Suomi tuhon tiellä

Isäntämaasopimuksella Suomen poliittinen eliitti ryhtyi ilman kansan suostumusta Naton liittolaiseksi alistamalla kotimaansa vieraan vallan sotilaalliseen komentoon. Läntistä valtaeliittiä palvelevilla päätöksillä on tuhottu Suomen turvallisuus ja saatettu suomalaiset hengenvaaraan.

Ulkopolitiikkaan liittyvän puolustuspolitiikan pitäisi suojella valtiota ja sen kansalaisia. Tästä Puolustusministeriö esittää sivullaan:

Puolustuspolitiikka ohjaa puolustuskyvyn ylläpitoa, kehittämistä ja käyttöä. Puolustuspolitiikalla edistetään valtion ja väestön turvallisuutta, tuetaan valtionjohdon päätöksentekoa sekä osallistutaan kansainväliseen päätöksentekoon ja yhteistoimintaan. Puolustuspolitiikka tukee ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääriä.1

 

Suomi lännen lakeijana

Suomen presidentti, puolustusministeri ja muukin poliittinen eliitti ovat lyöneet täysin laimin puolustusministeriön tavoitteen, jonka mukaan hallituksen tulisi ”edistää valtion ja väestön turvallisuutta”.

Sen sijaan on edistetty suurvaltojen tavoitteita sekä Suomen valtion ja väestön turvattomuutta. Hallitus ja puolustusministeriö ovat täynnä ylikansallista päätöksentekoa ajavia sionisteja. Missä ovat isänmaalliset suomalaispoliitikot?

Sauli Niinistö esimerkiksi haluaa lisätä Venäjä-pakotteita. Kuinka pieni Suomi tästä hyötyisi?

Niinistö antoi haastattelun ruotsalaiselle Dagens Nyheter –lehdelle. Presidentille tärkeintä on, että EU:n ja Naton valtapiiri ulotetaan mahdollisimman pian koskemaan koko Ukrainaa. Niinistön mielestä EU:n täytyy olla valmis määräämään Venäjälle enemmän sanktioita, mikäli taistelut Ukrainassa jatkuvat. Presidentti suosittelee Suomelle myös Nato-option ylläpitämistä.

Puolustusministeri Carl Haglund puolestaan hyväksyi hiljattain sotatarvikkeiden myynnin Ukrainaan. Eikö tässä ole ristiriitaa lainsäädännön kanssa? Onko laillista myydä sotatarvikkeita sotaa käyvään maahan? Kun Haglund teki päätöksensä, Ukrainan sota oli vielä näkyvästi käynnissä.

paakallo

 

Kalevan verkkojulkaisun mukaan Venäjän ulkoministeriö on moittinut verkkosivuillaan julkaistussa kommentissaan Suomea siitä, että se on hyväksynyt oululaisen Noptelin etäisyysmittareiden viennin Ukrainaan.

Carl Haglund pitää Venäjän ulkoministeriön syytöksiä Suomen puuttumisesta Ukrainan konfliktiin varsin omituisena.

Ihmeellisintä on kuinka Haglund pitää yksistään Venäjää syyllisenä Euroopan vakauden ja turvallisuuden horjuttajana. Puolustusministeri unohti, että sionistinen länsi synnytti suurimmaksi osaksi tämän konfliktipesäkkeen Ukrainaan. Pyrkimyksenä oli suurvaltojen, sotilasliittojen ja kansainvälisten suuryhtiöiden voimistuminen itsenäisten kansallisvaltioiden kustannuksella.

Isäntämaasopimus on kuin Nato-jäsenyys.

Suomi teki onnettoman ratkaisun hyväksymällä isäntämaasopimuksen. Koska olen kirjoittanut tästä aiheesta aikaisemminkin, niin totean vain lyhyesti, että isäntämaasopimus liittää Suomen käytännössä Nato-jäsenyyteen.

Kuitenkin on syytä korostaa, että isäntämaasopimuksella Suomi asetti omat alueensa Naton käyttöön. Tämä on ongelmallista, koska Venäjä ei kuulu Natoon. Tämä on uhka, koska Venäjä on Naton todennäköinen vihollinen.

Vihollisuuksien käynnistyminen Venäjän ja Naton välillä merkitsee, että Suomen alueesta tulee erittäin suuri uhkatekijä Venäjälle. Tällöin Venäjän voisi kohdistaa invaasion tiettyihin Suomen strategisesti tärkeisiin alueisiin.

Venäjällä ei tarvitse olla minkäänlaista vihamielisyyttä Suomen kanssa, mutta jos Nato voi käyttää Suomea hyökkäyksen astinlautana, on Suomen alue uhka, joka on tarpeen vaatiessa pakko eliminoida.

Naton ja Venäjän välisen selkkauksen sattuessa (ja isäntämaasopimuksen voimassa ollessa) Suomi on siis mukana konfliktissa, vaikka se olisi itse täysin passiivinen ja riitoihin osaton. Ja nyt Suomella on voimassa oleva isäntämaasopimus.

 

Päätelmiä

Ensinnäkin hiukan lännen ja Venäjän vastakkainasettelusta: Vladimir Putin ja Venäjä eivät edusta täysin rinnoin oppositiota globalisaatiolle ja liikepankkien vallalle. Toivoisin tietysti asiantilan näin olevan. Jo sionistisen eliitin rahoittaman ja organisoiman bolševikkivallankumouksen jälkeen silloinen neuvostovaltio oli sionistisen eliitin instrumentti, jota on myös nykyinen Venäjä.

Putiniin vaikuttaa myös sionistinen eliitti, mutta ei niin lujasti kuin Obamaan. Siten on epävarmaa kuinka aidosti Putin vastustaisi Uutta maailmanjärjestystä (UMJ), jota tunnetusti läntinen talous- ja pankkiirieliitti edustaa. Niinpä Venäjän presidentti joutuu turvautumaan opportunismiin näyttääkseen, että hän yrittää vastustaa yhtäältä länsimaisen globaalin eliitin (UMJ) vaikutusta ja toisaalta pyrkii toimimaan Venäjän sisäpolitiikkaan ja talouteen ujuttautuvan sionistisen mafian intressien mukaisesti.

Täsmennän vielä sitä, että Venäjällä sionistisen eliitin hallitseva vaikutus on heikompaa, kuin lännessä ja ennen muuta USA:ssa. Niinpä Venäjä voi toisinaan harjoittaa sionistien valtaa uhmaavaa politiikkaa. Mikäli sionisteilla olisi yhtä voimakas valta-asema Venäjällä ja lännessä, niin silloin lännen ei tarvitsisi painostaa Venäjää. Siksipä tarvitaan hajota ja hallitse –politiikkaa Venäjän heikentämiseksi, jotta sionistien kahleet lujittuisivat myös siellä.

Kansainvälisessä oikeudessa sanktio eli pakote on vastatoimenpide rauhaa uhkaaville tai rauhaa rikkoville tai hyökkäystoimen aloittaville tahoille. Ukrainan konflikti synty oli monimutkainen historiallinen, taloudellinen ja poliittinen prosessi. Läntinen suurvalta lietsoivat aktiivisesti kriisiä, johon osittain osallistui idän supervalta. Miksi Suomen valtiojohto tahtoo rangaista kuitenkin vain toista konfliktin osapuolta?

Sionistien osuudesta Ukrainan kriisiin, joka levisi sisällissodaksi, kertoo osaltaan Ukrainan presidentiksi valitun Petro Porošenkon tausta, joka paljastaa hänen sionistiset yhteytensä.

Kansainvälinen ilmapiiri näyttää muuttuvan päivä päivältä uhkaavammaksi: Israelin median mukaan Saudi-Arabia sallii Israelin käytettävän ilmatilaansa Iranin pommitukseen. Iranin ydinohjelman arvellaan lähentäneen Saudi-Arabiaa ja Israelia. Kuitenkaan mitään todisteita Iranin ydinohjelman suuntautumisesta sotilaalliseen käyttöön ei edelleenkään ole.

Läntinen tuki Ukrainan hallinnolle on tunnettua. Tuoreiden uutisten mukaan Nato kouluttaa Euroopan joukkoja sotaan Venäjää vastaan ja venäläiskenraali sanoi, että ”me olemme sodassa”.

porose

 

Juridisia huomioita isäntämaasopimuksesta

Isäntämaasopimusta ei olisi pitänyt hyväksyä, koska se loi avoimen konfliktin uhan Venäjän kanssa. Suomen olisi pitänyt pidättäytyä naapurivaltiota uhkaavasta sopimuksesta. Suomesta on tehty suurvaltojen sotapolitiikan pelinappula. Kolmannen maailmansodan uhka leijuu ilmassa.

Sopimushanke olisi pitänyt tyrmätä jo Suomen perustuslain takia. Sopimusta ei ole edistetty Suomen perustuslain ja valtiojärjestyksen edellyttämällä tavalla. Perustuslain mukaisesti sopimuksesta olisi pitänyt äänestää eduskunnassa ja sen kannalla tulisi olla 5/6 kansanedustajista.

Valtiojärjestyksen laiminlyöminen voidaan joissakin tapauksissa tulkita Rikoslain 13. luvun mukaisesti törkeäksi valtiorikokseksi, mikäli rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö.

Koska kysymys on ulkopoliittisesti erittäin tärkeästä seikasta, olisi kansalla ollut oikeus ilmaista kantansa asiasta kansanäänestyksellä, vaikka Suomen perustuslaki tai valtiojärjestys ei sitä olisi vaatinutkaan.

Isäntämaasopimuksen ja yhteisymmärryspöytäkirjaan liittyvän Nato-asiakirjan perusteella sopimuksen tulkintaoikeus siirtyy Naton johdolle, vaikka Valtionneuvosto on tiedonannossaan toista väittänyt. Edellä oleva väittämä pätee silloin, kun dokumentti on pääkohdiltaan vastaavanlainen Suomen ja Ruotsin sopimuksen kanssa.

Isäntämaasopimuksen ja yhteisymmärryspöytäkirjan tulkintaoikeudessa sanotaan näin:

”NATO HQ [päämaja] has the authority to negotiate and conclude Status of Forces Agreements (SOFAs) and Transit and Basing Agreements. The Supreme Headquarters have the legal authority to conclude Host Nation Support (HSN) Memoranda of Understanding MOU”.

Tämän perusteella Suomi ei voisi päättää jatkossa siitä, että luovuttaako se alueitaan ja voimavarojaan Naton käyttöön. (NATO 2013: kappale 2).

Nyt sitten on itsemääräämisen oikeus menetetty. Tästä kuuluu kiitos Suomen poliittiselle eliitille!

 

Lopuksi

Jo Adam Smithin moraalifilosofia käsittää lain ja vallan oikeudenmukaisuuden säännöt ja hyvän tekemisen tai hyödyn periaatteet. Hyveet eivät toteudu ainakaan nykyisten suomalaispoliitikkojen päätöksissä, joilla he luovuttavat valta-aseman vieraalle vallalle ja siten uhraavat valtion ja sen kansalaisten turvallisuuden talous- ja pankkiirieliitin sekä sitä varjelevan Naton hyödyksi.

Johtavien poliitikkojen tulisi olla ihmisiä, jotka pystyvät asettamaan hyveet ja etiikan lyhytkatseisen voitontavoittelun edelle. Suomen poliitikot palvelevat ylikansallista sionistista valtaeliittiä.2

Kolmas maailmansota näyttää olevan tämän eliitin seuraava päämäärä, mutta ei tietenkään sodan itsensä takia. Modernien suurvaltasotien tavoitteena on kaventaa valtioiden itsenäisyyttä ja alistaa ne kansainväliselle rahajärjestelmälle. Tällaista taktiikkaa käytettiin muun muassa Venäjän3 suhteen ensimmäisen maailmansodan aikana.

Muistakaamme siis, että meidän äänemme ratkaisee tulevissa eduskuntavaaleissa!

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

  1. Puolustusministeriö.
  2. Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan.
  3. Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.

NATO 2013: Saatavilla.

Koska artikkelissa puhuttiin sionistisesta eliitistä, liitän jatkoksi luettelon aiheeseen viittaavaan kirjallisuuteen.

Benson, Ivor: The Zionist Factor: The Jewis Impact on Twentieth Century, USA 1992.

Brzezinski, Zbigniew: Between Two Ages. USA 1970.

Cincinnatus: War! War! War! USA 1984.

18 kommenttia

  1. On kyllä huvittavaa toi niinistön pidetään nato optio auki. Haloo pahvipää me ollaan jo natossa ja vielä pelkkien naton haittojen saattelemana. Tuskin meitä sinne natoon enään edes täys jäseniksi otetaan, kun päättäjämme ovat niin tyhmiä, että laittavat nimen paperiin jolla saadaan jäsenyys ilman mitään hyötyjä, jos sellaisia nato nyt edes tarjoaa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Sotaa tässä haetaan sodan vuoksi. Juutalaiset laittavat tyhmät tappamaan toisiaan joka edistää juutalaisten bisneksiä ja heikentää kilpailijoitten asemia. Esimerkiksi nyt pakotteiden aikana monikansallinen mafia hyötyy tästä ja kansalliset yritykset kärsivät.
    Onhan Venäjällä peloittelu sionistimedioissa näppärää natopropagandaa. Kun kaikki maat on saatu Natoon ja maanpuolustus alas, emme voi millään enää puolustautua kansainvälistä juutalaismafiaa vastaan joka ottaa näkyvästi vallan ja alkaa lahtaamaan vastustajiaan.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Nimenomaan.

      Juutalaiset haluavat luoda epävakautta. Sehän on heidän tavaramerkkinsä Lähi-Idässä. Israelilaisethan ylpeilevät tällä luomallaan ”vakaalla epävakaudella”.

      Juutalaisten tulon jälkeen Lähi-Itä on yksinkertaisesti tuhoutunut. Libanon, kaaos. Irak, miljoonia kuollut, tuhottu maa. Libya, Pohjois-Afrikan ainoa maa, josta ei pitänyt lähteä pakolaiseksi, tuhottu. Syyria, tuhotaan parhaillaan.

      Iran on nyt tähtäimessä. Päädemoni Netanyahu on huomenna opettamassa Yhdysvaltain kansalle, kuka määrää ja kenen pillin mukaan Yhdysvallat hyppii. Juutalaisvaltio haluaa lisää verta, lisää pommeja, lisää kaaosta. Myös Iran pitää saada tuhottua, Irania pitää pommittaa.

      Kaikki tämä on mallina epävakaudelle, jota aletaan myöhemmin luomaan Eurooppaan. Venäjä/Ukraina-konflikti on koepallo. Mitä juutalaisella muka on hävittävää? Koko Venäjän omaisuus on heidän hallussaan. Lontoossa ja Yhdysvalloissa hovia pitävät oligarkit, kuten Abramovich et al. omistavat (nimellisesti) kaiken. Takana toki ovat ikivanhat Rotschild-suvun pamput.

      He omistavat jo kaiken ja Ukrainassa oli hetken aikaa pientä aitoa kansallismielisyyden kipinää ja paikale pitikin heti lähettää oikea sionistie sionisti Viktoria Nudelman Kagan Nuland. Nimiä on kolme: isän nimi, miehen nimi ja keksitty länsimainen nimi. Oikea juutalaishelmi.

      Viktoria tuli ja Ukraina vajosi suohon. Juutalaisen käsi koski.

      Nyt juutalaiset katsovat hykerrellen vierestä, kun veljeskansat tappavat toinen toisiaan ja Ukrainaan saatiin samalla täydellinen värisuora juutalaisia johtamaan kaikkea.

      Nyt he seuraavat lasilinnoistaan Yhdysvalloista, kuinka pitkälle valkoinen ihminen voidaan taas johtaa. Suurella tyydytyksellä he puhuvat omissa salaseuroissaan siitä, kuinka helppo goyim on yllyttää veljeään vastaan.

      Ja minkä takia? Muutaman maapalan takia? Ihmiset ovat täysin samanlaisia, puhuvat samaa kieltä. Missä on se aito ristiriita?

      Sitä ei ole.

      Venälaisten ja ukrainalaisten pitäisi lyödä kättä päälle ja horioppia ajaa maasta ja koko perkuleen mantereelta pois nuo riidankylväjät. Potkia heidät Israeliin ja sitten rakennettaiisiin se oikea muuri: Siinailta Golanin kautta Etelä-Libanoniin ja merisaarto päälle ja katsottaisiin, kuinka kauan siviilejä tapetaan ohjuksilla.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. Tämä Ukrainan konfliktihan on yhtä uskottava kuin Eesti/Suomi-konflikti.

        Eipä silti, kyllä Nudelman/Kagan/Nuland (käytä mitä nimeä vain, sama ihastuttava neocon-paholainen) varmaan saisi pienellä iskujoukolla ja koko valtamedian avulla meidät tappelemaan vaikkapa Naissaaresta.

        Olisimme heti pommittamassa naapureitamme ja veljiämme.

        Tätähän Ukrainassa nyt tehdään.

        Mystinen hirveä viha kumpusi yhtäkkiä jostakin.

        Eikö ole kumma?

        Lähi-Idässä sama. Mystisesti kaikki maat ovat yhtäkkiä ISIS/Al Nusra/AlQaidan vallassa. Valitse nimi: Ihan samalla tavalla kuin Viktoria valitsee. Rakkaalla juutalaisella on monta nimeä itselle ja vähintään yhtä monta nimeä synnyttämilleen terrorijärjestöille.

        Maagisesti juutalaisten jalanjäljissä kulkee terrori ja veljessota.

        Marx, Trotski ja Engels ideoivat vallankumouksen ja voi sentään, siinä sivussa 20-30 miljoonaa venäläistä kuoli ja ohhoh koko ortodoksinen vuosisatoja vanha kirkko hävisi. Mikä sattuma?

        Ja kuin ihmeen kaupalla, Kaganovich, Yagoda ja Dzerzhinski olivat joko juutalaisia tai kuten Stalin myös, ei-venäläisiä.

        Eikö olekin hassu yhteensattuma?

        Ja nyt Lähi-Idässä: Ihan vain tyhmyyttään ja silkkaa pahuuttaan kaikki vakaat arabimaat ovat päättäneet tehdä itsemurhan. Ihan vain sattumalta. Tottakai.

        Eikä siinä vielä kaikki: Nyt ukrainalaiset ja venäläiset ovat kaivaneet jostakin hirvittävän tarpeen kertakaiikkiaan tappaa toinen toisensa.

        Voi sentään.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Vastakkainasettelu on todellakin juutalaisen mediaan teatteria. Tämähän edistää suoraan heidän asiaansa ja näin he saavat kansakunnat tappelemaan keskenään. Varsinaisia riidankylväjiä nämä talmudistit. Porosenko olisi artikkelissa kannattanut nimetä juutalaiseksi mafiosoksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Minä kysyn. Mikä on se roskajoukko, joka taistelee ukrainassa? Missä heidän uskomuksensa ovat? Valtio mitä se on. Valtion tulisi olla ihmisiä VARTEN.
    Novorossya on kai se oikea puoli, kun puollustavat ortoksista oikeaa uskoaan.
    Jokainen päivä on ilon päivä, kun katsoo mitä siionisit ovat tänä päivänä.
    Katso Poroshenkoa, anteeksi mutta minulle tulee mieleen jonkinlainen vammainen ihminen. Huomaatko sinä saman kuin minä, siionisteissa on hämmästyttävä osa vammaisia. Katso heidän kasvojaan. Ne on juuri vammaisen kasvot. Mikä sitten mahtaa olla siihen syynä. Enhän minä ole vammaisia vastaan, jos ovat kilttejä, mutta on hämmästyttävää, että jopa julkisuudessa olevien siionistien kasvoissa on vammaisuuden merkkejä. Katso itse, jos et usko.
    Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
    Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
    Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
    Joh. 6:53-57

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Poroshenko ei sodi, vaan lähettää nuoret ukrainalaiset taistelemaan. Jos mielestäsi Novorossijan joukot ovat oikea puoli, niin et ainakaan nimimerkkiäsi edusta. Molemmat osapuolet palvelevat samaa voimaa. Epäilempä, kumman joukossa lopultakin on enemmän kunnollisia. Turhaa verenvuodatusta ja tuhoa kummatkin palvelevat. Juutalaisia, mafiaa, oikeudettomuutta, varastamista, murhaamista, holohoaxia jne.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Suomi on jo pitkään ollut NWO/McDonalds-imperiumin vasallivaltio, kuten muutkin Euroopan maat.

    ”Americanism is inherently populist, egalitarian, imperialistic, progressive, ultracapitalist, poisonous. It has spread to all corners of the world, wreaking havoc from Europe to Japan to India to Iraq to Hawaii, attacking traditional ways of life, demanding a lockstep conformity and a McDonalds on every corner. Americanism is not simply political; it seeks to conquer “hearts and minds,” to root out and crush all forms of spiritual dissent.”

    http://southernnationalist.com/blog/2015/02/11/the-essence-of-americanism/

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  7. Tosi hauska kuva, mutta kaikki konfliktit voi esittää tuolla tavalla… Voin tehdä samanlaisen kuvan Hitleristä ja Stalinista ja esittää että he olivat yhtä ja samaa muurarimafiaa, turhaa ottaa kantaa kummankaan puolesta. He he.

    ” Neuvostoliiton perustaminen 1917 ja Federal Reserve System (Fed) eli Yhdysvaltain keskuspankki, aloitti toimintansa 1913.”

    Toisin kuin FED, NL kaatui ja suuri osa juutalaisoligarkeista ovat jättäneet Venäjän.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Samoin käy Usalle. Fedin avulla yksityiset juutalaiset velkaannuttavat valtion ja varastavat koko valtion omaisuuden. Velka tietenkin käytetään isoilta osin juutalaisen liiketoiminnan edistämiseen. NATOn avulla varastetaan valtioitten luonnonvarat juutalaisille tai niiden omistamille monikansallisille yhtiöille.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Judaistisen uskonnon vaikutuksesta meillä ja muualla.

    Ei riitä, että koko maailma on täytetty holocaustin muistomerkeillä ja museoilla, Näitähän löytyy kaikkialta maailmasta ja runsain määrin.

    List of Holocaust memorials and museums
    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Holocaust_memorials_and_museums

    Vihjaavatko naturei kartalaiset, kieltäessään Israelin valtiollisen olemassaolon, holocaustin olemattomuuteen tai ainakin suuresti liioitteluun, koska juuri holocaustilla perustellaan Israelin valtiollinen olemassaolo ja paljon muuta. Saattaa olla, että tämä ryhmä ei olekaan ns. valheinformaatioagentti, niin kuin luullaan, vaan onkin oikeassa sodassa Sakariaan ilmestyksen mukaan.

    Naturei Karta:
    http://www.nkusa.org/

    Mutta maailma, kuten Suomi, on täytetty kaikenlaisilla muistomerkeillä, joiden eksoteerisesta sanomasta ei pääse perille niiden esoteeriseen sanomaan muuten kuin perehtymällä kabbalistiseen judaismiin, jonka sanoma on peräti antikristillinen.

    Mikäli vapaamuurariudesta riisuutaan pois kaikki se aines mikä vähänkin liittyy judaistiseen dogmaan, jäljelle ei jää juuri mitään. Näinhän juutalaiset väittävät.

    `Freemasonry is based on Judaism. Eliminate the teachings of Judaism from the Masonic ritual and what is left`
    http://www.whale.to/b/jews_and_freemasonry.html

    List of Masonic Grand Lodges
    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Masonic_Grand_Lodges

    Lista huomattavista vapaamuurareista
    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Freemasons

    Kabbalistinen judaismi kuuluu olennaisena osana talmudismiin:

    Kabbala
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kabbala

    Seuraavassa erinomainen suomenkielinen sivusto suomalaisuuden vaikuttajista. Lähes jokainen merkittävä suomalainen oli vihkiytynyt esoteeriseen tietämykseen juutalaisen vaihtoehtosynagoogan, vapaamuurariuden kautta.

    Esimerkiksi J.V.Snellmann lienee vihitty vapaamuurariutta korkeampaan tietoisuuteen, illuminaatiin, koskapa hän haki oppinsa Rotschildien huoneesta.

    Taiteilijat, jotka tekivät sittemmin muistomerkkejä näistä merkkihenkilöistä, allekirjoittivat teoksensa judalaiskabbalistisilla symboleille. Suomessa kabbalaan vihkiytyneiden muistomerkkejä on silmiinpistävän paljon.

    Eliitin esoteeriset symbolit
    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/

    Konsanaan ei esimerkiksi aikansa elänyt AKS, eikä mikään muukaan yhteiskunnallinen toimija Suomessa sen jälkeen, ole kutonut niin voimallista verkkoa kuin judaismi. Eikä tämä ole kuin yksi kapea näköala judaismin vaikutuksiin. Vielä ihmeellisempää on, että tämä toimija pystyy tekemään kaiken paljastamatta todellista luonnettaan.

    Btw. mitä tuohon Murroksen asetteluun liberaalit/vasemmistolaiset vs. kansallismieliset tulee, niin juuri niiden vastakkainasettelua Illuminaati hakeekin. Tämä jos mikä on divide et imperaa, jota eliitti harjoittaa ja näyttää siltä, että nyt on Suomen vuoro. Reserviläisten määrän huvetessa noinkin paljon saattaa kipinäksi riittää pelkkä kodinturvajoukkojen perustaminen.

    Joka tapauksessa suomalaiselle tässä ei käy hyvin, ei sitten millään mittatikulla mitattuna. Oteteenpa vaikkapa seuraava ennuste, josta kaksi ensimmäistä vaihetta on jo toteutunut:

    `Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa. Eräänä myöhäisenä pimeänä iltana Gustaf Johansson oli iltakävelyllä. Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna. Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, että mikä tilaisuus vielä näin myöhällä oli. Kun hän saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri kirkas enkeli, paljastettu miekka kädessä. Jumalan lähettämänä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota: Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten`.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. http://www.kotipetripaavola.com/venajasuomenkohtalo.html

    Venäjän ja Suomen kohtalo lopunajassa. Raamattu kertoo lopunaikana käytävästä sodasta, joka tapahtuu Lähi-idässä, kun tiettyjen maiden sotilasliittouman tai yhteistyön tuloksena hyökätään Israelin kansan ja valtion kimppuun. Uskon että se millainen kanta Suomella on Raamatun sanan pyhyyteen ja Israelin valtioon ratkaisee sen mikä on Suomen kohtalo lopunaikana. Riippumatta siitä uskotko Raamatun sanaan vai et, niin sinun tulisi kuitenkin tietää se mitä Raamattu opettaa lopunajoista.

    On tosi puhutteleva toi teksti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Teksti oli tosiaankin puhutteleva.

    Ei voi kuin ihmetellä kuinka pahasti monet ovat langenneet julistaessaan poliittisen siionismin ilosanomaansa, joka on naamioitunut, eikä niinkään taitavasti, kristillisen siionismin naamioasun alle. Miksi ihmeessä he tekevät tuon minkä tekevät.

    Miksi he lainailevat alinomaa kristillisen siionismin alkuunpanijoiden virhepäätelmiä julistaen niitä totuuksina, itse eksyen ja muita eksyttäen. Hengellisistä asioista ei päästä perille tyylillä `herra se ja se on sanonut, tai tohtori tuo ja tuo on kirjoittanut`. Ei näistä `lettutieteitten vihtoreista` ole hengellisiksi oppaiksi, vaan nimenomaan eksyttäjiksi. Sen tähden te joudutte tuomiolle (Hes 33-luku), koska hyväksytte heidän oppinsa ja vieläpä esittelette sitä muille.

    On kuin te (kristilliset siionistit) käydessänne tilaisuuksissanne jättäisitte aivonnekin hattunaulaan yhdessä hattunne kanssa. Tämä on hyvin vakava asia mitä te teette, koska te eksytätte lisää jo valmiiksi sokeaa kanssa. Teidän tehtävänne on kertoa totuus. Nyt kivet (uudestisyntymättömät) huutavat koska te olette vaiti.

    Patriarkat eivät kannattaneet poliittista/kristillistä siionismia eli perkelettä, vaan Uuden Jerusalemin taivaallista oppia:

    `Uskon kautta hän (Aabraham) eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala` (Heb 11:9-10).

    `Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa ,,, vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö` (Heb 12:18-22).

    `Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme` (Heb 13:14).

    Poliittisella siionismilla/kristillisellä siionismilla ei ole mitään tekemistä Jeshuan taivaallisen opin kanssa. Itse asiassa nämä ovat kaksi toisensa poissulkevaa, vastakkaista voimaa. Kuinka te voitte sotkea taivaallisen ja helvetillisen voiman toisiinsa – tämä on suuri rikkomus.

    Alkuaan Jeshuan, seurakunnan historian ensimmäisen korvausteologin, seuraajia kutsuttiin `tien vaeltajiksi`, sitten `nasaretilaisiksi` ja viimein Antiokiassa heitä alettiin kutsua (nimitellä, solvata) `kristityiksi`. Siitä kehittyivät sittemmin nimitykset `kristitty` ja `kristinusko`. Jeshua ei tullut perustamaan kristinuskoa maan päälle. Sen tekivät jotkut muut.
    Mutta siinä restoraatiossa, joka jo vaikuttaa seurakunnassa, uloskutsumisen kautta, taivaalliset totuudet tullaan jälleen ennalleen asettamaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Ei se Venäjä ole oligarkkien hallussa, ainakaan täysin. Omaisuus vaihtuu ja henki lähtee, mikäli oligarkit eivät ole kuuliaisia Putinille ja silovikeille. Vai miksi kuvittelet nimenomaan juutalaisoligarkkien karanneen Venäjältä? Osa jäi, mutta ovat alisteisia valtarakenteille, eivätkä hallitse FEDin tapaan. Uskoisin Venäjän olevan enemmänkin Kiinan vallan alla, mutta se onkin asia erikseen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ei Abramovich ole paennut. Hän ei viitsi asua Venäjällä. Monet oligarkit käyvät vain katsomassa orjaläänityksiään. Putin vaikuttaa vain keulakuvalta. Hänen vallanpitonssa on teatteriesitys. Hänen takapirunsa ohjaavat kulisseissa. Hän on tietenkin yksi heistä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat