israel - sivu 6/22

Israel lietsoo täydellistä sotaa Iranin kanssa ja syvempää kaaosta Lähi-itään

Israelin toistuvat hyökkäykset Syyriaan ja siellä sijaitseviin Iranin asemiin saivat myös Iranin reagoimaan ampumalla takaisin kohti Israelin armeijan asemia, jolloin jälleen Israel iski. Toiminnallaan Israel yrittää lietsoa Lähi-idän liekkeihin usuttaakseen liittolaisensa Iranin kimppuun ja saavuttaakseen geopoliittiset tavoitteensa.

Vaarallinen ydinasevaltio Israel ei salli vahvoja valtioita ympärilleen

Maailman rauhalle ja kansojen olemassaololle vaarallinen ydinasevaltio Israel yrittää jälleen keksiä valheita Iranin ”salaisesta ydinohjelmasta”. Juutalaisvaltio on Yhdysvaltain tuella hampaisiin saakka aseistettu, ja sen ydinasetuotanto on täysin kansainvälisten tarkastusten ulottumattomissa.

Juutalaisten uskonnollinen merkitys edustaa nykyisen kasaarimafian pyrkimyksiä

Alla olevaan kirjoitukseen juutalaisten uskonnollisesta merkityksestä viittaa niihin Arcana Coelestian koh­tiin, joista saa kuvan muinaisten juutalaisten luonteesta. Tätä yhtäläistä hengenheimolaisuutta edustaa nykyinen sionisti- eli juutalainen eliitti toisin sanoen kasaarimafia.

Havaintoja: Yhdysvaltojen liittouma iski Syyriaan

Läntinen koalitio (Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska) hyökkäsi varhain lauantai-aamuna ohjuksin kansainvälistä lakia rikkoen suvereenin valtion Syyrian kimppuun tekaistujen (kloorikaasuiskut) syytteiden varjolla. Kyseessä on Israelin valta-aseman kohottaminen Lähi-idässä sekä yritys tuhota taloudellisti omavarainen Syyrian hallitus.

Mihin Venäjän mustamaalaamisella pyritään?

Venäläisen kaksoisagentin Sergei Skripal ja hänen tyttärensä joutuivat myrkytetyksi venäläisperäisellä hermomyrkky -novitshokilla. Tästä seurasi lähes maailmanlaajuinen Venäjän syyttelyiden ja mustamaalaamisen kampanja, vaikka Venäjän syyllisyydestä ei ole mitään todisteita.

”Antisemitismi” lisääntyy Suomessa; sionistien harjoittama antisemitismi

Seurakuntalainen.fi julkaisi 24.1 vainojen uhrien muistopäivän ylistyksen, joka paljastaa selvästi millaista jumalaa nykyinen virallisesti ”kristitty” Suomi kunnioittaa. Holokaustin päättymisestä on yli 70 vuotta. Antisemitismi ei kuitenkaan ole hävinnyt. Tutkimuksen mukaan suomalaisista jopa 15 prosenttia on antisemitistejä, toteaa Seurakuntalainen.

Havainnot: Trumpin Jerusalem-päätöksellä lietsotaan sotaa!

Trumpin Jerusalem-päätös tuhoaa viimeisenkin mahdollisuuden rauhaan Lähi-idän ”rauhanprosessissa”. Vakaana tarkoituksena näyttää olevan villitseminen uuteen intifadaan, (palestiinalaisten kansannousu) jotta ”juutalaisvaltio”, saisi tekosyyn palestiinalaisiin kohdistuvalle holokaustille. Trump on pahimman luokan sionistisen eliitin lakeija.

Kotimaa

Ulkomaat