Syyrian edellinenkin ”kaasuisku” paljastui huijaukseksi

Suomen valtamedia on ottanut jälleen osaa tökeröön propagandakampanjaan, jonka tavoitteena on kaataa Israelin vihaama Syyrian hallitus väkivaltaisen vallankaappauksen keinoin. Väkivalta oikeutetaan valehtelemalla, että presidentti Bashar al-Assad käyttäisi joukkotuhoaseita viattomia siviilejä vastaan.

”Joukkotuhoaseet” ovat olleet sionistien ja uuskonservatiivien suosikkitekosyy Israelin vihaamien hallitusten kaatamiselle. Esimerkiksi Irakin sota ”oikeutettiin” väärentämällä ”todisteita” Saddam Husseinin ”joukkotuhoaseista”, joita ei todellisuudessa ollut.

Valtamedia joutuu levittämään eliitin vihaamista hallituksista valheita siksi, että sotilasvallankaappaukset sopivat huonosti propagandaan siitä, että Yhdysvallat, EU ja Nato edustaisivat ”demokratiaa” ja ”vapautta”. Mitä ”demokraattista” on siinä, että länsi ja Israel tukevat ääri-islamistien johtamaa sotilasvallankaappausta Syyriassa?

Syyrian suurin ”synti” on se, että maan pankkijärjestelmä on edelleen suurilta osin kansallistettu, minkä lisäksi maa tukee aktiivisesti sionisminvastaista vastarintajärjestöä, Hizbollahia. Yhdysvaltoja hallitsevat pankkiirit ja Israel-lobbaajat inhoavat Syyriaa syystäkin – Syyria edustaa vastarintaa sionismia ja kansainvälistä rahanvaltaa vastaan.

Valtamedian sotapropaganda Syyriaa vastaan on ollut järjestelmällistä koko sisällissodan ajan, vaikka viime vuosina Bashar al-Assadin sotamenestys onkin saanut monet päätoimittajat jo luopumaan toivostaan ja lakaisemaan koko epäonnistuneen sodan maton alle.

Muutama viikko sitten Israelin liittolaiset murhasivat Yhdysvaltojen johdolla kuitenkin kymmenittäin siviileitä laittomassa ilmaiskussa, minkä vuoksi valtamedia joutui aloittamaan sotarikosten ripeän valkopesun. Tehokkain harhautuskeino on tietysti kääntää kansan huomio pois lännen rikoksista kohti jotain vielä ”hirveämpää”.

Foreign Policy (FP) –lehti kirjoitti huhtikuun alussa, että Amerikan filosofia Syyriassa on pommitetaan ensin, kysytään kysymykset myöhemmin. Tämä on johtanut FP:n mukaan ”siviiliuhrien määrän huomattavaan kasvamisen”. Lisäksi Yhdysvallat on tehnyt parhaansa, jotta se ei joutuisi vastuuseen sotarikoksistaan. Rikokset piilotetaan maailmalta.

FP muistutti, että Obaman hallitus kärjisti Syyriaan kohdistuvaa pommikampanjaa jo viime syksynä, eikä tappaminen ole laantunut lainkaan Trumpin tultua presidentiksi. Yhdysvallat on myös laajentanut ”oikeutettujen kohteiden” määritelmää.

Maltillisimpienkin arvioiden mukaan Amerikan viimeaikaisissa iskuissa on kuollut lähes 100 siviiliä. Luku on FP:n mukaan lähes varmasti arvioitu alakanttiin, sillä suurta osaa armeijan ja CIA:n iskuista ei lainkaan kirjata julkisiin rekistereihin.

Sionistit ovat pyrkineet ottamaan kaiken propagandahyödyn irti kemiallisiin aseisiin liittyvistä huhuista.
Sionistit ovat pyrkineet ottamaan kaiken propagandahyödyn irti kemiallisiin aseisiin liittyvistä huhuista.

Syyria kiistää olevansa iskun takana – valtamedia lobbaa sotaa Assadia vastaan

Sionistien sotarikokset saatiinkin lakaistua tällä viikolla kätevästi maton alle, kun maailmalle levisi uutinen, jonka mukaan Syyrian Idlibin maakunnassa sijaitsevaan Khan Sheikhuniin tehtiin tappava kaasuisku.

Uutinen oli merkittävä, sillä Yhdysvallat on aiemmin uhannut murskata Syyrian, mikäli Assad käyttäisi kemiallisia aseita.

Syyrian hallitus kiisti pian väitteet siitä, että kaasu olisi peräisin puolustusvoimien arsenaalista. Syyrian ulkoministeriö muistutti, että maa on luopunut kansainvälisten sopimusten mukaisesti kemiallisista aseistaan. Hallituksen mukaan ”uutiset” olivat aluetta miehittävien ääri-islamistiterroristien propagandaa. (Mikä tökeröintä, esimerkiksi Yleisradio ei tahdo enää kutsua edes al-Qaidan liittolaisia terroristeiksi vaan ”kapinallisiksi”.)

Hallitus muistutti, että Syyriaa on aiemminkin valheellisesti syytetty kemiallisten aseiden käyttämisestä sisällissodassa. Todisteita väitteiden tueksi ei koskaan löytynyt, mutta Syyria päätti joka tapauksessa turvata ulkopoliittisen selustansa hankkiutumalla eroon kemiallisten aseiden varastoistaan.

Palkittu tutkiva journalisti Robert Parry totesi eilen, että Syyrian hallituksen syyttäminen ennen iskun taustojen tutkimista on äärimmäisen vaarallista niin Lähi-idän kuin länsimaidenkin turvallisuuden kannalta.

Parryn mukaan Yhdysvaltojen hallitus ja hallituksen epävirallisena propagandaministeriönä toimiva länsimaiden valtamedia vihaavat Assadia niin paljon, ettei näitä kiinnosta lainkaan se, kuka kaasuiskun takana todellisuudessa oli. Sionistit käyttävät kuolleita lapsia poliittisina keppihevosinaan.

Parryn artikkelista paljastui, että Syyrian-vastaista kansainvälistä mediakampanjaa johtaa juutalaisen Arthur Ochs Sulzbergerin lehti New York Times. Ei ole lainkaan ihme, että juutalaisen omistama lehti hyökkää juutalaisvaltio Israelin vihollista vastaan. On sen sijaan törkeää, että myös Suomen valtamedia nielee New York Timesin propagandan pureskelematta ja lobbaa väkivaltaisen sotilasvallankaappauksen puolesta.

Kaasuiskua käytetään nyt tekosyynä sille, että Syyriaan olisi perustettava lentokieltoalue. Muun muassa Hillary Clinton on jo aiemmin vaatinut Syyriaan lentokieltoaluetta salaisissa puheissaan, joita hän piti juutalaispankki Goldman Sachsin tilaisuuksissa. Käytännössä lentokieltoalue tarkoittaisi vallankaappausta ja Assadin hallituksen tuhoamista.

Parry kummastelee, miksei valtamedia ole tahtonut lainkaan tutkia epäilyjä, että kaasu saattoi purkautua, mikäli esimerkiksi ilmaisku osui ”kapinallisten” eli terroristien omiin salaisiin kemikaalivarastoihin. Maailmalla on jo vuosien ajan tiedetty, että esimerkiksi al-Qaida on kehittänyt, kuljettanut ja varastoinut Syyriassa kemiallisia aseita.

Ääri-islamistien pr-toimisto Valkoiset kypärät on vaatinut Syyriaan lentokieltoa kaasuiskujen verukkeella.
Ääri-islamistien pr-toimisto Valkoiset kypärät on vaatinut Syyriaan lentokieltoa kaasuiskujen verukkeella.

Assadia vastustavilla terroristeilla on painavin motiivi käyttää kaasua

On myös täysin mahdollista, että terroristit itse päättivät lavastaa kaasuiskun siksi, että näiden sotaonni on jo vuosien ajan ollut pahassa vastatuulessa.

Mikäli Assad saataisiin lavastettua syylliseksi kemiallisiin iskuihin, voisi Yhdysvallat viimein liittyä täydellä painolla Syyrian sotaan al-Qaidan kanssa liittoutuneiden ”kapinallisten” rinnalla.

Parryn mukaan Amerikan tiedustelupalvelut tutkivat kulissien takana vaihtoehtoisia selityksiä kaasuiskulle, vaikka valtamedia on jo omilla palstoillaan tuominnut Assadin pieniä lapsia kaasuttavaksi ihmishirviöksi.

Parry muistuttaa, että myrkkykaasu voi hyvinkin olla peräisin turkkilaisilta, joiden tiedetään salakuljettaneen Syyrian terroristeille kemiallisia aseita ja muuta arsenaalia. Terroristiyhteyksistään huolimatta Turkki kuuluu sotilasliitto Natoon ja maa on myös Israelin sotilaallinen liittolainen Lähi-idän konflikteissa.

Parry painottaa, että kaasuiskujen jälkeen New York Times lähetti kaksi lukuisista valheista kiinni jäänyttä Assad-vihaajaa tutkimaan Syyrian tapahtumia: Michael B. Gordon ja Anne Barnard. New York Times luottaa siihen, että Gordon ja Barnard suodattavat kaiken Syyriasta kantautuvan tiedon niin, että julkisuuteen pääsee vain Israelin kannalta edullinen näkökulma.

Gordon on vannoutunut uuskonservatiivi, joka kannattaa väkivaltaisia vallankaappauksia kaikissa Lähi-idän maissa, jotka eivät tule toimeen Israelin kanssa. Gordon tunnetaan muun muassa pahamaineisesta 8.9.2002 julkaistusta artikkelista, jossa toimittaja väärensi ”todisteita” siitä, että Saddam Husseinilla olisi salainen joukkotuhoasearsenaali.

Syksyllä 2013 Gordon väärensi todisteita myös Syyrian edellisestä suurta huomiota saaneesta kaasuiskusta. Gordon väitti, että tutkijoilla oli yksiselitteiset todisteet siitä, että Ghoutassa siviileitä tappanut kaasu oli ammuttu hallituksen sotilastukikohdasta.

Rakettitieteilijät osoittivat Gordonin kuitenkin valehtelevan, sillä tämä oli liioitellut sariiniraketin potentiaalista kantomatkaa röyhkeästi. Gordon ei kuitenkaan lannistunut valheidensa paljastumisesta, vaan hän jatkoi sionistisen ja Assad-vastaisen propagandansa suoltamista valtamediassa.

Barnard liputtaa puolestaan avoimesti al-Qaidan kanssa liittoutuneiden ”kapinallisten” puolesta Syyriassa. Parry muistuttaa, että Barnard nolasi itsensä täydellisesti 2.6.2015, kun tämä väitti, että Assad olisi liittoutunut Isisin kanssa. Edes Amerikan puolustusministeriö ei allekirjoittanut Barnardin väitteitä.

Nyt Barnard ja Gordon päättävät siitä, miten kansainvälinen media raportoi Syyrian viimeisimmistä kaasuiskuista. Pahamaineiset toimittajat väittävät, että ”vain Assadilla on motiivi” murhata syyrialaisia siviileitä. Hallitusta vastustavat Isis ja al-Qaida kun ovat tunnettuja humaaneista ja herrasmiesmäisistä sotataktiikoistaan sekä siviilien hienovaraisesta kohtelusta.

kaasunaamari

Assad on voitolla – kaasuiskussa ei olisi mitään järkeä

Assad on päässyt sisällissodassa tukevasti niskan päälle, joten on naurettavaa väittää, että hän tahtoisi nyt provosoida Yhdysvaltojen pommikoneet alueelle murhaamalla viattomia sivullisia! Assadilla jos kenellä ei ole motiivia käyttää kemiallisia aseita sodan tässä vaiheessa.

Parryn mukaan valtamedia on päättänyt leimata Assadin syylliseksi myös siksi, että leimaaminen on tehokas keino painostaa päättäjiä sekä yksittäisiä toimittajia. Kun New York Timesin kaltaiset markkinajohtajat vaativat vallankaappausta Syyriaan, voi vaihtoehtoisten mielipiteiden esittäminen merkitä ammatillista itsemurhaa toisin ajatteleville toimittajille ja lainsäätäjille.

Kuten todettua, monet ovat verranneet viimeisimpiä kaasumurhaväitteitä vuoden 2013 tapahtumiin Ghoutassa. Myös tuolloin Assadia syytettiin siviilien teurastamisesta laittomilla kemiallisilla aseilla.

Vuoden 2013 tapahtumia selvittänyt Pulitzer-palkittu tutkiva journalisti Seymour Hersh totesi, että CIA ja Yhdysvaltojen hallitus tiesivät jo ennakkoon, että Turkki ja Saudi-Arabia olivat toimittaneet Syyrian terroristeille kemiallisia aseita.

Yhdysvallat tiesi, että Syyrian al-Qaida kykeni liittolaisineen valmistamaan esimerkiksi sariinia, mutta julkisuudessa tästä ei puhuttu. Israel-lobbyn alistama Amerikka tahtoi syrjäyttää Assadin, joten Syyrian presidenttiä alettiin automaattisesti syyttää kaasuiskuista.

Hersh kirjoitti tutkimuksistaan perinpohjaisen artikkelin ”The Red Line and the Rat Line”. Rat Line viittaa Hershin sotilaslähteiden paljastamaan aseiden salakuljetuskanavaan, jonka CIA rakensi ja jonka kautta Yhdysvaltojen liittolaiset alkoivat toimittaa aseita sionistien tuhoamasta Libyasta Syyrian ääri-islamisteille.

Red Line puolestaan viittasi Barack Obaman uhkavaatimukseen: jos Syyria käyttää kemiallisia aseita, tulee Yhdysvallat aloittamaan sodan maata vastaan. Moni luuli, että Syyria olisi ylittänyt Obaman määrittämän rajan 2013. Hersh kuitenkin selvitti, että Yhdysvallat ei hyökännyt Syyriaan kaasuiskun jälkeen, koska sotilastiedustelulle oli selvää, ettei Assadin hallinto ollut iskuun syyllinen.

Obama perääntyi vain reilu vuorokausi ennen suunniteltua iskua. Lopulta hyökkäysstrategiasta luovuttiin, ja Syyria lupasi vapaaehtoisesti hankkiutua eroon kemiallisista aseistaan. Legenda Assadin määräämästä kaasuiskusta jäi kuitenkin elämään, sillä valtamedia ei koskaan kertonut suurelle yleisölle, mikä oli saanut Obaman muuttamaan mieltään.

Hersh selvitti, että päätöksen taustalla oli brittitiedustelun tekemät tutkimukset Porton Downin sotilaslaboratoriossa. Tiedustelupalveluiden mukaan oli selvää, ettei iskussa käytetty sariini ollut samaa ainetta, mitä Syyrian puolustusvoimilla tiedettiin olevan hallussaan.

Sotahaukkojen kannalta tilanteesta teki entistäkin kiusallisemman se, että amerikkalaistiedustelu oli tiennyt jo kuukausia, että Turkki, Saudi-Arabia, Qatar ja monet muut Amerikan liittolaiset tukivat aktiivisesti esimerkiksi al-Qaidaa ja muita ääri-islamistiryhmiä Syyriassa.

turkkisis

Ääri-islamistit saaneet joukkotuhoaseita CIA:n rakentaman salakuljetuskanavan kautta

Angloamerikkalaiset tiedustelupalvelut olivat tienneet Hershin mukaan jo ainakin puoli vuotta ennen 2013 kaasuiskua, että Assadia vastaan taistelevat ”kapinalliset” kehittivät kemiallisia aseita itselleen.

Esimerkiksi al-Qaidalla tiedettiin olevan oma sariininvalmistajasolu. Al-Qaidan jäseniä oli myös pidätetty Turkissa ja heidän hallustaan oli löydetty sariinia. Amerikan sotilastiedustelu selvitti jo 2013, että Turkin oma tiedustelupalvelu oli auttanut al-Qaidaa kehittämään kemiallista arsenaaliaan.

Amerikan kannalta tilanteesta teki erityisen hankalan se, että ääri-islamistit saivat laittomia joukkotuhoaseita CIA:n rakentaman salakuljetusverkoston kautta. Amerikka itse oli mahdollistanut Syyrian sariini-iskun.

Amerikkalainen tiedustelukonsultti kertoi Hershille, että viikkoa ennen Ghoutan kaasuiskua Yhdysvaltojen puolustusministeri Chuck Hagel sai raportin, jonka mukaan Turkin hallitus oli ”erittäin ahdistunut” Syyrian terroristien heikosta sotamenestyksestä.

Raportissa Yhdysvaltojen puolustusministeriötä varoitettiin siitä, että Turkki saattaisi sekaantua Syyrian konfliktiin ja ”tehdä jotain, joka pakottaisi Yhdysvaltojen armeijaa” puuttumaan sotaan. Kaasuiskun jälkeen tiedustelutyöntekijät alkoivatkin heti epäillä Turkkia.

Entinen tiedusteluviranomainen kertoikin Hershille: ”Tiedämme, että kyseessä oli salainen operaatio, jolla [Turkin presidentti] Erdoğanin väki yritti pakottaa Obaman ylittämään rajan [ja hyökkäämään Syyriaan].” Turkki viivytti iskun toteutusta, jotta YK-tarkastajat olivat saapuneet Syyrian pääkaupunkiin. Näin iskuille saatiin mahdollisimman suuri kansainvälinen näkyvyys, mikä maksimoi Obaman hallitukseen kohdistuneen paineen.

Amerikan asevoimien tiedustelupalvelu DIA oli Hershin mukaan varma siitä, että Ghoutassa käytetty sariini oli kuljetettu Syyriaan ”Turkin kautta ja Turkin avulla”, minkä lisäksi ”turkkilaiset opettivat [terroristeja] tuottamaan ja käyttämään sariinia”.

Julkisuuteen on myös vuotanut video, jossa Turkin hallituksen turvallisuustyöntekijät keskustelevat niin sanotusta väärän lipun operaatiosta, jolla voitaisiin ”oikeuttaa” Syyriaan tehtävä sotilaallinen hyökkäys.

Myöhemmin kaksi Turkin Tasavaltalaisen kansanpuolueen parlamentaarikkoa vahvistivat Hershin tiedot Today’s Zamanissa, joka on yksi Turkin johtavista sanomalehdistä. Parlamentaarikot totesivat lehdessä, että Turkin tiedustelupalvelut olivat järjestäneet kemiallisen iskun pakottaakseen Obaman hyökkäämään Syyriaan ja syöksemään Assadin vallasta. Heidän mukaansa Turkki oli toimittanut sariinia ainakin Isisille ja al-Qaidalle.

israel raja

Israel oli vielä hetki sitten täysin varma siitä, ettei Syyrialla ole kemiallisia aseita

Valtamediaa suosivilla suomalaisilla ei tietenkään ole harmainta aavistusta Syyrian edellisen kaasuiskun taustoista. Juutalaisten Bonniereiden ja Erkkojen suurilta osin omistama Pohjoismaiden valtamedia tekee kaikkensa, jotta Israelin vihaama Assad saataisiin murskattua. Mikäli hanke vaatii siviiliuhreja, verta ollaan valmiita vuodattamaan.

Esimerkiksi Erkko-monopoliin kuuluva Ilta-Sanomat julkaisi tänään kirkuvalla otsikolla varustetun valeuutisen: ”Israel syyttää Syyrian presidenttiä kaasuiskusta”. Ilta-Sanomien mukaan ”Israelin puolustusministeri Avigdor Lieberman sanoo olevansa sataprosenttisen varma, että Assadin hallinto järjesti vähintään 86 ihmistä tiistaina tappaneen iskun”.

Iltalehti puolestaan lainasi johtavaa israelilaislehteä, Haaretzia, jonka mukaan ”Israel uskoo kaasuiskulla olleen Syyrian johdon hyväksyntä”. Iltalehti ei koskaan uutisoi kuitenkaan siitä, että Israel on jo vuosien ajan tukenut edellisestä kaasuiskusta epäiltyjä Isisiä ja al-Qaidaa Syyrian sodassa.

Suomalaistoimittajat eivät lainkaan ihmettele, mikä sai Israelin tiedustelupalvelut kääntämään Syyrian kemiallisiin aseisiin liittyvät arvionsa päälaelleen. Vielä joitain päiviä sitten Israelissa oltiin täysin varmoja, että Syyria oli pitänyt kiinni sopimuksista ja hävittänyt kemiallisen arsenaalinsa.

Israel käänsi arvionsa päälaelleen, koska juutalaisvaltio haistoi tilaisuuden tulleen: Amerikka voitaisiin viimeinkin usuttaa vihatun Syyrian kimppuun, mikäli Trumpiin kohdistettaisiin tarpeeksi kova paine kansainvälisen valehtelu- ja mediakampanjan keinoin.

Ikävä kyllä, painostus vaikuttaa toimivan. Trump on kuluneiden viikkojen aikana perunut jo useita vaalilupauksiaan, joten presidentin kynnys syödä sodanvastaiset sanansa on tuskin kovin korkea.

Trump kertoi medialle, että Syyrian kaasuisku ”muutti” tuoreen presidentin ”käsityksen Assadista”. Trump valehteli olevansa varma siitä, että Syyrian hallitus oli järjettömän iskun takana. Myös Britannian pääministeri Theresa May vaati länsimaisia pommikoneita Syyriaan ja Assadin päätä vadille. Irakin ja Afganistanin tragediat ovat ehtineet unohtua jo useilta äänestäjiltä, joten anglosionistinen eliitti uskoo ajan olevan kypsä uudelle teurastukselle.

juutalaiset sota

CNN:n mukaan Trump suunnitteleekin nyt sotilaallista iskua Assadia vastaan. Mikäli Trump toteuttaa uhkauksensa, sylkee hän kaikkien äänestäjiensä päälle, sillä yksi hänen johtavista vaaliteemoistaan oli Lähi-idässä käytyjen sionististen sotien vastustaminen.

Trumpin sotainnosta uutisoinut Ilta-Sanomat siteerasi artikkelissaan myös Turkin terveysministeriötä, joka on ollut kummallisen innokas tutkimaan Syyrian tapahtumia. Kriittinen lukija ihmetteleekin, kuinka median vihaamat Trump ja Erdoğan nousivat yhdessä yössä paarialuokasta arvostetuiksi auktoriteeteiksi, joiden Syyria-näkemyksiä siteerataan vailla kritiikin häivää.

Pian Trumpin vaalivoiton jälkeen totesimme, että uusi presidentti saattaisi olla siunaus sotien runtelemalle Lähi-idälle, jos hän pitäisi vaalilupauksistaan kiinni. Mikäli Amerikka ei suostuisi enää tekemään Israelin likaista työtä Lähi-idässä, merkitsisi tämä pitkällä aikavälillä sionismin loppua.

Kirjoitimme myös, että itse Bashar al-Assad suhtautui varovaisen optimistisesti Yhdysvaltojen vaalitulokseen. Hänen mukaansa Amerikka ja Syyria voisivat tehdä hedelmällistä terrorisminvastaista yhteistyötä, mikäli Yhdysvallat luopuisi verisestä ja uuskonservatiivisesta ulkopolitiikastaan.

Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää synkältä. Syyria on onnistunut vapauttamaan useita tärkeitä alueita terroristien otteesta, mutta kaasuiskuhuijaus voi merkitä sitä, että pian syyrialaisten veri vuotaa entistäkin vuolaammin – Israelin nimissä.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös: Syyrian presidentti: ”Totuus löytyy vaihtoehtomedioista!”

14 kommenttia

  1. Kuten aikaisemin todettua ”Eikös se Suomi ollut yksi joka tuhosi Al-Assadin kemialliset aseet? EKOKEM Riihimäellä”.

    Toisena MTV3:n uutisissa Sannamaaria Vanamo sanoo ensin että ”95% maailman kemiallisista aseista on tuhottu” ja hetkeä myöhemmin ”Emme voi tietää paljonko kemiallisia aseita on Pohjois-Korealla, Egyptillä ja….”. Samainen Sannamaaria kertoo kuinka tuskallinen ja epäinhimillinen kuolema hermokaasusta seuraa. Minusta sillä ei ole suurtakaan eroa siihen että suurnopeusluoti repii käden, irroittaa palan kylkeä tai katkaisee raajan. Tai kun kranaatti räjähtää ja sulat metallispisarat tekevät sinuun reikiä niin että saatat elää päiviä vuotaen pikkuhiljaa tuskallisesti kuivaksi. Tai että valkoinen fosfori polttaa ihosi niin että silmämunat kuivuvat, huulet palavat ja kurkkutorvi kovettuu.

    Samainen Sannamaaria kuorossa kertoo miten Syyriassa on käytetty Sarin-kaasua. Sitten hetken päästä sanotaan että pitää tutkia onko sitä käytetty. Mutta tuon pienen sivulauseen jälkeen puhutaan taas varmana tietona Sarinin käytöstä sekä sen aiheuttamista ”kärsimyksistä”.

    Kyllä joku roti valehteluunkin.

    Plusääni(66)Miinusääni(1)
  2. Mikä yllätys, että Trump, joka itse lienee juutalainen, osoittautui juutalaisen tyrannian välikappaleeksi.

    Sekään ei ole yllättävää, että Trumpin kaltainen hallittu oppositio upposi tietämättömän kansan syviin riviin kuin kuuma veitsi voihin. Surullista on kuitenkin se, miten niin monet niin sanotut ”punaisen pillerin nielleet” nationalistit ovatkaan tähän hyvin yksinkertaiseen juutalaisten huijaukseen langenneet. Hyvä lähteä juutalaisten kanssa kilpasille, kun näinkin ilmeinen petkutus menee läpi. Helvetin säälittävää.

    Älkää unohtako, ketkä ovat näitä hyväuskoisten kansallismielisten massojen turhautumista ja energiaa ohjailleet turvallisiin, juutalaisystävällisiin kanaviin: lukuisat ”alt-right”-sivustot ja muut nationalisteille suunnatut foorumit. Voi toki olla, että joissakin näissä tapauksissa (etenkin pienempien, ”kotikutoisten” sivustojen ja persoonien kohdalla) Trumpin kannattamisen takana piilee yksinkertainen naiivius, mutta suurin osa näistä sivuista on juutalaishallituksen luomia ja agenttiensa ylläpitämiä valheiden pesäkkeitä. Tässä puhun siis etenkin Yhdysvaltojen tilanteesta.

    Toivon mukaan tästä kaikesta on kuitenkin edes jotain hyötyäkin. Ensinnäkin valkoisten miesten tulee lopettaa uskonsa (((demokratiaan))). Demokratia sellaisena kuin me sen tunnemme on juutalaisten luomus ja palvelee juutalaisten etuja. Juutalaiset myös tietenkin hallitsevat demokratiaa. He eivät enää päästä demokraattisen prosessin kautta valtaan heitä uhkaavia henkilöitä tai poliittisia ryhmiä.

    Toiseksi, juutalaisiin ja näiden yhteistyökumppaneihin on suhtauduttava armottomasti. Juutalaisille ei tule antaa, kuten englantilaisittain sanotaan, ”the benefit of the doubt”. Tällä tarkoitan sitä, että Trump on elänyt koko elämänsä juutalaisten ympäröimänä ja onpahan hänen perheensä suurelta osin juutalainen, ja todennäköisesti hän itsekin. Demokratiaan uskominen on jo mielipuolista, mutta vieläkin hullumpaa on uskoa, että juutalaislauman ympäröimä tosi tv-julkkis ja mitä todennäköisin talousrikollinen voisi ajaa valkoisen rodun etuja. Kaikki juutalaisten kanssa tekemisissä olevat vaikutusvaltaiset ihmiset tulee automaattisesti sijoittaa mustalle listalle.

    Ei voi kuin päätä pudistaa miettiessään, millaiseksi naurunaiheeksi valtavirtainen valkoinen nationalismi onkaan juutalaisten silmissä joutunut. Toivon mukaan tätä epäonnistumista kuitenkin seuraa palava viha ja kasvava radikalisoituminen. Tätä konfiktia ei tulla päättämään rauhanomaisin keinoin ja hillityin asentein.

    Plusääni(39)Miinusääni(2)
    1. Kristilliseen sionismiin jossakin määrin taipuvaisena on myönnettävä, että globalisti-vapaamuurari-juutalaiset ovat vivuttaneet jälleen kerran melkein meitä kaikkia. He ovat pelanneet kaksilla eri korteila. USA:n vaalikampanjassa olivat vastakkain kaksi hieman erilaista globalistista siipeä. Hillaryn takana oli Sorokseen henkilöitunut kulttuurimarxistinen siipi, joka meille eurooppalaisille on se tutuin globalismin muoto. Trumpin taakse on soluttautunut uskomattomalla oveluudella sionistisempi globalistisiipi, joka henkilöityy mm. presidentin vävyssä eli Jared Kushnerissa.
      (Trumpista sen verran, että siinä kampanjan vaiheessa, kun Newt Gingrich siirtyi näyttävästi Trumpin leiriin, olisi hälytyskellojen pitänyt jo soida).
      Voidaan rajusti yksinkertaistaen puhua rockefelleriläisestä ja rothschildiläisestä globalistileiristä, joista jälkimmäinen on avoimen sionistinen ja hengeltään oikeistolainen. Edellinen on puolestaan vasemmistolaisempi eikä niinkään Israel-keskeinen. Nämä kaksi eri leiriä tekevät sujuvasti yhteistyötä tähdätessään Uuteen Maailmanjärjestykseen ja Anti-Kristiliseen täystyranniaan.

      Me valkoiset ”kristityt” pöhköpäät olemme hyväuskoisesti katselleet noiden kahden eri leirin valtataistelua ja uskotelleet, että jompikumpi noista voisi olla meille eduksi. Trumpia itsekin kannattaneena voi vain ihmetellä omaa hyväuskoisuuttaan.
      Osa kristityistä ’sionisteista’ väistää nämä ongelmat vetoamalla siihen, että olemme jo raamatullisissa lopun ajoissa ja pahan voimat saavat ainakin hetkellisesti täyden vallan maapallolla. Viimeaikojen poliittinen kehitys myös meillä Suomessa viittaa vahvasti tähän vaihtoehtoon, tästä esimerkkinä vaikkapa oikeudenmukaisuuden tajun ja maalaisjärkisyyden katoaminen täysin maasta.

      Plusääni(24)Miinusääni(1)
    2. Trump osoitti hyvin selvästi että hänen komennossaan Amerikka sotii Israelin puolesta, tuo isku voi olla myös kosto siitä että Syyria sanoi ampuneensa vähän aikaa sitten Israelilaisen hävittäjän. Myös tämä uusin kaasu isku on ilmiselvä false flag, jonka toteuttivat George Soroksen white helmets tai muut hänen palkka listoillaan olevat jengit

      http://21stcenturywire.com/2016/06/21/who-are-the-syria-white-helmets/

      Mitä tulee demokratiaan, se on täysin valheellinen ja petollinen ja toimii kansalaisia vastaan ei puolesta. Demokratian todettiin olevan mätä jo ennen juutalaisia, Plato kirjassaan ”Republic” kertoi hyvin selvästi esim että:

      Plato jakoi mahdolliset poliittiset systeemit viiteen eri katogoriaan:

      – Aristokratia, yhteiskunnan parhaiden jäsenien johtama

      – Timokratia, yhteiskunna parhaiden sotilaiden johtama

      – Oligargia , rikkaiden johtama

      – Demokratia, tavallisten kansalaisten johtama

      – Tyrannia

      Plato väitti että poliittiset systeemit tuppaavat rappeutua juuri tuossa yllä mainitussa järjestyksessä Aristokratiasta ——->Tyranniaan. Demokratia on siis vain ” vaihe” matkalla tyranniaan. Plato huomioi että väite demokratian olemisesta jotain jossa tavalliset ihmiset voisivat johtaa oli valhe.

      https://www.youtube.com/watch?v=TwxqHYqXofg&t=121s

      Jos sitten palaamme ajasta jolloin Plato eli tähän meidän aikaamme, niin näemme jo nyt Tyrannian eri ilmenemis muotoja jatkuvasti, eli olemme jo nyt jossain Demokratian ja Tyrannian välimaastossa, aivan kuten Plato sanoi .

      Suomi on tuhoon tuomittu, koska kansalaiset muodostavat sen Suomen, eikä minusta ole merkkejä siitä että kansalaisten älyllinen/sielullinen kapasiteetti olisi vaihtumasta huonosta parempaan vaan päinvastoin. Esim mv lehti joka on olevinaan ”vaihtoehto” nimenomaan mainostaa demokratiaa ja sen ehdokkaista hyvin näkyvästi pääsivullaan, ja itsekin Janitskin on ilmoittanut haluavansa presidentti ehdokkaaksi joka valitaan demokraattisesti . Huijarit tunnistaa jo siitä että he haluvat pönkittää demokratiaa.

      Suomi haluaa demokratiaa, menkää minne vain yleiseen paikkaan Suomessa ja kysykää 100 ihmiseltä, ylivoimainen enemmistö haluaa demokratiaa…ja kun ylivoimainen enemmistö kansasta haluaa demokratiaa niin se haluaa valhetta, petosta, kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta. Eli Suomalaiset haluavat systeemin joka tuhoaa heidät itsensä ja tämän maan…ja he vieläpä hekottavat innosta ihkuen sitä onnea että saavat sitä demokratiaa.

      Kansaa ei voi pelastaa , jos kansa itse sabotoi sen ja oman maansa.

      Plusääni(21)Miinusääni(1)
  3. Operation Mockingbird , tietysti media kertoo valheensa…

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. Mitä toi vaalikampanjajuttu oikein on? No en sitä hirveästi seurannut. Trump puhui turhia sotia vastaan tosiaan, mutta hän kuitenkin ihan avoimesti vaati Israelin ”puolustamista”. Ja mielestäni hän on tunnettu siitä, että on avoimesti useaan kertaan kannattanut israelin tähden sotimista ja lujaa ja vaika kuinka paljon. Bushia ja MacCainiakin suoremmin sanoin. Itse asiassa mielestäni hän sanoi näin jopa vaalikampanjan aikana, vai olenko kuunnellut vanhoj anauhoja? Joka tapauksessa siis mölisee sotivansa ja nimenomaan avoimesti Israelin eduksi – tietenkin muka rurvallisuuden tms. tähden. Mutta siis julista amyös 1000 % olevansa Israelin puolesta.

    Siis tämän ei tarvi valehdella, kun julistaa sotivansa muutenkin ihan avoimesti Israelin eduksi. Hän on voinut laulaa vaalikampanjassa joka yleisölle jotain ja sordiino päällä. Kuitenkin tuolla täytyy aina ylistää kaikkien Israelia myös vaalikampanjan aikana. Minusta tuntuu, että useimmat vaihtoehtoihmiset, jotka Trumpista odottivat jotain hienoa, ovat langenneet johonkin mainostaja- tai toivojaporukan sivustoihhin ja snomiin. Itse Trump on sanonut kaiken suoraan.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  5. Matrix on systeemi , se systeemi on meidän vihollinen.

    Jokainen joka ei ole kytkeytynyt irti on potentiaalinen vihollinen.

    Suurin osa ihmisistä joita yritämme auttaa , eivät ole valmiita kytketyä irti matrixista.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  6. Sekopää Trumppi on kuin meidän sekopää Stuppimme. Molemmat amerikkalaisen yhteiskunnan sionistisia whitetrash-jätetuotteita omaksuttuaan seisovasta pöydästä arvoja, jotka hyödyttävät vain ja ainoastaan juutalaista maailmanvaltaa, juutalaisia oligarkkeja ja Israelin valtiota.

    Plusääni(9)Miinusääni(3)
  7. Kaasuisku on lavastus, mutta se on pientä siihen nähden miten koko pohjoista maapalloa myrkytetään. Kaikki ydinreaktoreissa käytetty uraani ja plutonium kaasuuntuu 100 prosenttisesti hengitysilmaamme. Reaktorit tehdään ja varta vasten suunnitellaan nimenomaan ydinjätteen kaasuja taivaalle sinkoaviksi kanuunoiksi! Ei edes keskitysleirien täidentappo kaasukammiot vedä vertoja tälle, miten ihmiskunta tuhotaan pirullisen nerokkaasti sitä edes itse tietämättämme.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kaikki tuo säteilysaaste tapahtuu mikäli juutalaisten kehittelemät atomiteoriat ovat totta. Mutta, ovatko ne yleensä olleet sitä ? Puhuuko juutalainen yleensä aina totta ?

      Heidän uskontosta perusta on oma itse (perkele) ja oman kasaariheimonsa pitäminen Jumalan valittuna kansana ja he pitävät itseään Jumalana odottaen messiasta (Jeesus ei heille kelpaa). He ovat kehitelleet tämän uskontonsa omasta päästään. Lisäksi valehtelu ja pettäminen juutalaisten hyödyksi on heille kuin Jumalan palvelusta. Talmud vahvistaa tämän : http://www.radioislam.org/finish/jud/talmud.htm

      Aktiivisimmin atomi ja ydinfysiikan kanssa puuhastelleet ovat olleet juutalaisia:
      http://www.angelfire.com/dawn666blacksun/Atomic_Bomb_Jewish_Invention.html

      Einstein oli juutalainen, Marie Skłodowska-Curie syntyi 1867 Puolan juutalaisessa khettossa, atominpommin ’äiti’ Lise Meitner oli juutalainen. Ja taisipa koko alkuainetaulukon keksijänä pidetty Mendelejev olla myös j. Hän näki alkuaineiden jaksollisen järjestelmän unessaan ja sitten herättyään kirjoitti sen ylös ! Joopajoo.

      Teoria neutronien olemassaolosta kehiteltiin, jotta he saivat pelotteen ydinpommista. Mutta, onko siinäkään mikään totta ? Jos, teoria on valhe – ei toimi ydinreaktiokaan. Atomipommin ’keksi’ H.G Wells – tieteisfantasia kirjailija. Ja Churchill innostui tästä ja halusi sen, jotta voi teurastaa Saksalaiset. Tästä H.G Wellsin tieteisfantasiasta tämä ”tiedeyhteisö” siis sai idean atomipommista. Myös Churchill siis innostui tuosta novellista kovasti ja jopa hankki rahoitusta ydinpommin kehitys projektiin.

      http://grahamfarmelo.com/churchills-bomb/

      Atomiteorian ja myöhemmin neutronin kehitteli siis nimenomaan juutalainen tiedeyhteisö 1900-luvun alussa. Atomipommi perustuu H.G Wellsin 1914 julkaisemaan novelliin The World Set Free. Sitten ’aivan sattumalta’ teoria neutronien törmälyn aiheuttamasta ketjureaktiosta tuli juutalaisen Leo Szilardin mieleen hänen pysähdyttyään liikennevaloihin;
      http://ansnuclearcafe.org/2013/09/17/anniversary-80-years-ago-leo-szliard-envisioned-neutron-chain-reaction/

      Atomipommi siis rakennettiin ennen kuin eksakti tiede oli edes pystynyt osoittamaan todeksi näitä mielikuvituksellisia neutroniteorioita !

      Neutronin olemassoloa on vieläkin hyvin vaikeata todentaa. Neutroni on näkymätön, painoton ja hajuton hiukkanen. Myöskään atomin rakenteesta ei ole saatu otettua valokuvaa:
      https://youtu.be/j1O4nuQ0VRY

      Neutronin ja atomimallin olemassaolosta puuttuu siis empiirinen näyttö. Silti koko ydinvoimateollisuus perustuu neutronin olemassaoloon ja kriittiseen massaan.

      Atomipommien kuvat tv-ruudulla eivät ole eksaktia tiedettä. Ne voivat olla lavastuksia tai tai muita pommeja. Hollywoodissa oli oma osasto näiden pelottelu kuvien tehtailuun, http://www.atomcentral.com/hollywood-secret-studio.aspx

      Hiroshima & Nagasaki ovat voineet olla Dresdenin kaltaisia palopommituksia. Räjähdysalueillahan pörräsi kuvaajia ja sotilaita jo heti muutaman päivän perästä vaikka väitetään, että ydinlaskeuma saastuttaa ja tuhoaa kaiken elämän pitkänkin ajan päästä tapahtumasta. Ja johan Chernobyliinkin tehdään turistimatkoja vaikka alueen piti olla elämälle kelvotonta vuosisatojen ajan?

      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2013/12/06/atomipommiuskonto/

      Albert Einsteinin suhteellisuusteorian silmänkääntötemput

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  8. Kaasuisku on lavastus, mutta se on pientä siihen nähden miten koko pohjoista maapalloa myrkytetään. Kaikki ydinreaktoreissa käytetty uraani ja plutonium kaasuuntuu 100 prosenttisesti hengitysilmaamme. Reaktorit tehdään ja varta vasten suunnitellaan nimenomaan ydinjätteen kaasuja taivaalle sinkoaviksi kanuunoiksi! Ei edes keskitysleirien täidentappo kaasukammiot vedä vertoja tälle, miten ihmiskunta tuhotaan pirullisen nerokkaasti sitä edes itse tietämättämme.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat