Miksi Suomen mahdollisten muinaisten kuninkaiden historia on viralliselta taholta yritetty täysin pimittää? Esitämme siihen ainakin kaksi pääsyytä. Tietyt asianyhteydet paljastavat muinaisen Suomen olleen edistyksellinen ja mahtava kuningaskunta. Jopa niin kehittynyt, että Suomi (Finland) ja Kainuu (Kvenland) olisi ollut tietynlainen koko Pohjolan peruskuningaskunta, jonka pohjalta olisi perustettu sekä Norjan että Tanskan kuningashuoneet ja annettu monia kuninkaita ja varsinkin kuningattaria myös Ruotsin valtaistuimelle.
Ajateltavaa
Ennen kuin aloitamme artikkelin lukemisen, esitämme pohtimisen aiheeksi Finnsanity blogista [1] viittauksen:
Juuri tähän viittaukseen ei ole tarkempia lähteitä etsitty, sillä se on tarkoitettu herättämään ajatuksia.
[2]Tanskasta noin 100 jKr. löydetty kampa jossa lukee selvällä suomenkielellä riimuversiona ”HARJA”, kuten yllä kuvasta näkyy.
Tanska oli vielä suomenkielinen noin 400 jKr. saakka ja vastaavasti Ruotsi noin 600 jKr..
Suomalaisilla oli ikivanha kirjoituskulttuurinsa, kuten iänikuisella kulttuurilla tulee olla. Mikael Agricola ei tuonut kirjoitustaitoa eikä luonut suomenkieltä kuten yleisesti väitetään.
Suomessa kirjoitettiin riimukirjoitusta 1400-luvun lopulle, mikä on avoimesti muutaman professorin hyväksymä fakta – joka sensuroidaan massamediasta museoviraston narratiivissa.
Täysin mahdollista on, että Suomeen Ruotsin vallan kautta väkisin tuotu ”kristinusko” ei synnyttänyt meille kulttuuria, sillä meillä itsellämme oli korkeakulttuuri ennen sitä. Näyttää siltä, että Suomen ”museovirasto” on ensisijaisesti propagandavirasto, joka on tarkoituksellisesti salannut, ja ilmeisesti tuhonnut tuhansia kohteita sekä esineitä edistääkseen Suomen ”ruotsalaistamista” ja pitääkseen maamme entistä tiukemmin negatiivisen globalisaation kahleissa. Kuitenkin tulee huomata, että en tietenkään tässä vastusta aitoa kristinuskoa.
Lisäksi, jos Suomesta löytyy suuria määriä muinaisia kivityökaluja ja muita kivestä tehtyjä esineitä, eikö tämä silloin kerro Suomen olleen muinaisen ”Euroopan” kulttuurikeskuksia?
Miksi historia vaikenee Suomen ylväästä alkuperästä?
Ensinnäkin
Ei ole ihme, että historia Suomen muinaisista kuninkaista ei ole suuren yleisön tiedossa, edes historian kirjoissa, sillä historiaa on kautta aikojen kaikkialla kirjoitettu sotien voittajien ja suurvaltioiden sanelemana sekä niiden
ehdoilla.
Länsi-Rooman kukistuminen tapahtui, kun Romulus Augustus luopui 476 jKr. kruunustaan, joka samalla tarkoitti vanhan antiikin aikakauden loppua Länsi-Euroopan historiassa ja maantieteellisesti siirryttiin keskiajan aikakauteen. Tällöin alkoivat germaanikansat kohota historian päivänvaloon Itä-Rooman eli Bysantin vastapainoksi. Näillä pohjanpihoilla ovat historian tapahtumia hallinneet viimeisen runsaan tuhannen vuodenajan viikingit ja skandinaavit sekä näiden vastavoimaksi kohonnut idän Bysantin ortodoksian perillinen Venäjä. Tässä historiallisessa tilanteessa on annettu virallisesti kuva, jopa yliopistoja myöten, että Suomi heimoineen oli muovautunut, ja ehkä lamautunut lännen ja idän puristuksessa saavuttamatta valtiollista tasoa. Mutta ei ole syytä uskoa, että se todella pitäisi paikkaansa.
Yllä mainittuun viitaten on syytä täsmentää Ruotsin vallan aikaa, joka oli suoranaista julmaa terroria suomalaisia kohtaan ruotsalaisten vallanpitäjien taholta.
Yleisen tiedon mukaan Ruotsin vallan aika alkoi Suomeen tehtyjen ristiretkien kautta. Uusien vallanpitäjien myötä esimerkiksi suomalaiset Moisioiden suurtalonpojat joutuivat luopumaan asemastaan ja heidän tilansa joutuivat Ruotsin kruunun ja katolisen kirkon omistukseen.1 Ristiretkien yhteydessä ruotsalaisten tekemän Suomen rannikon kolonisaation vaikutuksesta sen suomalaiset asukkaat menettivät lähtökohtaisesti kalastusoikeutensa alueella. Konflikteja ruotsalaisten ja suomalaisten välille syntyi myös viljelyoikeuksista.2
[3]Pultavan taistelu. Denis Martens nuoremman maalaus 1726.
Ruotsin vallan aikana suomalaisia käytettiin surutta halpana nostoväkenä käytännössä kaikissa Ruotsin sodissa Keski-Eurooppaa myöden, ja näistä hyötyivät ilmeisesti materiaalisesti poliittinen Tukholma. Kolmannes suomalaisista kuoli pelkästään sotiessaan Ruotsin sotia ulkomailla. Lisäksi Ruotsin vallan aikana nöyristelemätön suomalainen oli ruotsalaisen silmissä henkipatto, jonka sai surmata milloin tahansa.3
Selvää on, että Ruotsin vallan historian rasite, joka heijastuu vielä nykyisen Suomen yhteiskunnallisiin instituutioihin, on raskaasti uuvuttanut aidon totuuden esille tulemista myös muinaisen Suomen historiasta.
Ilmeisesti muinaisten suomalaisten kuningashuoneiden herruuteen pohjolassa on perää siinäkin suhteessa, että ruotsalaisille oli jäänyt kollektiiviseen muistiin katkeruutta Suomen kuninkaiden valtakaudelta, mikä osaltaan ilmeni silmittömänä vihana suomalaisia kohtaan Ruotsin vallan aikana.
Toiseksi
Koska nykyisen arvoliberalismin ja siihen liittyvän monikulttuurisuuden aikakaudella Suomi, ja sen kansalaisten etninen ja kulttuurillinen rakenne on päätetty hävittää, ja samalla korvata sivilisaatio poliittisen Lähi-idän populaatiolla, on täten kansallismielisyys lainsuojatonta yhteiskunnassamme. Osaltaan tästä syystä juuri nykyisin ei suhtauduta vakavasti Suomen muinaisen historian tutkintaan, ei edes maamme varhaisemman historian analysointiin. Kuinka moni peruskoulun tai lukion oppilaista nykyisin saa esimerkiksi vääristelemätöntä tietoa Suomen historiasta Ruotsin vallan ajalta?
Hyvin todennäköistä on, että muinainen Suomi, siis ennen Ruotsin vallan alle joutumistaan, ei ollut ensinkään barbaarinen ja järjestäytymätön periferia, vaan hyvin organisoitunut keskushallinnollinen valtio, jossa oli maanviljelyksen lisäksi kaupunkeja, kukoistava kulttuuri, tietynlainen kirjoitus- ja laskentataito sekä mahdollisuudet käyttää hyväksi metallurgiaa raudan ja eri metallien työstämisessä. Ennen muuta valtio on pystynyt huolehtimaan kansalaisistaan ja puolustamaan rajojaan. Lisäksi näillä yhteiskunnilla on täytynyt olla oikeuslaitos ja päätäntäjärjestelmä. Tähän verrattuna nykyinen virallinen Suomi on täysin moraaliton päästäen raiskaajat ja ryöstäjät rajojen sisäpuolelle vapaaehtoisesti.
Väitteitä muinaisten Suomen kuninkaiden olemassaolosta
Virallinen Suomen esihistoriallinen tutkimus ei juurikaan anna vahvistusta muinaisista Suomen kuninkaista. Valtavirtaisen historian mukaan esiroomalaisella rautakaudella (n. 500 eKr. – 50 jKr.) Suomessa harjoitettiin kalastusta, hylkeenpyyntiä, karjanhoitoa ja maanviljelystä. Vainajat haudattiin röykkiöihin tai kiviarkkuihin. Tuolloin käytettiin keramiikkaa ja jossain määrin valmistettiin rautaa. Hypätäksemme suoraan myöhäisrautakauteen (800/825–1200/1300 jKr.) ei sieltäkään Suomen virallinen historia havaitse mahdollisuuksia suomalaisesta muinaisesta kukoistavasta kulttuurista. Tosin mainitaan muiden muassa tutkitusta ja huomiota herättäneestä rautakautisesta asuinpaikasta Hämeenlinnan Varikonniemessä, Vanajaveden rannalla. Kaivauksen suorittaneiden arkeologien mukaan paikalta löydettiin jäänteitä jonkinlaisesta puolustusvallista ja laiturista, joita tulkintoja on kuitenkin epäilty. Paikka oli merkittävien vesireittien risteyksessä. Alueella oli usean toistensa kanssa näköyhteydessä olevan muinaislinnan ketju. Varikonniemeä on kuvattu muinaiskaupungiksi ja siitä on käytetty venäläisestä kronikasta lainattua nimeä ”Vanain kaupunki”. Muiden tutkijoiden mielestä kyseessä on kuitenkin ollut melko tavanomainen rautakautinen asuinpaikka, jonka yhteydessä ylimalkainen ”kaupunki”-termin käyttöön ei ole syytä. Myös valtavirtaisen historian tutkimuksen on pakko myöntää, että Suomesta on löytynyt ainakin 100 muinaislinnaa.4
Suomen muinaisten kuninkaiden historiaa
Ilmeisesti suurin osa Suomen kuninkaita koskevasta kirjallisesta aineistosta on peräisin Norjasta, Islannista ja Tanskasta. Kuitenkin varhaisin lähde Suomen kuninkaasta on muinaisenglanniksi 500- tai 600-luvulla kirjoitettu Widsith-runo. Runossa kerrotaan, että ”Casere hallitsee kreikkalaisia ja Cælic suomalaisia” (”Casere weold Creacum ond Cælic Finnum”). Akateemikko Kustaa Vilkunan mukaan Caelic voi hyvinkin olla tärveltyneen goottilaisen -ik-päätteen muoto Kaleva-sanasta.5
Kalevanpoika -perinteenä on sekä suomalaisella että virolaisella alueella yli 2000 vuotta vanha. Hannes Pukki vahvisti jo 1941 Virittäjässä, että sana kalev eli kaleva on jo kantasuomessa (1000-0 eKr.) tarkoittanut – ja viron kielessä edelleenkin merkitsee punaverkaa. Etymologian (sanojen alkuperäinen tutkimus) ovat hyväksyneet Aulis Oja 1969 Kalevalaseuran vuosikirjassa ja Matti Kuusi 1985 Kalevalalippaassa.
Kalevanpojat tarkoittaa nimitystä punaverkasenpojat, josta käytetään ilmaisua punaverkaiset pojat. Oja tekee rinnastuksen: Bysantin keisarin poikia sanottiin porfyrogennetoksiksi, eli purppurassa syntyneiksi. Vertauksen mukaan kalevanpojat olivat joko kuninkaallinen suku Suomessa ja Virossa tai ainakin mahtava ylimyssuku, ja he elivät täällä jo 1000-0 eKr. Sana kuningas on joko germaaninen lainasana tai sana germaanienkin lainaamasta kielestä. Laina-ajaksi on määritetty pronssikausi (1500–500 eKr.) tai aikaisinta rautakautta.6
Arto Pöllänen toteaakin hyvällä syyllä, että miksi lainata sanaa, jolle ei olisi käyttöä? Siten tässäkin osoitetaan siihen, että kuninkaita kalevanpoikia on ollut Suomessa jo ennen ajanlaskumme alkua ja myös sen jälkeen. Sanoilla on luonnollisesti alkuperänsä ja ilmaisutarkoituksensa, mitä varten ne ovat ylipäätään syntyneetkin.
Oli kuningas nimeltä Fornjot, hän hallitsi niitä maita, joita kutsutaan Suomeksi ja Kvenlandiksi; se on itään siitä meren rantasta, joka kulkee pohjoiseen Gandvikin kohdalla; jota me kutsumme Helsingbightiksi. Fornjotilla oli kolme poikaa; yksi oli nimeltään Hler, jota kutsumme Ægiriksi, toinen Logi, kolmas Kari; hän oli Frostin isä, Snaer Vanhan isä, hänen poikansa nimi oli Thorri; hänellä oli kaksi poikaa, yksi nimettiin Norr ja toinen Gorr.7
1100-luvun lopulta olevissa Flateyjarbókíiin sisältyvissä Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdistí (Kuinka Norja asutettiin) -saagoissa esitetään, että Suomi (Finland) ja Kainuu (Kvenland) olisi ollut tietynlainen koko Pohjolan peruskuningaskunta, josta käsin olisi perustettu sekä Norjan että Tanskan kuningashuoneet ja annettu monia kuninkaita ja varsinkin kuningattaria myös Ruotsin valtaistuimelle.7
Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin (=Muinaisjuutti, Vanha Jotuni) sukuluettelo on esitetty täyteläisimpänä Orkneyinga-saagan johdannossa, niin sanotun Fundinn Noregrissa (= Norjan löytäminen), joka on suomennettu Kyösti Julkun kirjassa Kvenland8 sekä Messeniuksen Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita -kirjassa.9
Muinaisessa Maailmankartastossa Varsinais-Suomi ja Häme
Arabisyntyinen maantieteilijä al-Idrisi mainitsee vuonna 1154 teoksessaan Tabula Rogeriana eli maailmankartastossa Fymark– ja Tabast-nimiset maat, jotka mahdollisesti tarkoittavat Varsinais-Suomea ja Hämettä. Al-Idrisin mukaan Fymarkin kuninkaalla oli omistuksia Jäämeren suunnalla. Jalmari Jaakkolan päätelmien mukaan tämä viittaisi Ylä-Satakunnasta (Pirkanmaalta) lähtevien eränkävijöiden omistamiin erämaihin pohjoisessa.10
Suomen kuningassuku inspiraationa jumaltarustoille (saagat)
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan jopa osa skandinaavien jumalmaailmasta johdetaan Suomen kuningassuvusta. Erään Suomen ja Kainuun kuninkaan, Fornjotrin, pojat olivat Hler, Loge ja Kare. Hler lähti Tanskaan, valtasi Hlerseyn, tarkoittaen Laesön saarta perustaen sinne hallitsijasuvun. Saagat samaistavat Hlerin ja Aegirin, skandinaavien merenjumalan (Suomen Ahti). Loge puolestaan perusti hallitsijasuvun Pohjois-Norjaan, josta Haalogaland (korkeat liekit, revontulet) saivat nimensä. Loge vastaa myös tulta, tulenjumalaa eli Suomen Panua tai Liekkiötä. 7
Norjan ja Tanskan kuningashuoneet
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan Suomen ja Kainuun kuningassuvuista nousi kuninkaita myös Ruotsin valtaistuimelle (mm. Östen Gylf) ja samoin he suorastaan perustivat Norjan ja Tanskan kuningashuoneet. 7
Saagoissa myös mainitaan Nor-niminen Kainuun prinssi, joka valloitti Norjan tullen sen ensimmäiseksi kuninkaaksi sekä hänestä polveutui muun muassa Harald Kaunotukka. Orkneyinga-saagan mukaan Nor-nimestä sai Norja nimensä. Saagojen mukaan Suomen kuninkaan Torron poika Gor perusti Tanskaan merikuninkaiden dynastian. Hänen pojanpoikansa Östen Gylfistä tuli Ruotsin kuningas. Gorin jälkeläinen oli myös Norjassa vaikuttanut merijaarli Rognvald, jonka poika, jättiläiskokoinen Gange Rolf valloitti Normandian ja hänestä suoraan polveutuivat Normandian viikinkiajan herttuat, Rouenin jaarlit, Orkney-saarten jaarlit ja edelleen suoraan alenevassa polvessa Vilhelm Valloittaja, josta tuli dynastian perustaja Englantiin 1066. 7
Sota karjalaisia vastaan
Arviolta 1200-luvulla kirjoitetussa Egillin, Kalju-Grímrin pojan saagassa kerrotaan kveenien käyneen kuninkaansa Faravidin johdolla sotaa karjalaisia vastaan. Saagan kertoo kuinka Faravid, jolla oli komennossaan 300 miehen sotajoukko, liittoutui norjalaisen Thorolf-päällikön kanssa. Liittolaiset tekivät sotaretken Karjalaan ja saivat mittavan voiton.8 Faravid on muinaisnorjankielinen nimi, kuitenkaan skandinaavien keskuudessa ei tunneta tällaista nimeä, ja se on tulkittu käännökseksi ”Kaukomielen” tai ”Kaukamoisen” kaltaisesta suomenkielisestä nimestä.11 Kaukomieli on kalevalainen nimi.
Aittomäen kiviröykkiöt ja tanskalaisten hyökkäys
[4]Aittomäen kiviröykkiöt.
Muinaisen kvenlandin eli kainuun ja tulimaan keskuspaikka on varmaankin ollut Aittomäki, jonka kivikasoista voidaan päätellä alueen olleen jopa muinaista kyläkuntaakin suurempi, joka pitäisi ilmeisimmin luokitella muinaiskaupunkien joukkoon.
Vähänkyrön Aittomäellä on näitä kiviröykkiöitä sangen tiheästi. Museoviraston [5] mukaan Aittomäki on Suomen monilukuisinta muinaisjäämistöjen esiintymisaluetta. Museovirasto pitää kiviröykkiöitä vain muinaisina hautoina.
Tuhosiko muinainen sota tämän Aittomäki-keskuksen. Tällöin voitaisiin olettaa, että sota olisi käyty vastapäisellä Hiirimäellä. Tällöin hiirimäen etymologia ei voi tarkoittaa hiiriä, eikä muitakaan jyrsijöitä. On mahdollista, että Hiirimäki ilmaisu juontanee juurensa gootin sanasta Heer/Hier, joka merkitsee esimerkiksi nykyisen Saksan maajoukkoja sekä muinaista suurta sotajoukkoa. Aittomäki ja sen aitto puolestaan voisi tarkoittaa gootin aido, aitto- rungoa, merkiten sytytettyä ja poltettua. Aittomäestä on käytetty joissakin yhteyksissä myös ilmaisua Betulia (koivu), joka mahdollisesti ei ole alkuperäinen sanonta.
Yllä olevasta muinaisen kartan (500 jKr.) piiroksesta näemme Aittomäki alueen merkittynä punaisella. Lähialueella kiviröykkiökeskukset sijoittuvat nauhamaisen polun muotoon, viestittäen jälkipolville muinaisten kylien yhdistävästä tieverkosta Vöyrin rikkaisiin asutuskeskuksiin.
Kuuluisa Leväluhta [6] jonne heitettiin ruumiit lampi- tai suohautaan. Tapahtuiko tämä hautaaminen tunkeutuvien hyökkääjien toimesta? Vainajat määrittyvät Museoviraston mukaan, ajanjaksolle noin 300–750 jKr.. Vastaavan kaltaisia hautapaikkoja on löytynyt Vöyriltä, saman muinaisen tieverkoston eri päistä.
Lehväluhta on uskottavasti ollut vesistö, lampi tai järvi, sillä vainajien jäännöksistä on löytynyt vesistöjen kasvillisuutta.
Lopuksi
Kuten yllä mainittiin, ja kuten myös Messenius 1600-luvulla sanoo, että Suomen kuninkailla oli käytössä hyvät lait ja myös luku- ja kirjoitustaito, samantapainen riimukirjoitus kuin skandinaaveillakin. Ennen viikinkiaikaa 400–700 luvuilla, Suomi oli verrattain voimakas ja itsenäinen muiden muassa asetekniikassa ja koruissa. Mitä ilmeisimmin Suomesta on ollut suorat ja kohtalaisen vakiintuneet yhteydet Baltiaan ja Keski-Eurooppaan, Skandinavian ohi, ja tietysti myös idän sukulaiskansoihin. Riittävästi ei ole huomioitu sitä, miksi viikingit eivät vallanneet Suomea? Kuitenkin viikingit vaikuttivat ja terrorisoivat melkein koko Euroopassa sekä tosiasiallisesti dominoivat myös Venäjän jokireittejä. Yleisesti ajatellaan siten, että vähäväkisessä ja vaikeakulkuisessa Suomessa ei luultavasti ollut isoja kaupunkeja, joihin rikkaudet olisivat keskittyneet, mikä pienensi hyökkäysintoa Suomeen. Mutta onko tämä ehdoton totuus? Mahdollista on, että Suomessa olikin ryöstötavaran määrään nähden liian suuri ja organisoitunut ”Suomen valtion” sotavoima.6
[7]Ruotsin- ja suomenkielinen kaunokirjallisuus ei ole ensinkään kuvaillut Suomen korkeakulttuurin mahtavaa ja taidokasta muinaishistoriaa, päinvastoin suomalaiset on pyritty esittämään lakki kourassa herrapelkoa nöyristelevinä korpiloukkulaisina, tai yksinkertaisina säheltäjinä, kuten Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden ”Sven Dufva”, joka on suorastaan pilkkalaulu kansanmurhan kohteeksi Ruotsin vallan alla joutuneelle Suomen kansalle. Suomen muinaishistoria ansaitsisi perusteellisen tutkimuksen, jota nykyisen Suomen arvoliberaalisena kautena on turhaa odottaa, sillä Suomen historian jalon menneisyyden paljastuminen katsottaisiin kansallismielisyydeksi, joka olisi aivan liian tervejärkistä ja moraalisesti oikeaa suhteessa moderniin viralliseen Suomeen. Kuten sanottua, luonnollisesti Museovirastojen salaileva toiminta edistää Suomen ”ruotsalaistamista”, ja maamme yhdistämistä entistä tiukemmin negatiivisen globalisaation kahleisiin.
Markku Juutinen
Lähteet
- Tarkiainen, Kari (2010). Ruotsin itämaa, s. 167–170. Svenska litteratursällskapet i Finland.
- Tarkiainen, Kari (2010). Ruotsin itämaa, s. 134–136, 143–147. Svenska litteratursällskapet i Finland.
3. Piiroinen, Pia (2017). Me Habirut Mahabharata; Marien uskomaton historia.
- Haggren, Georg ym. (2015). Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Helsinki: Gaudeamus.
- Suomennos ja selitykset: Osmo Pekonen ja Clive Tolley (2004). Widsith: Anglosaksinen muinaisruno. (Widsith.) Jyväskylä: Minerva.
- Arto Pöllänen (4/01). Kaltio. Olivatko viikinkikuninkaat suomalaisia? Saatavina: http://www.kaltio.fi/vanhat/index43ec.html?81 [8]; https://journal.fi/virittaja/issue/view/2011 [9]
- Tuuri, Antti [suomentaja] (2008). Orkneylaisten saaga. Icelandic Sagas, Volume 3: The Orkneyingers’ Saga [10]sacred-texts.com. (2017).
8. Julku, Kyösti (1986) Kvenland – Kainuunmaa. Pohjoinen.
9. Messenius, Johannes (1988). Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita, sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
- Jaakkola, Jalmari (1956). Porin historia 1 – 2.
- Julku, Kyösti (1985): Keskiaika. Julku, Kyösti (toim.): Faravidin maa: Pohjois-Suomen historia, s. 92. Julkaisija: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. Oulu: Rovaniemi: Pohjoinen.
Viittaus
https://finnsanity.blogspot.com/2016/06/suomen-muinaishistoria-on-euroopan.html [1]