Suomen asema suurvaltapolitiikan myrskynsilmässä

Euroopan unionin budjetti laaditaan seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Hiljattain viikolla kahdeksan ylimääräisen huippukokouksen aiheena oli Brysselissä muiden muassa vuosien 2021–2027 rahoitusraamit sekä institutionaaliset kysymykset. Kehitteillä ole puolustusyhteistyö ja ilmeisesti jatkuvasti kasvava muuttoliike tulevat vaatimaan entistä enemmän taloudellisia uhrauksia myös nettomaksaja Suomelta. Globalisaatio etenee sen negatiivisimmassa merkityksessään.

 

Tiivistys

Keskitymme tässä artikkelissa EU:n ylimääräisessä huippukokouksessakin sivuamiin kahteen teemaan: puolustusyhteistyöhön ja Natoon EU:n puolustusyhteistyössä. Esitämme näiden pohjalta ajatuksen mahdollisesta globaalista hallinnosta, jossa Yhdysvalloilla ja länsi Euroopalla olisi tärkein rooli. Lisäksi vain lyhyesti sivuamme maahanmuuttopolitiikkaan kytkeytyvää problematiikkaa. Niin ikään analysoimme sitä, mikä tulisi olemaan Suomen rooli jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa. Vapauden ja riippumattomuuden kannalta Suomen kuten myös muiden Euroopan maiden pelastuminen tapahtuisi vain ja ainoastaan kansallisvaltiolle ominaisen itsenäistymisen ja taloudellisen riippumattomuuden kautta.

 

Puolustusyhteistyö ja Nato

Syyskuussa 2016 pidetyssä Bratislavan huippukokouksessa EU-johtajat päättivät lujittaa Euroopan ulkoisen turvallisuuden ja puolustuksen ja tehdä enemmän yhteistyötä tällä sektorilla.

EU-johtajat joulukuussa 2016 sitoutuivat täyttämään päätelmät, joissa

  • vahvistetaan turvallisuus- ja puolustusalan täytäntöönpanosuunnitelma
  • suhtaudutaan myönteisesti komission ehdotukseen Euroopan puolustusalan toimintasuunnitelmasta
  • kehotetaan ryhtymään pikaisesti toimiin EU:n ja Naton yhteistyön lisäämiseksi

 

Lyhyesti sanoen EU:n globaalistrategia perustuu täytäntöönpanosuunnitelmansa keskittymiseen kolmeen strategiseen prioriteettiin:

  • ulkoisiin konflikteihin ja kriiseihin vastaamiseen
  • kumppanien valmiuksien kehittämiseen
  • EU:n ja sen kansalaisten suojeluun

 

Välittömästi yllä mainitut kolme kohtaa edellyttävät, että:

  • käynnistetään puolustuksen koordinoitu vuosittainen tarkastelu (CARD) puolustusyhteistyön lisäämiseksi jäsenmaiden välillä
  • aloitetaan pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) puolustusyhteistyön lujittamiseksi niiden jäsenmaiden kesken, jotka haluavat edetä yhteistyössä pidemmälle
  • perustetaan sotilaskriisinhallinnan suunnittelu- ja toteutusvoimavara (MPCC) kriisinhallintarakenteiden parantamiseksi
  • vahvistetaan EU:n nopean toiminnan välineitä, muun muassa EU:n taisteluosastoja ja siviilivoimavaroja

 

Ylen propagandakuvitusta; Trumpin ja Putinin motti. Tarvitaanko Eurooppaan sotilaallinen suurvalta?
Ylen propagandakuvitusta; Trumpin ja Putinin motti. Tarvitaanko Eurooppaan sotilaallinen suurvalta?

Yllä esitetty ei sisällä vain aseetonta konfliktien ja kriisien ennakointia vaan myös valmistautumista todellisiin taistelutilanteisiin. Vaikka sotilaskriisinhallinnan suunnittelu- ja toteutusvoimavaran (MPCC) EU:n sotilasesikunta vastaa strategisella tasolla suoraa täytäntöönpanoa sisältämättömien YTPP-sotilasoperaatioiden operatiivisesta suunnittelusta ja toteutuksesta, ovat EU:n taisteluosastot yksi niistä instrumenteista, joita EU voi käyttää reagoidakseen nopeasti kriiseihin ja konflikteihin. Nämä muodostuvat sotilasjoukoista, jotka voidaan lähettää nopeasti kentälle.

_____________

YTPP on Keski-Afrikan tasavallassa toteutettavan Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alan sotilaallisen neuvontaoperaation (EUMAM RCA) asemaa Keski-Afrikan tasavallassa koskeva Euroopan unionin ja Keski-Afrikan tasavallan välinen kirjeenvaihtona tehtävä sopimus.

 

Päätelmät

Suomen poliittinen koneisto, joka työskentelee kuumeisesti murentaakseen kotimaansa viimeiset itsenäisyyden tunnukset, taloudellisen riippumattomuuden ja puolustuspoliittisen turvallisuuden, kannattaa lämpimästi Suomen liittymistä EU:n yhteiseen armeijaan. Jo vuonna 2015 Sauli Niinistö totesi STT:lle, että Suomen olisi hyvä olla mukana tukemassa EU-armeija ajattelua.

Tuolloin Niinistö ei kommentoinut tarkemmin sitä, mitä Venäjällä ajateltaisiin, mikäli EU rakentaisi oman armeijansa.

– Se ei ole meidän päänsärkymme. Mutta kun meillä on EU, joka on rakennettu rauhalle, on tämä mitä luonnollisin asia, Niinistö sanoi.

Tämä Niinistön ylimielisen tökerö lausunto paljastaa poikkileikkauksen Suomen kriminaalin poliittisen eliitin arvomaailmasta, joka haltioituu operaatioista, jotka sysäävät pienen Suomen Yhdysvaltojen ohjaaman läntisten sotavoimien myrskynsilmään unohtaen samalla maamme ajautumisen vaaralliseen ulkopoliittiseen asemaan itäisen naapurimme kyljessä.

Niinistön pitäisi Suomen presidenttinä käsittää ja myös ymmärtää, että kyseessä oleva asia on juuri meidän päänsärkymme. Suomen unohtaessa täysin puolueettomuuspolitiikan ja huomionarvoisen naapurin läsnäolon ja antautumalla jenkkiarmeijalle sekä USA vetoisen lännen sotilaalliseen yhteistyöhön, on silloin Venäjän tehtävä omat puolustusstrategiset ratkaisunsa, jotka voivat koitua kohtalokkaaksi juuri Suomelle ja sen asukkaille.

EU ei ole rakennettu rauhalle eikä sen kansainväliset poliittiset ratkaisut tue rauhanrakentajan arvomaailmaa. Unionin kautta toteutuu säännöstelyä kannattavien kansallisvaltioiden alasajo liittyen globaalin rahavaltiuden totalitarismiin. EU on myös hanakasti tukenut Yhdysvaltojen ja Israelin makaaberia ennaltaehkäisevää sodan strategiaa esimerkiksi Lähi-idässä, joiden jäljiltä poliittisen Lähi-idän alue on nykyisin täydellisessä kaaoksessa.

Kuriositeettina voidaan mainita Välimeren maiden, kuten Israelin ja Marokon positiivinen erityisasema suhteessa Unioniin. Rauhan arvomaailmalle nojautuva Unioni vilkuttaa vihreää valoa näille kahdelle valtiolle, jotka muun muassa Amnesty International ja Human Rights Watchin mukaan syyllistyvät johdonmukaisesti ihmisoikeusrikkomuksiin.1

Yhdysvaltojen ja tiettyjen keskeisten EU maiden interventiopolitiikka jo 1990-luvulla Balkanilla, myöhemmin Lähi-idässä ja nykyisin jopa Ukrainassa kertovat karua kieltään ihmisoikeusrikkomuksissa. Huomionarvoista on Yhdysvaltojen ja EU-maan Britannian johtaman liittouman aiheeton hyökkäys Irakiin vuonna 2003. Irakin sota avasi helvetin portit poliittiseen Lähi-itään.

Myös Ranska valmisteli eurooppalaisten liittolaistensa kanssa Libyan pommituksia vuonna 2011.1

EU:n yhteinen armeija ja Nato

Koska Suomen poliittinen mafia haluaa virallistaa suhteensa Natoon, tiivistää se silloin yhteistyötään Unionin yhteisen puolustuksen kanssa. Täten eliitti tahtoo viestittää Natolle, että Suomi kykenee kriisissäkin pitämään oman alueen hallinnassaan. Kuvitellaan Suomen osoittavan tällaisella poliittisella pelotteella riittävää voimaa, että lännen kannattaa vahvistaa sen puolustuskykyä, vaikka liittosopimusta ei olisi tradifioitu. Siten liittyminen EU:n yhteiseen puolustukseen nähdään myös väylänä liittosopimukseen Naton kanssa.

Suomi ei keskity omaan puolustukseen

Suomi on käytännössä Nato-maa ilman sen suomia etuuksia. Joskin USA:n sotavoimat miehittävät Suomea parhaillaan. Tämän kaltaista rikollista moraalittomuutta ei löydy maamme historiasta, mutta tämä aikakausi jää historiaan etiikaltaan rappeutuneiden ja korruptoituneiden poliittisten hännystelijöiden satiirina.

Suomi keskittyy rahoittamaan ja kehittämään Unionin yhteistä armeijaa. EU:n budjetti suunniteltiin seuraavalle seitsenvuotiskaudelle käsittäen runsaat 1000 miljardia euroa. Suomi on jo ennestään nettomaksaja Unionille ja puolustusyhteistyö sekä muuttoliike lisäävät Suomen kuluja.

Suomi ei keskity omien puolustusvoimiensa kehittämiseen vaan tukeutuu mieluummin USA:n viitoittamaan puolustusstrategiseen propagandaan sekä innostuu Unionin yhteisestä puolustuksesta. Nato ja EU:n armeija voivat tehdä yhteistyötä ongelmitta, mutta Suomen on turha hakea näiltä mitään luetettavia turvatakeita. Konfliktin syttyessä Suomi on yksin.

Atlanttinen ratkaisu, Naton voimistuminen Euroopassa ja EU:n yhteinen armeija

Mitä tarkoitusta palvelevat Atlanttinen ratkaisu, Naton tuntuva läsnäolo Euroopassa ja EU:n yhteinen armeija? Kysymyksessä ei ole valmistautuminen suursotaan, jonka osapuolet olisivat Yhdysvallat ja sen liittolaiset vastaan Venäjä. Tämä ei ole mahdollista, sillä Yhdysvalloilla ja Venäjällä ei ole mitään todellisia eturistiriitoja, joten molemmat tunnustavat toistensa suurvalta- ja etupiirit. Molemmat suurvallat ovat myös ydinasevaltioita. Nämä seikat tarkoittavat sitä, että amerikkalais-venäläisen sodan mahdollisuus on poissuljettu.

Jo tästä syystä Suomi jätettäisiin länteen tukeutuvana maana täysin Venäjän armoille, kuten kävi toisen maailmansodan aikana.

Lisäksi molempiin suurvaltoihin sekä Yhdysvaltoihin että Venäjään vaikuttaa erittäin tehokkaasti sionistinen eliitti.2 Tästä johtuen sodan synnyttäminen suurvaltojen välille ei välttämättä palvele kansainvälisten sionistien etua. Sitä vastoin eliitti pyrkii jatkuvasti Yhdysvaltojen ja sen liittouman sekä Venäjän vastakkainasetteluun. Tällä hajota ja hallitse ohjelmalla on tarkoituksena luoda yhteiskunnallinen ja taloudellinen kaaos lännessä, kuten myös Venäjällä ja muodostaa vihamieliset suhteet länsimaisten ihmisten ja venäläisten välille.3 Jokainen voi valtavirtaista keskustelua ja sosiaalista mediaa seuraamalla vakuuttua, että mainitussa vastakkainasettelussa on päästy päämäärään. Venäjäfobia jyllää ihmisten keskuudessa.

Naton ja EU-armeijan mahdollinen yhteistyö ja Unionin yhteisen armeijan kehittäminen saattavat ennakoida yhtäältä valmistautumista Euroopan tulevaan sisällissotaan, joka leimahtaisi kantaväestön ja tunkeutujien välille. Sotilaallisen sektorin kehittäminen saattaa myös viitata EU:n liittovaltiokehitykseen, ja jopa lopulta jatkuvasti laajenevaan globalisoitumiseen. Toisaalta tarkoituksena lienee synnyttää uusia vallankumouksia itärajantuntumassa lähellä Venäjää olevissa maissa ja valmistautua sotaan tietyillä Aasian alueilla.

Euroopan mahdolliseen sisällissotaan viitaten sen välillisenä tarkoituksena olisi saada Eurooppalainen järjestäytynyt yhteiskuntarakenne hajotettua, jonka jälkeen ihmiskuntaa johtava mielipuolisen imperiumin edustajat asettaisivat omat hallitusjärjestelmänsä entisten tilalle. Niin muodoin sotilaallista keskitystä tarvittaisiin varmistamaan kantaväestön nujertaminen sisällissodassa.

Onhan johdonmukaista ajatella, että jatkuvasti lisääntyvä elintasopakolaisten vyörytys synnyttää kestämättömän tilanteen kantaväestön ja tunkeutujien välille; tämän konfliktin laukaisee jo se, että paikalliset hallitukset, suvaitsevainen virkamieskoneisto, politisoitunut poliisi ja näitä tukeva valhe- eli valtamedia tukee voimakkaasti tunkeutujien etujen asettamista kantaväestön etujen edelle.

Mikä olisi Suomen pelastus?

Suomi pelastuisi harjoittamalla Venäjän kanssa puolueettomuuspolitiikkaa ja taloudellista- sekä sotilaallista yhteistyötä. Suomen täytyisi karkottaa jenkkiarmeija pois alueiltaan, erota isäntämaasopimuksesta, Unionista ja eurosta. Maassa pitäisi myös toteuttaa täydellinen talousdemokratian reformi. Jotta näihin päämääriin päästäisiin, pitäisi ensin Suomen poliittinen eliitti syrjäyttää vallasta.

Markku Juutinen

 

Lähteet

Valtioneuvosto (23.2.2018). Pääministeri Sipilä: EU:n on suunnattava katse tulevaisuuteen. http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-sipila-eu-n-on-suunnattava-katse-tulevaisuuteen

Valtioneuvosto (23.2.2018). EU-johtajat neuvottelivat EU:n tulevaisuudesta Brysselissä: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/eu-johtajat-neuvottelivat-eu-n-tulevaisuudesta-brysselissa

Eurooppa-neuvosto; Euroopan unionin neuvosto (19.12.2017). EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyö: http://www.consilium.europa.eu/fi/policies/defence-security/

MTV (8.3.2015). Niinistö EU:n yhteisestä armeijasta – kannatan ajatusta: https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/niinisto-eu-n-yhteisesta-armeijasta-kannatan-ajatusta-vahvasti/4876476#gs.rpngdmA

https://www.youtube.com/watch?v=TisxfLCAz8E&feature=youtu.be

  1. Marokossa EU kalastaa miehitetyillä alueilla. https://www.hrw.org/middle-east/n-africa/israel/palestine, https://www.hrw.org/middle-east/n-africa/morocco/western-sahara, https://ec.europa.eu/fisheries/cfp/international/agreements/morocco_en.
  2. Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25). http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/ ; The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/; The World’s Billionaires: http://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/
  3. Robert Bideleux, Ian Jeffries: A History of Eastern Europe: Crisis and Change.. Psychology Press, 1998; Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky. S 148; Solženitsyn, Aleksandr (1974). Vankileirien saaristo:(Arhipelag GULAG) 1918-1956 Tukholma: Wahlsröm & Widstrand; Solženitsyn, Aleksandr (2009). 200 vuotta yhdessä; Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25). http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/; The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/; The World’s Billionaires: http://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/; Gaaze, Konstantin (2014). ”Poker dlja odnogo”. Newtimes.ru (Novoje Vremja), 1.9.2014: http://www.newtimes.ru/articles/detail/86540; Tyler Durden (3.4.2014). Zero Hedge. Guest Post: Russia Is Dominated By Global Banks, Too: http://www.zerohedge.com/news/2014-04-03/guest-post-russia-dominated-global-banks-too; Stone, Joe (2.4.2015). The world needs 70 percent more food by 2050. Here’s how we can do it.

9 kommenttia

  1. Heikommin ei Suomi olisi voinut korttejaan pelata kuin on pelannut. Rahan- ja vallanhimoiset ’sionistimuurarit’ (globalisti-eliitti) ovat saaneet rauhassa kansan selän takana sotkea maamme asiat perusteellisesti. He ovat pakkomielteisessä saaliinhimossaan tuhonneet maamme itsenäisyyden ja liittoutuneet Lännen eliitin kanssa mielipuoliseen ja suurudenhulluudesta kertovaan sotaretkeen Venäjää vastaan yhtenä vaiheena koko maailman valloitushankkeessa.
    Putin’s Message Couldn’t Be Clearer: the West Needs to Stop Provoking a War We Don’t Want & No One Can Win
    https://russia-insider.com/en/putins-message-couldnt-be-clearer-west-needs-stop-provoking-war-we-dont-want-no-one-can-win/ri22690
    Selvemmin Putin ei olisi voinut asiaa Lännelle todeta: lopettakaa sodan provosointi jota ette voi voittaa. Venäjä ei ole teidän valloitettavissanne. Siksi kannattaisi panostaa muuhun kuin sotaan jossa tuhoudutte itsekin.
    Mutta mekin naapurimaana olemme liittoutuneet tuhoutuvan ja kohti perikatoa ajautuvan sotahullun Lännen kanssa oman puolueettomuutemme menettäen ja turvallisuutemme vaarantaen.
    Täyspäiseltä ei meidän poliittisen johdon toiminta vaikuta.
    Nyt olisi viimeinkin aika järkiintyä. Herätä tosiasioihin, ottaa päätäntävalta omiin käsiin ja antaa lähtöpassit vieraan maan sotilaille jotka täällä leikkivät nwo-sotaleikkejään ja alkaa rakentaa hyviä suhteita naapurimaa Venäjän kanssa.
    Putin kehottaa Länttä palaamaan ’maan pinnalle’.
    Why is Russia always on the news? Why have New World Order agents in the United States incessantly targeted Russia? Why is Russia the new villain on the block?
    Simple. NWO agents have distinguished themselves by their refusal to accept practical reason in the political landscape. In that sense, any nation that seeks to abide by the political order has be targeted.
    Putin again was right on target when he said that US officials need to ‘come back to earth.” These people have been living in a contradictory/diabolical world for far too long. It is time for them to wake up.
    https://www.veteranstoday.com/2018/03/05/putin-to-us-come-back-to-earth/
    https://www.veteranstoday.com/2018/03/04/neo-putins-assassin-nuke-a-bad-guy-hunter-by-any-other-name/
    We are back to mutually assured destruction, and we already know who started it

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
    1. Western civilization on the brink of collapse
      A Dream: A Council Convened to Save Western Civilization
      International councils can be keys to solving problems and starting afresh. An example was the councils leading to the Peace of Westphalia that ended the Thirty Years War in 1648 and created the patterns and arrangements under which modern Europe emerged.

      It is suggested that the main topic of discussion of the meeting between U.S. and Russian counterparts mentioned above be the convening of a major Council to take place at a central location, such as Paris, in the year 2021. This Council should encompass all the nations of the West, from those of the Americas, to the nations of the European Union, to Russia.

      Such a Council should consist of three main sections: 1) political/military; 2) economic;and 3) religious/cultural.
      https://www.sott.net/article/380087-Western-Civilization-At-The-Brink-Of-Collapse
      https://www.quora.com/Is-modern-Western-civilization-doomed-to-collapse-within-the-next-fifty-years

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Yritin tässä yksi päivä selvittää symboliikkaa eri tuote merkkien mitä ne tarkoittaa. ymmärrätte varmaan kuinka lampailta ja tyhmiltä ihmisiltä tuli vastaus?? Vähän ruopeaa tuntumaan että ovat ansainneet kaiken paskan mikä heille kuuluukin! Heränneelle kaikki on niin sanotusti selvää ja pojat se vuosia ymmärtää valhe mediat ja valhe näyttelijät! Mutta uskon että olen aika hyvin perillä nykyään!!!

    kun ymmärtää isomman kuvan! Mutta joo ei tämä 5-8 vuoteen ole saanut yhtäkään tajuamaan miksi kaikki tämä tapahtuu ja olen jo suuresti sitä mieltä, että jos itse olisin muurari en niitä tyhmiä hyväksi käytettyjä pellejä vaan niitä jotka jostakin jotain ymmärtää, niin kiinnostaisiko itsekään tätä paska kansaa enää yrittää auttaa!! Kaikki vastarinta liikkeen lehdet ja tarrat revitään vaikka olen monta kertaa samaan paikkaan niitä laittanut 🙂 ! Oksettaa ja olisiko heränneille mitään mitään omaa paikkaa??? MOni paska jäte ihminen ei ymmärrä miksi sveitsillä menee hyvin saatikaa vittuakaan mistään!! Oksettaa!! Itse en pysty enää kauaa kattelee näitä paskoja suurin osa suomalaisista hetkeään! VITTU NÄMÄ OVAT TYHMÄÄ PORUKKAA JA OVAT ANSAINNEET ORJUUTUKSENSA!!! 90 luvun pankkikriisissä moni tappoi ittensä 🙂 🙂 ELI JÄTE PASKA KANSAA TAPPOI ITTENSÄ! vITUN TYHMIÄ PASKOJA!! EI SÄÄLIÄ AIVOKUOLLEILLE!!!

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  3. Suomen ”eliitti”; eli lahjotut päättäjät ovat tekemässä kansasta ORJIA; ja ryöstämässä kansan omaisuutta nyt jo SUORAAN:

    Tämä EI ole tapahtumassa se on JO tapahtunut !

    Ihmisoikeudet on jaettu 2 ryhmään: julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § … kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Tämä tehtiin SODAN aloittamiseksi omaa kansaa vastaan . ( ryöstöretki )

    ”Lailla 444/2012” varastettiin 1,3 – 3 miljardia euroa pienyritysten omaisuutta pankki-vakuutuslaitoksille TEHDEN Suomeen kymmeniätuhansia työttömiä LISÄÄ.

    Kansan kahtijako PL 118 §:n avulla oli tarkkaan harkittu suunnitelmallinen telko; junka valmistelu aloitettiin jo 2005 ( Eoa päätös 876/2/05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa ).

    PL 118 § ”vaati” myösä Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNAN ( HE 55/2007) estämään PL 118 §:n mukaisten asioiden rantautumisen Kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

    2008 Tuija Brax allekirjoitti ”sopimuksen” ( HE 55/2007 valehtelun pohjalta) Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa yksittäistapauksissa. ( PL 118 §).

    Tämä kaikki on toteutettu MASSIIVISELLA puoluelahjonnalla .( Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Jorma Heikkinen: ” Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä”.

    Jos siis Suomen hallitukset puoluelahjonnan kautta saadaan VARASTAMAAN miljardeja ( miljoonien lahjonnalla) on tämä suoraan SOTAAN verrattuna hyvä diili … kansa laitetaan ITSE maksmaan oma ALISTAMISENSA .

    Lisäarvona lahjontaa suostunutta hallitusta voidaan KIRISTÄÄ tällä lahjontatiedolla telkemään LISÄÄ Suomen kansalle huonoja päätöksiä …. myydään nyt vaikka puoli-ilmaiseksi valtion kassaan veroja tuottava Altia … ja kymmenet muut VEROVAROILLA tehdyt yritykset !

    PL 118 § ja lain 444/2012 miljardivarkaus ylittivät sen rajan, jolloin voidaan puhua Suomen ”päättäjien” olevan SODASSA omaa kansaansa vastaan !

    Tämän kaiken PALJASTUMISEN pelossa Väyryestä tehtiin marionetti ; jonka ”lehdistön” meuhkaamisen takana juudas-hallitus vie tuhkatkin pesästä hiljaisuudessa ”tiedustelulain” kautta ….se on KÄSITTELYSSÄ ”eduskunnassa” ( lahjotussa sellaisessa ) kaiken tämän Paavo-meuhkauksen takana …. voisi puhua SISSISODASTA … sillat itsenäiseen Suomeen ollaan RÄJÄYTTÄMÄSSÄ ….. pakotetut EU-direktiivit sensuurista otetaan SOTATILAN mukaisesti käyttöön !

    Nyt kansalaiset ETURINTAMAAN ja kertomaan kaikille TOTUUS PL 118 §:stä … sitä peitellään !

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  4. Näin Amerikka rappeutuu tai tuhotaan — ja myös oma maamme. Ja nwo-mafia taputtaa kun länsimaat kaatuvat ja hajoavat helpoksi saaliiksi, hyviksi ja nöyriksi velkaorjiksi? — Hyvä lyhyt 10 min. video.
    Paul Craig Roberts — March 8, 2018
    America is not a country for men. All men should get out and leave America to die from the disease of Identity Politics.
    Here is Tucker Carlson exposing the pathological ideology of Identity Politics which is destroying American masculinity. VERY IMPORTANT. Be sure to watch.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=166987

    Oswald Spengler sanoi jo sata vuotta sitten Länsimaiden perikato kirjassaan että näin käy. Idästä nousee uusi henkisesti vahvempi kulttuuri rappeutuvan länsimaisen tilalle.
    http://www.voltairenet.org/article199979.html
    https://www.globalresearch.ca/far-reaching-agreement-russia-china-joint-data-center-for-lunar-projects-and-deep-space-exploration/5630861

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  5. Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä ketä et saa arvostella!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä ketä et saa arvostella!

    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500
    HTTP ERROR 500

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Minulla on vastarintaliikkeen mukeja ja tarroja myös. Suomen vastarintaliike on valitettavasti liian pieni vielä. Myös FDL vaikuttaa samanlaiselta mutta on vale-vastarintaliike joka on sionistien perustama.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat