Venäjä - sivu 10/10

Suunnitellaanko Venäjälle vallankumousta?

Entisenä korruptoituneen oligarkian sisäpiiriläisenä tunnettu Mihail Hodorkovski on aloittanut Venäjän nykyhallinnon vastaisen lokakampanjansa suitsuttamalla venäläisen kansakunnan historiallista sekä kulttuurillista yhtenäisyyttä. Onko Venäjän sionistinen eliitti jälleen lietsomassa yhteiskuntarauhan rikkomista vallan vaihtamiseksi?

Epäkunnioitusta kuolleita kohtaan

”Vihapuheen” kriminalisointi auttaa sionisteja pääsemään kuin koira veräjästä, mutta se ei tule suojelemaan esimerkiksi palestiinalaisia Israelin murhanhimoiselta politiikalta.

Nato-jäsenyys olisi suuronnettomuus Suomelle

Onneksi tietoisuus maamme poliittisen eliitin rikollisuudesta kasvaa kansan keskuudessa päivä päivältä. Päämääränä olkoon nykyisen eduskunnan ja hallituksen hajottaminen ja niiden jälleenrakentaminen jalostuneemmilla aineksilla, joiden pyrkimyksenä on itsenäinen Suomi.

Katsaus Venäjän juutalaisten pogromeihin osa 1

Vuosikymmenien ajan jatkuneet myönnytykset ja lakiuudistukset eivät olleet vaikuttaneet mitenkään Venäjän juutalaisväestöön, joka oli edelleen etnisesti, kulttuurillisesti ja poliittisesti eristäytynyt muista. Uusi juutalainen korkeasti koulutettu älymystö puri kursailematta venäläistä ruokkivaa kättä.

Venäjän turvatoimet ”tuomittavia”, lännen aggressio ”humanitaarisuutta”

Länsimaiden ”rauhanoperaatiot” ovat aiheuttaneet suoranaisen teurastuksen lisäksi maaperän muuttumista tietyillä alueilla myrkylliseksi joutomaaksi muun muassa köyhdytetyn uraanin käytön takia. Näiden alueiden ihmisillä ovat myös syöpäsairaudet lisääntyneet sekä sen ympäristön vastasyntyneillä on havaittu paljon epämuodostumia ja kasvaimia.

Kotimaa

Ulkomaat