Suomalaisen yhteiskunnan henkinen ja taloudellinen romahtaminen; ”kansanmurhan” toteutus

Käsittelemme jäljempänä ensinnäkin sitä, mitkä tekijät ovat rappeuttaneet Suomen yhteiskunnan henkisen ja taloudellisen selkärangan. Päädymme siihen tulokseen, jonka mukaan taloudellisen ”orjuutuksen”, itsenäisyyden riistämisen ja tahallisen moraalisen rappeuttamisen tuloksena suomalaisten syntyvyys on kuolettavan vaarallisen alhaista.

Taustaa

Nykyisen Suomen poliittiset päättäjät, jotka ovat kasvottomien globalistien asiamiehiä luhistuvassa Suomessa, ovat osoittaneet suunnatonta julmuutta, epäoikeudenmukaisuutta, moraalittomuutta ja petturuutta suomalaisia ja Suomea kohtaan. Virkamies- ja poliittinen koneisto sekä kansainvälisen lehdistön valtavirtaa uskollisesti jäljittelevä Suomen valhe- eli valtamedia edistävät vain ja ainoastaan yksityisten pankkien, monikansallisten suurkorporaatioiden ja EU:n etua. Niin muodoin Suomen taloudellisen taantuman juuret löytyvät maan ajautumisesta poliittisen johdon antautumisena juutalaisen eliitin kontrolloimien kansainvälisten rahoituslaitosten ja ylikansallisten sijoitusyhtiöiden ynnä muiden sellaisten talouskeinottelijoiden uhriksi.

Voidaan päätellä, että maan itsenäisyyden, hyvinvoinnin, taloudellisen ”orjuutuksen”, henkisen raunioittamisen ja samanaikaisen järjettömän pakolaisinvaasion tarkoituksena näyttävät olevan Suomen kulttuurin ja sen kantaväestön etninen eliminoiminen.

Tässä eliminoimisessa käytetään kahta metodia, mihinkä palaamme jäljempänä.

Mitä artikkeli käsittelee?

Tässä artikkelissa käsittelemme ensinnäkin sitä, mitkä tekijät ovat rappeuttaneet Suomen yhteiskunnan henkisen ja taloudellisen selkärangan. Päädymme siihen tulokseen, jonka mukaan taloudellisen ”pakkopaidan” tai ahdingon, itsenäisyyden riistämisen ja tahallisen moraalisen rappeuttamisen tuloksena suomalaisten syntyvyys on kuolettavan vaarallisen alhaista.

Taloudellinen epävarmuus laskee syntyvyyttä, ja sitä tyrehdyttää myös manipuloiva moraaliton ja väärille arvoille perustuva joukkoviestintä, viihdemaailma sekä eritasoiset opetusohjelmat.

Lopuksi päättelemme, että Näiden tekijöiden yhdistyessä jatkuvasti monikulttuuristen arvojen edistämiseen ja kasvavaan ”pakolaisvyörytykseen”, tuhoaa tämä prosessi suomalaisten etnisen ja kulttuurisen perimän lopullisesti.

Taloudellisen hyvinvoinnin illuusio

Suomen taloudessa vallitsee hyvinvoinnin illuusio. Bruttokansantuote voi nousta korkealle, mutta mitään oleellista ei silti jää hyvinvointivaltion ja julkisen sektorin rakentamiseksi.

Tähän syitä ovat muun muassa:

Valtionyhtiöiden ja kansallisvarallisuuden ulkomaille myynti

Valtionyhtiöiden ja kansallisvarallisuuden myynnillä on Suomessa jo vaarallisen pitkä historia. Tämän oman maan romuttaminen alkoi jo Esko Ahon hallituksen aikana. Suomen EU-jäsenyys ja sosialidemokraatit Paavo Lipposen pääministerikaudella kiihdyttivät myyntiä. Nykyisin tilanne ”Berner-ilmiön” aikana on sietämätön: kaikki mahdollinen jaetaan ulkomaiseen omistukseen.

Vuonna 2015 julkisyhteisöjen menot olivat 60 miljardia euroa suuremmat kuin vuonna 1995.1 Kun vuosien 2000–2005 välillä menot olivat kasvaneet 10 miljardia euroa, niin vuosien 2010–2015 ne olivat paisuneet ennätyksellisen 20 miljardia euroa. Vuonna 2009 menot ylittivät tulot, eli Suomen julkinen talous kääntyi alijäämäiseksi pitkän ylijäämäkauden jälkeen.1

Suomesta valtionyhtiöitä ja muuta varallisuutta on myyty vuodesta 1990 alkaen likipitäen 20 miljardin euron arvosta. Myyntiluettelo muodostuu sähkön tuotanto ja siirto, tiedonsiirto öljynjalostus, kemian perusteollisuus, telakka- ja konepajateollisuutta, metsäteollisuutta, luonnonvaroja ja kaivostoimintaa.2

Ulkomainen velka

Elinkeinoelämän laitos kirjoittaa jo vuonna 1992 valtion velkaantumisen olleen kohoamassa Suomessa ennenäkemättömiin mittoihin rauhan ajan oloissa. Velka kasvaa edelleen, toteaa ETLA. Velka on todellakin kasvanut, kun vuonna 2002 velka oli 40,2 prosenttia bkt:ta, niin vuonna 2016 se oli kivunnut jo 63,1 prosenttiin bkt:sta.3

Taloudellisen laskusuhdanteen aikana verotulot jäävät pieniksi ja ellei menoja supisteta, joudutaan ottamaan lisää lainaa. Tiettyjen tutkimuksien mukaan talouden lama selittää Suomessa kuitenkin vain runsaat viisi prosenttiyksikköä esimerkiksi siitä velkasuhteen 27 prosenttiyksikön kasvusta, joka tapahtui vuodesta 1985 vuoden 1993 loppuun.

Niinpä velan korkomenot aiheuttavat lisävelkaantumista, ja tämän kierteen pysäyttämiseksi tulisi valtiolla olla käytössään oma valuutta ja sen paino-oikeus. Huomion arvoista on, että hyvinvointivaltion purkaminen, mikä tapahtuu myös julkisen sektorin supistuksilla tai leikkauksilla, ei kohdistu itse taantuman aiheuttaman ”sairauden” hoitoon vaan pelkästään oireiden ehkäisemiseen.

Joukkoviestintä

Sionistisen eliitin valtavirtaisen joukkoviestinnän, viihdeteollisuuden ja poliittisen hegemonian murskaava vaikutus painostaa ihmiset henkisen alennustilan saattelemana hyväksymään kaksi yllä esitettyä syytä, joiden kautta Suomea ja suomalaisia veronmaksajia riistetään ehtymättömän röyhkeästi, suorastaan kuvottavan röyhkeästi. Ihmismielen jaloimmat tunteet, kuten isänmaallisuus, uskonto ja avioliitto, ovat täysin tuhottuja. Jäljellä on vain sateenkaaren väristä monikulttuurista arvoliberaalista mielisairautta.

Lisäsyynä esitämme pakolaisinvaasion

Yleensä arvoliberalistien arvomaailma tarkoittanee monikulttuurisuutta kuhunkin asiayhteyteen liittyen kulttuurisena monimuotoisuutena yhteiskunnan tilassa, jossa toteutuisi normatiivinen ajattelutapa tai ideologia sen positiivisessa merkityksessä.

Normatiivisen etiikan mukaisesti arvoliberalistit katsovat omaavansa juuri ne oikeat eettiset arvot ja ajattelutavan suhteessa monikulttuurisuuteen.

Tämän mukaan Suomalainen kulttuuri ja sen kantaväestön asema, puhumattakaan isänmaallisuudesta sekä itsenäisyydestä, eivät ole minkään arvoisia, kun syleillään koko maailmaa. Arvoliberalistien mukaan suomalaisten etninen ja kulttuurillinen perimä voidaan helposti uhrata esimerkiksi poliittisen Lähi-idän väestön pullistumalle, joka elintasohakuisen seikkailijan roolissa uhkaa Eurooppalaista ja myös Suomalaista yhteiskuntarauhaa ja sen rakennetta.

Siten nykyisen kaltainen äärimmäisyyksiin viety monikulttuurisuus ja multikulturalismi tuhoavat järjestäytyneen yhteiskuntarakenteen, joka eheänä tulisi olemaan kantaväestön hyvinvointia ylläpitävänä voimana. Tämän eheän yhteiskuntastruktuurin sirpaloiminen näyttää kuitenkin olevan maan poliittinen ”vallanpitäjien” ja sitä tukevan virkamieskoneiston tärkeimpiä tehtäviä.

Kansanmurhan” viisi menetelmää

Ryöstöihin, murhiin ja itsenäisyyden riistoon4 syyllistyneet Suomen hallitukset ainakin 1990-luvulta alkaen ovat päättäneet kärjistetysti ilmaistuna tappaa suomalaiset sukupuuttoon.

Esimerkkinä ryöstöistä mainittakoon maakuntamalli, jossa tarkoituksena on siirtää kaikkien sairaanhoitopiirien, maakuntaliittojen kiinteistöt ja kunnilta vuokrattavien tilojen vuokrasopimukset valtakunnalliselle osakeyhtiölle korvauksetta.

Bildresultat för Vastustan kansanmurhaa
Palatkaamme ”kansanmurhan” metodoteihin. Jo yllä kerrottiin yhteiskunnan huonovointisuuden ja taloudellisen hyvinvoinnin harhan kolmesta syystä, ja niitä lisäävästä lisätekijästä.

Nämä syyt olivat: valtionyhtiöiden ja kansallisvarallisuuden ulkomaille myynti, ulkomainen velka, joukkoviestintä sekä lisäsyynä luonnoton monikulttuurisuuden ihannointi, johon sisältyy räikeästi elintasopakolaisten aseman paremmuus kantaväestöön nähden ja ennen muuta pakolaisinvaasio.

Mutta on olemassa viideskin tekijä, joka vaikuttaa suoraan suomalaisen etniskulttuurisuuden hiipumiseen. Se on suomalaisten syntyvyyden laskeminen.

Suomalaisten syntyvyys on laskenut

Valtavirtaisen medioiden mukaan tietyt tutkijat ovat päätyneet siihen tulokseen, että suomalaismiesten hedelmöityskyky on heikentynyt. Tähän syyksi epäillään myiden muassa ympäristömyrkkyjä, ehkäpä niinkin, joskin syntyvyyden laskuun vaikuttavat myös monet muut tekijät.

Ei voida olla huomioimatta, että Juha Sipilän hallituksen valtakautena ihmisten eliniän kasvu hiipui negatiiviseksi ja syntyvyys romahti.

Maaliskuussa julkaistun Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan vuonna 2017 Suomessa syntyi 50 139 lasta. Tämä on likipitäen 2 700 lasta vähemmän kuin edellisvuonna ja historiallisen alakantissa oleva luku. Ajatuksia herättävää on, että viimeksi nälkävuonna 1868 syntyneiden määrä oli alhaisempi kuin vuonna 2017. Syntyvyys on laskenut jo useita vuosia peräkkäin ja aiheesta käydäänkin varsin vilkasta julkista keskustelua.

Kansanmurhan” toteutus

Nämä viisi yllä mainittua tekijää tarkoittavat itse asiassa ”suomalaisen kansanmurhan” viittä erilaista, mutta toisiaan tukevaa metodia.

Voidaan päätellä, että kaksi koordinaatiston käyrää, joista yksi edustaa räjähdysmäistä nousua, ja toinen romahtavaa laskua, merkitsevät suomalaisten lähestyvää tuhoa, mikäli käyrät eivät muuta suuntaansa täysin päinvastaiseksi. Tässä pilviin kohoava käyrä edustaa ”pakolaisten” maahan ryntäystä ja heidän valtavaa syntyvyyttään. Laskusuhdannetta ilmaiseva käyrä tarkoittaa suomalaisten alhaista ja alati hiipuvaa syntyvyyttä.

Mikäli emme saa radikaalia muutosta aikaan, olemme tuhoon tuomittuja sekä valtiona että kansana. Esi-isämme puivat meille nyrkkiään henkien maailmassa.

Kuinka tähän tuhoon on päästy?

Lyhyesti sanottuna yllämainittujen Suomelle ja sen kansalle katastrofaalisten seurauksien syynä ovat ensisijaisesti sionistien kontrollissa oleva ylikansallinen globaali eliitti, josta käytetään myös nimitystä nwo-eliitti eli Uusi maailmanjärjestys. Välillisenä syynä Suomen mainitulle tuhoamisprosessille on Suomen poliittinen mafia eli maan poliittiset päättäjät, virkakoneisto ja näitä tukeva valhe- eli valtamedia. Suomalainen poliittinen mafia toimii globaalin eliitin marionettina Suomessa.

Tämä tarkoittaa kansallisvaltioiden tuhoamista ja etenevää prosessia kohti yhtä Maailman hallitusta, juuri globaalin eliitin sekä 300:n komitea tuhotyön kautta.

Tulee huomata, että tässä artikkelissa mainitut tuhon airuet koskevat ennen muuta koko läntistä arvoyhteisöä, johon Suomi on myös liimautunut. Suomalainen poliittinen mafia toimii mainitun globaalin eliitin asiamiehenä maassamme. Suomalaiset ”vallanpitäjät” ovat iljettäviä isänmaanpettureita ja kansanvihollisia. Nämä petturit sylkevät valtamedioineen ja virkakoneistoineen arvoliberalistisia eritteitä kansallismielisten naamalle ja samanaikaisesti korottavat ”maahanmuuttajat” jalustalle uhraten kaiken maan taloudellisen hyvinvoinnin globaaleille pankkiireille sekä kansainvälisille pääomanimperialisteille.

Jo tuonpuoleiseen mennyt valtiotieteen tohtori Karl Steinhauser selittää useissa teoksissaan, että Vapaamuurarit ovat Bilderberg-ryhmän taustavoimia. Bilderberg-ryhmä kokousti vuonna 1954 luodakseen systeemin, joka psykologista tekniikkaa mukaillen, askel askeleelta kehittyisi Euroopan Yhdysvaltojen muodostumiseen. Maailmanlaajuinen pankkiylimystö muodosti salaisen Bilderberg-ryhmän pankkiiri David Rockefellerin (The 300) suunnitelmaa noudattaen.5 Edellinen huomioiden voidaan päätellä, että ETY:n ja EY:n välityksellä syntynyt Euroopan Unioni, jonka kehitysprosessi kulminoituu kohti Euroopan Yhdysvaltoja, oli viimekädessä kansainvälisen pankkieliitin luomus.

Tämän kaiken taustalla on siis ”juutalainen” eliitti.

Tuhotyön yksityiskohtia

Jäljempänä esitetyt yhteiskunnalliset seikat vaikuttavat negatiivisesti myös syntyvyyteen.

Mikäli talous ei ole taattu, suomalaiset perheet eivät suunnittele lastenhankkimista. Kuitenkin maahanmuuttaja-perheillä talous on turvattu ja yhdellä miehellä voi olla useita vaimoja.

Suomen raha- ja talousjärjestelmällä saadaan ensinnäkin kollektiivinen mielenlaatu epätoivoiseksi, masentuneeksi, turhautuneeksi ja alemmuuden tuntoiseksi. Suomen kansa on jakautunut yhtäältä ökyrikkaisiin ja toisaalta rutiköyhiin ihmisiin. Syrjäytyneiden määrä lisääntyy päivä päivältä.

Työttömyys ja työttömien kuritus valtiovallan taholta: työttömyys voi olla rakenteellista ja tahallaan ylhäältä ohjattua. Näinhän kävi esimerkiksi 1990–1993 järjestetyssä lamassa, missä Esko Ahon hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta pankit päätettiin pelastaa salaiseksi julistetulla SSP-sopimuksella. Täten pankeille annettiin vapaat kädet poistaa markkinoilta tiettyjen alojen yrityksiä ja laittaa saatavansa valtion avoimeen pankkituen piikkiin. Siten valtava määrä yrityksiä meni vararikkoon ja seurauksena oli suunnaton määrä itsemurhia ja työttömyyttä.

Yleisen tyytymättömyyden lisääminen: Tämä on saatu aikaan joukkotiedotusvälineiden kautta pursuavasta kulutushysteriasta. Tämä on johtanut kulutusmaniaan, joka on mielisairautta. Kuitenkaan läheskään kaikilla ei ole varallisuutta ostaa jatkuvasti uusia hyödykkeitä. Tämä voi johtaa velkaantumiseen ja entistä suurempiin vaikeuksiin elämässä.

Itsenäisyyden riisto, valtion omaisuuden sekä kansalaisten työntulosten luovuttaminen ulkomaiseen omistukseen ja monikulttuurisuuden positiivinen sekä samalla sen hysteerinen korostus synnyttävät tunteen irrallisuudesta omassa maassaan. Oma kansa on syrjäytetty.

Ihmiset turhautuvat – ja syystä – Euroopan unionin ylläpitämiseen. Esimerkiksi EU:n rahastaminen tulee suomalaisille kalliiksi, vastineeksi saamme siitä totalitaarisia, holhoavia ja pirullisia direktiivejä. Maan- ja valtionpetturit saavat kuitenkin palkintoja globaalilta eliitiltä, kuten esimerkiksi Jyrki Katainen on saanut.

Juutalainen feministi Bella Abzug.

Monikulttuurisen arvoliberalistisen agendan mukaan naisten ja miesten roolit ja sukupuoliroolit täytyy sekoittaa. Tämä on tuhonnut osan suomalaista miehistä, joista on tullut ”makaronimaisia neitejä” ja naisista vastaavasti naisellisuutensa menettäneitä ”miehiä”. Yli viisikymmentä vuotiaina nämä ihmisryhmät ovat kammottavaa katseltavaa. Koska esimerkiksi nainen vastaavaisuuksien tieteen mukaan tarkoittaa hyvyyttä, mutta pyrkiessään totuusihmiseksi, jota miehet vastaavat, muuttuvat naiset mielenlaadultaan piikikkäiksi, kerkeiksi ja julmiksi olennoiksi, jolloin heidän henkinen muotonsa heijastaa milloin toukan, joskus rotan ja jopa tiikerin muotoja. Tämä ei voi olla kuvastumatta ihmisen ulkoiseen olemukseen.

Bildresultat för feministi kuva

Tällaiset identiteettinsä menettäneet sekasikiöt eivät tietenkään suunnittele perheenlisäystä ja Suomen itsenäisyyttä sekä taloudellista riippumattomuutta, sillä heidät on tuhottu globalistien agendan sateenkaari arvomaailmalla ja monikulttuurisuusideologian välityksellä.

Mutta Jumalan kiitos, kaikki suomalaiset miehet ja naiset eivät vielä ole yllä esitetyn kaltaisia olioparkoja.

Tiedotusvälineissä, joukkoviestimissä, viihdemaailmassa ja kaikissa kouluissa annetaan hyvin myönteinen kuva sukupuolen vaihtamisesta, homoseksuaalisuudesta, hämärretään itsestään selvää eri sukupuolten olemassa oloa, tuomitaan perinteinen terveille arvoille pohjautuva perhemalli, tyrmätään henkinen sekä uskonnollinen ajattelu, manipuloidaan, että vaimon rooli ja äitiys on ”sortoa”, opetetaan kammoksumaan miehisyyttä sekä suositaan huoraamista.6

Kaikki tiedotusvälineet pursuavat seksihakuisuutta, unohtaen täysin miehen ja naisen kypsän henkisen suhteen.6

Tämä yleinen moraalittomuus ja aistillismaterialistinen turhamaisuus ovat tuhonneet lähes täysin läntisen maailman yhteiskunnat.

Lopuksi

Tässä artikkelissa yllä esitetyt syyt eli taloudellisen riippumattomuuden, itsenäisyyden riistämisen ja tarkoituksellisen moraalisen rappeuttamisen tuloksena suomalaisten syntyvyys on kuolettavan vaarallisen alhaista. Näiden tekijöiden yhdistyessä jatkuvasti monikulttuuristen arvojen edistämiseen ja kasvavaan ”pakolaisvyörytykseen” tuhoavat ne suomalaisten etnisen ja kulttuurisen perimän lopullisesti.

Tästä voimme pelastua vain erittäin tehokkaasti radikalisoitumalla. Tällöin tarvitaan hyvin laajalevikkinen tiedonvälitys, tehokkaan ja runsaslukuisen kaartin varustautuminen sekä saumaton organisointi. Tämä kaikki on vielä mahdollista; radikalisoituva Suomi ei välttämättä ole yksin. Suomalaisten on löydettävä henkinen arvokkuutensa ja nostettava esi-isiensä ponnistuksen sille kuuluvaan arvoon.

Suunta tulee olla täysin selvillä – Suomi irti EU:sta, luovutaan eurosta yms. haitallisista liittymistä, valtiolle tulee varata rahanluontioikeus, talousreformin käytäntöön ottaminen, elintasopakolaiset palautetaan lähtömaihinsa, tiedotusvälineet kansallistetaan, opetus- ja koulutusjärjestelmä uudistetaan, arvoliberalistit ja muu poliittinen mafia tulee saamaan palkkionsa ja niin edelleen. Tähän, kun vielä yhdistyy E. Swedenborgin kautta ilmestynyt Taivaallinen Oppi, silloin henkisen ja aineellisen Suomen itsenäisyyden aamun sarastus on oleva täydellinen.

Markku Juutinen

Lähteet

  1. https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkiset-menot/
  2. EVA (2004). Onko omistamisella väliä? http://www.eva.fi/wp-content/uploads/files/804_onko_omistamisella_valia.pdf
  3. Data från Eurostat. (Senast uppdaterad: 26 oktuber 2017).
  4. Hentilä 2008, s. 163–164; Itsenäisyys on vaarassa: kamppailu Suomesta 1917 vallankumouksesta 1990-luvun eurohuumaan, 1993; Epäluottamuslause hallituksen EU-politiikalle: Raportti Suomen EU-jäsenyyden kohtalokkaista seurauksista, 1994; Mihin Suomea viedä?: Maamme nykytila ja tulevaisuus asiantuntijoiden arvioimana, 1995; EU-kaappaus: Raportti tapahtuneesta, Vapaan Suomen liitosta, Suomen tulevaisuudesta, 1995; Yrjö Leinon salattu kujajuoksu: oliko ministeri kaksoisagentti? 2001; Itsenäisyydestä on kysymys – vaiettu totuus EU:n perustuslaista (toim. Ilkka Hakalehto ja Antti Pesonen), 2005.
  5. Steinhauser, Karl (Suomennos 1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. ISBN 951-97105-0-7
  6. https://www.henrymakow.com/2018/05/Thinking%20-is-a-Bad-Habit%20.html

http://kalajokinen.blogspot.se/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html

https://demokraatti.fi/kansanedustaja-hurjistui-tallaista-toisen-omaisuuden-ryostoa-ei-ole-suomessa-koettu-koskaan/

https://www.google.se/publicdata/explore?ds=ds22a34krhq5p_&met_y=gd_pc_gdp&hl=sv&dl=sv#!ctype=l&strail=false&bcs=d&nselm=h&met_y=gd_pc_gdp&scale_y=lin&id_y=false&rdim=country_group&idim=country_group:eu&idim=country:fi&ifdim=country_group&hl=sv&dl=sv&ind=false

http://naytadata.com/2018/04/06/laskevasta-syntyvyydesta/

https://www.svt.se/nyheter/uutiset/ymparistomyrkyt-ovat-romahduttaneet-suomalaismiesten-spermanlaadun

Dr. John Coleman (1993). Educate-Yourself21 Goals of the Illuminati and The Committee of 300. Saatavina: https://educate-yourself.org/cn/johncolemangoalsofIlluminati.shtml

http://valtuustoaloite.blogspot.se/

10 kommenttia

  1. Loistava analyysi maamme kohtalosta.
    Vapaamuurareita unohtamatta feminismiä edistävä, ydinperheitä ja seksuaalista identiteettiä tuhoava ja ihmisiä henkiseen umpikujaan ja rappioon ajava juutalaisten johtoeliitti on tosiasioiden valossa kiistatta keskeisessä asemassa länsimaita tuhoon ja henkiseen rappioon ajettaessa (toisin kuin esim. Venäjällä, joka panostaa ydinperheeseen ja selkeisiin sukupuolirooleihin)).
    Sekä terve maskuliinisuuden ja feminiinisyyden ja ydinperheen tuhoavan sukupuoliroolien jalasajo aivan kuten kansallisvaltioiden hajottaminen on tärkeässä roolissa ’sionistimuurareiden’ nwo-mafian agendassa. Hajottamalla yhteiskunnan perusrakenteen se tavoittelee oman valtansa kasvua ’hajoita-ja-hallitse’ -periaatteen mukaan. ’Olioparkoja’ on helppo hallita.
    (MJ: ”Monikulttuurisen arvoliberalistisen agendan mukaan naisten ja miesten roolit ja sukupuoliroolit täytyy sekoittaa.”)

    Tuhoavuuden taustalla on nähty olevan heidän omat ongelmansa, erikoinen uskonto ja korkea aggressiotaso (viha) ja sen aiheuttama vaikeus assimiloitua, sopeutua.
    ”Mutta juutalaisuus ei ole vain ”toinen uskonto”. Se on ainutlaatuinen maailman suurimpien uskontojen joukossa. Juutalaisuuden perusarvot ja eettiset periaatteet ovat selvästi erilaiset kuin kristinuskon, islamin ja muiden suurten uskontojen. … Sen opetukset eivät ole tarkoitettu kaikille ihmisille. Sen moraali ei ole universaali. Juutalaisuus on yhden kansan uskonto. Juutalainen uskonto ei perustu Jumalan ja ihmiskunnan välisiin suhteisiin, vaan Jumalan ja ”valitun” kansan – siis yhteisön joka tunnetaan juutalaisina, juutalaisena kansana, israelilaisina, Hebrealaisina, tai ”Israelin kansana”. sanoo Makow:
    Is Israeli Barbarism Rooted in the Old Testament?
    https://www.henrymakow.com/2018/05/gaza-barbarism.html

    Myös vallanhimo ja ahneus ovat tuhoavuuden tärkeitä voimia. Siis pääosin kaiken taustalla on sosio- ja psykopaattinen oireisto, joka estää yhteisillä ehdoilla toimimista ja heikentää siten yhteistyön tekemistä, rauhaa ja sovussa elämistä. He voivat tehdä myös siksi tehokasta propagandaa länsimaisen kulttuurin tuhoamiseksi kun raha, valtamedia ja Hollywood on heidän hallinnassaan eivätkä ihmiset ymmärrä että heitä manipuloidaan.
    Feminismi on länsimaissa nyt vahvassa nousussa ja se johtaa varmimmin ihmisten henkiseen tuhoutumiseen, ’olioparoiksi’ tulemiseen, koska nainen ja aito feminiinisyys on aina se elämän kantava perusvoima jota ilman ei voi syntyä elämää ylläpitävää tervettä ydinperhettä eikä jälkikasvua joka taas tuottaa uutta elinkelpoista ja elämää säilyttävää sukupolvea.
    (MJ: Tällaiset identiteettinsä menettäneet sekasikiöt ja ’olioparat’ eivät tietenkään suunnittele perheenlisäystä ja Suomen itsenäisyyttä sekä taloudellista riippumattomuutta, sillä heidät on tuhottu globalistien agendan sateenkaari arvomaailmalla ja monikulttuurisuusideologian välityksellä.”)

    Kristitty, joka siirtyi Venäjälle pelastaakseen lapsensa Yhdysvaltojen moraalisesta rappeutumisesta.
    ”… Näin, että Amerikan hallitus yritti yhä enemmän tunkeutua siihen, mitä lapseni saisivat oppia ja mitä ei Lopullisten (vallan) arvojen perusteella…”
    ”Halusimme, että lapsemme menevät julkisiin kouluihin, koska uskoimme, että se oli tehokkain tapa oppia Venäjän kieltä. Näin, että presidentti Putin ja hänen opetusministerinsä olivat yksiselitteisiä uskoessaan, että sukupuoli-identiteetti ja muut seksuaalisiin käytäntöihin liittyvät seikat eivät olleet koulujen tai hallituksen tehtäviä.
    https://russia-insider.com/en/christian-who-moved-russia-save-his-kids-us-moral-decay/ri23540

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
    1. Tuliko naisesta, joka ei saanut ketään mieskaveria lauantai-illan treffeille, feministi jota ura ja valta alkoi kiinnostaa enemmän kuin perhe? … Venäjän naiset ovat niin kauniita luonnonvalinnan takia – Quora selittää
      ”Mielestämme yksi tärkeä syy siihen, mitä Quora väki ei maininnut, on se, että venäläiset naiset eivät ole psykologisesti taipuneet viimeisen 60 vuoden aikana liberaalimassamaiseen kulutukseen ja sukupuolen vaihtoon, feminismiin.
      Tämän vuoksi he ovat naisellisempia, muistuttavat enemmän naisia, joita näkee ennen sotaa tehdyissä elokuvissa, enemmän sellaisia kuin länsimaiset naiset olivat ennen kuin kulttuurimarxismi alkoi tuhota heidän naisellisuuttaan.
      Russian Women Are So Beautiful Because of Natural Selection – Quora Explains
      We think one important reason that these Quora folks didn’t mention is that Russian women have not been psychologically bent by the last 60 years of liberal mass consumerism and gender tinkering. Because of this they are more feminine, more like women one sees in prewar movies, more like how Western women used to be before cultural marxism wrecked them.
      https://russia-insider.com/en/russian-women-are-so-beautiful-because-natural-selection-quora-explains/ri23564

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
  2. Tämän kansanmurhan toteuttamiseksi Suomeen on luotu KASTIJÄRJESTELMÄ:

    Suomen ”perustuslain 118 §” …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( julkinen lakitietokanta Finnlex )

    Jo 9. 12. 2005 olen Valtakunnansyyttäjänvirastoon jättänyt SYYTEILMOITUKSEN tiettyjen kansanryhmien lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi. ( kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä )

    Näyttää PL 118 §:n nojalla, että SYRJINTÄÄ on vain syvennetty .

    Mm. eduksunnalta voi OSTAA 3 miljardin euron varkauden:

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata”. ( ”laki 444/2012”).

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Suomessa siis voi OSTAA miljardivarkauden ( laki 444/2012 ) ja syytesuojan PL 118 § .. kun tarpeeksi lahjoo puolueita ?

    Esimerkiski pienyrittäjät ovat ihmisoikeudettomia ja vailla perustuslaillista omaisuudensuojaa PL 118 §:n ja lain 444/2012 seurauksena !

    Ilmanko 10 000 yrittäjää Suomesta on lähtenyt ”pakolaiseksi” Viroon ? ( lähde TalousSanomat… 7 000 – 10 000 Suomesta on perustanut yrityksen Viroon ).

    Myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EI ota käsiteltäväkseen näiden ihmisoikeudettomien kansanosien juttuja Suomesta . ( EIT 24221/06 ; seulonta 27.3. 2008 )…

    EOA kansliapäätös 1350/4/08 … Suomen EIT tuomareiden jääviyksiä seuloa pois käsittelystä 99 % Suomen jutuista EI voida tutkia.

    Pl 118 §:n takia myös kansainvälinen rikostuomioistuin piti lahjoa toimivallattomaksi Pl 118 §:n mukaisissa asioissa ! archive.is/kimmoleaks.fi

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  3. Maailman- ja yhteiskuntarauhan suurimpana esteenä ovat suuren tuhovietin ja vallanhimon omaavat sionistit (Zio-Con ja Zio-Masons) nwo-agendoineen.
    He ovat miehittäneet Washingtonin ja heillä on hallinnassa maailman raha ja media. Terroristivaltio Israelin avulla he valloittavat Lähi-itää ja ajavat nyt Eurooppaa kaaokseen pakolaisilla.
    The Jewish Timeline – From Moses to Bibi
    Atzmon: ”Jos sionismi (omiin käsiin otettu oikeus luoda israelin valtio palestiinalaisilta varastetulle maalle) on syntynyt opettaakseen juutalaisille, miten muut heidät näkevät ja miten he heijastavat itseään muille ja jotta heistä voisi tulla sitä kautta muiden kaltaisia ihmisiä, Netanjahu, Israel ja nykyiset sionistit ovat todiste siitä, että sionistinen Israel-projekti oli turhaa.
    Kun juutalainen valtio ympäröi itsensä yhä enemmän erottelevilla muureilla kun sionistiset lobbyt ja zio-konnat pyrkivät lisäämään Israelin ja muiden välisiä konflikteja, on selvää, että sionistit ovat itse asiassa ihmisiä, jotka eivät ole kuten muut ihmiset eivätkä itse pysty näkemään itseään peilistä tai kantamaan vastuuta omasta toiminnastaan.”
    If Zionism was born to teach the Jews how to self reflect so they could become ‘people like all other people,’ Netanyahu, Israel and contemporary Zionists are the proof that the Zionist project was futile. As the Jewish State surrounds itself with ever more walls of separation, as the Zionist lobbies and Zio-cons push for more global conflicts for Israel, it becomes clear that Zionists are actually people like no other- people who can’t self reflect or bear responsibility for their own actions.
    https://www.gilad.co.uk/writings/2018/2/11/the-jewish-timeline-from-moses-to-bibi
    Toistetaan taas: Kyse on psykopatiasta joka on sionisteilla – etnisestä taustasta riippumatta – yleinen persoonallisuuden häiriö. Sionismi on ’psyko- ja sosiopaattien klubi’ joka ei ota muita huomioon ja toimii rikollisesti ja tavoittelee maailman herruutta kansallisvaltioita hajottamalla. Päädytään kaaokseen jossa ei ole enää perinteisiin arvoihin juurtuneita ja seksuaalisesta identiteetistään varmoja yksilöitä jolloin kulttuuri romahtaa.
    http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201805292200946250_rk.shtml
    Kun maamme hallituksessa ja eduskunnassa istuu sionisteja niin juuri siksi olemme samassa globaalissa ’tuhon virrassa’, jota itsetuholleen sokea kansa ei tajua. Maamme henkinen ja taloudellinen romahtaminen, kansanmurha, on vahvasti yhteydessä nwo-eliitin hankkeisiin, kuten MJ toteaa.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  4. FRANKFURTIN KOULUKUNTA: SALALIITTO RAPPIOON,
    http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Kulttuurimarxismi perustuu kommunistisen Frankfurtin koulukunnan kehittämille moraalin mädätysperiaatteille.
    Sitä suoltavat taukoamatta koko valtaVALEmedia, koulut ja yliopistot.

    Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

    Loistavasti ovat onnistuneet! Joka puolella on mädänlöyhkä.

    Plusääni(10)Miinusääni(1)
  5. Suomen tiettyjen kansanosien kurjistamista on myös harjoitettu julkisesti eduskunnan kautta !

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( suomeksi varastaa).

    ”Lailla 444/2012” vietiin jopa 3 miljardia pienyritysten omaisuutta pankki-vakuutuslaitoksille … jotta ne selvisivät EU-stressitesteistä.

    Tämä kaikki saatiin aikaan massiivisella puoluelahjonnalla.

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.”

    Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Mutta karmeampaa on, että jopa Suomen perustuslaki piti mukauttaa tähän miljardivarkauteen tekemällä siihen KASTIJÄRJESTELMÄ :

    PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( julkinen lakitietokanta Finnlex)

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. Sokerit hiilihydraatit ja keinotekoisettransrasvat ovat suurin syyllinen miksi hedelmällisyys on laskenut ja miehistä on tullut nyhveröitä jotka eivät saa pidettyä ämmiä kurissa kun taas muslimeilla ei vastaavia ongelmia ole ja jälkikasvua putkahtelee vuoden välein.

    Jatkuva sokereiden ja hiilareiden mussutus romahduttaa kasvuhormoonin tuotannon ja tästä seuraa nyhveröiden määrän raju kasvu.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  7. Luin jo 5 vuotta sitten amerikkalaisen sikafarmarin ”tutkimuksen” ( suuryritykset kielsivät laajan julkaisun). Kun farmari aloitti geenimanipuloidun maissin syöttämisen putosivat pahnuiden koot huomattavasti ( porsasmäärä per synnytyskerta putosi).

    Kun hän siirtyi karjujen ja emakkojen osalta takaisin tavalliseen maisiiin suurenivat pahnuekoot ennalleen !

    Nykyisin hän syöttää karjuille ja emakoille tavallista ja kasvatusporsaille geenimanipuloitua .

    On tehty myös hyväksytty tutkimus; jonka mukaan geenimassin ravintoarvo suhteessa painoon on alhaisempi, kuin tavallisen maisiin … hyötyjätahot haluavat pitää nämä tutkimukset salassa .

    Halutaanko Suomen kansaakin näin tyhmentää; etteivät huomaisi mitä heille tehdään ?

    Lehdistössä valtava kamppnaja siirry kasvisruokaan; jotta et ole niin agressiivinen … vai onko tarkoitus; että ET PUOLUSTA itseäsi / maatasi kun kimppuumme hyökätään ”johtajiemme” suosiollisella avustuksella … isäntämaasopimus; PL 118 §; Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta toimivallattomaksi Suomen kansalaisii kohdistetujen ihmisoikeusloukkausten osalta .

    Suomessa on jo suuret ihmisjoukot ihmisoikeudettomia ( Lapset; hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät ).

    Jos nämä tahot yhdessä lähesitahojensa kanssa alkavat vaatia ihmisoikeuksiaan takaisin, ei kukaan mahda mitään . ( kyseessä on ainakin miljoona ihmistä tässä maassa ).

    Näiden ihmisoikeudettomien asioidenhoito on TAHALLAAN eduksunnassa lopetettu PL 118 §:n taustalla .

    Esimerkiksi Kelan asioidenhoidon laajentamisen TIEDETTIIN johjtavan ongelmiin; kyseessä siis on TAHALLISET ihmisoikeusloukkaukset perustoimeentulon osalta !

    Hallitus siis pitäisi haastaa oikeuteen kymmenistä asioista; mutta tekivät suojakis PL 118 §:n itselleen !

    Se aihetti kuitenkin uuden ongelman; jokainen ajatteleva ihminen tajuaa PL 118 §:n petokseksi / valtiopetokseksi, joten nyt julkinen lakipykälä pyritään salaamaan suurelta yleisöltä ja siittä keskusteleminen on kiellety jo MV-lehdessä ( keskustelupalsta suljettiin ja yhtään artikkelia PL 118 §:stä ei ole nähty ).

    Onko siis jopa Suomen vastamedia valemedia; joka saa jotakin hyötyä siittä, että vaikenee kaikkein suurimmista rikoksista ?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat