- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Syntyykö maailmanvalta mahdollisen Euroopan sisällissodan kautta?

Ranskan presidentti Emmanuel Macron [1] haukkui linjapuheessaan EU:ta heikoksi, hitaaksi ja tehottomaksi.1 Tämä puhe ja EU:n harvainvallan paniikin omainen pyrkimys kansallisvaltioiden määrätietoiseen alasajoon, voidaan tulkita merkiksi yhden valtion eli pääoman imperiumien maailmanvallan syntymiselle.

 

Globalisaation huipentumaa suunnitellaan

Kansallisvaltioiden alasajoon viitaten Tšekeistä hiljattain presidentin tehtävät jättänyt Vaclav Klaus merkittävänä EU-kriitikkona pitää Euroopan unionia demokratian irvikuvana. Hänen mukaansa ylikansallinen demokraattinen päätöksenteko ei ole mahdollista sillä demokratiaan, eli kansan valtaan, tarvitaan jo määritelmällisesti kansa. EU:n kantavia ongelmia onkin hänen mukaansa kansallisvaltioiden tietoinen alasajo.2

Vaclav Klaus.
Vaclav Klaus.

Tähän globaaliin huipentumaan tarvitaan kansallisvaltioiden sisällä puhkeava sisällissota eli Euroopan sisällissota, joka voi olla vastaavanlainen kuten Yhdysvaltain sisällissota vuosina 1861–1865. Kyseinen sisällissota käytiin unionin eli pohjoisvaltioiden ja konfederaation eli etelävaltioiden välillä3

Yleisen historian mukaan sota sai alkunsa, kun yksitoista eteläistä osavaltiota julistautui itsenäisiksi. Konfederaatiossa oli ainakin neljä miljoonaa orjaa, vastaavasti pohjoisvaltioissa orjia oli vähemmän, vaikka orjien pitäminen oli siellä ainakin tietyissä valtioissa laillista. Etelävaltioissa historian mukaan haluttiin säilyttää orjuus, sillä se oli farmareille kannattavaa taloudellisesti. Yhdysvaltain presidentinvirkaan valittiin vuonna 1861 Abraham Lincoln, joka oli tunnettu orjuuden vastustaja. Yhdysvaltojen sisällissota ei ole alkanut orjuuskiistan takia, vaikka se on näytellyt siinä tiettyä roolia.

Yhdysvaltojen sisällissota ja ehkä tuleva Euroopan sisällissota olisivat vastaavanlaisia siinä suhteessa, että niiden virittäjinä olisivat samaa hengenheimolaisuutta edustavat eturyhmät eli kasaarimafia, jota myös osa aikamme kristityistä palvoo, kuten esimerkiksi politiikoista Timo Soini, Laura Huhtasaari, Simon Elon jne.. Itse asiassa Suomen valtioneuvosto, eduskunta, viranhaltijat ja kirkot (ennen muuta ev.lut. kirkko), ovat tämän eturyhmän palvojia, mutta eivät varmaan ymmärrä sitä poliittiseksi eturyhmäksi.

Kuten Yhdysvaltojen sisällissodassa oli kysymyksenä tiettyjen valtioiden itsenäistymiseen liittyvät hegemoniset ja taloudelliset kysymykset, sidottuna orjuuden hyväksymiseen ja vastustamiseen liittyviin vapauden eettisiin kysymyksiin, on nykyisin EU-eliitti kietonut globalisoitumisen Eurooppaan suunnatun pakolaisinvaasion humanitäärisyyden ja suvaitsevaisuuden kaapuun.

Erikoisesti tulee huomata, että kuten Yhdysvaltojen sisällissodan rahoittajina etelävaltioiden osalta oli Rothschildien Pariisin pankki,4 ja pohjoisvaltioita sponsoroi Rothschildien Lontoon pankki,4 on mahdollinen Euroopan sisällissota myös oleva kasaarimafian synnyttämä.

Mutta tästä kasaarimafiasta enemmän jäljempänä.

Tässä artikkelissa käytämme termiä ”juutalainen” ”kasaarin” synonyyminä.

Selvitys kasaarimafiasta ja Talmudista

Nykyiset ”juutalaiset” ovat suurimmaksi osaksi 700-luvulla juutalaisuuteen kääntyneiden turkkilais-mongolidisen [2] kasaarikansan jälkeläisiä. Aikamme aškenasijuutalaiset [3] polveutuvat [3] kasaareista.

rabbiinitKasaarimafian maailmankatsomus, kuten Israelin virallinen uskonto, perustuvat Talmudiin:

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Tällä Jeesus tarkoitti juutalaisten rabbien oppia, ”isien perimätietoa”, jonka he olivat luoneet mielikuvituksestaan. Vapahtajan mukaan tuo ”isien perimätieto” oli ja on edelleen perkeleestä ja teki tyhjäksi Jumalan Sanan. Tämä on siis teologinen totuus, jolla allekirjoittanut ei panettele juutalaisia yksilöinä, tai kansana, vaan arvostelee poliittista ja taloudellista eliittiä eli kasaarimafiaa.

 

Hiukan enemmän Macron puheesta

Macron on taustaltaan kasaarimafian edunvalvoja ja siten täydellinen sionisti.

Emmanuel Macron.
Emmanuel Macron.

Financial Timesin (FT) [4] mukaan Macron on Rothschild-pankkiiri,5 joka on ylistänyt Ranskan kulttuurillista ja etnistä monimuotoisuutta ja vaatinut kansalaisia syleilemään globalisaatiota [5],6 juuri sen monikulttuurisessa sekä plutokratian viitekehyksessä.

Macron esittää EU:lle perustettavaksi omia nopean toiminnan joukkoja vuoteen 2020 mennessä. Macronin mukaan joukkojen toiminta pohjautuisi kansallisten armeijoiden kumppanuuteen niissä maissa, jotka tahtoisivat osallistua toimintaan.1

Yli tunnin kestäneessä puheessaan Macron ehdotti myös Britanniassa ja Ranskassa jo käytössä olevan rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa koko Euroopassa. Macron julistaa näiden veron tuottoja käytettäväksi muiden muassa kehitysapuun. Niin ikään unionin maatalouspolitiikka kaipaisi elitistisen ”Rothschild-pankkiiri” presidentin mukaan uudistusta.1

Ennen pitkää puhettaan Macron aikoi ottaa esiin myös ajatuksen entistä notkeammasta unionista, jossa osa maista voisi edetä merkittävissä kysymyksissä muiden maiden vastustuksesta huolimatta.7

Johtopäätöksenä Macron puheesta erottuu ainakin kolme pääkohtaa: (1) ”poliisivaltio”, joka turvaa globaalin elitismin voimistumisen, (2) EU:n modifioinnin jättiläisplutokratiaksi, joka palvelee vain kansainvälistä pääoman imperiumia tuhoten kansallisvaltiot ja kansalaisten hyvinvoinnin sekä (3) monikulttuurisuuden rajatonta syleilyä.

Tämä kulminoituu pääoman imperiumien maailmanvallan esiin marssille. Tätä vahvistaa Macron puheen lisäksi kansallisvaltioiden romuttamiskampanja.

 

Miksi Eurooppaan halutaan sisällissota?

EU-eliitti, jonka taustalla vaikuttaa kasaarimafia, laskelmoi sisällissodan kautta saavuttavansa täydellisen voiton Euroopan kansallisvaltioista ja niiden kansallismielisistä aineksista. Tämä tarkoittaa globaalia tyranniaa, joka siunaa ylikansallisten gangsteripankkiirien harjoittaman ryöstelyn, joka kohdistuisi ”valtioihin”, jotka tässä modernissa systeemissä edustaisivat lähinnä kuntahallintoa.

Yllä oleva tarkoittaisi väkipakolla luotua imperiumia, jolla olisi ”maailmanherruus”, jonka kautta toteutuisi vihdoin eliitin unelma ehdottomasta isovelivalvoo-systeemistä. Tähän olisi ratkaisuna pakollinen mikrosirun asettaminen ihon alle. Tähän viitaten Ruotsissa on toteutettu jo mikrosirun asennus 3000 ruotsalaiselle [6].

Euroopan unioni oli jo alun alkaen suunniteltu äärimmäisen byrokraattiseksi, demokraattisen valvonnan ulottumattomissa olevaksi ja laajenevaksi super-Neuvostoliitoksi, jota pääoman imperiumi hallitsee.

EU:n taustoihin viitaten huomioikaamme kreivi Richard Nicolaus Coundenhove-Kalergin (C-K) kirjoitukset, joita voidaan lyhyesti kutsua Kalergi-suunnitelmaksi. Muiden muassa C-K oli vanhimman Euroopan yhdentymistä ajavan kansanliikkeen, Paneurooppa-unionin isä. C-K esitteli ajatuksiaan yhdentyvästä Euroopasta teoksessaan Paneuropa [7]. Tästä syntyi Paneurooppa-unionin idea, joka verhottiin edistykselliseen ja moraaliseen viittaan, kätkien kulissien taakseen raadollisen ajatuksen Euroopan kehittymisen suunnista. Teoksessaan Yksi elämä Euroopalle, C-K paljastaa juutalaisen Warburgin rahoittaneen toimintaa Paneurooppa-liikkeessä, joka olisi siis EU:n perusta.

C-K toteaa juutalaisista jalostuvan uuden henkisen kehittyneen rodun, joka tulee muodostumaan herrakansaksi Eurooppaan. Tämä ”juutalaisten” ylhäisöllisyys mahdollistuu muka heidän henkisestä ylivertaisuudestaan Euroopan kansoihin verrattuna.8

C-K ennustuksen mukaan tulevaisuuden Euroopasta muodostuu todellinen eri ihmisrotujen sulatus-uuni. Lisäksi yhteiskuntaluokat katoavat. Tuleva euraasialais-negroidinen rotu, joka muistuttaisi ulkonaisesti antiikin egyptiläisiä, korvaisi kansojen erilaisuuden yksilöllisellä monimuotoisuudella.8

Tämä C-K:n kauhuskenaario on hyvää vauhtia nykyisin toteutumassa Euroopassa ja se on kasaarimafian eli sionistisen eliitin aiheuttamaa.9

Tällaista koko planeettaa koskevaa hallintoa ei ole vielä olemassa, kuin ehkä salaisissa suunnitelmissa. Se vaatii toteutuakseen maailmanhallituksen, lainsäädännön, oikeuslaitoksen, armeijan, poliisin ja perustuslain.

Tällaisessa maailmanlaajuisessa tyranniassa taloudellisten, poliittisten ja puolustuksellisten blokkien (USA johtoinen länsi, vastaan Aasian esim. BRICS-maat) vastakkainasettelu olisi historiaa, sillä maailman hegemonia lepäisi kasaarimafian harteilla. Jo nykyisellään mainittujen blokkien taistelu on luonteeltaan muodollista eikä todellista.

 

Mikä sytyttää Euroopan mahdollisen sisällissodan?

Luvussa Hiukan enemmän Macron puheesta esitimme johtopäätöksiä, jotka ovat vaikuttajina ilmeisesti puhkeavaan Euroopan sisällissotaan, jonka alkamista EU-eliitti toiminnallaan edistää.

mellakkakuva sotakuvanaSisällissotaan johtavat tekijät:

Macron esitysten mahdollinen toteutuminen ja EU:n kansallisvaltioiden halvaannuttaminen, Euroopan etnisen struktuurin ja kulttuurin korvaaminen poliittisen Lähi-idän populaatiolla10, kansallisen pääoman yhtiöittäminen ylikansallisten pankkiirien sekä globaalien sijoittajien hyödyksi, kantaväestön loputon riisto ja halveksunta, johtavat lopulta veriseen sotaan, joka prosessoituu täydelliseksi Euroopan sisällissodaksi.

Juuri yllä esitetyt tekijät ovat ratkaisevana vaikuttimena Suomen integroitumishakuisuuteen läntisiin turvallisuusrakenteisiin, johon eivät ole vaikuttaneet Venäjän sotilaalliset toimenpiteet muiden muassa Krimillä ja Itäisessä Ukrainassa, vaikka Suomen Ulkopoliittinen instituutti [8], niin väittääkin.

Tuleva mahdollinen sisällissota on osittaisena syynä USA:n sotavoimien ja kaluston rajulle rantautumiselle Eurooppaan, josta nyt esimerkiksi Suomi ja myös Ruotsi saavat nauttia. Luonnollisesti kiristyvä tilanne Korean niemimaalla saa reservin luonteisen tukensa USA:n joukkojen läsnäolosta.

Euroopan kansat eivät tule hyväksymään yhtä maailman valtiota: armottomaan totalitarismiin perustuvaa taloudellisten imperiumien maailmanvaltaa, vaan uhmaavat vapauttaan vaikka hengellään, jonka he itse asiassa ainoastaan tulevassa tyranniassa omistaisivat, jos sitäkään.

 

Lopuksi

EU-maat voivat säilyttää itsenäisen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin ja Euroopan vapaana muukalaisinvaasiosta, mikäli kukin valtio, kuten myös Suomi, nujertaisimme viipymättä kotimaiset hallituksemme ja päättäjämme pohjustaen uuden valtiomallin oikeudenmukaisuuden, itsenäisyyden ja viisauden perustuksille. Itsenäistyneet valtiot kykenevät lähettämään tunkeutujat lähtömaihinsa; siinä ei ole mitään ongelmaa. Valtioita tämä velvoittaisi irtaantumaan EU-jäsenyydestä, eurosta, isäntämaasopimuksesta, toteuttamaan talousdemokratiaa, kytkeytymään puolueettomuuspolitiikkaan ja erikoisesti Suomelta ystävällisiin suhteisiin Venäjän kanssa.

Euroopan sisällissota onkin estettävissä kansallisvaltioiden sisäisillä vallankumouksilla, jotka voidaan toteuttaa ”humanitäärisemmin” kuin kokonaisen Euroopan sotatanner.

Jos kuitenkin Euroopan sisällissota puhkeaa, on EU-eliitin ja eri valtioiden poliittisen koneiston turhaan kuvitella saavansa turvapaikkaa jenkkitankkien suojista; mikään ei pelasta korruptoitunutta eliittiä tuomiolta.

Sisällissotien toinen rintamaa muodostuisi pakolaisinvaasion vastustajista, kansallismielisistä ja EU-vastaisista ryhmistä, jotka muodostaisivat kansannousun globaalia rahaimperiumia sekä Euroopan unionia vastaan. Viimeksi mainittujen EU:n riveihin kuuluisivat ilmeisesti esimerkiksi suvaitsevaiset, maahanmuuttajat ja ynnä muut sellaiset ryhmät.

Lue myös: Vainovalkea [9]

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. MTV (26.9.2017). Saatavina: https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/odotettu-puhe-macron-arvosteli-eu-ta-heikoksi-ja-tehottomaksi-ehdotti-nopean-toiminnan-joukkoja/6594680#gs.ULLEctc [1]
  2. Klaus, Vaclav (2011). Europe. The Shattering of Illusions
  3. Holden Reid, Brian: The Civil War and the Wars of the Nineteenth Century. Lontoo: Cassell, 1999. ISBN 0-304-36364-2 [10]. (englanniksi)
  4. Luku: Plan of destruction. Saatavilla: http://www.jewwatch.com/jew-communists-rothschild-banks.html [11]
  5. Saatavina: https://www.ft.com/content/967daaae-2412-11e7-8691-d5f7e0cd0a16 [5]
  6. Saatavina: https://www.ft.com/content/9bd62502-12cf-11e7-b0c1-37e417ee6c76 [4]
  7. Saatavilla: https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/macron-kertoo-suunnitelmistaan-eu-n-tulevaisuudesta/6593022#gs.xtgTGgI [12]
  8. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG.
  9. Hackert, Wolfgang (2015). Antigermanismus, Globalismus, Multikulti; http://www.dcclothesline.com/2016/08/15/soros-hacked-thousands-of-open-society-foundations-files-released-online/ [13]
  10. Heinsohn, Gunnar (2006).Söhne und Weltmacht. Terror im Aufstieg und Fall der Nationen. Orell Füssli.