Suursodan kynnyksellä: Länsi keskittää sotavoimia Lähi-itään varoitusten ja valheiden säestyksellä

Britannia ja USA ovat keskittäneet vahvat sotavoimat Syyrian vastaisille rintamille. Britannian Cougar 13 -keskitys on pitkällisen valmistelun tulos ja ’kuin tilauksesta’ tapahtunut kemiallisten aseiden isku näyttää antavan lännelle tekosyyn sotatoimien käynnistämiseksi Syyriaa vastaan.

Yhdysvallat on jatkanut sotavoimien keskityksiä Jordaniaan käyttäen toimiensa kilpenä alueella käynnissä olevia ”Eager Lion”-sotaharjoituksia. USA:lla on keskitettynä Syyrian vastaisia operaatioita varten alueen laivastovoimien lisäksi Jordaniassa jo arviolta 5 000 merijalkaväen sotilasta, Patriot-ohjuspatteristoja sekä ilmavoimien yksiköitä.

Yhdysvalloilla on operaatioissa Lähi-idän alueella 6. ja 5. laivaston laivaston tukena kaksi suurista lentotukialuksistaan täysine taisteluryhmineen: USS Harry S. Truman ja USS Nimitz. (kts. lentotukialukset kartalla) Yhdysvallat on myös lähettänyt uuden maihinnousuosaston USS Boxerin johdolla kohti Lähi-itää, mikä lisääkin huomattavasti USA:n kykyä maaoperaatioihin alueella. Mikä on huomioitavaa, USS Boxer on ensimmäistä kertaa varustettu uusilla ja tehokkailla Osprey-maihinlaskukoneilla.

Britannia on tehnyt viime viikkojen aikana voimakkaita keskityksiä nähtävissä olevaa ja mahdollista Lähi-idän suursotaa varten. Mediahiljaisuudessa tehty Britannian Cougar 13 -laivastokeskitys on tuonnut Syyrian vastaiselle merialueelle voimakkaan laivasto- ja sotilasvoiman. Mukana taistelulaivaston keskityksessä on yhteensä 10 sotalaivaa, jotka muodostavat täysivahvuisen kuninkaallisen laivaston taisteluosaston. Nykyisen Gougar-keskityksen valmistelut juontuvat jo vuoteen 2010.

Britannian iskuryhmässä on mukana suuri määrä erikoisjoukkoja ja niiden tukialuksia. Yhteensä liikkeellä on kokonainen prikaati taisteluvoimaa mm. pioneerijoukoilla, tykistöllä ja helikoptereilla vahvistettuina. Molemmissa Lähi-idän alueen laivastoissa (5. ja 6. laivasto) Yhdysvalloilla on puolestaan yhteenlaskettuna tuhansien lentokoneiden ja satojen sota-alusten taisteluvoima sekä vahvat merijalkaväen yksiköt.

Tehdyistä valmisteluista katsoen viime keskiviikkona tapahtunut tuhoisa kemiallisten aseiden isku Syyriassa ja sillä pohjustettu yleistilanteen kiristäminen Lähi-idässä sekä voimakas infosotakampanja länsimediassa on tapahtunut lännen reaktio- ja hyökkäyskykyä ajatellen sopivalla hetkellä. Sattuma näyttäisi tapahtumien ajoituksessa olevan poissuljettu mahdollisuus.

Länsivallat antamassa hyökkäyskäskyä – sotilaskomentajat tapaavat Jordaniassa

The Guardian kirjoittaa, että Britannian pääministeri Cameron ja USA:n presidentti Obama ovat nyt yksimielisiä siitä, että kemiallisin asein tehty hyökkäys Syyriassa vaatii länneltä vastatoimia. Britannia ja USA sopivat lauantaina, että kemiallisten aseiden käytöstä syytetty Syyrian hallinto olisi vienyt kriisin uudelle asteelle ja odotettavissa olisivat seuraavaksi ”vakavat vastatoimet”.

40 minuuttia kestäneessä puhelinpalaverissa lauantaina Britannian ja USA:n johtajat totesivat yksimielisyytensä tapahtumista ja sen, että heidän mielestään Syyrian hallinto on ”lähes varmasti vastuussa” hyökkäyksestä, jonka uskotaan tappaneen jopa 1 400 ihmistä Damaskuksen laitamilla viime viikon keskiviikkona.
Cameron ja Obama totesivat, että Syyrian hallinnolta on kulumassa aika loppuun YK:n tarkastajien päästämisessä tutkimaan tapahtunutta iskua. Molemmat maat vakuuttavat, että kaikki keinot ovat nyt pöydällä.

Myös mm. Ranska on tiukasti Britannian ja USA:n rinnalla. Ulkoministeri Laurent Fabius syytti lauantaina Syyrian hallintoa kemiallisten aseiden käytöstä. Myös puolustusministerit USA:sta ja Britanniasta ovat toistelleet presidentti Assadin hallinnon ja maan armeijan vastaisia lausuntoja. NATO-maista myös mm. Turkki on syyttänyt iskusta Syyrian armeijaa.

Lauantaina USA:n puolustusministeri Chuck Hagel vakuutti USA:n armeijan olevan täysin valmis sotatoimiin, mikäli presidentti Obama näyttää tälle vihreää valoa. Hagel vahvisti, että käskyt valmistautumisesta sotilaallisiin toimiin on jo annettu ja että toimintasuunnitelmat ovat valmiina käyttöön Pentagonissa.
Syyrian vastaisen koalition sotilasjohto onkin kokoontumassa Jordaniaan USA:n komentaja Martin Dempseyn sekä muiden Pentagonin sotilaskomentajien johdolla. Jordaniaan kokoontuvat sotilasjohtajat Turkista, Britanniasta, Ranskasta, Qatarista, Kanadasta, Saudi-Arabiasta ja Italiasta.

Syyrian pommituksissa käytetään ”Kosovon mallia”?

Yhdysvallat suunnittelee YK:n turvallisuusneuvoston ohittamista, ja USA:n turvallisuusviranomaiset katsovat nyt mallia Kosovon sodasta, joka tapahtui 90-luvun lopussa. YK:n turvallisuusneuvostosta ei ole odotettavissa Syyrian hallinnon vastaisia päätöslauselmia johtuen Venäjän ja Kiinan veto-oikeudesta.
Vuonna 1999 USA:n presidentti Bill Clinton käynnisti 78 päivää kestäneet pommitukset Serbiaa vastaan ilman YK:n mandaattia. The Timesin haastatteleman korkea-arvoisen USA:n turvallisuusviranomaisen mukaan Valkoinen talo pohtii nyt vastaavaa toimintasuunnitelmaa operaatioissaan Syyriaa vastaan.

USA perustelee valmistautumista sotatoimiin keskiviikkona tapahtuneella kemiallisten aseiden iskulla, mutta todisteita siitä, että iskujen takana olisi ollut Syyrian armeija, ei ole esitetty. Venäjän, Iranin ja Syyrian mukaan on päinvastoin pitävät todisteet siitä, että iskun takana olivat lännen tukemat terroristit ja että kyseessä oli tahallinen provokaatio lännen avoimien sotatoimien perustelemiseksi.

Lännen erikoisjoukot johtavat taisteluja Syyriassa

USA:n erikoisjoukkojen ja tiedustelupalvelu CIA:n johtamat ryhmät yhdessä Israelin ja Jordanian joukkojen kanssa olivat ranskalaislehti Le Figaron mukaan astuneet Syyrian maaperälle jo useita päiviä ennen kemiallisten aseiden iskua Damaskoksessa. Erikoisjoukot johtavat FSA:n taistelua Syyrian armeijaa vastaan, kertoo ranskalaislehti.

Torstaina julkaistun raportin mukaan Syyrian hallintoa vastaan taistelevia joukkoja johtavat erikoisyksiköt aloittivat operaationsa kuun puolivälissä ennen Damaskoksessa tapahtunutta kemiallisten aseiden iskua.

Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on toiminut Jordaniassa koulutusleirejä, joissa Syyriassa operoivia militantteja on koulutettu sekä aseistettu. Le Figaron mukaan ensimmäinen erikoisyksikkö, jota komentavat USA:n erikoisjoukot, siirtyi operaatioalueelle 17. elokuuta. Joukkojen mukana Syyriaan lähti myös useita CIA:n agentteja. Toinen ryhmä lähti liikkeelle kaksi päivää myöhemmin.

Ryhmittymät aloittivat operaatiot sotilaslähteiden mukaan Deraan alueella Syyriassa. Israelilaisen Debkan mukaan kuluneen viikon aikana yhteensä noin 550 USA:n Jordaniassa kouluttamaa sotilasta on siirtynyt taistelemaan Syyriaan.

Perjantaina Britannia lähetti omia kommandojoukkojaan valmistautumaan Syyrian vastaisiin operaatioihin ja kemialliseen sodankäyntiin varustettu 130 sotilaan osasto lähetettiin Jordaniaan osallistumaan ”Eager Lion 13”-harjoitukseen.

Jordaniaan tehdyssä keskityksessä on nyt mukana tuhansia sotilaita yhteensä 15 eri maasta. Britannialla olikin jo entuudestaan Jordaniassa 800 sotilaan yksikkö. Brittiläisen Mirrorin mukaan perjantaina Yhdysvallat siirsi merijalkaväkeään ja ohjuspatteristojaan lähemmäs Syyrian vastaista rajaa. Perjantain keskityksessä oli mukana 300 merijalkaväen sotilasta.

Syyrian vastainen sota ei saa amerikkalaisten tukea

Uutiskanava RT kertoo, että ainoastaan 9 % amerikkalaisista on uusimpien mielipidetutkimusten mukaan sitä mieltä, että USA:n tulisi ryhtyä sotatoimiin Syyriassa. 60 % vastanneista on sitä mieltä, ettei USA:n tulisi mitenkään sotkeutua konfliktiin Syyriassa.

Mikäli USA todistaa, että Damaskoksen kemiallisten iskun takana oli Syyrian armeija, vain 25 % olisi siinäkään tapauksessa valmis kannattamaan sotilaallisia toimia. 46 % sanoo, että tästäkin huolimatta USA:n ei tulisi mitenkään osallistua konfliktiin.

Israelissa puolestaan presidentti Shimon Peres vaatii maailman johtajia ryhtymään välittömästi toimiin poistaakseen Syyrialta kaikki sen kemialliset aseet. Peres sanoi sunnuntaina, että nyt olisi aika ryhtyä kansainvälisiin toimiin kemiallisten aseiden riisumiseksi Syyrian armeijalta.

”Se on hyvin hankalaa, erittäin kallista, mutta on vieläkin kalliimpaa ja vaarallisempaa jättää tilannetta sellaiseksi kuin se on”, Peres sanoi.

Venäjä harkitsee Välimeren laivaston vahvistamista – Iran varoittaa USA:ta sotatoimista

Iran varoitti sunnuntaina Washingtonia ryhtymisestä sotilaalliseen interventioon Syyriassa. Asiasta raportoi iranilainen FNA-uutistoimisto, PressTV ja venäläinen RIA Novosti. ”Iran on julistanut useita kertoja, ettei Syyrian kriisiin ole sotilaallista ratkaisua ja että provokatiiviset toimet sekä kommentit ainoastaan pahentavat tilannetta alueella ja luovat lisää jännitteitä”, Iranin ulkoministeriön tiedottaja Seyed Abbas Araqhin sanoi lausunnossaan.

Iranin armeijan varakomentaja kenraali Masdoud Jazayeri varoitti Yhdysvaltoja vakavista seurauksista, jotka punaisen viivan ylittäminen Syyriassa aiheuttaisi. ”Yhdysvallat tietää missä punainen viiva Syyriassa on asetettu, ja sen ylittäminen muodostaisi vakavat seuraukset Yhdysvalloille”, Jazayeri sanoi sunnuntaina.
Iranilaiskenraali sanoi nykyisen terrorisodan Syyriassa olevan USA:n suunnittelemaa ja sen liittolaisten toimeenpanemaa. Kenraali muistutti Syyrian puolustuskyvystä ja niistä huomattavista voitoista, joita Syyrian armeija on saavuttanut taistelussa lännen tukemia terroristeja vastaan. Jazayerin mukaan Syyrian hallinnolla on selkeä ylilyöntiasema nykyisessä konfliktissa.

Iran uskoo, että Damaskoksessa tapahtunut kemiallisten aseiden isku oli terroristien suorittama. Iran painottaa, että koko kriisi on ratkaistavissa ainoastaan neuvotteluteitse ja muistuttaa, ettei mikään kansainvälinen yhteisö ole antanut lupaa sotilaalliselle interventiolle Syyriassa.
Interfaxin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin harkitseekin nyt Välimeren laivaston vahvistamista vastauksena lännen sotauhkauksille ja laivastojen keskityksille alueella. Geopolitiikan venäläisasiantuntija Leonid Ivashov sanoo Interfaxille, että ”Venäjä voi lisätä laivastovoimaansa Välimerellä vastauksena lännen toimenpiteisiin”.

Venäläisasiantuntijan mukan Venäjän tulisi nyt alleviivata pahimpia YK:n säädösten rikkomuksia Egyptissä ja varsinkin Syyriassa. Hän kehottaa Venäjää voimistamaan kantaansa suvereenien maiden puolesta ja ulkomaisia väliinmenoja vastaan. Syyrian puolustuksen vahventamisen venäläisin asein Ivashov uskoo vähentävän tehokkaasti Yhdysvaltojen hyökkäyshalua.

Syyria ja Venäjä tuomitsevat lännen hyökkäysaikeet ja kiistävät Syyrian syyllisyyden

”USA:n hyökkäyksellä olisi vakavat seuraukset koko Lähi-idän alueelle ja se aiheuttaisi vastatoimia”, varoitti Syyrian tiedotusministeri Omran al-Zoubi. ”He (Yhdysvallat) eivät pysty käyttämään terrorismin vastaista taistelua peitteenään. Hyökkääminen Syyriaan ei jäisi ilman seurauksia. Tulisi vastahyökkäys, jonka tuloksena koko Lähi-itä syttyisi liekeihin”, Al-Zoubi varoittaa.

Hän vahvisti, että Syyrian joukot eivät käyttäneet kemiallisia aseita ja että maan hallinto tekee yhteistyötä YK:n tarkastajien kanssa.

Venäjä puolestaan vahvisti näkemyksensä, että Damaskoksessa tapahtunut kemiallisten aseiden isku oli ennalta suunniteltu ja että Moskova on tutkinut huolellisesti tapahtunutta iskua. Asiasta kertoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Alexander Lukashevich.

”Saamme yhä enemmän uusia todisteita, että tällä rikollisella teolla oli provokatiivinen luonne.” Venäjän keräämien tietojen mukaan on nähtävissä, että takana on suunniteltu rikos. Venäjä ja Iran ovat molemmat vahvistaneet, että Syyrian hallinto on valmis yhteistyöhön iskun tutkinnassa yhdessä YK:n tarkastajien kanssa.
Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif vaatii kansainvälistä yhteisöä ryhtymään toimiin kemiallisten aseiden iskujen tutkimiseksi. Iranin mukaan terroristien käyttämät kemialliset aseet ja niiden alkuperä on selvitettävä. Iran sanoo keränneensä todisteet terroristien käyttämistä kemiallisista aseista, ja Teheran odottaa nyt kansainvälisen yhteisön tuomitsevan terroristien toimet siviiliväestöä vastaan.

”Huomioiden raportit, jotka vahvistavat ulkomaiden tukemien militanttien käyttäneen kemiallisia aseita Syyriassa, me olemme läheisessä yhteydessä Syyrian hallintoon ja he ovat vakuuttaneet, etteivät he ole koskaan käyttäneet kyseisiä epäinhimmillisiä aseita, ja että he ovat täysin valmiita yhteistyöhön YK:n asiantuntijoiden kanssa alueilla, joissa niitä on käytetty”, Zarif sanoi sunnuntaina.

Lauantaina saadun tiedon mukaan Syyrian armeijan sotilaat olivat löytäneet kemiallisia aseita tunneleista, joita terroristit olivat kaivaneet Damaskoksen laitamilla sijaitsevaan lähiöön. Terroristit ovat käyttäneet kemiallisia aseita Ain Tarman, Zamalkan ja Jobarin kaupunginosien alueella.
Terroristit olivat uusineet kemiallisten aseiden iskun perjantaina Jobarissa, kertoivat syyrialaiset uutislähteet. Asiasta uutisoi myös RT.

Venäjän mukaan ongelmana on, etteivät Syyriaa terrorisoivat militantit päästä YK:n tarkastajia alueelle, jolla kemiallisten aseiden iskuja tapahtuu. Venäjä pitää myös täysin epähyväksyttävänä Syyrian hallintoa vastaan sotilastoimia vaativia kommentteja, joita länsimaiden pääkaupungeista on kuulunut.

Uutinen kemiallisten aseiden iskusta ja videot uhreista levisivät nettiin jo päivää ennen iskua

Islamic Invitation Turkey kertoo todisteista, joiden mukaan useita uutisvideoita kemiallisten iskujen tapahtumasta ladattiin nettiin jo päivää ennen varsinaista iskujen suorittamista Damaskoksessa. Asiasta uutisoi myös mm. Voice of Russia. Todisteiden mukaan terroristit olivat tappaneet ihmisiä jo ennen iskuja esitelläkseen ruumiita myöhemmin maailmalle Syyrian armeijan iskujen uhreina.

Kapinaliset olivat ladanneet videoita uhreista nettiin 20.8. ja sitten 21.8. tapahtuneen kemiallisten aseiden iskun jälkeen syyttäneet niistä Syyrian armeijaa.

Kapinalliset olivat ladanneet nettiin jopa kymmeniä videoita jo ennen varsinaisen kemiallisten aseiden iskua ja turkkilaislähteen mukaan on selvää, että kyseessä on lavastus. Iskun valmistelut osoittavatkin selvästi sen, että kemiallisten iskujen takana olivat lännen tukemat terroristit.

Kohti kolmatta maailmansotaa?

Amerikkalainen poliittinen analyytikko Kevin Barrett sanoo, että USA:n sotilaallinen interventio tässä tilanteessa tuskin ratkaisee yhtään mitään konfliktin repimässä maassa, mutta sotilastoimet ajaisivat koko maailman uuden maailmansodan kynnykselle.

”USA:n sotilaallinen osallistuminen Syyriassa ei luonnollisestikaan ratkaisisi kriisiä. Se aiheuttaisi vain pahimman mahdollisen, kuten USA:n armeijan osallistumisella on tapana aiheuttaa niissä osissa maailmaa, joissa sillä ei ole mitään sijaa”, sanoi Barrett PressTV:n haastattelussa.

”Tämä on vaarallinen liike, koska me olemme oikeasti potentiaalisen komannen maailmansodan kynnyksellä Syyriassa. Aluetta hajautetaan enemmän ja enemmän tällä hetkellä”, hän sanoi.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=8645

34 kommenttia

  1. Tämänkin kaunottaren nämä rikolliset massamurhaajat aikovat murhata:

    http://grizzom.blogspot.fi/2013/08/syria-chemical-weapons-evidence-by.html

    Tosiasiahan on se, että tuota valehtelua kemiallisista aseista ei kyllä kai yksikään ihminen maailmassa usko. Kyse on vain pakollisesta kuviosta, kun kaiken on oltava valhetta.

    Kun nämä islamistiraakiot päästetään irti, niin seuraa kansanmurha. He ovat Lännen palkkamurhaajia. Lasku on iso ja Merkel on jo luvannut yksin Saksan ottavan vastaan valtavat määrät pakolaisia.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  2. STOP THE PRESS Unkari karkasi juutalaispankkiirimafiosoilta

    http://americanfreepress.net/?p=12418#sthash.zOfrxTAH.dpuf

    Hungary Sheds Bankers’ Shackles

    International Monetary Fund told to vacate the country; nation now issuing debt-free money By Ronald L. Ray Hungary is making history of the first order. Not since the 1930s in Germany has a major European country dared to escape from the clutches of the Rothschild-controlled international banking cartels. This is stupendous news that should encourage nationalist patriots worldwide to increase the fight for freedom from financial tyranny. – See more at: http://americanfreepress.net/?p=12418#sthash.zOfrxTAH.fP5ckQca.dpuf

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
      1. Eikö olisi syytä polkea eteenpäin eikä jäädä kyynelehtimään,Kaikki on niin passiivisia Unkarissa ja Kreikassa on aivan toinen meininki kuin täällä kaikenmaailman nyyhkijöiden joukossa.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. On siellä aika terveitäkin näkökantoja:

      http://justice4germans.com/2013/09/03/hungarian-government-condemns-ethnic-cleansing-of-germans-after-wwii/

      http://justice4germans.com/2013/09/03/a-memorial-to-the-expulsion-of-the-ethnic-germans-in-post-war-hungary/

      Tämähän on silkkaa antisemitismiä! Näin ovat juutalaiskommentit sadelleet, kun tällaista on ehdotettu Saksassa. Saapa nähdä, kehtaako kukaan julistaa näin vai jatkuuko hiljaisuus?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Tämä ”kaasuisku” on Israelin siionistien ja wahhabiitti-saudien organisoima provokaatio. Siionisti on niin pirullinen ihminen. että se liittoutuu vaikka itse pirun kanssa saavuttaakseen tavoitteensa. Saudien puolelta rahoittaja ja pääpiru on ns. Bandar Bush. Yksi lukemattomista saudiprinsseistä.

    Eli Syyriaa horjuttaa nyt saatanallinen liitto: saudit, siionistit ja USA:n aseimperialistit.

    Lopullinen tavoite on ns. Suur-Israel, joka ulottuu Tigris-joelle asti.

    Näin toimii juutalaisvaltio.

    Sen naapurit ovat kaikki kohteita provokaatioihin. Ensin meni Libanon, joka on nyt pirstoutunut. Sitten Irak ja sen ”joukkotuhoaseet”. Sitten Libya. Nyt on vuorossa Syyria. Myöhemmin Iran.

    Kaikkien pitää polvistua juutalaisvaltion edessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. ”Irakgate” – mitä medialta jäi kertomatta
    SAATTEEKSI kuuden vuoden takaisista tapahtumista (20.4.2009):

    Pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk) pakkoero pääministerin tehtävistä kesällä 2003 on vuosikymmenen dramaattisin tapahtuma Suomen sisäspolitiikassa. Eduskuntavaalit ja sitä myöten pääministerin paikan maaliskuussa 2003 hävinnyt Paavo Lipponen (sd) sai hyvityksen.

    Vaalitaistelussa kiisteltiin salaisista ns. Irak-asiakirjoista, joista Jäätteenmäki paljasti osia. Lipponen väitti Jäätteenmäen valehtelevan. Jäätteenmäen eroa juhlittiin tiedotusvälineissä osoituksena vallan vahtikoirien valppaudesta. Tosiasiassa Jäätteenmäki-jahti osoitti pikemminkin toimittajien laumasieluisuuden ja kyvyttömyyden kyseenalaistaa kollegojen julistamaa ”totuutta”. Jäätteenmäki toimi monessa suhteessa kömpelösti, mutta vaalitaistelussa valehtelija oli Paavo Lipponen. Se tuli selväksi viimeistään helmikuussa 2004, kun Hymy -lehti julkisti Irak-asiakirjat kokonaisuudessaan. Paperit olivat myös Jäätteenmäki-jahtia johtaneella Ilta-Sanomilla, mutta se julkisti niistä vain paloja.

    Varmuuden vuoksi ilmoitan että ei, en ole kepulainen. Olen varsin antikepulainen. En vain pidä siitä, että kaikki käyvät yhden kimppuun, vilpillisin perustein. Siksi alla oleva artikkeli ilmestyi Journalistissa elokuussa 2004.

    * * *

    ”IRAKGATE” – mitä medialta jäi kertomatta

    Pekka Ervasti päättää vauhdikkaan kirjansa ”Irakgate” vihjaukseen: ”Irakgaten arvoitus, kuten kaikki suuret arvoitukset, näyttää jäävän vaille lopullista ratkaisua. Se sopii monille”.

    Voisiko ”Irakgaten” ratkaisematon arvoitus olla se, miksi media pääosin tuki Paavo Lipposta myös sen jälkeen, kun julkistettu aineisto osoitti, että juuri hänen lausuntojensa todenmukaisuus oli kaikkein kyseenalaisin?

    Yhdysvallat tiedusteli vuoden 2002 lopulla noin 50 valtiolta haluja osallistua Irakin kriisin jälkihoitoon, jos tilanne päätyy sodaksi. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (UTVA) muotoili Suomen vastauksen 4.12.2002. Se korosti kriisin ratkaisemista YK:n päätöslauselman 1441 pohjalta, turvallisuusneuvoston päättämällä tavalla. Kaikki osallisuus mahdollisen sodan jälkeisiin toimiin kytkettiin YK:n ja vain YK:n toimintaan.

    Viisi päivää myöhemmin pääministeri Paavo Lipponen selosti Suomen näkemyksiä Washingtonissa ensin presidentti Georg W. Bushille ja sitten varapresidentti Richard Cheneylle.

    Helmikuun viimeisenä päivänä 2003 Yhdysvaltain varaulkoministeri Marc Grossmanin piti briifaustilaisuuden Irakin tilanteesta noin 30 maan edustajalle. ”Kutsutut edustivat Grossmanin mukaan maita jotka olivat luvanneet yhteistyötä ja apua Yhdysvalloille Irakin osalta”, kertoi UM:n salainen muistio. Suomen eduskuntavaaleihin oli aikaa enää 16 päivää.

    Oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki kritisoi jo tammikuussa 2003 Lipposen Washingtonin puheiden sisältöä, ja lisäsi vauhtia maaliskuun alussa, saatuaan tietoja Grossmanin tilaisuudesta. Hän epäili Lipposen kytkeneen Suomen sotayhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa ja arveli ulkopoliittisen johdon ainakin olleen asiassa eriseuraisen.

    Median yleislinja oli torjua Jäätteenmäen väitteet, jopa agressiivisesti:

    ”Pitkin matkaa Jäätteenmäen kritiikissä on ollut enemmän kepeitä heittoja ja puolivillaisia vihjailuja kuin todennettavia asiargumentteja. Tähänastinen huippu kuultiin MTV3:n vaalitentissä torstai-iltana. Keskustajohtaja antoi ymmärtää, että Yhdysvallat pitää Suomea Lipposen lupausten vuoksi osana Irakin vastaista liittoutumaa”, laukoi Turun Sanomat pääkirjoituksessaen 8.3.2003.

    Vielä tuolloin ei ollut tiedossa, mihin Jäätteenmäki kritiikkinsä perusti, joten toimittajien epäluuloisuus oli perusteltua.

    Vuoto lehdille

    Ilta-Sanomat ja Iltalehti saivat 10.3.2003 pyytämättä ja yllättäen kopiot kahdesta UM:n salaiseksi leimatusta asiakirjasta. Ensimmäinen käsitteli Paavo Lipposen tapaamisia 9.12.2002 presidentti Georg W. Bushin ja varapresidentti Richard Cheneyn kanssa. Toinen käsitteli USA:n varaulkoministeri Marc Grossmanin briifaustilaisuutta.

    Myöhemmin poliisikuulustelussa IS:n toimittajat arvioivat lehden saaneen kokonaiset asiakirjat, ei vain niistä tehtyä muistiota, kuten osoittautui olleen Jäätteenmäen laita. Ilta-Sanomissa työskennyllyt Pekka Ervasti esittää kirjassaan asian samoin. IL:n toimittaja vetosi lähdesuojaan ja kieltäytyi vastaamasta poliisin kysymyksiin.

    Lehdet uutisoivat 11.3.03, että Bush ”ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon”. ”Lipponen puolestaan kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota”. Ne kertoivat myös, että ”Lipponen kiitti Bushia globaalista johtajuudesta” terrorismin vastaisessa toiminnassa.

    Molemmat selostivat myös Grossmanin tilaisuutta. IS antoi runsaasti tilaa Max Jakobsonille, jonka mielestä Jäätteenmäen kritiikki ”on hakemalla haettua saivartelua”. Grossman-tilaisuus oli Jakobsonin mukaan tavallinen tiedotustilaisuus: ”On hyvä käydä kuuntelemassa, mitä sanotaan. Aivan typerää on kuvitella, että osallistuminen merkitsisi liittymistä USA:n liittolaiseksi”, hän väitti.

    IL oli kriittisempi: ”Grossmanin isännöimää tilaisuutta kutsuttiin nimellä ’coalition briefing’. Jo nimitys kertoo, että kyseessä ei ole tavanmukainen tiedotustilaisuus vaan paremminkin eräänlainen koordinaatiokokous”.

    Muut lehdet uutisoivat ja kommentoivat vuotoa seuraavana päivänä. Jakobsonin lausuntoja IS:ssa lainattiin usein laajemmin kuin tietoja asiakirjoista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Paavo Lipponen saivat selityksensä väärinkäsityksestä läpi kritiikittä.

    ”Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan muistio tarkoittaa tilannetta, jossa Suomi, kuten käytännössä lähes kaikki muutkin maat, liittyi laajaan terrorismin vastaiseen koalitioon”, selosti Turun Sanomat 12.3.03. Kalevan pääkirjoitus toisti saman Tuomiojan lausunnon, mutta osoitti hieman ymmärtämystä myös Jäätteenmäelle:

    ”Jäätteenmäellä ei selvästikään ole ollut tarkkoja tietoja asioista ainakaan siinä vaiheessa kun hän otti hallituksen tulilinjalle Irakin tähden. Julkisuuteen vuodettu salainen raportti tekee kuitenkin Jäätteenmäen kritiikin ymmärrettävämmäksi”.

    Grossman –tilaisuus selitettiin yleisesti, Jakobsonia mukaillen, tavalliseksi tiedotustilaisuudeksi. Syntyi vaikutelma, että toimittajat ajattelivat Jäätteenmäen käyvän vaalikampanjaa ja olevan siksi epäluotettavan, mutta uskoivat Lipposen ja Tuomiojan puhuvan totta viran puolesta ja Jakobsonin muuten vain.

    Hymyn paljastus

    Helmikuussa 2004 Hymy julkisti koko UM:n muistion Lipposen tapaamisista Bushin ja Cheneyn kanssa. Ilmeni, että Bushin kiitokset Suomen liittymisestä koalitoon oli kirjattu Irak –otsikon alle. Irakista keskusteltaessa ”Lipponen kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen koalitio”. Keskustellessaan Cheneyn kanssa Irakista ”Lipponen totesi yhteistyön olevan tärkeää koalition säilyttämiseksi”. Nyt oli kiistatonta, että Tuomiojan ja Lipposen selitykset väärinkäsityksestä, Irakin sekoittamisesta terrorismi-koalitoon, olivat täysin perättömiä.

    Lipponen kiitti Bushia myös siitä että ”Yhdysvallat päätti viedä Irakin kysymyksen YK:n käsiteltäväksi”, mutta silti hänen puheidensa ja UTVA:n 4.12.02 kannanoton välillä on ristiriita. UTVA ilmoittautui mukaan vain YK:n toimintaan, ei USA:n johtamaan koalitioon.

    Vaikka median edellisenä vuonna toistelema väite, ”Suomen linja ei ole missään vaiheessa ollut epäselvä: tuemme YK:ta” (Kaleva 14.3.2003), oli sinällään tosi, siitä jäi pois se, ettei epäilyksen kohteena ollut Suomen, vaan Lipposen linja, joka mitä ilmeisimmin oli ollut osin eri kuin muilla ulkpolitiikan päättäjillä. Myös Pekka Ervasti viittaa kirjassaan linjaeroon:

    ”Lipponen laski, että Yhdysvallat hyökkää Irakiin joka tapauksessa, ja Suomi voi vain tukea hyökkäystä. Hän uskoi, että YK antaa lopulta valtuutuksen sotilastoimiin. Ulkopoliittisen johdon keskusteluissa Lipponen vastusti jokaista sellaista ratkaisua, joka oli ristiriidassa tämän hyökkäysteorian kanssa, eräs asiantuntija tulkitsee”.

    Tulkinta saa tukea Lipposen puheesta SDP:n puoluevaltuustossa. ”Vielä ei edes tiedetä mitä mieltä [ YK:n ] turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet lopulta ovat”, hän väitti (Aamulehti 5.3.03). USA:n hyökkäys alkoi vain pari viikkoa myöhemmin.

    Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.

    Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: ”… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen”. Selitys on ongelmallinen. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, ”korohoro” -tarjous sai aivan uuden merkityksen.

    Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.

    Favorinin lausunto

    Lisää tärkeää aineistoa tuli julkiseksi, kun oikeudenkäynti Jäätteenmäkeä ja Martti Mannista vastaan alkoi 3.3.2004. Esitutkinnassa poliisi kuuli todistajana UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorinia. Grossman-muistiosta hän totesi: ”Koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille”.

    Favorin lausunto veti maton Max Jakobsonin väitteiden alta. Sekä Jakobsonin väittämä ”tavallisesta tiedotustilaisuudesta”, että Favorinin lausunto eivät voi olla totta, jompikumpi on väärässä. Favorin puhui poliisikuulustelussa todistajana, totuusvelvollisuuden sitomana ja rangaistusuhan alaisena. Jakobsonilla ei liene edes poliittista vastuuta.

    Media kuitenkin vaikeni Favorinin lausunnosta lähes täysin. Se oli kaksinverroin outoa, sillä lausunto on esitutkintapöytäkirjan ainoa kohta, jossa vuotojen aiheuttamia vahinkoja edes yritettiin perustella.

    Elokuussa 2003, pari kuukautta Jäätteenmäen eron jälkeen, Erkki Tuomioja väitti STT:n haastattelussa, että ”Jäätteenmäki olisi saanut Irak-tiedot pyytämällä” (HS 17.8.03). Olisiko, oli poliisi kysynyt kuukautta aikaisemmin Favorinilta:

    ”Vastaus olisi ollut kielteinen”, arvioi Favorin. Myös tämän lausunnon media sivuutti.

    Vuotojahti

    ”Oppositiojohtajana ja pääministerinä Jäätteenmäki on viljellyt pitkin kevättä puolitotuuksia tai valheita Irak-kiistan ympärillä”, väitti Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen 20.6.2003, Jäätteenmäen jouduttua eroamaan pääministerin paikalta. Virkkunen oli osin oikeassa, mutta moralisoinnista vei terän se, että maan suurin sanomalehti oli katsonut läpi sormien Lipposen ja Tuomiojan pitkin kevättä viljelemiä puolitotuuksia tai valheita. Median suhtautumisessa toisaalta demarijohtajien, ja toisaalta Jäätteenmäen vilppiin on dramaattinen ero.

    Eduskuntavaalien 2003 jälkeen media keskittyi etsimään vuotajaa. Se vuoto, joka käynnisti poliiisitutkinnan, eli IS:n ja IL:n saamien asiakirjojen alkuperä, ei kuitenkaan kiinnostanut. Kaikki vaiva suunnattiin sen selvittämiseen, mistä Jäätteenmäki sai tietonsa. Tätä tilannetta Jäätteenmäki ei hallinnut lainkaan, vaan päätyi sekaviin selityksiin, ja sitä myöten katastrofiin. Jäätteenmäki avustajineen osoitti ällistyttävää ammattitaidottomuutta, mutta se ei todista median peliä puhtaaksi.

    Jäätteenmäen kujanjuoksu alkoi IS:n 8.5.2003 julkaistusta artikkelista ”Salainen Irak-muistio vuoti ensimmäiseksi Jäätteenmäelle?” Asian esittäminen kohu-uutisena, kuin uutena tietona oli kahdella tapaa erikoinen ratkaisu. Jäätteenmäki oli kertonut salaisista asiakirjoista jo ennen vaaleja, ainakin MTV3:n vaalitentissä 6.3.2003, kertoivat lehdet tentin jälkeen kerrottiin: ”Jäätteenmäki perusteli näkemyksiään haltuunsa saamillaan asiakirjoilla” (Aamulehti 7.3.03). Mitä muuta kuin salaisia tällaiset asiakirjat saattoivat olla?

    Vielä pahempaa, IS uutisoi asian jo 15.3.03 , päivää ennen vaaleja, liki samalla otsikolla ”Jäätteenmäki paljasti ensin tietoja salaisesta raportista”. Otsikko kuvaa hyvin artikkelista välittyvää hätäännystä, joka saattoi olla seurausta alkavasta poliisitutkinnasta. Artikkeliin oli haastateltu Anneli Jäätteenmäkeä, jolta lähes kerjättiin Irak-kritiikin peruuttamista.

    Kaikkiaan median vuotajajahti osoitti, että suuri osa toimittajista piti tärkempänä sitä mistä Jäätteenmäki sai tietonsa, kuin sitä mitä Washingtonissa todella tapahtui. Tärkeysjärjestystä voi perustellusti oudoksua. Juha Keskinen totesikin Iltelehdessä 12.3.2003: ”Kun oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti esiin Irak-politiikkamme ristiriitaisuudet, monet poliitikot ja lehdet kiiruhtivat tuomitsemaan hänet. Asian selvittämisestä ei niin tuntunut väliä olevan”.

    Toimittajat osoittivat lisäksi kaksinaismoraalia suhtautumisessa salaisiin asiakirjohin. Tiedotusvälineet tuskin ovat jättäneet julkaisematta yhtään salaista asiakirjaa sillä perusteella, että sen vuotaminen on ollut rikos – tällaisilla paljastuksilla pikemminkin ylpeillään. Irak-jupakassa asia oli päinvastoin, vuotajan teon rikollisuudella iskettiin raskaasti Jäätteenmäkeä. Salaiset asiakirjat julkaisseet iltapäivälehdet olivat sankareita, Jäätteenmäki roisto. Mitään selitystä tähän epäloogisuuteen ei ole esitetty.

    Professori Keijo Korhonen kommentoi 16.5.2003 kolumnissaan mm. Ilkassa Jäätteenmäen asemaa: ”Kun Lipposen keskustelumuistiot laadittiin, kansanenedustaja Jäätteenmäki ei ollut hallituksen jäsen. Hän ei ollut ulkoministeriön virkamies eikä millään muullakaan tavalla virkavastuuasemassa. On yhdentekevää, vilauttiko hän journalisteille omia muistiinpanojaan vai suoraa kopiota Lipposen Washingtonin-muistiosta. Riippumatta siitä, miten Jäätteenmäki oli tiedot haltuunsa saanut, hänellä oli täysi oikeus saattaa silloinen pääministeri poliittiseen vastuuseen tekosistaan”.

    Korhosen argumentti on loogisempi kuin median uusmoralismin perusta. Näin siitäkin huolimatta, että Jäätteenmäeltä oli ehdottomasti poliittinen virhe hankkia vuotaja presidentin kansliasta. Hänellä oli täydet mahdollisuudet päästä pääministeriksi, jonka täytyy pystyä luottamukselliseen yhteistyöhön presidentin kanssa. Oma tiedottaja presidentin kansliassa, tämän selän takana, oli siinä tilanteessa harvinaisen huono ajatus.

    Julkaistu: Journalisti 6.8.2004

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Saimme taas seurata siionistien yököttävää tekopyhyyttä, kun Obama vietiin Raoul Wallenbergin ”muistotilaisuuteen” Tukholmassa. Obama lupasi ”selvittää” Wallenbergin kohtaloa. Me kaikki tiedämme, että hänet surmasivat kommunistisen Venäjän (siionistiset) voimat.

    Miksi Obama ei luvannut selvittää kreivi Folke Bernadotten kohtaloa? Ai niin, mehän jo tiedämmekin, että hänet tappoivat israelilaiset juutalaisterroristit, joista yksi sittemmin palkittiin jutalaisvaltion pääministerin viralla.

    Näin toimii juutalaisvaltio. Huomautan, että Israel kutsuu itseään ”juutalaisvaltioksi”, joten on turha urputtaa antisemistismistä. Me emme saa kutsua valtiotamme kristittyjen valtioksi, mutta juutalaiset saavat kutsua omaansa juutalaisvaltioksi.

    Näin toimii juutalaisvaltio.

    Miksiköhän Obama on unohtanut aikaisemmat Usaof Israelin ”kemialliset” sotatoimet: Napalmin tolkuton käyttö Vietnamissa ja se kaikkein liikuttavin voimannäyttö, kun USA tappoi n. puoli miljoonaa siviiliä Japanissa elokuussa 1945. Mikä mättää, eikö mies muista?

    Israelilainen huippupoliitikko jo sen sanoi: ”Mitä ne japanilaiset aina ruikuttavat, hehän saivat ansionsa mukaan.”

    Oh Lord, minä toivon, että siionistivaltio saa joskus ansionsa mukaan… Oh Lord…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Tänään HS otsikoi taas (polvillaan siionistien edessä):”Natsirikollisia jahdataan yhä”.

    Näinhän se on. Ja kun kaikki nämä ”rikolliset” ovat haudassa niin sitten varmaan jahdataan niitä, jotka eivät kumarra Davidin tähteä tarpeeksi syvään. Samaan aikaan Israelissa sotarikolliset köllöttävät ja siionistisen USA of Israelin bunkkereissa arvotaan, mitä Israelin naapuria tänään pommitetaan. Israel ja siionistit voivat elää vain, jos kaikki naapurit on saatu pommittamaan toinen toisiaan.

    Näin toimii juutalaisvaltio. Juutalaisten juutalainen valtio, jossa asuu juutalaisia.

    Ymmärrän todella hyvin Irania. Kun kaikki sen naapurit on kohta pommitettu kivikauteen niin mitä jää jäljelle vanhoille persialaisille. Minäpä kerron: Ydinase. Vain sitä juutalaisten valtio, eli Israel, kunnioittaa. Sillä itsellään on se, mutta naapureilla ei saa olla. Seon juutalaisten valtion logiikkaa. Juutalaisten juutalaisen valtion logiikkaa. ”The Jewish State”.

    Ja jos sitten joku joskus hyökkää tätä juutalaisvaltiota kohtaan niin jäljelle jää kuuluisa ”Samson-optio”. Tämän option mukaan oikea kosto tästä on maailman syökseminen ydintalveen. Lähde: Wikipedia: ”Samson-optio”.

    Näin toimii juutalaisten juutalaisvaltio aka Israel. He kutsuvat sitä itse ”The Jewish State”.

    Missä on ”The Christian State”? Tai missä on ”The White Man’s State”?

    Me tiedämme jo, missä on juutalaisten valtio. Se on Israelissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. HS on sionistien juttu ja pikemminkin Suomi on sen edessä polvillaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Siis koko syyrian homma on provokaatiota irania varten.?? Ihmettelinkin mihin se usa:n höökimis into hävisi iraniin päin. Ja vielä venäjää koijataan hommassa esiin. Mikäs tässä on kuviona taustalla? Varmaan aivopiereskelin nyt. Oikaiskaa toki.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Finanssieliitti organisoi jnäköjään älleen median avustuksella taas suursotaa. Pankit ovat ainoita jotka sodista hyötyvät kun jälleenrakennus on tehtävä lainojen turvin – saavat niskalenkkiotteen niin yksityisistä kuin valtioistakin. Kuka keksisi miten päästään vapaaksi rahan vallasta?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Yritän syöttää sellaista väittämää, että ihminen on ollut ennen rahaa, koska raha on ihmisen keksintö. Vai mistä se on tullut – ’Lentävä spagettihirviö’ keksi ja antoi heti ensimmäisille tapaamilleen Homo sapiens lajin edustajille ?

          Kun puhutaan ’rahan vallasta’ yleensä tarkoitetaan sellaista järjestelmää, jossa hyödykkeitä vaihdetaan yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä eli rahaa vastaan. Siinä yleensä pärjää parhaiten sellainen popula, joka tuottaa tehokkaasti myytävissä olevia hyödykkeitä – kasvattamalla niitä, kaivamalla tai pumppaamalla maasta, tekemällä niitä lopputuotetta helpommin saatavilla olevista raaka-aineista, jnpp. ja vaihtaa tuotoksensa rahaksi ja edelleen rahan muiden tuottamiin hyödykkeisiin rationaalisesti.

          Ilman rahaa joudutaan tyytymään vaihtokauppaan, joka on yleensä paljon rajoittuneempaa ja tehottomampaa. Vaihtokaupan varassa yhteiskunnat tapaa jäädä aika alkeellisiksi ja elinkeinorakenne pelkistetyksi, eikä niissä pääse kehittymään kummoistakaan tiedettä tai tekniikkaa.

          Vastakohtana on ’miekan & co. valta’, jossa parhaiten pärjää se poppoo, jolla on eniten voimaa ottaa haluamansa hyödykkeet väkivalloin (tai sillä uhkaamalla) antamatta rahaa tai mitään muutakaan vastikkeeksi. Hyödykkeiden tehokas tuottaminen ei kannata, kun sellainen vain houkuttelee enemmän ryöstäjiä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. No tuosta nyt on jo aika kauan. Sitäpaitsi rahan ei tarvi olla tärkein asia. Esim. Hitler sanoi, että rahan tulee palvella kansaa eikä toisinpäin. Raharuhtinailla ei saa olla liikaa valtaa ja pankstereilla jne. On muitakin aikoja, jolloin on ollut etusijalla muut arvot kuin raha ja valta ei ole ollut rahanlainaajilla ja -vaihtajilla.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Aluksi: Mielestäni meidän pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Israel on JUUTALAISVALTIO. Se kutsuu itsekin itseään niin: The Jewish State. Israelissa siis asuu juutalaisia ja se on juutalaisten valtio,

    Puhutaan siis suoraan juutalaisista ja juutalaisvaltiosta. Olisin ylpeä, jos minusta puhuttaisiin näin suoraan: Hän on valkoinen ja hän on kristitty. Valkoinen ja kristitty. Ja toisaalta juutalainen. Tämähän on hienoa ja selvää suomen kieltä. Kristitty. Juutalainen. Valkoinen. 🙂

    No niin, siis tämä juutalaisvaltiohan on kaiken pahan takana Lähi-Idässä. Nimenomaan juutalaisvaltio varustautui ensimmäisenä ydinaseilla Lähi-Idässä. Tämä on fakta. Juutalaisvaltio, The Jewish State, on ydinasevaltio. Juutalaisilla on ydinase.

    Toisaalta juutalaisvaltio ei halua, että muilla olisi ydinase. Ei ainakaan sen naapureilla. Meille suomalaisille se sopii hyvin. Siis meille, valkoisille ja kristityille. Mutta ei juutalaisille. Sellainen on juutalaisten valtio, jossa siis valtaa pitävät juutalaiset. Hieno sana tämä juutalainen. Jotenkin niin selvä. Juutalaisvaltio ja sen ydinase. Juutalaisten ydinase.

    Tämä tällä kertaa. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Eivät tiedä vielä juutalaiset miten tässä suuressa mediasodassa käy kun internet valjastetaankin heitä vastaan. Vielä muutama vuosi sitten ei löytynyt internetistä kuin ehkä pari sivustoa jotka tarkastelivat kriittisesti juutalaisten touhuja. Nyt niitä on jo kymmeniä. Ja kohta jo satoja. Kun juutalaiset häviävät ensin mediasodan…sen jälkeen alkaa toisenlaiset toimet…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Venäjä ja Kiina ovat antaneet ymmärtää että he puuttuvat Syyrian tilanteeseen jopa sotilaallisesti mikäli juutalaisten johtama terroristikoaliitio iskee Syyriaan.

    Mikäli juutalaisten johtama terroristikoaliitio voittaa Syyriassa on enää jäljellä Iran. Syyrian menetys olisi jo kova takaisku Venäjälle. Tosin, ei ole täyttä varmuutta siitä miten tiukassa juutalaisten otteessa Venäjä ja Kiina ovat. Toisessa maailmansodassa USA ja Neuvostoliitto solmivat epäpyhän liiton. Kaksi vastakkaista napaa löysivät toisensa kuin tanssiparin. Se johtui yhdestä ainoasta syystä. Juutalaisista. Sekä USA että Neuvostoliitto olivat juutalaisten otteessa. USA ja Neuvostoliitto; juutalaisen oikea ja vasen käsi sodassa Saksaa vastaan joka kamppaili itsensä irti juutalaisten otteesta – hetkeksi.

    Jos Venäjä ja Kiina ovat tosissaan, viimeistään Iranissa heidän täytyy lyödä ydinasekortit pöytään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Hesarissa taas joku (siionistien nuorassa juokseva) naistoimittaja voivottelee, kuinka Suomi matkustaa pummilla, kun Suomeen on tullut vain 365 pakolaista Syyriasta ja Ruotsiin 15000.

    Tämä onneton aivopesty unohtaa mainita, että Israeliin on tullut NAAPURImaasta NOLLA pakolaista.

    Juutalaisvaltio auttaa pakolaisia organisoimalla kaasuhyökkäyksiä ja F16-hävittäjän penkiltä, mutta kaukaisen Pohjolan pitää ottaa oikeita ihmisiä vastaan.

    Samaan aikaan upporikkaat siionistit saavat 6000 USD/henkilö aseellista apua USA:sta Israeliin. Amerikkalaiset velkaantuvat ja antavat veaksiotetun rahan Israelille.

    Näin toimii siionisti: Saarnaa meille meidän velvollisuuksistamme ja pommittaa samaan aikaan naapureitaan. Tämä on juutalaisten juutalaisvaltio aka Israel.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Lisää infoa juutalaisten juutalaisvaltiosta eli Israelista.

    Luin tuossa juuri aivan loistavaa sivustoa: ” The Occidental Observer”.Siellä pistetään kiihkottomasti ja osaavasti siionistit paikkaansa. Uusimmassa artikkelissa Tobias Langdon kirjoittaa juutalaisten häikäilemättömästä kaksinaismoralismista. Artikkelin luettuasi tiedät, että JUUTALAISIA EI KOSKAAN KANNATA KUUNNELLA.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Painoin enteriä hiukan liika varhain. 🙂

      Edelliseen viitaten: Lukekaa ERITYISEN tarkoin Jennifer Rubinin mielipide. (Kuinka muuten nämä juutalaiset naiset voivatkin olla noin vastenmielisen näköisiä… Ihan kylmät väreet kulkevat ihoa pitkin.)

      Tuossa tyypiilisen ylimielinen (juutalaisten tavaramerkki) kuvailee sitä, kuinka Israelilla on ehdoton oikeus kiletäytyä ottamasta muita kuin juutalaisia maahansa, koska Israel ON PERUSTETTU JUUTALAISIA VARTEN. Samalla hän sanoo kuitenkin kaikin voimin kannattavansa kaikkien ”valkoisten” valtioiden sulauttamista (maahanmuuton kautta) monikulttuurisiksi.

      Miettikääpä tätä. Siinä juutalainen kertoo totuuden juutalaisuudesta.Juutalainen on eikoistapaus. Juutalainen voi diskriminoida. Juutalainen päättää itse.

      Me muut, goyimit, teemme puolestamme niin kuin juutalainen kehottaa. Muuten olemme antisemitistejä, tai vielä parempaa, kansallissosialisteja.

      Yksinkertaisesti, juutalainen sanoo avoimesti: ”Tehkää niin kuin me sanomme, älkää niin kuin me teemme.”

      Sellainen on juutalainen. Juutalainen on sellainen. On se juutalainen sellainen. Juutalainen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. USA of Israel toimii: USA of Israel rahoittaa Syyrian kapinallisia, jotta nämä voivat sitten järjestää wahhabiitti-saudiprinssin avulla kaasuhyökkäyksen Syyriassa. – Teosta syytetään tietenkin, Israelin juutalaisten toivomuksesta, Assadia.

    Näin toimii Israel. Juutalaisten ikioma juutalaisvaltio. A la Mossad.

    Valtamedia uskoo kaiken ja melkein, melkein päästiin pommittamaan Syyriakin Irakin kaltaiseksi itsemurhapommittajien maaksi.

    Israel ei lepää ennen kuin kaikki naapurit on pirstottu ja balkanisoitu. Karrelle poltettu. Se on siionistin unelma.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Lisää Israelista, valtiosta, joka itsekin sanoo olevansa juutalaisten juutalaisvaltio, joka on PERUSTETTU JUUTALAISIA JA VAIN JUUTALAISIA varten. Israel on siis juutalaisten juutalaisvaltio. Juutalaisten juutalaisvaltio. Juutalaisvaltio juutalaisille siis. Se on niin hyvä ja selvä sana, tämä juutalainen. Kaikki heti tietävät, mistä on kyse, kun sanoo juutalainen. Juutalainen. Jep, juutalainen.

    No niin, tämä juutalaisvaltio siis EI KUULU JOUKKOTUHOASESOPIMUKSIIN, mutta vaahtoaa hysteerisenä, jos jollakulla muulla on näitä aseita. Huomatkaa, että juutalaisvaltiolla, siis juutalaisten juutalaisvaltiolla ON JOUKKOTUHOASEITA. Israelilla on KUUSI YDINSUKELLUSVENETTÄ ja noin 200 BALLISTISTA YDINOHJUSTA.

    Tämä muista maista syvästi huolestunut juutalsiten juutalaisvaltio PYSTYY TUHOAMAAN MINKÄ TAHANSA SUURKAUPUNGIN VEDEN ALTA, NOIN VAIN.

    Sellainen on tämä herttainen juutalaisvaltio, jossa asuu juutalaisia ja joka on perustettu juutalaisille.

    Eipä ole ihme, miksi juutalaisvaltio on koko ajan ollut sotatilassa – se haluaisi jo vihdoinkin käyttää joukkotuhoaseitaan, kun vain saisi syyn. Mutta ei, kukaan ei hyökkää juutalaisvaltion kimppuun ja Gazaa ei voi pommittaa ydinaseilla, kun laskeuma, Herra paratkoon, voi uhata juutalsivaltion juutalaisia.

    Näin toimii juutalaisten juutalaisvaltio. Se juutalaisten juutalaisille luoma ja se on kykenevä tuhoamaan meidät kaikki. Sellainen on juutalaisten juutalaisvaltio eli Israel.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. Tästä tilanteesta voi tehdä johtopäätöksiä. Koska Suomikin on mitä on, ei johtopäätöksiä enää kannata kertoa julkisesti. Mikä osaltaan vahistaa näitä johtopäätöksiä.

    Eikä kai maksa vaivaa julistaa johtopäätöksiä, jos kerran tilanne on mikä on. Mitä sitä enää repimään, kun on pääsiäiset pöksyissä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Päinvastoin, päinvastoin.

    Olen viime aikoina lakanut käyttämään sanaa juutalainen juutalaisista puhuttaessa. On suorastaan erikoista, kuinka tämä itsestäänselvyys herättää intohimoja. Toiset ovat heti juonessa mukana ja tietävät, mistä on kyse, kun puhutaan juutalaisista. Silloinhan on kyse juutalaisista, tietenkin.

    Sitten ovat nuo aivopestyt, joiden mielestä sanaa juutalainen käyttävä on kansallissosialisti, Kummallista, mien juutalaisista voi puhua, jollei käytä sanaa juutalainen. Juutalainenhan on juutalainen. Ja kansallissosialisti on kansallissosialisti. Olisipa heitäkin…

    Jostakin kerran luin, että jos New Yorkissa käyttää kokkareilla (tiedättehän nuo juutalaisten keksimät pirskeet, joissa seisotaan lasin kanssa ja juutalaiset puhuat mukavia) sanaa juutalainen niin samntien voit kuulla neulan putoavan.

    Mikä siinä sanassa juutalainen on niin erikoista ? Onhan noita sanoja: juutalainen, kristitty, muslimi, buddhalainen, ja sitten on taas juutalainen.

    Ja mikä siinä on, että juutalainen häpeää nimeään? Esimerkiksi tämä Chaim Levine, joka muutti nimensä Chuck Lorreksi. Häpeävätkö juutalaiset isänsä nimeä? Merkillistä.

    Heistä ei saa sanoa juutalainen, vaikka he ovat juutalaisia. Ja he häpeävät isänsä nimeä. Sellaisia ne ovat, juutalaiset.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Kenian pääkaupungissa Nairobissa Israelilais omisteisessa Westgate kauppakeskuksessa on median mukaan ammuttu ihmisiä ja aseistautunut joukko olisi ottanut panttivankeja.

    Samaan aikaan on Israelin pääministeri väittänyt että Iran olisi suunnitellut iskua Israelilaisia kohteita vastaan Keniassa. Israelin operaatio Syyriassa ei ole sujunut toivotulla tavalla.

    Hiljattain on internetiin ilmestynyt video, joka väittää että meneillään oleva kauppakeskusdraama Nairobissa on täyttä sumutusta. Huijausta. Ketä tässä nyt pitäisi uskoa?

    Mitä tuolla kauppakeskusessa todella tapahtuu?

    Tämä video saa tapahtumat tuolla kauppakeskuksessa näyttämään aika naurettavilta.

    http://trutube.tv/video/13969/Kenyan-Jew-Mall-Hoax-The-Camera-Man-Can-vid-banned-on-JewTube

    Juutalaisten omistama Youtube poisti kyseisen videon.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. Tehdään vain kaikessa samoin kuin juutalaisvaltion, Israelin, juutalaiset tekevät:

    He eivät ota YHTÄKÄÄN pakolaista Syyriasta. He eivät ota pakolaisia, koska heidän maansa on VAIN JUUTALAISIA VARTEN. Sellaisia ovat juutalaiset.

    Miksi SUOMALAISTEN PITÄÄ OTTAA, kun maailman ”humaaneimmat ihmiset eli juutalaiset” eivät ota?

    Kysykää tätä Halla-Aholta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Tehdään mekin Suomessa tässä ydinaseasiassa kuten juutalaisvaltion juutalaiset eli hankitaan ydinase ja sitten vaaditaan suu vaahdossa, että kaikki naapurit pysyvät ydinaseettomina. Jos he ievät tähän suostu niin pommitetaan näitä niskuroivia naapureita.

    Näin toimii juutalaisvaltion juutalainen. On se juutalainen sellainen: Minulla on, mutta muilla ei saa olla. Hassunhauska, eikö olekin?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat