- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Suomen valtamedia: Syyrialla ei oikeutta torjua jihadistien vallankaappausta

Lehdet ja televisio ovat täynnä dramaattista kuvastoa Aleppon raunioista ja hätää kärsivistä lapsista. Valtamedian mukaan Isarelin vihaama syyrialaispresidentti Bashar al-Assad on syyllinen teurastukseen, eikä tällä ole oikeutta taistella vallankaappausta havittelevia ääri-islamisteja vastaan. Miksi Suomen valtamedia vihaa Syyriaa?

Juutalaisen Erkon suvun [1] mediaimperiumiin kuuluva Ilta-Sanomat uutisoi muutama päivä sitten Aleppon tragediasta otsikolla ”Tämä on pahinta sitten toisen maailmansodan [2]”. Kuvissa pienet taaperot itkevät liekkien ja pommitettujen rakennusten saartamina.

Kukaan ei kiistä aleppolaissiviilien kärsimystä. Petollista Ilta-Sanomien ja muiden suomalaismediojen toiminnasta tekee kuitenkin se, ettei yleisöä koskaan muistuteta sodan taustoista. Aivan kuin hallitus itse olisi aloittanut sisällissodan ja Bashar al-Assad tappaisi omaa kansaansa huvin vuoksi.

Ilta-Sanomat ja muut suomalaisjulkaisut aina Yleisradiota myöten kuvittavat nykyään Syyria-uutisensa lähes aina niin sanotun Valkoiset kypärät –järjestön (viralliselta nimeltään Syyrian siviilipuolustus, Syrian Civil Defence) PR-toimiston potreteilla. Näin tehdessään valtamedia tukee järjestelmällisesti ääri-islamististen terroristijärjestöjen toimintaa.

Valkoiset kypärät on paljastettu useaan [3] otteeseen al-Qaidan (nykyään Jabhat Fath as-Sham [4]) yhteistyöjärjestöksi, jonka jäseniä on syyllistynyt terroristisiin murhiin. Valkoiset kypärät toimii Syyriassa ääri-islamistien miehittämillä alueilla jihadistien ystävällisenä julkisivuna ja propagandatoimistona.

Valtamedia ei uutisoi koskaan Valkoisten kypärien al-Qaida-yhteyksistä, koska silloin julkiseen keskusteluun nousisi väkisin myös Israelin [5] ja Yhdysvaltojen [6] johtaman länsiliittouman tuki syyrialaisille terroristeille. Kaikki Amerikan ja Israelin sotilaallinen toimintahan Lähi-idässä oikeutetaan edelleen ”terrorismin vastaisen sodan” tekosyyllä.

Hallituksen vastaista sisällissotaa johtavien ”kapinallisryhmien” ääri-islamistiyhteydet ovat siis edelleen eräänlainen julkinen salaisuus, vaikka Ulkopoliittisen instituutin Toni Alarannan kaltaiset asiantuntijat [7] ovat pyrkineet herättelemään aiheesta keskustelua.

Alarannan kaltaiset järjen äänet hautautuvat Valkoisten kypärien PR-vyörytyksen alle, koska valtamedia ei ole kiinnostunut totuudesta. Totuudenjanon sijaan suurten tiedotusvälineiden toimintaa ohjailevat omistajien, mainostajien ja muiden rahoittajien poliittiset intohimot.

Valkoisten kypärien todelliset kasvot. [8]
Valkoisten kypärien todelliset kasvot.

Onko Syyria muka ”pahinta sitten toisen maailmansodan”?

Ilta-Sanomien artikkeli on täynnä kärjistyksiä ja valheita, joiden nieleminen edellyttää täydellistä sivistyksen ja historiantuntemuksen puutetta.

”Lasten tilanne on Aleppossa kammottavampi kuin missään muualla koko YK:n historian aikana,” lehti kirjoittaa ja syyttää Syyrian hallitusta siitä, että armeija pyrkii tukahduttamaan jihadistien vallankaappaushankkeen siviilien hyvinvoinnin kustannuksella. Aivan kuin siviilien turvallisuuden kannalta olisi parasta luovuttaa Aleppo kokonaan Isisin ja al-Qaidan haltuun.

Kansainvälisten suhteiden professori Stephen Walt julkaisi alkuviikosta valtavirtaisessa Foreign Policy –lehdessä artikkelin ”The Great Myth About U.S. Intervention in Syria [9]”, jossa Syyrian tilannetta verrataan muihin lähihistorian kriiseihin. Walt on tyrmistynyt siitä, että vallankaappausta vaativat sotahaukat kehtaavat Ilta-Sanomien tavoin väittää, että Syyriassa oltaisiin toteuttamassa viime vuosikymmenten verisintä ihmisoikeusloukkausta.

Syyttämällä Assadia toisen maailmansodan jälkeisen ajan törkeimmistä sotarikoksista sionistit pyrkivät oikeuttamaan terroristioperaatiot Syyrian hallitusta vastaan. Aivan samalla tavalla Saddam Husseinia ja Muammar Gaddafia kutsuttiin ”uudeksi Hitleriksi [10]”, kun heidän murhaamistaan alettiin valmistella.

Walt romuttaa valtamedian valheet vertaamalla Syyrian tilannetta kriiseihin, joihin Amerikka, Eurooppa ja Israel eivät ole viitsineet puuttua.

Kun Britannia päästi irti Intiasta 1947, synnytti poliittinen kuohunta yli 10 miljoonan pakolaisen tulvan ja johti yli miljoonan ihmisen kuolemaan muslimien ja hindujen välisissä taisteluissa. Verenvuodatus oli monin verroin raaempaa kuin tämän päivän Syyriassa, mutta koska Amerikalla ei ollut poliittisia intressejä alueella, ei länsi puuttunut väkivaltaisuuksiin.

Samoin kävi 1971, kun Pakistan teurasti noin 300 000 bengalilaista ja pakotti jälleen noin 10 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi. Humanitaarinen kriisi oli raastava, mutta länsi ei välittänyt. Neljä vuotta myöhemmin sama kaava toistui taas, kun Pol Potin johtamat punakhmerit kaappasivat vallan Kambodžassa. Koska Amerikkaa ei kiinnostanut satojentuhansien siviilien murhat, joutui Vietnam lopulta lyömään Pol Potin joukot.

james-nachtwey-rwandan-genocide-02 [11]

Professori Walt muistuttaa, ettei Yhdysvallat välittänyt siviilien kohtalosta myöskään Etelä-Amerikan veristen vuosikymmenten aikana, kun kovaotteiset hallitukset tapattivat kansaa esimerkiksi Argentiinassa, El Salvadorissa ja Guatemalassa. Myös Ruandan kansanmurha ja Kongon miljoonia henkiä vaatineet taistelut on kuitattu lähinnä haukotuksilla.

Irakin ja Iranin välisessä miljoona ihmishenkeä vaatineessa sodassa Amerikka tuki Irakia avoimesti. Saddamin päätä alettiin vaatia vadille toden teolla vasta, kun Irakista oli tullut Israelin [12] ja dollarivaluutan [13] kannalta liian akuutti uhka. Irakilaissiviilien hengellä ei ollut mitään tekemistä tämän kanssa.

Waltin historiakatsauksen opetus on tyly ja yksinkertainen: Syyria ei ole toisen maailmansodan jälkeen kammottavin inhimillinen katastrofi, vaikka meille niin väitetään.

Valtamedia, Israel ja Yhdysvallat liittolaisineen kuitenkin jatkavat valehteluaan, koska Syyria on heidän näkökulmastaan poliittisesti paljon merkittävämpi kysymys kuin esimerkiksi Kongo, Kambodža tai Ruanda. Lehdistö toimii Syyrian vallankaappausta havittelevien poliitikkojen halpana huorana, joka sanoo maksusta mitä tahansa.

Yleisradio: Syyrian hallituksella ei ole oikeutta tukahduttaa vallankaappaushanketta

Hyväuskoiset ”kunnon kansalaiset” on jälleen höynäytetty hokemaan al-Qaidaa tukevan murhanhimoisen eliitin valheita.

Miksi kirkot eivät soita kellojaan [14] eivätkä kansalaisjärjestöt marssi [15], kun Amerikan pommikoneet kylvävät kuolemaa Manbij’ssa [16]? Miksei lehdistö lietso itseään pyhän raivon valtaan, kun amerikkalaisjohtajat vaativat lisää terroristi-iskuja [17] Syyriaan?

Miksei Israelia syytetä valtioterrorismista, kun se lisää aseellista yhteistyötä Isisin kanssa ja suunnittelee turvavyöhykettä [18] Syyrian ääri-islamisteille? Miksi Syyrian ”kapinallisia” ei demonisoida, kun nämä perustavat sotilastukikohtia sairaaloihin [19]?

Tai miksi Yhdysvaltojen presidenttikisaa tiiviisti seuraava valtamedia ei Suomessa uutisoinut lainkaan Hillary Clintonin Goldman Sachs –puheesta [20], jossa hän vaati lentokieltoaluetta Syyriaan silläkin uhalla, että ”suuri määrä siviilejä tulisi kuolemaan”? Vastaus on selvä: eliitin ja median mielestä siviilien hengellä on väliä vain silloin, kun niitä voi käyttää poliittisena keppihevosena. (Lentokieltoaluehankkeen [21] avulla pyritään varmistamaan, että Syyria kokee Libyan kohtalon [22].)

Kun Wikileaks paljasti [23], että Yhdysvallat on suunnitellut Syyrian vallankaappausta ja uskonnollisten ristiriitojen lietsomista jo vähintään 10 vuotta, suomalainen lehdistö pysyi vaiti. Tieto olisi nimittäin romuttanut eliitin valheellisen tarinan, jonka mukaan sisällissota on Assadin syytä.

Tarinaa pyritään pitämään hengissä epätoivoisen toiston avulla. Suomen presidentti ja Perskeko-hallitus ”linjasivat” hiljattain, että Assad liittolaisineen kantaa päävastuun siviilien kärsimyksestä. Al-Qaidan, Isisin ja lännen tukemien ”kapinallisten” yhteyksistä ei puhuta eikä pukahdeta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kävi tiistaina agitoimassa aiheesta Ylen Politiikkaradiossa [24]. Kaikkonen vahvisti hallituksen linjan ja totesi kummallisesti, että Syyria pyrkii ”leimaamaan” hallituksen vastustajat terroristeiksi. Kaikkonen antoi hyväuskoisten Yle-kuuntelijoiden toisin sanoen ymmärtää, ettei esimerkiksi al-Qaida olekaan terroristijärjestö.

Yle-toimittaja Tapio Pajunen puolestaan puhui ivallisesti Syyrian hallituksen pyrkimyksistä ”vapauttaa” terroristien valtaamat alueet. Pajusen logiikan mukaan ääri-islamistiset terroristit ovat Syyrian todellisia vapauttajia, kun taas Assadin sekulaari ja laillinen hallitus on miehittäjä.

Pajunen jyrisi, että on ”posketon” ajatus, että Assad pyrkii kukistamaan viholliset täydellisesti ja palauttamaan koko Syyrian hallituksen alaisuuteen. Toisin sanoen Yleisradion mielestä Syyrian hallituksella ei ole oikeutta torjua vallankaappausta, koska vallankaappaajilla on Israelin ja Yhdysvaltojen mandaatti.

Pajusen kanta ei sinänsä yllätä, koska Suomi tukee jo nyt hävyttömän avoimesti terroristioperaatioita Syyrian [25] ohella Iranin [26] hallintoa vastaan.

israel [27]

Lännen ja sionistien tavoite on rakentaa ääri-islamistinen tukivyöhyke Itä-Syyriaan

Valtamedian Aleppo-aiheinen propagandaryöppy osui yhteen Amerikan tukeman Mosulin operaation kanssa, mikä ei ole sattumaa. Amerikka hyökkää liittolaisineen Mosulia miehittäviä ääri-islamisteja vastaan nyt kolmesta ilmansuunnasta.

Taistelu Isisiä vastaan ei ole kuitenkaan pyyteetöntä ihmisoikeustyötä, vaan hyökkääjät ovat tarkoituksella jättäneet jihadisteille auki turvallisen pakoreitin, jota pitkin nämä voivat siirtyä Irakista Syyriaan taistelemaan Assadia vastaan. Israelin ja Amerikan liittolaiset pyrkivät toimillaan luomaan Itä-Syyriaan vahvan ääri-islamistivyöhykkeen [28], joka voisi tehokkaasti yhdistää hallituksenvastaiset voimat.

Syyrian hallitusta tukevan Hizbollah-järjestön [29] johtaja Hassan Nasrallah muistutti [30] kaksi viikkoa sitten, että Mosulin operaatio on loogista jatkumoa niin ikään läntisessä Irakissa sijaitsevassa Fallujassa sovelletulle strategialle. Myös tuolloin Amerikan liittolaiset avasivat Isisin ääri-islamisteille pakoreitin [31] Itä-Syyriaan ennen kuin ne aloittivat Fallujan moukaroinnin.

Noin kuukausi sitten Yhdysvallat hyökkäsi [32] suoraan Syyrian hallituksen joukkoja vastaan ja murhasi vähintään 80 sotilasta. Monet epäilevät, että tämä oli harkittu alkusoitto Isisin hyökkäykselle [33], joka alkoi lähes välittömästi amerikkalaisoperaation päätyttyä.

Amerikalla ja sionisteilla on siis monia erilaisia strategioita, joilla ne voivat epävirallisesti tukea Isisin toimintaa joutumatta ottamaan silti julkista vastuuta yhteistyöstä terroristien kanssa.

Pulitzer-palkittu (ja Israelin laittoman ydinasehankkeen paljastamiseen [34] osallistunut) toimittaja Seymour Hersh kuvasi jo vuonna 2007 laajassa New Yorkerin artikkelissaan ”The Redirection [35]”, kuinka Amerikka on järjestelmällisesti lisännyt tukeaan al-Qaidan kaltaisille ääri-islamisteille Israelin vihaamissa maissa, kuten Libanonissa, Syyriassa ja Iranissa.

Hershin haastatteleman Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden neuvoston entisen virkailijan Flynt Leverettin mukaan tavoitteena on esimerkiksi provosoida Israelin vihaamia valtioita tekemään ylilyöntejä, joita Amerikka voisi käyttää tekosyynä omille sotilasoperaatioilleen.

Samalla Yhdysvallat on yrittänyt tehdä Iranista ja Syyriasta kovaa vastustusta saaneen Irakin sodan syntipukkeja.

Human Rights Watchin juutalaisen Kenneth Rothin Isis-propagandaa. [36]
Human Rights Watchin juutalaisen Kenneth Rothin Isis-myönteistä propagandaa.

Valtamedia peittelee sionistien roolia jatkuvalla Venäjä-rummutuksella

Hershin haastatteleman Hassan Nasrallahin mukaan sionistien tärkein tavoite on pilkkoa Libanon ja Syyria mahdollisimman voimattomiksi etnisiä rajoja noudattaviksi pikkuvaltioiksi, jotta Israelin sotilaallinen hegemonia Lähi-idässä olisi mahdollisimman suuri.

Hersh listaa artikkelissa lännen, sionistien ja ääri-islamistien yhteistyön neljä strategista tavoitetta:

  1. Juutalaisvaltio Israelin sotilaallinen ylivalta-asema on turvattava. Länsi, ääri-islamistien johtama Saudi-Arabia ja muut sunnimuslimivaltiot auttavat Israelia Iranin-vastaisissa painostushankkeissa.
  2. Saudit pyrkivät taivuttelemaan sunnijohtoisen Hamas-vastarintajärjestön hyväksymään Israelin olemassaolon ja vahvistamaan yhteistyötä Israelin alistaman Fatah-petturipuolueen kanssa.
  3. Amerikka lisää yhteistyötä sunnimuslimien kanssa, jotta shiiajohtoiset Hizbollah, Iran ja Syyria (niin sanottu Vastarinnan akseli) eivät voimistuisi.
  4. Saudi-Arabia ja Amerikka pyrkivät yhteistuumin toimittamaan rahaa ja muuta tukea ryhmille, jotka tahtovat kaataa Bashar al-Assadin hallituksen. Tämä on tärkeää siksi, että Syyria on Israelin vaarallisimpana vihollisena pidetyn Hizbollahin tärkeä liittolainen.

Hersh kirjoitti artikkelinsa lähes 10 vuotta sitten. Syyrian tapahtumat vahvistavat kaikki hänen ennustuksensa.

Valtamedia tukee sionistien toimintaa sensuroimalla yleisöltä tiedot Israelin ja Amerikan yhteistyöstä ääri-islamistiterroristien kanssa. Kun lehdistö kirjoittaa Syyrian kriisistä, ei Israelin roolia mainita sanallakaan, vaan kansalaisia johdetaan harhaan väittämällä, että kyse on ”Venäjän [37] ja länsimaiden välisestä valtataistelusta”.

Poliittinen eliitti ja valtamedia eivät välitä Aleppon siviiliuhreista. Heidän ainut tavoitteensa on piilottaa Syyrian kriisin todelliset taustat suurelta yleisöltä.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Valtamedia valehtelee Hizbollahin ja Syyrian armeijan toiminnasta Madayassa [38]
Professori: ISIS:n tuhoaminen ei ole lännen tehtävä [39]