Suomi tukee “elvytysmiljardeilla” humpuukia ja negatiivista globalisaatiota

Suomelle myönnettävä EU:n elpymisvälineestä  maksettava 2,1 miljardia euroa, pakottaa Suomen ottamaan samalla lisää lainaa näin aluksi 6 miljardia euroa. Tämä juuri siksi, että Suomen maksuosuus elpymisvälineen avustusmuotoisesta tuesta on kuitenkin noin 6,6 miljardia euroa. Suomi tukee ulkomaisella lisälainalla telakoita ja kaivoksia, vaikka ne ovat ulkomaisessa omistuksessa. Näin menetellään siitä huolimatta, vaikka nämä ulkomaiset yhtiöt kahmivat Suomen kansallisomaisuutta itselleen.   

Suomi maksaa EU:n “elvytysmiljardeista” hirvittävää ylihintaa 

Elvytyspakettiin eli tulonsiirtorahastoon liittyen täytyy muistaa, että muiden muassa Italia saa EU:n elvytyspaketista enemmän rahaa kuin maksaa, mutta Suomi maksaa enemmän kuin saa, kuten erikoistoimittaja Jan Hurri asian ilmaisee. 

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen sanoi Iltasanomissa, että useat ovat päätelleet Euroopan unionin lähettävän kaksi miljardia euroa ja enemmän Italiaan: näin ei kuulemma ole, vaan kannattaa tutustua mittareihin. 

Katsotaan sitten niitä mittareita: 

Komission ehdotuksen perusteella suurimmat avustuksien saajat olisivat (vuosina 2021-2023):[5]  

  • Italia: €65 mrd. (n. 7 % valtion 2020 budjetista)  
  • Espanja: €59 mrd. (n. 11 % valtion 2020 budjetista)  
  • Ranska: €37 mrd. (n. 3 % valtion 2020 budjetista)  
  • Puola: €23 mrd. (n. 10 % valtion 2020 budjetista)  
  • Kreikka: €16 mrd. (n. 18 % valtion 2020 budjetista)  
  • Viro: €1 mrd. (n. 10 % valtion 2020 budjetista) 

Todellisuudessa myös Suomi kustantaa osansa Italian elvyttämisestä ja muiden avustettavien maiden kustannuksista. 

Jan Hurrin mukaan Suomi maksaa EU:n elvytysmiljardeista hirvittävää ylihintaa, jos EU:n avustuksista maksettavaa hintaa verrataan valtion omissa nimissä ottaman velkarahoituksen hintaan. 

Kuten yllä todettiin, Suomi saa nykyarvioiden mukaan EU:n elvytyspaketista 2,1 miljardin euron avustukset, joista se kuitenkin maksaa takaisin 6,6 miljardia euroa. 

Summa on tarkoitus maksaa 30 vuoden kuluessa, mutta se on silti moninkertaisesti suurempi kuin valtio maksaisi samanpituisesta omasta velkarahoituksesta Suomen valtion nykyisellä 0,3 prosentin korolla. 

2,1 miljardin euron summan kierrättäminen unionin elvytysrahaston kautta maksaa Suomelle arvioidun maksuosuuden verran eli 6,6 miljardia euroa. Se vastaa vuosittain maksettavaa noin 4,7 prosentin korkoa – ja 30 vuodessa yhteensä noin 3,9 miljardin euron korkokustannusta. 

Elvytyseurot suuntautuvat suuresti turhuuteen 

Elpymispaketin kautta tulevaa rahoitusta on jaettu neljälle eri pilarille: vihreä siirtymä, työllisyys ja osaaminen, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä digitalisaatio. 

Näistä mainitsemme esimerkkeinä tuet latausinfrastruktuurille (vihreä siirtymä) ja Suomen Akatemialle (viha puhe; holokausti ja antisemitismi tutkimusta).  

Latausinfrastruktuurin tukemisen 

Latausinfrastruktuurin tuetaan taloyhtiöissä sekä työpaikoilla 7,5 miljoonalla eurolla. Suomessa aiotaan tehostaa kalliitten sähköautojen käyttöön ottamista ja bensa- ja dieselautojen tuntuvaa asteittaista vähentämistä, jolloin köyhemmät ajautuvat autottomiksi, sillä heillä ei ole varaa hankkia hirvittävän kalliita sähköautoja. Kuitenkin Suomi on harvaan asutettu maa, ja haja-asutusalueella, kuten maaseudulla on oma kulkuneuvo välttämätön. Hevosellako he tulevaisuudessa liikkuvat? 

Sähköautojen käyttäminen ei kuitenkaan ole välttämättä ympäristö- ja ilmastoystävällinen teko. Tämä paljastuu autovalmistaja Polestar in julkaisemassa vertailussa, jossa tutkittiin sähköauton ja polttomoottoriauton valmistuksen ja käytön aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. 

Yrityksen julkaiseman vertailun mukaan tällä hetkellä ikävä totuus on se, että sähköauton valmistuksenaikaiset hiilidioksidipäästöt ovat lähes kaksinkertaiset polttomoottoriautoon verrattuna. Pelkkä sähköauton ostaminen ei siis ole ekoteko. 

Ilmastohysteria on yksi hallitsemisen keinoista 

Onko vieläkään ainuttakaan, tieteellistä todistetta hiilidioksidin kokonaismäärän vaikutusten puolesta. Puhumattakaan vähäisestä, ihmisten tuottaman osuuden vaikutuksesta. 

Ihmisten aiheuttamat päästöt ovat häviävän olemattomia verrattuna mittaviin luonnonvoimiin, mihin ihmiset eivät voi yleensä vaikuttaa. Lisäksi emme ole löytäneet todisteita siitä, että ilmakehän hiilidioksidi aiheuttaisi ilmakehän tai maanpinnan lämpenemistä 

Hiilidioksidi on kuitenkin normaalissa elämässä ihmiselle täysin vaaraton kaasu, joka on hiilen ja hapen kemiallisena yhdisteenä hajuton, väritön, myrkytön ja huonosti reagoiva. Tunnettua on, että kasvit käyttävät hiilidioksidia raaka-aineena orgaanisten eli hiili-hiili sidoksisten yhdisteiden valmistuksessa eli  yhteyttämisessä  

Maapallon kasvistolle on hiilidioksidi välttämätön kaasu. Ihmiskunnan hiilidioksidituotto on noin 4,0 prosenttia luonnollisesta hiilen kierrosta. Luonnollisten päästöjen osuus on 96 prosenttia. Yksistään jo termiitit tuottavat kaksi kertaa enemmän hiilidioksidia niiden mittavan biomassan takia. Ihmiskuntaa syyllistetään 4 prosentin CO₂-osuuden takia, vaikka tiedetään, että se ei ole ratkaiseva osuus väitettyyn hiilidioksidi ongelmaan. Olisi huomioitava, että ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat muutkin tekijät kuin CO₂, esimerkiksi maan radan sekä asennon vaihtelut, merivirtojen syklit, pilvisyyden vaihtelut, muutokset auringon säteilytasossa ja vesihöyryn vaikutus jne.. 

Kommenttina voitaisiin sanoa, että latausinfrastruktuurin tukeminen ja siten sähköautojen käytön lisääminen palvelevat vain ylikansallisten suuryhtiöiden etua sekä tähän autonvalmistukseen liittyvään muuhun ansaintaan, mitkä ovat ulkomaisen suuryritysten omistamia. 

Suomen Akatemialle yhteensä 45 miljoonan euron lisävaltuus 

Suomen Akatemialle ei pitäisi antaa mitään lisävaltuutuksia, mikäli tutkimukset eivät kohdistuisi matemaattisiin ja luonnontieteellisiin tutkimuksiin. Myös lääketieteellistä tutkimusta pitäisi tukea.  

Nykyisin yliopistojen tutkimuksissa lisä valtuusrahat menevät hukkaan. Rahoja käytetään sellaisiin humpuukiin kuten eritasoisten vihapuheiden, sukupuolineutraaliuden ja holokaustin tutkimuksiin. Siis täydelliseen typeryyteen. 

Esimerkkejä: 

Viha puhe tutkimus suuntautuu oletettuun vihapuheeseen, jolla mahdollisesti pyritään vaikuttamaan päätöksiin. Tällainen tutkimus oli (02-09/2019) Vihan vallassa  niminen hanke, jonka rahoittivat Valtioneuvoston Selvitys- ja Tutkimustoiminta. Siinä tutkittiin julkiseen päätöksentekoon vaikuttavaa vihapuheen laajuutta, luonnetta sekä vaikutuksia. Hankkeen toteuttajina oli Open Knowledge Finland sekä Jyväskylän yliopisto. 

Opetushallituksen sivuilta voidaan lukea sukupuolitietoisesta opetuksesta ja ohjauksesta, missä lasten kasvatus ja opetus suuntautuu on täysin turhalle sekä typerille urille. Koska tällaista on varhaiskasvatus ja peruskoulut, aina lukioihin saakka pullollaan, täytyy sitä silloin olla myös korkeakouluissa, joista valmistuu esimerkiksi opettajia. 

Opetushallituksensivuilla edelleen painotetaan sitä, miksi holokaustia pitää opettaa.  

Opetushallituksesta todetaan: 

Kansainvälisesti on haluttu pitää huolta, ettei holokausti unohdu. Holocaust Task Force on vuonna 1998 Ruotsin entisen pääministerin Göran Perssonin aloitteesta perustettu hallitustenvälinen järjestö, jonka tehtävänä on edistää juutalaisten joukkotuhoa koskevaa koulutusta, tutkimusta ja muistamista kaikkialla maailmassa. Suomi hyväksyttiin Holocaust Task Forcen tarkkailijajäseneksi kesäkuussa 2008. 

Yllä olevaan viitaten on selvää, että holokausti ja antisemitismi tutkimusta ja opetusta tuetaan Suomessa valtion toimesta. Tämä on järkyttävää: juutalaismafia ohjailee Suomen kasvatus- ja opetusmaailmaa esikoulusta yliopistotasolle saakka. Suunnaton mediarummutus kansallissosialistien tuhoamista “kuudesta miljoonasta juutalaisesta” on nyt jatkunut jo 75 vuotta ja sen kriittinen analysoiminen on kielletty lainsäädännön nojalla. Sivuhuomiona sanottakoon, että holokaustista on tullut epäjumala ja samalla uskonto. Kuitenkaan tästä “joukkotuhosta” ei ole pystytty esittämään ainuttakaan pätevää todistusta, mutta sitä vastaan  lukuisia. Holokaustimyytin välityksellä juutalaiseliitti on haalinut rahaa, sympatiaa ja kansainvälistä poliittista asemaa. Holokausti propagandan kautta on terroristivaltio Israelin hakenut ”oikeutustaan” veriselle miehityspolitiikalleen palestiinalaisia kohtaa ja varustanut ydinasevaltio Israelin Yhdysvaltojen tukemana sotilaalliseksi tukikohdakseen Lähi-idässä.  Perkele siis hallitsee länsimaita kuin myös Suomea. 

Ulkomaisten yhtiöiden tukeminen 

Valtio otti juuri lisälainaa 14 miljardia euroa. Valtionyhtiöille on varattu 1,3 miljardilla eurolla. Velkarahalla tuetaan muun muassa kaivostoimintaan ja Finnveran apupaketin kautta telakkaliiketoimintaa. 

Suomi tukee näitä telakoita ja kaivoksia, vaikka ne ovat ulkomaisessa omistuksessa, ja vaikka nämä yhtiöt rohmuavat Suomen kansallisomaisuutta itselleen. Tietysti tämä on Suomen poliittiselta mafialta täysin järjetöntä sekä rikollista toimintaa, kuitenkaan kansalaiset eivät sitä pysty välittömästi pysäyttämään. 

Kaivostoiminnasta puheen ollen … 

Lupaviranomaiselle eli Tukesille tehtiin kaivostoiminnan aloittamisesta varausilmoituksia likipitäen 38 000 neliökilometriä marraskuussa vuonna 2017. Juuri tuolloin oli voimassa olevia etsintälupia noin 1600 neliökilometrin alalla. Lisäksi käsittelyjonossa tuolloin oli hakemuksia noin 3600 neliökilometrin edestä. Tänä ja viime vuonna varauspäätöksiä on tehty sata, joista suurin osa on ulkomaisille yrityksille. [1] 

Nykyinen kaivoslaki on täysin rikollinen omaa isänmaataan kohtaan. Se estää yksityisille maanomistajille ja valtiolle kuuluvien luonnonrikkauksien hyödyntämisen. Kaivoslaki suorastaan lahjoittaa luonnonvaroja ulkomaisille sijoittajille. Tähänkin asiantilaan pitäisi saada pikainen korjaus. Malmivarannot pitäisi varata jokamiehen oikeuksien ulkopuolelle, sillä varauksen jälkeen varaaja voi pitää niitä ominaan. 

Vaikka taloudellinen ylijäämä saataisiin oikeudenmukaisemmin jaettua Suomen ja malmeja hyödyntävien yhtiöiden välillä, esimerkiksi rojalteja (sekin olisi tyhjää parempi) sekä kaivosyhtiöiden verotusta nostamalla, eivät nämä toimenpiteet olisi riittäviä. 

Kommentti 

Suomen valtio siis tukee ulkomaisen korollisen lainan turvin, ulkomaisessa omistuksessa olevia suuryrityksiä, vaikka nämä yritykset keräävät suurimman taloudellisen hyödyn toiminnasta. Asianomaiset poliittiset päättävät toimivat rikollisesti valtiovarojen hoidossa. 

Lopuksi 

Suomella pitäisi olla itsenäinen talouspolitiikkaan, jossa valtiolla olisi keskuspankki, ja valtiolla olisi oikeus luoda itse velatonta omaa rahaa (Suomen markka), jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. 

Lisäksi Suomen on ilmoitettava, että Suomi ei ole koskaan ollutkaan EU:n laillinen jäsenmaa, sillä Suomen silloinen valtiojohto teki valtiopetoksen liittämällä Suomen Euroopan unioniin perustuslain vastaisesti. Suomen ei siis tarvitse erota Euroopan unioinista. Lisäksi meidän on erottava euroalueen talous- ja rahaliitosta (EMU) eli eurosta. Niin muodoin isäntämaasopimus pitää mitätöidä ja on oltava liittymättä NATO-jäsenyyteen. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Näin Suomi käyttää EU:n elpymisrahoja: hoitotakuu, öljylämmityksestä luopuminen… (iltalehti.fi)  

Kommentti: EU:n elvytysraha on suurelle Italialle ilmaista – pikkuinen Suomi maksaa tolkutonta ylihintaa – Taloussanomat – Ilta-Sanomat 

Näin Suomi käyttää EU:n elpymisrahoja: hoitotakuu, öljylämmityksestä luopuminen… (iltalehti.fi) 

Kommentti: EU:n elvytysraha on suurelle Italialle ilmaista – pikkuinen Suomi maksaa tolkutonta ylihintaa – Taloussanomat – Ilta-Sanomat  

Polestar.com | Transparent about sustainability 

Analysis: Polestar lifts the lid on lifetime EV emissions | Autocar 

Laman tidak ditemukan – Tech-Know-Group 

Fotosynteesi tuottaa sokeria ja happea | Opettajalle | Oppiminen | yle.fi 

Viha vallassa: Päätöksentekoon vaikuttamaan pyrkivä vihapuhe — Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta (jyu.fi) 

Tiede ja tutkimus – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö (minedu.fi) 

The Auschwitz ”Gas Chamber” Illusion | CODOH 

Valtion lainanotto nousee yli 14 miljardiin euroon – Uusista miljardimenoista pääosa valtion yritystoimintaan | Uusi Suomi 

Perustuslain-rikkominen-ja-sen-seuraukset-MUISTIO.pdf (virkamafia.fi)

….. 

  1. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) | Asiointi | Päätökset ja kuulutuksetVarauspäätöksethttps://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset 

8 kommenttia

  1. Suomen hävittäjät kuluttaa lähes 10 000 litraa polttoainetta tunnissa ja hiilidioksidi menee saman tien yläilmakehään. Ja sitten vakavissaan pohditaan pienpolttomoottoreiden verollepanoa.. kuten ruohonleikkurit, mopot, trimmerit, moottorisahat etc..

    Heh.. kuka näitä pöljiä äänestää jotka sinun asioista päättää?

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  2. ELVYTYSHUIJAUS OSA EU-HUIJAUSTA
    Elvytyspaketti hyväksyttiin 2/3 enemmistöllä eduskunnassa. Koska se rikkoi perustuslakia, se olisi pitänyt säätää 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi. Koska se rikkoo perustuslakia, se ei ole virallisesti voimassa. Samoin Suomen liittäminen EU:hun 1994 tapahtui vastoin perustuslakia eikä se ole virallisesti voimassa. Suomi voi irtaantua EU:sta vain ilmoittamalla EU:lle, että sopimus oli laiton ja siten mitätön. Suomalaiset virkamiehet presidentti Sauli Niinistön johdolla syyllistyivät valtiopetokseen. Samoin nyt elvytyspakettipäätöksessä Suomen hallitus ynnä muut johtavat virkamiehet sekä 134 kansanedustajaa syyllistyivät valtiopetokseen. Tästä kaikesta on kirjoittanut loistavan selvästi oikeusoppinut Jaana Kavonius (Elvytyskusetus, https://www.virkamafia.fi/ ). Koko Suomen valtiollinen politikka 90-luvulta lähtien on ollut yhtä valtiopetosta, josta pitäisi saada syylliset syytteeseen. Jaana Kavoniuksesta tulisi oivallinen oikeuskansleri valvomaan perustuslain noudattamista. Meillä ei ole perustuslakituomioistuinta ja eduskunnan perustuslakivaliokunta on poliittinen. Koronahuijaus on myös jatkumoa perustuslain rikkomiselle. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://www.elinahytonen.fi
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
    1. Me elämme nyt suurimittakaavaisten huijausten ja petosten aikakautta. EU edustaa totalitarismia, joka mennen tullen kävelee yli Suomen tasavaltaisen perustuslain ja kahmii Suomen kansalle kuluvaa päätäntä- ja itsemääräämisoikeutta lahjomiensa kansallisten päättäjien avulla. Lahjonnassa erilaiset virkanimitykset ovat merkittävässä asemassa. Tiedotusmafia pyrkii legitimoimaan tämän asetelman. Jos kansa huomauttaa asetelman kieroudesta, niin kritiikki leimataan populismiksi tai vihapuheeksi. Jos joku ei papukaijana suostu toistamaan sitä, mitä Hesari tai Yle asioista kertovat, hän on äärioikeistolainen populisti tai jotain jonka joutaa hiljentämään. Tarmokkaammat vastavirran toimijat voidaan hiljentää oikeusteitse.

      EU pyrkii täysintegraatioon ja sitä kautta valtiopetokseen jäsenmaissaan. Toinen suurhuijaus ja petos on korona, jonka torjunnassa rikotaan surutta Nürnbergin koodistoa ja syyllistytään rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tämäkin petos pyritään viemään läpi tiedotusmafian voimin.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. ”Uhkana moderni totalitarismi” – Ano Turtiaisen kirjallinen kysymys salatusta WEF:n, liikenneministeriön ja Helsingin vallankumouksellisesta sopimuksesta

    Kansanedustaja Ano Turtiainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen liikenne- ja viestintäministeriön ja Helsingin kaupungin tekemästä salatusta sopimuksesta Maailman talousfoorumin (WEF) kanssa koskien ns. ”neljättä teollista vallankumousta” ja Suomen toiminnasta ”pilottimaana”.
    https://mvlehti.net/2021/06/01/uhkana-moderni-totalitarismi-ano-turtiainen-jatti-kirjallisen-kysymyksen-salatusta-wefn-liikenneministerion-ja-helsingin-vallankumouksellisesta-sopimuksesta/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Nokian taannoisista seikkailuista ei olla opittu mitään ja ollaan tarjoamassa suomalaisia koekaniineiksi kaikista sairaimmille teknokraatti-visioille. Infraa rakentava verkko-Nokia vaikuttaa vielä Suomessa ja pelkään pahoin, että voimakas lobbaus Suomen tarjoamiseksi koekaniineiksi mm. 5G tai 6G:n sekä Internet of Thingsin suhteen tulee sieltäpäin. Nokian entinen toimitusjohtaja ja Citibankissa uransa aloittanut globalisti Jorma Ollila on jo pitkän lobannut liikenteen totaalivalvonnan puolesta. Ollila on ollut merkittävä henkilö suomalaisen politiikan alistamisesta teknokraattien vaatimuksille. Mies on eräänlainen johtava tekno-fasisti maassamme ja myöskin merkittävä vaikuttaja siinä, että Keskustapuolueesta tuli maaseutua puolustavasta alkiolaisesta liikkeestä synkkä uusliberalistinen teknokraattipuolue. Esko Aho, Olli Rehn, Matti Vanhanen ja Juha Sipilä ovat myös näitä tekniikan ja globalistisen pankkimafien intressien kepulaisia edistäjiä maassamme. Näiden vaikuttajien vuoksi jopa niinkin kiistanalainen ja häilyvä hahmo kuin Paavo Väyrynen vaikuttaa suurelta valtiomieheltä.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Mm. Sauli Niinistöä ja joukkoa tunnetuimpia poliitikkojamme sekä korkeimpia virkamiehiämme voi pitää varsinaisina Suomen ja Suomen kansan vihollisina kun lukee lakimies, OTL Jaana Kavoniuksen laatiman dokumentin ”1(60) Perustuslain rikkominen ja sen seuraukset”, https://www.virkamafia.fi/wp-content/uploads/2021/05/Perustuslain-rikkominen-ja-sen-seuraukset-MUISTIO.pdf

    ja kuuntelee hänen haastattelunsa https://tokentube.net/v/2965378396/FixFinland-Media

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. USAn neo-konnien ylimielinen ja muita halveksiva strategia on ajanut maan umpikujaan eikä sen rahkeet riitä voittamaan BRICS-maiden ja SCO:n (Kiina, Venäjä ja Iran) yhteistä rintamaa sotimalla vaikka halu ja yritys kovaa onkin – ja jopa ihan meidän oman maamme hautaa kaivavan eu- ja nato-mafian tukemana.
    The Face of Things to Come
    US Military Will Use Chinese-Made Drones, Despite “Hacking” Rhetoric
    ANDREW ANGLIN • JUNE 3, 2021
    —Pohjimmiltaan (sionistien johtama) Yhdysvallat on tilanteessa, jossa sen on joko hyökättävä Kiinaan tai Kiina voittaa pelin ja johtaa maailmaa kauppa imperiumina, sanoo AA.
    Ja jatkaa: Olen aiemmin selittänyt, että länsimaiden väestölle on parempi, jos Kiina voittaa, koska sillä ei ole kiinnostusta ”hallita” Amerikkaa, vaan he haluavat vain myydä ihmisille asioita. Ja vaikka he haluaisivatkin hallita Amerikkaa vallanpitäjinä voin kertoa, että se olisi paljon parempi kuin se mitä meillä nyt on,.

    Ja näin voi tapahtua: Yhdysvallat saattaa romahtaa seuraavien 15 vuoden aikana ja punaiset osavaltiot voivat alkaa kieltäytyä fedin antamista määräyksistä ja siirtyä hitaasti kohti itsenäisyyttä.
    Ihmiset ovat järkyttyneitä huomatessaan, että näin tapahtuu; mutta kiinalaiset eivät hyökkää, vaan lähettävät ihmisiä rakentamaan satamia, jotta he voivat lähettää korkealaatuisia tuotteita kohtuulliseen hintaan.
    (Tässä on analogia: ne, jotka ajattelevat Kiinan haluavan hyökätä ja valloittaa Amerikan, ovat kuin tiikeri, joka ajattelee norsun haluavan tappaa ja syödä sen. Mutta vain siksi, että norsu on iso ja vahva, se ei tarkoita, että se on saalistaja, ja totuus on täysin erilainen. Tiikeri ei voi tätä ymmärtää, koska se haluaa tappaa ja syödä kaiken, mikä on sitä pienempi.)

    Tämä on yksi potentiaalinen tie, jota maailma voisi kulkea. Uskon, että ”transhumanismi” on harhaa, ja geenitekniikalla muokatut ja kyborgi ihmiset tulevat olemaan hulluja ja epävakaita, joten olen tyytyväinen tähän kehitykseen ja uskon, että se johtaa loistavaan ystävyyden aikaan Kiinan kanssa.
    Näin siis AA

    …. Basically, the US is on a clock, where they either have to attack China or China wins the game and runs the world as a merchant empire.
    https://www.unz.com/aanglin/the-face-of-things-to-come-us-military-will-use-chinese-made-drones-despite-hacking-rhetoric/

    Tämä on hyvä uutinen
    USAn ja anglo-sionistisen imperiumin luhistuessa ja jäädessä SCO:n jalkoihin sionisti-mafian ja neo-konnien globaali tyrannia-hanke myös romahtaa ja Euroopalle avautuu mahdollisuus itsenäistyä. Eli EU olisi pian menneen talven lumia. Tämä avaisi myös ne eu-lukot jotka nyt estävät oman maamme itsenäistymistä.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat