juutalaiseliitti - sivu 1/2

“Koronakriisi” edistää valtaeliitin maailmanvaltaa; koronatodistus ja muut uhkakuvat

Euroopan unionin koronarokotustodistus (KT) on otettu käyttöön Suomessa 22. kesäkuuta viime viikon tiistaina. KT:n käyttöönottamista on perusteltu sillä, että menetelmä olisi siten yhtenäinen koko EU:n alueella.

Kyseessä on digitaalinen todistus, jonka saa Omakannasta tai terveyshuollosta, ja KT:n tarkoituksena olisi toimia yhtenäisenä matkustaja-asiakirjana EU:n alueella. EU-maat ottavat KT:n käyttöönsä eri aikaisesti. Koronapelkopandemia pakotteineen, koronarokotuksineen ja –todistuksineen tarkoittaa harvain maailmanvaltaan tähtäävää toimintaa, joka toteutetaan mm. yhteiskuntaa ja kansalaisia kohtaan harjoittamalla digitalisoimisella, robotisoimisella, automatisoimisella ja totaalisen kontrollin ulottamista ihmisten kaikkeen elämään ja myös ajatuksiin.

Dresdenin terroripommitukset oli holokausti

Elben kruunuksi kutsutun saksalaiskaupungin – Dresdenin terroripommituksista on kulunut 76 vuotta. Tämä joukkotuho muodostaa ainoan holokaustin, mitä toisen maailmansodan aikana tapahtui. Tämä sotarikos ei kuitenkaan ole tiettyjen asiantuntijoiden mukaan “sotarikos”, sillä toisen maailmansodan aikana ei ollut voimassa ilmapommituksia käsittelevää valtioiden välistä sopimusta. Mutta, koska on olemassa sellainen kuin kirjoittamaton lainsäädäntö, jonka mukaan Dresdenin syyttömien siviilien joukkomurha oli todellakin sotarikos. Se oli ihmismielen mustimpia hetkiä maailmanhistoriassa.

Näytelmä Capitolissa ja sen taustat

Valtavirtaisen uutisoinnin mukaan viime keskiviikkona Yhdysvaltain pääkaupunki Washington koki sen mitä myös Suomen maan- ja valtiopetturi poliitikot todellisena tapahtumana eniten pelkäävät Suomessa, nimittäin tuolloin protestoijat “valtasivat” Yhdysvalloissa kongressin. Valtamedioiden mukaan kongressiin tunkeutujat olivat presidentti Donald Trumpin kannattajia, jotka kuitenkin olisi poistettu yöntunteina Kongressitalosta.

Analyysi ja huomiot: Pankkiirien sisäpiirin salaliiton paljastuksia KGB:n kuulusteluissa

Jäljempänä on esitetty juutalaisen Henry Makowin kirjoitus, jonka osittaisen suomennoksen esitämme analysoituna ja kritisoituna. Kunkin Makowin kirjoituksen esittämän kappaleen jälkeen liitämme oman vastineemme, jossa analysoimme sekä arvostelemme käännöksen asiasisältöä.

Jälleen juutalainen Amerikan rahaministeriksi

Amerikassa 86 % rahaministereistä on ollut juutalaisia viimeisten 15 vuoden aikana. oe Biden on ilmoittanut, että hän tulee Donald Trumpin tavoin pitämään Amerikan talouden avaimet juutalaisissa käsissä. Trumpin nimittämä juutalainen valtiovarainministeri Steven Mnuchin joutuu väistymään Bidenin nimittämän juutalaisen Janet Yellenin tieltä.

Lännen ja Venäjän todelliset valtiaat

Juutalaiseliittillä on täydellinen valta Yhdysvalloissa, ja paljon valtaa myös Euroopassa. [1,2,3] Myös Venäjällä on valta edelleen kanainvälisellä juutalaiseliitillä, mikä tarkoittaa lännen ja Venäjän näennäistä vastakkainasettelua tietyn globaalin eliitin intressien saavuttamiseksi.

Yhdysvaltojen presidentin vaalien todellinen voittaja on juutalaismafia!

Demokraattien Joe Biden on varmistunut Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Vaikka Trump on ollut taipuisa juutalaiseliitin palvelija, olisi hän ollut parempi vaihtoehto Yhdysvaltojen presidentiksi kuin vieläkin enemmän alistuva Biden, joka lammasmaisella nöyryydellä on ilmeisesti syöksevä Yhdysvallat historialliseen onnettomuuteen, sillä Israel-lobby ja muut juutalaisjärjestöt eivät tunne minkään kaltaista sääliä. Jumala auttakoon Yhdysvaltoja, ja muuta maailmaa! Täytyy muistaa, että juutalaismafia hallitsee täydellisesti Yhdysvaltojen velkarahajärjestelmää, sisä- ja ulkopolitiikkaa, massamediaa sekä viihdemaailmaa. Tällöin on selvää, että liittovaltion presidentiksi valitaan aina juutalaiseliitin ja Israelin mieluinen henkilö sekä hänen hallintonsa. Yhdysvaltojen presidentin vaalien todellinen voittaja on siten juutalaiseliitti.

Juutalaisten maailmankongressi kytkeytyy pedofiili- ja raiskauskultiin; kultin johtajalle 120 vuotta vankeutta

Hiljattain uutisoitiin, että Nxivm-nimisen pedofiili- ja raiskauskultin johtaja Keith Raniere oli saanut Yhdysvalloissa 120 vuoden tuomion lukuisista vakavista rikoksista. Kansainvälisesti arkaluontoiseksi asian tekee se, että kyseinen pedofiili-kultti liitetään juutalaisten maailmankongressiin. Oikeustutkimuksien mukaan kultti oli syyllistynyt yli 20 vuoden ajan muun muassa lapsipornoon, raiskauksiin, ihmiskauppaan, kiristämiseen ja pakkotyöhön. Kultti toimi myös pyramidihuijauksena, jonka ansiosta sen johtajista tuli upporikkaita.

Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1

Magneettimedia julkaisee uusintana vuonna 2015 julkaistun artikkelin, Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään, osa 1. Suunnaton mediarummutus kansallissosialistien tuhoamista “kuudesta miljoonasta juutalaisesta” on nyt jatkunut jo 75 vuotta ja sen kriittinen analysoiminen on kielletty lainsäädännön nojalla. Holokaustista on tullut epäjumala ja samalla uskonto. Kuitenkaan tästä “joukkotuhosta” ei ole pystytty esittämään ainuttakaan pätevää todistusta, mutta sitä vastaan lukuisia. Holokaustimyytin välityksellä juutalaiseliitti on haalinut rahaa, sympatiaa ja kansainvälistä poliittista asemaa. Holokausti propagandan kautta, terroristivaltio Israelin on hakenut oikeutustaan veriselle miehityspolitiikalleen palestiinalaisia kohtaa ja varustanut ydinasevaltio Israelin, Yhdysvaltojen tukemana sotilaalliseksi tukikohdakseen Lähi-idässä.

Juutalaistoimijat haluavat normalisoida pedofilian

Referoimme jäljempänä Eric Strikerin (ES) kirjoitusta, joka on esitetty The Unz Review: An Alternative Media Selection -julkaisussa. ES kiinnittää huomiota siihen laajaltikin juutalaistoimijoiden harjoittamaan salattuun pedofiliaan, josta syytetään juutalaistoimijoiden lisäksi tiettyä länsimaista eliittiä.

Taivas ja helvetti eivät mahdu samanaikaisesti Tellukselle

Maailmassa on nykyisin vaikuttamassa kaksi vastakkaista voimaa – entiteettiä, joista ensimmäinen on peräisin taivaasta ja toinen helvetistä. Näistä toisen entiteetin edustajat ovat kuitenkin ja valitettavasti onnistuneet vielä hankkimaan materialistisen maailman suosion, ja ensimmäinen entiteetti on jäänyt toistaiseksi visuun kätköön, joskin nykyisin se saavuttamassa entistä enemmän näkyvyyttä. Ensimmäiseksi mainittu näistä entiteeteistä on henkinen, teologinen ja myös poliittinen organisaatio tai Kirkko ja viimeksi mainittua entiteettiä, poliittisena organisaationa hallitsee vain materialistiset, aistilliset ja globaaliin hegemoniaan pyrkivät arvot.

”Juutalainen” eliitti edistää agendaansa tukemillaan ja synnyttämillään rotumellakoilla

Defund the Police (DP) – ja BLM-liikkeen rahoittajina toimii muiden muassa ”juutalainen” miljardööri-keinottelija George Soros ja hänen organisaationsa, mitkä ovat poikkeuksetta juutalaisen eliitin agendan toteuttajia. Myös USA:n mustien oikea vihollinen ei ole ”valkoinen” ihminen: kaikkien etnisten ryhmien pitäisi taistella ”juutalaista” eliittiä ja niiden yhteiskunnalle tuhoisaa systeemiä vastaan.

Selvitys: Trumpin Amerikka on talousrikollisten paratiisi

Syracusen yliopiston uuden tutkimuksen mukaan Donald Trumpin Amerikka on historiallisen ystävällinen valtio talousrikollisille. Päästyään presidentiksi Trump nimittikin Valkoiseen taloon ennennäkemättömän suuren joukon rikollisen juutalaispankki Goldman Sachsin finanssielitistejä.

Kotimaa

Ulkomaat