellakin on asioita, joita ei tarvitse ”todistaa”: Hollywood todellakin ON juutalaisten käsissä, he itsekin ylpeilevät sillä. FED:in pääjohtaja on kymmeniä vuosia ollut juutalaisten rälssi. Jos pääjohtaja olisi ollut valkoinen, sitä olisi pidetty rasismina ja ”White privilege”-ilmiönä. Miksi se ei ole ”Jewish Privilege”? Mikä tekee juutalaisesta paremman?

    Israel ON palestiinalaisia sortava valtio. Siellähän palestiinalaisalueet erotellaan aidoilla ja muureilla. On jopa teitä, joita ei saa käyttää kuin juutalainen. Tämähän on selvääkin selvempää apartheidia.

    Yksistään näillä perusteilla pitää olla moraalinen oikeus kyseenalaistaa. Vai onko kenties oikein, että eliittiä ei saa arvostella?

    Onko siis Steven Spielberg kritiikin ulottumattomissa? Eikö Israelin armeijaa saa kritisoida? Mitä muuta asiaa ei saa epäillä (vrt. holokausti) ja jos kaikkia muita asioita saa epäillä niin miksi juuri tätä yhtä asiaa ei saa epäillä? Näinkin ratkaisevassa ihmisoikeusasiassa kuin sananvapaus täytyy olla myös perusteita ja Suomessahan (vielä) asioiden epäily ei ole laitonta.

    Pitääkö aina sanoa, että MINÄ EPÄILEN, että:
    – juutalaiset hallitsevat Hollywoodia
    – juutalainen on johtanut FED:iä
    – juutalaiset tappavat Gazassa lapsia kouluja pommitettaessa (ja muutenkin)
    jne. jne.

    Miten ylipäätänsä voi kritisoida mitä tahansa eliittiä, jos ei saa sanoa mielipidettään? Miten saan ilmaista käsitykseni, että juutalaiset hallitsevat länsimediaa? Enkö todellakaan saa sanoa niin, jos se on mielipiteeni? Miksi en saa niin sanoa? Ketä se uhkaa? Ja millä tavalla?

    Nämä ”USA on siionistien sätkynukke-väitteet”: Miten ne tarkalleen ottaen uhkaavat tai häpäisevät juutalaisia? Miten tarkalleen ottaen? Siinähän vain listataan monia vaikutusvaltaisia juutalaisia. Mikä on väärin siinä, jos kerron Dianne Feinsteinin johtavan NSA:ta ja olevan samalla juutalainen. Mikä siinä on pahaa?

    Minusta tuohon sanaan ”paha”, ”viha”, ”uhkaava”, ”häpäisevä” on mentävä syvälle. En näe Magneettimedian missään teksteissä ”pahaa”, ”uhkaavaa” tai ”häpäisevää”. Sellaista ei ole eikä niissä myöskään ole ”vihaa”.

    Niissä ei sanota ”pahasti”, niissä ei sanota ”uhkaavasti”, niissä ei sanota ”häpäisevästi” ja niissä ei ole ”vihaa”.

    Niissä sanotaan kriittisesti, joskus purevasti, niissä muistutetaan siitä, että edes juutalaiset eivät ole ryhmänä toisia parempia. Niissä voidaan tuoda esille se, että myös joitakin juutalaisten tekemiä asioita voi vihata, kuten esim. Yagodan tekemiä massamurhia Venäjällä.

    Näissä teksteissä ei luoda vihaa tippaakaan sen enempää kuin missä tahansa israelilaisessa päivälehdessä joka päivä.

    Itse asiassa jos mielipiteet kielletään niin silloin luodaan aitoa vihaa – ja syystäkin. Mutta sitähän siionistieliitti haluaakin. Se haluaa provosoida ja luoda vihan ilmapiirin, jonka varjolla voidaan sitten tukahduttaa oppositio ja aloittaa ”puhdistukset”. Vain 70 vuotta sitten naapurimaassamme tehtiin kansanmurha, jonka toteuttava elin oli NKVD ja sen johtajistossa oli vahva, hyvin vahva juutalaisedustus.

    Tämä on fakta.

    Paljon parempi on reipas keskustelu ja mielipiteet, jotka tuodaan esille.

    Koska ihmiskunnan historiassa on toisinajattelijoiden vainolla saatu jotakin hyvää aikaan? Kertokaa minulle.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Toivottavasti hovioikeus määrää J. Kärkkäinen Oy:lle nyt sellaiset kuusinumeroiset sakot että niillä on omistajan toimintaan jo todellista vaikutusta. Ja Juha Kärkkäiselle itselleen ehdollista vankeutta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Kirjoja aiheeseen liittyen: John Beaty THE IRON CURTAIN OVER AMERICA, Ivor Benson THE ZIONIST FACTOR, Frank L. Britto BEHIND COMMUNISM, Ernest F. Elmhurst THE WORLD HOAX, Denis Fahey THE RULERS OF RUSSIA, B. Jenson THE PALESTINE PLOT, George Knupffer THE STRUGGLE FOR WORLD POWER, Arthur Koestler THE THIRTEENTH TRIBE, Louis Marschalko THE WORLD CONQUERORS, Douglas Reed THE CONTROVERSY OF ZION. http://www.omnicbc.com/index.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Repelle. Opiskelen nyt tuota Putin väitettäsi ihan aktiivisesti ja löysin mielestäni erinomaisen väittelyn aiheesta.
      http://diggerfortruth.wordpress.com/2014/04/18/putin-just-another-oligarch-jew/

      Mun tarkoituksena ei ole koskaan ollut täällä puollustaa mitään sionistien tekosia ihan vaan siitä syystä, että ole inhimillinen ja ajattelen lähimmäisiäni ja kanssa ihmisiä.

      Toi verkkomedia — tai linkkihän meni verkkouutisiin on ihan eri asioita ja minä joka mm. verkkomediaa luen en saanut tuosta isoa kiksiä, lähinnä päin vastoin.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Porosenko siis oli kieltänyt Ilovaiskin joukkoja antautumasta ja määräsi nämä murtautumaan saarroksesta. Näin siinä sitten kävi kuten kaikki myös etukäteen tiesivät. Porosenkolle ei ole tärkeää taisteluiden voittaminen perinteisessä mielessä vaan taisteluista saatu propaganda voitto. Häntä ja CIA:ta ei kiinnosta tuhannet tapetut ukrainalaiset, ei sitten tippaakaan. Jos motissa olisi ollut Israelilaiset niin asia olisi tietenkin ollut eri, mutta nyt kyse oli goyimeista.

      Propagandaa parhaimmillaan: Määrätään joukot murtautumaan motista, eli hyökkäämään ylivoimaista vihollista vastaan ja kaikki kuolevat, jonka jälkeen porosenko väittää joukkojen muka yrittäneen antautua.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Repe voisi hiljentää tuota nimittelyä niin ei ihmiset ajattele sun olevan ihan kaikkia vastaan. Tai sitten tuo sylkisuuhuntuo kirjoittelu on vain ainoa tapa. Miten on luitko edes mielipiteitäni vai olitko jo valmiiksi naputtanut vastauksen 🙂

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että oikeudenkäyntiä ei olisi pitänyt alunperin ollenkaan käydä näiden kirjoitusten vuoksi, vaikka ne olisi kuinka loukkaavia, idioottimaisia ja salaliittomaisia. Uskon tässä asiassa laajaan sananvapauteen.

    Sen sijaan nämä kirjoitukset olisi voinut jättää omaan nojaansa. Pystyn falsifioimaan jokaikisen täällä esitetyn salaliittoteorian. Tieteen tutkimuksen periaatteella jos salaliittoteoria ei ole falsifioitavissa niin se ei voi pitää paikkaansa. ainakaan ei pystytä osoittamaan.

    Jos väitän että omistan näkymättömän tyrannosaurus rexin, jota kukaan muu ei voi nähdä tai koskea paitsi minä niin se ei ole kovinkaan vakuuttava argumentti. Kukaan ei voi väittää että lemmikkidinosaurus ei ole olemassa mutta en myöskään pysty todistamaan että se on olemassa.

    Millä ehdoin juutalaisjohtoinen NWD voidaan osoittaa vääräksi? toisin sanoen millä NWD teoriat on falsifioitavissa.

    Evoluutioteorian pystyy esim kumoamaan löytämällä dinosaurusten luiden joukosta esim jäniksen.

    Tietääkseni yksikään NWD foliohattu-uskovainen ei tähän päivään mennessä ole myöntänyt millä todisteilla NWD on falsifioitavissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Nyt olen kerrankin ”lähdekritiikin” kanssa samaa mieltä.

      Jokainen täysipäinen ymmärtää, että sananvapauden rajoittaminen on ”by definition” pahasta. Jos tämän median kirjoitukset ja mielipiteet loukkavat jotakuta tai ovat ns. pahasta niin vastaus siihen on, tietenkin, lisää mielipiteitä.

      Juutalaisilla on vastenmielinen tapa pysyä syrjässä kriittisestä heihin kohdistuvasta keskustelusta, mutta samalla he selän takana tyypiliseen tapaansa punovat juonia, jotta keskustelua ei voi käydä. Ja sitten he ihmettelevät, kuinka heitä ”vihataan”.

      Voin kertoa omasta puolestani, että vielä viisi vuotta sitten olin jotakuinkin välinpitämätön näistä asioista. Olen akateemisesti koulutettu, suomalaisittain hyvätuloinen, aina asiani hoitanut ihminen, joka aina ennen äänesti valtapuolueita, useimmiten kokoomusta. Olen varmasti lukenut niin paljon kirjallisuutta eri kielillä, että uskon jotakuinkin satavarmasti, että vain n. ehkä max. 5 % suomalaisista lukee niin paljon.

      Olin siis ”hyväuskoinen hölmö” par excellence. Siionistien luomus. 🙂

      Ja sitten vain törmäsin The Occidental Observer-sivustoon, joka on tinkimättömän asiallinen, mutta samalla tiukasti valkoisten puolella. He puhuvat asiaa, aina perustellusti. Kiihkeästi, mutta kiihkoilematta.

      Ja voin sanoa: Juutalaisilla ON kiistaton yliote Hollywoodissa, pankkimaailmassa, mediassa ja eliitissä. Ei millään pahalla, lähdekritiikki, mutta näen kirjoituksistasi, että et ole tyhmä, päinvastoin. Silti suljet silmäsi.

      Väitätkö kirkkain silmin, että Hollywood tuo esiin myös siionismin tekoja? Tekekö Spielberg koskaan mitään, jossa vähimmälläkään tavalla kritisoitaisiin siionismia tai juutalaisia yleensä? Et voi olla niin sokea, ettet näe tuota. Juuri tuo sokeus vankistaa näkemystäni. Se on outoa ettei sitä muka nähdä. Ymmärrän, että suurin osa ei välitä, mutta jos asiaa ajattelee, tottahan sen näkee.

      Väitätkö kirkkain silmin, että AIPAC ei ole ERITTÄIN vahva lobbausjärjestö USA:ssa? Et voi olla niin sokea. Jos kiellät sen, teet sen tietäen, että asia ei ole niin. Miksi te kiellätte ilmiselvän asian? Ettekö te muka ymmärrä, että juuri se epäilyttää.

      Olisin huomattavasti vähemmän aktiivinen, jos tavalliset, ilmiselvät arkiset faktat myönnettäisiin. Ei olisi syytä huoleen, jos ihmiset katsoisivat eteensä.

      Samaten totta kai pistää vihaksi, että juutalaisjärjestöt ajavat hysteerisesti monikulttuurisuutta muualla mutta ei koskaan Israelissa. Siellä ainoa huoli on ”etninen erikoislaatuisuus”.

      Pidättekö kaikkia tomppeleina? Miksi me suomalaiset emme ole etnisesti erikoislaatuisia, joiden pitää huolehtia oman kansansa tulevaisudesta? Vihaan sitä, että yksi ryhmä huolehtii omasta puhtaudestaan, mutta samalla ajaa meitä tuhoon. Se ON halveksittavaa. Sitä PITÄÄKIN vihata.

      Ja pisteenä iin päälle on tämä toisinajattelijoiden ajojahti.

      Minä en kiellä sinulta mielipiteitäsi. Puolusta juutalaisia maailman tappiin. Miksi minä en saa vastustaa heitä? Mikä siinä on pahaa? Minä olen vain eri mieltä.

      Minä en pidä siitä, että Hollywood on propagandaväline. Minä en pidä siitä, että holokaustia ei saa kieltää, kun kaikki muut asiat saa kieltää. Se on myös periaatteellinen asia. Holokausti ei ole sen pahempaa kuin kansanmurha Venäjällä. Vihaan sitä, että yhden ryhmän kärsimykset ovat muita pyhempiä. Ne eivät ole sitä.

      Juutalaisten pitäisi itsekin jo ymmärtää, että rajansa kaikella. Emme me voi vuosisatoja itkeä vain yhtä asiaa. Ja olen sanonut sen jo ennenkin: minua ei itketä heidän kohtalonsa.

      Minä näen maailmanlaajuisen juutalaisyhteisön, joka on vahvempi kuin koskaan. Ja minun pitäisi koko ajan voivotella heidän surkeeaa kohtaloaan? Ei käy. Heitä on jo tarpeeksi itketty. Enää ei todellakaan itketä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä. Se on jo perustuslaissa turvattu, mutta olen henkilökohtaisesti kiinnostunut faktoista. Sen takia tiede kiinnostaa erityisesti. Ongelma ei ole se että väitteesi sisältäisi osittain faktoja, vaan se että millä väitteesi on kumottavissa.

        Esim painovoima voidaan kyseenalaista sillä että jos heität takapihalla keilapallon ilmaan niin se sinkoaa avaruuteen. Erittäin monimutkainen fyysinen teoria, mutta voidaan kyseenalaistaa yhdellä yksinkertaisella kokeella. Samaa odotan NWO-teorioilta.

        Jos pystyt keksimään edes yhden vastaväitteen, jolla kumota NWO teoriat niin olet siinä ensimmäinen. Odotan minimissään NWO teorioilta mitä tieteellisiltä teorioilta. Falsifioiminen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Arvoisa lähdekritiikki

          NWO-teoriaa ei pysty todistamaan yhdellä tai kahdella vastaväitteellä. Ainoastaan laajentamalla tarpeeksi omaa intuitiota ja suhteuttamalla tulokset KOKONAISKUVAAN, voi todeta kaikkien aikojen salaliittoteorian olevan kaikkea muuta kuin teoriaa. Maailmassa on paljon oikeita sosiopaatteja ja myrkyllisiä ihmisiä. Kyseiset eivät sijaitse Iranissa, Syyriassa, Venäjällä, Libyassa, Kuubassa jne.

          Toivon todella, että sinä ja muut valtamedian aivopesemät kykenevät kohottamaan tietoisuuttaan. Lähitulevaisuudessa tulemme näkemään NWO:n totaaliromahduksen ja kaikkien rikosten tuotavan päivänvaloon. Shokki on sitä pienempi, mitä vähemmät tunnet itsesi kusetetuksi.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Anna sitten kolme vastaväitettä niin voin testata ede jonkin juutalais-NWO teorian paikkaansapitävyyden.

            Mitä enemmän tutustun NWO teorioiden väitteisiin sitä enemmän ne alkavat muistuttamaan uskonnoilta. Samoja piirteitä molemmissa. Herättävät paljon tunteita, kuten uskonnot mutta sitten kun mennään fundamenttitasolla niin se on se intuitio, millä perustellaan. Kärjistäen se on se mitä se on. Salaliittototeoria on totta, koska se on totta. Sitä ei voi todistaa vääräksi, koska….

            Jos väitän että omistan näkymättömän tyrannosaurus rexin, jota kukaan muu ei voi nähdä tai koskea paitsi minä niin se ei ole kovinkaan vakuuttava argumentti. Kukaan ei voi väittää että lemmikkidinosaurus ei ole olemassa mutta en myöskään pysty todistamaan että se on olemassa.

            Jos näkymättömän dinosauruksen olemassaoloa ei voi testata, niin sen olemassaolosta on turha käydä keskustelua. Samoin NWO teorioiden.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Mitä helv…? Intuitiosta höpöttäminen on kuin paskaa trollin suuhun trollin puolesta. Voikatsoa omistukset medioista ja niiden linjan ja työntekijät. Pankkitoiminnan avainaemat ja omistukset. Juutalaislehdissä juutalaiset avoimesti rehentelevät medioiden ja Hollywoodin omistamisella ja vaaditaan tiukempaa vallankäyttöä. ADL kouluttaa poliisit ja Israel jne. jne. Se säätää jo lakeja Amerikassa suoraan. Lista on loputon ja samoin kyykyn syvyys ja goyimin nöyryys hämmästyttäviä. Täydellinen valta, jolla retostellaan täälläkin ihan avoimesti ja kaikki yhetiskunnassa pyörii lähes kaikkia esityksiä myöten juutalaisten pillin mukaan. he panevat sanat suuhun ja ajatukset aivoihin, säätävät järjenjuoksun ja keskustelut. Rahoittavat kaiken toiminnan. Mossad tappaa kenet hyvänsä missä vain jne. Politiikkaa kaikkialla ohjataan täydellisesti. Ja suomalainen on täysin vaiti.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Älä hätiköi, jos jotain teoriaa ei pystytä falsifioimaan (siis mittaamaan), se voi pitää paikkansa tai voi olla pitämättä. Esimerkki yksinkertaisesta tieteellisessä tutkimuksesta on mitata aika, mikä WTC:n katolta kului tavoittaa maan pinta. Jos vallasta puhutaan, mitattavissa oleva suure on raha. Jos tieteestä olet kiinnostunut, sinun pitäisi vaatimalla vaatia pankkisalaisuuden purkamista, yhtiöiden osakesalkkujen identifioimista ja ennen kaikkea FED:n ja sen eurooppalaisen kollegan tilivelvollisuutta tavalliselle kansalle.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Olet ensimmäinen joka on tarjonnut osittaisen esimerkin miten testata väitettä. Oletko kuullut sellaisesta kuin US. Securities and Exchange Commission? Heidän sivuilta löytyy sellainen kuin EDGAR tietokanta. Jos et löydä niin voin antaa linkin ja hakusanan millä löydät yhtiöiden sisäpiiritietoja. EU:ssa ei ole vielä vastaavaa, mutta EU:ssa löytyy sellainen kuin Committee of European Securities Regulators (CESR). Heidän sivuiltaan löytyy sellainen hakukone kuin MiFID. Myönnän että MiFID ei ole läheskään samalla tasolla kuin EDGAR.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
    3. Lähdekritiikki: Voisitko antaa tieteellisesti vedenpitävän selityksen, kuinka politiikan huippujohtoon maailmalla on voinut päästä niin paljon NWO- foliohattu-uskovaisia (siis täydellisiä hörhöjä) kuin seuraavan artikkelin luettelosta käy ilmi? (Otaksun että luettelo ei ole lähimainkaan täydellinen – siitä puuttuvat esim. sellaiset NWO-foliohattu-uskovaiset hörhöt kuten J.Katainen, S.Niinistö ja A.Stubb.)

      37 Quotes on the New World Order, the Coming One-world Government and One-World Religion, beforeitsnews com/conspiracy-theories/2013/06/37-quotes-on-the-new-world-order-the-coming-one-world-government-and-one-world-religion-2451934 html

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. En nyt oikein pysynyt kärryillä mitä lähdekritiikki NWO(NWD?):llä pyrki sanomaan, mutta eihän täällä mitään salaliitto asiaa ole. Lähes kaikki on juutalaislähteistä poimittuja ja julkisanottuja. Niitä ei vain meidän kymppiuutisissa lueta. Mutta sinänsä veikeää, että aina joskus Israelin oma media kertoo asioista joista heidän länsiveljensä eivät uutisoi. Ja jotkut osaavat jopa tehdä huumoria itsestään, kuten tämä ”Amazing Racist”, Ari Saffir, juutalainen koomikko:

    Mutta vakavammin ottaen, suosittelisin vetoamaan juutalaisten Paul Eisenin ja Gilad Atzmonin lausuntoihin oikeudessa myös. Tässä mielenkiintoinen keskustelu heidän kesken aroista aiheista:

    Nämä ovat hyvin kunnioitettavia juutalaisia. Gilad tosin pitää itseään jopa ex- sellaisena.

    Paulin bloggaus esim. holokaustista:

    http://pauleisen.blogspot.fi/2012/12/how-i-became-holocaust-denier-by-paul.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. En tieda auttaako tama linkki oikeudessa , mutta antaa kuitenkin lisaa perspektiivia seka toimitukselle etta koko lukijakunnalle siita kuinka Israelin puolustusvoimat IDF on parhaiten rahoitettu terroristi organisaatio maan paalla. Miko Peled, author of the Generals Son.
    http://fairdinkumradio.com/?q=node/420

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Pari nimeä teille, joista voisi olla hyötyä perustellessanne näkemystänne oikeudessa:

    Chomsky, Noam & Finkelstein Norman (molemmat akateemisesti ansioituneita sionismin kritisoijia). Erityisesti jälkimmäisen teksteistä voisi hyvinkin löytyä tukea näkemyksillenne. Näkemiin ja kiitos kaloista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Vaikka osa juutalaisista myöntää tiettyjä asioita, niin hyvin harvoin he ovat täysin rehellisiä. Esimerkiksi Finkelstein kritisoi holokaustia, mutta edelleen hän myy holokaustitarinaa tosiasiana. Myönnetään muutama asia, mutta itse valhetta ei koskaan ja on tuskallista katsoa, miten jotkut menevät tähän pajunköyteen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Finkelstein on sentään tehnyt minuun positiivisen vaikutelman Tosin en ole perehtynyt tarkemmin. Tietenkin on mälsää tuollainen taktikointi, mutta jotenkin minulla on hyvä kuva hänestä. Makow taas vaikutta lierolta ja kierolta konnalta. Tai siis on. Haukkuu koko ajan Hitleriä ja suoltaa mielikuvituksellisia tarinoita. Chomsky on oikea mätämuna ollut aina. Ihan karsea huijari.

        Atzmonkin on ainakin vaikuttanut aidolta tapaukselta, mutta joku vasemmistolainen hörhöys saa myöntämään pitkän miinuksen hänen touhuilleen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Tässä Norman Finkelstein BBC:n ”Hard Talk” -ohjelmassa. Finkelstein tuli kuuluisaksi (ja vihatuksi) kun hän sanoo Israelin siionistien hyödyntävän holokaustia poliittisiin tavoitteisiin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Mielestäni kannattaa vaatia kirjallisesti koko oikeudenkäynnin kuvaamista videolle / äänitystä ja kopiot kummallekin osapuolille. Jos tallentaminen onnistuu niin voisi kysyä oikeudenkäynnin alkuvaiheessa että voiko perustellun mielipiteen tuomita vääräksi ja onko olemassa lakipykälää jonka mukaan siitä voi rangaista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Etkö tutustunut vihapuhelakiin? Virkakunnalla on rajaton mahdollisuus tehdä mitä hyvänsä. Juutalaisille perusteltu mielipide on juuri kaikeins uurin uhka. Siis totuus.

      Toisaaööa juuri totesin juutalaisvallan täydellistymisen. Nyt he panevat hösseliksi. Muistuu mieleeni lukemani tunetun rabbin puhe Piperin kirjasta. Hänen mukaansa ”Purim-juutalaiset ovat historian aikana tehneet mahdoliseksi ja saavuttaneet nykyisen valta-asemamme. Emme saa luoua siitä, vaan meidän tulee rangaista kaikesta mahdollisesta juutalaisille kielteisestä ei-juutalaisen esityksestä ankarimmilla mahdollisilla tavoilla”.

      Selätys on siis täydellinen. Vastustaaja istuu naaman päällä ja ihme kyllä osa väestä ei edes huomaa tätä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Siis virkakunnalla on rajaton mahdollisuus nyt palvella juutalaisia mielivaltaisesti.

        Toisaalla oli vastaavaa juttua, ei toisööllä.

        Erinäiset valinnat ihmetyttävät vieläkin. Olisi mukava lukea viisaita kommentteja palstalla esim. Lauriolta. Sen sijaan palstaa halutaan täyttää juutalaisten paskalla.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Olen siinä merkillisessä tilanteessa, että intoa ja resursseja minulla olisi tutkia totuutta, mutta ei ole ketään, kenelle kirjoittaa. Täälläkin voin vain ”tökkiä” sokeassa toivossa, että havaittaisiin, että koska kyseessä on vihollinen, se tulee voimatoimin tuhota. Kaikki muu on tehotonta. Vallankumous ei auta vaan vihollisen, joka on rikollinen, saattaminen oikeuden eteen tuomittavaksi. Tällainen ei nykysuomalaisille tule mieleenkään, ja se on katastrofi. Kansa on jo hukkunut ja osa vihollista jo nyt. Eivät tajua, että heidät tuhotaan kauhealla tavalla, kuten ihmiset NL:ssa.

          Kunpa miehissä olisi ryhtiä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Sadalla miehellä ei saada mitään sotaa aikaiseksi. Meitä on yksinkertaisesti liian vähän ja ainoa looginen toimintatapa on jatkaa ihmisten herättämistä tästä juutalaiseliitin virittelemästä koomasta. Puhut vallankumouksesta, vaikka tästä ongelmasta tietoisia on vain kourallinen yhteiskunnasta. Vallankumoukseen tarvitaan aika suuri ihmisjoukko, ellemme tietenkin halua jäädä enemmistön jalkoihin ja tulla murskatuksi.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Mielestäni olisi hyvä kysäistä, mitä ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” tarkalleen ottaen tarkoittaa. Sitäkö, että joku sanoo, ”se perkeleen Vasemmistoliitto, aina pelaa suurimman kapitaalin pussiin, nyt kaikki joukolla Ruotsalaista Kansanpuoluetta äänestämään.” Ikävä kyllä tämä on totta, joskin nykyisellään saman kansainvälisen kapitaalin pussiin pelaa myös RKP. Ja yhtälailla se on kiihottamista Vasemmistoliiton ehdokkaita vastaan suosimalla RKP:n ehdokkaita.

    Eikä tässä mistään pienestä asiasta ole kyse. Demokratiahan on sitä, että yksilö antaa jonkun syntymävelvoitteenaan saaman päätöksenteko-oikeuden jollekin (korruptoituneelle) toiselle, ja täydellinen demokratia on sitä, että yksilö on antanut kaikki päätösoikeutensa joillekin toisille. Enemmistötyranniaa, mihin eräällä äveriäällä etnisellä vähemmistöllä ei ”jostain syystä” ole yhtä pahaa sanaa sanottavanaan.

    Toisaalla Verkkomediassa vaaditaan kaikkien ukrainalaisten kansallismielisten ”fasistien” tappamista. Se ei ilmeisesti ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, mutta Israelin sanallinen arvostelu on, vaikka Suomessa asuu sekä juutalainen että ukrainalainen vähemmistö. Nykylänsimainen juutalainen oikeuskäsitys on lähtökohtaisesti rikollisen puolella, olivatpa rikolliset sitten syyttäjän tai syytetyn penkillä. Kaksisuuntaisesta oikeudesta on tullut yksisuuntainen suuntaa tapauskohtaisesti vaihtava kansainvälisen kapitaalin kumileimasin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Lisään uusimpia ajatuksiani tästä asiasta.

    Ensinnäkin, jo tämä nykyinen tilannehan on tietenkin käsittämättömän suuri voitto asiallemme, joka on mielipiteenvapaus, sillä siitähän tässä on kyse. Nämä oikeuden perustelut ja myös oikeuden tuomitsemat artikkelit ovat nyt ja aina materiaalia tätä asiaa käsiteltäessä.

    Magneettimedia ei olisi yrittämälläkään saavuttanut näin paljon, jos juutalaisjärjestöt eivät olisi nostaneet asiaa näin lipputangon nokkaan. Lipputangossa hulmuaa nyt suuri lippu voimakkaassa tuulessa ja siinä lipussa lukee: Suomessa ei ole enää sananvapautta! Tämän juutalaisjärjestöt saivat aikaan. He ovat vaatineet tätä. Näin siinä lipussa nyt lukee.

    Lisäksi ei ole hätää, enää, jatkoa ajatellen, koska tämä oikeudenkäynti on nyt julkista materiaalia ja sitä voidaan nyt referoida ad infinitum, tarvittaessa muillakin palstoilla.

    Magneettimediakin voisi hiukan ottaa oppia (ja sanon tämän samalla syvästi ihaillen Magneetimediaa) esim. The Occidental Observer-sivustosta. Kaikki tarvittava voidaan sanoa pirullisen ilkeästi ilman että paatuneinkaan siionisti voi (ainakaan vielä) haastaa oikeuteen.

    Nyt kun kuva on jo maalattu ja se on kaiken kansan nähtävillä,voidaankin vähän hengähtää ja syventää sanomaa.

    Minusta myös voisi luoda kokonaisen alakulttuurin, jossa puhuttaisiin vaikkapa Trans-Siinaista ja lyhennelmänä ”transuista” ja kirjoittaa aina näin. Mainitsematta koskaan sanaa siionisti, juutalainen etc. Kyllä keinoja löytyy ja suoraan sanoen: Juutalaisjärjestöt olivat totaalisia ääliöitä lähtiessään tähän. He ampuivat itseään mörssärillä nilkkaan.

    Kiitos siitä heille!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. No mutta. Jos selvästi tarkoitetaan juutalaisia eikä transsuja, syyte nousee varmasti. Kuten Saksassa joka vuosi saa yli 10 000 ihmistä tuomion ties mistä jutusta. Vaikkapa lauseesta ”Kaikki Saksan puolesta” jonkun juhlapuheen päätteeksi. Onhan nytkin sionisti-sanalla saatu syyte. Ja selkeästi läpi mitä hyvänsä niin syytteeseen kuin tuomioon.

    Mielestäni asiat on puhuttava suoraan halki. Muuten viesti ei mene perille.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Repe, olen samaa mieltä, mutta samaan aikaan, halutaan tai ei, on elettävä näissä puitteissa, jotka nyt on.

      Missään asiassa ei alistuta, mutta ei sekään johda mihinkään, jos kaikki kanavat suljetaan turhanpäiten. Jos joskus asiaa auttaa lievä oma ”sensurointi”, on parempi sensuroida kuin kulkea nyrkki taskussa ilman, että on kanavaa.

      Esim. The Occidental Observer ja Counter Currents toteuttavat tinkimätöntä linjaa, mutta hiukan eri tyylillä. Näen hyvin, että netistä löytyy äärimmäisen tiukkaa linjaakin ja kaikki kunnia siitä heille, mutta jos sitä ei voi täällä vetää, sitä ei voi täällä vetää.

      Asiat ovat huonosti, todella huonosti, mutta kaikki julkisuus on hyvästä. Pääasia on, että ylipäätänsä on foorumi, jossa toimia. Mitä teemme ilman foorumia?

      Tottakai tavoite on ylivallan murtaminen. Kaikilla mahdollisilla keinoilla (lisään tähän muodon vuoksi ”kaikilla mahdollisilla laillisilla keinoilla). 🙂

      Magneettimedia on jo tehnyt suuren työn. Suomessa ei ole ennen näin puhuttu tai kirjoitettu. Jää on murrettu ja henki on jo päästetty ulos pullosta. On aika vahvistaa asemat eikä hyökätä rumputuleen. 🙂

      Vastustajalla on kaikki maailman aika, meillä ei ole, mutta silti suomalaisilla ei ole koskaan ollut tapana tapattaa omiaan ylivoiman edessä. Ja jos silmittömästi hyökkää varman tappion edessä, se ei ole suomalaista.

      Me kaikki voimme asettaa sanamme toisin, varovaisemmin, mutta silti todella selkeästi. Periksi ei anneta, mutta ei nyt Herran tähden tapateta itseämme juutalaisten juristien alttarille. 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Lisään edelleenkin:

    Puhun nykyään kaikissa mahdollisissa tilanteissa, työpaikan kahvipöydässä, toreilla ja turuilla, erilaisissa perhejuhlissa jne. tästä asiasta, aina tilanteen mukaan. Joskus äärimmäisen varovasti, vitsaillen ja sarkastisesti, joskus hyökäten ja jyrkästi, tilanteen mukaan.

    Reaktio on useimmiten neutraali, mutta rohkaisevasti hyvin harvoin selkeästi negatiivinen. Kannattaa aina tutkailla ja jos vastassa on kukkahattutätejä niin Gazan lasten kohtalo puree aina. Jos vastassa on vanhempaa väkeä, voitto on aina varma, aika tekee työnsä, ihminen viisastuu vanhemmiten.

    Israel on loputon aarrearkku jatkuvine siviilien tappamisineen. Aidat, muurit, apartheid. Jos saat keskustelun koskemaan Israelia, juutalaiset ovat pahasti ahdingossa, aina. Siispä siirrä se sinne, tavalla tai toisella.

    Hollywood on hyvä, se on niin juutalainen ja niin yksisilmäinen kuin voi olla. Puhu siitä.

    USA on varma hitti. USA kiduttaa, pommittaa, vakoilee. Pudota joukkoon juutalaisia nimiä: Dianne Feinstein /NSA, FED, Goldman Sachs, AIPAC. Ne saappaat pursuavat sitä itseään, voi kuinka ne pursuavatkaan!

    Kertokaa Hakehilasta ja siitä, kuinka Suomen juutalaiset itse ylpeilevät käyvänsä ”armeijassa” Israelissa samaan aikaan, kun lapsia tapetaan. Ovatko he yksinkertaisia vai ovatko he yksinkertaisia? 🙂

    Nou hätä. Asetutaan hetkeksi ja kerätään voimia. He tekevät sen itse. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Yllä oleva antaa aihetta seuraavaan:

    Tällä Suomen totuudellisimpien ihmisten foorumilla käsittääkseni pyritään vallankumoukseen asioiden korjaamiseksi. Jo tässä lähtökohdassa törmätään valheellisuuteen, sillä perustuslain 2§ määrää: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”. Ei kansa voi tehdä vallankumousta itseään vastaan! On täydellistä mielettömyyttä vaatia asioiden korjaamista vallankumouksella. Kaikki asiat täällä, viimeistä piirtoa myöten, ovat kansan itsensä tahtomia ja aiheuttamia. Kansahan hoitaa yksinvaltaansa aktiivisesti (lainsäädäntö, yhteiskuntajärjestelmän luominen jne.) ja passiivisesti (sallimalla joidenkin asioiden tapahtua), eikä yksikään asia maassa voi tapahtua kansan sitä tahtomatta. Kuinka kukaan voi tahtoa vallankumousta omaa tahtoaan vastaan?

    Jos siis vihollinen on saanut vallan täällä, se on kansan suora tahto. Se on sallittu ja siihen on pyritty. Se on jopa tavoite.

    Tässä on syytä tarkastella suomalaista kyrpää (suomalaista kansalaista), joka on kaiken tämän takana. Syntiinlankeemuksen (1. Moos. 3. luku) seurauksena koko ihmiskunta joutui perkeleen eli ”käärmeen” (Ilm. 12:9) orjuuteen. Jokaisen Kristuksessa pelastumattoman ihmisen sydämessä makaa käärme kerällä halliten sieltä kaikkea ihmisessä. Ihmisen oma tahto on tuon käärmeen pää. Ihmisen oma voima on käärmeen voima. Ihmisen oma ymmärrys on käärmeen ymmärrys. Ihmisen oma minuus on käärme itse. Ihmisen tahto siis, joka on perkeleen tahto, käyttää valtiovaltaa Suomessa. Suomea hallitsee perkele perustuslain käskyllä. Sen vuoksi kaikki, mitä tässä maassa tapahtuu, on perkeleestä ja perkeleellistä, kiiltäköön vaikka kuinka.

    Suomalainen saatanallinen kyrpälauma (Suomen kansa) esimerkiksi vaatii kurkku suorana demokratiaa (itsensä valtaa; ikään kuin perustuslaki ei sitä jo määräisi), sananvapautta (perkeleen sananvapautta), rasisminvastaisuutta (etnisen vihollisen vastustamattomuutta ja valtaan nostamista), suvaitsevaisuutta (kaikkien mahdollisten vihollisten sisään päästämistä) ja synnillisten himojen oikeuksia (perkeleen julkista vapautta omalla kohdalla). Jokainen ymmärtää, että kaikki nuo vaatimukset ovat radikaalia perkeleen vallan lisäämistä ja kaikkien mahdollisten vihollisten valtaan nostamista.

    Suomi on absoluuttisen elinkyvytön kansa. Ei tällainen kyrpälauma voi ylläpitää mitään yhteiskuntajärjestystä, saati itsenäistä valtiota. Kyrpälauman tahdosta maan puolueetkin ovat vihollisen toimielimiä. Maassa on monta puoluetta vain sen tähden, että kansa saisi tapella keskenään; sehän politiikan tarkoitus on täällä (päätökset tekee vihollinen toisaalla). Maan rahajärjestelmäksi kansa on ottanut vihollisen velkarahajärjestelmän (kommunismin ja kapitalismin ydin, varsinainen olemus), jossa kansa lainaa omat rahansa viholliselta korkoa vastaan. Koska koko ajan viholliselle on takaisin maksettavaa (velka + korko) enemmän kuin rahaa on olemassakaan (velka), syntyy jatkuvan lisälainaamisen pakko ja siten korjaamaton velkakierre, velkaorjuus ja orjuus kaikissa asioissa (joka hallitsee velkaa, hallitsee kaikkea). Näin kansaa omasta tahdostaan pidetään kontrollissa ja orjuudessa. Tätä kansa kutsuu itsenäisyydeksi ja vapaudeksi.

    Elämä tämän saatanallisen kyrpälauman keskuudessa on helvettiä. Kuvotuksen vuoksi minulla ei ole koskaan ollut televisiota. Minulle ei tule sanomalehtiä (ei edes paikallista pikkulehteä). Tietokoneesta luovun. Kuvotuksen vuoksi en voi kuunnella enää radiotakaan. Tämä kyrpälauma (Suomen miehet; naisten paikka olisi kotona) kehotti minua jatkamaan kirjoittamista (pidin aiemmin blogia totuutta julistaakseni ja kyrpälaumaa pilkatakseni), mutta samalla se valmisteli lakia kirjoitusteni julistamiseksi rikollisuudeksi ja minun saamiseksi vankilaan. Tällaisen saatanallisen pirullisuuden edessä luonnollisesti lopetin kirjoittamisen.

    Tulevaisuudesta voi sanoa, että kyrpälauman yksinvalta tässä maassa johtaa yhä kauheampaan eläimellisyyteen. Nythän kyrpälauma murhaa lapsia aborteissa liukuhihnalta, opettaa lapsille perverssiä seksuaalisuutta kädestä pitäen kouluissa, hävittää maasta ainoaa jäljellä olevaa tervettä, kristinuskoa, turvaa suoralla voimankäytöllä (lainsäädännöllä) kaikkien vihollisten valtaa maassa ja julistaa maan täysin vapaaksi maaksi, mikä tarkoittaa luonnollisesti perkeleen absoluuttista valtaa.

    Yhdessä vihollisen kanssa tämän kyrpälauman riehunta yltyy. Tuossa rajan takana muutama vuosikymmen sitten ihmisiltä revittiin silmät päästä ja kieli suusta ja heidät nyljettiin elävältä (ja kaikkea muuta kammottavaa eläimellisyyttä). Kymmeniä miljoonia murhattiin. Koska täällä perkelettä nostetaan kaikin voimanponnistuksin viralliseenkin valtaan, samanlainen eläimellisyys leviää tännekin, tai paremminkin konkretisoituu täälläkin. Tämä kyrpälauma kutsuu sitä vapaudeksi ja suvaitsevaisuudeksi. Kaikki vallankumoukset johtavat yksinomaan perkeleen vallan yhä voimakkaampaan toteutumiseen.

    Ajattelin tämän viimeiseksi kirjoituksekseni.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tämä kyrpälauma rahoittaa ”sosialisminsa” vieraalta lainaamalla. Ulkomaan velalla siis. Ja samalla kansa kuvittelee olevansa hyvinvointi yhteiskunta.

      Jokaisen valtion perusoikeus pitäisi olla oikeus hallita omaa rahaansa, ja tarvittaessa luoda sitä oman taloutensa kiertoon, kansansa hyvinvoinnin tarpeisiin maksamalla itse luomallaan velattomalla rahalla omille kansalaisilleen valtiolle tehdystä työstä. Verotuksella voi sitten kerätä ylimääräistä rahaa pois kierrosta.

      Nyt koko rahahuolto on ulkoistettu. Se on tyhmää.

      Suomalaiset ovat tyhmä ja harvinaisen itsetuhoinen kansa. Oikeasti omahyväinen kansa ei toimi kuten Suomalaiset. (Seuraatkapa mm. Israelin touhuja). Oikeasti omahyväinen ja itsekäs kansa ei päästä vihollista riehumaan keskuudessaan, eikä anna mitään valtaa ulos itseltään. Eikä salli kenenkään puuttua omiin asioihinsa.

      Noista velka ja talous ongelmien perimmäisistä syistä Herra Laurio on ilmeisesti kirjoitellut johonkin lehteenkin? (En ole valitettavasti niitä päässyt lukemaan).

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. Koti-Karjala -lehteen (Kiteellä); tänään juuri ilmestyi neljäs osa viisiosaisesta kirjoitussarjastani ”Rahanpuutteen syy”. Aiemmat osat ilmestyneet 20.6., 23.7. ja 30.7. Kiinnostuneet voinevat tilata haluamansa numerot lehden toimituksesta:

    Samassa lehdessä (en muista numeroa) julkaisin heinäkuun lopussa tai elokuun alussa kirjoituksen ”Kesälahden Onnentuvan hengellisestä avusta”; kirjoitus käsittelee ko. puljun väärää hengellistä opetusta.

    Kiitos kiinnostuksesta, lämmittää vanhoja luita.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Ihme idiootti tämä Laurio. Typerää sahata omaa oksaansa selittämällä suu vaahdossa ihmeellistä paskaa jostain kyrpälaumoista! Liekö sitten juuri ne kyrvät, jotka jatkuvasti pyörivät tämän hessun mielessä? Piilohomo?

    Asia, jota täällä käsitellään on erittäin tärkeä ja jatkuvasti ajankohtainen. En näe mitään syytä, miksi pitäisi saattaa itsemme naurunalaiseksi.

    Tällaiset pellet tekevät vain hallaa meidän jokaisen yhteiselle asialle. Ei jatkoon.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ja mikä se meidän yhteinen asia sitten oli? Se on vähän turha huudella jutkua kun on itse samaan aikaan kollektiivia perustamassa. Vastaan ketä, tyhjästä painettua rahaa? Eikun perkele jutkutellaan vähän ja sitten syödään hyvällä ruokahalulla kaikki mitä jutku lautaselle paskantaa ja sitten taas valitellaan jutkua kun oli pakko syödä paskaa. Olisko itsekritiikin paikka, niin kuin Laurio aika selkeästi ilmaisi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Repe, tässä kaikessa on kuin onkin selkeä logiikka.

      Kysymyksessä ei ole millään lailla ”totuus”, ”perusteltavuus” ja ”todistettavuus” jne.

      Ehei, kysymyksessä on sensuuri ja sen uhka, että jos sanot mielipiteesi niin voit joutua siitä vastuuseen.

      Tottakai juutalaiset haluavat tällaisen keskiaikaisen, farisealaisen käytännön.

      Onko sinulla rahaa lähteä ADL:ää vastaan oikeuteen? Vaikka olisit sataprosenttisesti ”oikeassa” he tietävät, että Sinulla ei ole resursseja siihen. Tässäkin asiassa juutalaiset käyttävät todellista valtaansa eli rahamassia.

      Rahamassi on todellista valtaa. Sitä valtaa kaikki pelkäävät. Kuka meistä on valmis käymään oikeutta yhteisön kanssa, jolla on kirjaimellisesti totaalisen rajaton massi.

      Tämä rahamassi takaa sen, että media ei puhu siitä, jos niin ei haluta. Magneettimedia puhuu ja siksi se massi nyt hyökkää sen kimppuun. Totuudella ja oikeudella ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Vain yksi asia on tässä hyvä: Julkisuus. Nyt kaikki julkisuus on hyvästä. Mitä enemmän sen parempi, sillä sitähän tuo massi nyt karttaa.

      Ettekö huomaa, että vaikka asia on näin vakava niin julkisuutta se ei saa. Mutta oikeuttaa haetaan. 🙂

      Tämä sama massi ajaa kaikkia asioita:

      Sinun pitää olla monikultturisti. Yritäpä saada työ YLE:ltä tai mistä tahansa johtavasta mediasta, jos avoimesti vastustat monikulttuurisuutta. Tai vielä parempaa, yritä pitää työsi, jos muutut monikulttuurisuuden vastustajaksi.

      Laki on laki, jos sitä oikeutta käytäisiin taloudellisesti tasapuolisesti ilman pelkoa taloudellisesta tuhosta, niin oikeutta saisi. Mutta nyt oikeuden saaminen on vitsi, täydellinen mahdottomuus.

      Juutalaiset tietävät tämän. Massi voittaa, massi luo pelkoa. Kuka muka uskaltaa uhata massia?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  22. Tässä pari vinkkiä oikeudenkäyntiä varten, jos vääjäämätöntä tuomiota haluaa pienentää: voi pyytää päästä mielentilatutkimukseen ja vedota puolustuksessa siihen, että on toiminut täyttä ymmärrystä vailla.

    Toki saattaa hyvinkin olla, että syytetty ei halua tätä keinoa käyttää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  23. Aika huvittavaa siteerata jotain vanhaa KuKlux klaanin edusmiestä.
    KKK vaikuttaa pinnallisesti olevan hyvä ja rauhaa puolustava mutta
    onko klaani kuitenkaan esimerkiksi ottanut vähemmistöjen
    kuten homojen tai lesbojen etua koskaan huomioon. Homofobinen
    amerikkalainen hihhulikummitus porukka.

    Onhan se tosi että päämedia yrittää
    rajoittaa ”indiemedian” sananvapautta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. Simo: ”Mielestäni kannattaa vaatia kirjallisesti koko oikeudenkäynnin kuvaamista videolle / äänitystä ja kopiot kummallekin osapuolille. Jos tallentaminen onnistuu niin voisi kysyä oikeudenkäynnin alkuvaiheessa että voiko perustellun mielipiteen tuomita vääräksi ja onko olemassa lakipykälää jonka mukaan siitä voi rangaista.”

    Itse oikeudenkäynnin taltioimista ei varmaankaan pysty tekemään, mutta kannattaa taltioida ennen oikeudenkäyntiä niin pitkälle kuin pystyy ja heti oikeudenkäynnin jälkeen, kun mahdollista. Heti kaikki tieto Magneettimedian sivuille mahdollisimman tuoreena, ja lehdille kannattaa sanoa, että lukekaa Magneettimediasta. Toimittajat yrittävät vääristää ja tehdä näin rankan casen lausujasta pelle; kun ihmiset lukevat suoraan Magneettimediasta, he lukevat sitä mitä te haluattekin.

    Näin toimi Halla-aho omassa casessaan ja voitti ilman asianajajaa. Ilmannin mikat on voitettavissa…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  25. Pieni kevennys tähän ja vinkki Steven ”Natsijokakaapissa” Spielbergille:

    Viiltäjä-Jack (eli kuuluisa Jack The Ripper) oli kuin olikin JUUTALAINEN eli Aaron Kosminski, joka oli tullut sukunsa kera Puolasta rikastuttamaan Englantia. Ihan kuin Abramovichkin.

    Nyt, Steven, teepä elokuva nimeltä ”Kosminskin lista”.

    Siihen miellyttävä juutalaisnäyttelijä (Ben Affleck?) ja uhreiksi homoja, lesboja, transuja, huoria. Kyllä siitä leffa tulee. Se olisi ikään kuin puhdistava kokemus, Steven. Pääsisit vihdoinkin näyttämään taruolennon eli Pahan Juutalaisen. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Sanoinko minä, että se olisi MERKITYKSELLINEN? 🙂

        Minähän vain sanoin, että hän oli JUUTALAINEN ja mikäs siinä, uskon hänen olleen MIELENVIKAINEN JUUTALAINEN SARJAMURHAAJA.

        Kerro nyt, sanoinko tässäkin nyt jotenkin pahasti?

        Saksalaisista ”natseista” kirjoitetaan loputtomiin, ad infinitum.

        Kirjoitetaan nyt EDES YHDEN KERRAN juutalaisesta, joka oli MIELENVIKAINEN SARJAMURHAAJA ja samalla JUUTALAINEN.

        Tehdään EDES YHDEN KERRAN elokuva, jossa pääosa on JUUTALAISELLA SARJAMURHAAJALLA.

        Näyttäkää nyt, juutalaiset, että osaatte tehdä elokuvan PAHASTA JUUTALAISESTA.

        EDES YHDEN KERRAN.

        🙂

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Joo, ihan totta.

            Meni sattumalta päälle kohdissa:

            JUUTALAINEN, MIELENVIKAINEN, SARJAMURHAAJA. 🙂

            Mutta totta puhuen, eikö Sinustakin ole outoa, että Hollywood ei kertakaikkiaan pysty tekemään yhtään filmiä, jossa olisi Paha Juutalainen.

            Minusta totta puhuen tuo on rasismia. Juutalaiset ovat rasisteja, kun he eivät tuo esille oman etnisen ryhmänsä mielenvikaisia sarjamurhaajia.

            Aivan oikein, nyt hokasin.

            Tämä juutalaisten toisinajattelijoihin suuntaama vaino pitääkin vaihtaa juutalaisiin kohdistuvaksi kritiikiksi, sillä hehän ovat valehdelleet meille. Jos heitä uskoo niin Pahaa Juutalaista ei ole. Ja sehän on valhetta.

            Etkö olekin samaa mieltä kanssani? Onhan Sinunkin mielestäsi maailmassa Pahoja Juutalaisia?

            Minun mielestäni on ollut ja on.

            Minä nimeän muutamia, ihan vain verryttelyksi.

            Hiär cometh:

            Ariel Sharon aka ”Beirutin teurastaja”. Hän on erityisen tyylikäs sotarikollinen. Tuhannet ihmiset huutavat haudoistaan oikeutta.

            Aaron Kosminski aka ”Jack The Ripper”.

            Genrikh Yagoda aka NKVD:n tyypillinen juutalaistoimihenkilö. Viileät 20 miljoonaa uhria?

            Lazar Kaganovitch aka toinen toimihenkilö. Toiset 20 miljoonaa? Vai ehkä vaivaiset 10 miljoonaa?

            Nyt en viitsi enempää listata, alkoi jotenkin tympiä nuo nimet, aloin voimaan pahoin, suo anteeksi, käyn oksentamassa…

            (Pitkä tauko).

            No niin, olen takaisin.

            Jatkan toiste.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  26. Koska hänen etninen taustansa tukee sitä käsitystä juutalaisista, joka noihin aikoihin on ollut vallitseva. Vasta toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten maine on muuttunut, mikä johtui siitä, että juutalaiset saivat ei-juutalaisten opetusjärjestelmät, mediat ja rahajärjestelmät haltuunsa. He aivopesivät maailman uskomaan, että juutalaiset olivat toisessa maailmansodassa viattomia uhreja ja tästä on tullut vallitseva käsitys.

    Ennenhän juutalaisia on pidetty kaivojen myrkyttäjinä, huijareina, valehtelijoina, roistoina, lapsien kaappaajina ja uhraajina, sadistisina murhaajina ja raiskaajina. Montako vanhaa käsitystä juutalainen Jack the Ripper näistä täyttää? Jack the Ripper vahvistaa, että näille vanhoille käsityksille juutalaisista on ollut perusteensa ja kun sinun toimintaasi täällä magneettimediassa tarkastelee, niin kyllä sinä näihin vanhoihin käsityksiin sovit paremmin kuin näihin uusiin.

    En näe sinussa uhria ”aaaaaaaa” vaan häikäilettömän valehtelijan, joka on kaikkea muuta kuin uhri. Ei ole mitään sattumaa, että saat jokaiseen kommenttiisi 90 – 100% miinusääniä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Sinä olet täysin vinksahtanut ihminen uskoessasi tuohon rasistiseen hölynpölyyn. Että vieläkin juutalaisten väitetään esimerkiksi myrkyttäneen kaivoja ja uhranneen ihmisiä, todella pahansuopaa valehtelua!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kaivojen myrkyttämisestä en tiedä, mutta vähänkin vanhemmassa kirjallisuudessa on vankkaakin vankempi usko siihen, että koronkiskonta oli näillä kavereilla hanskassa. 🙂

        Totta puhuen aaaaaa…, mikset joskus kerro meille niistä suurista siunauksista, joita Talmudia lukevat veljemme ovat meille viime aikoina tuoneet?

        Erityisesti vaikkapa viimeisen kahdenkymmenenen vuoden aikana?

        Ihan vain virkistykseksi. 🙂

        Annan vähän vinkkejä:

        FED, AIPAC, Goldman Sachs, Hellfire-ohjus, kuusi ydinsukellusvenettä, kolmesataa mannertenvälistä ballistista ohjusta ydinkärjillä varustettuina, koulujen ja sairaaloiden pommitukset, joukkomurhat Libanonissa, Israelissa ja eri maissa. Niin ja tietenkin iki-ihana Hollywood.

        Hei, vielä lisää: Mossad, napalm, wolfowitzit, bankfeinit, feinsteinit, you name it. Ihmisistä parhaat. 🙂

        Liikuttavan komea lista.

        Ei löydy suomalaisilta vastaavaa. Ei meillä ole yhtään joukko murhaa kontollamme, yhtään koulua ei ole pommitettu, yhtään ydinsukellusvenettä ei ole tarvittu, ei yhtään ballistista ohjusta. Meillä ei ole olut yhtään terroristia tai sotarikollista valtion johdossa. SUPO ei salamurhaa naapurivaltioiden tiedemiehiä. Teemme elokuvia, joissa suomalainenkin voi olla paha.

        Mikä mitä vaivaa, meitä suomalaisia, tuostahan voi päätellä, että olemme todella saamattomia.

        Kyllä ne juutalaiset sentään. Ne ne vasta. Ei meistä ole mihinkään. 🙂

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Israel on tieteen ja teknologian kärkimaita. Esimerkiksi Intel suunnittelee ja valmistaa siellä tietokoneiden prosessoreita. Kenties sinunkin tietokoneessasi on Israelissa valmistettu prosessori. Tämä on vain yksi esimerkki.

          Mitä rahanlainaukseen tulee, se oli niitä harvoja elinkeinoja, joita kristityt sallivat juutalaisten harjoittaa. Eli ensin juutalaiset ohjattiin kyseiseen elinkeinoon ja sitten heitä syytettiin sen harjoittamisesta.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Hienoa tahallaan väärinymmärtämistä, juutalaistrollilta. Ja mistä sinä noin tarkkaan tiedät, mitä juutalaiset ovat ennen tehneet? Kiistät asiaa sellaisella tarmolla, että saat minut epäilemään, että tiedät näiden vanhojen käsityksien pitävän paikkaansa.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Italian päärabbin poika Toaff myönsi, että keskiajalla jotkin lahkot olisivat uhranneet ihmisiä. Erinäiset jupakat viittaavat perinteen jatkuneen. Esim. Damaskoksen juttu v. 1840.

          Keskiajalta on käsittääkseni joitain kaivonmyrkytystuomioita eli oikeusjuttuja. Tarkempaa perehtymistä ei ole asiaan.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Etkö sinä höperö tajua, että nuo niin kutsutut verisyytökset ovat vuosisatojen ajan juutalaisia vastaan esitettyä valheellista kansankiihotusta? Juutalainen uskonto nimenomaisesti kieltää veren syömisen.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  27. Jos juutalainen uskonto kieltää ”veren syömisen”, niin miksi rabit imevät ympärileikkauksen jälkeen vauvan verta vuotavaa penistä?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Damaskoksen murhasta kertovassa kirjassa renegaattikäännynnäinen toteaa juuri pippeliveren ja Purimina/Pääsiäisenä murhattujen veren olevan poikkeuksia. Rituaalimurhauhrien verta syötiin kuulemma kaakuissa pyhissä juhlissa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  28. Tohtori Moritz Cohn kertoi kirjoituksen Leberecht Fürchtegott mukaan seuraavasti ( ”Hyökkäys on paras puolustus”, s. 6:)

    ”Ilman vaaraa tukahduttamisesta, juutalainen henki vallitsee siellä, jossa sitä ennen tuskin suvaittiin. Meidän ei enää tarvitse vaieta keskiaikaisen ghettonöyristelyn tapaan siitä, että me jo kauan sitten olemme saavuttaneet herruuden, joka meille kuuluu. Ilman meitä ei kukaan hallitsija maailmassa nykyisin voi tehdä yhtään mitään, sillä me hallitsemme rahamarkkinoita. Yksikään sellainen sana ei tule julkisuuteen, josta emme pidä, sillä me hallitsemme lehdistöä. Yksikään sellainen ajatus, josta emme pidä, ei esiinny koulutettujen ajatusmaailmassa, sillä me hallitsemme näyttämöitä. – – – ulainenki on valloittanut maailman.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  29. Galitsian juutalainen ja Saksan kansalainen Alfred Nossig kirjassaan „Integrales Judentum“ (1921) s. 74:
    ”Nykyinen maailmansosialismi muodostaa ensimmäisen vaiheen Mooseksen uskon täydellistymisessä, tulevan maailmanvaltion alun, jonka profeettamme ovat ilmoittaneet. — s. 79: Tämä ei taas toteudu, ennen kuin on muodostettu Kansainliitto.“ (Leon de Poncins, Judentum und Weltumsturz, II. S. 77).

    Nossigin artikkeli on Juutalaisessa yleisteoksessa. Juutalaiset hehkuttavat usein maailmanvaltioajatusta,mutta jos joku ei-juutalainen väittää heidän ideologiaansa sisältyvän sellaisen.

    Fleischauerin kirjassa esitetään useita juutalaisten esityksiä Kansainliitosta. Selvästi käy ilmi, että se oli juutalaisten luomus ja ajatus siitä oli heidän. He määräsivät poliitikot perustamaan järjestön, kuten olivat määränneet heidät Mailmansotaan. Kansainliitto oli väline kansojen yhdistämiseen juutalaisessa ylikomennossa ja maailman hallitsemiseen. Vastaava elin on YK, joka perustettiin tilalle ja entistä vahvempana. lausumista käy ilmi, että maailmansodan lopputulos käsitettiin messiaanisen ajan alkuna. Tuolloinhan Palsetiinan mandaattikin perustettiin pian. Lausumissa juutalainen kansa on oma messiaansa. Se on siinä asemassa, että voi korottaa itsensä hallitsemaan muita. Näin siis jo vuoden 1920 kieppeillä oli tilanne.

    Mielenkiintoisesti tuossakin ilmenee, että sosialismi eli vasemmistolaisuus oli juutalisuutta ja sen luomus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  30. Teooksessaan „La Littérature des Pauvres dans la Bible“ /Pariisi 1892 on Isidore Loeb kerännyt huolellisesti Raamatusta tärkeimmät esitykset messiaanisuudesta ja juutalaisen kansan uudelleen muodostamisesta. Loeb oli ranskalainen rabbi ja vuodesta 1869 Alliance Israèlite Universellen sihteeri. Profeetta Jesajasta hän kirjoittaa seuraavaa (s. 218): ”Ei voida sanoa varmasti, ajatteleeko Jesaja persoonallisen Messiaan ilmestymistä vaiko ei. — Varmaa kuitenkin on, ilman Messias-kuningasta tai tämän kera, että juutalaiset muodostavat ihmiskunnan keskuksen, jonka ympärillä ei-juutalaiset hyörivät käännyttyään juutalaisen Jumalan oppeihin. Kansat yhtyvät ylistämään Jumalan kansaa. Kaikki muiden kansakuntien omaisuus siirtyy juutalaisille; muut seuraavat juutalaista kansaa kuin vangit kahleissa ja heittäytyvät juutalaisten jalkoihin. Kuninkaat tulevat olemaan ruokkijoitanne ja naiset lastenne imettäjiä; he tulevat painamaan kasvonsa maahan edessänne ja suutelemaan tomua jaloissanne. (49, 23) Jumala tulee solmimaan kanssanne ikuisen liiton, kuten teki Davidin kanssa, ja kuten David, juutalaiset tulevat komentamaan muita kansoja. —On itsestään selvää, että Jerusalem ja Pyhä maa näyttelevät suurta osaa juutalaisen kansakunnan uudelleensyntymisessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  31. Jew World Order Exposed

    http://zioncrimefactory.com/jew-world-order/

    Entinen Malesian pääministeri, tohtori Mahathir Mohamed on todennut:

    ”The jews rule this world by Proxy, they get others to fight and die for them…”

    Malesialainen matkustajalentokone ammuttiin alas Ukrainassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  32. Neuen Freien Presse 25.12.1919 (johdanto kansainväliseen pankkiunioniin):”Hetki on koittanut suurfinanssille, jolloin se voi avoimesti sanella lait maailmalle, kuten se on tähän asti tehnyt kätketysti. Suurfinanssit on kutsuttu astumaan keisarikuntien ja kuningaskuntien sijaan hallitsemaan ja paljon suuremmalla auktoriteetilla, sillä niiden mahti ei ulotu vain valtakuntaan, vaan yli koko maapallon. Suurfinanssi tulee määräämään sodasta ja rauhasta.” (O.Stauf von der March: Die Juden Urteil der Zeiten, s. 184)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  33. Oppineessa maailmassa on yleistä tietoa, mikäli on perehdytty juutalaiskysymykseen, että marxismi sen kaikissa muodoissaan on vain suurfinanssin väline, juutalaisuuden käsi, jota tämä käyttää määrätietoisesti., jossa se täyttää jokaisen tehtävän, jonka juutalainen maailmanlaajuisissa suunnitelmissaan kutakin maata koskien sille on asettanut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  34. On syytä palauttaa mieliin saksalaisen Ernst Zundelin synkkä kohtalo kolmen ”demokraattisen” valtion Kanadan, USA,n ja Saksan ”oikeuslaistosten” myllytyksessä, sekä noitten maitten juutalaisten ja siionistien vihan kohteena.
    Vuosikausia kestänyt oikeudenkäynti ja vankilakierre alkoi, kun Ernst kirjoitti kirjan, jossa hän esitti kysymyksen : ”Did sixmillion really die ?” Siis kuoliko todella kuusi miljonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana saksalaisilla keskitysleireillä?
    Ernstin puoliso Ingrid Rimland, on tehnyt valtavan työn taustatietojen kerääjänä ja julkaisijana.

    http://www.zundelsite.org/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. ”Juutalainen S.P.Charjes, B’nai B’rith -loosi Massadok, kirjoittaa Juutalaiskansallisessa almanakassa vuodelta 5862: ”Juutalainen maailmanherruus—ilmaistaan sanoin parhaiten Raamatussa. Aika, jolloin meidän ajatuksemme täyttävät koko maailman, tulee ja sen täytyy tulla. Herruutemme yksin on voinut voi ilman takaiskuja tarjota meille luottamusta vuosisatojen varrella; vain sen ei tarvitse pelätä takaiskuja. Suoraviivaisesti ja voittamattomana se etenee hitaasti, mutta varmasti kohti päämääräänsä. ” (Léon de Poncins: ”Judentum und Weltumsturz” II, s. 155)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat