sauli niinistö - sivu 1/2

Uniperin ryöstö Fortumilta ja Suomelta

Seppo Hauta-aho kirjoittaa BR-blogissaan, että hän on tutkinut Suomeen liittyvää Uniper sotkua ja päätynyt siihen, että Saksa varasti röyhkeästi kiristämällä Uniperin Fortumilta ja Suomelta. Media on uutisoinut Uniperin tehneen 9,8 miljardin euron voiton tammi-syyskuussa vuonna 2023. 

Suomi luottaa idioottivarmasti miehittäjään eli Yhdysvaltoihin; Venäjä on muka “nääntymässä”

Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin oli valtiovierailulla viikolla 28 Suomessa. Maamme poliittinen johto, ja sitä tukeva valtamedia, eivät peitelleet sotapsykoosin partaalle edennyttä innostustaan: sillä tutkijan mukaan “Bidenin vierailu viimeisteli Suomen ja USA:n liittolaissuhteen”. Samaan hengen vetoon NATO-psykoosiin vajonnut Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toteaa ennen vierailua, että vierailu on tietynlainen sinetti. NATO-intoilijat tarkoittavat tällä “sinetillä” illuusiota, jonka mukaan Yhdysvallat muka olisi valmis puolustamaan Suomen tai jonkun muun NATO-maan turvallisuutta tarvittaessa. Yhdysvallat luonnollisesti lähettävät Ukrainaan, ja tarvittaessa Suomeenkin rautaromua sekä asentaa ohjustukikohtiaan mahdollisimman pian Suomen maaperälle, mutta näiden toimenpiteiden tarkoituksena on vain lujittaa Yhdysvaltojen näivettyvää maailmanjärjestyksen hegemoniaa. 

Suomi, virus ja pandemia

Tässä kirjoituksessa käsitellään muiden muassa sitä kuinka australialainen sairaanhoitaja Mary Jane Stevens yritettiin murhata koronarokotteilla Australian hallituksen ja terveydenhuoltojärjestelmän toimesta. Stevens kertoo kokemuksistaan murhaajien kynsissä videolla STOP TRUSTING A WORLD SYSTEM THAT LIES TO YOU!

Vastine presidentin uudenvuodenpuheeseen

Presidentti Sauli Niinistö jatkoi uudenvuodenpuheessaan Suomen tärkeimmän naapurin suurvalta Venäjän mustamaalaamista. Tämän hän teki siirappimaisesti nöyristellen USA:n johtamaa transatlanttista “NATO” liittoumaa. Niinistö myös antoi Suomelle ulkopoliittisen liikkumatilan ja valinnanmahdollisuuksien vapauden, nimittäin transatlanttiseen suuntaan.  Presidentin uudenvuodenpuheen väittämiä  Presidentti Sauli Niinistö toteaa uudenvuodenpuheessaan, että suurvaltapolitiikassa on tapahtunut nopeita ja jatkuvia muutoksia. Kylmän sodan jälkeinen aika on totisesti […]

“Tasavallan” presidentin kanslialla on uusi tehtävä: kansa on painostettava ottamaan koronapassi

Sionistipresidentti  Sauli Niinistön presidentillinen auktoriteetti on alistettu, tässäkin koronapassi asiassa, palvelemaan negatiivisen eliitin agendaa. Niinistö jakaa kansaa kahtia ja painostaa ottamaan k-rokotteen ja koronapassin, vaikka koronapassi esimerkiksi rikkoo perustuslakia sekä yhdenvertaisuutta.

Sauli Niinistö vakuutti YK:n yleiskokouksessa Suomen uskollisuutta globalisaatiolle ja tapasi sotarikollisen

Euroopan unionin maakunnan “presidentti” Sauli Niinistö osallistui YK:n yleiskokouksen avajaisviikolle New Yorkissa.  Sauli Niinistö on myös tavannut Yhdysvaltain matkallaan juutalaismafian piirissä arvostetun sotarikollisen  ja Yhdysvaltain entisen ulkoministerin juutalaisen Henry Kissingerin. 

Sionistipresidentti Israelin valtioterrorismin aisankantajana sekä suomalaisten syöjänä

Suomen poliittinen mafia on presidenttiä myöten suunnattoman järkyttynyt antisionismin kohonneesta vaarasta tiettyjen suomalaisten isänmaalisten ryhmien keskuudessa. Sionistipresidentti raivoaa suomalaisille aktivisteille, jotka vastustavat muun muassa huippu rasistisen Israelin veren tahrimaa miehityspolitiikkaa.

Presidentin uudenvuoden päästöt

Presidentti Sauli Niinistö piti uudenvuoden puheen , jossa unohdettiin täysin se, että EU:n alueella vallitsee täydelliset ”viidakon lait”. Aikamme vitsaus on, että EU-jäsenmaat ja niiden kansalaiset ovat alistettuna häikäilemättömän ja kasvottoman monikansallisten rahoitusmarkkinoiden sekä pääomapiirien ”torppariuteen”. Tästä huolehtivat yhtenä osana Brysselin vallan ytimessä toimiva massiivinen lobbareiden armeija.

Sauli Niinistö edustaa poliittista entiteettiä globaalin eliitin puolustajana kansaa vastaan

Vaikuttaa siltä, että presidentti Sauli Niinistö uskoo aukottomasti globaalin eliitin konsensukseen kansainvälisen yritys- ja sijoitustoiminnan vapauttamiseen tähtäävänä voimana koko maailman yhteiseksi eduksi. Kansallisvaltiot ja kansallismielisyys ovat kuulemma ”helvetistä”, vaikka ne olisivat hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden ja vapauden perusedellytykset.

Valtamedia huiputtaa ja muovailee kulttihahmoja

Läntinen valtamedia, erikoisesti Suomen valtavirtainen media, eivät ole vuosikymmeniin toimineet journalismin etiikan mukaisesti. Median tehtävänä on olla vallan vahtikoirana, nyt siitä on tullut vallanpitäjiä nuolevia ”Lennu-koiria”. Kansalliset edut unohtanut Suomen poliittinen johto nauttii mediallisesta siunauksesta.

Valtamedian vaikutus äänestäjien manipuloinnissa; miksi Niinistön piti päästä jatkoon?

Sauli Niinistö valittiin presidentiksi toiselle kaudelleen lähes 63 prosentin vaalivoitollaan. Miksi kyseinen vanhus piti kuin kohtalon pakottamana ujuttaa jatkoille? Onko tässäkin tyytyminen ”demokraattiseen” päätökseen ja odottaako Suomea lähitulevaisuudessa katastrofaaliset muutokset?

Huomiot: Saulille ja Jennille vaalivauva

Magneettimedia julkaisee kokonaisuudessaan, tosin johdannon saattelemana, emeritus professorin ja entisen tuomarin Jyrki Virolaisen kirjoituksen Saulille ja Jennille vaalivauva liittyen isoisä Sauli Niinistön ja hänen vaimonsa Jennin vauva uutisiin. Kirjoittaja kysyy syystäkin onko lapsen saannilla mahdollisia poliittisia tarkoitusperiä? Tieto lasketusta ajasta ajoittuu sopivasti presidentin vaalikampanjan alkuun.

Kotimaa

Ulkomaat