Supervaltio EU:n tilalle – Ranskan ja Saksan uhkavaatimus

MV-lehti julkaisi suomennettuna Puolan TVP:ssä 27.6.2016 julkaistun jutun Saksan ja Ranskan suunnittelemasta supervaltiosta, jonka tarkoitus on korvata EU: ”Supervaltio EU:n tilalle – Ranskan ja Saksan uhkavaatimus

Eurooppalainen supervaltio EU:n tilalle. Tällaisen ultimatumin esitti Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier Visegrad-ryhmän valtioille Prahan kokouksessa.

Ajankohtaisohjelma Minęła 20 ja tvp.info -portaali saivat käsiinsä suunnitelmaa kuvaavan 9-sivuisen dokumentin, jonka ovat allekirjoittaneet Saksan ja Ranskan ulkoministerit.

Jos dokumentin kaavailut toteutuisivat, niin EU:n sijaan syntyisi yksi eurooppalainen valtio, joka olisi riippuvainen nykyisistä EU:n vahvimmista pelureista.

Ei mitään omaa

Jäsenvaltioilla ei olisi tosiasiallisesti oikeutta omaan armeijaan, omiin turvallisuuspalveluihin, erilliseen rikoslakiin ja omaan verojärjestelmään – lisäksi ne eivät voisi enää päättää verojen suuruudesta, eikä niillä olisi omaa valuuttaa tai keskuspankkia, joka kykenisi puolustamaan kansallisvaltion taloudellisia etuja.

Lisäksi jäsenvaltiot menettäisivät omien rajojensa hallinnan, eivätkä ne voisi enää itse päättää pakolaisten maahan ottamisesta ja heidän sijoittamisista alueelleen.

Projekti sisältää myös yhtenäisen viisumijärjestelmän käyttöönoton, sekä yhteisen ulkopolitiikan luomisen suhteissa muihin valtioihin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Dokumentin esitykset voivat johtaa myös siihen, että NATO:n roolille Euroopassa tulisi rajoituksia.

Tekstin esipuheessa Ranska ja Saksa kirjoittavat: “Valtioillamme on yhteinen kohtalo ja yhteinen arvopohja, joka luo perustan yhä tiiviimmälle unionille kansalaistemme välillä. Tavoitteemme on pyrkiä toteuttamaan poliittinen unioni Euroopassa ja kutsumme muita eurooppalaisia ottamaan osaa tähän hankkeeseen.”

Dokumentin yhdeksän sivua eivät jätä arvailujen varaan, mihin dokumentin valmistelleet valtiot aikovat ryhtyä.

Vuodetun dokumentin ensimmäinen sivu.
Vuodetun dokumentin ensimmäinen sivu.

Puolustusvoimat

Dokumentista voidaan lukea muun muassa:

“Yhden valtion turvallisuuden uhkaaminen merkitsee samaa kuin kaikkien muidenkin uhkaaminen ja siksi katsomme, että turvallisuus on yhteinen ja jakamaton kaikille. Katsomme, että EU ja eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä kuuluvat meidän perustavaa laatua oleviin intresseihin ja tulemme puolustamaan niitä kaikissa olosuhteissa.”

“Ranska ja Saksa omaavat yhteisen vision Euroopasta turvallisuusunionista, joka perustuu solidaarisuuteen ja jäsenvaltioiden väliseen keskinäiseen apuun yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan nojalla. Euroopan turvallisuuden varmistaminen, sekä osallistuminen rauhan rakentamiseen ja globaalin vakauden toteuttamiseen, ovat eurooppalaisen projektin ydinasioita.”

Saksa ja Ranska ehdottavat “European Security Compact” -elimen perustamista, joka tulisi käsittelemään “Euroopan tasolla kaikkia turvallisuuteen ja puolustukseen liittyviä aspekteja” ja “se varmistaisi siten EU-kansalaisten turvallisuuden kaikilla tasoilla”.

“Unionilla tulee olla mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa sekä siviili-, että sotilasoperaatioita mahdollisimman tehokkaasti ja sen tukena toimivat pysyvät siviilejä ja sotilaita koskevat komentoketjut. Unionin tulee voida luottaa pysyvään nopean toiminnan palkka-armeijaan ja on luotava yhteinen mekanismi tällaisten operaatioiden rahoittamiseksi.”

“Eurooppalaisen yhteistyön puitteissa jäsenvaltiot tulevat perustamaan puolustusta koskevan pysyvän yhteistyöjärjestelmän, jolla on kyky käynnistää joustavasti puolustusoperaatioita. EU-valtioiden tulee harkita, silloin kun tilanne sitä vaatii, merivoimien tai muiden EU:lle kuuluvien kykyresurssien käyttöä.”

EU-sotilaspoliisi-Saksa

Turvallisuuspalvelut

Saksalaisten ja ranskalaisten idean mukaan ensimmäinen askel uuden valtion tiedustelukoneiston perustamisessa on “yhteisen analyysijärjestelmän luominen strategisen ympäristömme seurantaa varten ja yhteisten intressiemme ymmärtäminen”.

Ranska ja Saksa ehdottavat, että EU laatisi omaa strategista ympäristöään koskevia säännöllisiä katsauksia, joista keskusteltaisiin Ulkoasioiden neuvostossa sekä Eurooppa-neuvostossa.

Näiden katsausten tulee olla “tilannearvioiden tekemiseen kykenevien riippumattomien rakenteiden laatimia ja nämä katsaukset perustuisivat Unionin tiedustelupalvelujen, operaatiokeskusten ja Euroopan ulkopuolisten tahojen asiantuntijoiden arvioihin”.

Näin hahmoteltujen rakenteiden tulee tuottaa “Euroopan tasolla hyväksyttäviä tiedusteluanalyysejä ja strategisia analyysejä”.

Ranska ja Saksa kaavailevat lisäksi eurooppalaisen tiedusteluyhteistyöelimen perustamista, “nykyisiä välineitä käyttäen ja kansallisia vaateita kunnioittaen; tietojen vaihdon helpottamista, maaryhmiä koskevien uhkaskenaarioiden laatimista, sekä “eurooppalaisen reagointikapasiteetin” ja “eurooppalaisten siviilipuolustusjoukkojen” luomista.

Euroopan yleinen syyttäjä ja rikoslaki

Dokumentista löytyy myös suunnitelma Euroopan yleisen syyttäjän toimiston valtuuksien kasvattamiseksi. Se on tähän asti toiminut vain EU:n taloudellisten intressien puolustamiseen liittyvissä asioissa.

Dokumentin laatijat esittävät toimiston valtuuksien laajentamista terrorismin vastaisen taistelun ja järjestäytyneen rikollisuuden alueilla. Dokumentin laatijoiden mielestä “tämä edellyttäisi jäsenvaltioiden rikoslakien harmonisointia”.

Maahanmuuttopolitiikka

Jos Saksan ja Ranskan kaavailemat esitykset toteutuisivat, niin EU:n kansallisvaltiot menettäisivät oikeuden toteuttaa omaa maahanmuuttopolitiikkaa: “Maahanmuuttokriisin haasteisiin ei tule soveltaa yksipuolisia kansallisia ratkaisuja […] Saksa ja Ranska ovat vakuuttuneita siitä, että on korkea aika ottaa käyttöön yhtenäinen turvapaikka-, pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka.”

Ehdotetun politiikan toteuttamiseksi perustettaisiin “ensimmäinen monikansallinen raja- ja merivalvontalaitos, jolle kansallisvaltiot delegoisivat henkilöstöä Frontexin välityksellä”.

Saksa ja Ranska tulevat tekemään esityksen projektin toteuttamisesta.

Berliini-jonottajat-matut

Pakollinen pakolaisten jakojärjestelmä

Dokumentti esittää myös pakollisia sanktioituja maahanmuuttokiintiöitä jäsenvaltioille:

“Tilanne, jossa maahanmuuttotaakka on jakautunut epätasaisesti rajoitetulle määrälle valtioita, on kestämätön. Ensimmäiseksi on parannettava Dublin-järjestelmää pysyvien mekanismien avulla, joilla jaetaan maahanmuuttotaakkaa jäsenvaltioiden kesken.”

Ranska ja Saksa keskustelevat jo Afrikan pakolaisista

Kuten Saksan ja Ranskan seuraavaa pakolaisaaltoa koskevasta yhteisestä kannanotosta ilmenee, niin jo jonkin aikaa on käyty keskusteluja ulkoisten tahojen kanssa:

“Saksa ja Ranska ovat jo käyneet EU:n nimissä maahanmuuttoa koskevia korkean tason keskusteluja eräiden Afrikan maiden kanssa ja tätä dialogia laajennetaan koskemaan myös uusia maita.”

“EU:n mielenkiinnon kohteena tulee olla maahanmuuttoon liittyvät keskeiset syyt, kuten köyhyys, turvallisuuden puute ja poliittinen epävakaus.”

Euroopan rahaliitto

Dokumentin yksi laajimmista osista koskee rahaliiton laajentamista, eli yhteisvaluutta euron toteuttamista.

Dokumentin laatijat kirjoittavat mm.: “Vaikka joudummekin myöntämään, että eurokriisi ja sen seuraukset ovat osoittaneet tiettyjä puutteita – jotka saavat kansalaiset kyseenalaistamaan yhteisvaluutan etenkin ennen sen käyttöönottoa annettujen lupausten suhteen, ja jopa epäilemään koko euro-projektin jatkamisen järkevyyttä – niin me aioimme kuitenkin jatkaa samanaikaista etenemistä kolmella rintamalla.

Nämä ovat taloudellisen koheesion vahvistaminen, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja demokraattisen vastuullisuuden kasvattaminen, sekä shokkien vastaisen kestokyvyn parantaminen, jotta näin voitaisiin varmistaa eurovaluutan peruuttamattomuus.

EU-nettomaksajat-hyotyjat
EU:n nettomaksajat ja hyötyjät. Britannia oli suurimpia nettomaksajia ja sen erottua muiden nettomaksajien maksuosuudet kasvavat, myös Suomen.

Euron väistämättömyys

Dokumentin kirjoittajat myöntävät myös, että rahaliiton jäsenyyttä koskevat vaateet, sekä sen käyttöönoton veroseuraamukset ovat “suurempia, kuin mitä kukaan kykeni ennakoimaan euron käyttöönoton yhteydessä”. Tämän johdosta Ranskan ja Saksan tulee kunnioittaa muiden maiden oikeutta päättää siitä, milloin ne ottavat yhteisvaluutan käyttöön”.

Euroopan rahaliiton kehittäminen tulee vaatimaan – dokumentin kirjoittajien mielestä – poliittisten prosessien tehostamista, sekä myös verorasitteiden johdosta koituvien kustannusten jakamista valtioiden kesken:

“Vallitsevat epätasapainotilat huomioiden rahaliiton syventäminen ei tule muistuttamaan Suurta Räjähdystä, vaan se tulee olemaan pikemminkin pragmaattisen ja asteittaisen evoluution seurausta, ottaen huomioon talouden kasvuun ja työllisyyteen liittyvät kysymykset.”

Yhteinen veropolitiikka

Eräs Euroopan rahaliittoon liittyvä kysymys koskee myös valtioiden verotusoikeutta. Yhteisen politiikan puuttuminen tällä alueella on kirjoittajien mielestä “Euroopan rahaliitolta puuttuva virstanpylväs” ja “pitkällä tähtäimellä sen tulee varmistaa makrotaloudellinen vakaus euro-alueella ja rajoittaa yksipuolisia rahasiirtoja”.

Tämä tulee käytännössä ymmärtää esitykseksi luoda yhteinen verojärjestelmä koko tulevan Euroopan Unionin alueelle. Se rajoittaisi samalla valtioiden välillä ilmenevää verokilpailua.

 

Lue myös: Mitä eliitin reaktiot kertovat Brexitistä?

1 kommentti

  1. Voe Daevaz, etten paremmin sano! Muuten aivan sanattomaksi vetää.
    Nyt jos koskaan irti EU:sta, kun se on vielä mahdollista!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat