Perustuslakivaliokunta - sivu 1/1

Suomessa oikeusvaltio on korvattu korruptiolla: Pekka Haavisto jatkaa ministerinä!

Suomessa oikeus, oikeusvaltion periaatteet ja demokratia eivät toteudu, sillä poliittinen koneisto ja viranhaltijat muodostuvat valtio- ja maanpettureista, jotka ponnistavat kaiken tarmonsa Suomen valtion ja sen kansan merkittävään heikentämiseen. Tästä tuoreena esimerkkinä on ulkoministeri Pekka Haavistoon liittyvä al-Holin tapauksen selvät laittomuudet, silti Haavistoa vastaan syytekynnys ei ylity eli korkeissa poliittisissa viroissaan olevat Suomen johtavat poliitikot ja toimielimet suojelevat toisiaan joutumasta vastuuseen rikoksistaan, joilla on hyvin negatiivista vaikutusta valtioon ja kansakuntaan kokonaisuudessaan.

Perustuslain romuttamistalkoot

Entisen pääministerin Esko Ahon mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyä hallitsee mennyt maailma ja siten perustusvaliokunta on muodostunut riipaksi muiden muassa sote-päätöksenteossa. Tässä artikkelissa pyrimme analysoimaan sote-uudistusta suhteessa perustusvaliokunnan rooliin, joka johdattaa tarkastelemaan nykyisen poliittisen mafian suhtautumistapaa suhteessa Suomen perustuslakiin.

Kotimaa

Ulkomaat