yhteiskunta - sivu 1/33

Henkinen ja luonnollinen perikato sekä pelastus

Tietty maailmanlaajuinen globaali eliitti tai oikeammin mafia on onnistunut rakentamaan eräillä ylikansallisilla instrumenteillaan systeemin, joka on manipuloinut lähes kaikki länsimaiset ihmiset toteuttamaan eliittiä palvelevia tekniikoita kuin huomaamattaan kotimaansa ja itsensä tuhoamiseksi. Käsittelemme tässä artikkelissa sekä henkistä että luonnollista yhteiskunnan ja kansalaisten raunioitumista. Mutta tästä huolimatta toivoa paremmasta ei saa menettää, sillä perikadon kautta saapuu ihmiskunnan pelastus.

Valtion raunioittamisen kolme peruspilaria

Julkaisemme uusintana ja samalla ajankohtaistettuna vuonna 2019 Magneettimediassa julkaistun Yuri Bezmenovin analyysiin siitä, kuinka valtio ja sen osanen yhteiskunta voidaan valloittaa ilman fyysistä väkivaltaa.1  Yuri Bezmenov oli entinen KGB:n agentti, jonka tehtävänä oli levittää propagandaa Neuvostoliiton ulkopuolisissa valtioissa.  

“Vihapuheen” tutkimuksella hämätään vallanpitäjien rikokset

Hiljattain Helsingin yliopiston tutkimusryhmän julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaisilla verkkosivustoilla esiintyy häiritsevää “epäinhimillistävää” vihapuhetta eli “ääripuhetta”. Leena Malkin mukaan tutkimus keskittyi siihen millaista materiaalia ja minkälaisiin aatemaailmoihin “vihapuhe” tai “epäinhimillistävä” ilmaisu on keskittynyt. Ajankohtaisella tutkimuksella on huomioitu systemaattisemmin “äärioikeiston” ja “-vasemmiston” ideologisen “epäinhimillistämisen” muotoja.

Maailma on murroksessa: haastattelu Magneettimedialle

Nykyisin ihannoidaan materiaalisen ja teknologisen kehityksen kukoistusta ja samalla yhteiskunnat luisuvat entistä syvemmälle hedonismiin, aistillisuuteen sekä suoranaisiin perversioihin. Koululaitokset, eritasoiset viranhaltijat ja valtamedia siunaavat tämän rappeutumisen uusliberalistisiin arvoihin sisältyvänä vapautena. Tietty globaali eliitti “työskentelee” nykyisin kuumeisesti kolmannen maailmansodan sytyttämiseksi, jotta ihmiskunnan orjuutus vain syventyisi. Tässä tilanteessa Magneettimedialla on oiva mahdollisuus haastatella Benjamin Kivilohkaretta, joka swedenborgilaisen yhdistyksen perustajana esittää syitä aikamme yhteiskuntien ja nykyisten kirkkojen kaoottiseen tilaan sekä esittää ratkaisuja ihmiskunnan pelastumiseksi.

Mitä on kulttuurimarxismi?

”Kulttuurimarxismin keskiössä oli muovata länsimaisten miesten ja naisten alitajuntaa ja luoda sen kautta uudenlainen ihminen – ihminen, joka reagoi kaikkiin provokaatioihin passiivisesti.”

Kotimaa

Ulkomaat