Suomen poliisi kannustaa lapsia vasikoimaan ”vihapuhuvat” vanhemmat – uutinen levisi maailmalle

Maailmalla ihmetellään Suomen poliisin viimeisintä kulttuurimarxistitempausta, joka voisi olla peräisin Neuvostoliitto- tai DDR-aiheisesta parodiafilmistä. Poliisi kannustaa pehmolelujen avulla pieniä lapsia ilmiantamaan ”vihapuheeseen” syyllistyvät vanhempansa.

Viranomaiset perustivat hiljattain Poliisitube-nimisen Youtube-kanavan, jonka kautta kulttuurimarxistista politiikkaa yritetään markkinoida erityisesti suomalaisille lapsille ja nuorille. Monia poliisin politisoituminen on alkanut jo pelottaa.

Merkittävä osa Poliisituben videoista koskee ”vihapuhetta”, vaikka kyseessä ei edes ole aito juridinen termi toisin kuin esimerkiksi ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” tai ”kunnianloukkaus”. Kyse on kulttuurimarxistien keksimästä kattonimityksestä kaikille ”poliittisesti epäkorrekteille” mielipiteille.

Puhumalla kovaan ääneen ”vihapuheesta” Suomen poliisi pyrkii kuitenkin välittämään kansalle valheellisen mielikuvan siitä, että kyseessä olisi jo nyt aito rikosnimike. Toisin sanoen kansalaiset pelotellaan itsesensuuriin, kunnes globalistien kaavailemat uudet ajatusrikoslait astuvat voimaan.

Jopa kokoomuksen oma puoluejulkaisu Verkkouutiset hämmästyi poliisin ilmiantopropagandasta. Verkkouutiset huomioi, että Suomen virkavallan toimintaa ihmetellään jo kansainvälisesti: ”’Kammottavaa’ – amerikkalaisjulkaisu kertoo Suomen poliisin kehottavan lapsia raportoimaan vanhemmistaan

Uuden Poliisituben kampanjaa arvostellaan rankasti. Lapsia sanotaan kehotettavan vasikoimaan kotoaan.

Heat Street -julkaisu kirjoittaa Suomessa avatusta Poliisitubesta otsikolla Kammottavaa: Suomen poliisi kehottaa lapsia raportoimaan vanhemmistaan jotka sanovat poliitikoista ilkeitä asioita Facebookissa.

Jutussa esitellään poliisin avaamaa Youtube-kanavaa. Suomen viranomaisten kerrotaan monitoroivan ’vihapuhetta’, jonka termin todetaan laajentuneen käsittämään myös ’halveksivia viestejä poliitikoille’.”

”Poliisituben videon sanotaan neuvovan lapsia raportoimaan tällaisista heidän vanhempiensa rikoksista. […] Julkaisun mielestä uudet lait uhkaavat Suomen paikkaa maailman johtavana sananvapauden maana.”

Erityisen tökeröä poliisin hankkeessa onkin se, että propagandan kärki kohdistetaan ihmisiin, jotka kritisoivat johtavia poliitikkoja! Kyse ei siis ole enää edes maahanmuuttajien tai muiden vähemmistöjen etujen ajamisesta vaan Suomen valtaeliitin koskemattomuuden varjelusta. Neuvostoliitto-vertaus ei voisi olla osuvampi.

Niin sanotulla Poliisileinoja-videolla pienet lapset sekä leijonapehmolelu esiintyvät poliisiunivormuihin puettuna. Lapset voivat kutsua aidon poliisin luokseen kuiskaamalla leijonapehmolelulleen koodisanan. Lapsi kuiskaa niin hiljaa, ettei vieressä oleva vanhempi edes huomaa.

Videon alussa jättikokoinen univormuleijona käy käsiksi älypuhelinta räpläävään mieheen. Univormuun pukeutunut lapsi tulee heristämään poliisin kovistelemalle miehelle sormea. Ilmeisesti älypuhelinmies oli kirjoittamassa poliitikkoja kritisoivaa some-viestiä.

Videon ällöttävimmässä kohtauksessa siviilivaatteisiin pukeutunut lapsi istuu äitinsä vieressä sohvalla. Äiti kirjoittaa Facebookiin poliitikkoa kritisoivaa tekstiä, joten lapsi vasikoi oman vanhempansa leijonapehmolelulle, joka muuttuu aidoksi poliisiksi. Samalla lapsen siviilivaatteet muuttuvat univormuksi.

Äiti säikähtää paikalle ilmestyvää viranomaista. Äiti saa lapselta ja ”Poliisileijonalta” läksytyksen, minkä jälkeen hän päättää lopettaa poliitikon arvostelun. ”Poliisileijona” ja lapsi juhlistavat äidin päätöstä fist-bumpilla.

Seuraavaksi video leikkaa kummalliseen musiikkivideoon, jossa poliisiorkesteri uhkaa Internet-kirjoittelijoita ”mahdottomalla korvauksella”. Lopuksi leijona-asuun pukeutunut poliisi kurvailee pitkin katuja – ilmeisesti etsimässä uusia ajatusrikollisia.

Suojelupoliisin Antti Pelttari, "Poliisileijona" ja vakavista rikoksista epäilty poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingissä 2014.
Suojelupoliisin Antti Pelttari, ”Poliisileijona” ja vakavista rikoksista epäilty poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingissä 2014. Vältä perheinesi näitä miehiä.
Pavlik Morozov.
Pavlik Morozov.

Neuvostoliitto – Israel – Suomi

1930-luvulla Neuvostoliitossa pystytettiin henkilökultti 15-vuotiaan Pavlik Morozovin kunniaksi. Morozov oli kommunistipuolueen nuorisojärjestöön kuulunut aktivisti, joka tarinan mukaan vasikoi oman isänsä ja passitti tämän ammuttavaksi ”kommunistisen edun” nimissä.

Morozovin tarina sopi täydellisesti stalinistiseen ideologiaan, jonka mukaan jopa perhe ja ystävät oli uhrattava kommunismin alttarilla. Monet ovatkin verranneet Poliisileijona-videota Morozov-kulttiin: nyt kommunismin tilalla on monikulttuurisuus ja Suomen poliittisen eliitin kritiikki-immuniteetti.

Vastaavaan mielivaltaan törmää nykyään lähinnä Israelin kaltaisissa maissa, joissa juutalaiset ”turvallisuuspalvelut” painostavat palestiinalaisia vasikoimaan perheenjäseniään, vaikka nämä eivät olisi syyllistyneet edes mihinkään rikokseen.

Israelissa kyse on ”potentiaalisten rikollisten” tunnistamisesta. Samoin Suomen poliisi tahtoo hämärää ”vihapuhe”-termiä viljelemällä kartoittaa kaikki kansalaiset, jotka saattaisivat tulevaisuudessa potentiaalisesti syyllistyä esimerkiksi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Poliisi käyttää viattomia lapsia hyväkseen profiloidessaan kansalaisia poliittisesti.

Poliisin video on omiaan syövyttämään suomalaisten luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin. Mikäli kansalainen ei pidä nykyisestä poliittisesta eliitistä, ei hän vastaisuudessa voi enää opettaa lastaan luottamaan esimerkiksi poliisiin. Suomesta on tulossa Brasilian kaltainen maa, jossa lapsia täytyy opettaa pysymään mahdollisimman kaukana korruptoituneesta virkavallasta.

Vaikka uusi video rikkookin törkeydessään ennätykset, ei filmi sinänsä yllättänyt maahanmuuttokriittisiä suomalaisia.

Itsenäisyyspäivänä poliisi syyllistyi kansallissosialistimielenosoittajan kidutukseen ja ilmoitti tämän jälkeen, ettei kidutustapausta tulla tutkimaan. MV-lehden artikkeleita tutkii poliisin ”vakavan rikollisuuden” yksikkö. Poliisihallitus on ilmoittanut tahtovansa lakkauttaa kansallissosialistijärjestön muttei rikollisia huumeliigoja ja ”prosenttijengejä”. Tervetuloa Eurostoliittoon.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Suomen poliisi aikoo jälleen estää maahanmuuttovastaisen mielenosoituksen
Suojelupoliisi voi pelotella työnantajaasi ensi kesästä lähtien
Eliitti värvännyt armeijoita ”rasisminvastaiseen taisteluun” – miksei Halla-aho vastusta tätä?

16 kommenttia

  1. Kyllä tämä Suomen touhu on mennyt kummalliseksi,no tätä se on kun päättäjät ovat mitä ovat.

    Plusääni(46)Miinusääni(0)
  2. Alkaa vaikuttaa siltä, että 1970-luvun jälkeen syntyneet eivät todellakaan ymmärrä, kuinka karmea totalitaristinen valtio voi olla. Heillä ei ole kokemusta siitä Neuvostoliiton painostavasta uhasta ja sen yhteiskuntajärjestyksen ilmeisestä toimimattomuudesta kuten niillä, jotka kerkesivät näkemään reaalikommunismin kasvot ihan lähietäisyydeltä. Samat virheet toistetaan nyt tavalla, jota vanhemman sukupolven edustaja ei voi käsittää. Tosin ikäkään ei suojaa tyhmyydeltä, mistä todistaa sisäministerimme sekä poliisin ylin johto, joilla ei ole historiaperspektiivin puutetta puolustuksenaan.

    Ainoa hyvä seikka tuossa videossa oli, että siinä ihan aiheellisestikin varoitetaan ylikierroksilla somettamisesta. Olen jopa samaa mieltä, että kritiikki on laadittava niin, että sen voisi esittää kritiikin kohteelle suoraan.

    Plusääni(23)Miinusääni(4)
  3. Ei juma…..ta. Tämä on suoraan jo kuin Orwellin kirjasta ”Vuonna 1984”. Ja minä kun luulin että ihmisillä muinaisessa DDR:ssä oli vaikeaa. Mutta että Suomessa !!

    Pitäsiköhän tuo kirja ”Vuonna 1984” otiskoida uudestaan ”Suomessa 2017”?

    Plusääni(44)Miinusääni(0)
  4. Ei tässä ole kuin yksi vaihtoehto jäljellä.

    Poliisijohto yksiselitteisesti irtisanoutuu julkisesti tällaisesta ihmisten mielipidevainosta.

    Muussa tapauksessa luottamus poliisiin on mennyttä.

    Plusääni(44)Miinusääni(0)
  5. Tämä menee jo härskiksi. Minulla ei ole enää mitään luottamusta Suomen viranomaisiin.

    Plusääni(41)Miinusääni(0)
  6. Mutta eihän se ole vihapuhetta, vaan ”ehkä hieman kärkästä mielipiteiden vaihtoa”.
    Tällehän on valtiovallan antama siunaus, josta ei rangaista.

    Jos ette luota tuohon, niin lisätkää aina kommettienne loppuun olevanne ääri vasemmistolainen pedofili homoseksuaali ja suuri Israelin ystävä. Jos tuon jälkeen tulee syytteitä, niin jo on kumma.

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
  7. Tuossa artikkelissa ei ole mitään ihmeteltävää, sillä tuolle sensuuripoliitikalle on kansan tuki. Koska (perustuslaki 2§).

    Aivan sama sinänsä, sensuroikoot kaiken minun puolestani, loppuupahan turhat mölinät.

    ”Sillä paljot unet ovat pelkkää turhuutta; samoin paljot puheet. Mutta pelkää sinä Jumalaa.” – Saarnaaja:
    5:7

    Sillä on tullut jo kantapään kautta opittua, että Ei kansaa kiinnosta esim. rahajärjestelmät, tai edes oman sielunsa kadotuksen alainen tila (tämän pitäisi olla huoli nro. 1). Kansa kyttää vain himojaan, viinaa, leipää, sukupuolielintään ja viihdettä. Kansaa ei kiinnosta ottaa selvää yhteiskunnallisista asioista. Kansa on räikeällä tavalla välinpitämätön todellisen tietämisen, selville ottamisen ja totuuden suhteen. Demokratiallaan kansa valitsee johtajikseen kaltaisiaan: tietämättömiä, laiskoja, totuuteen pyrkimättömiä ja välinpitämättömiä. Tällaiset johtajat eivät kykene jakamaan kansalle oikeaa tietoa, koska heistä kaikki eivät ole itsekään perillä siitä. Maa elää petoksessa ja sokeudessa, sydämissä olevan perkeleen johdattamina.

    ”jumalattomain tie hukkuu” (Ps. 1:6);

    ”Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat MENEVÄT YHÄ PITEMMÄLLE JUMALATTOMUUDESSA” (2. Tim. 2:16);

    ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room. 1:18).

    Plusääni(6)Miinusääni(8)
    1. On tullut huomattua, että on vihapuhetta puhua totuutta, eli esimerkiksi sanoa ;

      Julki-irstailua julki-irstailuksi, tarkoittaen gay pride tai lutka -marsseja, vaikka sitä ne ovat kts.

      Rikoslaki, 17 Luku, 21 § (24.7.1998/563)
      Sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen

      Tämä joka kesäinen tapahtuman kuvaus on mm. tässä, kts. http://www.vastarinta.com/pride-koko-perheen-juhla/

      On näköjään myöskin vihapuhetta sanoa homoutta ja lesboutta vain valloilleen päässeeksi lihan himoksi, vaikka sitä se on.

      ”samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta” – Room 1:27

      Mutta natsia voi sanoa ilman tutkintaa murhaajaksi ilman vastuuseen joutumista (kuten kansanedustaja Heli Järvinen teki eduskunnan istunnossa syksyllä 2016). Se on varmaankin #kivapuhetta ?

      Ja sekin vielä, että jollei sano natsia murhaajaksi, ja kannattaa kansallisosialismia – voi olla vihapuhetta?

      Myös evoluutioteoriaa ja muitten valheittein, kuten holokaustin sanomista valheeksi pidetään vihapuheena.

      Eli, valheen sanominen valheeksi on vihapuhetta !

      Tämä tulee vielä johtamaan siihen, että nuo lain säätäjät venyttäessään vihapuheen käsitettä mielettömyyksiin asti tulevat pureksimaan kielensä rikki.

      Ja syy, mistä tämä kaikki mielettömyys johtuu :

      ”Me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja.
      SIKSI:
      Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla.” – Jes. 59:13-14

      http://raamattu.fi/1933,38/Jes.59.html

      Plusääni(8)Miinusääni(4)
  8. ” propagandan kärki kohdistetaan ihmisiin, jotka kritisoivat johtavia poliitikkoja! ”

    Missä siellä noin mainitaan ?

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  9. Joskus ennen ”hyvään” aikaan ihmisiä tuomittiin Jumalan pilkasta, mutta nyt tuomitaan siitä jos sanoo Jumalanpilkkaa Jumalanpilkaksi, tai syntiä synniksi.

    ”Oikean kristillisen saarnan merkkinä on juuri se, että se herättää pahennusta, erittäinkin suuren, pyhän, oppineen ja viisaan kansan keskuudessa. Jos sitä vastoin saarnaa paljon ylistetään ja kiitetään, niin voi olla varma siitä, ettei se ole ollut tosi kristillinen.” – Martti Luther

    Ja Jeesusta tarvitsee vain se, joka ymmärtää hukkuvansa helvettiin syntiensä vuoksi. Synti on Jumalan lain rikkomus, ja kaikkien sydämet ovat syntisiä. Ihmisessä on omatunto, joka on juuri sama kuin luonnollinen laki eli kymmenen käskyä.

    Ihminen tulee tietoiseksi synneistään lain saarnan (nuhtelun, syntien tuomitsemisen) myötä. Siksi Raamatussa on laki (kymmenen käskyä) ja evankeliumi (syntien anteeksiantamus Jumalan edessä). Laki tuomitsee ihmisen, julistaa kaikki ihmiset syyllisiksi Jumalan edessä. Vain lain saarna (Jumalan lain kuuleminen tai lukeminen) tuo synnin tuntemisen. ”Lain kautta tulee synnin tunto” (Room. 3:20).

    https://www.youtube.com/watch?v=thtEdqLWlAc

    Plusääni(7)Miinusääni(5)
  10. Suomesta on tullut EU:ssa ”neukkula”, sillä EU on uusi Neuvostoliitto. Lapset urkkivat ja paljastavat vanhempiaan poliisille – näin paha tilanne ei ollut edes muinaisessa Kekkoslovakiassa! Mitä v…a Suomen poliisille on tapahtunut???

    Vihapuhe? Eri mieltä politiikkojen kanssa = ajatusrikos! Kultuurimarxilainen Suomi on saavuttanut huippunsa 2017, vai voiko tämä vielä mennä pahemmaksi???

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  11. Itse Poliisihallituksen ylin johtaja, poliisi-ylijohtaja Seppo Kolehmainen OLI virka-lomalla KOKO kyseisen viikon ajan, heti sen jälkeen, kun oli vihapuhunut itse tavallisia suomalaisia vastaan, ja antanut määräyksen, kyseisten videoiden julkaisemiseksi.
    Hänkin on huono henkilö, joka uhriutuu.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  12. Itse Poliisihallituksen ylin johtaja, poliisi-ylijohtaja Seppo Kolehmainen OLI virka-lomalla KOKO kyseisen viikon ajan, heti sen jälkeen, kun oli vihapuhunut itse tavallisia suomalaisia vastaan, ja antanut määräyksen, kyseisten videoiden julkaisemiseksi.
    Hänkin on huono henkilö, joka uhriutuu.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  13. Joo nyt kaikki kansalaiset vasikoimaan. Vaatii Englannin taitoa hiukan…

    https://www.whitehouse.gov/contact

    Valkoisella talolle postia Suomen karmeasta tilanteesta…

    Esim ( teoreettinen kuviteltu tilanne )

    Hi From Finland

    We have a situation here in Finland, the leftist ( Cultural Marxism folks ) have taken our lovely country ,and have turn it to dictatorial country with leftist press and goverment. The powers that be in Finland are againts Russia and the United States Of America, ( yeeh i know..deeply disturbing .. ) and fight only for communist New World Order agenda.

    So dear mr. President of United States Of America, take our wiews and thoughts on deep consideration when thinking the whole picture concerning Finland . We need the support of someone who understand the need of patriotic movement generally.

    Sincerely xxxxx xxxxxx

    Postia Donaldille …..

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat