diabetes - sivu 2/2

Diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti

Diabetes-tapausten määrä, erityisesti tyypin II diabeteksen, on noussut hurjasti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana koko maailmassa, varsinkin korkean elintason teollisuusvaltioissa. Ihmisten eliniänodotteen kasvaessa lisääntyy myös aikuisiän tyypin II diabetes, joka kehittyy hitaasti ja puolet potilaista sairastaa sitä tietämättään.

Vahvoja diabeteslääkkeitä raskauden aikana estämään rokotteiden lapsille aiheuttamaa ylipainoa ja diabetesta

Länsimaissa lapsuusiän diabetes on muodostunut todelliseksi ongelmaksi. Media, terveysalan viranomaiset ja lääkärit syyttävät vanhempia lasten ylipainon aiheuttamasta diabeteksesta. Vanhemmat kuulemma syöttävät lapsille vääränlaista ruokaa ja antavat heidän tuijottaa televisiota ja pelata tietokonepelejä, eivätkä huolehdi liikunnasta, mikä tekee lapsista lihavia. Useat johtavat tiedemiehet ja rokoteasiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että räjähdysmäisesti lisääntyneiden diabetestapausten syynä on rokotusten huima määrä aina syntymästä lähtien. Amerikan diabetessäätiön mukaan Yhdysvalloissa on diagnosoituja diabeetikkoja jo lähes 20 miljoonaa.

Diabetesta voi hoitaa ruokasoodalla

Liiallinen happamuus pistää haiman, maksan ja muut sisäelimet vaaraan. Maksan tärkeästä tehtävästä elimistön happojen poistajana johtuen juuri maksan toiminta on erityisen tärkeää happamuuden lisääntyessä. Jos happamuus estää maksan ja haiman toimintaa veren sokeritason säätelyssä, diabetekseen sairastumisen riski kasvaa huomattavasti.

Ravinnemuutos tehoaa muutamassa kuukaudessa

Newcastlen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kakkostyypin diabeteksesta voi päästä eroon dieetillä, kertoivat uutiset kesäkuun lopulla. Näin todistettiin tieteellisesti jo lukuisten suomalaistenkin diabeetikkojen 2000-luvulla saama parantumiskokemus. Jo ensimmäisen viikon jälkeen ennen aamiaista mitatut verensokeriarvot olivat kaikilla testatuilla palautuneet normaaleiksi. Tutkimukseen osallistuneille diabeetikoille tehtiin kahdeksan viikkoa kestänyt, vain 600 kaloria päivässä sisältänyt dieetti. Se paransi haiman ja […]

Kotimaa

Ulkomaat