"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Syksyllä kalastetaan tuulastamalla

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Tuulastuksen sanotaan olevan kalastusmuodoista jännittävin – silti se on harrastuksena varsin harvinainen.

Tuulastus eli kalojen pyydystäminen atraimen avulla on vanhimpia kalastustapoja.

Tuulastus on lähtöisin ikiaikoja sitten, jolloin esi-isämme keksivät keihään.

Alkujaan tuulastus saattoi merkitä kutukalojen pyydystämistä rantamatalikossa, kun taas nykyään tuulastuksella viitataan lähinnä pistokalastukseen veneen ja apuvalaistuksen turvin. Yksikärkinen keihäs muuttui erinäisten kehitysvaiheiden kautta monipiikkiseksi atraimeksi.

Tuulastusta pidetään ehkä mielenkiintoisimpana ja kiehtovimpana kalastusmuotona. Saaliinkin sanotaan olevan tuulastuksessa lähes aina vakio. Vuonna 1902 tuulastus kiellettiinkin lailla, sillä se sitä pidettiin liian tehokkaana kalastuskeinona. Vuodesta 1951 lähtien tuulastus on ollut sallittua, tosin huhtikuun puolivälistä juhannukseen se on kiellettyä. Tuulastaa ei saa myöskään lohi-ja siikapitoisissa virtapaikoissa tai joissa.

Tuulastaa voi sekä maista että veneestä ja ajankohtana voi olla niin kevät kuin syksykin. Välttämättömiä apuvälineitä ovat atrain, valonlähde sekä tavasta riippuen vene.

Veneessä ollessa on syytä pitää päällä kunnolliset pelastusliivit. Maissa ollessa kannattaa varustautua kahluusaappaisiin ja housuihin.

Myös kalakaveri on syytä pitää mukana, sillä alan harrastajien mukaan yksin tuulastamiseen liittyy niin monta ongelmaa, ettei sitä voi suositella kenellekään. Tuulastus onkin kärsivällisen soutajan ja atraimen käyttäjän yhteistyötä.

Tuulastaessa on tärkeää osata liikkua mahdollisimman äänettömästi. Loiskiminen, kaikenlainen kolistelu ja äkkinäiset liikkeet ovat kaikki omiaan vähentämään kalasaalista.

Parhaan veneen tuulastukseen sanotaan olevan tavallinen, kevyt soutuvene. Sitä on helppo käsitellä ja kevyt soutaa tai meloa. Moottoria käytettäessä kannattaa turvautua sähkömoottoriin, sillä se ei tuota ääntä juuri lainkaan pinnan ylä- kuin alapuolellekaan.

Tuulastaminen tapahtuu siis yleensä soutuveneellä, jossa tuulastaja seisoo tai on polvillaan veneen kokassa ja koettaa iskeä valaistulla alueella näkyviä kaloja pitkävartisella atraimella. Kun saalis sattuu kohdalle, työnnetään atrain vedenpinnan alapuolelle ennen lyömistä, jottei veden molskahdus hätistäisi saalista pois. Alustana hiekka- tai savipohja on parempi kuin kallio, sillä kallioon lyödessä atraimen varsi voi katketa ja piikit vääntyä.

Atraimella isketään kalan niskaan nopeasti ja suoraviivaisesti, jotta vältetään lihan pilaantuminen sisäelinten rikkoutuessa. Atraimissa ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä viimeisen sadan vuoden aikana. Suosituimmat nykyään myytävät mallit ovat yleensä kahdeksan piikkisiä ja väkäsellä varustettuja. Kaikki atraimet myydään varrettomina, joten varren joutuu tekemään kalastaja itse. Monet tuulastajat tekevät atraimet kuitenkin alusta loppuun asti itse, sillä nykyajan atrainten piikit tylsistyvät nopeasti ja saattavat lähteä kokonaankin irti.

Valonlähteinä on perinteisesti käytetty myrskylyhtyä, joka keikkui kepin nokassa veneen keulan etupuolella. Nykyään parhaana valaisimena pidetään halogeenivalaisimia, joilla on voimakas valoteho sekä helppo suunnattavuus. Jotkut käyttävät myös otsalamppua, vaikka se häiritseekin joissain määrin kalan havaitsemista. Uutena valaisin vaihtoehtona tuulastuksessa on infrapunakiikari, jota käytettäessä ilman on oltava kosteudesta vapaa, sillä muutoin on tiedossa vain ”lumisadetta”.

Jotkut tuulastajat ovat sitä mieltä, että paras valonlähde on vedenalainen valo. Tällöin valon virtalähteenä toimii akku. Vedenalaisen valon hyvä puoli on sen heijastavuus – kaikki valo heijastuu veden alle eikä tuulastajan silmiin.

Tuulastamaan lähdettäessä on aina syytä jättää valo palamaan rannalle, jotta kotiinpaluu ei kestä kauempaa kuin itse kalareissu.

Tuulastus kannattaa jättää tyynelle säälle, sillä pienikin tuulen vire veden pinnalla tekee kalojen havaitsemisen vaikeaksi. Myös sade on tuulastajan pahimpia vihollisia. Pilvinen sää on kuitenkin eduksi etenkin kuun loistaessa, sillä se vähentää heijastuksia veden pinnalla.

Tyypillisimpiä tuulastuskaloja ovat hauki, lahna, särkikalat ja ahven. Suomen ennätyskalarekisterin mukaan tuulastamalla on saatu Suomen 2000-luvun suurin karppi, jonka massa oli 21.44 kiloa ja pituus komeat 105 cm.

Tuulastus ei ole jokamiehenoikeus, vaan sitä voivat harrastaa yli 18-vuotiaat. Yli 18-vuotialta ja alle 65-vuotiailta tuulastajilta vaaditaan kalastuksenhoitomaksun suorittamista sekä vesialueen omistajan lupaa.

————

Tuulastus

Tuulastus on kalastamista atraimen avulla joko maista tai veneestä käsin valonlähdettä apuna käyttäen.

Ajankohtana on yleensä syksyinen, pimenevä ilta ja tapahtumapaikkana matala kaislikkoranta.

Varusteina välttämättömät ovat atrain, valonlähde sekä vene. Kalakaveri ja vara-atrain on myös syytä pitää mukana pelastusliivien lisäksi.

Yleisimpiä tuulastuksella saatuja kaloja ovat hauki ja lahna.

Tuulastaminen ei ole sallittua 15.4-20.6 välisenä aikana.

 

 

Lähteet:

http://www.jordos.net/tuulastus.html

http://www.luonnossa.net/Kalastus/Tuulastus/body_tuulastus.html

http://www.telemail.fi/sampankotisivut/Fish1.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/elinkeinot/tuulastus.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuulastus

http://www.ahven.net/suomi/kalastusluvat.php

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Yksi kommenti

  1. PARAS JA JÄNNITTÄVIN KALASTUS MUOTO EHDOTTOMASTI. vielä kun näkis pieniä jutkuja meren pohjassa mielelläni löisin niskaan atraimella.

    (1)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*