- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Suomen poliisi kannustaa lapsia vasikoimaan ”vihapuhuvat” vanhemmat – uutinen levisi maailmalle

Maailmalla ihmetellään Suomen poliisin viimeisintä kulttuurimarxistitempausta, joka voisi olla peräisin Neuvostoliitto- tai DDR-aiheisesta parodiafilmistä. Poliisi kannustaa pehmolelujen avulla pieniä lapsia ilmiantamaan ”vihapuheeseen” syyllistyvät vanhempansa.

Viranomaiset perustivat hiljattain [1] Poliisitube-nimisen Youtube-kanavan, jonka kautta kulttuurimarxistista politiikkaa yritetään markkinoida erityisesti suomalaisille lapsille ja nuorille. Monia poliisin politisoituminen on alkanut jo pelottaa.

Merkittävä osa Poliisituben videoista koskee ”vihapuhetta”, vaikka kyseessä ei edes ole aito juridinen termi toisin kuin esimerkiksi ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” tai ”kunnianloukkaus”. Kyse on kulttuurimarxistien keksimästä kattonimityksestä kaikille ”poliittisesti epäkorrekteille” mielipiteille.

Puhumalla kovaan ääneen ”vihapuheesta” Suomen poliisi pyrkii kuitenkin välittämään kansalle valheellisen mielikuvan siitä, että kyseessä olisi jo nyt aito rikosnimike. Toisin sanoen kansalaiset pelotellaan itsesensuuriin, kunnes globalistien kaavailemat uudet ajatusrikoslait [2] astuvat voimaan.

Jopa kokoomuksen oma puoluejulkaisu Verkkouutiset hämmästyi poliisin ilmiantopropagandasta. Verkkouutiset huomioi, että Suomen virkavallan toimintaa ihmetellään jo kansainvälisesti: ”’Kammottavaa’ – amerikkalaisjulkaisu kertoo Suomen poliisin kehottavan lapsia raportoimaan vanhemmistaan [3]

Uuden Poliisituben kampanjaa arvostellaan rankasti. Lapsia sanotaan kehotettavan vasikoimaan kotoaan.

Heat Street -julkaisu kirjoittaa Suomessa avatusta Poliisitubesta otsikolla Kammottavaa: Suomen poliisi kehottaa lapsia raportoimaan vanhemmistaan jotka sanovat poliitikoista ilkeitä asioita Facebookissa.

Jutussa esitellään poliisin avaamaa Youtube-kanavaa. Suomen viranomaisten kerrotaan monitoroivan ’vihapuhetta’, jonka termin todetaan laajentuneen käsittämään myös ’halveksivia viestejä poliitikoille’.”

”Poliisituben videon sanotaan neuvovan lapsia raportoimaan tällaisista heidän vanhempiensa rikoksista. […] Julkaisun mielestä uudet lait uhkaavat Suomen paikkaa maailman johtavana sananvapauden maana.”

Erityisen tökeröä poliisin hankkeessa onkin se, että propagandan kärki kohdistetaan ihmisiin, jotka kritisoivat johtavia poliitikkoja! Kyse ei siis ole enää edes maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen etujen ajamisesta vaan Suomen valtaeliitin koskemattomuuden varjelusta. Neuvostoliitto-vertaus ei voisi olla osuvampi.

Niin sanotulla Poliisileinoja-videolla pienet lapset sekä leijonapehmolelu esiintyvät poliisiunivormuihin puettuna. Lapset voivat kutsua aidon poliisin luokseen kuiskaamalla leijonapehmolelulleen koodisanan. Lapsi kuiskaa niin hiljaa, ettei vieressä oleva vanhempi edes huomaa.

Videon alussa jättikokoinen univormuleijona käy käsiksi älypuhelinta räpläävään mieheen. Univormuun pukeutunut lapsi tulee heristämään poliisin kovistelemalle miehelle sormea. Ilmeisesti älypuhelinmies oli kirjoittamassa poliitikkoja kritisoivaa some-viestiä.

Videon ällöttävimmässä kohtauksessa siviilivaatteisiin pukeutunut lapsi istuu äitinsä vieressä sohvalla. Äiti kirjoittaa Facebookiin poliitikkoa kritisoivaa tekstiä, joten lapsi vasikoi oman vanhempansa leijonapehmolelulle, joka muuttuu aidoksi poliisiksi. Samalla lapsen siviilivaatteet muuttuvat univormuksi.

Äiti säikähtää paikalle ilmestyvää viranomaista. Äiti saa lapselta ja ”Poliisileijonalta” läksytyksen, minkä jälkeen hän päättää lopettaa poliitikon arvostelun. ”Poliisileijona” ja lapsi juhlistavat äidin päätöstä fist-bumpilla [4].

Seuraavaksi video leikkaa kummalliseen musiikkivideoon, jossa poliisiorkesteri uhkaa Internet-kirjoittelijoita ”mahdottomalla korvauksella”. Lopuksi leijona-asuun pukeutunut poliisi kurvailee pitkin katuja – ilmeisesti etsimässä uusia ajatusrikollisia.

Suojelupoliisin Antti Pelttari, "Poliisileijona" ja vakavista rikoksista epäilty poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingissä 2014. [5]
Suojelupoliisin [6] Antti Pelttari, ”Poliisileijona” ja vakavista rikoksista epäilty [7] poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingissä 2014 [8]. Vältä perheinesi näitä miehiä.
Pavlik Morozov. [9]
Pavlik Morozov.

Neuvostoliitto – Israel – Suomi

1930-luvulla Neuvostoliitossa pystytettiin henkilökultti 15-vuotiaan Pavlik Morozovin kunniaksi [10]. Morozov oli kommunistipuolueen nuorisojärjestöön kuulunut aktivisti, joka tarinan mukaan vasikoi oman isänsä ja passitti tämän ammuttavaksi ”kommunistisen edun” nimissä.

Morozovin tarina sopi täydellisesti stalinistiseen ideologiaan, jonka mukaan jopa perhe ja ystävät oli uhrattava kommunismin alttarilla. Monet ovatkin verranneet Poliisileijona-videota Morozov-kulttiin: nyt kommunismin tilalla on monikulttuurisuus ja Suomen poliittisen eliitin [11] kritiikki-immuniteetti.

Vastaavaan mielivaltaan törmää nykyään lähinnä Israelin kaltaisissa maissa [12], joissa juutalaiset ”turvallisuuspalvelut” painostavat palestiinalaisia vasikoimaan perheenjäseniään, vaikka nämä eivät olisi syyllistyneet edes mihinkään rikokseen.

Israelissa kyse on ”potentiaalisten rikollisten” tunnistamisesta. Samoin Suomen poliisi tahtoo hämärää ”vihapuhe”-termiä viljelemällä kartoittaa kaikki kansalaiset, jotka saattaisivat tulevaisuudessa potentiaalisesti syyllistyä esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Poliisi käyttää viattomia lapsia hyväkseen profiloidessaan kansalaisia poliittisesti.

Poliisin video on omiaan syövyttämään suomalaisten luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin. Mikäli kansalainen ei pidä nykyisestä poliittisesta eliitistä, ei hän vastaisuudessa voi enää opettaa lastaan luottamaan esimerkiksi poliisiin. Suomesta on tulossa Brasilian kaltainen maa, jossa lapsia täytyy opettaa pysymään mahdollisimman kaukana korruptoituneesta virkavallasta.

Vaikka uusi video rikkookin törkeydessään ennätykset, ei filmi sinänsä yllättänyt maahanmuuttokriittisiä suomalaisia.

Itsenäisyyspäivänä poliisi syyllistyi kansallissosialistimielenosoittajan kidutukseen ja ilmoitti tämän jälkeen, [13] ettei kidutustapausta tulla tutkimaan. MV-lehden artikkeleita tutkii poliisin ”vakavan rikollisuuden [14]” yksikkö. Poliisihallitus [15] on ilmoittanut tahtovansa lakkauttaa kansallissosialistijärjestön muttei rikollisia huumeliigoja ja ”prosenttijengejä”. Tervetuloa Eurostoliittoon.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Suomen poliisi aikoo jälleen estää maahanmuuttovastaisen mielenosoituksen [16]
Suojelupoliisi voi pelotella työnantajaasi ensi kesästä lähtien [17]
Eliitti värvännyt armeijoita ”rasisminvastaiseen taisteluun” – miksei Halla-aho vastusta tätä? [18]