revisionismi - sivu 1/9

Auschwitzin kaasukammioissa ei ole murhattu ketään, osa 2

Magneettimedia esittää uusintana vuonna 2015 julkaisemansa artikkelin, ”Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 2” (Kollerstrom). Historiallisten revisionististen aiheiden julkaiseminen ennen muuta toisen maailmansodan tapahtumista onkin nykyisin aiheellista, sillä mahdollisesti pian myös Suomessa holokaustin kritisointi kriminalisoidaan.

Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1

Magneettimedia julkaisee uusintana vuonna 2015 julkaistun artikkelin, Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1. Suunnaton mediarummutus kansallissosialistien tuhoamista “kuudesta miljoonasta juutalaisesta” on nyt jatkunut jo 75 vuotta ja sen kriittinen analysoiminen on kielletty lainsäädännön nojalla. Holokaustista on tullut epäjumala ja samalla uskonto. Kuitenkaan tästä “joukkotuhosta” ei ole pystytty esittämään ainuttakaan pätevää todistusta, mutta sitä vastaan lukuisia. Holokaustimyytin välityksellä juutalaiseliitti on haalinut rahaa, sympatiaa ja kansainvälistä poliittista asemaa. Holokausti propagandan kautta, terroristivaltio Israelin on hakenut oikeutustaan veriselle miehityspolitiikalleen palestiinalaisia kohtaa ja varustanut ydinasevaltio Israelin, Yhdysvaltojen tukemana sotilaalliseksi tukikohdakseen Lähi-idässä.

Kuinka juutalaiset ovat kohdelleet mustia

Magneettimedia julkaisee uusintana vuonna 2014 julkaistun artikkelin ”Kuinka juutalaiset ovat kohdelleet mustia”. Vaikka juutalaiset toimijat ilmoittavat kannattavansa ”monikulttuurisuutta”, on Israelin valtio äärimmäisen rasistisen suvaitsematon väestöpolitiikassaan. Lisäksi juutalaisvaltion miehityspolitiikkaa palestiinalaisia vastaan on kuvattu kansanmurhaksi.

Israel vaatii Syyrian johtajan murhaa

”Ensin kaasuiskut, nyt krematoriot, seuraavaksi kaasukammiot? Onko isommasta näkökulmasta katsottuna viime aikaiset kehitykset propagandasodassa yhdistettävissä kehitykseen taistelukentällä?”

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler pidätetty Unkarissa!

Holokaustinkiistäjä ja kansallismielinen aktivisti Horst Mahler on pidätetty Unkarissa. Maan viranomaiset ilmoittivat pidätyksestä maanantaina. Mahler tuomittiin kotimaassaan Saksassa 12 vuodeksi vankilaan Holokaustin kyseenalaistamisesta. Vuonna 2015 hänet vapautettiin vankilasta heikon terveydentilan vuoksi. Hänen oli tarkoitus mennä jatkamaan kolmen ja puolen vuoden tuomiota vankilaan 16.Huhtikuuta, mutta 81-vuotias Mahler päätti aloittaa pakomatkan Saksasta Unkariin, josta hänen oli tarkoituksena […]

Holokaustiaivopesua nyt videopelimuodossa!

Suositun Call of Duty -videopelisarjan tuleva tuotos tullaan valjastamaan ”holokausti” -valheen äänenkantajaksi. Pelissä myös tullaan ”kohtamaan” millaista rasismia juutalaiset- ja mustat sotilaat kohtasivat rintamalla toisessa maailmansodassa. Mashable-median toimittaja Adam Rosenberg kertoo Call of Duty WWII -videopelin ohjaajan haastattelusta ja toteaa artikkelin ensimmäisessä lauseessa harmistuneena, miten videopelit syyllistyvät ”holokaustin” kieltämiseen: ”Toiseen maailmansotaan sijoittuvien videopelien on tapana […]

Kotimaa

Ulkomaat