Suomea pakotetaan turmiokseen hysteerisellä kiihkolla NATOon

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin esittivät hiljattain ilmestyneessä tiedotteessa kannattavansa Suomen pyrkimystä liittyä sotilasliitto NATOon. 

Niinistö ja Marin sanoivat, että ”Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi”. 

Niinistön ja Marinin myönteistä kantaa pidetään huomattavana edistymisenä NATO-jäsenyyden prosessissa, mikä on Ukrainan ja Venäjän konfliktin jälkeen kuohunut valtakunnan valtamedioissa. 

– Nyt kun päätöksenteon hetki on lähellä, toteamme omat yhtenevät kantamme myös eduskuntaryhmien ja -puolueiden tiedoksi. Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta, tiedotteessa todetaan. 

Suomea pakotetaan NATOon neuroottisella kiihkolla 

Ja muita siihen liittyviä huomioita 

Tämän vuoden alkupuolella Venäjä viimein tajusi, että sen oli pakko aloittaa puolustushyökkäys transatlanttista liittoumaa vastaa, mikä laajeni jo Venäjän rajoilla. Samalla tähän Venäjän interventioon kuului venäjänkielisten ja venäläisten puolustaminen Donbassin kansantasavalloissa, mitkä olivat ajautuneet Yhdysvaltojen militarisoiman sekä Ukrainan sionistijoukkojen terrorisoimaksi. 

Suomen poliittinen johtajisto, virkakoneisto sekä upseerikunta (hoviupseerit), ovat negatiivisen globaalin eliitin edunvalvojia kotimaassaan. Ukrainan sotaa liukasteena käyttäen mainittu isänmaanpetturien roistojoukko suorastaan survoo hysteerisessä kiimassaan maatamme NATO-jäsenyyteen. 

Yllä esitetystä Ukrainan sodasta on valtamedia muovannut vuorokaudet ympäriinsä pyörivän propagandamyllyn, joka näyttää sekoittaneen suuren osan suomalaisten mieliä mammuttimaisella Venäjän vihamielisyydellä. 

Helsinki on jo katkaissut kaikki yhteishankkeet Venäjään, ja on ryhtynyt tuhoamaan kaupankäyntiä sekä historiallisia siteitä Moskovaan. Suomen sekä Neuvosto-Venäjän ja nykyisen Venäjän keskinäinen 78 vuotta kestänyt rauhan, ystävyyden ja yhteistyön jakso on ohi ja esi-isiemme henki ja arvokas työskentely viskattiin ylimielisesti roskakoriin sekä Suomen neutraaliasema modifioitiin Yhdysvaltojen satelliitiksi.  

Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma ja Euroopan unioni sekä näitä tukeva valtamedia ovat valehdelleet suomalaisille, että Venäjä on uhka Suomelle, koska Suomen “turvallisuusympäristö” on kokenut muutoksia Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Kuitenkin Suomella olisi hyvät ja rakentavat suhteet Venäjään, mikäli noudattaisimme presidentti Urho Kekkosen viitoittamaa ulkopoliittista linjaa tai edes soveltaisimme sitä, mistä Suomi hyötyisi myös taloudellisesti. Mutta suuronnettomuus on jo tapahtunut, ja Suomi on liittynyt EU:n myötä Venäjän vastaisiin pakotteisiin sekä aloittanut aseiden viennin Ukrainan armeijalle.   

Suomi alistettiin transatlanttisen liittouman käsikassaraksi  

Ensinnäkin Suomi menettää NATO-jäsenyyden myötä pääasiallisen osan itsenäisestä päätäntävallastaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vaikka tosin Isäntämaasopimuksen kautta meillä ei ole enää ollut varsinaisesti omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. 

NATO-jäsenyys liittää Suomen entistä kiinteämmin Yhdysvaltojen uusliberalistiseen politiikkaan, mikä tarkoittaa  Suomen täydellistä integroitumista länteen ja mahdollisten suomalaisten NATO-sotilaiden uhraamista Yhdysvaltojen maailmanjärjestyksen hegemonian ylläpitämiseksi. Nimittäin Yhdysvaltojen maailmanjärjestys on hiipumassa, sillä vallansiirtymä on tapahtumassa maailmanpolitiikan ja vallan osalta atlanttiselta vyöhykkeeltä Tyynenmeren akselille. Ukraina on vain yksi instrumentti USA:n johtaman maailmanjärjestyksen ylläpitämiseksi. Onhan tutkittu, että maailmanjärjestykseen liittyvät eri suurvaltaliittoumien väliset sodat puhkeavat juuri maailmanjärjestyksen syklin hiipumisvaiheessa. Tämä on luonnollista, sillä hiipumista yritetään ehkäistä suursodalla.  

Muut NATO-maat siis tukevat Yhdysvaltojen maailmanvaltapoliittisia intressejä. 

Oleellista on muistaa, että NATOn 5. artikla yhteisestä puolustuksesta perustuu täydellisesti toiveajatteluun. 5 artikla ei sisällä sellaista lupausta, jonka mukaan aina yhtä NATO-maata puolustettaisiin sen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Todellisuudessa kukin NATO-maa määrittelisi omat puolustustarpeensa vain, ja ainoastaan oman maansa puolustusta ajatellen, muiden auttamiseen ei olisi resursseja. Muistamisen arvoista on, että NATOlla ei ole omia sotajoukkoja, vaan osallistuminen sotaoperaatioihin olisi kullekin NATO-maalle täysin vapaaehtoista.  Suulliset lupaukset, eikä paperillekaan kirjoitetut paina yhtään mitään tositilanteessa.   

NATOn 5. artiklan mukainen sotatoiminta NATOn yhteistä “vihollista” vastaan ei ole uskottavaa. Tästä huolimatta sodan syttyessä lännen ja Venäjän välille, Yhdysvallat käyttäisivät tiettyjä NATO-maita, kuten esim. Ranskaa, Britanniaa ja tietysti Suomea välineenään hyökkäyksessään Venäjää vastaan. Suomesta muodostettaisiin tiettyjen NATO-maiden sotilaallinen tukikohta, mikä olisi välitön uhka Venäjälle. Tämä tarkoittaisi varmaa Suomen tuhoutumista suurvaltojen välisten ja Eurooppalaisen sodan jalkoihin. Tämä tapahtuisi vaikka NATOn 5. artiklaa ei käytettäisikään. 

Suomen NATOon liittyminen täytyy estää 

NATOon liittymisen prosessin myötä suomalaiset ovat jakautuneet kahteen leiriin yhtäältä NATOn vastustajiin, jotka järkisyihin nojautuen haluavat rauhanomaiset, puolueettomat, yhteistyökykyiset ja ystävälliset suhteet Suomen ja Venäjän välille, ja toisaalta niihin, jotka ovat kyseenalaistamatta nielleet valtamedian rummuttaman NATO-myönteisen propagandan sekä Venäjän  demonisoinnin. 

Geopoliittisen tilanteen kärjistyessä lännen ja Venäjän välillä näiden NATO-myönteisten ja heidän vastustajiensa  yhteentörmäystä tuskin voidaan välttää. 

Jokaisen isänmaallisen suomalaisen velvollisuutena on yrittää estää Suomen liittyminen NATOon. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman hyvin radikaaleja toimenpiteitä. Kaikkien Suomen NATO-jäsenyyttä vastustavien olisi aika verkostoitua ja varustautua Suomen vapaustaistelua varten. 

Meidän on lähetettävä pyyntökirje Kroatian, Turkin ja Unkarin presidenteille. kirjeessä pyytäisimme näitä valtion päämiehiä pysäyttämään Suomen liittymisen NATOon, tietysti perustelujen saattelemana. 

Esimerkiksi Kroatian presidentti Zoran Milanović sanoi viime viikolla estävänsä Suomen ja Ruotsin mahdollisen liittymisen puolustusliitto NATOn jäseniksi, mikäli hän edustaa maataan Madridin huippukokouksessa ensi kesänä. 

Myös Turkin presidentti Tayyip Erdogan totesi hiljattain, että NATOn jäsenmaan Turkin, ei ole mahdollista tukea Ruotsin ja Suomen tavoitteita liittyä kyseiseen sotilasliittoon täysjäseniksi. Toisaalta Turkin presidentin tiedonantajan, tuoreen tiedotteen mukaan Turkki ei haluaisikaan estää Suomen ja Ruotsin mahdollista NATO-jäsenyyttä.  Turkki voi hyvinkin ryhtyä käymään “lehmän kauppoja” Ruotsin ja Suomen mahdollisesta NATO-jäsenyydestä. 

Mutta joka tapauksessa olisi erittäin tärkeää saada mikä tahansa  NATO-maa estämään Suomen liittyminen NATOon. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Suomi on presidentti Niinistön mukaan historiallisessa taitekohdassa – pääministeri ja presidentti kertoivat kannattavansa Nato-jäsenyyttä (yle.fi) 

Kroatian presidentti vannoo jälleen estävänsä Suomen Nato-jäsenyyden – ”Jahtaan jokaista syntistä sielua” – Suomenmaa.fi 

Erdogan says Turkey not supportive of Finland, Sweden joining NATO | Reuters 

Erdoganin tiedottaja: Turkki ei ole sulkenut Nato-ovea Suomelta ja Ruotsilta – MTVuutiset.fi 

31 kommenttia

  1. Suomea johtavat todella kierot ja vahingolliset poliitikot, he tekevät päätöksiä sen mukaan, mikä miellyttää globaalia valtaeliittiä.
    Varsinkin Marin ja Niinistö ovat todella kuvottavia yksilöitä.

    Marin käänsi takkinsa vain parissa kuukaudessa ja nyt yrittää valehdella, että ”kannatin Natoon liittymistä jo paljon aiemmin”.
    Jaa, miksi hän ja reilusti yli sata muuta poliitikkoa ei pitänyt vaalikonevastauksessaan Natoa järkevänä vaihtoehtona turvallisuuspolitiikassa?
    Vuosikausia puhuttiin kansanäänestyksen järjestämisestä, jos Natoon liitytään, nyt sekin vaihe ollaan ohittamassa. Eipä sitä kansanäänestystä ollut euroon liittymisestäkään.
    Tätä on ”edustuksellinen demokratia”.
    Suomi on itsenäinen enää vain paperilla, kaikki päätösvalta on ulkoistettu ylikansallisille toimijoille, aivan tarkoituksella ja kansalle tahallaan valehdellen.

    Plusääni(35)Miinusääni(8)
  2. Meillä ei ole enää presidenttiä eikä pääministeriä, on vain hyppypoikia ja -tyttöjä, jotka vain juoksevat Jenkkien juoksupoikana. Maanpuolutustahto romahtaa. Meille tulee ikuinen riitaraja. Ja saamme Jenkkimallin turvallisuuden: Jokainen nukkuu ase tyynyn alla.

    Plusääni(30)Miinusääni(8)
    1. Mitään aseita meille ei enää Natossa kyllä sallita, se on selvä. Ja juoksupojista puhuen, jenkit itse ovat vain israelin orjia ja likaisen työn (sodat, kidutus, lapsikauppa) tekijöitä – joskin melkoisen innokkaita ja iloisia sellaisia.

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
  3. Tai sitten Jenkkien tarkoitus on käyttää meidän Sinisilmänatopettereitä hyväksi ja kohta alkaa rytistä.

    Plusääni(28)Miinusääni(6)
  4. Suomen turvallisuuspoliittinen ratkaisu!

    Kuulkaas nyt! Aisa katkes ja kärry kaatu. Olen täällä ojan pohjalla puolipökerryksissä enkä ymmärrä mistä tässä on kysymys. No enhän ymmärrä tosin paljosta muustakaan mutta tämä menee todellakin ymmärrykseni yli. Miksi Suomi ylipäätään hakee Nato-jäsenyyttä? Olisitteko niin ystävällisiä ja kertoisitte vähän tarkemmin.

    Muistattekos älykääpiön joka sanoi EUhun liittymisen eduista: `Hei tällä me tienataan`! Mutta nythän meistä tuleekin rikkaita koska löysimme oikean kultamunia munivan hanhen – Nato-jäsenyyden.

    Tänään 15.5.22 (kansallisen surun päivänä) liputetaan kaatuneitten muistopäivää. Päivämäärä kannattaa pitää mielessä koska se on enteellinen. Samana päivänä 15.5.22 Suomen tasavallan presidentti sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (tp-utva) tekee päätöksen Nato-kysymyksessä. Hakemus jätetään mahdollisesti keskiviikkona 18.5.22.

    Alkaa harmaan aikakauden jakso! On mahdollista että jäsenyyshakemus käsitellään nopeutetusti. Kukaan järkevä Nato-jäsenmaa ei jättäisi käyttämättä tällaista tilaisuutta hyväkseen. Toivottavasti eivät kuole nauruun – vaikka siltä se näyttää. Suomen Nato-jäsenyys loisi muille Nato-maille luonnollisen turvallisuusvyöhykkeen.

    Vladimir Putin: `Perinteisestä sotilaallisen puolueettomuuden politiikasta luopuminen olisi virhe, sillä Suomen turvallisuudelle ei ole vaaraa. Tällainen muutos maan ulkopolitiikassa voi vaikuttaa negatiivisesti Venäjän ja Suomen suhteisiin`.

    Tähän Sanna Marin: `Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan. Teemme ratkaisumme omista kansallisista lähtökohdistamme. Pidätämme oikeuden tehdä itse omat ratkaisumme mutta tuemme kaikenlaisia Venäjää vastaan asetettuja sanktioita` .
    `Sanna Marin (SM) vastasi Vladimir Putinille: `Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/sanna-marin-vastasi-vladimir-putinille-suomen-nato-j%C3%A4senyys-ei-ole-ket%C3%A4%C3%A4n-vastaan/ar-AAXgqAp?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=e53fb12b87704b239db4fc6a04a8a625

    Nato-jäseneksi hakemisen lähtökohta oli kerrassaan valheellinen: Ensinnäkin se tehtiin perustuslain muutoskohdan suomin oikeuksin, toiseksi kansan mielipidettä ei kysytty muutoin kuin toritason gallupeilla jota mainostettiin mediassa monin sanoin `kansa päätti`-uutisoinnilla, kolmanneksi Länsiliittouman sepittämä valheellinen tiedustelutieto jota ei kansalle kerrottu ja neljänneksi taukoamaton sotapropagandistinen ja valheellinen mediarummutus.

    Suomen päättäjät petti raha – kuinkas muuten. Luvassa oli/on jos jonkinlaista ulkomaista investointia mutta jokaiseen lupaukseen sisältyy/sisältyi ehto: Puhutaan sitten konkreettisemmin kunhan olette sotilasliitto Naton jäseniä.

    Tämä on härskiä vedätystä koska kukaan/mikään maa ei tule ottamaan sellaista riskiä että sijoittaisivat enää mitään näin korkean sotariskin maahan. Asiat kääntyvätkin päälaelleen jolloin yritykset, pääoma ja investoinnit yksinkertaisesti pakenevat Suomesta.

    En tiennytkään että SMn haudanvakavan ulkokuoren alle kätkeytyy tuollaista sarkasmia: `Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan`. Ensinnäkin se on Suomen kansalaisia vastaan ja toiseksi se on Venäjää vastaan. Suomen Nato-jäsenyys vaarantaa vakavasti myös koko Pohjolan turvallisuuspoliittisen ympäristön ja voi mahdollistaa jopa WWIIIn.

    Suomi siirtyi Ruotsin mediassa perinteisestä kuopuksen asemasta sujuvasti esikoisen asemaan. Voiko Ruotsi saada parempia turvatakuita/-vakuutusta kuin Suomen liittymisellä Natoon. Ruotsin nauruntyrskeet Itämereltä Suomen rantaan esiintyivät ruotsalaisissa valtalehdissä mm. tällä tavalla: Kiitos Isoveli!

    Ruotsi voi nyt jopa liittyä turvallisesti Natoon – omilla ehdoillaan. Epäilenpä! Suomi on nyt eturintaman takuumies (Isoveli) niin kuin ruotsalaiset tottuivatkin tähän aina historialliseen Anjalan liittoon ja Liikkalan noottiin saakka. Nyt he saivat Suomen takaisin sille perinteiseen tehtävään olla sotanäyttämönä. Suomen Nato-kytkyn ja hakemusprosessin aikana Ruotsi voi huoletta ärsytellä `ryssää` – ja niin se tulee tekemäänkin!

    Näin ajattelevat muutkin maat Suomen Nato-jäsenhakemuksen suhteen eivätkä voi muuta kuin nauraa niin että parrat päräjävät – kenellä nyt vyön yläpuolella ja kenellä alapuolella – mutta parrat päräjävät kuitenkin.

    Kun Sauli `peili` Niinistö sitten taas kerran alkaa juoksennella ympäri maailmaa ja aloittaa soittorumban saa hän toistuvasti naurunpidätyksen sekaisen vastauksen: Soita Putinille (Biden)!

    Sotilasjuntta Natolle näyttää käyvän vallan hyvin myöskin skenaario jonka mukaan Suomen ns. `harmaata aikaa` vedätetään mahdollisimman pitkälle jonkun Nato-maan taholta Venäjän ärsytyskynnyksen nostatuksen takia. Suomi on saatu ansaloukkoon josta se ei enää pääse vapaaksi.

    Kun pakolaistulva alkaa suuntautua Venäjältä Suomeen niin sitä ei pidätä Suomen tulli koska Frontex. Eikä sitä pidätä Suomen kansainvälinen lainsäädäntökään koska kansainvälinen lainsäädäntö.

    Niin ja kuka helvetin mulkku siellä sanoikaan tässä taannoin että: Pelolle ai pidä antaa nyt valtaa! Vieläkin mulkumpi sanoi että: Monikulttuurisuus on rikkaus – ei mulla muuta! Nauttikaamme nyt sitten pelotta monikulttuurisuudesta koska sitä kyllä tulee piisaamaan – tulettepa näkemään tai sanoisiko kokemaan – siis luissanne. `Rajat auki` saatanan sateenkaarisuvakit – tsetseenisetä tulee ja antaa teille nannaa! Eikä sitten hammasta Purra – vai mitä Riikka tyttönen!

    Kun veretön sotilasvallankaappaus sotilasjuntta Naton taholta viedään loppuun loppuu myös suomalaisten päättäjien valtakausi. Natokenraalit tulevat ja päättävät kaikesta MoU sopimuksen mahdollistavilla ehdoilla. Sopimukseen kuuluu mm. vastata kaikesta huollosta ja kuluista joita sotilasliitto Natolle koituu Suomen alueen maalla, merellä ja ilmassa tapahtuvasta toiminnasta. Kuuluu siihen paljon muutakin – lukekaahan.

    Länsiliittouma ei saanut ilmaiseksi ainoastaan suomalaista armeijaa ja läsnäolonsa rahoitusta vaan myöskin kaiken sen minkä päällä seisot ja mikä on sen alla.

    Mitä sitten meidän pitäisi tehdä? No tehdään edes se vähäinen mihin pystytään. Muuhun me emme enää pystytäkään. Tiedätkö muuten lähimmän väestösuojan jonne sinun tulee kiiruhtaa läheistesi kanssa kun alkaa paukkua? Tai oletko selvittänyt selviytymispakkauksen sisällön hätä- ja onnettomuustilanteen varalle.

    Venäjää syyllistävät Länsiliittouman hybridivaikuttamiset, kyberiskut ja falseflakit tulevat joka tapauksessa joten tehkäämme voitavamme:

    Selviytymispakkaus:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Selviytymispakkaus?msclkid=a1a47da6cf4f11ecb4295ef61283259d
    Kotivara (turvallisuus):
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kotivara_(turvallisuus)

    Survalistit (prepperit) ovat jo hyvän aikaa valmistautuneet:
    Survivalism:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Survivalism#:~:text=Survivalism%20is%20a%20social%20movement%20of%20individuals%20or,as%20disruptions%20to%20social%2C%20political%2C%20or%20economic%20order.?msclkid=299ce000cf4811ec9f456e38d0206dd0

    Hallitukset ovat valmistautuneet (1. – 4.):
    1. Underground city
    https://en.wikipedia.org/wiki/Underground_city?msclkid=9a9000eccf4611ec912440453de5b64e
    2. DUMP
    https://theeventchronicle.com/list-of-deep-underground-military-bases/?msclkid=648071d7cf4711eca764b95dc0792f59
    3. Svalbard Global Seed Vault
    https://en.wikipedia.org/wiki/Svalbard_Global_Seed_Vault?msclkid=dac95844cf4711ec922d712f83fdba18
    4. Top 10 Secret United States Government Bunkers
    https://listverse.com/2017/06/22/top-10-secret-united-states-government-bunkers/?msclkid=4340b0a3cf4d11eca2c97192e281e514

    Ihmiset ovat valmistautuneet yksilö- ja hallitustasolla! Mutta mihin he ovat oikein valmistautuneet? Mikä ihmeen kollektiivinen tietoisuus ajaa heitä bunkkereihin tai kokonaisiin maanalaisiin kaupunkeihin? Miksi tämä ilmiö keskittyy juuri tähän aikaan ja tapahtuu lähes samaan aikaan kaikkialla maailmassa? Myös Helsinki menee maan alle – siis ne etuoikeutetut. Eihän sitä nyt tavallinen rupuliviileke.

    Voisiko olla kysymys tästä: Maailmanlaajuinen katastrofaalinen riski (eksistentiaalinen uhka/riski) tai tuomiopäivän skenaario on hypoteettinen tulevaisuuden tapahtuma, joka voi vahingoittaa ihmisten hyvinvointia maailmanlaajuisesti.
    Global catastrophic risk
    https://en.wikipedia.org/wiki/Global_catastrophic_risk

    `Sanoivat (Eliitti) vuorille ja kallioille: `Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta` (Ilm 6:16)!

    Koska nyt noinkin vakavan oloinen SM murjaisi niinkin hyvän vitsin kuin: `Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan` – niin tehkäämme vastamurjaisu:
    SM meni lääkärin vastaanotolle:
    SM: Varpaiden välistä kutittaa.
    Lääkäri: No kyllähän me nyt sen hoidamme. Minkä varpaiden välistä on kysymys?
    SM: Ukkovarpaiden.

    Kuunnelkaamme seuraava ajankohtainen kappale, mutta kääntäkäämme mielissämme tuo siniristi pystyyn onhan nyt Kaatuneitten muistopäivä (Sunnuntai 15.5.22) ja samalla Nato-päätöksen tekopäivä.
    `Suomi putos puusta, oli kaunis kesä Sunnuntai` ,,,

    Plusääni(17)Miinusääni(7)
  5. VENÄJÄ ON SUOMEN YSTÄVÄ
    Venäjän jatkuva mustamaalaaminen on törkeää. Venäjällä on oikeus puolustaa Ukrainan venäjänkielistä väestöä ja vastustaa Ukrainan fasistiarmeijaa hyökkäämästä itsenäisiin Donbassin kansantasavaltoihin sekä Krimille. Suomalaiset on aivopesty esittämällä valheellista tietoa Ukrainasta, Ukrainan historiasta ja sisällissodasta, jossa on kuollut jo 14 000 Ukrainan venäläistä.
    Ukrainan sotapropaganda on otettu länsimaissa totuutena. Kaiken takana on USA:n ja sitä kautta juutalaisten sota Venäjää vastaan, jota nyt käydään käyttämällä Ukrainaa proxyna. Jos Suomi liittyy NATO:on, niin Suomesta tulee sillanpää USA:n hyökkäykselle Venäjää vastaan ja Suomi tuhoutuu. Länsi on saatu ihannoimaan Ukrainaa, mutta tämä ihannointi perustuu valheelliseen propagandaan. Ukraina ei ole demokraattinen valtio, vaan tiukasti juutalaisten hallitsema USA:n satelliitti. Ukraina on kerännyt pisteitä läntisen valtamedian valheellisen propagandan avulla. Suomi teki typerästi, kun se lähti mukaan EU:n Venäjän vastaisiin pakotteisiin, jotka vahingoittivat valtavasti Suomen ja Venäjän hyviä suhteita. Nyt isänmaallisten suomalaisten on käytävä voimakasta taistelua estämään NATO:on liittyminen sekä eroaminen EU:sta ja eurosta. Opiskele Ukrainan tilanteesta osoitteista:
    https://avoin.media/2022/04/02/quo-vadis-ukraina/
    https://avoin.media/2022/03/29/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-1/
    https://avoin.media/2022/03/30/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-2/
    https://avoin.media/2022/03/31/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-3/
    Suomen nykyinen poliittinen eliitti syyllistyy useaan valtiopetokseen. Suomen kolmas itsenäisyystaistelu on alkanut. LIITY Vapauden liittoon (https://vapaudenliitto.fi ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ), jotka vastustavat sekä EU:ta ja euroa että NATO:a.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(23)Miinusääni(7)
  6. Turkki iski Naton veto-oikeuden kortin pöytään – Globalisteilla epäonnen perjantai 13. päivä | UMV-Raportti
    Olipa kerran kauan sitten perjantai 13. päivä, jolloin Ranskan kuninkaan toimesta estettiin ensimmäinen pankkiirien vallankaappauksen yritys. Olipa eilen ”Suuren Nato-päivän” jälkeinen krapula, siis perjantai 13. päivä, kun Turkin presidentti Erdogan stoppasi Naton vallankaappauksen Suomessa. UMV-Raportin on kirjoittanut Jonathan Widell.

    https://mvlehti.net/2022/05/14/turkki-loi-veto-oikeuden-korttinsa-poytaan-naton-vallankaappauksen-globalisteille-iski-epaonnen-perjantai-13-paiva-umv-raportti/#comment-25809
    Sivistyneistö fasistien sylikoirana?

    Plusääni(15)Miinusääni(6)
  7. Sale Nännistöllä on ihan siansilmät ja myös ajatusmaailma, jos sitä yleensä edes on.

    Plusääni(16)Miinusääni(5)
  8. Mika Aaltola (MA) Nato-Suomesta: `Lukemattomat sukupolvet lepäävät nyt rauhallisemmin`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/mika-aaltola-nato-suomesta-lukemattomat-sukupolvet-lep%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t-nyt-rauhallisemmin/ar-AAXhIRc?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=98fa25ecdd274898819ba98811bf6189

    RIIAn > FIIAn > UPIn > MAn lyhyestä artikkelista seuraava kommentti. Niin lyhyt kuin artikkeli olikin siitä joutui korjaamaan jokaisen lauseen. Vaatii melkoista verbaalista akrobatiaa sovittaa sanansa samalla tavalla kuin MA. Siinä on pitänyt lusikoida kauan aikaa kierokeittoa ennen kuin pystyy samaan mihin MA.

    Suomen ns. itsenäisyyden ajan historia loppuu viimeistään Suomen nostaessa Nato-lipun salkoon koska tämä on länsi-integraation viimeinen etappi.
    Suomalaisten ei tarvitse tehdä itsenäisiä päätöksiä (töitä) Nato-liittymisen jälkeen koska vallansiirto `tarkemmin määrittelemättömälle taholla` estää sen.
    Edessä on vain hankalia ajanjaksoja ja Pohjolan linnoittamisen marssijärjestyksen määrää maahamme tunkeutunut sotilasliitto – Länsiliittouma.
    Suomi ei voi pitää huolta omasta puolustuksestaan miten tahtoo koska Nato-säännöt määräävät toisin ja sen myötä komentovalta vaihtuu.
    Puolustusliiton Venäjän raja tosin kaksinkertaistuu maantieteellisessä muodossa mutta jäsenyyden myötä riskit ja sodanuhka moninkertaistuvat koska Suomi sijaitsee geostrategisesti tulenarassa paikassa.
    Ääripuolustuksellisen asenteen tulee Nato-jäsenyys muuttamaan koska Nato on hyökkäysliitto jonka tarkoitus on avata Suomesta sotatoimialue Venäjää vastaan.
    Kannattaa kiitellä Nato-jäsenyydestä hyvin piskuista Suomen johtavaa eliittiä. Kansaa ei kannata kiitellä koska siltä ei ole edes kysytty mielipidettä.
    Ajan oloon Nato-jäsenyydestä tulee todella pulmallinen koska siitä irtaantumisesta ei isäntämaasopimuksessa ole halaistua sanaa.
    Lukemattomat sukupolvet kierittäisivät teidät tervassa ja höyhenissä ja kantaisivat ratakiskoilla jos pystyisivät nousemaan haudoistaan koska näin järjetön Suomen tuhontaan vievä päätös on saatu aikaan.
    Strateginen muisti on viimeistään nyt menetetty kokonaan koska suomettuminen Länsiliittoumaan päin määrältään ja laadultaan ohittaa kaikki aikaisemmat rähmällään olot.
    Nato liittyminen tuo tosiaankin muutoksensa tulevaisuuden vaaleihin koska vaalivilpeistä tulee arkipäivää – viittaan esimerkiksi Bidenin valintaan.
    Idänsuhteiden varassa ei Suomi enää presidenttiänsä valitse joskin idänsuhteet määrittävät sittenkin tulevan presidentin jonka on oltava hysteerista ryssofobiaa kannattava einari.

    Kuinka Nato-jäsenyyshakemuksen voi torpata? En näe kuin kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa (1. – 2.):
    1.) Suomelle myötämielinen Nato-maa estää Suomen Nato-liittymisen eli kammottavan kansallisen onnettomuuden.
    2.) Suomenniemen muuttuminen sotatoimialueeksi vaikkapa Ruotsin tai jonkun muun valtion hyökätessä Suomeen harmaan ajanjakson aikana koska Nato-järjestö ei ratifioi jäsenikseen sotaa käyvää maata.
    Muut vaihtoehdot ovat toki mahdollisia mutta aika epätodennäköisiä (kuten Suomen perääntyminen hankkeesta tai Eroaminen EUsta, Eurosta, MoUsta, JEFstä jne.). koska kun on korviaan myöten paskassa niin siitä on vaikea irtaantua.

    Plusääni(14)Miinusääni(3)
  9. Virallinen ja globalistien ohjaama Suomi on hävettävällä tavalla hukannut maailmanhistorian sille suoman roolin idän ja lännen välisenä sillanrakentajana ja ryhtyi siltojen polttajaksi. Samalla tehointegroidutaan länteen juuri, kun sitä ollaan alistamassa globalistiselle kommunismille, mikä projekti tunnetaan ’New Word Order’-nimellä. Ohjelma on luonteeltaan kommunistinen ja pyrkii luomaan erityisesti entisiin vapaisiin länsimaihin Orwellin kirjasta 1984 tutun totalitaristisen yhteiskunnan, jossa kaikki yksityinen toiminta ja ajattelu on kiellettyä. Ohjelmaa vie näyttävämmin eteenpäin Maailman Talousfoorumi. Sen keulakuvina ja ideanikkareina toimivat sellaiset hahmot kuten Klaus Schwab sekä tämä pseudotieteellinen neuvonantaja Yoval Noah Harari.

    Myös Kiina toimii tehokkaasti modernin kommunistisen mallin kokeilumaana. Globalistit ovat jo pitkään ylistäneet Kiinaa ja Kaakkois-Aasian maita, koska väestö siellä on luonnostaan sopeutunut kollektivistiseen ajatteluun ja toimintaan. Individualismi tai kristillisyydestä tuttu yksilön vapaan tahdon kunnioittaminen on idässä hataraa ja esimerkiksi kristillisyys tai jopa islam joutuvat toimimaan Kiinassa maan alla. Kiina sortaa myös buddhalaisuutta ja erityisesti sen pitkälle kehittyneitä tiibetiläisiä muotoja.

    Yksityiskohtana voidaan mainita eräs kollektivistisen käytöksen symboli eli kasvomaski luulotellun pandemian aikana. Tämän käytännön läpivienti länsimaihin on onnistunut melko sujuvasti, koska väestöä on jo vuosikymmenet indoktrinoitu kollektivistiseen ajatteluun, jossa omien aivojen tai havaintojen tekeminen ja omien johtopäätösten teko on jyrkästi kiellettyä. Lukemattomat länsimaiden ihmiset ovat maskipelleilyyn osallistumalla osoittaneet olevansa kypsiä totalitarismiin joko typeryyttään tai henkistä velttouttaan. Myös massarokotukset kokeiluvaiheen geenilääkkeellä ovat menneet väestössä hyvin läpi, mikä on ollut kommunisti-globalisteille riemuvoitto. Massat ovat jo pitkälti robotisoituja vailla yhtäkään itse ajateltua ajatusta. Myös kristillisyyteen tai muuhun henkisyyteen perustuva korkeampi inhimillisyys ollaan kadottamassa. Vihan lietsonta ja ymmärtämättömyys omasta pakkopaitakulttuurista poikkeavaa venäläisyyttä vastaan on tällaisessa ilmapiirissä helppoa. Globalistinen kommunismi ei tahdo ihmisten parissa kehittyvän minkäänlaisia henkisyyden tai rauhaa rakastavan korkeakulttuurin muotoja ja sortaa näitä väsymättä. Sen sijaan aatesuuntaus pyrkii robotti-ihmisen luomiseen, jota keinotekoinen keskusäly sitten johtaa.

    Suomi on ilmeinen globalistisen kommunismin kokeilu- ja sisäänajomaa ja on pitkäkestoisen massojen aivopesun myötä kadottanut kaikki järkevän ja arvokkaan inhimillisen ajattelun ja toiminnan piirteensä. Suomalaisia jopa arvostettiin maailmalla neutraalin viileytensä ja harkintakykynsä vuoksi. Kaikki tämä on nyt menetetty. Suhteessa itään korostuu nyt sekä hysteerinen pelkuruus että terveen itsekritiikin ja nöyryyden puute. Tämän vuoksi keskiverto suomi-natottaja näyttäytyy yhtäaikaa sekä pelkurina että agressiivisesti ja itsetuhoisesti räksyttävänä uhoajana. Natottajat kärsivät pitkäkestoisesta vahvistusharhasta, jolla oma negatiivista ennakkoasennetta pyritään vahvistamaan jopa raivohulluuden asteelle. He kaivavat Suomen ja maailman historiasta joka ikisen Venäjän virheen ja rötöksen irrottavat nämä usein laajemmasta kontekstista, – esimerkiksi siitä, että ”rötöstely” on seurausta Venäjään kohdistetusta agressiosta tai sen taannoisen kommunistihallinnon järjettömyydestä -, ja pelottelevat niillä kansaa. Natottajien on luotava mielikuva siitä, että Venäjä on olemuksellisesti paha ja demoninen. Tämän vastapainona kollektiivinen länsi edustaa hyvää ja tämä vuoksi länsimaan asukkaan on todistettava hyvyytensä kulloiseenkin tilanteeseen ohjelmoidulla hyvesignaloinnilla.

    Mustamaalauksen sijaan monet venäläisten monet kiistämättömät hyveet ja saavutukset jätetään nyt kokonaan huomiotta. Huomiotta on myös jätetty venäläisten yleinen myötämielisyys Suomea ja suomalaisia kohtaan. Venäläisten ja suomalaisten välille oltaisiin helposti voitu rakentaa jopa veljeskansa-yhteys, johon löytyy sekä geneettisiä että kulttuurellisia perusteita. Tietenkään näin pitkälle ei tarvitse mennä, mutta kuitenkin rauhalliseen yhteiseloon olisi aina mahdollisuus, kun löytyisi edes hivenen myötämielisyyttä idän naapuria kohtaan ja pyrkimystä ymmärtää sen elintärkeitä intressejä. Itäraja voisi olla rauhanraja, jos ei oltaisi sorruttu atavistiseen ja globalistien lietsomaan ryssävihaan, jota tehostetaan jopa ylisukupolvisesti negatiivisen vahvistusharhan vallassa.

    Plusääni(21)Miinusääni(5)
    1. ”Myös Kiina toimii tehokkaasti modernin kommunistisen mallin kokeilumaana….”
      Tuosta voi olla eri mieltä. Kiina ei ole kommunistinen vaan sosialistinen tai valtiokapitalistinen markkinatalousmaa jossa valtio ohjaa taloutta eikä talous valtiota kuten meillä. Yksityinen ja yhteinen elävät sovussa siten ettei yksilö voi alistaa yhteistä omakseen. Siksi esim. koulutus ja terveydenhuolto kuuluvat kaikille ilmaisina ’luontaisetuina’.
      Kristittyja on Kiinassa paljon eikä heitä vainota. Jos maa haluaa estää valtiouskonnon ja jättää uskonnon jokaisen omaksi asiaksi niin minusta se on positiivinen asia. Näin estetään uskonnollisten ’kuppikuntien’ synty ja uskonnolliset riidat. Jokainenhan voi harjoittaa omaa uskontoaan myös ilman muuta yhteisöä ihan kotonaan eikä Jumalaa tarvi palvoa kirkossa tai synagogassa ellei halua. Ja luontokin on hyvä paikka.
      Konfutselaisuus on moraalisesti lähellä kristinuskoa ajattelussaan ja se on Kiinan ehkä tärkein uskonto tai uskonto-filosofia.

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. ”Ja luontokin on hyvä paikka”
        Kuuluisa ja itselleni merkittävin säveltäjä Beethoven vaelsi paljon luonnossa josta sai inspiraatiota.
        Pastoraali sinfonia on ehkä paras noista vaellusretkistä syntynyt tuote.

        Erään analyytikon mukaan ”Beethoven oli niin poliittinen, että jotkut hänen ystävistään kieltäytyivät elämässään loppuun asti syömästä illalllsta hänen kanssaan: joko he kyllästyivät hänen jatkuvaan politisointiinsa tai pelkäsivät poliisi vakoilijoiden kuuntelevan heitä”. Se on tunne, jonka monet meistä ovat kohdanneet, varsinkin tämän vuosisadan aikana.
        Toukokuussa 2020 ilmestyi toinen artikkeli vasemmistolaisella verkkosivustolla Counterfire. Se oli otsikoitu seuraavasti: ”Beethovenin syntymäpäivän 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Thomas Gibbs maalaa kuvan ihmisestä, joka rakasti taidettaan ja vihasi kuninkaallisia yhtä lailla”. ”Säveltäjä, joka oli aina oman itsensä mestari, ei välittänyt kuninkaallisista”, artikkelissa julistettiin ja lainattiin viestiä hänen entiselle ystävälleen ja suojelijalleen, prinssi Karl Lichnowskylle:
        ”Prinssi, se mitä olet, olet syntymästäsi johtuva vahinko; se mitä minä olen, olen itsestäni”.
        ”Franz II:n väitettiin kieltäytyneen olemasta missään tekemisissä Beethovenin kanssa sillä perusteella, että ’musiikissa oli jotain vallankumouksellista’.
        Ja se ystävyys, joka säveltäjällä oli Goethen kanssa, päättyi äkillisesti vuonna 1812, kun hän käveli yhdessä puistossa ja halveksivasti karttoi ohi kulkevaa keisarinnaa”, Thomas Gibbs kirjoitti.
        Beethoven omisti kolmannen sinfoniansa Napoleonille, mutta repi nimilehden irti kuultuaan, että Napoleon oli julistautunut keisariksi. Minun on vain ihmeteltävä, mitä Beethoven olisi ajatellut Venäjän vallankumouksen johtajista 90 vuotta hänen kuolemansa jälkeen tai Yhdistyneen kuningaskunnan nykyisestä työväenpuolueesta, jonka johtaja on uuskonservatiivisen Trilateraalisen komission jäsen.
        ”Tämä vallankumouksellinen henki on läsnä suuressa osassa hänen töitään. … Beethovenin idée fixe on vapaus … Monille kuulijoille tämä taistelun tunne kulkee musiikin läpi, ja se on lopulta se, mikä tekee siitä niin kiehtovan”, hän kirjoitti.
        Schindler kirjoitti, ”Beethoven meni pidemmälle kuin yleisesti hyväksytty ajatus. Hän väitti, että runollista ja musiikillista deklamaatiota koskivat samat säännöt”.
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=223412

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. ”Individualismi tai kristillisyydestä tuttu yksilön vapaan tahdon kunnioittaminen on idässä hataraa ja esimerkiksi kristillisyys tai jopa islam joutuvat toimimaan Kiinassa maan alla. Kiina sortaa myös buddhalaisuutta ja erityisesti sen pitkälle kehittyneitä tiibetiläisiä muotoja.”
      Tietenkin sortoa voi olla mutta itse en usko että sitä on ilman perusteita. Totta kai Kiina ’sortaa’ kaikkea mikä uhkaa sen rakenteilla olevaa sosialismia. Se tarkoittaa lähinnä oligarkkeja ja keinottelevia kapitalisti-psykopaatteja joille kansa on vain väline. Ja varmasti hyvä noin ainakin jokaisen mielestä joka ei kapitalismin harjoittamaa sortoa hyväksy ja niitä varmaan on aina enemmistö kansasta.
      Tällainen asiaa hyvin kuvaava artikkeli löytyy linkistä:
      Näin CIA:n ja Soroksen ’5. kolonna’, (’globo-homo ja transu-mafia’) toimii yrittäessään tuhota kardinaalienkin voimin Kiinan ja Venäjän kulttuuria ’ystävällisten ja hyvää tekevien’ kulissien takana (deepl.com/Translator otteita linkistä):
      Kiinalainen kardinaali pidätettiin sateenvarjovallankumouksen LGBT-aktivistien rinnalla: juonitteli Hong Kongissa Canvasin, CIA:n ja Soroksen laskuun
      Fabio Giuseppe Carlo Carisio
      ”Kardinaali Zen oli yksi viime lokakuussa toimintansa lopettaneen järjestön edunvalvojista. Viranomaiset pidättivät hänet yhdessä muiden tukijoiden kanssa, joihin kuuluivat tunnettu asianajaja Margaret Ng, akateemikko Hui Po-Keung ja lauluntekijä Denise Ho. Saatujen tietojen mukaan poliisin tutkinta keskittyy Fund 612:n mahdolliseen ”salaliittoon” ulkomaisten voimien kanssa, mikä rikkoo Pekingin kesällä 2020 määräämää kansallista turvallisuutta koskevaa lakia. Zen on ollut pitkään Kiinan hallituksen tähtäimessä. Tammikuussa valtiomyönteinen lehdistö julkaisi neljä artikkelia, joissa sitä syytettiin opiskelijoiden yllyttämisestä osoittamaan mieltään vuonna 2019 useita hallituksen toimenpiteitä vastaan”.

      Kiinan kansallisen turvallisuuden poliisi pidätti kardinaalin syytettynä ”salaliitosta ulkomaisten voimien kanssa” liittyen hänen rooliinsa ”612 Humanitarian Relief Fund” -järjestön ylläpitäjänä, joka tuki demokratiaa kannattavia mielenosoittajia heidän kohtaamiensa oikeuskulujen maksamisessa.

      Uutinen herätti valtavaa vastakaikua katolilaisten sanomalehtien keskuudessa, jotka asettuivat välittömästi vastustamaan Kiinan kommunistisen puolueen väitettyjä uskonnollisia sortotoimia, vaikka kardinaalin taisteluissa on vain vähän aiheita kristillisestä hengellisyydestä ja sen sijaan paljon poliittisia aiheita.
      Hongkongin entinen piispa pidätettiin itse asiassa yhdessä vuonna 1977 syntyneen laulaja, näyttelijä ja aktivisti Denise Ho Wan-Seen kanssa, joka tunnetaan nimellä Hocch sen jälkeen, kun hän oli perustanut vuonna 2007 Hocc-hyväntekeväisyysrahaston kannustaakseen kannattajia ja nuoria pitämään huolta ja antamaan yritykselle enemmän. Wikipedia kirjoittaa hänestä: ”Hän on sitoutunut demokratian ja LGBT-oikeuksien puolesta ja joutui Kiinan hallituksen mustalle listalle aktiivisen osallistumisensa vuoksi vuoden 2014 sateenvarjokapinaan. Kiinan poliisi pidätti hänet joulukuussa 2021 Hongkongissa Pro-Democracy Stand News -verkkolehden sulkemisen vuoksi. BBC lisäsi hänet maailman 100 vaikutusvaltaisimman naisen listalle”.

      Juuri näin luimme virallisella verkkosivustolla 612, joka liittyy muihin poliittisiin varainkeruuliikkeisiin ja sateenvarjojen vallankumoukseen, jonka kansalaisjärjestö Canvas toteutti. Ja se on niitä, jotka tulevat pahin tuomittu kardinaali…
      Mutta jos analysoimme perusteellisesti sitä aluetta, jolla vanhan korkean prelaatin kiistelty hahmo liikkuu, syntyy lohduton kuva, jossa todistus ylösnousseen Kristuksen Jumalasta näyttää antaneen tilaa maalliselle edistyksellisyydelle, joka on selvästi vastoin Raamatun juurtuneimpia arvoja.

      Shanghaissa syntynyt ja vuonna 1961 Don Boscon salesialaisten papiksi vihitty kardinaali Zen oli paennut Hongkongiin Kiinan toista sisällissotaa paetakseen ja tullut siellä piispaksi. Hänet nimitettiin kardinaaliksi vuonna 2006, ja hän oli toinen Hongkongin katolisen kirkon henkilö, joka sai tämän kunnian. Sen jälkeen, kun brittiläinen siirtomaa palasi kiistanalaisesti Pekingin vallan alle vuonna 1997, hänestä tuli Hongkongin demokraattisen liikkeen kannattaja, joka taisteli hyvin aktiivisesti Kiinan kommunistisen puolueen puuttumista lähetys- ja kirkolliseen toimintaan.

      Aiemmassa Gospa Newsin tutkimuksessa olemme osoittaneet, että Sateenvarjovallankumouksen aktivistit käyttivät Molotov-pullojen kanssa sytyttävää kaupunkisissisotaa, jota kokeiltiin jo Venezuelassa Guarimbasissa, jossa Canvas ylpeili yrittävänsä lietsoa vallanvaihtoa vaaleilla valittua presidenttiä Nicolas Maduroa vastaan. Samassa reportaasissa nostimme esiin valitettavan episodin, jossa kiinalainen parlamentin jäsen haavoittui kun mielenosoittaja, joka oli tarjonnut hänelle kukkia lähestyessään häntä iski häntä puukolla.

      Samassa tutkimuksessa selitimme, miten sateenvarjoaktivisteilla oli yhteyksiä Yhdysvaltain suurlähetystöön ja miten Central Intelligence Agencyn vastavakoilu ohjasi heitä, kiitos saman CIA:n entisessä Jugoslaviassa luomien Canvas-aktivistien ja veristen vallankumousten demokratioiden suuren vetäjän, unkarilais-amerikkalaisen sionistiplutokraatin George Sorosin.
      https://www.veteranstoday.com/2022/05/15/chinese-cardinal-arrested-alongside-lgbt-activists-of-the-umbrella-revolution-plotted-in-hong-kong-by-canvas-cia-soros/
      Ja tietysti länsimedia tekee propagandaa ja syy on taas’ vapauden suuressa vihollisessa, totalitaarisessa Kiinassa’ joka toimi aivan oikein ja järkevästi itseään ja omaa kansaansa suojellen.
      Pitää muistaa että Kiina on koko ajan kovan pommituksen ja lännen finanssikapitalistien tuhoyritysten kohteena ja ilman tiukkaa yhteiskuntaa koossa pitävää kuria maa on pian samanlaisessa kaaoksessa kuin me. Kenen etu se olisi?

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. SUOMI HYVÄKSYY YDINASEET MAAHAMME
    Suomi toisin kuin Ruotsi hyväksyy maahan NATO:n tukikohdat ja ydinaseet. Suomi ei typeryydessään ole tehnyt mitään varaumia jäsenhakemukseensa. Suomea viedään kuin sokeaa lammasta. Poliittinen roskaväki on valmis myymään Suomen turvallisuuden puhtaalla typeryydellään. Keksitään kaikenlaisia verukkeita. Koko jäsenhakemus on historiallinen farssi.
    Suomen nykyinen poliittinen eliitti syyllistyy useaan valtiopetokseen, Pariisin rauhansopimuksen rikkomiseen ja naapuruussopimuksen rikkomiseen. Suomen kolmas itsenäisyystaistelu on alkanut. LIITY Vapauden liittoon (https://vapaudenliitto.fi ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ), jotka vastustavat sekä EU:ta ja euroa että NATO:a.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(11)Miinusääni(3)
  11. Suomi on heittänyt haasteen Venäjälle – Venäjä näyttää hyväksyneen haasteen!

    Mutta miten?

    Tässä tilanteessa Venäjä ei olisi sodan aloittava osapuoli mutta tarvittaessa se pystyisi lopettamaan sodan kuin sodan mikäli sellainen alkaisi. Venäjä ei tuhlaisi pommeja Suomeen turhan takia koska se olisi liian typerää.
    Liittymällä NATOon ei ainoastaan Suomen vaan koko Länsiliittouman turvallisuuspoliittinen ympäristö muuttui pysyvästi korkean riskin alueeksi ja tämä kasvattaa merkittävästi jännitteitä Euroopan Koillisella raja-alueella.
    Todistustaakka Venäjän vaarallisuudesta on nyt Länsiliittoumalla joten sen suorittamat offensiivit kuten Suomen Nato-jäsenhakemus-kähmintä, kyberiskut, hybridivaikuttamiset ja falseflackit Suomea ja myös Ruotsia kohtaan ovat ennakoitavissa. Yksinkertaisesti sanottuna Länsiliittouma tulee todistamaan Venäjän `vaarallisuuden` juuri tällä tavalla.

    Suomen hakeutuminen NATOon on edellisten tapahtumien jatkumo joka on nähtävä asteittaisena integraationa Länsiliittoumaan. Suomi on valmistautunut Nato-yhteensopivaksi jo kauan aikaa:
    Jääkäripataljoona 27 (1915-1918)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ripataljoona_27
    Suomen ja Viron puolustusyhteistyö (1930- luvulta alkaen)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Viron_puolustusyhteisty%C3%B6
    Suomen ja Saksan sotilasyhteistyö (1940–1941)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Saksan_sotilasyhteisty%C3%B6_1940%E2%80%931941
    Operation Stella Polaris (1944-)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Stella_Polaris
    Operation Gladio (1944-)
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Gladio#Finland
    Pohjoismainen yhteistyö Unescossa (1955-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoismainen_yhteisty%C3%B6_Unescossa
    Suomen EEC-vapaakauppasopimus (1973-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_EEC-vapaakauppasopimus
    Suomen EU-kansanäänestys (1995-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_EU-kansan%C3%A4%C3%A4nestys
    Euro (2002-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euro
    Nordefco (2009-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Nordefco
    Pohjoismainen taisteluosasto (2011-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoismainen_taisteluosasto
    Suomen ja Naton yhteisymmärryspöytäkirja (2014-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Naton_yhteisymm%C3%A4rrysp%C3%B6yt%C3%A4kirja
    Joint Expeditionary Force (JEF) (2017-)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Joint_Expeditionary_Force
    Suomen Nato-jäsenhakemus (päätös 15.5.2022)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Nato-j%C3%A4senhakemus

    Suomalainen yhteiskunta ylipäätään ja kaikki sen toimijat on ajettu kaikessa hiljaisuudessa Nato-yhteensopivaksi jo kauan aikaa. Mutta nyt Suomi on nyt pakotettu globalisaation integraation viimeiseen vaiheeseen joka tarkoittaa Suomelle NATO-jäsenyyttä.
    Ruotsilla on NATO-jäsenhakemuksessa sopimusehtoja kuten ydinaseettomuus ja linnoittamattomuus mutta Suomella niitä ei ole koska MoU. Nyt pääministeri Sanna Marinin (ygl) usein kuullut sanat `tämä on vakava asia` olisivat paikallaan jos koskaan.

    Suomen Nato-prosessin eteneminen 15.5.2022 alkaen:
    1.) Hallitus antaa Eduskunnalle uuden Nato-selonteon > 2.) Eduskunta käsittelee selontekoa lähetekeskustelussa > 3.) Ulkoasiain valiokunta käsittelee selonteon pikaisesti > 4.) Selonteko äänestetään eduskunnassa > 5.) Ilmoitus Natolle halukkuudesta liittyä jäseneksi > 6.) Naton neuvosto kutsuu Suomen edustajat liittymisneuvotteluun > 7.) Liittymispöytäkirjan allekirjoittamisen jälkeen Suomesta tulee tarkkailijajäsen > 8.) Nato-maat käsittelevät Suomen jäsenyyden!

    Suomen NATO-sotilasjuntan jäseneksi hakeminen on ollut rankan hybridivaikuttamisen alaisena usealta taholta eikä tämä odysseia joka nyt nähdään ole tullut yllätyksenä. Yksi merkittävimmistä painostusryhmistä on esimerkiksi Länsiliittouma vetoinen propagandakoneisto jota Suomessa kutsutaan vieläkin puolueettomaksi Mediaksi.
    Myös johtavat suomalaiset poliitikot (troika), Deep State salaisjärjestöineen, CFR, RIIA > FIIA > UPI, Ehto, WEF ygl-agitaattorien kautta ja lukuisat muut haittaryhmät tulevat olemaan jatkossa vastuussa tulevasta Suomen kansallisesta onnettomuudesta. Tavallinen työtätekevä kansa ei tähän kehitykseen ole päässyt vaikuttamaan koska se on systemaattisesti estetty.

    Breaking: World War 3 Declared! Finland Readies Massive Bunkers! Russia & China Combine Forces!
    https://beforeitsnews.com/war-and-conflict/2022/05/breaking-world-war-3-declared-finland-readies-massive-bunkers-russia-china-combine-forces-wam-must-video-2475212.html
    Putin warns Finland has ’made a mistake’ after country’s president tells him they WILL join NATO – despite Russian threat it could wipe them and Britain out in SECONDS with nukes – as Lavrov says ’total hybrid war’ has been declared
    https://www.dailymail.co.uk/news/article-10815861/Russia-threatens-nuke-Britain-Satan-2-missile-just-200-seconds-Finland-10-seconds.html?EdNo=250

    Huom! Daily Mail on sen verran asennevammainen julkaisu että sitä ei voi suoranaisesti lainata koska se ei perustu faktantarkistukseen vaan mutuun (musta tuntuu). Sitä voi ainoastaan tulkita ja yrittää etsiä oikeata informaatiota kaiken sen herjauksen seasta mitä siinä esiintyy. Medialukutaitoinen pystyy tosin ohittamaan nämäkin karikot.

    Suomen presidentin kanslian katsauksessa todettiin presidentti Niinistön kertoneen presidentti Putinille kuinka pohjimmiltaan Venäjän loppuvuodesta 2021 esittämät vaatimukset joiden tarkoituksena on estää maita liittymästä Natoon ja Venäjän massiivinen hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 ovat muuttaneet Suomen turvallisuusympäristöä.

    Pelätty `harmaa aika` Nato-prosessissa alkoi – Niinistö kertoo, miksi eilinen puhelu Putinin kanssa lievensi huolia:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/pel%C3%A4tty-harmaa-aika-nato-prosessissa-alkoi-niinist%C3%B6-kertoo-miksi-eilinen-puhelu-putinin-kanssa-lievensi-huolia/ar-AAXiMXF?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=0efdaeb4f60b451198659cec47861eae

    Vladimir Putin kertoi jälleen kerran Suomen presidentille että Suomi tekee virheen liittymällä Natoon vaikka se ei kohtaa minkäänlaisia turvallisuusuhkia ja että perinteisestä sotilaallisen puolueettomuuden politiikasta luopuminen olisi virhe, koska Suomen turvallisuudelle ei ole asetettu uhkaa.
    Mainittavaa on että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti viime perjantaina yhteisen puhelun Suomen johtajien kanssa tukeakseen Nato-hakemusta.

    `Aleksey Aleksandrovich Zhuravlyov (born 30 June 1962, Voronezh, RSFSR) is a Russian politician and member of the State Duma. Since September 29, 2016 he has been chairman of the Rodina political party.[1][2] His views are often militarist, hawkish and irridentist`:
    Aleksey Zhuravlyov
    https://en.wikipedia.org/wiki/Aleksey_Zhuravlyov_(politician)

    Venäjän Duuman jäsen Aleksey Zhuravlyov antoi selvän vastauksen Länsiliittouman mediarummutukseen jossa vähätellään Venäjän sotilaallista iskukykyä. Tässä on huomattava että tosiasioiden esittäminen ei ole uhkaamista vaan se on toteamista. Toki Daily Mail pyrkii esittämään tämänkin informaation uhkakuvana.
    Venäjän puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Zhuravloyov esitti kuinka mahdollisessa kahdenvälisessä ydinsodassa esimerkiksi Britannian kokoisen alueen voisi hävittää kolmessa minuutissa ja Suomen alle minuutissa.
    Suomen liittyminen Natoon ja mahdollinen Nato-interventio Suomen kautta Venäjälle oikeuttaisi Venäjän puolustautumaan tarvittaessa jopa ennaltaehkäisevästi jolloin Suomen valtion olemassaolo tulisi kyseenalaiseksi. Tämä on loogista.
    Yhdysvaltojen vetoisen Naton offensiivi Venäjälle saattaisi koko Länsiliittouman tuhoutumisen uhan alle – ennen kaikkia sen etuvarustuksen Suomen. Tilanteen eskaloituessa ydinsodaksi Venäjä joutuisi käyttämään ohjuksia nimeltä Sarmat (Satan-2).
    Russia Says Test of New Sarmat ICBM ‘Successful’

    RS-28 Sarmat ICBM

    Venäjän uusi Iso Peto hypersooninen Sarmat on 208 tonnin 15 880 mph mannertenvälinen ballistinen ohjus. Putin on sanonut, että lännessä ase on pysäyttämätön ilman analogeja … maailmassa vielä pitkään.
    Sarmatilla (Saatana-2) voi pyyhkäistä Ranskan kokoisen alueen. Vähätellä ei sovi myöskään venäläistä vedenalaista robottilennokkia – työnimeltään Poseidon – joka voi aiheuttaa pelkillä sivuvaikutuksillaan noin 200 metrin korkuisen tzunamin.

    Toimittajan tiedustellessa aikooko Venäjä nyt sijoittaa ydinaseet Suomen vastaiselle rajalle Zhuravlyov laukaisi ennalta arvattavan vastauksen: `Mitä varten? Ei meidän tarvitse`. `Voimme iskeä Sarmatilla Siperiasta ja saavuttaa jopa Yhdistyneen kuningaskunnan`.
    `Ja jos iskemme Kaliningradista… Hypersonicin saavutusaika on 200 sekuntia`. `Suomen rajalla meillä ei ole strategisia aseita, vaan Kinzhal-luokka, joka saapuu Suomeen 20 sekunnissa tai jopa 10 sekunnissa.

    Suomen horjuttaessa Pohjolan turvallisuuspoliittista ympäristöä vakavasti liittymällä Natoon Venäjä vahvistaisi massiivisesti asevoimiaan läntisellä puolellaan. Tämä on luonnollista! Venäjä ei ole tähän asti ottanut huomioon Suomen mahdollista vihamielisyyttä koska siitä itsestään ei ole ollut mitään uhkaa Suomelle.
    Kinzhal-hypersooninen ohjus on sijoitettu tavanomaisilla taistelukärjillä mutta se on myös ydinaseyhteensopiva.
    How Powerful Kinzhal Hypersonic Missile

    Laskukaava on yksinkertainen 1 + 1 = 2. Suomen liittyminen (1) Natoon (+1) = Venäjän valmistautuminen (= 2).
    Yhdysvallat ja Britannia ovat provosoineet Suomea liittymään Natoon. He ovat antaneet Suomelle katteettomia turvakuvia. Suomalaiset eivät pelkää että Venäjä hyökkäisi heitä vastaan mutta ennemmin tai myöhemmin amerikkalaiset saavat sodan aikaiseksi.
    Samalla kaavalla kuin he pakottivat Ukrainan tekemään sen he yrittävät nyt pakottaa Puolan ja Romanian. Ja kuten käytäntö osoittaa – he onnistuvat. Milloin on Suomen vuoro?
    Venäläisestä näkökulmasta katsottuna on mahdotonta sanoa että Suomi liittyisi Natoon ja käyttäytyisi Venäjää kohtaan kuten ennenkin – näin ei tule tapahtumaan. Amerikkalaiset tulevat yllyttämään suomalaisia provokaatioihin.
    Yhdysvallat tekee kaikkensa WWIIIn toteuttamiseksi mutta ei heidän alueellaan. He yrittävät vetää koko Euroopan konfliktiin Venäjän kanssa lietsoa Aasian tilannetta ja yrittämällä sytyttää mahdollisimman monta maata tuleen. Amerikkalaisesta näkökulmasta katsottuna tämä on heille käytännöllinen tie ulos taloudellisesta umpikujastaan.
    Amerikkalaisilla on taipumus liittää sisäiset ongelmansa sotaan niin kuin historia on osoittanut. Näinhän olivat asiat WWIn ja WWIIn aikana jolloin he pyrkivät selviytymään sisäisistä kriiseistään Euroopassa toteutetun sodan ansiosta. Mutta nyt he luulevat tekevänsä saman kolmannen kerran.
    Venäjän sotakone pystyy murskaamaan tarvittaessa yhtäaikaisesti Suomen ja Ruotsin ohessa myös Baltian maat (Liettua, Latvia, Viro) jos sen itsensä olemassaolo olisi uhattuna. On otettava huomioon kuinka Suomi ja Ruotsi liittyvät nyt liittoon jonka ensisijainen pyrkimys on tuhota Venäjä.
    Esimerkiksi Viro on mennyt esittämään Venäjälle alueellisia vaatimuksia takuumiehenään tuleva Nato-maa Suomi halusipa tämä sitä tai ei. Suomi vastaa omalta osaltaan Baltian puolustuksesta ja on näin ollen altis tulemaan vedetyksi mukaan sotaan tälläkin rintamalla vaikka se ei sitä tahtoisikaan. Nyt he (Suomi, Ruotsi ja Baltit) kulkevat samaa tietä kuin Ukraina – mutta kuinka pitkälle?
    On arvioitu että Länsiliittouman ensimmäinen tuhonnan kohde olisi Pietari. Itse asiassa tämä on länsiliittouman päätavoite – siksi se luikertelee nyt Suomeen. Tähän Suomi tarjoaa Nato-maana alustan alistumalla USA vetoisen Naton komentovaltaan.
    Nato-liittymässä suomalaiset sitoutuvat Länsiliittouman kaikkiin suunnitelmiin – näköjään ilman ehtoja – eivätkä näytä tulleen ottaneeksi huomioon kuinka vaarallisella alueella he nyt kulkevat.

    Tässähän käy kuin sille joulusialle jolle luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista mutta vähän ennen jouluaattoa sika sai halosta!

    Plusääni(13)Miinusääni(2)
  12. Lännellä on edessään järjestelmällinen kriisi sekä taloudellisesti että sosiaalisesti, eikä siihen näytä olevan muita ratkaisuja kuin lisää rahan painamista ja sotaa. Kumpikaan niistä ei auta.

    Vaikka suurin osa maailman huomiosta on keskittynyt Ukrainaan, Sri Lankassa tapahtuu tapahtumia, joiden pitäisi huolestuttaa kaikkia. Sri Lanka on pieni itsenäinen saarivaltio Intian eteläkärjen edustalla. Maailmanlaajuisessa mittakaavassa se on suhteellisen merkityksetön, ja se voi osoittautua ”kanarialintuksi hiilikaivoksessa”, joka enteilee laajempaa maailmanlaajuista ja taloudellista kriisiä. Pitkään korruptoitunut ja huonosti johdettu maa on ilmoittanut, ettei se pysty enää täyttämään kansainvälisiä velkavelvoitteitaan. (koskahan me olemme samassa tilanteessa?)
    Kuten niin monet muutkin maat, Sri Lanka kärsi Covidin tuhoista, ja ilman matkailua ja kauppaa sillä ei ole valuuttamääräisiä varoja, jotka olisivat välttämättömiä velan maksamiseksi. Noin 56 miljardin dollarin ulkomaanvelka on pakotettu palaamaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) luokse hakemaan lisää lainaa elintarvikkeiden, energian ja lääkkeiden tuonnin maksamiseksi.

    Kaaos ja mellakat ovat levinneet laajalle koko maassa, ja maanantaina pääministeri Majinda Rajapaska luopui tehtävästään. Eronpyyntö ei onnistunut tukahduttamaan mellakoita, ja mielenosoittajat vaativat myös presidenttiä, Gotabaya Rajapaskaa, entisen pääministerin veljeä, eroamaan. Tiistaina 10. päivä hallitus määräsi joukot ampumaan kaikki, jotka ryöstelevät julkista omaisuutta. Hallitus määräsi myös tuhansia armeijan, laivaston ja ilmavoimien sotilaita partioimaan pääkaupungin Colombon kaduilla. Kahdeksan ihmisen on ilmoitettu kuolleen ja yli kahdensadan haavoittuneen. Rajapaskojen ja muiden ministerien taloja poltettiin. Kyseessä ei ole maan ensimmäinen talouskriisi, mutta ylivoimaisesti pahin, ja pitkään ahdingossa ollut kansa on saavuttanut murtumispisteen. Kaikesta on pulaa, inflaatio rehottaa ja terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut. IMF on tullut paikalle.

    Kuten aina, IMF:llä on suunnitelma tällaisia tilanteita varten. Rakenneuudistus, johon yleensä kuuluu rahan syöttäminen, jotta velan korkoja voidaan edelleen maksaa, vaikka niitä ei koskaan makseta takaisin. Siihen kuuluu myös hallituksen menojen leikkaaminen olennaisista palveluista ja jäljellä olevan julkisen omaisuuden yksityistäminen. Kuten voimme kuvitella, mikään näistä toimenpiteistä ei ole suosittu niiden ihmisten keskuudessa, jotka kärsivät aina eniten. Ei sillä, että tavallisten ihmisten huoli huolestuttaisi IMF:ää tai sen edustamaa sijoittajaluokkaa. Velka on aina hoidettava ennen kuin ihmiset syövät. Nämä ovat ”sääntöihin perustuvan järjestyksen” säännöt.
    https://www.strategic-culture.org/news/2022/05/14/third-world-problems-coming-your-way/

    Mitenkähän näiden meidän ’rajapaskojen’ käy—? Natoko tulee avuksi…?

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
  13. Muistaako joku uutisoinnin kuinka Pohjoismaisen työnhakumallin varjolla (uusi asiakaspalvelumalli) TET-toimistoihin (orjatoimistot joissa lähjii läjäpäin luonnevikaisia ja joninjoutavia juoruämmiä) palkataan (2022) – oliko se nyt toista tuhatta – uutta pierunaamaa kiusaamaan työttömiä.

    Työttömiä sitten pompotellaan ja simputetaan ihan miten tahdotaan ja lähetetään pätkätyöläisinä ns. `vakkarien` sekaan jotka kiusaavat ja simputtavat heidät henkisesti (joskus fyysisesti) lähes henkihieveriin, teettävät omat työnsä, pitävät 45 min kahvitaukoja, shattalevat netissä kaiken päivää, juoruilevat työkseen, tulevat töihin milloin huvittaa ja laukovat työttömille `meitähän ette saa ulos viroistamme` ja `teidän kustannuksellanne säästetään` jne. jne.

    Suomessahan on kahdenlaisia työttömiä: Niitä jotka käyvät töissä eivätkä tee siellä mitään ja jos tekevät niin tekevät sitten tihutöitä ja/tai varastelevat ja niitä pätkätyöläisiä jotka tekevät heidän työnsä.

    `Vakkarien` ihraperseiset joutavat pomot ovat yleensä taliaivoja (mieleltään turtia) jotka teettävät haluttomilla (vakkareilla – alamaisillaan – lipakehtijoilla) aivan tarpeettomia töitä jotka nämä sitten jättävät tekemättä ja piikkiin jääneitä töitään he esittelevät röyhkeästi `ruuhkatöinä` (huh, huh, ompa hommoo, ompa hommoo ,,,vaikka ne ovat rästitöitä) ja valittavat miten ylikuormittuneita, loppuunpalaneita ja työstressisiä he ovat ja ompa näillä otsaa vielä mennä lakkoonkin vaatimaan lisää liksaa.

    Uuteen asiakaspalvelumalliin (Pohjoismainen työnhakumalli) saattaa sisältyä eräs yllätysmomentti jota ei heti tule ottaneeksi huomioon. TET-toimistojen merkitys tulee korostumaan nimenomaan valmiuslain voimassa ollessa ja sitten se vasta heidän vittumaisuutensa tuleekin ilmeiseksi.

    `Sitä voidaan käyttää valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa eli sodan, sodan uhan, kiristyneen kansainvälisen tilanteen, maailmankaupan häiriön tai suuronnettomuuden aikana`.
    Työvelvollisuus Suomessa
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6velvollisuus_Suomessa

    Työvelvollisuudesta säädetään tasavallan presidentin asetuksella jonka eduskunta sitten hyväksyy.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
  14. Herra kenraali ,,, Suomi on jäämässä yksin! Koskaan historiansa aikana se ei tule olemaan niin yksin kuin nyt on käymässä! Tämä johtuu taitamattomasta ja varomattomasta idänpolitiikasta jolla tulee olemaan kauaskantoiset seuraukset. En väitä että taistelitte turhaan. Mutta meneillään oleva Suomen sisältä lähtevä hyökkäys omaa suvereniteettia kohtaan on vaurioittanut vakavasti Suomea.

    `Erdogan sanoi myös, että Ruotsin ja Suomen edustajien on turha vaivautua tulemaan Turkkiin saadakseen neuvoteltua sen hyväksymään niiden hakemukset`.
    Turkin presidentti: Emme hyväksy Suomea ja Ruotsia Natoon
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/turkin-presidentti-emme-hyv%C3%A4ksy-suomea-ja-ruotsia-natoon/ar-AAXkOpc?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=08c447973fbe45aeabcf323cf73e553e

    Sydänkeskiajalla turnajaiset olivat arkipäivää. Mutta niin ne ovat tänäkin päivänä. Nyt mittaa ottaa toisistaan kaksi ritaria – Idän ritari Vladimir Putin ja Lännen ritari Jens Stoltenberg.
    https://images.bonnier.cloud/files/his/production/2019/09/09094852/his_140948_10_ridder-xw2k6ttrtqxaqej-vzjda.jpg
    Toinen ritari putoaa ja kas kummaa sehän onkin Lännen ritari Jens Stoltenberg.

    Venäjän taitava Ukrainan politiikka tulee tekemään huomattavia geopoliittisia muutoksia Euroopan Unionissa. Venäjä ei ole julistanut sotaa Ukrainalle eikä käyttänyt sotilaallista voimaa mikä sillä olisi käytettävissä.
    Lisäksi Länsiliittouman sotapropagandaa julistava valheellinen uutisointi tulee lyömään lähtemättömän tahran Länsiliittouman sotakoneelle.
    Venäjän taitava idänpoliitikka Ukrainassa on tehnyt Stoltenbergista suuren yleisön silmissä kyvyttömän hoitaa sotilaallisia asioita ja hänen johtamastaan järjestöstä koko EUn epävakauttajan. Stoltenbergin ainoiksi ansioiksi onkin jäänyt Ukrainan sodan jatkumisen yllyttäminen ja sen varustaminen mutta rauhaan hän ei pyri.
    Röyhkeydessään Stoltenberg havittelee Pohjolaa (Suomi/Ruotsi) sotilasliitto Natoon epävakauttamaan koko Euroopan Unionin Koillisrajan ja saa Euroopan Unionin näyttämään vallan muulta kuin rauhanunionilta.
    Niinpä Stoltenbergistä ja hänen luotsaamastaan järjestöstä on päästävä mitä pikimmin eroon koska se ei aja Euroopan Unionin rauhanomaisia etuja vaan se ajaa Pohjois-Amerikan Unionin sotaisia etuja.
    Merkit viittaavat siihen että Turkki tekee brexitit. Suoraan sanottuna Turkki saa tarpeekseen ja eroaa sotilasliitto Natosta. Profeetallisesti Turkki ei kuulu `Tarsiin kauppiaisiin` joka on virhetulkinta – tulettepa näkemään.
    Turkki ja Kreikka ovat kumpikin Nato-maita ja oli virhe hyväksyä ylipäätään nämä valtiot samaan neuvottelupöytään (Kreikka viimeksi). Nato-konsensuksen tuhon siemenet kylvettiin jo silloin.
    Nato on muutenkin kummajainen josta on päästävä eroon. Esimerkiksi Suomen havittelema Nato-jäsenyys on luonteeltaan täysin sotilaallinen verrattuna Ruotsin Nato-jäsenyyteen joka on luonteeltaan täysin poliittinen koska erillissopimukset.
    Onko sitten sopimustekstissä selvää lauseketta siihen kuinka voi erota Natosta? Käsittääkseni Norja on jopa yrittänyt vierottua Natosta onnistumatta ja Ranska Gaullen aikana yritti etääntyä siitä mutta jäi jonkinlaiseksi poliittiseksi lurkkijaksi.
    Historiallisesti Turkki ei ole koskaan ollut Lännen etuvartio Idässä vaan juuri päinvastoin eli Idän etuvartio Lännessä. Ja niinhän siinä tulee käymään että Turkki manifestoituu Itäiseen liittoumaan. Tämä ei ole hyvä sanoma Israelille mutta ilosanoma sen vastustajille.
    Oliko tuo vitsi että Sanna Marin puuhastelee valtuuskunnan lähettämistä Turkkiin oikomaan `väärinkäsityksiä`, taivuttelemaan neuvottelemalla ja suostuttelemaan keskustelemalla. Minkähänlainen valtuuskunta sieltä oikein lähtee.
    Arvatenkin Istanbuliin lähtee cheerleader-tyyppinen pussy-riot sateenkaari joukkio ketkuttelemaan lanteitansa ja jossa pekka paukuttaa rumpuja. Suomalainen feminismi yrittää vaikuttaa islamilaiseen Turkkiin – vai että sillä tavalla.
    Tiekartta: Turkki eroaa Natosta > sotilasliitto Nato alkaa hajoamaan > USAn hegemonia poistuu lopullisesti Euroopasta > Eurooppaan unioniarmeija > Rauhantahto Itän ja Lännen välillä!

    Oli miten oli mutta näin on!

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
    1. Eiköhän Erdogan pyritä taivuttamaan riihikuivalla rahalla. Pakolaisiin syydetyt EU:n miljardit eivät riitä alkuunkaan. Hullu-Ursula myöntää Sannalle avoimen lahjusshekin, jonka takaajina ovat EU:n kansalaiset Suomi mukaanluettuna. Erdogan ilmoittaa summan, johon tyytyy ja suostuu äänestämään Suomen ja Ruotsin jäsenyyden puolesta.

      Vaikka Erdogan on kieroilija, niin hän on kenties oppinut Lähi-Idän politiikasta jotain ja jopa hän paheksuu USA:n härskiä neocon-ulkopolitiikkaa, jonka uhriksi nyt myös Suomen kansalaiset tulevat joutumaan sitä mukaa, kun USA/Nato asennuttaa ohjusjärjestelmiään Suomeen ja aloittaa kuuman sodan täkäläisellä rintamalla. Putin on jo ilmoittanut että ohjuksien asentaminen aloittaa samanlaisen prosessiin kuin minkä kohteeksi Ukraina on joutunut. Sen verran mitä suomalaisia Nato-kiihkoilijoita tunnen, niin ohjuksien asentamine on vain ajan kysymys ja se tapahtuu joko Nato-täysjäsenyydellä tai ilman. Suomalaiset ovat typeryydessään vaarallisen itsetuhoisia. Henkisesti häiriintyneet ja elämässään epäonnistuneet Nato-kiihkoilijat pyrkivät näyttävään kollektiiviseen itsetuhoon ja haluavat pilata kaikkien suomalaisten elämän. Normaalissa elämässä psykiatrinen hoitolaitos olisi heille oikea sijoituspaikka, mutta nyt he ovat päässeet vallan kahvaan ja tuhoavat kaikilta pois inhimillisen elämän edellytykset.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)
    2. ”Sanna Marin puuhastelee valtuuskunnan lähettämistä Turkkiin…”
      Sanna on sellainen ’tyttö-ressukka’ jota käytetään hyväksi kun se ei osaa käyttää omia aivojaan
      Tästä on kyse Ukrainassa
      ”Miksi muutin radikaalisti kokonaisarvosteluani”
      MIKE WHITNEY – TOUKOKUU 16, 2022
      Sunnuntaina ulkopoliittiset blogit kuohuivat uutisesta, jonka mukaan Scott Ritter oli tehnyt ”täyskäännöksen sodan arvioinnissaan”. Näyttää siltä, että entinen merijalkaväen sotilas oli tutkinut Ukrainan viimeaikaisia tapahtumia ja tullut siihen tulokseen, että Venäjän on paljon vaikeampi voittaa kuin hän oli alun perin luullut…

      IMHO Scott Ritter on vähitellen sopeutumassa ajatukseen, että Ukrainan konflikti ei ole vain kahden riitaisan naapurin välinen alueellinen kahakka eikä myöskään Naton ja Venäjän välinen valtakirjasota. Ei. Ukraina on ensimmäinen vaihe laajemmassa suunnitelmassa, jonka tarkoituksena on murskata Venäjä, romahduttaa sen talous, syrjäyttää sen johtajat, takavarikoida sen luonnonvarat, pirstoa sen alue ja projisoida Yhdysvaltojen valta Keski-Aasian kautta Tyynenmeren rannikolle. Ukrainassa on kyse hegemoniasta, imperiumista ja puhtaasta, pyyteettömästä vallasta. Tärkeintä on, että Ukraina on ensimmäinen taistelu kolmannessa maailmansodassa, sodassa, jonka Washington on keksinyt ja aloittanut varmistaakseen, että Yhdysvallat hallitsee vielä vuosisadan ajan kiistattomasti.
      https://www.unz.com/mwhitney/scott-ritters-switcheroo-why-i-radically-changed-my-overall-assessment/
      Pitääkö meidän olla tässä hulluudessa mukana lyömässä taas päätä ’Karjalan mäntyyn’?

      Tätä tarkoittaa Nato:
      Se on sotamobilisaatio, typerys!
      Bidenin näennäisen hullulta vaikuttava politiikka, niin ulko- kuin sisäpolitiikkakin, on järkevää vain olettaen, että olemme menossa kohti kolmatta maailmansotaa. Miksi Yhdysvallat kieltäytyisi Venäjän toistuvista pyynnöistä neuvotella Ukrainan puolueettomuudesta ja rajoittaa Naton laajentumista ja siten provosoida tuhoisa sota?
      Miksi Yhdysvaltojen johtajat kieltäytyisivät Venäjän (ja Zelenskin) lähentelyistä neuvotteluratkaisun löytämiseksi?
      Miksi he loisivat pian 100 miljardin dollarin aseputken Ukrainaan ja painostaisivat samalla Suomea ja Ruotsia liittymään Natoon – siirtoon, jota Venäjä väistämättä tervehtii sotilaallisilla iskuilla?

      Yhdysvaltain imperiumin todelliset hallitsijat, neokonservatiivit, jotka syrjäyttivät tasavallan 11.9.2001, pyrkivät maailmanvalloitukseen. Kulissien takana on ilmeisesti tehty päätös käydä kolmatta maailmansotaa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin Wolfowitzin doktriinin mukaisesti, jonka mukaan Yhdysvallat ei siedä mitään haasteita maailmanlaajuiselle hegemonialleen.
      ’Neokonnat’ ovat tehneet kantansa selväksi: he joko hallitsevat planeettaa yksipuolisesti tai tuhoavat sen. Siksi imperiumi ja sen vasallit aiheuttavat taloudellista tuhoa omalle kansalleen ja koko maailman kansalle, kun ne valmistautuvat kiivaasti ihmiskunnan historian suurimpaan ja tuhoisimpaan sotaan.

      Jos aiomme pysäyttää sen, aika on nyt. Kun Nato on virallisesti sodassa Venäjää vastaan, erimielisyydet tukahdutetaan häikäilemättömästi. Ja kun ydinpommit alkavat lentää, vietämme lopun elämämme toivoen, että olisimme tehneet enemmän estääksemme neokonnia toteuttamasta hullua unelmaansa maailman valloituksesta.
      veteranstoday.com/2022/05/16/its-the-war-mobilization-stupid/

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
      1. HASBARA NATO RATKAISUN TAUSTALLA

        Juutalainen hasbara kaikessa loistossaan. Valheita, valheita kaikkialla
        LARRY ROMANOFF – TOUKOKUU 15, 2022
        Tämä on viimeinen osa 8 sarjassa nimeltä ’Propaganda ja media’, jonka ensimmäiset 7 osaa julkaistiin aiemmin ja jotka ovat luettavissa täällä:[1].

        Koko sarja yhdistetään nyt e-kirjaksi .pdf-muodossa, joka on saatavilla osoitteessa bluemoonofshanghai.com (kirjat-osiossa).

        Tämä on ensisijaisesti artikkeli valheista, valheita kertovista ihmisistä ja heidän menetelmistään valheiden kertomisessa. Tämä essee, niin pitkä kuin se onkin, on vain lyhyt johdatus vain pieneen osa-alueeseen tästä aiheesta.
        Mitä on hasbara?
        ”Hasbara on monen miljardin dollarin arvoinen, tiukasti koordinoitu juutalainen kampanja, jota toteuttavat useat Israelin hallituksen ministeriöt ja kansainvälisesti sadat juutalaiset järjestöt, joiden ainoa tarkoitus on vaientaa kaikkea juutalaisuuteen kohdistuva kritiikki ja edistää myönteistä kuvaa Israelista ulkomailla.” Pohjimmiltaan kyse on laajasta propagandakoneistosta tämän sanan salakavalassa merkityksessä, joka pyrkii kontrolloimaan enemmän tai vähemmän täydellisesti maailman yleisön saatavilla olevaa tietoa ja käyttää sekä voimakasta edistämistä että tiedon osatekijöiden ankaraa rajoittamista. Olemme nykyään varsin tietoisia joistakin osista tätä, kun otetaan huomioon (juutalaisomisteisten) joukkotiedotusvälineiden harjoittama ”vakiokertomusten” edistäminen ja niin sanotun ”väärän tiedon” määrätietoinen tukahduttaminen, joka huipentuu Googlen, Wikipedian, sosiaalisen median ja harhaanjohtavan faktantarkistusteollisuuden nykyisin harjoittamaan avoimeen sensuuriin. Bidenin ”totuusministeriö”, DHS:n disinformaation hallintoneuvosto[14]. jota edistetään niin sanotun disinformaation leviämisen torjumiseksi, on toinen propagandaväline (ja tiedonhallinnan väline), joka on avoimesti esillä.
        https://www.unz.com/lromanoff/the-jewish-hasbara-in-all-its-glory-lies-lies-everywhere/

        Plusääni(5)Miinusääni(1)
        1. Eduskunnan päätöksellä tehty maamme tuhoaminen itsenäisenä ja suomalaisena maana on pieni asia koko maailman ja läntisen kulttuurin näyttämöllä vaikka meille isänmaanystäville se on kaikkein tärkeimmän menetys.
          Kasaari-juutalaisten nwo-projektissa, johon sitouduimme nyt peruuttamattomasti, se on vain pieni askel kohti kasvavaa keskitettyä valtaa ja Nwo-tyranniaa, globaalia kommunismia ja ’keskitysleiriä’, jonka alle koko maailma on tarkoitus pakottaa. Meidän pitääkin oppia näkemään asia tässä valossa koska mitään muuta ratkaisua asioiden peruuttamiseen ei ole. Ellei tuon Mafian sairasta vallanhimoa saada globaalisella tasolla murrettua, ellei muu demokraattista sosialismia rakentava maailma SCO:n ja BRICS-maiden johdolla herää aktiivisesti sitä vastustamaan ja tuhoamaan, niin mikään ei muutu paremmaksi vaan Mafia nielaisee lopulta kaiken koska sille ei voi muodostua sitä kaatavaa voimaa ’kollektiivisessa ja henkisesti surkastuneessa länsi-liittoumassa’ jota se suvereenisti on hallinnut ja hallitsee.
          Kaikki mahdolliset voimat olisi nyt saatava mukaan sen valtaa kaatamaan. Linkin artkkelissa Larry Romanoff tiivistää minusta asian hyvin sen epilogi osassa.
          Sitä ennen kuitenkin katsaus Kiinaan
          Juutalainen hasbara kaikessa loistossaan. Valheita, valheita kaikkialla
          LARRY ROMANOFF – TOUKOKUU 15, 2022 … poimintoja LR:n artikkelista – konekäännös
          Verkkosivustolla on satoja artikkeleita, joissa kitistään mitättömiltä vaikuttavista asioista, jotka eivät ole myönteisiä juutalaisista. Heillä on jopa komitea, jonka tehtävänä on pakottaa Getty Imagesin, AP:n ja AFP:n kaltaiset yritykset muuttamaan valokuviensa kuvatekstejä, jos ne ovat Israelia tai juutalaisia kohtaan epämiellyttäviä. He käynnistävät valtavia protestikampanjoita, jos palestiinalaiset tai jokin vastapuolen ryhmä käyttää YK:n tai muuta logoa ”antaakseen vääränlaisen uskottavuuden vaikutelman terrorismin puolustajille ja holokaustin kieltäjille”. Osoituksena heidän vainoharhaisuudestaan, jolla he pyrkivät hallitsemaan vähäpätöisiä tietoja ja tiedotusvälineiden uutisointia, yksi heidän artikkeleistaan oli otsikoitu: ”MSNBC:n Andrea Mitchell erehtyy kahdesti yhdessä lauseessa Israelista”. Monia esimerkkejä Reutersin tai AFP:n uutisotsikoiden tarkistamisesta juutalaisten painostuksesta[41].

          Heillä on tuhansia ihmisiä, jotka keskittyvät pienimpiinkin asioihin, ja pienikin kritiikki rinnastetaan ”epäeettiseen journalismiin”. Jos katsot CAMERAn verkkosivuja, nämä ihmiset ovat patologisia. Ja – ajatuksen arvoista – verratkaa kaikkia juutalaisia ja Israelia koskevia kielteisiä artikkeleita, joita olette nähneet viimeisten viiden vuosikymmenen aikana, samojen juutalaisten Kiinasta kirjoittamiin vihamielisiin artikkeleihin vain viimeisen vuoden tai kahden aikana. Pienikin juutalaisten arvostelu on sotatoimi, mutta juutalaiset voivat vapaasti herjata Kiinaa ja kiinalaisia ja aiheuttaa valtavaa vihaa, jonka seurauksena fyysiset hyökkäykset lisääntyvät 500 tai 600 prosenttia. Mutta tämän tuominen suuren yleisön tietoisuuteen on ”antisemitismiä”.

          Juutalaiset ovat viime vuosina pitäneet yllä voimakasta ja ilkeää vihanlietsontakampanjaa Kiinaa vastaan siinä määrin, että fyysiset hyökkäykset kiinalaisia (EI ”aasialaisia”, kuten tiedotusvälineet väittävät) kohtaan ovat lisääntyneet hälyttävästi ja yleinen käsitys Kiinasta länsimaissa on romahtanut. Tämä ei ole sattumaa, vaan se oli suunnitelma, ja mielipidetutkimuksia tehdään ja julkaistaan siksi, että voidaan mitata näiden vihakampanjoiden onnistumista ja ylpeillä niillä.

          … Rothschildin ja hänen Tavistock-instituuttinsa johtamat khasarijuutalaiset tekivät ensimmäiset yrityksensä Englannissa (Saksaa vastaan) ennen ensimmäistä maailmansotaa, ilmoitettuna syynä ”henkilökohtaisen vihan lietsominen Saksan kansaa ja Saksaa vastaan”, ja he ylpeilivät sillä, että alkuperäiset 6 % Britannian väestöstä, jotka ”vihasivat Saksaa”, kasvoivat yli 50 %:iin kampanjan loppuun mennessä[42].
          Se tarkoittaa, että heillä on yli 100 vuoden käytäntö.

          Hasbara-trollit
          Juutalaisvirkamiesten mukaan Israel palkkaa yliopisto-opiskelijoita julkaisemaan Israel-myönteisiä viestejä sosiaalisen median verkostoissa – mutta tunnistamatta itseään hallituksen trolleiksi[45].
          [46] Hallitus tarjoaa israelilaisille opiskelijoille kokonaisia tai osittaisia stipendejä torjuakseen ”verkossa esiintyvää antisemitismiä ja kehotuksia boikotoida Israelia”.

          Juutalaiset Kiinassa
          ”-pitäneet yllä voimakasta ja ilkeää vihanlietsontakampanjaa Kiinaa vastaan—”
          Tietenkin sama pätee Venäjään.
          Poiminta linkistä: Juutalaiset Kiinassa
          Olen lyhyesti viitannut joihinkin näistä edellä ja muissa artikkeleissa, mutta lyhyesti sanottuna juutalaisten historia Kiinassa on yksi historian iljettävimmistä vuosisatoja kestäneistä rikollisuuden, ryöstelyn, teurastusten ja psykopatologian jaksoista, varsinkin kun se yhdistetään Rothschildin Brittiläisen Itä-Intian komppanian samanaikaiseen toimintaan.

          Meillä on oopiumia. Meillä on Rothschildin ja Sassoonin järjestämä niin kutsuttu ”Taiping-kapina”, jossa he kokosivat armeijan, joka teurasti 70-90 miljoonaa kiinalaista suojellakseen huumevoittojaan – maailmanhistorian verisin sota. Miljoonat kiinalaiset siepattiin orjiksi, jotka kuljetettiin kaikkialle maailmaan, muun muassa Kanadan ja Yhdysvaltojen rautateiden rakentamista ja kultakaivosten hyödyntämistä varten sekä Panaman kanavan rakentamista varten (minkä vuoksi kiinalaisia on kaikkialla maailmassa ja miksi Panaman väestöstä on vielä nykyäänkin yli 10 prosenttia kiinalaisia).

          Ja kun totuus tästä kaikesta vihdoin karkaa Kiinasta ja suodattuu länsimaihin, saamme kirjaimellisesti pahimmanlaatuisen juutalaispropagandan tulvan, joka pyrkii kovasti vakuuttamaan länsimaille ennaltaehkäisevästi, että juutalaiset ovat aina olleet Kiinan ystäviä, että juutalaiset ja kiinalaiset ovat olleet rakastavia ”kumppaneita kärsimyksessä ja sorrossa” (kiinalaiset japanilaisten käsissä, mutta eivät juutalaisten). Kiinan tiedotusvälineet eivät juurikaan kerro juutalaisten asioista, mutta Shanghai Daily -lehteen on tunkeutunut juutalaisia; tein haun sen verkkosivuilta, joka tuotti 1 909 tulosta juutalaisia Shanghaissa käsittelevistä artikkeleista, jotka kaikki yrittävät estää tai ehkäistä sitä, mikä lopulta on historiallisen loukkauksen tsunami näiden khasarijuutalaisten kauhistuttavan pahaa toimintaa vastaan.

          Epilogi

          Jäämme siis pulman eteen. On itse asiassa monia juutalaisia, jotka eivät ole sionistisen mentaliteetin saastuttamia ja jotka eivät valehtele, eivät ainakaan enempää kuin sinä tai minä. Mutta vielä enemmän on monia juutalaisia, kuten edellä mainittu Sever Plocker, jotka kirjoittavat artikkeleita, pitävät puheita, kirjoittavat kirjoja, jotka kertovat rehellisen totuuden juutalaisista ja heidän rikoksistaan, jotka eivät näe ”antisemitismiä” jokaisen puun lehdissä ja jotka eivät ole osa ilkeää gangsterien salaliittoa, joka haluaa hallita maailmaa. Nämä ihmiset ansaitsevat ihailumme, kunnioituksemme ja tukemme.

          Kun olet osa pientä heimoa, jolla on kauaskantoinen agenda ja voimakkaat resurssit, puhuminen tuota ryhmää ja sen johtajia vastaan voi nopeasti johtaa syrjäytymiseen, leimautumiseen ”itseään vihaavaksi juutalaiseksi”, emotionaalisesti vaikeaan eroon ja jonkinlaiseen tyhjyyteen. Harvalla meistä saattaa olla näiden ihmisten rohkeutta ja heidän halukkuuttaan uhrautua totuuden puolesta.

          Kaikki, mitä olet lukenut tästä esseestä, on totta. Järjestäytyneessä kansainvälisessä juutalaisuudessa on osa, joka koostuu kaikin tavoin ilkeistä gangstereista, joille ei-juutalaisten henki ei merkitse mitään ja jotka tappavat säälimättä miljoonittain ja lietsovat jälleen uutta maailmansotaa, kun se sopii heidän agendaansa. Nämä ihmiset hallitsevat useimpien hallitustemme johtajia, ja heitä tukevat kaikkien tiedotusvälineiden omistajat, jotka ovat heidän läheisiä ystäviään ja lukevat samaa käsikirjoitusta. Ja he kaikki valehtelevat kuin hengittäisivät, joten voitte nähdä, millaisessa sotkussa olemme.

          Meillä ei ole helppoa tapaa tunnistaa ja erottaa hyviä juutalaisia pahoista juutalaisista, mutta meidän on yritettävä, koska emme voi maalata kaikkia juutalaisia samanvärisiksi. On sopiva alku, jos voimme tunnistaa ne, jotka ovat selvästi pahoja, ja tehdä parhaamme paljastaaksemme heidät. Suurin osa heistä on khasareita, jotka ovat edelleen yhtä pahoja ja verenhimoisia kuin heidän esi-isänsä 1000 vuotta sitten. Ja edelleen fallioksenpalvojia. Noudatan Benjamin Freedmanin käytäntöä, jonka mukaan viittaan näihin ihmisiin ”niin sanottuina juutalaisina”, koska sitä he ovat, ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että he antavat oikeille juutalaisille huonon maineen. Mielestäni meidän on luotava mielessämme kaksi juutalaisluokkaa, erotettava nämä tiukasti toisistaan ja ystävystyttävä toisen kanssa samalla kun paljastamme ja tuomitsemme toisen. Minua on vaikeampi tuomita antisemitistiksi, kun halaan yhtä juutalaista ja lyön toista.
          https://www.unz.com/lromanoff/the-jewish-hasbara-in-all-its-glory-lies-lies-everywhere/

          Romanoffin kirjoituksia on käännetty 32 kielelle ja hänen artikkeleitaan on julkaistu yli 150 vieraskielisellä uutis- ja politiikkasivustolla yli 30 maassa sekä yli 100 englanninkielisellä alustalla. Larry Romanoff on eläkkeellä oleva liikkeenjohdon konsultti ja liikemies. Hän on toiminut johtotehtävissä kansainvälisissä konsulttiyrityksissä ja omistanut kansainvälisen tuonti- ja vientiyrityksen. Hän on toiminut vierailevana professorina Shanghain Fudanin yliopistossa, jossa hän on esitellyt kansainvälisiin asioihin liittyviä tapaustutkimuksia EMBA-luokille. Romanoff asuu Shanghaissa ja kirjoittaa parhaillaan kymmenen kirjaa, jotka liittyvät yleisesti Kiinaan ja länteen. Hän on yksi Cynthia McKinneyn uuden antologian ”When China Sneezes” kirjoittajista.
          Romanoffin artikkeli on täynnä hyviä kommentteja.
          https://www.unz.com/lromanoff/the-jewish-hasbara-in-all-its-glory-lies-lies-everywhere/

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
      2. Neocon-poliitikkojen taktiikat ovat raakoja, mutta varsin toimivia. Informaatiosota esimerkiksi Suomen kansaa vastaan on onnistunut loistavasti. Eduskuntakin saatiin kannattamaan pikavauhdilla Natoon liittymistä murskaenemmistöllä. Mukana on sellaisiakin puolueita kuin Vasemmistoliitto, jonka edustajat ovat tehneet takinkäännön maailmanennätyksen. Tietenkään siinä, että suomalainen vasemmisto tai keskusta tekee härskin isänmurhan, ei ole mitään uutta. Vasemmiston nuori polvi on luopunut pois kaikista maailmanrauhaa kannattavista periaatteistaan peesatessaan USA:n demokraatteja, jotka puolestaan ovat suhteessa ulkopolitiikkaan neokonservatiivien talutusnuorassa.

        Neokonservatiivien taustalta löytyy kommunismin kaikkien surkein muoto eli kansainvälinen trotskilaisuus. USA:n uuskonservatiivit ovat taustaltaan trotskilaisia eli murhanhimoisia kommunisteja. Heihin on liittynyt Venäjää vihaavia kasaarijuutalaisia kuten esimerkiksi Victoria Nuland, joka on ollut hämmästyttävän aikaansaava neokonservatiivihämmentäjä varsinkin Ukrainan epävakauttamisessa.

        Neokonservatiivien voima on niin suuri, että jopa entiset Vietnamin sotaa vastustaneet rauhanliikeveteraanit, joita monet USA:n demokraattipuolueen vaikuttajahahmot ovat, ovat kääntyneet USA:n sota- ja sortopolitiikan kannattajiksi. Vain joku Noam Chomsky jaksaa enää piipittää vastaan. Tärkeitä dokumentteja neokonservatiivisuuden sairauden ymmärtämiseksi ovat Wolfowitzin julistus vuodelta 1992 sekä Project For New American Century (PNAC) asiakirja muutamaa vuotta myöhemmin. Rauhanliike on ollut täysin voimaton USA:n sota- ja tuhopolitiikkaa vastaan ja sen entisen voimatekijät kuten eurooppalaiset vasemmistopuolueet on saatu USA:n sotaponnistelujen ja hybridioperaatioiden innnokkaiksi kannattajiksi Ukrainan tapaisten tunteisin vetoavien psyop-operaatioiden avulla. Valistuneessa tarkastelijassa tämä kaikki aiheuttaa suoranaista pahoinvointia ja ymmärryksen siitä, ettei ihmiskunnalla ole toivoa ainakaan kristillisen ilmoituksen ulkopuolella. Juutalaisuus tuhosi Kristuksen ruumiin ja tällä hetkellä se on tuhoamassa koko maapalloa. Maallista selviytymistoivoa ei ole, vaan kaikki menee.

        Neokonservatiivit tuntuvat hallitsevan USA:n aggressiivista ulkopolitiikkaa riippumatta siitä, mikä puolue siellä on vallassa. Kaikki yritykset irroittaa USA sotaisasta maailmanpoliisi-roolistaan ovat tähän mennessä epäonnistuneet. USA:n sisällä pyrkimyksiä on ohjailtu ’America- First’ -nimikkeen alla. Venäjä ja osin Kiina ovat nyt ainoa ulkopuoliset tekijät, jotka voivat laittaa jarruja USA:n sotaiselle röyhkeydelle. Suomi on järkyttävällä tavalla lähtenyt USA:n sotakelkkaan mukaan siinä vaiheessa, kun maailmanluokan konflikti on osittain jo alkanut. Tämä on satavarmaa itsemurhapolitiikkaa ja suomalaiset ansaitsevat tuhonsa. Keskivertosuomalaisen älykkyys ja moraalinen vaisto ovat romahtaneet pohjalukemiin vuosikymmenien saatossa enkä usko, että tätä kansaa ja sen kohtaloa kannattaa erityisesti surra. Luonto on armoton ja Jumala on vielä armottomampi niiden suhteen, jotka hänet hylkäävät. Roska joutaa mennä, mutta prosessi on joskus turhauttavan hidas.

        Plusääni(8)Miinusääni(0)
  15. Maailmassa vallitsee kauhun epätasapaino!

    Maailmaan on saatava talaisin ns. `kauhun tasapaino` koska maailmassa vallitsee tällä hetkellä kauhun epätasapaino jolloin tilanne on epävakaa:
    https://openclipart.org/image/2400px/svg_to_png/221718/Off-Balance-Scale.png
    Kylmän sodan aikakausi jakoi sentään maailman kahteen leiriin. Ko. aikajaksosta käytetty nimitys kauhun tasapaino oli/on sinänsä väärä ilmaisu koska juuri tämä aikajakso (`kauhun tasapaino`) mahdollisti maailmanrauhan. Nyt tämä tasapaino on menetetty.
    Länsiliittouman (USA/Nato) ekspansiivinen toiminta kaikkialle maailmaan kuten Suomeen ja Ruotsiin on saattanut vaakakupit epätasapainoon. Esimerkiksi Kuuban ja Venezuelan tiivistyvä yhteistyö USA/Nato vastaisten ydinasevaltioiden kanssa asettaisi vaakakupit tasapainoon:
    https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/sites/2/2019/07/vaaka.jpg

    Kauhun epätasapainossa ainoastaan USA määrää koko maailman NWO-tulkinnan joka tarkoittaa yksinapaista maailmaa heidän ehdoillaan. Tämänkaltaista tulkintaa NWOsta eivät tule hyväksymään maailman johtavat poliitikot.
    Tästähän kritisoi myöskin Paavi joka kauhistui meneillään olevasta kehityksestä. Tämänkaltainen kovanaama nimittäin ei kauhistu vähästä.
    USAn tulkintaa NWOsta eivät hyväksy myöskään ne yhdeksän maailman dominiota joten 1/10stä dominiosta eli USA ei mahda heille mitään. Tarvittaessa siitä (USAsta) voidaan tehdä kiitospäivän kalkkuna. Mutta kuten hyvin tiedetään kuka ja mikä ohjaa USAn taustalla (sisällä) niin juuri se maailman häirikkö tullaan poistamaan estraadilta.
    Tämä ei ole ilosanoma khazaarimafialle – maailman voimakkaimmalle rikollissyndikaatille – mutta heille ei jää mitään.
    Näillä näkymin tasapainoinen maailmanhallitus ei voi toteutua koska USA. Niinpä tämä kukkopoika saa vastaansa ennustetun lumon jota se ei osaa taikoa ulos itsestään. Paljoon tämä velho pystyy mutta tähän se ei pysty. Sitä ei hävitetä vielä tyyliin `minä lähetän tulen rantamaalla turvassa asuvien keskuuteen` – ennen aikojaan. Homma on kesken.
    USAn tulkinta NWOsta onkin kauhistuttava ja he ovatkin pystyneet saattamaan koko maansa tilaan josta voidaan hyvällä syyllä käyttää nimitystä avovankila. Kaikki totalitarian pahimmat skenaariot saadaan ratifioitua yhdellä ainoalla presidentin kynän vedolla.
    Mikäli esimerkiksi Kuuba ja Venetzuela varustettaisiin jonkun vieraan valtion tai valtioiden toimesta ydinaseilla voisi kylmän sodan aikainen `kauhun tasapaino` palautua. Se olisikin oiva piikki USAn ahterissa jolloin sen huomio kääntyisi.
    Suomi parka kävelee nyt USA-vetoisen Naton ansaluukkuun vapaaehtoisesti ja on siten jarruna NWO kehityksessä. Jos ja kun Suomi ratifioidaan Naton jäseneksi ansaluukku laukaistaan.
    Kaikkein paras ratkaisu ihmiskunnan kannalta olisi moninapainen alueelliseen uusjakoon perustuva maailma. Juuri tämä malli tulee voittamaan. Aikaansa seuraava voi selvästi havaita kuinka maailmaa ollaan tosiaan jakamassa kymmeneen dominioon joista EU on vain yksi.
    Tämä on se salaisuus ja samalla malli jota teidän johtavat poliitikkonne eivät teille kerro joskin ei ole mitään kertomistakaan koska he eivät tiedä siitä itsekään.

    `On se tuo pohjoistuuli kylmää – puhaltipa mistä suunnasta tahansa` – katsokaahan vaan.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Olet väärässä. Kylmäsota oli teatteria. Nää suurvallat on kokoajan pelanneet samaan maaliin ja pelaavat edelleen. Neuvostoliitto oli länsi-pankkiirien perustama iso Gulak. Työleiri. Tuotantolaitos. Nyt se on Kiina.
      Perusteitani täällä;
      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2022/05/14/kultasormuksinen/

      Myös Suomi on jo voitettu, alistettu ja hävitetty. Jo kauan sitten. Kansaa on näihin aikoihin asti pidetty sen verran hengissä, että sitä on voitu lypsää. Suomi ei ole todellisesti koskaan ollut itsenäinen;

      Näkökulma: Suomen todellisuudesta ja itsenäisyydestä

      Myös atomipommi oli teatteria, ydinaseita ei ole olemassa; Hiroshiman ja Nagasakin ”atomipommitkin” olivat voimakkaita palopommeja, napalmia, kuten tuhosta otetut valokuvatkin osoittavat [esim. rakennuksia ja puunrunkoja jäi keskelle osuma-alueita pystyyn, mikä ei atomipommin kyseessä ollen olisi ollut mahdollista]; jos ydinaseita olisi olemassa, niitä olisi vuorenvarmasti jo käytetty monta kertaa – ei perkele jättäisi niitä käyttämättä!).

      Ja samoin kaikenlaiset avaruusohjelmat olivat ja ovat teatteria. Se – kun nämä suurvallat eivät paljasta toistensa teatteria – ei edes jälkeenpäin – riittää minulle perusteeksi, että ne pelaavat samaan maaliin.

      Plusääni(1)Miinusääni(2)
  16. Toveri ja co. ovat edelleen sitä mieltä, että Ukraina oli valmistautunut sotaan huonosti. Tämä on kummallista, vaikka luulisi kaikille ajatteleville ihmisille olleen selvää viimeistään helmikuun alussa, että sota tulee. Liikekannallepano ja sulutukset teille, Krimin kannasten katkaiseminne ja maihinnousuihin varautuminen ym. jäivät tekemättä. Aivan kuin olisi ollut tarkoitus, että laajat alueet Ukrainaa joutuisivat taistelukentäksi ja tuhottaisiin. Itsekin ihmettelin tätä enä usko että kyseessä olisi mikään houkutustaktiikka, mitä joku on esittänyt.

    Aivan kuin juutalainen Z ja juutalainen Putin ja Venäjän johto olisivat pelanneet yhteen myös tässä Mariupolin asiassa. Valtava paapatus koko maailman mediassa ”pahamaineisesta” Azov-rykmentistä jatkuu yhä, vaikka muuta syytä pahalle maineelle ei ole kuin Venäjän propaganda. Iso osa Lännen valtamediastakin on mennyt mukaan natsitteluun ja ukrainalkaiset nationalistiliikkeet ovat paheksuttiuja ”natseja” myös Lännessä. Nyt sitten arvellaa, että ”natsit” tapetaan armotta Mariupolissa. Aivan kuin olisi ollut tarkoitus lahdata paljon kansallismielisiä ja ulkomaalaisia vapaaehtoisia.

    Itse olen lukenut sotilaan haastattelusta Mariupolissa. Sota olisi tullut yllätyksenä ja vasta pari päivää aikaisemmin oli alettu valmistautua siihen, Tässä Partisaanin artikkelissa todetaan, että Mariupolin puolustajat saivat huonosti aseistusta ja että Azov ja nationalistit katsovat Zelenskyn pettäneen heidät:

    https://www.partisaani.com/columns/2022/05/10/mariupolin-azov-komentaja-denis-prokopenko-sotilas-suomalaisilla-juurilla/

    Lainaus: ”Jotkut venäjämieliset internet-keskustelijat ja tahallaan väärin ymmärtäjät ajattelevat, että Azov puolustaa Ukrainan juutalaista presidenttiä ja on siten CIA:n työkalu. Azov ei puolusta maansa presidenttiä tai hallitusta: esimerkiksi Helsingin Sanomissa sunnuntaina julkaistusta jutusta käy ilmi, että järjestö pitää maan presidenttiä maanpetturina, joka on hylännyt Mariupolin, vaikka resurssit olisivat riittäneet sen pelastamiseen.

    Valtio on myös ennen sotaa kieltäytynyt antamasta Azoville kunnollista aseistusta, vaikka se on perustamisestaan lähtien ollut etulinjassa sotimassa. Nyt siitä maksetaan veristä hintaa.

    Koska on varsin todennäköistä, että Mariupolin puolustajat tulevat kuolemaan, emmekä me suomalaiset asialle enää tässä vaiheessa kovinkaan paljoa voi muuta kuin tiedottaa ja toivoa parasta, voimme miettiä tämän yksittäisen taistelun laajempaa kuvaa.

    Mariupol tullaan muistamaan spartalaisena taisteluna, jossa nationalistit pitivät pintansa loppuun saakka. Ylivoimaisesta vihollisesta ja epätoivoisesta tilanteesta huolimatta ne olivat juurikin kansallismieliset, jotka sitoivat Venäjän joukkoja pitkään luovuttamatta.

    Tässä välillä Ukrainaan on saatu tuotua aseistusta ja varusteita, jotka edesauttavat Ukrainan sotimista muualla rintamalla ja tuhoavat laittomia maahantunkeutujia toivottavasti siinä määrin, että se tajuaa poistua häntä koipien välissä takaisin rajan toiselle puolelle. Mikäli Mariupol ei olisi pitänyt pintaansa ja sitonut hyökkääjän joukkoja suurissa määrin, voisi tilanne muualla rintamalla olla toinen.

    Koska kyse on nationalisteista, kasvaa kansallismielisten arvostus kansalaisten silmissä, mikä taas tarkoittaa poliittista menestystä sodan jälkeen. Tämä tarkoittaa, että tämän hetken sotilaat voivat olla huomisen päättäjiä – ja nämä päättäjät eivät välttämättä ajattele maansa nykyisestä presidentistä erityisen maireasti.”

    Eli siis Azov ei saanut kunnolla aseita. Mihin he olisivat pystyneetkään, jos koko sota ei olisi rykmentin ja muun valioväen kera mennyt epätoivoiseen saartotaisteluun.

    Putinistit kansallismielisillä sivuilla taas syyttävät Azov-järjestöä juutalaisten perustamiksi ja johtamiksi, vaikka kyseessä on siis kansallimielisen järjestön aseellinen siipi ja liike perustti sen 2014. Kyllä Ukrainassa on paljon ihan oikeita nationalisteja ja ne ovat juuri Azovissa ja muutamassa nationbalistipuolueessa, Valitettavasti eivät ilmeisesti ole kanbsallissosialisteja kuitenkaan

    Plusääni(0)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat