Suomen ampuma-aseiden määriä liioitellaan

Joulukuussa 2012 löytyi vantaalaisesta asunnosta teräaseella surmattuina kaksi naista. Tekijäksi paljastui nopeasti alle 30-vuotias mies, joka oli tappanut äitinsä ja naisystävänsä. Ilmeni myös, että hän oli aiemmin yrittänyt tappaa miehen puukolla. Juttu katosi iltapäivälehtien otsikoista parissa päivässä, vaikka poliisin mukaan murhat oli tehty erittäin raa’asti, ja tekijä mitä ilmeisimmin on ympäristölleen pysyvästi erittäin vaarallinen.

Suuri yleisö tuskin edes tuntee nimeä Kanaali-koskinen. Parhaillaan törkeästä pahoinpitelystä vankilassa istuva mies on kolmessa eri yhteydessä tappanut neljä (4) ihmistä. Ensimmäisen uhrinsa hän hukutti kanaaliin, siitä nimi. Muut kuolivat puukkoon. Tämä joukkomurhaaja ei juuri iltapäivälehtien lööppimaakareita kiinnosta.

Sen sijaan Hyvinkäällä toukokuussa 2012 kaksi ihmistä murhannut ja seitsemää pahasti haavoittanut nuori mies on pysyvää otsikkoainesta. Hän tappoi ampumalla. Mediassa vain ampumalla tapetut ovat oikeasti tapettuja. Joka viikko 1-2 puukkoon tai nyrkkiin kuolevat eivät mediaa kiinnosta. Useimmista uhreista ei uutisoida kuin enintään maakuntalehdessä.

Suomalainen tappaa puukolla

Uutisoinnin vinous tuottaa hyvin yleisen uskomuksen, että Suomessa tapetaan nimenomaan ampumalla. Totuus on päinvastainen. Ampuma-ase, ja varsinkin laillinen ampuma-ase on varsin poikkeuksellinen surmaväline.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsaukset laaditaan vuosittain ja ne löytyvät laitoksen nettisivuilta. Niiden mukaan suomalaiset ovat 2000-luvulla tappaneet toisiaan keskimäärin noin 120 uhrin vuosivauhtia. Suunta on alaspäin, 90-luvun keskiarvo on korkeampi. Näillä keinoin suomalaiset tappavat, keskimääräisenä vuonna:

  • puukolla tai veitsellä 46
  • paljain käsin hakkaamalla 28
  • kirveellä, astaloilla, kuristamalla ym. 27
  • laittomalla ampuma-aseella 12
  • luvallisella a-aseella 7

101 ruumista käsin tai muutoin lähikontaktissa. 19 ampumalla, niistä enemmistö laittomilla aseilla.

Suomalaisen henkirikoksen suurin yhdistävä tekijä on viina. Useammassa kuin 2/3 tapauksista sekä tappaja että uhri ovat päissään. Samoin 2/3 heistä on syrjässä työelämästä. Koko ikäryhmästä 15-64 vuotiaat, jossa henkirikokset tehdään, työelämän ulkopuolella on 1/3. Korkea henkirikollisuutemme on siis sitä, että juopot ja syrjäytyneet tappavat pikaistuksissaan toisiaan.

Asemäärällä huijataan

Hyvinkään ampumisen jälkeen mediassa toisteltiin ahkerasti väitettä Suomen poikkeuksellisen suuresta asemäärästä. ”Suomessa on henkilöä kohden eniten aseita maailmassa, heti Yhdysvaltain ja Jemenin jälkeen”, kuului iskulause.

Tämä niin sanottu Jemen-myytti on emävalhe, ja tiedossa on myös, miten se on sepitetty.

Sveitsissä julkaistiin vuonna 2007 pienaseselvitys ”Small Arms Survey 2007”, jossa vertaillaan 34 maata eri maanosista. Selvitykseen oli koottu tilastot kunkin maan siviileillä olevista luvallisista, rekisteröidyistä ampuma-aseista. Vertailuna ovat noiden maiden henkirikosten määrä, vuotuinen keskiarvo vuosilta 2000 – 2007. 1)

Selvityksen tilasto-osaa on pidetty kohtalaisen käyttökelpoisena. Eri maiden lukujen suhteet ovat ainakin suuntaa antavia. Selvityksen julkistamiseen Suomessa liittyi kuitenkin outo näytös.

Selvitys julkaistiin jakamalla tiedote, jossa väitettiin Suomessa olevan yksityishenkilöillä luvallisia ja luvattomia aseita yhteensä 2,1 – 3,6 miljoonaa, mikä tarkoittaisi 41 – 69 ampuma-asetta jokaista 100 asukasta kohden.

Jo tavattoman suuren haarukan olisi pitänyt herättää väittäjissä itsessäänkin epäilys. Erityisesti kun puhutaan vakiintuneesta länsimaisesta valtiosta, jossa on tiukka aselaki ja jokainen luvallinen ase tilastoissa. Suomi ei ole Somalia.

Outoa oli myös tilastoida muista maista vain siviilien luvalliset aseet, mutta lisätä Suomen osalle 0,5 – 2 miljoonaa laitonta asetta; määrä oli vedetty aivan hatusta.

Sisäministeriö oikaisikin Small Arms’n virheet heti, tiedotteellaan 29.8.2007: ”Sisäasiainministeriö haluaa oikaista tänään julkisuudessa olleita sveitsiläistutkimuksen tietoja Suomessa ampuma-aserekisterissä olevien aseiden lukumäärästä. Sisäasiainministeriön ylläpitämässä ampuma-aserekisterissä on noin 1 620 000 ampuma-asetta. (—) Sisäasiainministeriö arvioi Suomessa olevan enintään kymmeniä tuhansia luvattomia ampuma-aseita.” 2)

Väite Suomen poikkeuksellisen korkeasta asemäärästä, 41-69 / 100 asukasta on siis peräisin sveitsiläisselvityksen suomalaistiedotteesta. Ei ole varmuutta, huijasivatko sveitsiläiset oma-aloitteisesti, vai oliko temppu tilattu Suomesta. Jokainen ymmärtää, kumpi on todennäköisempää. Miksi sveitsiläiset olisivat itse, omasta halustaan sahanneet uskottavuutensa oksaa juuri Suomessa? On syytä epäillä disinformaation tilaajien löytyvän niistä järjestöistä, jotka ovat innokkaimmin Jemen-myyttiä levittäneet.

Huomattakoon, ettei virhe ei ollut ”Small Arms Survey 2007” -selvityksen taulukossa. Selvitys itse siis todisti siitä laaditun tiedotteen väitteet perättömiksi.

Taulukko osoittaa Suomen kuuluvan ryhmään vakaita, hyvinvoivia länsimaisia demokratioita, joissa on sama määrä ampuma-aseita asukasta kohden: Itävalta, Kanada, Kreikka, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Suomi. Norja ei ollut sveitsiläisillä mukana, mutta se kuuluu samaan ryhmään. Kaikissa näissä maissa on siviileillä ampuma-aseita 30-32 / 100 asukasta.

Kuvaa ei muuta se, että juuri nyt Kreikan hyvinvoinnin laita on niin ja näin.

Seitsikon edelle siviilien laillisten aseiden määrissä menevät Yhdysvallat (90), Jemen (61), Sveitsi (46) ja Serbia (37,5).

Asemäärä ja tapot eivät korreloi

Mitä asemääristä sitten seuraa? Ei mitään. Myös sen näkee tästä selvityksestä, josta tässä muutamia vertailtuja maita. Maan nimen jälkeen ensimmäinen luku on ampuma-aseiden määrä / 100 asukasta ja toinen luku on tappojen ja murhien määrä 100 000 asukasta kohden, keskimäärin vuodessa:

  • Itävalta 31,0 /  0,76
  • Kreikka 31,8  /   0,97
  • Ranska 32,0 /  1,65
  • Ruotsi 31,5 /  1,74
  • Saksa 30,0 /  1,00
  • Suomi 32,0 /  2,50
  • Iso-Britannia 5,6 / 1,94
  • Espanja 11,0 /  1,83
  • Italia 12,1 /  1,16
  • Serbia 37,5 / 1,45
  • Venäjä 9,0 / 23.93 kts. viite 3)
  • Ukraina 9,0 /  7,79
  • Yhdysvallat 90,0 / 5,59
  • Kanada 31,5 / 1,80
  • Meksiko 15,0 / 12,34
  • Intia 4,0 / 2,84
  • Kiina 3,5 / 2,36

EU:n aseistetuimpien maiden joukossa ovat suhteellisen korkean henkirikollisuuden Suomi ja Ruotsi, mutta niin ovat myös EU:n selvästi alhaisimman henkirikollisuuden maat Itävalta, Kreikka ja Saksa. Iso-Britanniassa, tuossa asehysteerikoiden mallimaassa siviileillä ei ole juuri muita kuin haulikoita ja niitäkin vähän. Siellä tapetaan (tai tapettiin 2000-luvun alussa) ihmisiä enemmän kuin Ruotsissa, joka puolestaan ei ole kaukana Suomesta.

Entä miten arvioidaan Kiinaa ja Intiaa, joissa siviileillä on hyvin vähän ampuma-aseita, mutta henkirikoksia tehdään paljon? Onko oikea vastaus, että aseet ja tapot korreloivat, mutta negatiivisesti? Tähän sopii se, että Suomessa aseenomistajat tekevät paljon vähemmän henkirikoksia, kuin muu väestö. Joka neljännessä kotitaloudessa on luvallinen ampuma-ase, mutta sellaista käytetään vain 1/14 henkirikoksia.

 

Mikko Niskasaari
kirjoittaja on vapaa oikeustoimittaja

 

Lähteitä:
1) Geneva Graduate Institute of International Studies. ”Small Arms Survey 2007”
2) Sisäministeriön tiedote 29.8.2007: http://www.intermin.fi/intermin/bulletin.nsf/vwSearchView/92074A07CCA95289C2257346003A00B0
3) Venäjän tappoluku lienee liian suuri. Lukuun ovat luultavasti mukana myös tappojen yritykset ja törkeät pahoinpitelyt. Muissa maissa henkirikoksiin on laskettu vain täyttyneet teot, eikä lainkaan pahoinpitelyiksi jääneitä. FBI:n tilastoissa Venäjän tappoluvuksi arvioidaan 10/100 000 asukasta.

7 kommenttia

  1. Tilastojen mukaan murhiä siis tehdään eniten puukoilla ja veitsillä. Ratkaisu ongelmaan olisi varmaankin sitten puukkojen ja veitsien kieltäminen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Juu,ei täällä Suomessa Yhdysvaltojen mallia kaivata,vaikka Katainen ja Urpolainen sitä Suomeen haluavat ja Presidenttimmekin on kiihkeä NWO:N kannattaja.Psykiatriaan pitäisi satsata niin avohoitopotilaat pysyisi kuosissa eikä tulisi enää näitä ampumistapauksia,niinkuin Yhdysvalloissa,missä jokaisessa tapauksessa on osatekijänä ollut masennuksen väärä lääkitys tai riittämätön hoito.Tästä on keksitty syy kerätä aseet kansoilta,millä me sitten puolustamme itseämme kun NWO agenda etenee,jossa Suomikin on täysillä mukana ja meistä matti meikäläisistä halutaan lopullisesti eroon. :/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. New World Order perustuu globaaliin järjestelmään, jossa ei ole valtioita, eikä kansallisuuksia, ja valtaa pitää pieni valtaeliitti Rotschildin dynastian johdolla. Asetelma on korporatiivinen totalitarismi, fasistinen järjestelmä jota markkinoidaan kulutusjuhlalla ja maailmanrauhalla.

      Tilanne on periaatteessa sama, kuin Pax Romana, joka perustuu siihen, että kun koko maailma on orjuutettu, vallitsee rauha ja status quo.

      Jos fasismin vastustaminen on sinun mielestäsi juutalaisuuden vastustamista, johtuu tästä, että pidät fasismia juutalaisena ilmiönä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Luoto on valeoppositiota. Todellisuudessahan tuo on kommunismia eikä mitään fasismia. Hän itse tunnustautuu kommunistiksi eli juuri Rothschildien kannattajaksi.

        Fasismin korporaatiot ovat kotimaisia ja ay-liike on aito ja työväen asialla. Ei sinunlaistesi agenttien kaappaama. Fasismi on työläisten ja keskiluokan liike, joka haluaa säilyttää kansallisvaltiot ja kulttuurit.

        Kommunismi on sivilisaation alasajoa ja kulttuurien tuhoa. Siinä kaikki ihmiset ovat orjia ja hyväksikäytettyjä. Fasismissa talous palvelee ihmistä ja ihminen on arvostettu. Fasismissa juuri suojellaan kansaa ja kulttuuria kommunismin ja kapitalismin vaaroilta eli Rothschildiltä.

        Luoto on huijari. Fasismin korporativismilla ei ole mitään tekemistä ylikansallisten korporaatioiden ja pankkiirien hirmuvallan kanssa.

        Luoto on huijari, joka ilmoittaa fasismin vastustamisen keskeiseksi asiakseen. Juuri fasismi suojaisi meitä ja olisi ainoa pelastus.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Sinulta menee nyt puurot ja vellit sekaisin.

          Kun talouseliitti käyttää valtiota ja ja kansaa resursseinaan oman valtansa tukemiseksi nukkehallituksen avulla, se on fasismia.

          Kun kansa luo valtion ja sen instituutiot sekä teollisuuden ja talouden ja käyttää niitä suvereenilla itsemääräämisoikeudella omaksi edukseen siten, että kukaan ei pääse vetämään välistä, se on kommunismia.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Älä valehtelee. Hitlerillä oli kova kannatus. Fasismi ei siedä nukkehallitsijoita. Nukkehallitsijat kuuluvat kommunismiin.

          Kommunismi on jutalaisuutta. Tämä sivusto vaikuttaa hullujenhuoneelta ja juutalaisten temmellyskentältä. Kaiki tuntuvat olevan agentteja ja hörhöjä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Illuminaatin toiminta on suunnitelman toteuttamista,fasistisen maailman luomiseksi.Sitä eivät kaikki pysty näkemään tai hyväksymään todeksi,vaan vieläkin jotkut oikeasti uskovat yhteiseen hyvään ja,että yhteikunnan tavoite olisi myös yksilön henkinen kehitys ja huomioon ottaminen,näin ei ole koskaan ollut.Onneksi ihmiskunta on heräämässä todellisuuteen.Yksi Illuminaatiin lause kuuluu”ruoka olkoon aseemme”,tämä tavoite on heillä hyvin onnistunut ja ihmiskunta nääntyy köyhdytetyistä,muunnelluista elintarvikkeista.
    Tupakan,kahvin,huumeiden,alkoholin,lääkkeiden käyttö on laajaa,erityisesti kofeiinin ja kohta jokainen yli 10 vuotiaista on koukussa siihen,tai joihinkin näistä aivoja turruuttavista aineitsta. Näin estetään ihmisten luova ajattelu ja suurempien kokonaisuuksien hahmoittaminen.Siksi he ovat saaneet rauhassa toteuttaa sairasta unelmaansa uudesta maailmasta. Meidän heränneiden määrä on onneksi kasvamassa,enkä usko että he tulevat tavoitteissaan koskaan onnistumaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat