Suomen kulttuurimarxistipoliisi Berliinin iskusta: valvontaa tullaan lisäämään!

Euroopan eliitti on kertonut olevansa huolissaan siitä, että Berliinin kuorma-autoisku voi lisätä ”maahanmuuttajavastaisuutta”. Poliisi ja media epäilevät iskusta pakistanilaista maahantunkeutujaa.

Kuten aina, poliisi ja poliitikot tahtovat käyttää iskua tekosyynä kansalaisiin kohdistetun vakoilun lisäämiselle sekä kansalaisten poliittisten vapauksien kaventamiselle. Kukaan ei sen sijaan tahdo puuttua terrorismi- ja pakolaisongelman todellisiin syihin.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kommentoi tapausta tänään vähäsanaisesti Suomen medialle. Hänen mukaansa viranomaisvalvontaa on jo lisätty, ja poliisi ”valmistelee jo uuden vuoden valvontaa koko Suomessa”.

Kilpeläinen ei kommentoi tarkemmin, keihin tehostettu valvonta tulee kohdistumaan. Hänen aiempien lausuntojensa perusteella voidaan kuitenkin olettaa, ettei poliisihallitus aio vastaisuudessakaan tarttua siirtolaisongelmaan uskottavasti.

Viime kuussa Suomen poliisi nimittäin julkaisi ”vihapuheiden ja -rikosten torjuntaan liittyvän toimintasuunnitelman loppuraportin”. Raportin kylkiäisenä julkaistussa artikkelissa Kilpeläinen totesi, että poliisilla on ”nollatoleranssi” maahanmuuttovastaiseen toimintaan.

”Kilpeläisen mukaan järjestäytyneiden ääriliikkeiden toiminta sekä hyvinkin väkivaltaiset vihapuheet ovat lisääntyneet Suomessa,” poliisin sivuilla kirjoitettiin.

Timo Kilpeläinen.
Timo Kilpeläinen.

Suomen poliisi ei ole ollut järin kiinnostunut maahanmuuttajarikollisuuden ennaltaehkäisemisessä, mutta virkavalta on puuttunut sitäkin ärhäkämmin kansallismieliseen toisinajatteluun, mielenosoituksiin ja aktivismiin.

Aikooko poliisi valmistautua siis uutenavuotena suomalaisten vai maahantunkeutujien tehovalvontaan?

Jo viime uutenavuotena poliisi joutui arvosteluryöpyn kohteeksi, kun afrikkalaisia miehiä ”lapsikseen” adoptoinut Krp-kulttuurimarxisti Thomas Elfgren ei suostunut tiedottamaan avoimesti maahanmuuttajien seksirikosepäilyistä.

Myös Saksan kulttuurimarxistipoliisi joutuu tekemään töitä hartiavoimin seuraavien viikkojen ajan, sillä kasvava joukko kansalaisia on menettänyt jo kokonaan uskonsa virkavaltaan (1, 2, 3).

Financial Times (FT) muistutti tänään, että Berliinin tapahtumat ovat jatkoa useille Saksaa viime aikoina kuohuttaneille väkivaltarikoksille. Esimerkiksi 8.7. afgaanitaustainen tunkeutuja hyökkäsi kirveen kanssa satunnaisten saksalaisten kimppuun Würzburgissa. Pian tämän jälkeen 27-vuotias tunkeutuja teki itsemurhapommi-iskun Ansbachissa.

FT:n mukaan Saksan hallituksessa vaaditaan nyt 15 000 uuden poliisin palkkaamista vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi kansalaisten vakoilua Internetissä ja julkisilla paikoilla tullaan lisäämään. Mikäli poliisi ei muuta toimintakulttuuriaan, tullaan kaikki uudet resurssit kohdistamaan käytännössä maahanmuuttovastaisiin toisinajattelijoihin.

Kantaväestö joutuu uhraamaan yksityisyytensä ja perusoikeutensa monikulttuurisuususkonnon alttarilla.

 

Lue myös:

Poliisi: Alamme painostaa myös lainkuuliaisia maahanmuuttokriitikoita!
KV: suojelupoliisi usutettu Suomen kansallismielisten kimppuun
Helsingin poliisi ei aio tutkia itsenäisyyspäivänä raudoitetun mielenosoittajan kidutusta

13 kommenttia

  1. Samanlainen falseflag, eli lavastus kuin Nizzassa viime kesänä.

    Sillä, Kuinka lujaa tuollaisella raskaalla ajoneuvoyhdistelmällä pääsee tuossa ahtaassa keskustakorttelissa ajamaan, että sen kulkureitille joutunut ihminen paiskautuu tuolla lailla tuulilasiin, kuten kuvassa ? Eikö pysäköidyt autot ja betoniporsaat hidasta tuollaista yhtään ?

    https://pbs.twimg.com/media/C0EGOOLWQAEp7uU.jpg

    Tässä erään ex-paikallisen kommentti youtubesta :

    Daisy Schmitt 2 tuntia sitten
    As an ex Berliner all I can say the Christmas market on the Breitscheitplatz is the crappiest market in town, further it’s small and cramped, but a good place to get drugs 😀 Now to get a truck on that place you would have run down at first parked cars, small cement and iron pillars, an ugly fountain or even the memorial church, like I said there is absolutely no space to maneuver a huge truck into the crowd. The Alexander Christmas Market would have been a better place to create havoc, it’s big and open space… but less controllable. My first thought was, that’s the most dumbest place to create a so called terror attack, but a good place for a controlled ’movie’ event.

    Eikö täälläkään hoksata näiden olevan lavastuksia?

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/12/01/ole-dammegard-paljastaa-false-flag-teatterin-ovatko-muslimiterrori-iskut-lavastettuja/

    Kaaos ja pelko on pankkiirin paras ystävä. Ehkä näiden ”terrori-iskujen” todellinen järjestäjä on BIS ?

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
      1. Katsoin LiveLeak.comista sekä Nizzan että tämän nykyisen ja aitoja ovat.

        Valhemedia ei koskaan näytä ruumiita joten voi helposti syntyä käsitys että tilanne on lavastettu.

        False flag ei tarkoita sitä etteivät ruumiit olisi aitoja.

        Plusääni(0)Miinusääni(2)
  2. ”Scaniat” tehovalvontaan! Ja kun oikein sanoilla stalinisoi, niin kyseinen kuorma-auto kuului puolalaiselle firmalle, joten syy on viime kädessä puolalaisten ”äärioikeistolaisten” tekosia. Polskithan sooloilevat EU:n ”humanitäärisessä” kantaväestön hirttäjäispolitiikassa, että oikein Junkkerillakin menevät viinit väärään kurkkuun. Niin kuin tuon miehekkeen kurkuilla olisi jotain väliä.
    Petturi Orpo eli ”persenaama” julkesi wiitata kintaalla Berliiniin. Tuon miehen ”ajatukset” ovat siellä. Siis milloinkahan tuon miehen ”ajatukset” ovat muuta kuin vaellelleet Jumala tietää missä? Ei niissä ole ainakaan järjen häivää. Olisi edes pitänyt turpansa kiinni. Tuolla hetkellä se olisi osoittanut todellista tyylitajua. 9 ihmisen elämä päättyi lopullisesti jouluisissa tunnelmissa, 9 ihmisen omaisilla on surullinen joulu ja jokainen tuleva joulunaika tuo nuo karmaisevat hetket mieleen.
    50 ihmistä viettää joulunsa sairaalassa kivuissa ja tuskissa! Kiitos Merkel, kiitos Sipilä, kiitos urpo ja kiitos sika-Timo!!!

    ”Voi jospa oisitte saanut olla mukana!” -laulusta: suvakkien teurastajaiset.

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  3. Se on aivan sama paljonko poliisi lisää valvontaa kun se ei tee mitään eikä valvonta johda mihinkään. Ja se valvonta, se kohdistetaan tietyisti isänmaallisiin, ei maassa laittomasti oleskeleviin tai maahan tunkeutuviin ulkomaalaisiin.

    Joskus oikein ihmetyttää mistä on tullut kaikki se kusipäisyys joka äänestää valtaan vuosi toisensa jälkeen sdp:n, kokoomuksen, persut, rkp:n, keskustan ja vasemmiston. Mitä sellaisten äänestäjien päässä liikkuu??

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  4. Uusi tapa suhtautua noihin maahantunkeutuja rikollisiin: Aina kun joku niistä tekee rikoksen niin lähetetään yksi suomalainen päättäjä sinne pakolaisen lähtömaahan ja aloitetaan Sipilästä joka niitä tänne kutsunut on. Olisi varmasti tehokas vaikutus maassa tapahtuvaan rikoksiin ja hillitsisi tehokkaasti sivuvaikutuksena maahanmuuttoakin.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Lavastettu on. Kuten tavallista, jokaisessa filmissä ratkaisevat tapahtumat jäävät kuvan ulkopuolelle. Elokuvissa toimitaan samoin. Katsojien aivot rakentavat lopun itse.

      Ei tosiaan pisaraakaan verta, missään. On myös omituista, että diplomaatilla ei ole omia henkivartijoitaan selustassaan.

      Tämä saattaa olla sattumaa, mutta on ainakin ratkiriemukasta:

      https://uploads.disquscdn.com/images/d77dd83f50da6d95a63e7e3d89dd1fe0ba9b7ea944dfcc140a66a87340ec8472.jpg

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  5. Did Merkel just ”read out Germany’s suicide note”?

    BIZARRE: Merkel embarrassed by German flag at rally

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Did Merkel just ”read out Germany’s suicide note”?

    BIZARRE: Merkel embarrassed by German flag at rally

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat