talous - sivu 12/13

Nato-jäsenyys olisi suuronnettomuus Suomelle

Onneksi tietoisuus maamme poliittisen eliitin rikollisuudesta kasvaa kansan keskuudessa päivä päivältä. Päämääränä olkoon nykyisen eduskunnan ja hallituksen hajottaminen ja niiden jälleenrakentaminen jalostuneemmilla aineksilla, joiden pyrkimyksenä on itsenäinen Suomi.

Miten Hitler uhmasi pankkiireja

Ulkomaan velkojen riippumattoman rahapolitiikan ja julkisten töiden täystyöllisyyden mahdollistamana Kolmas Valtakunta pystyi muuttumaan vararikkoisesta Saksasta, jolta oli riistetty kaikki siirtomaat, Euroopan vahvimmaksi taloudeksi neljässä vuodessa, jo ennen asevarustelun alkua.

Köyhät pudotetaan lopullisesti kuilun reunalta

Suomessa on bruttokansantuote kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, mutta silti kansakunta on jakautunut yhtäältä rutiköyhiin ja toisaalta ökyrikkaisiin. Tämä laittomuus johtuu varallisuuden epäoikeudenmukaisesta jaottelusta: köyhiltä ohjataan rahaa rikkaiden taskuun esimerkiksi verottamalla.

Miksi talous ei vain lähde kasvuun?

Jos nyt hypätään EU-junasta, voidaan vielä välttyä suunnitteilla olevilta eurobondeilta eli valtion velkojen yhteistakuilta sekä pankkiunionilta eli pankkien velkojen yhteistakuilta, joille ei ole mitään kattoa.

Mitä paljastuu pankkiirien ruumisröykkiöiden alta?

Jos ruumiit olisivat pisteitä paperilla, ne yhdistämällä muodostuisi pahaenteinen kuva maailmanlaajuisesta talousmaailman rikollistoiminnasta, jollaista ei ole aiemmin nähty. Sen pitäisi varoittaa meitä kaikkia siitä, että olemme jonkin niin suunnattoman suuren kynnyksellä, että se tulee järisyttämään tuntemaamme talousmaailmaa luita ja ytimiä myöten. Se näyttäisi osoittavan suurten pankkien ja hallitusten, vakoiluverkostojen ja median rikoskumppanuuden.

Sisäänrakennettu talouskriisi

Äärimmäisen tärkeä aihe on jätetty kokonaan paitsioon. Merkittävä syy tälle on vaikutusvalta, joka finanssikriisin avulla rikastuneilla ihmisillä on. Huomattava osa parhaiten koulutetuista taloustieteilijöistä ovat juuri samoja ihmisiä, jotka ajoivat talouden kriisiin.

Suomen puoluepolitiikka on julmaa teatteria

Tämä ei ole demokratiaa. Tämä on eliitin tyranniaa. Kansanedustajan liikkumatilaa rajoitetaan myös rankalla puoluekurilla sekä erilaisin kirjoittamattomin säännöin. Parlamentissa hallitsee herkkä tasapaino, jota märkäkorvien ei parane rikkoa. Kontrollia ylläpitävät eduskuntaryhmät, jotka varmistavat, että toisinajattelijoiden saama taloudellinen ja poliittinen tuki puolueelta loppuu kuin seinään.

FED on manipuloinut dollaria jo sata vuotta

Virallisesti ”liittovaltion varantojärjestelmä” kontrolloi täydellisesti Yhdysvaltain dollaria, ei kuitenkaan Amerikan kansalaisten hyväksi, vaan palvellakseen yksityispankkeja, jotka omistavat sen ainutlaatuisia osakkeita ja osuuksia. Käytännössä keskuspankki on yli 95-prosenttisesti yksityisten omistama, se ei kuulu Yhdysvaltain hallintoon, eikä ole vastuussa millekään valtion organisaatiolle. Sillä ei ole mitään tekemistä liittovaltion hallituksen kanssa, sillä se on kokonaan valtion normaalin vallanjaon ja valvonnan ulkopuolella.

Miten Hitler päihitti työttömyyden ja elvytti Saksan talouden

Hitlerin hallinnon talouspolitiikka piti sisällään laajamittaisia lainoja julkisiin menoihin, kuten kunnallisiin kunnostus- ja rakennustöihin: rautatiet, kanavat, satamat ja autobaana (laaja moottoritieverkosto). Se johti paljon tehokkaampaan työttömyyden vähenemiseen kuin missään muussa teollisuusvaltiossa. Vuoteen 1935 mennessä työttömyys oli Saksassa kadonnut ja vuonna 1936 korkeat tulot mahdollistivat hintojen nousun. 1930-luvun lopulla Saksa oli saavuttanut täystyöllisyyden ja tasaisen hintatason, mikä oli teollisen maailman keskuudessa ainutlaatuinen saavutus.

Velkavankeus tuhosi Rooman – ja tuhoaa meidätkin, ellei sitä pysäytetä

Aristoteleen Politiikan V kirja kuvaa ikuista kiertoliikettä, jossa harvainvalta kehittyy perinnölliseksi aristokratiaksi, joka taas syöstään vallasta tyrannian tai muodostuneen sisäisen kilpailun toimesta, kun jotkut perheet päättävät ”sisällyttää monilukuiset omaan leiriinsä” tuomalla peliin demokratian, jonka sisällä jälleen oligarkia nousee, johtaa aristokratiaan, demokratiaan ja niin edelleen läpi historian.

Vieraskynä: Kreikka ei ole köyhä – sillä on mittavat kulta-, öljy- ja kaasuvarat

Kävikin ilmi, että Euroopan velkakriisin mallivaltio ei olekaan köyhä. Itse asiassa totuus on, että Kreikalla on massiiviset hyödyntämättömät kulta-, öljy- ja maakaasuvarat. Jos kreikkalaiset hyödyntäisivät kirjaimellisesti jalkojensa juuressa olevat luonnonvarat, ei heillä olisi velkaongelmia lainkaan. Onneksi viime vuosien talousongelmat ovat saaneet Kreikan toimintaan ja nyt ennustetaan Kreikan olevan Euroopan suurin kullantuottaja vuoteen 2016 mennessä.

Kotimaa

Ulkomaat