Suunnitelma Euroopan tuhoavasta pakolaiskriisistä laadittiin jo 1940-luvulla

Saksan mielipuolisen ajatuspoliisin vainoama 87-vuotias kansallissosialistiaktivisti Ursula Haverbeck on tuottanut mielenkiintoisen videon Euroopan pakolaiskriisin salatuista taustoista.

Videon nimi on ”Hooton-suunnitelma ja siirtolaiskriisi”. Saksan ja Euroopan kansanmurhan yhteydessä puhutaan usein Coudenhove-Kalergin, Henry Morgenthaun sekä Theodore Kaufmanin suunnitelmista, mutta mikä on ”Hooton-suunnitelma”?

Kuten olemme uutisoineet, Saksassa jo lähes 40 prosenttia alle 5-vuotiaista on maahanmuuttajataustaisia. Saksalaisia ollaan siis tappamassa kovaa vauhtia sukupuuttoon avoimien rajojen politiikalla.

Haverbeck menee videon aluksi Euroopan siirtolaiskriisin historiallisille juurille ja muistuttaa, että Amerikassa asuva juutalainen historioitsija Yuri Slezkine on kutsunut 1900-lukua ”juutalaiseksi vuosisadaksi”.

Haverbeck siteeraa Slezkinen kirjaa The Jewish Century, jossa historioitsija toteaa, että ”juutalainen vuosisata” alkoi 1889 järjestetyn Ranskan vallankumouksen muistokongressin myötä.

Kongressin aikana suunniteltiin poliittista strategiaa 1900-luvulle. Kongressissa puhuttiin jo ennakoiden suursodista, Saksan hajottamisesta sodan seurauksena sekä Preussin, Itävallan ja Venäjän keisareiden syrjäyttämisestä. Lisäksi Venäjästä tahdottiin tehdä ”sosiaalisten kokeiden” laboratorio, niin kuin kommunistivallankumouksen myötä kävikin.

”Juutalainen vuosisata” käynnistyi kunnolla siis Venäjän kommunistivallankumouksen yhteydessä. Tätä seurasi 1933 kansainvälisen juutalaisyhteisön sodanjulistus Saksan uutta hallitusta vastaan sekä holokaustivalheet.

Haverbeck toteaa, että saksalainen Hugo Wellems on kutsunut 1900-lukua ”valheen vuosisadaksi”.

Wellems on muun muassa kirjoittanut siitä, kuinka saksalaisista levitettiin holokaustivalheita vastaavaa kauhupropagandaa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa ja erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana. Saksalaisia syytettiin perättömästi esimerkiksi pienten lasten sadistisesta silpomisesta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen propagandavalheiden myönnettiin olevan perättömiä, mutta toisen maailmansodan jälkeen näin ei enää tehty. Saksalaiset hirtettiin valheelliseen syyllisyydentunteeseen.

Valtamedia rakasti saksalaisten kansanmurhaan kannustavaa kirjaa alusta asti.
Valtamedia rakasti saksalaisten kansanmurhaan kannustavaa kirjaa alusta asti.

Saksa päätettiin tuhota hävittämällä saksalainen verenperimä

Toisen maailmansodan aikana Amerikassa julkaistiin Haverbeckin mukaan kolme merkittävää kirjoitusta, joissa pohdittiin samaa kysymystä: ”Mitä teemme saksalaisille sodan jälkeen?”

Ensimmäisenä kysymykseen vastasi antropologi, tohtori Earnest Hooton (1887–1954). Hän laati niin sanotun Hooton-suunnitelman, jonka osia on julkaistu hiljattain saksaksi. Tekstin virallinen nimi on Sotaisuus on jalostettava pois saksalaisista (1943).

Hootonin mukaan saksalaisten verenperimää oli siis järjestelmällisesti muutettava, jotta maa ei enää koskaan muodostaisi sotilaallista uhkaa.

Toisena kysymykseen vastasi juutalaisen B’nai B’rith –loošin jäsen Louis Nizer (1902–1994). Nizer kirjoitti kirjan nimeltä Mitä tehdä Saksalle. Nizerin mukaan ”saksalaisongelma” voitaisiin ratkaista väestönsiirrolla (saksalaiset korvattaisiin toisella kansalla), saksalaisten joukkotuhonnalla tai Hootonin ehdottamalla ”rodunjalostusohjelmalla”.

Kolmantena kysymykseen vastasi juutalainen Theodore Kaufman (1910–1978), jonka verenhimoisesta Saksan on tuhouduttava –kirjasta myös Magneettimedia on julkaissut artikkelin.

Yhdysvaltojen presidentti Franklin Roosevelt tunsi Haverbeckin mukaan Kaufmanin, Nizerin ja Hootonin teokset hyvin ja levitti niitä innokkaasti Amerikan johtaville poliitikoille. Kyse ei siis ollut pienestä kiihkojuutalaisesta ryhmästä, vaan visiot Saksan täydellisestä tuhoamisesta innostivat Amerikan korkeinta valtiojohtoa.

Haverbeck tiivistää kolmen teoksen tärkeimmät tavoitteet:

  1. Saksa on pilkottava useaan osaan. Näin on sittemmin tehty.
  2. Saksalainen koulutusjärjestelmä on tuhottava. Näin on tehty – kouluista on tehty kulttuurimarxistisia propagandakoneistoja.
  3. Kansallissosialismi on murskattava Saksassa. Näin on sittemmin tehty ankarien lakien nojalla.
  4. Valkoisten saksalaisten syntyvyys on minimoitava. Näin on sittemmin tehty – valkoisten sijaan Saksan väestönkasvu on kokonaan ei-eurooppalaisten maahanmuuttajien vastuulla.
  5. Saksa on hukutettava miljooniin ei-saksalaisiin maahantunkeutujiin. Näin on sittemmin tehty.

Valkoiset saksalaiset ovat käytännössä lopettaneet lisääntymisen. Yhä useampi lapsi syntyy joko seka-avioliitto- tai maahanmuuttajaperheisiin. Hootonin suunnitelma toteutuu kiihtyvällä vauhdilla – alkuperäisten saksalaisten verenperimää hävitetään parhaillaan!

Haverbeck puhuu videolla myös WTC-iskujen jälkeisestä kehityksestä Lähi-idässä sekä siitä, kuinka Israelin puolesta käyty ”terrorisminvastainen sota” on luonut täydelliset puitteet Hooton-suunnitelman toteuttamiselle.

Samasta aiheesta on kirjoitettu kattavasti artikkelissamme ”Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset”.

 

Lue myös:

Tietopaketti Suomen pakolaiskriisistä aloittelijoille
Tärkeä video: syyrialaistyttö kertoo pakolaistulvan todellisen syyn
Yleisradio valehteli Ursula Haverbeckin oikeudenkäynnistä
86-vuotias nainen haastaa Saksan juutalaiset oikeuteen valehtelusta!

25 kommenttia

  1. Mitä muuta voi olettaa uuden mantereen asukkailta kun muistaa että ne muodostuvat muualta maailmasta poispotkitusta rikollisesta aineksesta: ihmiskuonasta. Se kuitekin ihmetyttää että suurin osa eurooppalaisista antaa noiden rikollisten jälkeläisten harrastaa villinlännen meininkiä euroopassa yhä edelleen. Missä on se inteligentti kansanosa joka näkee hämäyksen taakse? Vai onko suomalaistenkin äo niin alkainen nykyään että se ei ymmärrä tulevaisuutta?

    Vai onko jokaisella oma napa niin suuri keskipiste elämässä ettei sen ulkopuolella ole elämää?

    Plusääni(46)Miinusääni(1)
  2. Tuossahan taas juutalaiset sitä »lopullista ratkaisuaan» olivat pakottamassa. Kyllä jokainen ajatteleva ihminen tajuaa holokaustin olevan valhetta. Jokainen joka sitä ei vielä tiedä, ei ole vain joko lukenut tarpeeksi tai ei halua/uskaltaa myöntää sitä (itselleen). Lopulta vain totuus voi voittaa ja Herra tulee murskaamaan valheenpuhujien päät.

    Muuten, jos joskus ahdistaa ja vituttaa esim. päättäjiemme ynnä muiden riemuidioottien toilailut, niin muista tämä: aito suomalainen ei ole edes samaa geeniperimää tämän rosvosakin kanssa, joten ei heillä voi ollakaan samat, kansan parasta ajavat tavoitteet, vaikuttimet ja eettiset normit kuin meillä!

    Plusääni(37)Miinusääni(2)
  3. Käynnissä on kilpailu ”aikaa” vastaan. Kyse on siitä, ehtivätkö Euroopan kansat ymmärtämään ja näkemään mihin heitä ollaan viemässä ja mitä tekemässä. Mitä ja kuta enemmän rohkeat peruskansalaiset, nationalistiset kansalaisjärjestöt ja vaihtoehtomedia nostavat äänensä valtaeliitin ja valtamedian monikulttuurisuusaivopesua vastaan, se aiheuttaa ikävää säröä siihen ”enkelikuoroon”, joka tuudittaa kansakuntia kohti väistämätöntä kansanmurhaa ja ennen näkemätöntä teurastusta sekä valkoisen rodun hävittämistä maan päältä korvaamalla se alikehittyneillä sekasikiöillä, joka on kuin tyhmä mullilauma varustettuna muutamalla perusvietillä.
    Euroopan puolustustaistelun täytyy olla kollektiivinen kulttuurinsa, kielensä, sivistyksensä ja uskontonsa puolesta. Hyökkäys Saksaa vastaan on hyökkäys koko Eurooppaa vastaan. Saksa on aina ollut suuri kansakunta Euroopan historiassa kaikilla elämänaloilla aina Rooman valtakunnan ajoista lähtien se on ollut Julius Ceasarille pelon aihe pelottomine sotureineen, jotka kaikesta ”jälkeenjääneisyydestään” verrattuna Rooman sotakoneeseen ovat laittaneet kampoihin lukuisissa taisteluissa puollustaen ja hyökäten vähääkään Legioonalaisia ja heidän teknistä ylivoimaansa peläten. Lyhyesti sanottuna. Germaaneilla oli munaa. Jokaista voimakasta, tuotteliasta ja nerokasta kansakuntaa vihataan ja tehdään sotasuunnitelmia kylmistä strategisista ja taloudellisista syistä, keten Iso-Britannia ja erityisesti Winston Churchill Isossa-Britanniassa muisti pauhata Saksan muodostamasta vaarasta maalleen. Molemmat harjoittivat ja molemmilla oli valtapolitiikkansa harjoittamiseen yhtä legitiimit oikeudet, mutta vain Saksan olemassaolo demonisoitiin koko Euroopan mittakaavassa. Ranska tuo entinen suurvalta tunsi alemmuutta ja kateutta suuressa ylpeydessään tepastellen kuin Riikinkukko, mutta kaikki se ylvästely oli tyhjää täynnä.
    Jos Saksa elää ja voi hyvin kooten valkoisen kansakuntansa syrjäyttäen Mutti Merkelin tuon Itä-Saksan mädättämän haihattelijan ja lähettää hänet kamelin selässä sinne mihin aurinko ei paista (Arabia), silloin tummat pilvet ovat väistyneet myös Euroopan muidenkin kansojen taivaalta. Juutalaiset ovat kuin satiaisia, kutsumattomia vieraita.

    Plusääni(30)Miinusääni(0)
    1. Ei ole enää kuin muutama vuosi aikaa estää ja pysäyttää Euroopan valkoisten rotujen tuho ja kansanmurha.

      Muslimit ja afrikkalaiset lisääntyvät kuin torakat ja samalla valkoihoiset saavat vain noin 2 lasta perhettä kohden.

      On kyllä tämä monikulttuurisuus nerokas ja salakavala tapa tuhota Eurooppa ja sen valkoihoiset kansat.

      On kyllä tämä kulttuurimarxismi nerokas tapa aivopestä valkoihoiset hyväksymään oman rotunsa kansanmurha. Ja kun Eurooppalaiset vielä joutuvat maksamaan sen itse elättäessään näitä kehitysmaiden parasiittejä, mikä on sama kuin joutuisi kaivamaan oman hautansa.

      Plusääni(35)Miinusääni(1)
      1. Aika hyvällä aineksella korvaantuu saksalainen ja eurooppalainen perimä.

        Ei yhtään rauhatonta ja sotaisaa porukkaa noi tummahipiäiset.

        Ennen pitkää Eurooppa kelpaa edes turistikohteeksikaan.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. Miten tähän yhtälöön sopii se, että Yhdysvalloissa 17% populaatiosta on saksalaista verenperimää. Suurin etninen vähemmistö Yhdysvalloissa ovat saksalaiset. ?

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
    1. No ei todellakaan ole, niin siksi se ei sovi. Vaikka laskisit ne juutalaiset ympäri maailmaa, jotka varmasti kaikki kutsuvat itseään ”entisiksi saksalaisiksi”, vaikka olisivat mistä lie venäjän tai ukrainan perukoilta tai vaikka espanjasta, kun se on vaan mediatrendikästä olla amerikanjuutalainen ”saksasta”, toisin kuin jos olisit vaikka Texasista,
      jossa nämä ansioituneet juutalaiset pitivät mustia orjia jo silloin parisataa vuotta sitten.

      Kaikkihan ne on (juutalaiset) nykyään olleet Konzentrationslagerissa, ja jos ikä ei sovi, niin ainakin esi-isät, vaikka olisivat olleet oikeasti kaupungin rikkaimpia korruptoituneita orjien pitäjiä ja koronkiskureita.

      Plusääni(8)Miinusääni(3)
  5. Taistelun aika on nyt!

    Enää 45 pv Pohjoismaiden Vastarintaliikkeen voimannäyttöön Tukholmassa!

    Jokaisen itseään kunnioittavan kansallismielisen on oltava mukana. Mitä suurempi joukko sitä selvempi viesti.

    Pelätä ei tarvitse. Tämä ryhmä ei pelkää ketään eikä mitään.

    Olen ylpeä siitä, että saan olla mukana.

    Plusääni(21)Miinusääni(1)
  6. itse laittaisin lusikan soppaan ja hämmentäisin sitä muutamalla muulla esimerkillä kuinka ihmisiä johdatetaan harhaan teesillä ja anti-teesillä jota tehdään joka asialla.!

    Eli kehitetään vastakkain asettelu ja sitä käyttäen muokataan yhteiskuntia,tai koko maa plane (tt)aa tiettyyn suuntaan.
    Femisnismi on yksi esimerkki kuinka konttroloidaan ihmisten syntyvyyttä, ja kuinka saadaan naiset ja miehet tappelemaan keskenään .
    Tässä Videossa feministit halusivat vastauksia ja yksi mies myös antoi vastauksia:

    ja poiketaan hieman lisää alkuperäisestä kontekstistä mutta kaikki liittyy yhteen.(Hajoita ja Hallitse)

    Tässä on Lana Lokteff radio ohjelmassaan puhumassa valkoisten naisten kanssa kuinka eurooppalaiset naiset ovat saanneet tarpeeksi heihin kohdistuneesta vihasta ja siittä kuinka vaalea rotua yritetään tuhota kokonaan,ja näitä naisia demonisoidaan sen takia koska feministit eivät halua että nämä naiset saisivat äänensä kuuluviin,
    koska he olisivat erittäin hyviä roolimalleja ja esimerkkejä siittä kuinka naiset voivat ajatella oikeasti itsenäisesti ilman että feministi liike käyttää heitä hyväkseen ja eivät sortuisi tappelemaan omaa rotuaan vastaan eikä omia miehiä vastaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=3bR_Hg1aTrQ

    ylipopulaatiota käsittelevä opetus video,
    tehty tikku-ukoin jotta kaikki ymmärtää.(itse mukaan lukien)
    videossa käsitellään ylipopulaatio-valetta ja kerrotaan totuus.
    https://overpopulationisamyth.com/
    Tai:

    Lisää asiaa öljystä (maan sisällä kehittyy uutta öljyä tietyin aika välein) ja kiinan kummitus kaupingeista ja miten keinotekoisesti öljyn hintaa pidetään yllä,ja miten kiinan kummitus kaupungit liittyvät tähään.

    Tekisin semmoisen huomautuksen että kun laitatte Rva Haverbeckin videon kontekstiin ja ymmärrätte ettei usa koskaan sotinnut iraq/syyria akselilla koskaan öljyn takia vaan juuri tämän takia mitä Haverbeck kertoo,
    eli pakolaistulvan aikaan saamiseksi.’

    öljyyn tietenkin liittyy co2 päästö jota käsitellään myös.(co2 = kasvikunnan ruoka)
    Episode 241 is a very important discussion regarding oil and so-called “fossil fuels” and “peak oil”, with Greg Quinones, titled: “Abiogenic Petroleum: Peak Oil and “Fossil Fuels” – Debunked”.

    ja sitten löytyy vielä yksi kanava jossa käsitellään elokuvia ja kuinka niihin on lisätty subliminaalista tietoa tai paremminkin occultista tietoa,mm Stanley Kubrick laittoi /piilotti omiin elokuviinsa tietoa,
    esim Hohto elokuva oli reemasteroitu versio hitchcockin elokuvasta ja Kubrick piilotti siihen tietoa apollo 11 lennosta.
    Hitcock kirosi elokuvan syvimpään persreikään sen takia,Kubrick teki myös kuuluisan kuu lennon hollywoodin kellarissa ja jotkut luulevat että usa kävi kuussa vielä tänä päivänäkin!

    Mene ja tiedä sitten jos 4.10-2016 tapahtuu jotain.
    mutta hollywoodi on jemmannut pähkinöitään lukuisiin elokuviin ja tässä on yksi tulkinta Back to the future elokuvasta jossa on tuo kyseinen aika.
    alla lyhyt traileri.
    https://www.youtube.com/watch?v=44bclHd9BuY&list=PLSb2PIreQeTBdViR5m1srjk4mnJlVSZ-W&index=3

    Myös IMF noita akka Christine Lagarde on päässyt videoon koska hän käyttää Gematria/numerologiaa eräässä media haastattelussa.
    https://www.youtube.com/watch?v=D-230dtelh8&list=PLSb2PIreQeTBdViR5m1srjk4mnJlVSZ-W

    onko san onofre seuraava false flag eventi vai??

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
      1. Olisi hyvä tietää enemmän mihin Lana Lokteffin solutusväite perustuu? Vai onko samaa sarjaa ”yhdeksän miljardin muslimin kanssa”:) Koitin parilla hakukoneella (Google ja Duckduck) löytää useallakin hakusanalla tietoa asiasta, mutta en onnistunut. nimi+exposed/jew(ish)/infiltrator jne. Täytyy olla tosi insider tietoa siis tai harhoja/ylitulkintaa. Hänhän on ollut juttusilla kaikkien alan kärkinimien kanssa, Kyle Hunt, Scott Roberts, Yeager, McCarthy jne.

        Ainoa kritiikki mitä lyhyellä haulla löysin liittyi hänen tapaansa puhua wasp naisten puolesta vaikka on slaavi, ja näin olen omaa todennäköisesti jonkin asteisia identiteettiongelmia kun omat juuret ja kasvuympäristö poikkeavat. Joku pitää ehkä sitä juutalaisuuden merkkinä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. McCarthy on pöllyttänyt Lanaa jo monessa ohjkelmassa ja kertoi tämän taustan olevan melko saletisti juuri itäjuutalainen. Onhan noissa usein aan ihmisiä, jotka sitten alkavat etääntyä tai ovat jo valmiiksi ohjelmassa vain mielenkiinnon vuoksi tai tietystä syystä. Kyle meni joskus haastattelemaan Mark Weberiäkin, tosin ilmeisesti siksi, että ei tiennyt hänen petoksistaan ja mietteistään. Mutta olihan äsken juutalainen filmiohjaajakin erityisestä syystä. Lana antaa tilaa karseille tyypeille ja on puffannut näiden kanssa älytöntä naisvihaa ja pliisua Altrightia.

          Plusääni(4)Miinusääni(0)
          1. Okei, kiitos selvennyksestä. Voihan tuo pitää paikkaansa. En ole niin paljon noiden ohjelmia kuunnellut, että olisi sattunut korviin. Mutta pitäisin edelleen optiona harkitsemattomaan käytökseensä venäläisyyttä joka anglosakseille voi näyttäytyä tökerönä ja sovinistisena. Jotkut venäläiset osaavat olla todellä töykeitä. Monet tietty hyvin lämminsydämisiä myös. Noilla jenkkitoimijoilla ei varmaan ole niin läheistä kokemusta venäläisistä kuin meillä Suomessa ja kaikki sen tyyppinen käytös siten helposti nähdään juutalaisena.

            Plusääni(4)Miinusääni(0)
    1. Tuossa Episode 241 -videossa sanotaan, että öljyteollisuus on itse omaa ahneuttaan luonut keinotekoisen illuusion öljyn loppumisesta (Peak Oil).

      Muistan, esim. kuinka zeitgeist -liike mainosti Peak Oil -teoriaa vahvasti. Ja aina kun aivopesussa on mukana myös hollywoodin elokuvateollisuus pitäisi hälytyskellot soida.

      Ja tosiaan, jos öljy ei olekaan maaperästä loppumassa, vaan siitä on päinvastoin ylituotantoa, niin mitä tämä kaikki viime vuosien etanoli -öyhötys on?

      Ja mitenköhän asiat ovat esim. sähkön tuotannon kanssa? Esim. geotermisen voimalan tuotannosta saa paremman hinnan, jos sen myy ydinsähkönä tai hiilivoimana.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. Kansallisvaltiot nousevat! Kansallishenki voimistuu!

    Tässä puhuu Kreikan Kultaisen Aamunkoiton Ilias Kasidiaris.

    Kreikka on kovassa puristuksessa. Pankit, EU, matut ovat kuin syöpäläiset Kreikan kimpussa.

    Mutta Kreikka nousee ja Eurooppa nousee.

    Tässä puhuu myös ilmeisesti yksi Euroopan tulevista suurista johtajista.

    Tervetuloa myös käymään Suomessa Ilias Kasidiaris. Efaristo!

    https://www.youtube.com/watch?v=uiYJkn40EJQ

    Plusääni(10)Miinusääni(1)
  8. http://yle.fi/uutiset/3-6182638

    Harmaanieriä halutaan pois Inarijärvestä

    Inarijärveen ei enää istuteta harmaanieriää. Lapin Ely-keskus haluaa antaa elintilaa Inarijärven alkuperäiselle kalakannalle siialle, taimenelle ja raudulle – ja myös muikulle.

    Kanadalaista alkuperää olevalla harmaanieriällä on vuosikymmenten istutushistoria Inarissa. Kari Kyrön mukaan se on hyvä historia, mutta harmaanieriä saa nyt jäädä. Kala ei koskaan lähtenyt luontaisesti lisääntymään Inarijärvessä.

    Kyrö pitää sitä jopa onnena järven oman kalakannan kannalta: Voimakas ja suuriruokainen harmaanieriä ei saanut ylivaltaa järvessä. Pelko siitäkin oli, sillä joiltakin Ruotsin järviltä kantautui tietoja nieriän kudusta.

    – Kalan luontainen lisääntyminen Inarissa on meille ykkösasia. Emme kuitenkaan halua sitä, että vierasta geeniperimää oleva kala valtaa veden ja tuhoaa alkuperäisen kannan. Siksi meidän pitää kantaa huolta omista siioistamme, taimenistamme, rauduistamme ja muikuistamme. Niiden elinmahdollisuus Inarinjärvessä pitää turvata, Kyrö sanoo.

    KOSKISIPA SUOMEN KANSAAKIN SAMAT KUIN KALOJA!!

    Plusääni(14)Miinusääni(1)
  9. On aika kummallinen verotustapa, mitä meidän hallitus on tuonut esille.

    Ensinäkin tämä veneily on kotimaankulutusta parhaimmillaan. Veneilijä käyttää suurin osa lomaille säästettyä rahaa veneilyyn ja harvoilla jää rahaa ulkomaanmatkalle.
    Kun Suomalainen lähtee ulkomaille, menee rahaa hukkaan kokonaan. Eikö olisi nyt tärkeämpi verottaa kaikki ulkomaanmatkat ensin?
    Tässä tilassa voisi myös kysyä, löytyykö tuottavampaa kotimaan kulutusta.

    Toinen asia on että venevero saisi pahaa aikaan. Veneitä valmistetaan Suomessa paljon ja jos tällainen vero laitetaan rekisteröidylle veneille, niin kehitys ja valmistus muuttuu pienempään veneisiin. Alle 5,5 m ja kone teho alle 20 hv. Tarkoittaa että siirrytään pienempään veneeseen joka on vaarallisempi käyttää. Toinen asia on että teollisuuden kehitystyö suuntaa tällaisiin ja jos meinaa menestyä vientimarkkinoilla, pitää kehittää isompia veneitä, mutta ensin pitää saada ne myyntiin Suomen markkinoilla. Jos on venevero isommilla veneillä, niin ostetaan vähemmän, kehitys hiipuu ja vienti sen mukaan.

    Kolmas asia on että kun tämä laki astuu voimaan, poistetaan paljon veneitä rekisteristä. Nyt on veneitä paljon mitä ei tarvitsee olla rekisterissä, mutta huolellisia kansalaisia on rekisteröinyt siltikin. Nämä poistetaan rekisteristä samana päivänä, kun laki astuu voimaan. Isoja veneitä joka keräisi suuret verot, liputetaan johonkin muun maan lipun alle esim. Ruotsin tai vaikka Luxemburgin lipun alle. Näissä tapauksissa Suomen valtio menettää paljon enemmän, kuin mitä mahdollinen venevero antaisi lisätuloja. Vakuutusyhtiöt menettää vakuutuksen ja huoltoliikkeet voi menettää talvisäilytyksen tulot.
    Jos isot veneet liputetaan ulos, romahtaa meidän hyvin toimivaa kerhojen katsastustoimintaa.

    Tässä varmaan ajatellaan että mahdollinen verotus ei vaikuttaisi veneilyyn, mutta se on varma että veneily vähenee. Tässä tilassa tulee mieleen kaikki vierasvenesatamat ja niitten ympärillä toimintaa.
    Jos on maksanut 200 € veroa lomarahoista, niin on saman verran vähemmän kulutukseen.

    Hyvät kansalaiset ja arvoisaa Hallitus. Kumpi on parempi, laittaa perheen kanssa 200 € pyörimään turistikohteessa Kuopiossa ja siellä vierassatamassa tai maksaa 200 € suoraan Trafille?

    Minun mielestä 200 € Kuopion työllistää monta kerta enemmän.

    Kansa maksaa oman tuhonsa ja omiensa raiskaukset tapot ym muut! Saadaan lisää vähä älysiä neekereitä asuntojonojen ohi!!

    Ei hätää leijonien jääkiekko pelejä taas tulee pian! Juutalaiset onnistuu tällä kertaa hävittämään koko euroopan!! Mutta kun olen antisemitisti

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. Tota rodunjalostus suunnitelmaa olen pitkään itsekseni ihmetellyt. Tavoitteena vähemmän älykäs ja helpommin hallittava kansa? Tällaista uuden Euroopan ihmisen prototyyppiä ei ilmeisesti ole käytännössä testattu missään mitenkään? Idea pohjautuu siihen että sekoittamalla ihmisrotuja, niistä valikoituu jatkoon ihmisten heikommat ominaisuudet. Näin ei ihmisen kehityksen historiassa ole koskaan ollut. Jatkoon on aina selviytynyt vahvimmat, ja ominaisuuksiltaan ympäristöön soveliaimmat ominaisuudet tarjoavat geenit. Jos hetki mietitään lähi-idän kansojen historiaa, niitä kansoja ei ole voinut hallita kuin ihan oikeat diktaattorit rautaisella otteella. Jos nämä ominaisuudet sekoitetaan germaaniseen älyyn, järjestelmällisyyteen, pidättyväiseen perusteellisuuteen, kykyyn toimia rationaalisena ryhmänä, ei lopputuloksena todellakaan ole helposti hallittava lammaslauma. Voi olla koko perkeleitä hallintoalamaisiksi. 😀

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. ”jumala tuhoaa kaikki jotka eivät ole rotu puhtaita.”

        Minkä opin mukaan asiat noin ovat ?

        Sillä ainakaan Kristillisessä raamatussa ei ole rotuoppia. Eikä kristinusko ole peräisin mistään ihmisen keksimästä, kuten esim. juutalaisuudesta, kuten nyt tietyissä piireissä väitetään.

        Nykyjuutalaiset ovat raamatun aikojen fariseuksia, Talmudia (eivät Vanhaa testamenttia) pyhänä kirjanaan pitäviä ulkokultailijoita.

        Heidän lahkonsa syntyi Baabelin vankeuden aikana 500-luvulla e.Kr. He laativat – vesittääkseen ja kiertääkseen Jumalan sanan – siellä ns. perinnäissääntöään, joka on nykyisten juutalaisten pyhä kirja Talmud.

        Jeesuksen ajan juutalaiset olivat siis näitä fariseuksia (osa heistä tuli Jeesuksen vaikutuksesta Jeesuksen opetuslapsiksi). Saddukeukset sulautuivat fariseuksiin, ja niin Jeesuksesta lähtien ”juutalaiset” ovat tarkoittaneet perkeleen kansaa (Joh. 8:44), eivät Jumalan kansaa, joita aina ovat olleet kristityt. (siis aidot sydämen kristityt, eivät kaikenlaiset hyviin tekoihin perustuvien oppien lahkolaiset)

        Sillä on hyvä sisäistää, että täällä maailmassa on tosiasiassa vain kaksi olennaisesti erilaista uskontoa. Toinen niistä on uskonto, jossa uskotaan Kristukseen (= todelliset Kristityt, jotka ovat ottaneet vastaan evankeliumin ja Kristuksen sijaishyvityksen). Tämä on kristinusko.

        Toinen on tekojen uskonto, ja siihen kuuluvat kaikki ei-kristilliset uskonnot. Näille jälkimmäisille on yhteistä se, että iankaikkiseen elämään pääsemiseksi edellytetään ihmistekoja.

        Täällä lisää :
        http://blogit.mvlehti.net/coudenhove/2016/04/28/uskonnot-aseteknologiana/#comment-45

        Plusääni(2)Miinusääni(2)
    1. Miksauksen seurauksena eurooppalaisten keskimääräinen älykkyys putoisi 10-20 pistettä alaspäin. Arabit ovat sitä paitsi jo nyt jokaisen diktaattorin unelma: he ovat tyhmiä, eivät toimi autonomisesti, ovat hyvin kollektiivisia, eivätkä ole taipuvaisia kyseenalaistamaan asioita. Amerikan musta väestö ja Portugali ovat esimerkkejä siitä, miten käy kun eurooppalaisia miksataan muiden kanssa. Edellinen on pieneltä osin jonkinlainen välimuoto älykkyyden ja aggressiivisuuden suhteen ja suurimmilta osin täysin identtinen minkä tahansa mustan Afrikan valtion väestön kanssa. Portugalilaisten älykkyys puolestaan tippui vähintään kymmenen pistettä pohjoiseurooppalaisia alemmas miksauksen seurauksena. Jos portugalilaiset eristettäisiin muusta maailmasta, heidän nykyinen sivilisaationsa todennäköisesti romahtaisi ja unohtuisi ikuisiksi ajoiksi – tai ainakin elo olisi hyvin vaikeaa.

      Lisäksi:

      https://www.youtube.com/watch?v=02HZalIGsGg

      Plusääni(9)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat