Syöpä kuriin intiaaniteellä

Yksinkertainen ja halpa neljän yrtin tee parantaa syövän? Tai jopa AIDSin? Kysymys on ollut pinnalla 1920-luvun alusta lähtien kun Essiac tee saavutti yleisön tietoisuuden Kanadassa. Nöyränä tunnettu hoitaja Rene Caisse hoiti menestyksekkäästi terminaalivaiheen syöpäpotilaita yli 50 vuoden ajan. Hänen klinikkansa sijaitsi pienessä kanadalaiskaupungissa, Bracebridgessä, Toronton pohjoispuolella.

Alkuun hän hyväksyi vastineeksi palveluistaan mitä tahansa potilaat halusivat antaa, jopa kananmunia tai muita maataloustuotteita. Hän ei käännyttänyt ketään. Vuoden 1937 jälkeen hän ei edes pyytänyt palkkiota palveluistaan! Hän ei ansainnut teellä, vaikka sadat potilaat parantuivat. Palkkiona Kanadan terveysministeriö ahdisteli häntä. Lisäksi eräs yksityisyritys, jonka tarkoituksena oli tehdä Essiac teestä laillinen hoitokeino syöpään, petti hänet.

Vaikka teen nimi Essiac on Renen sukunimi Caisse toisinpäin, hän ei ole reseptin alkuperäinen kehittäjä. Ainesosat ja resepti ovat peräisin ojibway-intiaanien poppamieheltä, joka asui kaukana Pohjois-Kanadassa.

Essiac teen alkuperä

Rene Caisse toimi hoitajana kanadalaisessa sairaalassa vuonna 1922. Hänen pakeilleen saapui vanhempi potilas, joka oli selvinnyt rintasyövästä 30 vuotta aikaisemmin. Tuohon aikaan nainen asui kaukana pohjoiskanadalaisella kaivosleirillä aviomiehensä kanssa. Hänet otettiin sairaalaan rintasyövän vuoksi. Hänelle kerrottiin, että rinnat täytyy poistaa.

Hän kieltäytyi leikkauksesta ja palasi kaivosleirille. Hän oli tavannut aiemmin leirialueella ojibway poppamiehen, joka väitti pystyvänsä parantamaan hänen syöpänsä. Naisen palattua leirille, poppamies näytti hänelle mitä yrttejä käyttää, kuinka ne tulee poimia ja käsitellä ja kuinka niistä valmistetaan teetä. Hän noudatti ohjeita ja muutamassa kuukaudessa oli terve kuin pukki. Hän eli terveenä seuraavat 30 vuotta.

Renen täti ja isäpuoli sairastivat syöpää, jonka vuoksi hän oli kiinnostunut yrteistä ja kuinka valmistaa teetä. Vanhempi nainen kertoi ojibwojen rohdon ainesosat ja valmistusohjeet sairaanhoitajana toimineelle Caisselle. Hän hoiti syöpäsairaita perheenjäseniään ohjeiden avulla.

Hän jatkoi hoitojaan. Ne menestyivät jopa siinä määrin, että vuonna 1933 Bracebrigden kaupunki salli hänen käyttää käytöstä poistettua British Lion –hotellia käytännössä ilmaiseksi. Vuokra oli vain dollari kuukautta kohden. Hän jatkoi työtään klinikalla 1934 – 1942. Sadat syöpäpotilaat saivat hoitoa, hän velotti vain vähän tai ei veloittanut lainkaan. Hän kasvatti yrtit, valmisti teen keittiössä ja annosteli sitä sekä suun kautta että injektiolla.

Tuohon aikaan sekä jälkikäteen Rene Caissen hoidot tietenkin herättivät polemiikkia ja aiheuttivat häirintää Kanadan viranomaisten taholta. Hän kertoi, että ainoa syy, miksi häntä ei vangittu, oli Bracebridgen kaupunginvaltuuston, useiden arvovaltaisten lääkärien ja tietysti monien parantuneiden potilaiden tuki. Yksi heistä parantui sekä syövästä että diabeteksesta.

Diabeteksen parantuminen yllätti jopa Renen! Tuen vuoksi, vuodesta 1937 eteenpäin Caissen sallittiin hoitavan syöpäpotilaita vain tiukoin ehdoin: 1) hän saisi hoitaa vain terminaalivaiheen potilaita, 2) tavallinen lääkäri tekee prognoosin ja diagnoosin, 3) hän ei saa periä palkkiota palveluksistaan. Hän suostui ehtoihin ja jatkoi toimintaansa.

Viisikymmentä vuotta kestäneestä ahdistelusta Rene virkkoi, “En koskaan kuvitellutkaan, mitä vastustusta ja tuomitsemista saisin kontolleni, yrittäessäni auttaa inhimillisestä hädästä kärsiviä vailla pyrkimystä hyötyä henkilökohtaisesti.”

Essiac rantautuu Yhdysvaltoihin

Monista menestystarinoista huolimatta Essiac tee pidettiin poissa yleisön tietoisuudesta. Caisse näki vaivaa tuodakseen teen yleisön tietoisuuteen vuonna 1977, vuotta ennen kuolemaansa. Hän solmi sopimuksen Resperin nimisen yrityksen kanssa. Hän uskoi, että he voisivat laillistaa Essiac teen. Lopulta sopimuksen solmimisen jälkeen Caisselle kuitenkin kerrottiin, ettei häntä enää tarvita.

Tosiasiassa Resperin oli Kanadan hallituksen ja terveysviranomaisten talutusnuorassa. Pyrkimys tuoda tuote markkinoille pysähtyi ja rohdon tie näytti vievän kadotukseen. Pelastus tapahtui, kun maailmanluokan atleettien hoitoon erikoistunut, kalifornialainen kiropraktikko tri Gary Glum kuuli Essiac teen hoitovaikutuksista ja alkoi etsiä tietoa teen ainesosista ja reseptistä.

Lopulta hän hoiti erästä anonyyminä pysyttelevää henkilöä Detroitista. Potilas parantui Essiac teen ansiosta. Hänellä oli diagnosoitu parantumaton kohdunkaulan syöpä. Naisella oli alkuperäinen valmistusohje, Gary osti sen häneltä. Tämän jälkeen Gary matkusti Kanadaan haastattelemaan Mary McPhearsonia, joka oli hoitaja Caissen läheinen ystävä ja avustaja. Matka tapahtui ennen Renen kuolemaa vuonna 1978.

Samalla tri Glum varmisti valmistusohjeidensa autenttisuuden sekä hankki riittävästi tietoa Rene Caissesta ja hänen työstään. Hän kirjoitti kirjan Calling of an Angel. Kirjassa tri Glum kertoo Rene Caissen tarinan, kuinka ja mistä hän sai reseptin ja kuinka tietoisuus siitä on levinnyt kaikkialle läntiseen maailmaan.

Gary Glum kustansi kirjansa itse, sillä kirjan sisältö oli niin suuri uhka syöpäteollisuudelle ja oli olemassa vaara perättömistä oikeustoimista kustantajia kohtaan, sillä Essiac teellä ei ole FDA:n hyväksyntää. Näin ollen kukaan ei ollut valmis ottamaan riskiä. Glum on joutunut kärsimään tämän kirjan ja toisen kirjansa, Full Disclosure, vuoksi. Kirjassa paljastetaan, kuinka AIDS on ihmisen tekele ja kuinka sitä käytetään väestön vähentämiseksi.

Yhdysvaltain viranomaiset ahdistelivat häntä ja pilasivat hänen elämänsä taloudellisesti perättömillä väitteillä verovilpistä. Myöhemmin merivoimien tiedusteluyksikön operatiivi uhkasi hänen henkeään ja hänen perheenjäsentensä henkeä, mikäli hän jatkaisi kirjojensa julkaisua. Garyn kirjoista vain muutamat ovat vielä saatavilla, mutta internetistä löytyy ilmaisia pdf-versioita.

Vuonna 1990 järjestetyssä haastattelussa Tri Glum kertoi Essiac teestä AIDSin hoidossa: “Työskentelin myös AIDS projektin parissa Los Angelesissa … He olivat lähettäneet 179 potilasta koteihinsa kuolemaan. Heillä kaikilla oli pneumocystis carinii ja histoplasmoosi. Kukin painoi noin 100 paunaa. Heidän T-4-solujen määrä oli alle kymmenen.”

“Projektin kautta sain viisi näistä potilaista hoidettavakseni. Lopetin AZT ja DDI –lääkityksen ja annoin heille Essiac teetä kolmesti päivässä. He ovat ainoat jotka ovat hengissä tänä päivänä. Muut 174 ovat kuolleet. Tieto tästä ei kuitenkaan leviä, sillä AIDS on hyvä rahasampo.

Tri Glum hoiti menestyksekkäästi myös muutamia syöpäpotilaita. Esimerkiksi, hän hoiti nuorta poikaa, jolla oli virulentti, terminaalivaiheeseen edennyt leukemia. Poika toipui täysin Essiac teen avulla, mutta vain kuollakseen myöhemmin sydämen pettäessä. Sydänvaurioiden syyt jäljitettiin aiempiin kemoterapiahoitoihin!

Etsiessään tietoa kirjaansa varten, Gary Glum törmäsi tri Charles A. Bruschiin. Hän oli John F. Kennedyn henkilökohtainen lääkäri. Tri Brusch myös pyöritti omaa syöpäklinikkaansa Bostonissa. Rene Caise työskenteli siellä hänen kanssaan vuosina 1959 – 1962. Tri Brusch hoiti sekä oman syöpänsä että Ted Kennedyn pojan parantumattoman syövän menestyksekkäästi Essiacin avulla. Valitettavasti hän sai salassapitomääräyksen ja joutui pitämään suunsa supussa, elinkautisen vankeuden uhalla.

Tri Charles Brusch tietenkin vaikeni asiasta julkisesti. Kirjassaan Calling of an Angel tri Glum kuitenkin lainasi tri Bruschia, “Tulokset, joita saimme tuhansien erirotuisten, eri-ikäisten ja kumpaakin sukupuolta edustavien potilaiden kanssa, osoittivat selkeästi, että Essiac voi parantaa syövän. Kaikki tutkimukset tehtiin neljässä laboratoriossa Yhdysvalloissa, ja tulokset vielä vahvistettiin yhdessä tutkimuksessa Kanadassa.”

Viranomaiset tekivät ratsian Rene Caissen kotiin välittömästi hänen kuolemansa jälkeen ja polttivat hänen muistiinpanonsa. Hänen ystävänsä Mary McPherson kuitenkin onnistui pelastamaan osan, ja muutamat hoitaja Caissen omaelämänkerrallisista artikkeleista onkin julkaistu. Muutamat hoidossa käytetyistä ainesosista ja ohjeista tietoiset pitivät matalaa profiilia välttääkseen häirinnän.

Kiitos tri Glumin tutkivan journalismin, salaisuus on nyt kaikkien saatavilla, vaikkakin vain muutamat ovat tietoisia siitä. Ihmisten tulisi olla myös tietoisia muutamista seikoista, jotka on syytä ottaa huomioon.

Essiac teen ainesosat

Vaikka reseptistä on variaatioita, joissa käytetään kuutta tai kahdeksaa yrttiä, neljän yrtin versio on alkuperäinen. Sen avulla on todistetusti parantannettu potilaita 1920-luvun loppupuolelta lähtien. Teen valmistus alkaa yrttien tilaamisesta. Toisinaan ne on pakattu erikseen, toisinaan sekoituksena.

  • 6 ½ kupillista (n. 1,6 litraa) takiaisen juurta (pilkottuna)
  • 1 pauna (n. 450 g) ahosuolaheinää (jauhettuna)
  • 1/4 paunaa (n. 113 g) punajavalan kuorta (jauhettuna)
  • 1 unssi (n. 28 g) koristeraparperin juurta (jauhettuna)

Tästä määrästä saadaan 8 neljännesgallonallista tai 2 gallonallista (8,8 litraa) teetä. Puolittamalla annos saadaan gallonan verran teetä. Osa ohjeista neuvoo sekoittamaan ainesosat keskenään ennen veteen laittamista. Säilytä kuiva yrttiseos lasipurkissa kuivassa ja pimeässä paikassa. Valmistaessasi teetä sekoita yksi unssi (n. 28 g) 32 unssiin (n. 907 g) vettä.

Veden ja yrttien seosta keitetään ilman kantta 10 minuutin ajan, toisen valmistusohjeen mukaan 20 minuuttia. Tämän jälkeen peitä astia kannella ja jätä liedelle yön yli. Lämmitä tee aamulla höyryävän kuumaksi (ei kuitenkaan kiehuvaksi), anna tekeytyä ja kaada lasiastiaan tai keramiseen astiaan. Käytä keittämiseen ruostumattomasta teräksestä tai valuraudasta valmistettua astiaa ja säilytykseen lasiastiaa tai keraamista astiaa. Säilytä astia suljettuna pimeässä ja viileässä paikassa ennen käyttöä. Avaamisen jälkeen säilytä jääkaapissa.

Annostus riippuu tilasta. Immuunijärjestelmän vahvistamiseksi tai hyvin lieviin vaivoihin käytä 2 unssia (n. 57 g) kerran päivässä. Nosta annostelua enintään kolmeen unssiin (n. 85 g) ja korkeintaan kolmesti päivässä, riippuen vaivan vakavuudesta. Kylmässä säilytettyä teetä voi lisätä kuumaan veteen tai lämmittää käyttöä varten. Muita hoitoja saaneet syöpäpotilaat ovat käyttäneet teetä, myös allopaattisia lääkkeitä syöneet.

Syöpää tai AIDSia tulisi hoitaa kokonaisvaltaisesti pidättäytymällä kaikesta mahdollisesta myrkyllisestä. Myrkyllisistä lääkkeistä, myrkyllisistä ruoista, myrkyllisistä kotitalous- ja kosmetiikkatuotteista ja myrkyllisistä ajatuksista. Syöpäpotilaiden tulisi noudattaa lihatonta luomuruokavaliota sekä ottaa niin paljon aurinkoa kuin mahdollista ja nauttia D- ja C-vitamiinivalmisteita. Essiac teen käyttö ei välttämättä auta, mikäli elät vanhojen tottumusten mukaisesti, jotka todennäköisesti aiheuttivat syövän tai muun sairauden.

Huomionarvoiset seikat

Raaka-aineiden laatu on kaikkein tärkein asia. Liikkeellä on lukuisia huonolaatuisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Tri Glumin mukaan osa valmistajista myy säteilytettyjä yrttejä tai jopa korvaa ahosuolaheinän, jonka käyttö on kielletty Kanadassa, poimuhierakalla, joka muistuttaa ahosuolaheinää. Tämä on teen tehon kannalta kriittinen seikka, sillä laboratoriokokeiden mukaan ahosuolaheinä on Essiac teen varsinainen syöväntappaja.

Muut ainesosat vahvistavat immuunijärjestelmää ja puhdistavat verta. Yhtä tärkeää on huomioida, että Rene Caisse käytti ahosuolaheinän kaikki osat. Lehdet, juuret, kaiken. Hän havaitsi, että juuret ovat tärkeitä tehon kannalta. Suurin osa yrttien tai valmiin teen valmistajista käyttää vain ahosuolaheinän lehdet. On helpompaa ja halvempaa kerätä vain lehdet ja jättää kasvi maahan kasvamaan lisää lehtiä.

Välttääksesi säteilytetyt yrtit, tilaa vain valmistajilta, jotka käyttävät kuljetuspalveluita kuten UPS tai FedEx, sillä posti lähettää vain säteilytettyjä yrttejä [Yhdysvaltain postipalvelu. Suom. Huom.]. Mikäli valmiste saapuu toisesta maasta, on mahdollista että yrtit säteilytetään, vaikka käyttäisitkin kaupallista kuljetuspalvelua. Ongelmia esiintyy koristeraparperin kanssa, jota ei esiinny luonnonvaraisena Amerikassa.

On kuitenkin mahdollista hankkia Pohjois-Amerikassa kasvatettua koristeraparperia, kuten myös jauhettua ahosuolaheinää, jonka valmistuksessa on hyödynnetty kasvin kaikki osat. Monet ovat selvinneet syövästä, osa on käyttänyt Essiac teetä AIDSin hoitoon. Essiac tee on parantanut monien yleisterveyttä. Osa on valittanut, ettei Essiac teellä ole heihin vaikutusta tai vaikutus on vähäinen.

Ongelmat johtuvat ainakin osittain raaka-aineiden laadusta. Korkealaatuisista raaka-aineista valmistetun yrttiteen on havaittu tehoavan syöpään, AIDSiin ja diabetekseen. Rene Caisse ei missään vaiheessa tinkinyt raaka-aineiden laadusta, hän myös piti tiukasti kiinni alkuperäisestä reseptistä. Siksi onkin tärkeää valmistaa Essiac laadukkaista raaka-aineista, kuten hoitaja Caisse teki.

Oikaisu: Koristeraparperin määrä reseptissä 1 unssi (n. 28 g) ei 1 pauna (n. 450 g). (30.12.2015)

 

Lähde: Natural News

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat