turvapaikanhakijat - sivu 1/2

Islamin uskonto ei ole syypää haittamaahanmuuttoon; polttakaa Talmud!

Israel ja siihen kytkeytyvä kasaarimafia ovat ottaneet tavoitteekseen kristityn maailman sekä islamilaisen maailman vastakkainasettelun. Tässä pyrkimyksessään mainitut toimijat ovat näköjään onnistuneet. Tähän onnistumiseen on vaikuttanut se, että valtaosa ihmisistä eivät näytä millään ymmärtävän uudenliberalismin syvintä olemusta, puhumattakaan sionistisen eliitin eli kasaarimafian ja Israelin syvää vaikutusta siinä. Koraanin polttaminen on yksi osoitus tästä ymmärtämättömyydestä. Eurooppaan kohdistuva haittamaahanmuutto ei ole islamin uskonnon ja muslimien syytä, vaan se on kansainvälisten sionistien ja heidän globaalien kätyriensä syytä.

Vihreät tahtoo maahanmuuttajia Suomeen laman keskellä

Medioissa yliäyräitten lietsottu koronakriisi on räjäyttänyt globaaliin korkovelka järjestelmään ja finanssikeinotteluun perustuvan talouskuplan. Tämä on aiheuttanut myös Suomessa talouskriisin ja suuren määrän lomautuksia. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan, Suomessa on tällä hetkellä 416 900 työtöntä työnhakijaa. Tästä huolimatta vihreät haluavat kiihdyttää maahanmuuttoa Suomeen.

Näkökulma: Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia suositaan sekä kantaväestöä syrjitään

Magneettimedia julkaisee Lukijan kynän kirjoituksen, jonka mukaan “turvapaikanhakijoiden” ja pakolaisten sosiaalietuudet ovat paljon suuremmat kuin kantaväestön vastaavat etuudet. Suomen valtaapitävät ja virkakoneisto pyrkii näköjään avoimeen konfliktiin suomalaisen kantaväestön kanssa, asettamalle heidän toisen luokan kansalaisen asemaan omassa kotimaassaan. Jäljempänä olevat tiedot perustuvat Korkeimman oikeuden tietyn rikostapauksen selvityksen tietoihin. Vaikka artikkeli ei ole aivan ajankohtainen, se profiloi hyvin nykyistä vastaavaa tilannetta.

Maria Ohisalo: ”Turvapaikanhakijoille” suodaan rajanylitysoikeus. Monikulttuurisuusideologia kukoistaa!

Suomi on sulkenut rajansa, joiden pitäisi järkevästi ajatellen pysyä suljettuina myös ”turvapaikanhakijoilta”, jotka kuitenkin sisäministeri Maria Ohisalon mukaan saisivat kansainvälisiin sopimuksiin perustuen hakea turvapaikkaa. Tosin on huomioitava, että myös Euroopan Unionion laittanut rajansa kiinni ainakin kuukaudeksi, joten ”turvapaikanhakijoiden” ryntäystä Suomen rajoille tuskin on odotettavissa poikkeustilan kuluessa.

Ei islamilainen, vaan sionistinen terrorismi: perkeleen funktiot dominoivat

”Oikea Media” kirjoitti hiljattain Suomen historian ensimmäisestä ”islamilaisesta” terrori-iskusta, joka tapahtui Turussa perjantaina 18.8.2017. Suomen Uutisten mukaan Turussa järjestettiin sunnuntaina 18.8. terrori-iskun vuosipäivänä Kukkavirta-muistokulkue sekä kukkien lasku Aurajokeen jo toista kertaa.

Verotus kiristyy, peruspalvelut ja -tuotanto lakkaa: Suomi luisuu rinnettä alas!

Taannoin uutisoitiin Antti Rinteen hallituksen veropäätöksistä ynnä muista taloudellisista ratkaisuista. Nämä olivat hirvittävää luettavaa! Nämä päätökset tarkoittavat pääsääntöisesti sitä, että Suomi varautuu mittavaan ”turvapaikanhakijoiden” vyörytykseen. Lisäksi postin palveluita karsitaan ja ulkoistetaan vauhdilla, mitkä palvelut tulisi olla osana sosiaalista infrastruktuuria.

Ihmisrotujen sulatusuuni, Suomen kansallisvarallisuus ja Venäjä

Suomea kansoitetaan Lähi-idän populaatiolla, mikä toimii instrumentaalisesti yhteiskuntajärjestelmän tuhoamiseksi. Niin ikään Venäjän suomia mahdollisuuksia, Suomen ulkopolitiikan ja talouden alueella ei Suomessa ymmärretä. Suomen kallisarvoinen luonto ja maaperän rikkaudet houkuttelevat kansainvälisiä keinottelijoita.

Historian vallanpitäjistä aikamme johtaviin maan- ja valtiopettureihin

Suomi ja Suomen kansa on nykyisin ajautunut ennen näkemättömän vainon, alistuksen ja erikoisesti häpäisyn kohteeksi. Historian saatossa Suomi oli täysin kolonialistisessa orjuudessa Ruotsin hirmuhallinnon ikeessä, ja Venäjän sortokausista (s. 1 ja s. 2) selvisimme suhteellisen hyvin; itse asiassa Euroopan unioni jäsenenä Suomi ei ole niin itsenäinen kuin oli Venäjän keisarillisena Suomena. Nykyisin Suomen poliittiset johtajat, ja […]

Maanpetturit juhlivat Suomen ”itsenäisyyspäivää”

Virallinen Suomi ja valtavirtainen tiedonvälitys hokevat fraasia ”Suomen 101 vuotta” jatkuneesta ”itsenäisyydestä”. Maanpetturit piehtaroivat itsenäisyyden itsepetoksessa viettäen vuosittain 6/12 ilveileviä juhlaseremonioitaan. Narsistisen hekuman maljat läikkyvät täyteläisyyttään, vaikka Suomen vallanpitäjien toiminta täyttää valtio- ja maanpetoksen tunnusmerkit.

Anna Kontula kannustaa suomalaisia piilottelemaan kotonaan laittomia siirtolaisia

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoi Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa kannustavansa suomalaisia ”paperittomien” eli laittomien maahantunkeutujien piilotteluun ja pitävänsä asiaa hyvänä. Ohjelmassa Kontula kertoo myös, miten hän itse ”auttaa paperittomia”.

Juutalaisen eliitin vallan keskittyminen

Nykyisten yhteiskuntien sortumisesta negatiivisen globalisaation, ”pakolaistulvien” ja poliittisen sensuroinnin ikeestä syytetään stereotyvisesti pakolaisryhmiä, vihervasemmistolaisia tai sosiaalidemokraattisia nuoria, Islamistista maailmaa ja muslimeita. Ongelman juuret ovat kuitenkin syvemmällä.

Turvapaikanhakijoiden aalto nousussa – Mykkänen haluaa lisää kiintiöpakolaisia

Eurooppaan halutaan etnisen rakenteen totaalinen muutos. Tietyn globaalin eliitin ”ajatushautomoiden” suunnittelun tuloksena pakolaisinvaasio halutaan monin kertaistaa. Euroopasta halutaan laboraatiokokeilu, jossa eri etniset ryhmät ja kulttuurit halutaan sulauttaa yhteen. Maahanmuuttovirasto kehottaa varautumaan uuteen ”turvapaikanhakijoiden” aaltoon, ja sisäministeri Kai Mykkänen (kok) haluaa lisää kiintiöpakolaisia.

Kotimaa

Ulkomaat