Sanna Marin - sivu 1/1

Uniperin ryöstö Fortumilta ja Suomelta

Seppo Hauta-aho kirjoittaa BR-blogissaan, että hän on tutkinut Suomeen liittyvää Uniper sotkua ja päätynyt siihen, että Saksa varasti röyhkeästi kiristämällä Uniperin Fortumilta ja Suomelta. Media on uutisoinut Uniperin tehneen 9,8 miljardin euron voiton tammi-syyskuussa vuonna 2023. 

Miksi Suomen perustuslain rikkomukseen syyllistynyt pääministeri Sanna Marin on yhä vapaalla jalalla?

Pääministeri Sanna Marin (sd) vaati Puolaa sitoutumaan Euroopan unionin yhteisiin pelisääntöihin. Omaa itsenäisyyttään enemmän vaaliva Puolan johtava Laki ja oikeus -puolue on viime vuosina esittänyt terveitä ajatuksia maan oikeusvaltioperiaatetta ajatellen ja ohjannut naisten sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia oikeille urille.

Puolan menettely täytti Sanna Marinin negatiivisen globalisaation “pyhittämällä” raivolla. Tämä “täyttymys” tapahtui Sannan ollessa Brysselissä.

”Peak turhamaisuus”? Marin tilasi Natolta raportin kärsimästään nimittelystä!

Suomalainen valtamedia uutisoi eilen näkyvästi sotilasliitto Naton tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus on joutunut kärsimään (kaikkien edeltäjähallitusten tavoin) kansalaisten halveksunnasta ja pilkasta. Moni ihmetteli uutisen luettuaan, mistä lähtien ministerien loukattujen tunteiden suojelu on kuulunut sotilasliiton tehtäviin.

Suomi on vihollisten käsissä: todistaako Senaatintori tulevaisuudessa oikeuden toteutumisen?

Korona- ja rokotekriisi on paljastanut, että Suomen poliittinen koneisto suosii aukottomasti suuria lääkeyhtiötä, jotka rikastuvat patenttien ja tuotteidensa keinotekoisten korkeiden hintojen avulla. Suomen taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä ohjataan Maailman talousfoorumin (WEF) suunnitteleman Suuren nollauksen (Great Reset) linjaan. Edellä mainittu ei kuitenkaan vielä riitä, sillä Suomi on luovuttanut myös puolustuspoliittisen ja ulkopoliittisen valta-asemansa juutalaismafian (Siionin Viisaat) johtamalle läntiselle liittoumalle, jonka niin kutsutussa johdossa on Yhdysvallat.

Koronahysteria: Italiassa siirretään vaaleja, Suomessa ”harkitaan” ulkonaliikkumiskieltoa

Koronahysteria ottaa jatkuvasti uusia harppauksia suhteessa käsistä lähteneeseen perusoikeuksien polkemiseen sekä koronadiktatuuriin siirtymiseen. Tuoreimpien tietojen mukaan hallituslähteet Italiassa ovat kertoneet medialle, että maassa siirretään kevään vaaleja ensi syksylle. Suomessa hallitus taas ”harkitsee” ulkonaliikkumiskieltoa.

Punavihreän feministihallituksen toimet tuhoavat SDP:n ja tekevät feminismistä entistä vihatumman

Maahamme tänään nimitettyä sukupuolinarsistista feministihallitusta on odotetusti kiitelty länsimaiden globalistilehdissä. Yle ottaa totta kai kansainvälisestä huomiosta kaiken irti agendauutisessaan Sanna Marin on otsikoissa ympäri maailman – tulevaa pääministeriä pidetään politiikan ”ennätysnaisena”.

Kotimaa

Ulkomaat