Sveitsi aikoo työllistää sveitsiläiset ensin – eurokraatit raivoissaan

Sveitsi on sitovalla kansanäänestyksellä päättänyt työllistää maan omat kansalaiset ennen muita. Tämä ei miellytä Brysselin mädättäjiä.

Helmikuusta lähtien Sveitsi alkaa palkata töihin sveitsiläisiä ennen muiden maiden kansalaisia. Asiasta järjestettiin sitova kansanäänestys vuonna 2014 ja täytäntöönpano on helmikuussa 2017.

Vaikka Sveitsi ei ole edes EU:n jäsen – ja tänä vuonna se perui vuosikausia EU:ssa jäädytettynä olleen jäsenhakemuksensa – EU on silti vaatinut kokousta Sveitsin päätöksestä maan kanssa, koska se näkee Sveitsin uuden käytännön uhkana vapaalle liikkuvuudelle.

Sveitsissä päätösvalta on kansalla. Siellä on käytössä niin sanottu suora demokratia ja sen mukaiset sitovat kansanäänestykset.

switzerland-725280

Koska Sveitsissä on aito kansanvalta, siellä kansalaiskeskustelu on sallittua – ja suotavaakin – kaikista ihmisiä koskevista aiheista, kuten islamista.

Jos kansalaisaloite saa tarvittavan kannatusmäärän, liittovaltion on järjestettävä kansanäänestys, ja enemmistön kanta voittaa. Poliitikkojen on toteutettava kansan tahto lainsäädännöllisesti.

 

Julkaistu alunperin MV-lehdessä.

5 kommenttia

  1. Sveitsin kansa taitaa olla euroopassa ainoa kansa ,jolla on valta sanoa viimeinen sana ? Hallintokoneiston tehtäväksi jää kansan tahdon toteuttaminen,eikä siinä muilla pitäisi olla nokan koputtamista.Minusta se on erittäin normaalia. Edustuksellinen demokratia on tulossa tiensä päähän,sillä oli tilaisuutensa ,mutta tilaisuus on mennyt jo aikoja sitten.

    Plusääni(36)Miinusääni(1)
    1. Sveitsin kansalla on etuoikeuksia muihin Euroopan kansoihin verrattuna, koska Sveitsissä sijaitsee juutalaisen velkarahajärjestelmän pyhättö, BIS (Bank for International Settlements). Sveitsin kansa on ikään kuin tuon pyhätön vartijajoukko. Siksi Sveitsi suljettiin toisen maailmansodan ulkopuolelle. Sveitsissä miehillä on myös melko vapaat aseenkantolait (aseisiin pääsee käsiksi helposti, jos Sveitsiä ja siten BIS:iä uhataan). On ymmärrettävää, ettei Sveitsiä – BIS:in turvaympäristöä – sotketa maahanmuutolla siinä määrin kuin Euroopan muita maita (rupumaita). VILaurio.

      Plusääni(18)Miinusääni(1)
      1. Varhais- ja sydänkeskiajan Katolisen kirkon hallitsemassa Euroopassa juutalaisilla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta harjoittaa sitä ainoaa ammattiaan jonka he aidosti osaavat: koronkiskontaa.

        Lainakoron vaatiminen oli aidossa Kristinopissa sekä rikos että synti.

        1119 Paavi antoi bullan Temppeliritarijärjestön perustamiseksi Palestiinaan matkaavien pyhiinvaeltajien suojaamiseksi,
        Juutalaiset tekokääntyivät (juutalaisethan eivät koskaan aidosti käänny) ja liittyivät temppeliritareihin.
        Vain tämä juutalaisten suorittama vallankaappaus temppeliritaristossa selittää, miten alusta asti temppeliritarit saattoivat ”kristittyinä” kerettiläisesti kiskoa korkoa myöntämistään lainoistaan täysin Katolisen kirkkonsa opin vastaisesti.

        Perjantaina 13.10.1307 Ranskan Filip IV vangitutti Temppeliritareiden johdon ja kidutuksen jälkeen kärvennytti hiilloksella.
        Lopulta 1312 Paavi clemens lakkautti koko järjestön kerettiläisenä.

        Eloon jääneet temppeliritarit pakenivat pääasiassa Sveitsiin.
        Tuolloin Sveitsi oli valkoinen läiskä kartalla: joutomaa ja takapajula korkeiden vuorten keskellä, joka ei kiinnostanut suurten muodostuvien Euroopan kuningaskuntien hallitsijoita.

        Sveitsin asumiskelpoisia laaksoja hallinneet köyhät pikkuaateliset ottivat rikkaat temppeliritaripakolaiset mielihyvin maksusta maillensa suojelukseensa, ja pian tulokkaat jo hallitsivat Sveitsiä rahoillaan.

        Sveitsin maanviljely ei ole koskaan ollut tuottoisaa, joten rutiköyhät maanviljelijät pestautuivat mielihyvin temppeliritareiden koulutukseen, jotka kouluttivat heistä suojakseen keskiajan pelätyimmän palkka-armeijan Sveitsiläiskaartin, jotka kristityt kuninkaat palkkasivat tappamaan toisia kristittyjä. Kertaakaan Sveitsiläiskaarti ei ole taistellut esimerkiksi islamilaishyökkääjiä vastaan. Sveitsiläiskaarti myi palveluksiaan myös Kirkkovaltiolle ja toimii edelleenkin Paavin henkivartiostona (vaiko vanginvartijana?). Mädätys on siis täydellinen.

        Sveitsin nimi ei etymologioidu pelkästään Swytzin Kantonin nimestä kuten virallinen historiankirjoitus antaa ymmärtää, vaan paikallisen germaanimurteen sanasta ”Swytz”, joka tarkoittaa ”Viisasta”.

        Temppeliritarit antoivat ikivanhalle Helvetialle (Hel-Aurinko; Vet-Tieto; Ia-Maa) eli Auringontiedon Maalle sen uuden nimen Swytzerland eli Viisaiden Maa—siis (Siionin) Viisaiden (valtaama) Maa.

        Plusääni(4)Miinusääni(0)
  2. Ylimmäinen kuvituskuva on erityisen osuva, jotain sellaista, mitä EI käkikello-euroopassa ei julkisilla paikoilla näe.
    Sveitsi on kansanvallan perikuva, jollaista ei muualla Euroopassa ole koskaan nähty, eikä koettu. Siellä kansalaisuuskin myönnetään ulkomaalaiselle (eurooppalainen) tietyn ajan kuluttua eräänlaisella ”kansanäänestyksellä” eli kysytään tämän naapureilta, että onko ”ulkomaanpelle” ns. kunnon mies ja kansalaisluottamusta nauttiva henkilö, johon voi luottaa ja tunnettu siitä, että hän ns. ”hoitaa asiansa” rehellisesti. Tälläinen tieto tai jotain sinne päin on jäänyt mieleen, kun takavuosina haastateltiin erästä suomalaista, jolle myönnettiin Sveitsin kansalaisuus hänen asuttuaan siellä vakituisesti vuosia.
    Sveitsi teki äärimmäisen viisaasti – kuinkas muuten – (suomen vastakohta) vetäessään Brysselin hourulan ”hoitomääräyksensä” takaisin oikealla hetkellä. Joten EU:n ”j(r)unkkereiden” on turha ränkätä viinapäissään itsenäisen valtion itsenäistä työllistämispolitiikkaa vastaan, jota se suvereeninä valtiona on täysin oikeutettu harjoittamaan.
    EU on kuin huumekoukussa oleva narkkari, joka haluaa, että ihan kaikki kulmakunnan ”kundit” – se viimeinenkin tervehenkinen tyyppi – alkaisi ”vetämään” suonensisäisesti ja tätä kautta hänenkin elämänsä olisi aivan päin peetä ihmisrauniona.
    EU saa pitää kupan pehmentämän päänsä kiinni ja keskittyä ”kaivamaan hautaansa”, sillä sitä tarvitaan ja pian.
    Sveitsin kansa saa äänestää ”sveitsiläiset ensin”, ”Sveitsi ensin”, maan perustuslain mukaisesti ja äänestystuloksen ollessa se, että omat (sveitsiläiset) työttömät on työllistettävä ensin maan hallitus toimii sen mukaisesti.
    Suomessa stasi-poliisi (nainen) huutaa naama punaisena kansallismielisten laillisessa ja luvat hankitussa miekkarissa. ”Nyt hajaantukaa tai poliisi vie POIS!!!
    Niin, on siinä kahdella maalla eroa kerrakseen. Tämä maa kasvaisi ja kukoistaisi jokaisen suomalaisen ihmisen onneksi, jos tästä onnettomasta maasta riivittäisiin idiootit eli rikkakasvit pois.

    Plusääni(21)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat