palestiina - sivu 1/1

Palestiinalaisilla on oikeus puolustautua Israelin miehitysvallan kauheuksia vastaan

Hiljattain terroristivaltio Israel aloitti Gazan alueen pommitukset sillä tekosyyllä, että palestiinalaiset vapaustaistelijat olivat tehneet raketti-iskuja Israelin kaupunkeihin. Juutalaismafia eli kansainvälinen sionistinen liike hyökkäsi palestiinalaisten kimppuun, ryöväten Palestiinan ja muodostaen sinne verisen miehityshallinnon vuosina 1948-1949. Tästä syystä, ja tässä tilanteessa palestiinalaisilla vapaustaistelijoilla on velvollisuus puolustautua juutalaisvaltiota vastaan, sillä tuo sionistien luoman kansainvälisen verkoston perustama Israel, on perustamisestaan lähtien ollut palestiinalaisten kimppuun hyökkäävä osapuoli. Juutalaisvaltio on riistänyt palestiinalaisten elinolosuhteet olemattomiin. Vuonna 2010 heidän asuinalueensa oli muodostunut tilkkutäkiksi.

Palestiinalaisvastaista sortoa tukeva juutalaisjohtaja vastustaa suomalaisnationalismia

Magneettimedia julkaisee partisaani –julkaisun kirjoittaman artikkelin “Palestiinalaisvastaista sortoa tukeva juutalaisjohtaja vastustaa suomalaisnationalismia”, jonka mukaan Helsingin juutalaisyhteisön puheenjohtaja Yaron Nadbornik hyökkää tuoretta Sinimusta Liike -puoluehanketta vastaan, vaikka liikkeen nationalismi on hyvin rauhanomaista verrattuna Nadbornikin sionismiin ja hänen kannattamaansa terroristivaltio Israeliin, joka suorittaa kenestäkään piittaamatta palestiinalaisten kansanmurhaa.

Yhdysvaltojen Jerusalem ratkaisu provokaationa!

Yhdysvallat avasi vastoittain virallisesti suurlähetystönsä Jerusalemissa, jota tämä liittovaltio pitää nyt maan pääkaupunkina. Suurlähetystön avaaminen Israelin perustamisen 70-vuotispäivänä on erikoisesti miellyttänyt juutalaisia, mutta samalla palestiinalaiset ovat tuohtuneet ratkaisusta, joka loukkaa palestiinalaisten kulttuurillisia ja uskonnollisia traditioita.

Venäjä: puolesta vai vastaan?

”Miksi Venäjä ajoi Ukrainan IMF:n syliin, kun länsimainen finanssieliitti on yhdessä kuorossa vaatinut entistä kovempaa sotilaallista voimaa Putinia vastaan?”

Faktoja, jotka jokaisen tulisi tietää

Mikä on Lähi-idän ainoa ydinasevaltio? Mikä Lähi-idän valtio kieltäytyy allekirjoittamasta Ydinsulkusopimusta (NPT), ja estää kansainväliset tarkastukset maassaan? Mikä Lähi-idän valtio on valloittanut sotilasvoimin itsenäisten naapurien alueita ja jatkaa miehittämistä vastoin YK:n Turvallisuusneuvoston päätöksiä? Mikä Lähi-idän valtio rikkoo jatkuvasti itsenäisten naapurivaltioiden kansainvälisiä rajoja sotilaskonein, tykistötulella ja laivaston tulituksella? Mikä amerikkalaisten liittolainen Lähi-idässä on vuosien ajan lähettänyt […]

Voitonpäivä 25.5.

Vastarinnan ydin on, että me emme tule koskaan kuolemaan. Niin kauan kuin on totuuden puolesta taistelevia ihmisiä, ei totuus tule kuolemaan.

Alice Walkerin uusi kirja kertoo ADL välttelemän totuuden

Alice Walkerin uusi kirja The Cushion in the Road kertoo yli 80 sivun pituudelta Israelista ja sen kohtelemasta Palestiinasta. Ilmeisesti Anti Defamation League paheksui hänen vapaata käsitystään sionistien ideologiasta, joka on onnistunut vangitsemaan palestiinalaiset omalla maallaan ja samalla ryöstänyt siitä suurimman osan.

Kotimaa

Ulkomaat