- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Suomalaiset ovat aivopestyjä lampaita

Löysin rapsodia.fi -sivulta niin mainion kirjoituksen, että se tulisi julkaista Magneettimediassa. Se esittää lyhykäisyydessään selonteon siitä, miksi suomalaiset ovat muuttaneet NATO-kantaansa. Rapsodia on tehnyt esimerkillistä työtä kääntämällä kriittisiä videoita suomeksi. Rapsodia on aivan kärjessä julkaistessaan korona- ja NATO-kriittisiä suomeksi käännettyjä videoita.

Olet sitä, mitä syöt, pätee myös valtamedialla herkutteleviin peruskuluttajiin

Tämän maailman järjestelmät ovat suunniteltuina ohjelmoimaan ja kouluttamaan ihmisistä täydellisesti aivopestyjä ja pelon lamaannuttamia lampaita. Pelko on ollut aina kaikkein tehokkain tapa suurten ihmismassojen kontrolloimiseen. Poliitikot, viranomaiset ja media tietävät tämän varsin hyvin ja he myös käyttävät sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Globalistit ovat aivopesseet maailman kansakuntia omistamansa valtamedian sekä hallitsemiensa yhteiskuntajärjestelmien ja suuryhtiöiden kautta jo vuosisatojen ajan. Globalistit käyttävät tähän ihmismassojen kontrolloimiseen vieläpä niin yksinkertaisia taktiikoita, että ihan suorastaan hävettää suomalaisten puolesta, miten helpolla tässä on ajauduttu ihan vaan omaa tietämättömyyttään näiden pahojen globalistien pelinappuloiksi.

Luo uhka ja tarjoa lääkkeeksi ratkaisu -taktiikka

Ensin lanseerattiin koronavirus “suurena uhkana” koko ihmiskunnalle, johon tarjottiin sitten “ratkaisuna” rokote. Korona vuoden 2020 kuolintilastoissa ei näkynyt kuitenkaan minkäänlaista piikkiä suomalaisten kuolemissa. Mutta vuonna 2021, kun väestömme massarokottaminen aloitettiin, tilastokeskus kertoo, että vuoden 2021 lopussa suomalaisten kuolemien nousseen jo 15% normaalilta tasolta ylöspäin. Syytä tähän ei tietenkään kerrota virallisesti ja tuskinpa tullaan koskaan virallisesti myöntämäänkään. Jokainen vielä itsenäiseen ajatteluun kykenevä yksilö osaa kuitenkin ratkaista tämän murhamysteerin: kokeellinen koronarokote tekemässä työtään maapallon väestönvähennys agendan hyväksi.

Suomalaisia kuolee parhaillaan enemmän kuin mitä on koskaan nähty sitten sotiemme. Ja juuri tästä syystä päättäjämme tarvitsevatkin nyt sen sodan tai vähintäänkin sen sodan uhan lamaannuttamaan suomalaisten järjenjuoksua entisestään, jotta tämä koronarokote kansanmurha saataisiin vähin äänin haudattua sodan jalkoihin. Media on rakentanut jälleen todella taitavasti narratiivinsa pahasta ja arvaamattomasta Putinista suurena uhkana koko Suomen pienelle kansalle, johon tarjotaan nyt sitten tällä kertaa ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi ja lääkkeeksi NATOa.

Tällä aivopesun ja mielenhallinnan toisella kierroksella pienelle ihmiselle voi käydä kuitenkin vielä lopulta paljon köpelömmin. Nato ratkaisusta voi nimittäin seurata hyvinkin nopeasti se, että Venäjä hyökkää VAIN JA AINOASTAAN juuri siitä syystä tänne Suomeen! Jos Suomi vain ymmärtäisi olla pelleilemättä tällä Natoon liittymiskortilla, silloin Venäjän Suomeen hyökkäämisen riski olisi käytännössä lähes olemattomalla tasolla. Aivan kuten se on ollut jo viimeiset 80 vuotta muutenkin.

Media ohjelmoi ja manipuloi päivittäin jokaista, joka itse altistaa itsensä heidän tarjoilemille globalistien omistamille narratiiveille, jotka perustuvat maailmanluokan valheille. Jos kaikki saamasi tieto on tarkoituksellisesti vääristeltyä, miten voisit silloin enää päätyä ajattelemaan asioista oikein päin? Se on mahdotonta, koska sinä olet nyt tullut itse korruptoituneeksi sinulle syötetyn korruptoituneen tiedon seurauksena! Suurin osa kansastamme onkin tullut jo lähes täysin mediamme aivopesemiksi ja ikävä kyllä sen seurauksena he ovat myös tulleet omaan itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiksi mielensäpahoittajiksi.

Jos tällaiselle valtamedian uskovaiselle yrittää kertoa ystävällisesti asioista asiallisten vasta-argumenttien kautta, he tuppaavat tarttumaan heti suuren tunnekiihkon vallassa “putinisti” tai “Venäjän trolli” -leimakirveeseen. Globalistien aivopesemillä ihmisillä ei ole itse asiassa oikein mitään tieteellisesti pitäviä argumentteja, koska kaikki globalistien narratiivit perustuvat faktojen sijasta pelkästään pohjattoman paksuille valheille. Siksi ihmiset joutuvat reagoimaan aina niin suurella tunteella ja pyrkivät vetämään heti maton alta kaikenlaiselta järkevältä keskustelulta, kun he leimaavat ja lokeroivat ylimielisen typerästi toisen osapuolen heti kättelyssä “putinistiksi,” joka pitää vain käskyttää äkkiä painumaan sinne Venäjälle.

Venäjämielisyys, putinismi ja disinformaatio ovat kaikki lännen omaa sotapropagandaa

Globalistit ovat manipuloineet kansan suuhun myös mm. “putinismi” ja “disinformaatio” käsitteet. NATOn puolesta intoilevat eivät tunnu enää ymmärtävän sota-pelko-putkinäössään mitään muuta kuin että joko olet Naton puolella tai sitten olet Venäjän puolella. Kun taas valtamedian valheista loitommalla pysyneet ihmiset eivät lähde niin herkästi tällaisiin lapsellisiin toisten kiusaamisleikkeihin. He pystyvät hallitsemaan tunteensa paremmin keskittyessään faktoihin ja terveeseen asioiden maalaisjärkiperäiseen kyseenalaistamiseen. Kun taas median aivopesemä ihminen vetää usein täysin väärän ja hätäisen johtopäätöksen siitä, jos joku ei julista yhdessä hänen kanssaan valtamedian mielen mukaista evankeliumia Ukrainasta pahaa Venäjää kaikessa pilkaten.

Kyse kun ei ole alkuunkaan mistään Venäjä-mielisyydestä, Putinin ihannoimisesta tai hänen sotatoimiensa kannattamisesta. Kyse on yleensä siitä, että kyseinen henkilö vain yksinkertaisesti näkee lännen valheellisen sotapropagandan läpi, koska hän on itse tutkinut asiaa laajemmin molemmilta laidoilta! Ja tämän perusteella hän on ihan oikeasti päätynyt siihen näkemykseen, että ei pidä luotettavana ja uskottavana sitä rikollista disinformaatiota ja sotapropagandaa, jota valtamedia päällemme Ukrainan sodasta suoltaa. Tämä ei kuitenkaan tee automaattisesti kyseisestä henkilöstä todellakaan mitään Venäjän kannattajaa. Valtamediauskovaisella on yleensä asiaan liittyen vain yksipuoli asioista hallussaan, jota hän pitää tietenkin totuutena. Jos hän kohtaa sitten erilaisen näkemyksen, hän saattaa suhtautua siihen aggressiivisesti kuin suoraan viholliseen.

Venäjän sotapropaganda on lännen propagandaan verrattuna aivan lapsen kengissä. Länsi on todella kovan luokan valehtelun ammattilainen, joten ei ihme, että Antikristuskin tulee nousemaan aikanaan juuri Euroopasta. Media valehtelee, että Venäjä muka levittäisi jotenkin ovelasti laadukasta sotapropagandaansa suomalaisia mennen tullen täällä naruista vedellen ja kottikärryittäin meille voitelurahaa ruplissa kärräten. Täyttä skeidaa! Totuus asiassa on se, että omaa maataan rakastavat suomalaiset jakavat ihan itse näitä omia aitoja näkemyksiään tästä nykyisestä maailmantilanteesta eteenpäin, joilla he pyrkivät tuomaan totuutta asioista parhaansa mukaan päivänvaloon. Kyse on ensisijaisesti lännen ja globalistien törkeiden valheiden paljastamisesta. Kyse ei ole mistään Venäjän fanittamisesta tai heidän sotatoimiensa hyväksymisestä! Ei voi muuta kuin ihmetellä, että kuinka yksinkertaisia suomalaiset ihmiset voivatkaan olla.

Totuus tekee vapaaksi, kuten Jeesus sanoi. On myös olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka etsivät kaikessa aivan ensimmäisenä Jumalan vanhurskautta ja tahtoa sen sijaan, että olisivat aina ottamassa puolia näissä maailmanpoliittisissa konflikteissa kuin pikkulapset riidoissaan.

Itseään fiksuna pitävän nykyihmisen kardinaalimunaus

Itseään fiksuna pitävä nykyihminen ajattelee juuri siten, miten hänet on ohjelmoitu ja koulutettu ajattelemaan häntä median kautta taluttavien isäntiensä toimesta. Hän uskoo tieteeseen. Hän luottaa mediaan, yhteiskuntaan ja viranomaisten valitsemiin asiantuntijoihin. Hän järkeilee tämän maailman syöttämässä viisaudessaan, että on täysin absurdia edes väittää sellaista, että jotkut marginaaliin jäävät “salaliittoteoreetikot” voisivat olla oikeassa ja että suuren enemmistön konsensus voisi olla muka väärässä. Voi jos he vain viitsisivät lukea historiaa…

Tällaisella epätieteellisen typerällä logiikalla varustettu aivopesun uhri loukkaa itse juuri sitä niin paljon peräänkuuluttamaansa tiedettä, johon hän väittää muka luottavansa ja perustavansa omat näkemyksensä. Tämän kaltaisella ylimielisellä typeryydellä, kun ei ole lainkaan sijaa todellisessa tieteessä. Jos jokin asia siis vain tyrmätään naurettavaksi ainoastaan sillä perusteella tai argumentilla, että se tuntuu avain liian absurdilta voidakseen olla totta. Näemme tämän käsittämättömän typeryyden toteutuvan nyt myös tietenkin tässä Nato “keskustelussa”.

Suomessa käytävästä NATO keskustelusta, kun puuttuu kokonaan ne toisen puolen kriittiset näkemykset asiasta. Aivan kuten tämä korona-diktatuuri on sensuroinut ja vaientanut kahden vuoden ajan myös kaikki koronaan kriittisesti suhtautuvat näkemykset. Nyt sensuroidaan ja vaiennetaan kaikki NATO-kriittiset äänet, jotta Suomi saataisiin valheen voimalla manipuloitua Natoon, koska tällainen käsky on nyt selkeästi käynyt ulkomailta ohjatuille päättäjillemme, jotka tahtovat lietsoa Suomeen sodan.”

Näin siis rapsodia [1]. Kirjoitus olisi sopinut hyvin sosiaalipsykologian oppikirjaan. Nyt Ukrainan sotapropagandasta on tullut länsimaissa virallista totuutta suuressa mittakaavassa. Monet maat antavat sotilaallista ja taloudellista apua, USA etunenässä. Klovni Zelenskyi on onnensa kukkuloilla. Kriittiset mielipiteet on tiukasti sensuroitu valtamediassa. USA:n aseapu ja taloudellinen tuki on ennenkuulumattoman suurta. Kyse on Venäjää vastan käydystä totaalisesta informaatiosodasta.

Suomen NATO-kiimaiset perustavat politiikkansa siihen, että ”Suomen turvallisuustilanne on muuttunut Venäjän hyökkäyksen johdosta”. Käsittämätöntä typeryyttä. Suomen turvallisuus tilanne on sama, mitä se on ollut vuosikymmeniä: meillä on ollut hyvät naapuruussuhteet, josta on hyötynyt myös Suomen yrittäjät. Ukrainan tilanne on täysin erilainen, eikä sitä voi verrata Suomen tilanteeseen. Nyt kun Suomi yhtyi EU:n pakotteisiin, Venäjä on nimennyt Suoman ”vihamieliseksi maaksi”. Taas EU:n määräyksiä noudatetaan ja samalla tuhotaan hyvät suhteemme Venäjään. Tosiasia on, että Venäjä ei koskaan uhkaa maatamme, ellemme tee sitä typeryyttä, että liitymme NATOon. NATOon liittyminen johtaa mukaan menemiseen USA:n sotapeliin, jossa koko Suomi voi tuhoutua.

Nyt olisi hyvä kerätä netin kautta adressi NATOon kriittisesti suhtautuvista ja toimittaa kirjeitä sellaisille maille, jotka voisivat jättää ratifioimatta Suomen NATOon liittymisen, joka on selvästi tapahtumassa. Unkari voisi olla tällainen maa. Perusteet tulisi olla selvät: liittäminen tapahtuu parin mielipidetutkimuksen ja Ukrainan sotapropagandan avulla. P.S Liity Vapauden liitto -puolueeseen!

Benjamin Kivilohkare, hum. kand.

Lähde: rapsodia [1]