Suomen puolustusvoimat ajetaan alas kansainvälisen riippuvuuden lisäämiseksi

Ylen Ykkösaamu haastatteli tänään puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Rätyä, joka peräänkuulutti puolustusvoimien globalisaatiota vaihtoehtona itsenäiselle maanpuolustukselle.

Räty totesi haastattelussa, että ”budjettivajeen” vuoksi Suomen puolustusvoimat tulevat vastaisuudessa olemaan entistä heikommat. Sodanajan joukkojen vahvuutta tullaankin todennäköisesti leikkaamaan nykyisestä 230 000:sta.

”Budjettivajetta” synnyttävät muun muassa siirtolaiskriisi sekä se, että Suomi on luovuttanut rahapoliittisen itsenäisyytensä yksityisille pankeille. Toisin sanoen Suomi on valmis ajamaan puolustusvoimansa alas miellyttääkseen laittomia siirtolaisia ja ökyrikkaita pankkiireja.

Räty puhui armeijan säästötalkoista jo aiemmin joulukuussa Verkkouutisille. Uusliberaalin leikkauspolitiikan sokaisema kansliapäällikkö on rummuttanut pian päättyvän virkansa loppumetreillä kovaan ääneen puolustusvoimien supistamisen puolesta:

”Joukkojen määrän lisäämisestä haaveileminen on minusta siinä mielessä vaarallista, koska se antaa sellaisen mielikuvan, että meillä olisi varaa johonkin, mihin ei ole.”

2015 aikana sodanajan joukkojen vahvuutta on jo laskettu 350 000:sta 230 000:een, mutta tämäkään ei ole Rädyn mielestä tarpeeksi: ”Maavoimat on meillä aika massiivinen suhteessa moniin muihin maihin.” Ylelle Räty kertoi, että uudet leikkaukset tulevat harkintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon sekä puolustusselonteon yhteydessä.

Koska keinotekoinen velkakriisi tulee vastaisuudessa vain pahenemaan, eivät armeijan leikkausvaatimukset tule jäämään tähän. Mitä siis tilalle? Ykkösaamussa Räty vaati lisää ”kansainvälistä yhteistyötä” eli Suomen pakottamista mukaan Naton, Yhdysvaltojen ja Israelin kansainvälisiin hyökkäysoperaatioihin.

nato-massacre1

Perussuomalaisilta kannatusta

Sionistipoliitikko Timo Soinin johtama ulkoministeriö valmistelee tällä hetkellä lakia, joka Rädyn mukaan liittäisi Suomen EU:n ”sotilaallisiin turvatakuisiin”. Käytännössä tämä merkitsisi komennuksia kohteisiin, joissa suomalaissotilaat ”vaarantaisivat henkensä ja terveytensä” Yhdysvaltojen ja Israelin ulkopoliittisia intressejä palvelevissa sodissa.

Esimerkiksi perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö onkin jo ehdottanut Suomen vankempaa edustusta sodassa Israelin vihaamaa Bashar al-Assadia vastaan.

Rädyn mielestä maanpuolustuksen globalisaatio on ”erittäin perusteltu muutos”. Hän ei suostunut suoraan vastaamaan Ykkösaamun toimittajan kysymykseen siitä, tulisiko puolustusyhteistyön olla vapaaehtoista vai pakollista.

Hän totesi kuitenkin vihjailevasti, ettei ”laivakaan lähde käyntiin”, mikäli miehistö on mukana puhtaasti vapaaehtoispohjalta. Toisin sanoen Suomi tullaan mitä todennäköisemmin pakottamaan entistä tiiviimpään sotilaalliseen yhteistyöhön sionistivaltioiden kanssa.

Räty vetosi Pariisin terrori-iskuihin vaatiessaan, että Suomen tulee vastaisuudessa tehdä politiikkaa entistä enemmän ulkomaiden sanelemalla tavalla: ”Emme voi enää linnottautua omien rajojemme sisäpuolelle […] olemme osa globaalia toimintakenttää.” Räty muistutti, että suomalaiset ovat jo ”hyväksyneet globalisaation taloudessa”, joten nyt on aika myydä myös maanpuolustus ulkomaille.

 

Lue myös:

Kodinturvajoukot pelottavat puolue-eliittiä
Nato-sopimus historiallisena häpeätahrana
Suomea ujutetaan turmiolliseen Natoon Ruotsin välityksellä
Nato-jäsenyys olisi suuronnettomuus Suomelle

8 kommenttia

  1. Totta kai Suomi maksaa myös kv. sotavoimista. Näin sitä mennään juutalaiskommunismiin että rytinä käy.

    Plusääni(23)Miinusääni(0)
  2. On aika sama mikä on itse armeijan vahvuus, jos sen johto on maanpetturivapaamuurareita ja globalistikommunisteja, joiden isänmaa on ”kansainvälinen yhteisö” (eli kumartavat kansainvälisiä suurrikollisia, joiden johto on siionisteja). Armeijan johto sekä kaikki joilla on valtaa kyseiseen johtoon tulee heti puhdistaa kyseisestä maanpetoksellisesta aineksesta. Vasta tämän jälkeen Suomen armeija on kykenevä puollustamaan suomalaisia. Tämä ei ole mikään leikinasia.
    Ehkä on hyvä hiukan kuvata tämän haitta-aineksen olemusta. Heidän uskontonsa on talmudismi ja juutalaistenpalvonta. Heidät on sokeutettu kaikenlaisilla henkisillä taikatempuilla uskomaan kyseiseen valheeseen. Hyvyydestä ja ainoasta todellisesta hyvyyden lähteestä Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta he eivät tiedä juurikaan mitään.

    Plusääni(21)Miinusääni(2)
    1. Totta. Juuri haastateltiin jotain upseeria, joka väitti olevan vain hyvän asian, että EU ottaa rajavalvonnan itselleen esim. Suomelta. Koko maa on miehitetty kommunisteilla. Kaikki poliitikot, korkeat upseerit ja tärkeissä asemissa olevat upseerit, korkein poliisijohto ja korkeat viranomaiset joutavat vankilaan. Kaikialla tuntuu olevan vain rikollisia eikä kansasta ole heitä kukistamaan. Ainiin, toimittajat myös kaikki tyrmään, kun ei ole kuolemanrangaistusta olemassa kerta

      Plusääni(12)Miinusääni(2)
  3. Tähän on tultu, kun on unohdettu Jumala ja Hänen pelkonsa. Uskovat ovat Sanan mukaan maan suola, mutta nyt maan suola on menettänyt tehonsa, ja mädännäisilmiöt päässeet valloilleen. Jos mieli, että tilanne muuttuu paremmaksi, on käännyttävä kovan mutta armollisen miehen, Kristuksen Jeesuksen puoleen. Hän vastaa uskovien halajamiseen ja korjaa asiat jos laajamittainen parannuksen teko alkaa maassamme. Ja sen on alettava uskovista.

    Olitpa pensistynyt uskova tai kytkimen hajuinen kulttuurimarxisti, tee parannus, sillä tulee päivä, jolloin kaikki armo, suhteellisuus, kohtuullisuus ja inhimillisyys lakkaavat. Mikä onkaan hulluutesi hinta, jos päädyt iankaikkiseen kadotukseen, vedettömään järveen nimeltään Helvetti. Tee parannus nyt ja pyydä elämääsi Jumalan johdatusta.

    Plusääni(13)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat