Suomi myrskyn silmässä

Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, Suomi myrskyn silmässä. Se tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty, joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta.

Suomi myrskyn silmässä ilmestyi ensin ruotsiksi, Finland i stormens öga – nimellä. Kirja perustuu pitkälle marsalkka Mannerheimin ns. S-32 -kansioon ja Marskin sodanaikaisen salaisen agentin Vilho Tahvanaisen kansiosta jäljentämään aineistoon.

– S-32 -kansio on Kekkosen aikaan tuhottu tai salattu perusteellisesti. Kirjan kääntäminen muille kielille on meneillään. Kirjasta julkaistaan toinen osa myöhemmin. Siinä tuodaan yksityiskohtaisemmin esille todisteita ensimmäisenkin kirjan tapahtumista, kertoo Hautamäki.

Vilho Tahvanainen oli marsalkka C. G. E. Mannerheimin luotettu erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka. Tahvanainen tutustui salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 -merkinnällä varustettuun kansioon. Tahvanaisen teos, Erikoistehtävä, herätti syvää epäluuloa ja kirjan vahvaa tuomitsemista ilmestyessään vuonna 1970.

Erkki Hautamäen kirjan ruotsinkielisen version lähdetietojen tarkistamiseen ovat osallistuneet Uppsalan yliopiston tutkijat. Esipuheen ovat kirjoittaneet pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti, fil. maisteri Erkki Nordberg ja Ruotsin puolustuskorkeakoulun professori Kent Zetterberg.

Erkki Hautamäki on syntynyt 1930. Hän toimi 1960-luvulla erikoistehtävässä Suomen pääesikunnassa ja Vuokatin urheiluopiston rehtorina 1970 – 1990. Hän on kansainvälisesti tunnettu urheilujohtaja ja Kekkosen ajan kriitikko ja keskustelija.

Keskeiset Suomea koskevat ja historiankirjoitusta muuttavat hypoteesit ovat kirjan pohjalta seuraavat:

Churchill ja Stalin neuvottelivat yhteistyöstä monen rintaman sodasta Saksaa vastaan jo huhtikuusta 1939. Heinäkuussa sovittiin, että Saksan ja Neuvostoliiton hyökätessä Puolaan länsivaltojen sodanjulistus saa kohdistua vain Saksan toimenpiteisiin.

23.8.1939 Stalin ja Hitler solmivat ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen. Sen salaisen lisäpöytäkirjan ns. intressipiiri-käsite ei tarkoittanut lupaa Baltian maiden tai Suomen valloittamiseen, vaan oikeutta vaatia strategisia tukikohtia sodan varalta.

15.10.1939 Stalinin ja Churchillin (liittoutuneet) välillä allekirjoitettiin sopimus, jonka ytimenä oli Saksan tuhoaminen sotilaallisesti ja taloudellisesti. Churchillin vanha suunnitelma Skandinavian operaatiosta hyväksyttiin.

Jos se olisi toteutunut, liittoutuneet olisivat Suomen avun nimissä vallanneet Norjan ja Ruotsin, Neuvostoliiton samanaikaisesti vallatessa Suomen. Suomesta olisi tullut sotatanner ja Skandinaviasta yksi Saksan vastainen rintama. Churchill ja liittoutuneet siten myivät Suomen Venäjälle.

Stalin pelasi samanaikaisesti Saksan ja liittoutuneiden liittolaisena. Hän tavoitteenaan oli saada liittoutuneet ja Saksa kuluttamaan voimansa keskinäiseen taisteluun ja sen jälkeen vallata heikko Eurooppa.

Saksasta Stalin hankki ensin mekaanisen sodankäynnin uusinta aseistusta ja sen jälkeen Yhdysvalloista suunnattoman määrän sotamateriaalia Saksaa (ja Suomea) vastaan Lend-lease -tukena, jonka loppuselvitystä ei vieläkään ole tehty.

Ruotsin ehdoton kauttakulkukielto liittoutuneiden joukoille osaltaan pelasti Suomen. Churchillin ja Stalinin sopimus salli Skandinavian ja Baltian maiden valtaamisen. Siihen liittyi pykälä, jonka mukaan rauhan tultua on vallatuille maille annettava itsenäisyys takaisin.

Stalinin kenraalikuriirin noutaessa Churchillilta keskinäiseen sopimukseen liittyviä sotasuunnitelmia, Saksan ilmavoimat pakottivat koneen laskeutumaan 9.2.1940. Miehistöä ja matkustajia kuulusteltaessa kaikki asiakirjat kuvattiin. Hitler sai tarkan tiedon liittoutuneiden hyökkäyssuunnitelmista monella rintamalla ja käynnisti mm. Norjan preventiivisen valtaussuunnitelman. Stalin ei tiennyt tietojen paljastuneen.

Suomen talvisota ei loppunut Stalinin pelkoon länsivaltojen hyökkäysuhkasta Suomen puolustamiseksi, vaan Hitlerin maaliskuun alkupuolella. 1940 Stalinille lähettämästä ukaasista, että sotatoimet Suomea vastaan on lopetettava tai Saksa pommittaa neuvostojoukkoja ja taistelee Suomen puolesta pyytämättä. Marski sai Hitleriltä tiedon ukaasista ja Suomea koskevat kopiot länsivaltojen ja Stalinin suunnitelmasta.

Marskin ns. miekantuppi-päiväkäsky 9.7.1941 syntyi Hitlerin ukaasista ilmaista yksiselitteisesti Suomen sodankäynnin päämäärät tai Saksa ryhtyy ottamaan Suomea hallintaansa. Marsalkka Mannerheim oli ennen jatkosotaa joutunut suostumaan Stalinin salaisesti esittämiin vaatimuksiin, että Suomi ei mene Leningradiin tai Syvärin yli, eikä häiritse Sorokasta lähtevää välirataa.

– Tutkin Vilho Tahvanaisen kirjaa, mutta asia jäi 20 vuodeksi uinumaan. Mielestäni asia kannatti tutkia ja henkilökohtaisena tuntemuksena oli syyttömän miehen rehabilitointi. Miksei asioita tutkittu, olisi ollut 50 vuotta aikaa, vaan heitettiin romukoppaan? Mitä enemmän sukelsin kansainväliseen kirjallisuutteen ja asiapapereihin, aina vain enemmän löytyi tietoa, jotka vievät painopistettä S-32 -kansion asioiden ja papereitten tueksi, ei suinkaan niitä vastaan, kertoo Erkki Hautamäki motivaatiostaan kirjan tekemiseen.

 

Kirjoittaja on Pro Karelia ry:n verkkolehden päätoimittaja.

Suomi myrskyn silmässä – kirjaa on saatavissa kirjakaupoista sekä nettisivuilta www.promerit.net. Artikkeli on luettavissa myös Karelia Klubin internetsivuilta, www.kareliaklubi.com.

 

Lue myös:

Historian on pakko muuttua

20 kommenttia

  1. Kannattaa lukea Douglas Reedin kirja The controversy of Zion, niin myös tämä kirja avautuu paremmin eikö tunnu enää yhtään yllättävältä. Se tarjoaa suurpoliittiset kuviot ja historian sensuroimattoman kuvauksen 19800-luvulta alkaen. Hautamäen kirja nivoutuu täysin kaikkeen todelliseen historiaan, josta virallinen historiankirjoitus on sensuroinut esim. sionistien vaikutusvallan tykkänään. Itse ostin myös kirjan Far and Wide, jossa on lisää mielenkiintoisia näkemyksiä ja se täyudentää edellistä, jonka saa netistä:

    http://www.controversyofzion.info/Controversybook/index.htm

    Ainoa kauneusvirhe on salaliittoteoria natseista ja pienen osan sotapropagandasta natseja vastaan toistaminen (vain pienen) sekä luoyttamus Herman rauschningin huuhaateokseen natseista. Kaikki muutkin lähteet tukevat sen sijaan sionistien vaikutusta ja maailmanherruuspyrkimyksiä. Apuna sionisteilla on ollut maailman raha- ja mediamaailman haltuunotto. Churchill on varsin salaperäinen ja enigmaattinen hahmo, jonka kautta sionistit ovat toimineet paljon. On mahdollista, että h’n oli itsekin juutalainen. Hän vaikuttaa sisäpiirin mieheltä ja kuuluisa lehtiartikkeli vuodelta 1920 sekä Neuvostoliiton arvostelu tuolloin saattavat olla hämäystä. Aivan poliittisen uransa alusta lähtien lukuun ottamatta tuota hän oli täysin sionistien mies. Hän ei kuitenkaan ollut päätekijä, vaan häntä on pikemminkin kutsuttu ”Rotschildien aseeksi” (Rotschilds’ gunman).

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Merkillisen laajasti on laivastoministeri (First Lord of the Admiralty) Churchill huseerannut Talvisodan aikaan – pääministerihän Churchillistä tuli vasta toukokuussa 1940, edeltäjä Neville Chamberlainin menetettyä loputkin nauttimastaan luottamuksesta Norjan-retken epäonnistuttua.

    Aika onneton reitinvalinta muuten Stalinin kenraalikuriirilla – helmikuussa 1940 Saksa ei ollut juuri Schlesvig-Holsteinia ja Memeliä pohjoisempana, joten olisi luullut Iso-Britanniasta Neuvostoliittoon pääsevän Luftwaffen toimintasäteen ulkopuolella ..

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. ”Merkillisen laajasti on laivastoministeri (First Lord of the Admiralty) Churchill huseerannut Talvisodan aikaan – pääministerihän Churchillistä tuli vasta toukokuussa 1940, edeltäjä Neville Chamberlainin menetettyä loputkin nauttimastaan luottamuksesta Norjan-retken epäonnistuttua”

    Tuo on kommentti tasoa ”ei niitä vehkeilyjäni löydy SDP:n arkistosta”. Rahaministeri Morgenthaukin oli tärkeillä emissaarimatkoilla Euroopassa ja Quebecin konferenssissa ja laati suunnitelmat Saksan miehityspolitiikasta (myös sen toteutuneen), kun taas Hull ja ulkoministeriö olivat lähinnä demokraattisen hallinnon keulakuva.

    Churchill oli nimmenomaan sionistien luottomies ja sotapuolueen, mutta kyllä siis juuri tärkein osa hallinnosta oli salaa vehkeillyt venäläisten kanssa. Chamberlain oli ehkä kaikessa mukana. Ainakin hän kovasti neuvotteli kesällä sotaliitosta ja samat neuvottelijat jäivät vehlkeilemään. Churchill oli kuitenkin siis asiamies Venäjän suuntaan, mikä on melko odotettua.

    Kenraalinmatkasta voit heittää mitä hyvänsä arveluja. Papereiden alkuperä on saksalaisen tiedustelumiehen varassa. Joku tällainenhan se tietysti on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Paasikiven muistelmissa hän viittaa ”saksalaisten kaappaamiin asiakirjoihin” ja toteaa, että ”talvisodassa meidät pelasti Hitler”. Tästä voidaan päätellä, että ainakin Groessmann on ollut olemassa ja kertonut kaapatuista asiakirjoista. Ainahan voidaan olettaa, että asiakirjat on saatu muulla tapaa ja kerrottu tällainen tarina, mutta minusta taas sellainen olisi erittäin epäuskottavaa. Minulle jäi epäselväksi, miksi olisi pitänyt käyttää jotain muuta reittiä kuin Ruotsin ja Itämeren ylitse. Eihän kuriirin matkan pitänyt olla tiedossa (saksalainen vakoilu oli sen havainnut). Yhtä epäselväksi minulle jää esim. Leo Miralan järkeily Tahvanaista vastaan. Hän selvästi väittää tuntevansa seudun, mutta sitten pitäisi vain uskoa, että ei olisi nahdollista, kun seudun tuntija niin sanoo. Mirala on komunistifanaatikko tai agentti.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. ”Minulle jäi epäselväksi, miksi olisi pitänyt käyttää jotain muuta reittiä kuin Ruotsin ja Itämeren ylitse.”

      Ei tuossa reitinvalinnassa sinällään mitään ihmeellistä olekaan. Ihmeellistä on se, että miten saksalaiset olisivat voineet sitä käyttävän kuriirin kaapata helmikuussa 1940, kun eivät siinä vaiheessa vielä olleet sen enempää Tanskassa, Norjassa kuin Baltiassakaan (ainakaan Memelin aluetta pohjoisempana).

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Ja Neuvostoliitto ei huomaa mitään, vaikka on tukikohtia kaikissa Baltian maissa ? Miten Ruotsin yli Viroon yrittävää lentokonetta estetään lähettämästä radioitse avunpyyntöä – häirinnälläkö ? Miten estetään Puna-Ilmavoimia lisäämästä partiointia silloin, kun kanavat menee ’tuntemattomasta lähteestä’ tulevan häirinnän takia tukkoon ?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Maat olivat liitossa keskenään. Tuskin juttua tehtiin N-liiton ilmatilassa. Varmasti NL tiesi jutusta ainakin luulisin, vaikka itse kenraalikuriiri olisi ollut hiljaa tapauksesta. Onhan kone saattanut ilmoittaakin välikohtauksesta. Mutta en tiedä, miksi luulet ilmoituksen johtavan heti N-liiton vastatoimiin? Stalinhan makeili Hitlerille eikä halunnut rikkoa välejä liian aikaisin.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. NL oli siis juutalaisten hallussa, joten juutalaisia saa meidänkin sodista syyttää:

    http://radioislam.org/protocols/indexfin.htm

    Juutalaisuus ja bolshevismi.

    Edelläolevasta selviää, että juutalaiset itse tunnustavat olevansa yhteiskuntaa hävittävien voimien käymisaines. Tiedämme myös, että bolshevistinen kumousliike on suurin, minkä maailma tähän saakka tuntee. On siis paikallaan, että tutkimme lyhyesti juutalaisuuden suhdetta siihen.

    Viimeksi saatujen tietojen mukaan Venäjän juutalainen kansanosa on 1,8 %:a kokonaisväestöstä, mutta heidän osuutensa bolshevistisen valtion johdossa on aivan ratkaiseva. Todistuksena siitä esitän eräitä tietoja H. Fehstin laajasta teoksesta »Bolschevismus und Judentum» 15) »Bolshevismi ja juutalaisuus». Vaikkakin numerot koskevat tilannetta noin. 8 vuotta sitten, ovat ne erittäin kuvaavia, ja sitäpaitsi ei suuria muutoksia itse järjestelmässä sen jälkeen ole sattunut huolimatta eräistä henkilövaihdoksista.

    15) Ilmestynyt Leipzigissä 1934.

    I. Bolshevistinen puoluekoneisto.

    a) Poliittiseen toimistoon kuului 9 jäsentä, murhattu Kirow oli kymmenes. Jäsenistä oli
    4 Venäläistä = 44,5 %; Molotow, Kalinin, Voroshilow, Andrejew,
    3 Juutalaista = 33,3 %; Lazar Kaganowitsh, Kuibyshew, Kosior,
    2 georgialaista = 22,2 %: Stalin-Dshugashwili, Ordshonikidse.

    b) Keskuskomitean sihteeristö: Pääsihteeri Stalin-Dshugashwili, georgialainen, 2 sihteeriä, murhattu Kirow oli kolmas, heistä oli
    1 juutalainen = 50 %: Lazar Kaganowitsh,
    1 tuntematonta kansallisuutta = 50 %: Shdanow.

    c) Järjestelytoimistoon kuului 9 jäsentä, murhattu Kirow oli kymmenes. Heistä oli
    2 venäläistä = 22,2 %: Jeshow, Kosarew,
    4 juutalaista = 44,5 %: Lazar Kaganowitsh, Stetzki, Kuibyshew, Shwernik,
    1 georgialainen = 11,1 %: Stalin-Dshugashwili,
    2 tuntematonta kansallisuutta = 22,2 %: Shdanow, Gamarnik.

    d) Puoluevalvonnan komitea, puheenjohtajana juutalainen Lazar Kaganowitsh. Komiteaan kuului 61 jäsentä, joista oli
    22 venäläistä = 36,1 %,
    35 juutalaista = 57,3 %,
    4 muuta ei-venäläistä = 6,6 %
    Komitean johtoon oli asetettu 7-miehinen työvaliokunta, jonka jäsenistä oli
    3 venäläistä = 42,8 %,
    3 juutalaista = 42,8 %,
    1 latvialainen = 14,4 %.

    e) Keskuskomitean täysistuntoon osallistui 71 jäsentä, (heillä oli 68 varajäsentä). Varsinaisista jäsenistä oli
    32 venäläistä = 45,1 %,
    27 juutalaista = 38 %,
    12 muuta ei-venäläistä tai tuntematonta kansallisuutta olevaa = 16,9 %.

    f) Revisiotoimistoon kuului 22 jäsentä. Heistä oli
    7 venäläistä = 31,8 %,
    11 juutalaista = 50 %,
    4 muuta ei-venäläistä = 18,2%.

    II. Bolshevistinen valtiokoneisto.

    a) Kansankomissaarien neuvosto käsitti 21 jäsentä, joista oli
    8 venäläistä = 38,1 %: Molotow (Puheenjohtaja), Tschubarj (puheenjohtajan sijainen), Voroshilow (armeija ja laivasto), Bubnow (kansanvalistus), Lobojew (puunjalostusteollisuus), Andrejew (kuljetus), Pachornow (vesikuljetus), Antipow (posti ja lennätin),
    8 juutalaista = 38,1 %: Kuibyshew (puheenjohtajan sijainen), Wallach-Finkelstein-Litvinow (ulkoasiat), Rosenholtz (ulkomaankauppa), Tshernow (maanviljelys), Kalmanowitz (sovhoosit), Ljubimow (kevyt teollisuus), Kaminsky (terveys), Jagoda eli Jehucla (sisäasiat, G.P.U. eli tsheka).
    4 muuta ei-venäläistä = 19,1 %: Meshlauk, latvialainen (valtiollinen suunnitelmajaosto), Rudsutak, latvialainen (puheenjohtajan sijainen), Ordshonikidse, georgialainen (raskas teollisuus), Mikojan, georgialainen,
    1 tuntematonta kansallisuutta = 4,7 %.
    Yleisvenäläisten ammattiyhdistysten keskusneuvoston puheenjohtaja oli juutalainen Schwernik.
    Valtiopankin puheenjohtaja ja Työn ja puolustuksen neuvoston jäsen oli juutalainen Marjasin.
    Viljanvarastoimisen komitean puheenjohtaja ja Työn ja puolustuksen neuvoston jäsen oli juutalainen Kleiner.

    b) Valvontatoimiston puheenjohtajana oli juutalainen Kuibyshew, sihteerinä juutalainen Manfred. Toimistossa oli 70 jäsentä, joista oli
    30 venäläistä = 42,8 %,
    35 juutalaista = 50 5%,
    5 muuta ei-venäläistä = 7,2 %.
    Toimiston johtoon oli asetettu 11-miehinen työvaliokunta. Sen jäsenistä oli
    3 venäläistä = 27,2 %,
    7 juutalaista = 63,6 %,
    1 tuntematonta kansallisuutta = 9,2 %.

    c) Neuvostoliiton ulkomaisen edustuksen 18 valtuutetusta lähettiläästä oli 10 juutalaista ja 2 puolijuutalaista = 66,6 %. Edustajat olivat maiden mukaan lueteltuina seuraavat:
    Afghanistan: Melnikow, venäläinen; Eesti: Ustinow, venäläinen; Englanti: Maiski, juutalainen; Italia: Potemkin, venäläinen; Itävalta: Petrowsky, juutalainen; Japani: Jurenew, juutalainen; Kreikka: Kobetzki, juutalainen; Latvia: Bratman-Brodowsky, juutalainen; Liettua: Karski, juutalainen; Mandshukuo: Slawitzki, pääkonsuli, juutalainen; Norja: Beksadjan, armenialainen; Persia: Pastuchow, armenialainen; Puola: Dawtjan, armenialainen; Ruotsi: Kollontai, puolijuutalainen; Saksa: Suritz, juutalainen; Suomi: Stein, juutalainen; Unkari: Petrowsky, juutalainen; Yhdysvallat: Trojanowski, puolijuutalainen.

    Neuvostoliiton ulkomailla olevien kauppaedustuksien johdossa oli miltei yksinomaan juutalaisia. Esimerkkinä mainittakoon muutamia suurvalloissa olleista edustajista:
    Englannissa Oserski, Italiassa Löwensohn, Ranskassa Ostrowski ja Saksassa Weitzer.

    Myöskin kansankomissaarien sijaisiin nähden asianlaita oli samanlainen. Näistä mainittakoon: raskas teollisuus = Moses Kaganowitsh, kevyt teollisuus = Fuschmann, maanviljelys = Zilko ja Lewin, sisäasiat = Agranow, kansanvalistus = Eppstein, puunjalostusteollisuus = GrUnstein, ulkomaankauppa = Frumkin ja Dwolaiski, kuljetus = Polenski.

    Kominternin johto on aina ollut juutalaisille haluttu toiminta-alue. Sen johtomiehinä ovat muun muassa toimineet juutalaiset Manuilski ja Piatnitski.

    Jumalattomuusliikettä on jo monta vuotta määrätietoisesti johtanut juutalainen Jaroslawski (oikealta nimeltään Gubelmann).

    Olen tällä osoittanut, että bolshevismin syntyyn ja sen alkuvaiheisiin osallistuneita ja senjälkeen joko luonnollisesti taikka »epäluonnollisesti» hautaan toimitettuja juutalaisia – kuten Avanesoff, Axelrod-Nathanson, Berkmann, Joffe, Kameneff-Rosenfeld, Kamkoff-Katz, Karachan. Kopp, Levin, Martoff-Cederbaum, Petroff-Waisbrot, Radek.-Sobelsohn, Schierwindt, Schreider, Sinowjev-Apfelbaum, Ste’nberg, Stekloff-Nahamkes, Suhanow-Himmer. T’omsky-Honigberg, Trotski-Bronstein, Uritski-Radymilski, Volodarski-Cohen ym. – ei ole poistettu sentakia, että saataisiin tilaa venäläisille tai ei-juutalaisille, vaan heitä on seurannut toisia valitun kansan edustajia. Samoin on tänä Päivänäkin: mikäli joku juutalainen poistuu, niin toinen tulee tilalle. Viittaan vain tässä »Pravdan» virallisiin tiedoituksiin Puna-armeijassa tapahtuneista ylennyksistä ja suoduista kunniamerkeistä; näissä luetteloissa on juutalaisia joukoittain.

    Myöskin sukulaisuussuhteitten juutalaisten vaikutusvalta ne ja naimisiinmenon kautta Neuvostojohtoon on huomiota ansaitseva. Niinpä ovat veljekset Lazar ja Moses Kaganowitsh itse Stalinin lankomiehiä.

    Edellä esittämiäni henkilötietoja hiukan tarkemmin seulotessa huomataan helposti, että juutalaiset ovat visusti itselleen pidättäneet kaikki tärkeimmät avainasemat valtio- ja puoluekoneistossa (ulkopolitiikka ja ulkomaanedustus, ulkomaankauppa, teollisuuden eri haarat, valtionpankki, GPU jne.). Itse asiassa he tällä tavoin hallitsevat myöskin niitä aloja, joissa heikäläisiä ei ole julkisesti näkyvissä. Ja koska edelleen useilla johtohenkilöillä on kaksi, jopa useampiakin vaikutusvaltaisia toimia, on tuloksena, että Venäjää hallitsee varsin rajoitettu määrä henkilöitä, noin 50 luvultaan, joista runsaasti puolet on juutalaisia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Niin 1934.
      Mutta piakkoin sitten tuli vuodet jolloin neuvotoliitosta katosi tai joutui työleirille jos oli
      -juutalainen
      -darwinisti
      Pahempi vielä jos oli molempia.

      Dmitri Shostakovichin ja Anna Buharinin muistelmat lukeneena ja erään tv-dokun nähneenä..

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Harold Rosenthalin haastattelusta:

        Haastattelija: Tiedättekö, ovatko juutalaiset Venäjällä todella vainottuja vai annetaanko heille minkäänlaisia oikeuksia?
        Rosenthal: ”Suurin osa maailman kaikista juutalaisista, sanoisin yli 90 prosenttia, tietää miten kansamme voi ja mitä sille on tapahtumassa. Meillä on ainutlaatuinen yhteys kaikkialla. Ainoastaan typerykset, tyhmät, väärin informoidut ja degeneroituneet voivat löytää mielenrauhan teidän yhteiskunnastanne. Te kätkette syntinne pukeutumalla lampaiksi. Te olette ne tekopyhät, eivät juutalaiset, kuten sanotte ja kirjoitatte.
        Vastatakseni kysymykseenne venäjän juutalaisista: Venäjällä on kaksi erillistä hallitusta, yksi näkyvä ja toinen näkymätön. Näkyvä koostuu eri kansallisuuksista, kun taas näkymätön koostuu kokonaan juutalaisista.
        Salainen neuvostopoliisi saa käskynsä näkymättömältä hallitukselta. Neuvosto-Venäjällä on kuudesta seitsemään miljoonaa kommunistia, 50 prosenttia juutalaisia, ja 50 prosenttia ei-juutalaisia, mutta ei-juutalaisiin ei luoteta. Kommunistiset juutalaiset ovat yhdistyneet ja luottavat toisiinsa, sillä välin kun muut vakoilevat toinen toisiaan. Joka viides – kuudes vuosi salainen juutalainen lautakunta pyytää puolueen puhdistusta ja monet poistetaan.”
        Haastattelija: ”miksi”?
        Rosenthal: ”Koska he pääsevät perille juutalaisesta salaisesta hallituksesta. Venäläisillä kommunisteilla on Salainen Group Order, joka koostuu ainoastaan juutalaisista. He hallitsevat kaikkea näkyvässä hallituksessa. Tämä voimakas organisaatio oli vastuussa kommunismin keskuksen salaisesta muutosta Tel Aviviin, mistä kaikki määräykset nyt lähtevät.”
        Haastattelija: Onko meidän hallituksellamme ja YK:lla tietoa tästä?
        Rosenthal: ”YK on vain syöttiovi maailman suunnattomaan keskitysleiriin. Me pitkälti hallitsemme YK:ta.”
        Kysyttäessä miksi kommunistit maahan tunkeutuessaan tuhoavat keskiluokan ja koulutetun väestön sekä heidän perheensä, Rosenthal vastasi:
        ”On pysyvä sääntö, että kaikki aikaisemman hallituksen jäsenet, heidän perheensä ja sukulaisensa on tuhottava, ei kuitenkaan koskaan juutalaisia. On tuhottava poliisi, osavaltion poliisi, armeijaviranomaiset ja heidän perheensä, mutta ei koskaan juutalaisia. Katsos, me tiedämme, että kun hallitus alkaa etsiä kommunisteja rajojensa sisältä, todellisuudessa he yrittävät paljastaa alueensa juutalaiset. Meitä ei puijata! Näkymättömillä hallitsijoilla kommunistisissa maissa on käsissään maailman laajuinen propagandan – ja vapaiden maiden hallitusten hallinta. Me hallitsemme jokaista median ilmenemismuotoa mukaan lukien sanomalehdet, lehdet, radio ja televisio. Jopa musiikkianne! Sensuroimme laulut, jotka on luovutettu julkaistavaksi, paljon ennen kuin ne saavuttavat kustantajat. Ennen pitkää tulemme täydellisesti kontrolloimaan ajatteluanne.”
        Haastattelija: Mikäli kertomasi on totta kristityn väestön ja kristinuskon tulevaisuus näyttää huonolta.
        Rosenthal:” Yhdysvalloissa tulee käynnistymään väistämätön luokkasota ja monet likvidoidaan. Te olette kiistatta niiden joukossa. Juutalaisia ei vahingoiteta. En rehentele. Kerron teille vain tosiasiat. Kristinuskonseuraajien on myöhäistä laatia puolustusta. Puolustuksen aika on ollut jo pitkään ohi. Kauan, kauan sitten meidän täytyi nousta hyökkääjiksi! Se on epäilemättä yksi suurista elämäntehtävistämme. Olemme hyökkääjiä.
        Juutalaisuus on ainutlaatuinen kulttuuri — ei mikään, missään maailmankolkassa ole verrattavissa siihen. Teidän niin kutsuttu kristinuskonne on juutalaisuuden sivutuote. Juutalaisuuden kulttuurinen ja älyllinen vaikutus tuntuu läpi koko maailman — läpi koko sivilisaation.”
        Kysyessäni tulisiko meille hänen mielestään lopulta ongelma mustista, mustien hämmästyttävän väestökasvun johdosta, Rosenthal vastasi mustien moni hyödyttävän ”heitä (juutalaisia) heidän päämäärissään”.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
      2. Jatkoa haastattelusta:

        Kerroin hänelle juutalaisia käsittelevistä tutkimuksistani ja tekemistäni epämiellyttävistä löydöistä koskien juutalaisten totaalista moraalittomuutta johon Rosenthal vastasi:
        ”Raha on tärkeämpää kuin moraali. Voimme suorittaa rahalla mitä tahansa. Kansamme Israelissa on hyvä osoitus siitä, että sen vahvuus hyökkäyksiä vastaan lepää jatkuvassa sotavalmiustilassa. Israel voi nyt voittaa minkä tahansa yhteenoton.
        Kibbutsista nousevat älykkäät tekijät tulevat rakentamaan tuosta pienestä maasta Lähi-idän ihmemaan. Se tulee myöskin lopulta olemaan perusta Maailman Hallituksen keskuspaikalle.”

        Keskustelimme Watergaten tragediasta ja kaikilla hallituksen tasoilla ilmenevästä korruptiosta. Ilmaisin myös kantani siitä kuinka hallituksen edustajien tulisi harjoittaa enemmän avoimuutta ja vilpittömyyttä kansaa kohtaan, johon Rosenthal vastasi:
        ”Mitä hyvää siinä olisi? Mitä hittoa yleisö tietää hallituksen johtamisesta. Huomattava enemmistö on aaseja —hölmöjä!!”
        Haastattelija: Saanko lainata edellistä?
        Rosenthal: ”Tee mitä haluat — kuten sanoin, harvat uskaltavat puhua suunsa puhtaaksi. Välillämme vallitsisi suurempi yhteisymmärrys — juutalaisilla ja ei-juutalaisilla — jos puhisimme kaikki suoremmin ja avoimemmin. Teidän kansallanne ei ole rohkeutta. Me luomme teidän ajattelunne — me jopa kylvämme teihin syyllisyyskompleksin, joka tekee teidät pelokkaiksi kritisoimaan juutalaisia avoimesti.”

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
      3. Suosittelen lukemaan Alexander Solzhenitsynin saksannetun kirjan 200 Jahre zusammen. Osa 2 kertoo Neuvostoliiton ajasta.

        Juutalaisia kohtaan ei koskaan kohdistettu vainoa erityisesti, kuten muita kohtaan. Heille annettiin 20- ja 30-luvuilla omia alueita ja niille saatiin valtavasti rahaa myös lännestä. Siellä ei ollut kuitenkaan pakko olla, joten tämä maaseutukollektiivikokeilu ei toiminut. Miksi he saivat poistua tuollaisesta? AS kertoo monista etuoikeuksista ja siitä, että vankileireillä juutalaiset saivat erityiskohtelun. Tietysti myös heitä vangittiin. Koko touhu oli kuitenkin Stalininkin aikana huonosti naamioitua. NL oli juutalaisen paras ystävä, uten lännessä ohjeistettiin sionistilehtien lukijoita vielä 40-luvun lopussa. Sitä ennen se oli kaikkialla maailmassa erittäin suosittu juutalaisten keskuudessa.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Eu muuten sopi Lissabonin sopparissa perustuslaissaan siis, että vastedes poliisi saa murhata mielivaltaisesti mielenosoittajia. Ateenan mellakat laukaisi 2008 erään 15-vuotiaan murha ilman syytä mellakkapoliisin toimesta. Se selitetään tuon dokkarin alussa:

    Onkohän tässäkin kyse jostain rituaalimurhaamisesta pohjimmiltaan? Ruusuinen tulvaisuus ainakin on näiden samojen sankarien perustamassa ja johtamassa uudessa Eurostoliitossa eli Neuvostoliitto 2:ssameille varattuna!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Nojoo, taitaa tuo Al Jazeeran video olla tyypillistä CIA:n antifasistinuorten. Mutta miekkareissa siis on nyt lupa tappaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. http://truthseeker-archive.blogspot.com/2011/11/suppressed-colossal-war-crime-tragedy.html

    Hautamäen tulevassa kirjassa puhutaan kunnioitettavalla tavalla vaietusta asiasta-saksalaistensotavankien ja siviilien murhaamisesta miljoonapäin. On muistettava, että propagandasta huolimatta venäläisiä sotavankeja (neuvostlaisia) kuoli 1,7 miljoona ja ne vain siksi, että huolto romahti javangit olivat jo valmiiksi usein saarrostustaisteluiden näännyttämiä. Suurin syy oli puna-ameijan poltetun maan taktiikka. Kaikki kuolemat lähes sattuivat sodan alun kaaoksessa kaukana Saksasta, kun vankeja oli yhtäkkiä miljoonia.

    Samoin saksalaissiviilien kuolema sodan jälkeen oli murhaamista. Miljoonat murhattiin, lähes 10 miljoonaa. Historia on päälaellaan, sillä holokaustissa kuoli ilmeisesti vain satojatuhansia, mutta sionistien vetämien USA:n ja N-liiton toimesta siis miljoonia saksalaisia. Lisäksi holokaustin uhrien kuolemaa ei edes ole osoitettu varmuudella tarkoitukselliseksi, kun taas siis koko sota aloitettiin Saksan kansan tuhoamiseksi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  9. Suomen johtava eliitti oli aika hirvittävää jo maailmansodan aikana. Tähän käsitykseen päätyyy viimeistään lukemalla kirjan Suomi myrskyn silmässä osa 2. Paljastuu, että Mannerheim ja Ryti olisivat halunneet sotia Stalinin puolella Jatkosodan. Tähän olisi päädytty, jos Stalin olisi suvainnut ajoissa antaa johdolle jonkinlaisen kirjallisen lupauksen. Sitten olisi kieltäydytty ottamasta saksalaisia joukkoja Suomeen ja varauduttu sotaan Hitleriä vastaan Stalinin tuella. Myös Tannerille oli kerrottu asiasta ja yhdessä Tanner, Ryti ja Mannerheim odottivat ilosanomaa idästä. Aivan kuin kaikki olisivat olleet sosialidemokraatteja. No liberaaleilla ja sossuilla ei juuri ole eroa. Salonkikommareita ja kommunismin esiaste.
    Koko sodan sitten vehkeiltiin vihollisen kanssa. Sodittiin huonosti ja päästettiin venäläisiä moteista pakenemaan. Kirjassa väitetään, että Suomen ratkaisu saattoi ratkaista koko maailmansodan lopputuloksen. Siis sotimalla hartiavoimin maailma olisi pelastunut nyjkyisestä kurimuksesta. No oolihan Saksassakin paljon porukkaa, jotka sabotoivat sotaponnistuksia ja kavalsivat kaikki tiedot viholliselle. Siis ehkäpä Suomi ei kuitenkaan ratkaissut sotaa. Niin moni oli aivopesty tai lahjottu ymms. taistelemaan pimeyden voimien puolesta. Saksa ja Eurooppa ei saanut pelastua eikä irtautua saatanallisten pankkiirien otteesta. Kun isäntä Lännestä käski, piti valita jopa kommunismi.

    Suomen demokraattisessa systeemissä kaikki valtapuolueet tuolloin jo ottivat käskyt Ameriikasta ja Lontoosta. Ulkomaisia rapparivoimia toteltiin ehdottomasti. Tietenkin täytyy muistaa, että myös tilanne oli pitkään sellainen, että Saksan tilanne oli toivoton ja USA sekä länsimaat olivat yhdessä muun Euroopan kanssa aivan ylivertaisessa asemassa. Ulkopolitiikassa oli kuuneltava vahvemman ääntä. Mutta kun tämä Länsi oli myynyt Suomen kommunisteille ja Hitler pelastanut Talvisodassa ja vieläpä Ranska kaatunut, niin miksi silloin vielä valittiin Länsi ja kommunismi? Tämä on aivan hirvittävää.
    Sodan lopussahan Mannerheim laverteli kaiken mahdollisen informaation viholliselle. Luoaj ties mitä jo aiemminkin oli raportoitu. Tahvanaisen touhut lopetettiin jo 1941 tai 42 alussa. Tämän jälkeen on suhteita itään hoitanut joku muu. Miksi tästä ei ole paljastuksia? Onko toiminta ollut vielä inhottavampaa? Jotain voidaan kai päätellä kesästä 1944. Selkeästi tahallaan uhrattiin ainakin divisioona miehiä ja valtava varustus. Aivan kuin olisi ollut tarkoitus tehdä kansalle selväksi, että Itä-Karjalasta oli luovuttava ja rauha saatava aikaan. Jos lomalaiset olisi kutsuttu aiemmin ja Kanansta linnoitettu, joukkoja ei olisi tarvinnut vetää pois Itä-Karjalasta. Jotenkin hahmottuu käösitys, että Suomen kansa oli johtomme vatustaja. Kenties pahin kaikista ja periaatteellisin. Olivathan johtajamme jo valmiiksi vihollisen puolella. Luomassa kommunistista maailmaa, josssa Suomea mäfdätettiin eniten kahdesta suunnasta ja joka päätyisi väistämättä kansanvaihtoihin ja tuhoon kommunismissa. Tätä kaikkea Lännen johto edusti jo tuolloin ja oli kauan jo edustanut. Oliko kesän 44 tapahtumista sovittu jonkun toisen kuriirin välityksellä? Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.

    Mannerheim paljastuu kansallissosialismin ja Saksan vastaiseksi ja erittäin Venäjä-mieliseksi henkilöksi. No tämähän on tiedetty jo aiemmin. Pirullisen juonikkaasti ja paljon jopa kaikilta johtajiltakin välillä pimittäen hän luotsasi Suomen vihollisen puolelle ja sodan läpi. Kuuluisa Miekantuppipäiväkäskykin oli vain Hitlerin petkuttamista ja taipuminen tämän uhkavaatiumukseen kuuluttaa sotapäämäärät julkisesti. Myös kansaa huijattiin. Ihan kuinolisi taisteltu Suomen puolesta ja tavoiteltu heimoalueita. Kansa oli innoissaan, vaikka Stalinin kanssa käytiin sotaa puoliteholla. Mannerheim halusi Suoen häviävän jaVenäjän voittavan, koska oli sille tielle lähtenyt. Hän ei juuri erotu demokraattipoliitikoista. Rytihän oli anglofiili vapaamuurari ja liberaai edistyspuoluelainen eli varmaan sopisi nykyiseksi kansanvaihtajapoliitikoksi kuin nakutettu. Myös Paasikivi ja muut huippupoliitikot edustivat samankaltaista pimeytttä ja pankkiylivaltaa/länsivirtausta. Nationalismi oli kaiken alla jo salaa päävihollinen

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat