Suomen poliisi tuhlaa lisää rahaa ”vihapuheen” vastaiseen toimintaan

Poliisihallitus tiedotti tänään, että se on aloittanut uuden ”viharikoksiin liittyvän koulutuksen” meidän veronmaksajien piikkiin. Tavoitteena on kouluttaa rikostentorjuntaan tottuneista viranomaisista ajatuspoliiseja, jotka keskittyvät lainkuuliaisten kansalaisten painostamiseen.

Poliisihallitus on alkanut kouluttaa ”viharikoskouluttajia”, jotka puolestaan kouluttavat paikallispoliiseja eri puolilla Suomea tunnistamaan esimerkiksi kansallismieliset toisinajattelijat.

Poliisin ajaturikoskurssin virallinen nimi on Viharikosten kohtaaminen ja tunnistaminen poliisin työssä. Ensimmäisen kerran kurssi järjestettiin viime vuonna. Poliittisen eliitin aiheuttama pakolaiskriisi on pakottanut poliisia reagoimaan kansan tyytymättömyyteen.

Viharikoskouluttajien koulutuskurssi järjestettiin ensimmäisen kerran puolestaan maaliskuussa, ja seuraava vastaava kurssi järjestetään heti perään huhtikuussa. Vaikka virkavalta on ottanut nyt uuden vaihteen silmään, ”poliisin osaamista näiden [ajatusrikosten] torjunnassa on kehitetty jo vuosia”.

Tiedotteessa painotettiin, että poliisihallinnossa ”on jo aiemmin ollut nollatoleranssi rasistiseen ja muuhun vihapuheeseen, viharikoksiin sekä väkivaltaisiin ääriliikkeisiin liittyen”.

Käytännössä ”nollatoleranssi” merkitsee esimerkiksi kansallismielisten yksityishenkilöiden ahdistelua ja painostamista. ”Nollatoleranssilla” poliisi perustelee myös maahanmuuttajarikollisuuteen kohdistuvan sensuurin ja toisaalta suomalaisen ”rasismiongelman” paisuttelun julkisuudessa.

Kuten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltokanne osoittaa, Poliisihallitus pitää ”vihapuheena” myös maahanmuuttokritiikkiä, joka ei ole laitonta tai valheellista. Poliisi onkin jo aiemmin ilmoittanut painostavansa myös lainkuuliaisia maahanmuuttokriitikoita.

Poliisi sensuroi raiskauksia ja mustamaalaa naista suojellutta suomalaista

Hiljattain poliisi esimerkiksi jäi kiinni siitä, että se oli yrittänyt pimittää tietoa Laitilassa suoritetusta monikulttuurisesta raiskauksesta. Poliisi sensuroi raiskausrikosta kuukausien ajan ja joutui lopulta tiedottamaan aiheesta vain paikallisten suomalaisten aktiivisuuden vuoksi.

Siinä missä maahanmuuttajaraiskaajat nauttivat poliisin suojelusta, kansallismieliset suomalaiset kokevat täysin päinvastaista kohtelua. Poliisi esimerkiksi ruokki maanantaina Helsingin Sanomien uutisankkaa aggressiivisen maahantunkeutujan kaasutuksesta Rautatientorilla.

Koska kaasusumuttimen käytöstä epäilty mies on suomalainen, poliisi kertoi avoimesti tapahtumaan liittyvästä tutkinnasta lehdistölle, joka puolestaan alleviivasi epäillyn ”kantasuomalaisuutta”.

Poliisi yritti kummallisella julkisuuspelillään leimata tapauksen rasistiseksi viharikokseksi, vaikka myös kaasua saanutta maahantunkeutujaa epäillään naisen (!) pahoinpitelyn yrityksestä. Paikalla olleiden suomalaisten mukaan sumutetta käytettiinkin itsepuolustustarkoitukseen, kun raukkamainen tunkeutuja yritti hyökätä suomalaisnaisen kimppuun.

Poliisi osoitti jälleen liittoutuneensa kulttuurimarxistisen valtamedian kanssa paisutellakseen suomalaisten kuvitteellista ”viharikollisuutta”. Toisaalta maahantunkeutujien suorittamat raiskaukset piilotetaan härskisti julkisuudelta.

Poliisihallitus tuhlaa nyt lisää veronmaksajien rahoja lainkuuliaisten kansalaisten vakoiluun samalla, kun todelliset rikolliset saavat jatkaa rauhassa raiskausten, huumausainerikosten ja korruption tehtailua.

 

Lue myös: Orwellilaisia poliisihankkeita Suomessa: pankkitilien urkintaa, kokoontumiskieltoja ja lainkuuliaisten vakoilua

6 kommenttia

  1. Onpas ruma kuva. Ei ainakaan lisää poliisin uskottavuutta. Kun viranomainen haluaa viestittää että on hyvää pataa ghetto jengiläisten kanssa.

    En itse ole väkivaltaan suuntautunut henkilö, mutta kykenen tunnustamaan tosiasiat.

    Kohta pidettävät kunnallisvaalit ovat käteenvetämisvaalit. Niillä ei ole käytännössä juuri mitään merkitystä. Yksittäiset kansallismieliset saattavat päästä läpi joissain kunnissa.

    Tulevat eduskuntavaalit voisivat muuttaa valta asetelmaa – mutta se edellyttäisi että kansallismieliset saisivat niin paljon eduskuntapaikkoja että käytännössä tämäkin jää pelkäksi haihatteluksi.
    10-40 paikkaa ei riitä muuttamaan Suomen tilannetta. Tarvittaisiin vähintään 100 tai vähän yli 100 eduskuntapaikkaa. Näin ei tule tapahtumaan.

    Mitä sitten pitäisi tehdä?

    Vallassa olevat tulisi syrjäyttää vallasta. Kauniisti ilmaistuna. Käytännössä tämä tarkoittaisi voimatoimien käyttöä.

    Järjestelmä käyttää jo nyt meihin kansallismielisiin rakenteellista väkivaltaa, henkistä väkivaltaa ja usein myös oikeudetonta fyysistä väkivaltaa.

    Kohta meiltä on riisuttu perusoikeudet tai se mitä niistä oli vielä jäljellä.

    Emme voi taistella järjestelmää vastaan sen pelisäännöillä joka ei suo meille siihen edes mahdollisuutta.

    Yksi tehokas passiivisen vastarinnan muoto olisi verojen maksamatta jättäminen. Ei tule onnistumaan koska tarpeeksi moni suomalainen ei osallistuisi tähän.

    Jotkut ovat väläytelleet yleislakkoa. Kuka siihen osallistuisi? Suojatyöpaikoista nauttivat virkamiehetkö? Älkää naurattako.

    Äänestämättä jättäminen ei tule myöskään vaikuttamaan. Onpas pirullinen tilanne! Äänesti tai jos jättää äänestämättä joudutaan kuseen joka tapauksessa.

    Jäljelle jää aktiivinen vastarinta eli erilaisten voimatoimien käyttö. Se on tässä tilanteessa itsepuolustusta. Suojautumista järjestelmän mielivaltaa vastaan.

    Nyt tarvitaan kansallisia ja Euroopan laajuisia urheilujärjestöjä jonka siipien suojissa yhdessä harjoitetaan urheilua. Kaikenlaista urheilullista aktiviteettia.

    https://www.youtube.com/watch?v=WZZQn1MX9Xk

    (upea sovitus Horst Wessel kappaleesta)

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  2. Nollatoleransseista puhuminen on merkki siitä, että puhuja on psykopaattinen kontrollifriikki ja haluaa jonkun verukkeen perusteella rajoittaa jonkun toisen henkilön tai ryhmän oikeutta mielipiteisiin ja niiden ilmaisuun. Varmistin on aina poistettava, kun tätä termiä käytetään.
    Suomen virkakoneistossa on nykyisiin niin ummehtunut ilmapiiri, että muutama mätämuna sisäministeriössä ja poliisihallinnossa pystyy saastuttamaan kokonaisen virkakunnan eli poliisin, jolla on Suomessa ollut tähän asti erittäin hyvä maine. Työpaikkoja johdetaan nykyisin pelolla, tyrannialla ja joukkohypnoosilla, joilla tukitaan pakolaisstatuksen väärinkäyttöön kriittisesti suhtautuvien poliisien suut.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  3. vitusta iltasanomien viha kirjoitelun takia
    Eli toimittaja vihjaa ranskan terroristi iskusta jutusaan että thrump tekisi jotain vastaavaa
    miksi hän on kaivannut juttuunsa tarkoitukselisesti tämän kommentin
    siksi kun on henkilökohtaisesti traumatisoinut thrump viha idiootti toimittaja
    NIIN MISSÄ MENEE TÄMÄN TARKOITUKSELISEN MUSTAMAALAUKSEN RAJA
    TOIMITTAJIEN HENKILÖKOHTAISTEN MIELIPITEIDEN
    NEGATIIVISTEN JUTTUJEN TEKEMINEN NÄILLÄ ILTAPÄIVÄ LEHDISTÖSSÄ TOMIVIEN JOURNALISTIKSI ITSEÄÄN
    KUTSUVIEN TYPERYSTEN KIRJOITELUSSA
    Trump ”hurjasteli” rekan ohjaksissa kuin pikkupoika – sosiaalinen media repesi riemusta
    http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005142119.html
    iltasanomien tekee tästä jutusta oman henkilökohtaisen vittuilu jutun thrumphista
    kaivamalla ranskan terroristi iskuun viitavan twiitin juttunsa
    lähde tieto on vaihteeksi tämä fake news paskan suoltava kukaan ei luota vihamedia
    thrumphia vaalikampanjan aikana sabotoinut CNN
    Donna Brazile Appears to Admit Leaking Debate Questions to Clinton Campaign

    project veritas CNN
    https://www.youtube.com/results?search_query=project+veritas+cnn
    CNN Calling Project Veritas Revelations ’Damning & Disturbing’
    https://www.youtube.com/watch?v=n6bKGso5XJ4
    O’Reilly Factor : Is the media capable of being objective? : 2/20/2017
    https://www.youtube.com/watch?v=fw2Fv1wy-x4
    AMERIKAN VALTAMEDIAAN LUOTAA 6 PROSENTISTA 15 PROSENTIIN USAN KANSALAISISTA
    SILTI YLE IS IL kertovat lähteistään valheelisesti *arvostettu*
    Cnn- Washington post- New york times
    niin nykyään kenekä mielestä
    Osa internetin irvileuoista taas on nähnyt enemmän vaivaa. Joko hurjasteleva Trump on irrotettu ajamaan esimerkiksi leikkiautoa tai kuvaan on liitetty lisäkuvia esimerkiksi elokuvista. VITTU KUN NAURATAA
    Kansainvälinen media on noteerannut esityksen kaatumisen rekkakuvauutistensa yhteydessä. Myös sosiaalisen median kirjoittelijat ovat vitsailleet sen kustannuksella.
    ”Ai tuhositte terveydenhuoltouudistussuunnitelmani? Minä tuhoan teidät”, yksi kirjoittelija sanaili kuvatekstiksi Trumpin rekkakuvaan.
    http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005142119.html
    On aika paksua kaivaa jotain tälläista tähän
    luulo positiiviseen hauskaan juttuun
    joka muutuikin pelkäksi toimittajan henkilökohtaiseksi thrump viha inho uutisoiniksi
    niin JSN Missä mene raja
    Lähteet: CNN, Independent, The Huffington Post Kaikki vasuri liberali anti thrump medioita
    viholis media
    mikse vastapuolen fox news mielipiteitä asioista esitetä koskaan
    tiedän ei sovi punaviher kommari toimittajien propagandan lähteeksi
    koska he FOX NEWS OIKEISTON MEDIA torpaavat 95 prosentisesti faktoilla tämän perskipu itkuopilli Cnn LIBERAALI KILARYN ymm vale uutis median
    mutta sitä ei nyt tohdita kertoa vai mitä IL IS HS YLE
    Siis pilata hyvän jutun propagandaa thrump inho uutisointi
    Ja kakki jutut ovat vain yksi puolista Göppels-Stalin Media propaganda taktiikaaa
    *vastustajan eriävät totuuden mukaisemmat mielipitet
    jopa heidän valhensa paljastavan median uutisointi asioista
    *On*eristetty* keskustelusta* totaalisesti *

    Tekisi mieli ruiskutaa tämän itseään toimitajaksi kutsuvan anti thrump viha iltasanomat propagandisti Antti Halosen päälle säiliöllinen lehmän paskaa

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat