(19 arviota, keskiarvo: 3,53 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 812 Näyttökerrat 5 Kommenttia
Syöpä injektioruiskussa
(19 arviota, keskiarvo: 3,53 / 5 tähteä 5)Ladataan...Rokotteet ovat modernin lääketieteen pyhä lehmä. Ensimmäiset rokotteet (isorokko) valmistettiin kaapimalla lehmien ja hevosten haavoista mätää tai verta lansettiin, skalpelliin tai neulaan ja tökkäämällä jotakuta käteen. Onko järkevää injektoida elimistöön verta tai mätää sairastuneesta eläimestä? Se ei ole vain vastenmielistä, vaan lähentelee silkkaa mielettömyyttä. Mutta tästä alkoi nykyaikaisten rokotteiden tarina. Asiat ovat menneet vielä vastenmielisempään ja hullumpaan suuntaan isorokkorokotteen jälkeen.
Rokotteet on yksi lääketieteen suurimmista huijauksista. Absurdi ajatus, että rokotteet suojaavat tartuntataudeilta ja kasvattavat immuniteettia, on yksiselitteisen väärä. Lääketieteen ”auktoriteetit” kiittävät rokotteita tartuntojen määrän laskusta ja vakuuttavat niiden olevan turvallisia ja tehokkaita, vaikka väitteet ovat ristiriidassa virallisten tilastojen, lääketieteellisten tutkmusten, FDA:n ja CDC:n raporttien ja arvostettujen tutkijoiden näkemysten kanssa.
Rokotteet sisältävät lisäaineita, säilöntäaineita ja adjuvantteja, joilla pyritään voimistamaan rokotteen aiheuttamaa immuunivastetta. Näitä ovat esimerkiksi elohopea, alumiini, formaldehydi, natriumglutamaatti, skvaleeni ja jäätymisenestoaine. Lääketiede on osoittanut, että vierasperäisten proteiinien ja muiden myrkyllisten ainesosien injektointi tekee vastaanottajasta enemmän, ei vähemmän, alttiin sille mitä hän kohtaa tulevaisuudessa. Niiden vaikutus on päinvastainen, ja ne saattavat jopa estää immuniteettia muodostumasta luonnollisen altistumisen jälkeen. Olen kuullut kuinka rokotteista käytetään nimitystä ”myrkkycocktail”, joka on sekoitettu kaikkein haitallisimmista aineista mitä maa päällään kantaa.
Kaikki ihmiset käyvät kaupassa. Vilkaisemalla etikettiä saat hyvän yleiskuvan tuotesisällöstä. Prosessoitujen ruokien pakkauksiin on merkitty suurin osa niiden vastenmielisistä ainesosista. Näin ei ole rokotteiden kohdalla!
Lain mukaan lääkäreiden on annettava vanhemmille tiedotuslomake rokotteesta, mutta ei pakkausselostetta.
Hae hakusanalla ”karsinogeneesi” (kirjaimellisesti ’syövän synty’) minkä tahansa rokotteen pakkausselosteesta. Näet seuraavan tekstin useimmissa pakkauksissa: ”Tätä rokotetta ei ole testattu karsinogeenisen tai mutageenisen tai hedelmättömyyttä aiheuttavan vaikutuksen varalta.”
Pakkausselosteessa siis lukee ettei rokotetta ole testattu karsinogeenisen vaikutuksen varalta. Kuinka tämä on mahdollista?
Kuinka voimme altistaa imeväiset ja lapset vaarallisille litkuille tietämättä aiheuttavatko ne syöpää?
Koska yksittäisten rokotteiden syöpävaarallisuutta ei ole testattu, on syytä tarkastella ainesosia, jotka ovat yleisiä rokotteissa. Sen jälkeen tarkastellaan lääketieteellistä kirjallisuutta näihin ainesosiin liittyen. Alla muutamaa syöpää aiheuttava ainesosa, jotka ovat myrkyllisiä hermostolle, ja jotka aiheuttavat tuhoa immuunijärjestelmälle, ja joita on suurimmassa osassa rokotteista:
- Formaldehydi – Tunnettu karsinogeeni. Sekä EPA että Kansainvälinen syöpätutkimusinstituutti myöntää tämän. Miksi rokotteet sitten sisältävät formaldehydiä? Formaldehydi on yhdistetty erityyppisiin syöpiin, kuten leukemiaan. Sitä on käytetty pernarutto-, dT-, DTaP-, HiB-, HPV-, Hepatiitti A-, Hepatiitti B-, influenssa-, aivokalvontulehdus- ja poliorokotteessa ja monissa muissa rokotteissa.
- Alumiini – Alumiinisuoloja on lapsille annettavissa rokotteissa kuten DTaP-rokotteessa, pneumokokkikonjugaattirokotteessa, Hepatiitti B –rokotteessa ja muissa rokotteissa. Alumiinihydroksidi (yksi käytetyistä alumiinisuoloista) on yhdistetty autismiin, Alzheimerin tautiin, ja kyllä, myös syöpään. Alumiini aiheuttaa syöpää syrjäyttämällä raudan suojaavista proteiineista, mikä nostaa vapaan raudan pitoisuutta elimistössä ja laukaisee voimakkaan tulehdusreaktion, muodostaa vapaita radikaaleja ja aiheuttaa lipidien hapettumista.
- Elohopea (tiomersaali) – Tätä säilöntäainetta on lähes jokaisessa rokotteessa, ja se on yhdistetty autismiin, henkiseen jälkeenjääneisyyteen, ja kyllä, myös syöpään. 643 tieteellistä tutkimusta osoittaa elohopean ja syövän välisen yhteyden.
Physicians’ Desk Reference (PDR) –lääkärioppaan mukaan rokotteet voivat sisältää myös SV40:a, naudan seerumialbumiinia, lateksia, neomysiiniä ja muita tunnettuja karsinogeeneja ja allergeeneja. Monet näistä myrkyistä injektoidaan vauvojen verenkiertoon jopa niinkin aikaisin kuin yhden päivän ikäisenä. Itse asiassa yhdellekään rokotteelle ei ole tehty pitkäaikaista koetta, jossa sen tehokkuus tai turvallisuus olisi osoitettu. Käytännössä lääketeollisuus käyttää lapsiamme koekaniineina.
Vuonna 2002 britannialainen lääketiedejulkaisu Lancet julkaisi kiistatonta näyttöä, jonka mukaan poliorokote oli vastuussa jopa lähes puolesta vuosittaisesta 55 000 non-Hodgkinin lymfooma –tapauksesta. Mitä se sisälsi? SV40:ä – karsinogeenista virusta, joka on peräisin apinoista! Arvoitus alkoi 1994 kun Loyola Universityn tutkija tri Michele Carbone löysi SV40-virusta suurimmasta osasta keuhkokasvaimista, joita hän tutki. Virusta ei oltu aiemmin havaittu ihmisellä. Tuon jälkeen 60 eri laboratoriotutkimusta on vahvistanut tulokset, ja SV40:a on löydetty monista eri syövistä (aivo-, keuhko-, luu- ja imusolmukesyövistä).
Vuonna 2011 tri Maurice Hilleman teki merkittävän paljastuksen haastattelussa, joka leikattiin pois The Health Century –kirjasta. Haastattelussa Hilleman myönsi, että lääkeyhtiö Merck on injektoinut vaarallisia viruksia ihmisiin eri puolella maailmaa. Ota huomioon, että Hilleman oli yksi Merckin rokoteohjelman kehittäjistä. Hän kehitti yli kolmekymmentä rokotetta, enemmän kuin yksikään muu tiedemies historian aikana. Hän oli National Academy of Sciencen, Institute of Medicinen, American Academy of Arts and Sciences ja American Philosophical Societyn jäsen. Maailman terveysjärjestö palkitsi hänet palkinnolla erityisen ansiokkaista saavutuksistaan.
Kun kuulemme sanan ’syöpärokote’ HPV-rokotteen yhteydessä, oletamme automaattisesti että rokote ehkäisee kohdunkaulansyöpää nuorilla tytöillä ja naisilla, vaikka tästä ei ole mitään todisteita. Itse asiassa leesioiden esiintyvyys on kasvanut 45 % Gardasilin HPV-rokotteen ottamisen jälkeen! Toisin sanoen HPV-rokote voi kasvattaa muiden syöpien riskiä!
Lopetan artikkelin tri Dennis Turnbullin lainaukseen, ”Voin muitta mutkitta todeta, että mielestäni kaikkein suurin syövän kehitykselle altistava tekijä saadaan rokotuksen tai vahvistuspistoksen yhteydessä.”
Lähde: The Truth About Cancer
Lue myös:
Rokotteet aiheuttavat pitkäaikaisia häiriöitä immuunijärjestelmään
Video: Rokotteet voivat aiheuttaa autismia
9 tapaa, joilla rokotteet heikentävät lasten immuniteettia
Lääkärit nimeävät tauteja uusiksi, kun rokotteet eivät tehoa
Vauvat tarvitsevat luonnollista vastustuskykyä, rokotteet edistävät syöpää
Ovatko rokotteet turvallisia?
Rokotteet aiheuttavat sairauksia
Rokotteiden haittavaikutukset voivat johtaa kuolemaan tai pilata elämäsi
Rokotetut lapset sairastavat jopa viisi kertaa enemmän kuin rokottamattomat
Puolalaistutkimus: rokotteiden riskit suurempia kuin hyödyt
Näistä lääkäri ei kerro – 50 faktaa rokotteista
Piileekö rokotteiden ja syövän välillä yhteys?
Rokote vai virus: kumpi on suurempi uhka?
21 kriittistä kysymystä rokotteista
Rokotusten haittavaikutuksia voi yrittää minimoida
Tietoa rokotteiden turvallisuusriskeistä
Miten tarpeellisia rokotukset oikeasti ovat?
Autismin valheellinen tiede
Lapset kautta maailman sairastuvat rokotuksista, joiden pitäisi suojella
Miksi rokotuksia tulisi välttää
Tutkimuksen mukaan influenssarokote tekee oikeasti sairaammaksi
Rokotukset – ratkaisu vai ongelma?
Tutkimus: Rokotteiden alumiini autoimmuunisairauksien syynä?
Rokotteista enemmän haittaa kuin hyötyä
Kuluttajat kritisoivat jokavuotista flunssarokotetta
Rokotekritiikin taustaa
Pitäisi ymmärtää että esim. Rokotetutkijat saavat elantonsa pönkittämällä tutkimuksiaan käyttämällä ihmisiä ”koekaniineinaan”, kuten esim. Sairaalabakteeritutkimus osoittaa. Läheiseni sai kutsun sellaiseen ja minä annoin vatauksen siihen hullutukseen, että pistäkööt ne mömmöt vain omiin nahkoihinsa yms. Onhan se nyt täysin järjetöntä antaa pistää itseensä sairaalabakteerin aiheuttamaa mönjää ja katsoa kuinka käy, lähteekö henki vai jääkö sairaaksi moisesta hölmölän hommasta lopuniäksi. Rokotteet on sama juttu ei hyötyä muille kuin kehittjilleen. Ja tietenkin niille jotka eivät ymmärrä että immuniteetti heikkenee lisää rokotusten myötä ja sairastavuus lisääntyy.
Siitä vaan ilman rokotteita matkalle kolmasiin maihin. Kirjoittele sitten kuinka meni.
Tuo isorokkorokote olikin aivan turha. Isorokko on hävitetty maapallolta rokotuksilla. Viimeinen luonnollinen isorokkotapaus todettiin vuonna 1977.
Aivan turhaa pyrkiä tappavasta taudista eroon. Te ette oikeasti taida olla kovin teräviä.
Isorokko eli variola on saatu 1970-luvun lopulla hävitetyksi maailmasta ja sen vuoksi sitä ei enää kuvata edes kaikissa mikrobiologian oppikirjoissakaan. Koska edelleen on olemassa uhka, että isorokkovirus otetaan käyttöön biologisena aseena, on aihetta kuvata tätä historiallista tautia.
Isorokko on ollut ihmiskunnan vitsauksena jo useiden tuhansien vuosien ajan. Egyptin faaraon Ramses V:n muumiossa noin vuodelta 1150 eKr. on nähtävissä isorokon aiheuttamiksi sopivia ihoarpia. Kiinassa on olemassa vuodelta 1122 eKr. kirjallinen tieto isorokkoepidemiasta. Useat historiassa mainitut ruttotaudit ovat todennäköisesti olleet isorokkoa. Luotettavia kuvauksia isorokkoepidemioista on vasta keskiajalta lähtien.
Espanjalainen konkistadori Panfilo de Narvaez vei laivoissaan vuosina 1518–1520 isorokon Meksikoon ja Amerikan mantereille. Tauti levisi siellä nopeasti ja epidemiat toistuivat ainakin neljästi 1500-luvun aikana. Niihin kuoli mahdollisesti 3/4 osaa noin 25 miljoonan intiaaniväestöstä. Isorokko levisi laivaliikenteen mukana myös muille siltä aikaisemmin säästyneille mantereille ja saarille.
Isorokko oli aikaisemmin vain yksi ihottumaa aiheuttaneista kuumetaudeista. Arabialainen lääkäri Rhazes nimitti sitä noin vuonna 900 yksinkertaisesti ”taudiksi” (lat. morbus) ja siihen verrattuna tuhkarokko oli ”pikkutauti” (lat. morbilli). Taudinnimi variola esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 570 frankkilaisen Avenches’in piispan Mariuksen kirjoituksissa. Nimen arvellaan johtuneen latinan kielen sanasta varius, jolla on mm. merkitys ”täplikäs”. Vesirokko sai puolestaan nimen varicella (pieni rokko). Englannin kielessä isorokolla oli vanhastaan nimenä smallpox (pikku rokko), sillä silloin pox (rokko) tai great pox (iso rokko) tarkoitti kuppatautiin liittyvää ihottumaa.
Isorokon tartunta
Isorokko kiersi yhdyskuntia muutaman vuoden välein tartuttaen lähes kaikki asukkaat jo lapsena. Rhazes’in mukaan jokaisen lapsen saama isorokko johtui raskauden aikana äitiin jääneen ja lapseen siirtyneen kuukautisveren käymisestä. Länsimaisessa lääketieteessä isorokkoa pidettiin yleisesti miasmasta, ilman tauteja aiheuttavasta ominaisuudesta johtuvana. Sitä vastaan pyydettiin keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa suojelusta myös monilta kuumetaudeilta varjelevilta pyhimyksiltä, joista tunnetuimmat olivat Pyhä Dominicus, Pyhä Rochus (ital. Rocco) ja Pyhä Sebastian. Saksankielisen kulttuurin alueella tunnettiin erityisenä isorokon suojelijana Pyhä Quirinus, jonka mukaan saksan kielessä isorokosta käytettiin myös nimeä St. Kürins-Plag.
Virukset todettiin 1800-luvun lopulla useiden tartuntatautien aiheuttajiksi. Isorokon pääteltiin heti kuuluvan niihin, sillä sen aiheuttaja oli bakteerifiltterin läpäisevä ja siten bakteereja pienempi. Italialainen Guarnieri (1856–1918) totesi jo vuonna 1892 isorokkoviruksen aiheuttavan kaniinien sarveiskalvon soluissa muodostumia, jotka tunnetaan Guarnierin kappaleiden nimellä. Saksalainen L. Pfeiffer ja englantilainen John Buist olivat kuvanneet samanlaisia muodostumia isorokkorakkuloiden soluissa jo vuonna 1887. Ne voitiin myöhemmin osoittaa isorokkoviruksen kertymiksi. Isorokkoviruksen tarkempi määritys onnistui vasta 1930-luvulla elektronimikroskoopin avulla. Myöhemmin isorokkovirus on luokiteltu DNA-virusten ortopoxvirusten ryhmään, johon kuuluu myös sitä läheisesti muistuttava lehmärokkovirus.
Saksalainen sanalasku sanoi: ”Rakastumiselta ja isorokolta ei säästy kukaan.” Yleensä väestöstä sai tartunnan elämänsä aikana noin 90–97 %. Tauti oli vaarallinen ja siihen kuoli yleensä ainakin 15–30 % sairastuneista. Sairastettu tauti antoi pitkäaikaisen ja käytännössä elinikäisen vastustuskyvyn uutta tartuntaa vastaan. Kun tautia sairastamattomien ja vastustuskyvyttömien lasten määrä oli lisääntynyt riittävästi 4–10 vuodessa, levisi seuraava epidemia väestöön. Isorokko oli eräs tärkeä syy siihen, että väestönkasvu oli varsin hidasta aina 1700-luvun lopulle saakka. Isorokko oli 1800-luvun alkupuolelle saakka tärkein yksittäinen kuolinsyy monissa yhteiskunnissa. Vuotuinen kuolleisuus siihen oli tavallisesti 3–5 ‰ asukasluvusta eli noin 1/10 osa kaikista kuolleista. Tautia esiintyi Euroopassa endeemisenä aina 1800-luvun loppupuolelle saakka, joskin rokotuksen ansiosta hiljalleen vähentyen.
Isorokko on erittäin herkästi tarttuva tauti, jota aiheuttavat virukset leviävät sairaan limakalvojen ja ihon eritteiden mukana. Viruksia erittyy sairaan nielusta jo pari päivää ennen rokkoihottuman ilmaantumista. Virukset tarttuvat hengitysteiden ja suunielun limakalvojen, silmän sidekalvojen sekä ihorikkeiden kautta. Isorokkovirus kuolee nopeasti yli 55 asteen lämmössä, mutta se kestää hyvin kylmyyttä ja kuivuutta. Sitä voidaan säilyttää vuosikausia pakastettuna ja huoneenlämmössäkin se pysyy tartuttamiskykyisenä ainakin vuoden. Sen vuoksi isorokkoa sairastavien vuode- ja pitovaatteet ovat tautia levittäviä, ellei niitä desinfioida kuumentamalla. Isorokkovirus voi levitä myös pölyssä ilmavirtausten ja jopa tuulen mukana sekä ilmastointikanavia pitkin. Kärpäset kuljettavat viruksia toisinaan potilaiden iholta ja huonepölystä pitkienkin matkojen päähän. Sen vuoksi isorokon eristyksessä on otettava huomioon myös kärpästen hävittäminen.
Isorokon taudinkuva
Isorokon kuumeilu alkaa noin 12 vrk tartunnan jälkeen ja rakkulainen ihottuma alkaa ilmaantua noin 14 vrk tartunnan saamisesta. Sitä esiintyy erityisesti pään ja raajojen iholla, vähemmän vartalolla. Toisinaan rakkuloita on erittäin runsaasti vieri vieressä. Ihottuma ilmaantuu joka puolelle samanaikaisesti ja rakkulat ovat samassa kehitysvaiheessa. Vesirokossa ihottumaa on eniten vartalolla, vähemmän pään ja raajojen iholla. Vesirokon rakkulat ilmaantuvat vähitellen 3–4 vuorokauden kuluessa ja ne ovat siitä syystä eri kehitysvaiheessa.
Isorokon rakkulat kehittyvät 6 vrk:ssa täyteen kokoonsa, noin 2–4 mm:n läpimittaisiksi, yhdistyvät usein suuremmiksi rakkuloiksi ja muuttuvat 2 vrk:ssa märkäisiksi kuumeen jälleen noustessa. Sen jälkeen ne alkavat kuivua ja rakkuloiden kohdalle kehittyy ruvet, jotka irtoavat parin viikon kuluessa. Kaikki ihon eritteet ja ruvet sisältävät tartuttavaa virusta ja ovat siten tartunnanvaarallisia. Rakkuloiden kohdalle muodostuu matalana kuoppana selvästi näkyvät arvet.
Isorokkoa tunnetaan edellä kuvatun variola majorin lisäksi myös lievempi muoto, variola minor. Minorissa yleisoireet ovat vähäiset, rakkulat ovat pienempiä eivätkä ne muutu märkäisiksi. Minorin aiheuttajana on heikentynyt isorokkovirus tai tartunnan saaneella on ollut jäljellä vastustuskykyä aikaisemmin sairastetun taudin tai rokotuksen seurauksena. Minor voidaan helposti sekoittaa vesirokkoon, mikä voi olla kohtalokasta, sillä minor levittää isorokon tartuntaa normaalisti ja voi olla syynä hengenvaarallisen epidemian leviämiselle.
Vaikeassa isorokossa kuolema seurasi joskus kuumeilun alkuvaiheessa, useimmiten kuitenkin rakkuloiden alkaessa muuttua märkäisiksi. Taudista toipuville jäi rokonarpien lisäksi niistä tai ihon märkimisestä johtuvia haitallisia arpeutumia, sokeutta, kuulon menetystä, munuaisvaurioita ja muita tulehduksia.
Rokonistutus isorokon ehkäisemiseksi
Intiassa brahmaanipapit suorittivat jo vuoden 50 eKr. aikoihin isorokon ehkäisyä rokonistutuksen avulla. Siinä ihmisille aiheutettiin keinotekoisesti lievä isorokko, joka suojasi myöhemmältä hengenvaaraan aiheuttavalta tartunnalta. Rokonistutus eli variolaatio tapahtui hieromalla rokkoruvesta tehtyä pulveria käsivarteen tehtyihin mataliin ihoviiltoihin tai laittamalla olkavarren ihoon tehtyjen naarmujen päälle rokkomärällä ja Ganges-joen pyhällä vedellä kostutettu liinatukko. Ennen rokonistutusta suojattavien oli tehtävä itsensä kykeneväksi vastustamaan rokkojumalatar Sitalaa. Tällä jumaluusolennolla kuvattiin usein olevan kahdeksat kasvot ja 16 kättä. Sitalalla oli Benareshissa ja monilla muilla seuduilla temppeleitä, joissa vietettiin huhtikuussa Kedil-juhlaa.
Kiinassa rupipulveria vietiin messingistä valmistetulla suihkupullolla nenään tai sinne työnnettiin tuoreeseen rokkomärkään kastettu pumpulitukko, tytöille oikeaan ja pojille vasempaan sieraimeen. Armeniassa annettiin syötäväksi pieni määrä rokkorupea rusinaan pantuna. Turkissa hierottiin rupipulveria ihoon tehtyihin viiltoihin.
Myös Salernon koulun terveysoppaassa 1200-luvun lopputaitteessa suositeltiin hengenvaarallisen isorokon ehkäisemiseksi lievän rokkotaudin istuttamista. Pian vuoden 1500 jälkeen Cuno (von Salzwedel) suositteli rokon istuttamista rokkomärän tahraaman paidan avulla. Rokon ostaminen oli yleistä 1700-luvulla. Lasten annettiin nukkua yhdessä lievää rokkotautia sairastavan kanssa, heille annettiin käteen rokkorupea tai laitettiin pesty raha sairaana olevan tuoreen rokkorakkulan päälle ja sidottiin se sen jälkeen terveen lapsen jalan tai käsivarren iholle.
Voltairen mukaan tserkessit ovat 1600-luvulla käyttäneet isorokon arpien hilsettä nuuskan muodossa aiheuttamaan taudin keinotekoisen tartunnan. Tämä variolaatio suojasi mm. nuoret tytöt rokonarvilta, jolloin heistä saatiin korkeampi hinta Turkin ja Persian haaremeihin myytäessä. Haareminaisilla ei ollut varaa joutua myöhemmän isorokon seurauksena arpien takia valtiaittensa epäsuosioon. Rumentavat rokonarvet voivat myös viedä naisen luostariin, jos avioliiton solmiminen oli niiden takia mahdotonta. Toisaalta rokonarvet osoittivat markkinoilla orjiksi myytävillä, että näitä ei uhannut työpaikassa ainakaan isorokon aiheuttama kuolema.
Uusi vaihe rokonistutuksessa alkoi, kun kreikkalainen lääkäri Emmanuele Timoni (k. 1718) julkaisi vuonna 1713 Konstantinopolissa rokonistutuksesta kertovan kirjasen ”Historia variolarum quae per insitionem excitantur”. Samana vuonna kreikkalainen Pylarino kertoi erään tessalialaisen viisaan naisen suorittaneen rokonistutuksen yli 40 000 ihmiselle.
Ruotsin kuningas Kaarle XII oleskeli vuonna 1713 Konstantinopolissa onnettomasti päättyneen Venäjän sotaretken jälkeen. Hän oli tiettävästi lunastanut 100 tukaatin hinnalla yhden kappaleen Timonin kirjasta, minkä jälkeen kuninkaan henkilääkäri Skragenstjerna oli lähettänyt siitä kopion Ruotsiin. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään toimenpiteisiin.
Venetsiassa ilmestyi vuonna 1715 rokonistutusta kuvaava kirjoitus ”Nova et tuta variolas excitandi per transplantationem methodus”. Saksalais-unkarilainen Adam Raymann julkaisi Breslaussa vuonna 1717 kirjoituksen ”Historia variolarum superiori Hungariae (Siebenbürgen) anno 1717 [—] earumque per inoculationem curatio”. Samoin breslaulainen lääkäri Klamig kertoi vuonna 1717 rokonistutusmenetelmästä, jonka hän oli saanut tietoonsa Skragenstjernalta, äsken mainitulta Ruotsin kuninkaan henkilääkäriltä. Lääkäri Eller’in tiedetään suorittaneen rokonistutusta Bernburg-Anhaltissa vuonna 1721.
Rokonistutuksen leviämisen kannalta ratkaisevaa oli se, että Britannian Turkissa olevan lähettilään puoliso, kirjailija Lady Mary Wortley Montagu antoi suojata yhden lapsensa Konstantinopolissa hyvällä menestyksellä. Hän myös toi vuonna 1717 Lontooseen Timonin kuvauksen turkkilaisesta isorokonistutuksesta ja antoi rokottaa Lontoossa toisen lapsensa vuonna 1721. Pian sen jälkeen rokonistutuksen suosio alkoi lisääntyä.
Suomessa rokonistutuksesta kertoi ensimmäisenä Turun akatemian lääketieteen professori Herman Diedrich Spöring vuonna 1735, tutustuttuaan siihen jo vuonna 1725 Hollannissa. Suomen ensimmäisen rokonistutuksen suoritti vuonna 1754 piirilääkäri Johan Haartman ja rokotettava oli silloisen lääketieteen professorin Johan Lechen tytär. Rokonistutus onnistui muuten hyvin, mutta rokotetun kaksi sisarta sai toimenpiteen seurauksena rokotetusta isorokon sillä seurauksella, että toinen heistä kuoli.
Rokonistutus olkavarren iholle aiheutti viikossa istutuspaikkaan tulehdusreaktion, joka antoi osittaisen suojan tartuntaa vastaan niin, että kahden viikon kuluttua rokonistutuksesta puhjennut tauti oli yleensä varsin lievä eivätkä sen rokkorakkulat aiheuttaneet ihossa arpimuutoksia. Osassa tapauksia rokonistutus aiheutti kuitenkin vakavan isorokon ja kuolemantapauksiakin sattui. Istutettava isorokko oli oikeaa isorokkoa ja siten tartuntaa ja epidemioita aiheuttava, ellei istutettavia eristetty tartuntavaarassa olevista. On olemassa useita esimerkkejä siitä, että rokottajien huolimattomuuden vuoksi syntyi paljon kuolemantapauksia aiheuttaneita epidemioita.
Ennen rokonistutusta ihmisten katsottiin tarvitsevan valmistavaa hoitoa, joka oli varsin rasittavaa suoneniskuineen, ulostus- ja muine lääkkeineen sekä peräruiskeineen. Hoidon pääteltiin vahvistavan rokonistutuksen saajaa, mutta todellisuudessa se oli kyllä yleiskuntoa heikentävää. Tartunnanvaaran ja valmistelevan hoidon vuoksi rokonistutusta suoritettiin yleensä vain sairaaloissa tai varta vasten perustetuissa rokotushuoneissa.
Rokonistutus saavutti monin paikoin melkoisen menestyksen siihen liittyvistä vaaroista huolimatta. Rokonistutusta voitiin harjoittaa vain epidemia-aikoina, jolloin oli saatavissa tarvittavaa tartunta-ainetta. Rokonistutus antoi suojan yksittäisille henkilöille ja pienehköille ihmisryhmille, mutta sillä ei voitu merkittävästi vaikuttaa epidemioiden esiintymiseen eikä laajuuteenkaan.
Rokotus lehmärokkoviruksen avulla
Isorokolta suojaamisessa tapahtui ratkaiseva muutos 1800-luvun alkutaitteessa, kun englantilainen lääkäri Edward Jenner varmisti vuonna 1796 jo pitkään tiedossa olleen havainnon, että myös lehmärokon avulla voidaan ehkäistä isorokon tartunta. Hän kehitti sitä varten lehmärokon istutusmenetelmän eli vaccination (lat. vacca, lehmä; vaccinia, lehmärokko) ja julkaisi sen vuonna 1798. Se syrjäytti pian kokonaan aikaisemman rokonistutuksen. Lehmärokkoa ja sen avulla tapahtunutta suojarokotusta kuvataan laajemmin kirjoituksessa Lehmärokon historiaa.
Kun isorokon istuttamisesta on edellä käytetty nimitystä rokonistutus, käytetään seuraavassa lehmärokon istuttamisesta selvyyden vuoksi nimitystä rokotus, vaikka sen ottikin käyttöön Louis Pasteur vasta myöhemmin. Britanniassa rokonistutuksesta käytettiin sitä vuonna 1796 kuvanneen David Suttonin mukaan nimitystä Suttonian inoculation, kun taas Edward Jennerin vuonna 1798 julkaisemasta lehmärokon istutuksesta käytettiin nimitystä Jennerian vaccination.
Jennerin menetelmä tarjosi monta etua aikaisempaan rokonistutukseen verrattuna. Rokottaminen tapahtui rokotetuille nousseista rokkorakkuloista otetun nesteen avulla, siinä ei käytetty edeltävää hoitoa, rokotus oli hengenvaarallinen hyvin harvoin, se aiheutti rokotusreaktion vain paikallisesti, se ei tarttunut kuin poikkeustapauksissa muihin ihmisiin, sitä voitiin ylläpitää jatkuvasti ja sitä varten ei tarvittu erityisiä sairaaloita tai rokotushuoneita.
Oikean isorokon käyttämiseen rokonistutuksessa oli liittynyt monenlaisia vaikeuksia eikä sillä ollut vielä ratkaisevaa merkitystä koko väestön suojaamista ajatellen. Jennerin yksinkertainen rokotusmenetelmä tuli vähitellen pakolliseksi kaikissa maissa ja sen ansiosta isorokon aiheuttamat väestömenetykset pienenivät ja väestönkasvu kiihtyi selvästi kaikkialla. Jennerin menetelmässä käytettiin myöhemmin vasikoissa viljeltyä rokkoainetta ja se oli edelleen kehitettynä käytössä 170 vuoden ajan. Suomessa rokotuspakko tuli voimaan asteittain vuosien 1885–1890 aikana. Jo muutaman vuoden kuluttua isorokko oli saatu hävitetyksi Suomesta eräitä myöhempiä, pieniksi jääneitä epidemioita lukuun ottamatta. Rokotuspakko päättyi Suomessa vuoden 1951 lopussa, mutta yleisiä rokotuksia järjestettiin vielä 1970-luvun lopulle saakka..
Isorokko tänään
Tehostetun rokotustoiminnan seurauksena isorokko väheni jatkuvasti. Viimeinen luonnollinen tapaus todettiin vuonna 1977 ja pari laboratoriotartuntaa vuonna 1978. WHO saattoi vuonna 1980 julistaa isorokon tulleen hävitetyksi koko maapallolta. Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin jokin tauti on saatu maailmasta hävitetyksi ihmisen kehittämien menetelmien ja toimenpiteiden seurauksena.
WHO:n päätöksellä isorokkoviruksia säilytetään toistaiseksi kahdessa paikassa maailmassa, Yhdysvaltojen Atlantassa ja Venäjän Novosibirskissä. Alun perin virukset piti hävittää vuonna 1995, mutta hävittämispäätöstä on lykätty toistaiseksi. On tietenkin mahdollista, että virusta säilytetään salassa jossain muuallakin. Sitä paitsi on yhä tuntematonta, onko luonnossa mahdollisesti jokin eläinlaji, joka toimii isorokon reservoaarina. Vasta 1990-luvulla todettiin, että lehmärokon reservoaarina luonnossa ovat eräät jyrsijät.
Rokotusten vähenemisen ja päättymisen seurauksena suurissa osissa maailmaa alle 40-vuotiailla ihmisillä ei ole enää rokotuksen antamaa suojaa ja vanhemmiltakin vastustuskyky on vuosien heikentynyt. Koska isorokon rokotetta ei ole valmistettu yleisesti 1980-luvulta alkaen, rokotevarastot ovat vähentyneet niin, että niitä riittää tarvittaessa vain rajoitettuihin ja paikallisiin tarpeisiin. Suomessa on kuitenkin olemassa varsin tyydyttävä varasto kylmäkuivattua rokotetta. Normaalioloissa isorokko voidaan eristystoimenpiteillä yleensä rajoittaa alueellisesti melko hyvin.
Isorokko biologisen sodankäynnin välineenä
Ominaisuuksiensa vuoksi isorokkovirus soveltuu erittäin hyvin bioaseena käytettäväksi. Virusta voidaan levittää aerosolina helposti laajoille alueille ja suurille asukasmäärille. Lisäksi tauti tarttuu edelleen ihmisistä toisiin, joskin melko hitaasti pitkähkön itämisajan vuoksi. Riittävien virusmäärien kehittäminen on nykyään mahdollista virusviljelyn avulla. Isorokon häviämisen jälkeen on kehitetty suuri määrä viruksiin tehoavia lääkkeitä, joista ilmeisesti osa tehoaa myös isorokkoon. Käytännön kokemukset niiden tehosta ovat kuitenkin varsin rajoitettuja ja ne perustuvat pääasiallisesti vaccinia-viruksen avulla suoritettuihin tutkimuksiin.
Biologisen sodankäynnin uhka on pakottanut terveysviranomaiset kehittämään uutta ja nopeasti valmistettavaa rokotetta isorokkoa vastaan. Niiden valmistamisessa käytetään apuna kudos- ja soluviljelytekniikkaa. Vuoden 1994 alussa pystyttiin selvittämään isorokkoviruksen kahden eri lajin genomin täydellinen DNA-sekvenssi, joka koostuu 186 000 emäsparista. Ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Geeninsiirtotekniikan avulla on mahdollista kehittää rokote, jonka avulla voidaan saada aikaan paras suoja isorokkoa vastaan mahdollisimman vähäisin sivuvaikutuksin.
Myös isorokkotartunnan saaneilla rokotus ehkäisee taudin tai lievittää sitä, jos rokotus suoritetaan neljän vuorokauden kuluessa tartunnasta. Taudin toteaminen näin varhaisessa vaiheessa on kuitenkin vaikeaa, sillä taudin itämisaika on 12–14 vuorokautta.
Lisäys joulukuussa 2002: Yhdysvalloissa annettiin joulukuun 2002 puolivälin edellä määräys rokottaa sotilaat isorokkoa vastaan siltä varalta, että Yhdysvallat jotuisi aseelliseen selkkaukseen Irakin kanssa ja Irak käyttäisi isorokkoa bioaseena. Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus rokottaa sairaanhoitohenkilökunta, poliisit ja muut avainryhmät. Sanomalehtitietojen mukaan myös väestön rokotuksiin on varauduttu, jos Irak ottaa isorokon käyttöön bioaseena.
Lisäys maaliskuussa 2006:
Varsinkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on todettu ajoittain ns. Alastrim -rokkoa (vähärokko, valerokko). Se on isorokkoa muistuttava lievä tauti ja kuolleisuus siihen on vain alle 1 %. Siitä on käytetty saksan kielessä myös nimityksiä Negerpocken, Milchpocken ja Kaffernpocken (engl. Kafir-pox). Alastrim -rokon sairastaminen ei anna vastustuskykyä isorokon tartuntaa vastaan. (Lähde: R. Müllerin teos, katso kirjallisuusluetteloa.)
Kirjoitus on valmistunut lokakuussa 2001. Lisäys joulukuussa 2002 Yhdysvalloissa aloitetun rokotuksen johdosta. Lisäys maaliskuussa 2006 Alastrim -rokosta.
Kirjallisuutta:
Dumesnil, R. und Schadewaldt, H.: Die Berühmten Ärzte. Aulis Verlag Deubner & Co KG Köln, (ilman painovuotta, n. 1970).
Karasszon, D.: A Concise History of Veterinary Medicine. Akadémiai Kiadó, Budapest 1988.
Müller, R.: Medizinische Mikrobiologie, Parasiten, Bakterien, Immunität. Vierte, neubearbeitete Auflage, Urban & Schwarzenberg, Berlin – München 1950.
Sköld, P.: Från fruktad farsot till sällsynt sjukdom – smittkopporna i Sverige 1750–1900. Nordisk Medicinhistorisk Årsbok 1994: 87–108.
Tarvainen, K., Vapalahti, O., Reijonen, T., Hyödynmaa R., Hynninen A. ja Ryynänen, A.: Lehmärokko – zoonoositulokas Suomessa. Duodecim 2001: 117: 1545–1550.
Hastattelu: Kansanterveyslaitoksen laboratorionjohtaja Tapani Kuronen 23.10.2001.
Myöhemmin ilmestynyttä kirjallisuutta:
Torres Joerges, Xaviera: Importancia de la viruela, gastroenteritis aguda y paludismo en Finlandia entre 1749 y 1850. Disertación académica que será presentada para su discusión pública, con el consentimiento de la Facultad de Humanidades de la Universidad de Oulu, en la sala Kuusamo, Linnanmaa, el 14 de Enero de 2006, a las 12 del mediodía. Abstract in English and Finnish. Oulun yliopisto, Oulu 2005.
[ luettavissa: http://herkules.oulu.fi/isbn9514279417/isbn9514279417.pdf (lisätty maaliskuussa 2006) ]
Miksi rokotuksia tarvitaan?
Rokottamalla torjutaan infektiotauteja sekä suoraan yksilöä suojaamalla että epäsuorasti vähentämällä taudinaiheuttajien leviämistä väestössä. Kun tautia ei esiinny ympäristössä ja taudille alttiita on vähän, pienenee myös taudinaiheuttajien mahdollisuus levitä.
Epidemiat pystytään pitämään kurissa vain, kun rokotuskattavuus on tarpeeksi korkea. Riittävä rokotuskattavuus vaihtelee muun muassa sen mukaan, kuinka tartuttava taudinaiheuttaja on.
Rokotetut suojaavat epäsuorasti niitä, joita ei esimerkiksi iän tai vasta-aiheen vuoksi ole voitu rokottaa. Rokotetut suojaavat myös niitä, jotka ovat esimerkiksi perustaudin tai sen hoidon takia erityisen alttiita sairastumaan. Myös rokotetun oma suoja paranee tämän niin sanotun laumasuojan ansiosta.
Rokotusohjelmalla suomalaisille voidaan ostaa terveyttä hyvin edullisesti. Lisäksi voimavaroja voidaan siirtää infektiotautien hoitamisesta muiden sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn.
Yksilötason hyödyt
Infektiotaudit olivat ennen lasten pääasiallinen kuolinsyy. Myös lasten vammautumisen taustalla oli usein jokin infektiotauti, kuten polio. Aikuiset kuolivat muun muassa tuberkuloosiin. Lisäksi monet infektiotaudit ovat olleet vaarallisia esimerkiksi iäkkäille ja raskaana oleville.
Vielä nykyäänkin infektiotauti voi itsessään olla vakava, sillä voi olla vaikeita jälkitauteja, se voi vammauttaa pysyvästi ja se voi jopa tappaa.
Rokotus voi estää sairastumisen kokonaan. Aina rokotus ei pysty täysin estämään tartuntaa, mutta se voi antaa suojaa juuri vakavimpia tautimuotoja vastaan.
Oma henkilökohtainen rokotussuoja korostuu silloin, kun
rokote estää sairastumisen vakavaan tautiin, mutta ei estä tartuntaa tai tartuttavuutta
rokotteella torjutaan tautia, joka ei tartu ihmisestä toiseen, esimerkiksi jäykkäkouristus.
Rokotus ei välttämättä anna täydellistä suojaa, vaikka usein saadaankin aikaan hyvin pitkäaikainen vastustuskyky. Rokotuksen tuottama yksilöllinen suoja riippuu monesta tekijästä. Siihen vaikuttavat muun muassa taudinaiheuttajan, rokotteen ja rokotettavan ominaisuudet. Joskus rokotettu voi sairastua rokotuksesta huolimatta, mutta tällöin oireet ovat yleensä lievempiä.
Rokottamalla voidaan vähentää sairastamiseen liittyvää kärsimystä.
Väestötason hyödyt
Kattavalla rokotusohjelmalla vähennetään väestön infektiotauteja ja torjutaan epidemioita. Korkea rokotuskattavuus tarjoaa laumasuojaa niille, joita ei ole rokotettu. Tästä hyötyvät esimerkiksi vastasyntyneet ja imeväiset, joiden oma vastustuskyky ei ole vielä yhtä hyvä kuin terveillä aikuisilla.
Onnistuneimmillaan rokotuksilla voidaan hävittää tauti joltakin alueelta tai koko maailmasta. Esimerkkinä tästä on isorokko, joka juurittiin maailmasta muutamia vuosikymmeniä sitten. Menneiden vuosien rokotetut ovat näin tuottaneet välillisesti suojaa myös kaikille tämän päivän lapsille. Vaikka aina rokotetaankin yksi lapsi kerrallaan, hyödyt siitä voivat koitua laajalle niin alueellisesti kuin ajallisestikin.
Suomesta on rokottamalla hävitetty kokonaan tai lähes kokonaan useita tartuntatauteja, kuten
kurkkumätä
polio
vakavat Hib-taudit
tuhkarokko
vihurirokko
sikotauti.
Samalla on hävitetty näiden tautien komplikaatiot, kuten polion aiheuttamat halvaantumiset, tuhkarokkoon liittyneet aivotulehdukset, sikiöaikaisen vihurirokon tuottama kehitysvammaisuus ja sikotaudin aiheuttama kuurous.
Koko yhteiskunta hyötyy
Kansallisella rokotusohjelmalla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Rokotusohjelman ansiosta infektiotaudeista johtuva terveyspalveluiden käyttö on merkittävästi vähentynyt, jolloin voimavaroja on jäänyt enemmän muiden sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
Rokotusohjelmalla voidaan myös lisätä terveyttä kohtuullisin kustannuksin. Joillain rokotteilla terveyttä voidaan lisätä ilmaiseksi, sillä rokottaminen niillä on halvempaa kuin kyseisistä taudeista aiheutuneet terveydenhuollon kustannukset. Tällaisia rokotuksia ovat esimerkiksi MPR- eli tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotukset ja pienten lasten influenssarokotukset.
Kattava rokotusohjelma vähentää muun muassa
sosiaali- ja terveysmenoja
sairauksiin liittyviä muita kuluja
sairauspoissaoloja
pienten lasten vanhempien poissaoloja töistä.
loistava ja myös erinomainen blogipalvelun. Haluan todella kiittää teitä, että annoitte meille paljon parempi info.