Suomen komissaariehdokas: EU-maissa nationalismi on tyrehdytettävä!

Suomen komissaariehdokas Jutta Urpilainen on ehdottanut Unionia lahjomaan jäsenmaitaan vastustamaan nationalismia. Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa Urpilaisen haastattelussa: Elämän peruspilarit ovat murtumassa monilla paikkakunnilla teollisen murroksen ja teknologisen kehityksen vuoksi. Tällöin taloudellinen tuki taantuville alueille voisi ehkäistä nationalismin nousua.

Pitäisikö nationalismi padota?

Kansallisaatteen (nationalismi) ja ehkä myös kansallismielisyyden tyrehdyttäminen on kohtalaisen hullu ajatus Urpilaiselta, mutta sinänsä ymmärrettävä, sillä hän edustaa aivopestyä eurokraattia, joka uskoo negatiivisen globalisaation olevan turvallisempi vaihtoehto kuin kehittyminen omavaraisena, itsenäisenä ja kansainvälisenä kansallisvaltiona. Varmaankin Urpilaisen ”paikalleen jämähtäminen”, kuten hän MT:n haastattelussa asian ilmaisi, tarkoittaa juuri itsenäistä hyvinvointivaltiota, joka noudattaa talousdemokratian reformia ja puolueettomuuspolitiikkaa poliittisena linjauksenaan.

Samaan hengen vetoon Urpilainen jatkaa: Kaikki ongelmat ovat hänen mukaansa luonteeltaan kansainvälisiä, ja SDP:n aatteella on edustajia lähes jokaisessa maailman maassa.

”Se luo sosiaalidemokraateille mahdollisuudet olla vahva yhteiskunnallinen toimija myös jatkossa.”

Yllä esitetty oli Urpilaiselta kohtalaisen naiivi ajatus SDP:n kansainvälisistä mahdollisuuksista Euroopan unionin suurpääomien lobbauskoneistossa, joka edustaa byrokraattista sekä täysin demokratian ulottumattomissa olevaa super-Neuvostoliittoa kansainvälisten talousjättiläisten edunvalvojana1. Tämä naisihminen on luonnollisesti vain tyytyväinen palkintovirkoihinsa, ja puhuu siten vain omaa tyhmyyttään.

Brysselissä lobbaus toimintana perustuu rahan liikkuvuuteen. Raha on se tekijä, joka ratkaisevasti vaikuttaa politiikkaan, lainsäädöksiin, ja yleensä kaikkeen sääntelyyn, ja tämä kaikki toteutuu vallan keskiössä.1

Lisäksi huomion arvoista on, että globaalin rahaeliitin instrumenttina toimiva komissio on se toimielin, joka hallitsee Euroopan unionia. Voidaan sanoa, että komissio säätelee Brysselin hegemoniakeskuksen poliittista energiaa, jolloin komissio päätöksillään vaikuttaa kaikkialle Euroopan unionissa. Tärkeää on huomioida, että komissio ei ole hallitusten välinen elin, eikä sitä ole vaaleilla demokraattisesti valittu.

Ovatko negatiivisen globalisaation vastustajat häviäjiä vai oikeudenmukaisuutta tavoittelevia nationalisteja?

Urpilaisen mukaan Globalisaation myötä osa ihmisistä kokee olevansa jonkinlaisia häviäjiä, josta siis seuraisi kansallismielisyyden nousua. Tämä on Urpilaiselta lässytystä. Kansallismielisyyden, nationalismin ja isänmaallisuuden kasvualustana toimii vallanpitäjien harjoittama sortopolitiikka kansalaisiaan kohtaan. Sortopolitiikkaan sisältyvät muiden muassa Suomen poliittisen mafian juoksupojan ja villakoiran roolit EU:n suurvaltojen sekä Brysselin politiikassa, johtavien poliitikkojen maan- ja valtionpetturuus, antautuminen täysin kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden nyljettäväksi, maan kansallisvarallisuuden ja suomalaisten työntuloksien huutokauppaaminen ylikansallisille finanssikeinottelijoille ja poliittisen Lähi-idän haittamuuttovyörytyksen tuhoisien seurauksien salliminen maan yhteiskunta rauhaan sekä alkuperäiseen etniskulttuuriseen struktuuriin.

Urpilaisen pitäisi tajuta, että terve nationalismi, kansallismielisyys ja isänmaallisuus ovat yllä mainitussa tilanteessa, ja kuten myös yleensä, ne ovat edellytys oikeudenmukaisen itsenäisen hyvinvointi valtion ylläpitämiseksi. Lisäksi Urpilaisen tulisi tiedostaa, että jano oikeudenmukaisuuteen, korkeaan moraaliin ja itsenäiseen vapauteen tulee säilymään kaikista lahjonta yrityksistä huolimatta. Näitä arvoja ei mitata rahalla.

Lopuksi todettakoon, että Urpilaisen ollessa Suomen valtiovarainministerinä velkaannuttiin holtittomasti ja työttömyyskin kukoisti. Tätä taustaa ajatellen hän olisi priimasopiva nimitys kansakuntien perikatoa edistävään EU-komissioon.

Urpilainen ei edes teeskentele vaikuttavansa Suomen kansallisen itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Komissaariehdokkaan hartain toive näyttää olevan liittovaltiokehityksen edistäminen, ennen muuta turvallisuuspolitiikassa. ”Tarvitsemme ylikansallista yhteistyötä ja EU on meille luonteva viitekehys”, Urpilainen lausui haastattelussa.

Toisaalta komissaari on komissioon eli tehtävään sitoutunut, eikä hän edes tämän tehtävän luonteen takia pystyisi ajamaan juurikaan yksittäisen jäsenvaltion etua, vaan toimimaan Unionin parhaaksi.

Urpilainen siis pyrkii Euroopan komissioon, joka on Unionin korkein päättävä elin. Kuten yllä mainittiin, että käytännössä komissio toimii globaalin rahaeliitin työvälineenä.

Kuva vuodelta 2018: Saksan liittokansleri Merkel, presidentti Macron, Euroopan komission puheenjohtaja Juncker tapasivat teollisuuden edustajien eurooppalaisen pyöreän pöydän (ERT) jäseniä Schloss Mesebergissä lähellä Berliiniä.
Kuva vuodelta 2018: Saksan liittokansleri Merkel, presidentti Macron ja Euroopan komission puheenjohtaja Juncker tapasivat Euroopan pyöreän pöydän (ERT) jäseniä Schloss Mesebergissä lähellä Berliiniä.

Bryssel myyty -teoksesta tunnettu tietokirjailija Jaana Kivi on esittänyt, että Citigroup sekä Goldman Sachs käyttävät myös Euroopassa huomattavaa vaikutusvaltaa.1 Amerikkalaislähtöiset pankit manipuloivat EU:n lainsäädäntöä lobbaamalla Euroopan komissiota European Services Forum- (ESF) ja European Round Table of Industrialists (ERT) -järjestöjen kautta.1 ESF:n perusti juutalainen pedofiliasta epäilty Leon Brittan, ja ERT:n perusti juutalaisen Rothschild Europe -yhtiön juutalaisjohtaja Pehr Gyllenhammar.

Lisäksi Brittan on myös luonut MAI-pankkiylivaltasopimuksen, joka oli TTIP:n esiaste.

Kiven mukaan talouspoliittinen päätöksenteko on siirretty äänestäjiltä ESF:lle ja ERT:lle kaikkien ”demokratian” oppien vastaisesti.

Suomen täytyy viimeinkin itsenäistyä

Euroopan Unionista irrottautuminen, Euroopan talous- ja rahaliitosta (EMU:ta) eli eurosta eroaminen, itsenäinen talouspolitiikka; oma raha ja sen paino-oikeus, hyvinvointivaltion uudelleen perustaminen sekä sen kehittäminen, erottava isäntämaasopimuksesta, luotava ystävälliset ja yhteistyökykyiset suhteet Venäjään ja palattava puolueettomuuspolitiikkaan. Lisäksi olisi huomioitava, että: Suomea ei saa kytkeä Pohjois-Atlantin liiton Naton-jäseneksi, Suomi ei saa liittyä vapaakauppasopimuksiin (esim. CETA, TTIP, TiSA), pakolaisvyörytys on loputtava ja elintasopakolaiset palautettava lähtömaihinsa ja puoluetuki lopetettava.

Markku Juutinen

Rinnakkaisjulkaisu: Vainovalkea

Lähteet

  1. Kivi, Jaana (2016). Bryssel myyty; Lobbausparatiisin kauppiaat. Into

Alkuperäinen kirjoitus. Saatavina: https://www.vastarinta.com/suomen-komissaariehdokas-eu-maat-lahjottava-nationalismin-vastaisiksi/

Juho Mäkelä (26.8.2019). Maaseudun Tulevaisuus. Jutta Urpilaista huolestuttaa vakavasti Suomen velkataso: ”Jos ajaudumme uuteen eurokriisiin, tilanne on haastavampi kuin kymmenen vuotta sitten”. Saatavina:  https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.495413

Juho Mäkelä (26.8.2019). Maaseudun Tulevaisuus. Suomen tuleva EU-komissaari Jutta Urpilainen: Taloudellinen tuki taantuville alueille voisi ehkäistä nationalismin nousua. Saatavina: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.495891

The Telegraph (22.2.2019). Saatavina: https://www.telegraph.co.uk/news/2019/02/22/child-sex-abuse-inquiry-threatens-drag-false-allegations-against/

Expressen (5.1.2018). Saatavina: https://www.expressen.se/gt/nya-projektet-for-82-arige-pg-dotterns-tvaarskalas-/

21 kommenttia

  1. Sosiaalidemokraatit tässä pitäisi kieltää lailla.Niin paljon ovat vahinkoa aiheuttaneet holtittomalla politikoinnillaan ihmisille ympäri maapalloa.

    Plusääni(37)Miinusääni(0)
  2. Suomen pitäisi itsenäistyä mutta kun Suomen kansa on niin tyhmää ettei se ymmärrä tehdä mitään asialle. Tai jos tekee niin se pönkittään EU:n asemaa ja/tai sahaa omaa oksaansa jolla istuu. Aivan kuten ”Matti Meikäläinen” eilen kertoi MV-lehdessä, miten tyhmiä suomalaiset ovat että antavat turvapaikka-ikeuden Suomen kansalaiselle. Ja ilmaisen ylläpidon.

    No, mutta kun mietitään komissaareja tai EU-eustajia ja heidän agendaansa, niin se on EU:n etujen ajamista. He eivät ole sielä Suomen etuja ajamassa, vaan EU:n etua. Tämä on asia jota suomalaiset eivät ole ymmärtäneet.

    Toisaalta, EU on organisaatio jossa palkkiovirka annetaan aina parhaiten EU:n etuja paikallisesti ajaneille politikoille. Kuka muka olisi äänestänyt Kyllöskää kun kaikki vihasivat sitä? Tai kuka olisi Jätemäkeä äänestänyt saati Niinistöä, koska kaikki vihasivat niitäkin. Itse jokainen politikko on maineensa Suomessa ryvettänyt ja sitten muka ne ”äänestetään” sinne. Niinkuin Väyrynenkin joka ensimmäisenä sai palkkioviran kun EU:hun liityttiin. Väyrynen keskustan äänillä sai Suomen liittymään EU:hun.

    Pahin on tapahtunut. Ja katsokaa Iso-Britaniaa: Sopimukseton Brexi vapauttaa ne kaikista EU:n veloista ja vakuuksista. Silti ne saa miljoonia euroa vuodessa koska EU-virkamiesten palkat maksetaan puntina ja Englantilaiseen pankkiin. Mutta ne voi käydä kauppaa niinkuin ennenkin, ETA-sopimuksella. Sillä Suomikin voisi käydä kauppaa jos eroaisi.

    Suomessa on käynnissä niin monta yhtäaikaista sotarintamaa että kansa ei tiedä mistä aloittaisi tai mitä tekisi. Yksi asia ei johda parempaan tulevaisuuteen vaan asioita pitää olla monta:

    – muutto kaupungista maalle
    – pankkikortin sijaan käteinen raha
    – kutsukukaa ruotsissa asuvat sukulaiset asumaan Suomeen
    – kotitarveviljely + puutarhan hoito
    – niin paljon kuin mahdollista kohti omavaraistaloutta
    – mahdollisimman vähän lomamatkoja ja autolla ajellua

    Jos lasketaan että esim. Ruotsissa asuvat eläkeläiset muuttaisivat Suomeen niin meidän verotulomme kasvaisivat huomattavasti. Ei sen vuoksi että he maksaisivat veroja Suomeen. Vaan siksi että se talouden kasvu kulutuksen kautta, se toisi verotuloja. Joka taas aiheuttaisi valtaapitäville kamalia mahanpuruja.

    Suomi on vielä pelastettavissa kuten eräs Hollannin hovin jäsen sanoi. Ruotsi on jo menetetty. Eikä keski-eurooppakaan ole enää pelastettavissa. Mutta Suomi on. Siksi meidän pitäisi ehdottomasti rummuttaa joka puolelle sanomaa siitä, että saisimme valkoisia ulkomaalaisia muuttamaan Suomeen. JA helpoiten se kävisi Norjassa ja Ruotsisa asuvien suomalaisten kautta. Mutta toki Norjalaiset ja Ruotsalaiset ovat yhtälailla tervetulleita meille asumaan. Koska työllistyvät muita todennäköisemmin.

    Ajattelut on ajateltu ja saarnat sekä palopuheet pidetty. Nyt pitää toimia. Ei marssia tai jakaa lentolehtisiä (toki nekin ovat tarpeellisia), vaan nyt pitää toimia. Ja siihen pystyy jokainen osaltaan. Tekojen aika on nyt.

    Plusääni(28)Miinusääni(2)
    1. Tuossa mv-lehden jutussahan tuo suomalainen mies tekeytyi ulkomaalaiseksi ja puhui vain englantia ja sai juuri sillä sen turvapaikan. Kun luulivat sitä ulkomaalaiseksi. Samalla se paljasti minkälaisia etuja ne ulkomaalaiset ovat saaneet kohta 30 vuotta.

      Hyvä lista tuota pitäisi jakaa jokapaikassa. Lisäisin siihen, että rahat pois pankista ja käteinen käyttöön. Kaikenlainen verojen maksamisen välttely myös ja kiertäminen.

      Plusääni(14)Miinusääni(0)
  3. Kyllä on paksua juttua Saulilta tämä iltalehden juttu … että ihan vaikein tehtävä on ollut tämä itärajan ongelma .. heh, heh
    Niinistö paljastaa vaikeimman ajan työssään ja moittii Soinia passiivisuudesta: ”Se aika oli tuskallista”

    No kun ne vaikeimmat ja tärkeimmät asiat jättää hoitamatta ja myy isänmaansa eu-korporaatiomafialle niin toki näinkin voi olla…
    Hyviä kommentteja artikkeliin

    — Hienosti ohitettu totuus. Kyllä se Ruotsin raja vuosi kuin seula ja vuotaa edelleen. Suomen viranomiset pressasta alkaen katsovat toimettomina kun olemme Ruotsin sisällissodan tiellä.

    — Onko tuo niinistö tehnyt oikeasti jotain? Joutenolohan voi olla rankkaa…

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/77b51157-cffc-47ce-b7da-b6e2149830b3

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  4. Sosiaalidemokratia on iso menetetty mahdollisuus. Kansallissosialismia modernisoimalla ja pehmentämällä sekä sosiaalidemokratiaa terästämällä ja palauttamalla siihen kansallismielisyyttä ja tervettä konservatismia saataisiin aikaan toimiva ”hybridi”. Kasvatus- ja opetusjärjestelmän, uutismedian, viihteen ja kulttuurituotteiden kautta suoritettu kansalaisten ajattelun ehdollistaminen on kuitenkin tehnyt tuollaisen hybridin muodostamisen mahdottomaksi. Ihmiset eivät enää pysty ajattelemaan asioita ilman jyrkkiä ennakkokäsityksiä. Väärän ajatuksen esittämisen reagoidaan fanaattisella torjuntareaktiolla. Jopa virkavalta suhtautuu asioihin kuin opetettu eläin. Ajatusraiteet on tukittu ja niihin asennettu kipua tuotava ehdollistuma.

    Älykkäässä ja ajattelukykyisessä ihmisessä tämä tietenkin aiheuttaa masennusta ja epätoivoa, koska hän tietää, ettei noita ehdollistumia voida poistaa. Vapaa ajattelukyky on harvinaisuus, jota osa väestöstä kaikesta huolimatta tavoittelee. Osa omaksuu vapaan ajattelun irvikuvan eli mihinkään kiinnittymättömän arvoliberalismin tai itämaisen ”kaikki virtaa”-ajattelutavan ja heistä tuleekin sitten kaikkein suvaitsemattomimpia ihmisiä. Ongelmana heillä on se, että ehdollistumiakin pitää olla, mutta niiden täytyy olla peräisin luonnollisesta lähteestä — ei seurausta poliittisesta manipulaatiosta, joka usein perustuu tietyn valitun kansan maailmanparannusvimma-hybrikseen. Tavoitteena on syrjäyttää maailmasta kaikki muut traditiot paitsi yksi ainoa.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. SUURI OSA SUOMALAISISTA vastustaa nykyistä läntisten arvojen myötä saapunutta muutosta. Lähinnä vain ne, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan siitä taloudellista hyötyä, kannattavat sitä.
      Mutta silti on kuin miltei koko maa olisi sairastunut Tukholman syndroomaan. Samaistunut läntisiin valloittajiinsa, näiden symboleihin ja elämäntapaan, joka yli kaiken muun painottaa taloudellista hyvinvointia.
      Suomi geopoliittisten mannerlaattojen puristuksessa, osa 4: antautuminen vai itsenäisyys?
      https://vastavalkea.fi/2019/09/05/suomi-geopoliittisten-mannerlaattojen-puristuksessa-osa-4-antautuminen-vai-itsenaisyys/

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Sota valkoista väestöä kohtaan täydessä vauhdissa Euroopassa ja USAssa.
    Muutama kohta linkin hyvästä artikkelista.
    A War Against White People Is in Full Swing in Europe and the US
    Mike Walsh
    Anti-White racism has distressingly become an accepted cultural norm throughout the Western World. Mainstream media, education, and even science and medicine have been hijacked by brainwashed zealots who push relentless white-hating propaganda on the masses.

    There is never mention of ethnic-Europeans being enslaved, not only by their own kind and by Arab slavers.  During the Soviet Union (1917 – 1991) era, a system that was sponsored and laundered by globalists, cattle car trains filled with European slaves carried tens of millions of Europe’s Orthodox Christians to the Bolshevik Gulag camps. It is thought that as many as 40 million White people were enslaved and 40 per cent Gulag victims martyred.

    Anti-White propaganda is taught to the next generation through movies, television, and in the classroom, With little resistance from guilt-complexed Whites, many accept the propaganda that they’re evil because of the colour of their skin.
    All that Adolf Hitler sought was to give Germans equality. Now, when Whites, proud of their heritage, demand equality with non-Europeans they are demonised as ‘race haters’, xenophobes’, ‘White supremacists’.
    When did you ever see such accusations levelled at Jews, Asians and Blacks who respect and promote their own ethnicity?

    Schoolchildren are routinely programmed to believe Whites as being the sole racists responsible for black slavery. In fact, it was Blacks, Jewish bankers and merchants, and the degenerate self-loathing liberal elite who were in most cases the financiers and en-slavers of Blacks and Europeans.
    https://russia-insider.com/en/media-criticism/war-against-white-people-full-swing-europe-and-us/ri27551

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  6. Suomi löi päänsä Karjalan mäntyyn ja joutui antamaan Karjalan Venäjälle. Ehkä hyvä niin sillä muuten varmaan tämäkin arvokas rakennus olisi maallistettu ja toimisi nyt ties minä pervojen pesänä, jonkinlaisena BB-talona jossa elämän suurin onni löytyy keskittymällä klitorishierontaan ja runkkaamiseen.
    Venäjä vaalii kristinuskoa ja perinteisiä perhearvoja ja siksi sille tämä kuuluu kuten koko Karjalakin koska me olemme katoava kansa joka ei osannut hoitaa leiviskäänsä.
    Vaikkei liity artikkelin teemaan niin katsokaa nämä hienot kuvat Valamon luostarista.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  7. Alkavatko Raamatun ennustukset olla ajankohtaisia? Tuhoutumista nopeuttaa röyhkeä pyrkimys koko maailman hallintaan ja vaara jäädä yksin ’omaan ylemmyyteen’ mutta suurin syy maan hajoamiseen ovat maan sisäiset ristiriidat.
    9/11 todellisten syiden paljastuminen amerikkalaisille tulee epäilemättä vaikuttamaan maan suhteeseen jatkossa Israelin sionistien yritykseen tehdä siitä omien pyrkimystensä työväline?
    The End of Israel
    GILAD ATZMON

    http://www.unz.com/gatzmon/the-end-of-israel-2/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Some of the Many Things Most Americans Never Heard About 9/11
      By Paul Craig Roberts
      The “Dancing Israelis” who turned out to be Israeli Mossad agents caught filming and celebrating the destruction of the twin towers. Arrested by police and released without investigation, they were not mentioned in the 911 Commission Report. Later on Israeli TV they said they were sent to New York to film the destruction of the twin towers. Allegedly, there was no advance warning of the event, but obviously the Israelis knew.

      As I wrote in a previous column, when Americans fell for the 9/11 deception, they lost their country, and peoples in seven countries lost their lives, limbs, and families.

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=194715

      The Official 911 Government Lie is now Old Enough to do Porn. Coming to Amazon and Netflix Soon

      So… while the official spirit of 9/11 is busily occupied by drunken punters, farm animals and ping pong balls. While the monstrous lie of what they tell us took place on that day… continues to find voice through porcine and sweating personages, who swagger across stages and in front of television cameras; the true tale of corruption and deceit, of murder and dreams stolen from the hearts of the public, as well as its innocence and faith in their leaders, grows more and more powerful, offstage in this apocalypse and the time WILL COME, when the truth is made known and oh… oh my… what will they do then? What will they do then?

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=194707

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Great Video: How Israel is Robbing America Blind
          Gilad Atzmon
          How Zionist Israel is Robbing America Blind!

          https://www.youtube.com/watch?time_continue=287&v=n0-61F-q3YM

          It doesn’t matter if you are a hard-working American. YOU are not entitled to keep your own income. YOU are a cash cow for the Zionist state of Israel. America’s labor force is Israel’s Golden Goose. And I am going to show you the financial statistics to prove it.

          https://russia-insider.com/en/politics/great-video-how-israel-robbing-america-blind/ri27631
          The fact that America is funding Israeli expansionism is not new, however, in this must watch episode Jake Morphonios delves into the scale of that broad daylight plunder of Americans’ taxpayers’ money.

          I highly advise Americans and everyone else to watch to this superb work of investigative journalism:

          Blackstone Intelligence Network writes: “It doesn’t matter if you are a hard-working American. YOU are not entitled to keep your own income. YOU are a cash cow for the Zionist state of Israel. America’s labor force is Israel’s Golden Goose. And I am going to show you the financial statistics to prove it.”

          Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. Agentit sanoivat saaneensa tehtäväkseen kuvata tuhoa. Tästä ei välttämättä voi suoraan päätellä ennakkotietoa, jos kösky on käynyt nopeasti. Tietenkin on selvää, että heillä oli ennakkoon tieto iskuista.

    Pari tuntia ennen iskuja tuli varoitus israelilaiseen Odigo-firmaan. Tämä ei jakanut tietoa viranoamisille. Odigo-firma on kuuluisa siitä, että sen vistityksessä pystytään viestiä jakamaan suurille ihmismassoille tietyn tunnisteen perusteella. Siten viestiä on voitu jakaa viestiverkossa oleville tietyn tunnuksen perusteella. Ainakin mahsollista olisi siis varoittaa esim. suurta määrää juutalaisia tai israelilaisia tms.

    Suosittelen Christoffer Bollynin kirjoja aiheesta

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. President Macron’s Amazing Admission
      THE SAKER — tiiviste rotsildpankkiiri-nukke Marcronin puheesta

      2) “We are undoubtedly experiencing the end of Western hegemony over the world”
      http://www.unz.com/tsaker/president-macrons-amazing-admission/

      Avoin kirje puolustusvoimain komentajalle kenraali Timo Kiviselle
      Tekijä Tauno O. Mehtälä
      https://vastavalkea.fi/2019/09/14/avoin-kirje-puolustusvoimain-komentajalle-kenraali-timo-kiviselle/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. ”Väyrynen keskustan äänillä sai Suomen liittymään EU:hun.”

    Mitä?! Väyrynenhän jarrutti jopa maraton-puheellaan liittymistä.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. Kuinkas monta työpaikkaa ministeri-Jutta silloin lupasikaan? Oliko se 200 000?

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat