inflaatio - sivu 1/1

Globaalin taloudellisen ylivallan perustukset

Magneettimedia esittää Vastavalkean julkaiseman ja suomeksi tekstittämän finanssimaailman sisäpiiriläisenä sekä rahoitusasiantuntijana työskennelleen Ronald Bernardin viedeohaastattelun. Tässä uusimassa haastattelussa Ronald kuvailee kokemuksiaan kansainvälisen talouseliitin palveluksessa entistä tarkemmin, liittyen muun muassa kansainvälisen rahajärjestelmän rakenteeseen ja toimintaan.

LIBOR-skandaalin todelliset syyt paljastuvat

Viimeaikaisten uutisten mukaan LIBOR-skandaalissa oli kyse Lontoon pankkien välisen koron (Libor) manipuloinnista halvan lainan mahdollistamiseksi. Syy vaikuttaa kuitenkin helpolta selitykseltä ja harhauttaa jättäen taustalle paljon synkemmän skandaalin, jonka ei haluta paljastuvan.

Luottokriisi on oire rahajärjestelmän sisäisestä virheestä (1.osa)

Artikkeli on ensimmäinen osa suunnitellusta moniosaisesta sarjasta, jonka voi leikata talteen tai lukea netissä, myöhemmin ilmoitettavasta osoitteesta. Tämä piti alunperin julkaista 5.9. ilmestyvässä lehdessä, josta se pelottavan sisältönsä vuoksi jätettiin pois. Harmi, sillä olisihan tapahtumien ennustaminen etukäteen hienompaa, kuin niiden jo tapahduttua.

Käännä inflaatio hyödyksesi

Uusi Internet-palvelu tekee ensimmäistä kertaa Suomessa mahdolliseksi sijoittaa hopeakolikoihin. Viimeisen kolmen vuoden aikana hopea on ollut paras sijoituskohde, tuottoa 138%.

Kotimaa

Ulkomaat