POLPO - sivu 1/1

Supo on solutettu epäisänmaallisella aineksella: onko turvallisuus uhattuna?

Suuret tiedotusvälineet ovat viime päivinä revittelleet Suojelupoliisin (Supo) uusimmasta vuosikirjasta löytyvää lukua ”äärioikeiston” kasvavasta uhasta. Jo 1990-luvulta lähtien Supo on raporteissaan kertonut vesi kielellä kuinka äärioikeiston väkivaltainen uhka on aivan nurkan takana, mutta koska mitään ei ole tietenkään tapahtunut, se on joutunut vuodesta toiseen toistamaan samaa ennustettaan, jotta mielikuva ”kansallisen turvallisuuden riskistä” säilyisi.

Rikollisuuden tilastot myötäilevät ulkomaalaisten maahanmuuton käyrää

Helsingissä ei ole syytä huoleen nuorten jengirikollisuuden kasvusta, toteaa Turvallinen Helsinki -verkosto. Kulttuurimarxilainen virkakoneisto, vallanpitäjät ja valtamedia ovat tarkoitushakuista asettaneet lähtökohdakseen väkivaltatilastoista vuoden 2011. Yhtä hyvin näitä tilastoja voidaan samalla tarkastella vieläkin pitemmältä jaksolta.

PolPo pelkää suomalaisten kostoa Oulun vuoksi

Tilannetta ei helpota se, että viranomaiset pyrkivät aluksi peittelemään koko vyyhdin, mutta kansalaisaktivistien ansiosta tiedot päätyivät julkisuuteen. Nyt poliittinen poliisi (PolPo) on alkanut pelätä, että suomalaiset saattavat pian ryhtyä vastatoimiin.

PolPo: Vastarintaliikkeen jälkeen kielletään mahdollisesti muitakin järjestöjä

Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen uhkailee tuoreessa blogissaan, että Vastarintaliikkeen kiellon jälkeen PolPo (poliittinen poliisi) voi ottaa tähtäimeensä myös muita ”äärijärjestöjä”. Kansallismieliset ovat epäilleet, että PolPo voi pyrkiä kieltämään muun muassa isänmaalliset katupartioryhmät.

Kotimaa

Ulkomaat