"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Suomalainen radio-ohjelma holokaustihuijauksesta!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,32
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Suomalainen Riimuradio kertoo julkaisseensa ”vainojen uhrien muistopäivän” kunniaksi noin tunnin mittaisen erikoislähetyksen holokaustivalheesta. Kuuntele lähetys:

Niin kutsuttuun holokaustiin liittyy monia myyttejä. Mitkä ovat niistä tavallisimpia?

Tänään 27. tammikuuta vietetään ”vainojen uhrien muistopäivää”. Saatat siksi kuulla valheellista propagandaa toisesta maailmansodasta sekä erityisesti kansallissosialistien tekemistä väitetyistä rikoksista. Tarkoitus valhepropagandan syytämiselle on saada teidät tuntemaan syyllisyyttä sellaisesta asiasta, johon teillä ei ole osaa eikä arpaa. Syyllisyyden tunteen herättämisen tarkoitus on puolestaan se, ettette uskaltaisi kritisoida esimerkiksi joukkomaahanmuuttoa. Sellaiset mielipiteethän ”johtavat kansanmurhaan”.

Mielleyhtymien kautta tätä propagandaa käytetään ennen kaikkea aseena niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat tunnustamassa sen tosiasian, että juutalaiset ja sionistiset ei-juutalaiset omistavat suurimman osan valtavirran mediasta ja kansainvälisistä pankeista, kuten Goldman Sachsin. Lisäksi heillä on suunnatonta valtaa muun muassa Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa AIPAC:n kaltaisten lobbausjärjestöjen kautta. Holokausti-kortti on viime vuosien aikana osoittautunut hyvin tehokkaaksi aseeksi sionistisen ylivallan intressit kyseenalaistavia vastaan.

Miten holokaustimyytti rakennettiin?

Vuonna 1945 Saksa ja muut akselivallat hävisivät sodan liittoutuneille. Voittajavaltiot perustivat sodan jälkeen sotarikostuomioistuimen ja tätä seurasivat niin kutsutut Nürnbergin oikeudenkäynnit häviäjien rankaisemiseksi. Kyseessä ei siis ollut millään tapaa puolueeton tuomioistuin tuomitsemaan ”holokaustista”, vaan syytettyjä olivat syyttämässä heidän entiset vihollisensa.

Kun liittoutuneet jakoivat nyt itse ”oikeudenmukaisuutta”, ketään ei tuomittu Dresdenin ja muiden saksalaisten kaupunkien terroripommituksista, lähes jokaisen saksalaisen naisen raiskaamisesta, Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotetuista atomipommeista ja muista liittoutuneiden tekemistä siviilien joukkomurhista. Edellä mainitut rikokset ihmisyyttä vastaan ovat painettu unohduksiin, ja esille on nostettu vain väitetty juutalaisten kansanmurha.

Nürnbergin oikeudenkäynneissä muka vahvistettiin holokaustin tapahtuneen sotavuosina. Ensimmäiset tiedot saksalaisesta ”tuhoamispolitiikasta” ovat peräisin juutalaista ylivaltaa kannattavalta järjestöltä nimeltä Juutalaisten maailmankongressi (World Jewish Congress). Tuo järjestö oli niin vaikutusvaltainen, että sen johtajat olivat voineet tuosta vain rynnätä istumaan Yhdysvaltain presidentti Rooseveltin kuistille keskustelemaan yhdessä siitä, millaisia käskyjä he presidentille antoivat.

Juutalaisten maailmankongressin mukaan kaksi miljoonaa juutalaista olisi tapettu jo ”holokaustin” kahtena ensimmäisenä kuukautena. Järjestön versio tapahtumista oli tuolloin se, että näitä kahta miljoonaa juutalaista ei olisi tapettu kaasua käyttämällä, vaan ”natsilääkärit” olisivat injisoineet ilmakuplia juutalaisten suoniin. Nämä tiedot tarkastettiin myöhemmin, kuten paljon muitakin tietoja. Tietoisesta tuhoamispolitiikasta tehtiin kuitenkin virallinen totuus.

Nürnbergin oikeudenkäynnit olivat harvinaisen suuri oikeusmurha – ne voidaan hyvin rinnastaa inkvisitiotuomioistuimiin, jotka tuomitsivat tiedemiehiä tai veivät ”noidiksi todistettuja” naisia roviolle. Tuomioistuin selvensi, että istuin ”ei ole sidottu teknisiin sääntöihin, jotka yleensä koskevat todisteiden hankintaa”. Sen sijaan todistajat (monien heistä on tiedetty myöhemmin todistaneen väärin) ja kuvat kuolleista juutalaisista (jotkut näistä olivat liittoutuneiden omien pommitusten uhreja, joita koottiin pommitusten jälkeen kasoihin) saivat toimia todisteina ”holokaustin” paikkansapitävyydestä.

Oikeudenkäyntien aikana liittoutuneet siis käyttivät käänteistä todistusaineistoa samaan aikaan, kun tehtiin uusia lakiasetuksia ja syytettyjä tuomittiin takautuvasti. Toisin sanoen Nürnbergin oikeudenkäynneissä sivuutettiin kaikki oikeudelliset periaatteet.

Kun vallanpitäjät tänä päivänä puhuvat holokaustista, kyse on pääasiassa viittauksista Nürnbergin parodiamaisissa oikeudenkäynneissä saatuihin tietoihin. Valtamedia levittää näitä oikeudenkäyntien ”tietoja” edelleen eteenpäin. Valtamedian omistajilla, aivan kuten Juutalaisten maailmankongressillakin, on omat intressinsä ruokkia holokaustimyyttiä.

Todisteita ”holokaustin” todenperäisyydelle ei punnittu yhdessäkään riippumattomassa tuomioistuimessa, ja tämän vuoksi holokaustin voi sanoa olevan huijausta tai tapahtuma, jolle ei ole todisteita. Tästä huolimatta toisen maailmansodan voittajavaltioiden useasti valheelliseksi todistettu propaganda on monelle vielä tänäkin päivänä kuin uskonto.

 

Lue myös:

Maailman holokaustit.

Kenen vainot muistetaan?
Valtamedia puolustelee kaasukammiovalheesta kärähtänyttä Helsingin juutalaista
Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiantutkimuksen Ranskassa?
Puola armahti pedofiilin, koska tämä on ”holokaustiselviytyjä”
Gerhard Ittner jälleen vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä
“Selviytyjien” määrä todistaa: holokaustia ei tapahtunut!
Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
87-vuotias saksalaisrouva vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä!
Alfred Rosenbergin päiväkirjassa ei mainintoja ”holokaustista”
Kristalliyö – saksalaisvastaista propagandaa 1, 2
Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta
Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään 1, 2
Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”
Video: Todellinen Auschwitz oli täysin erilainen kuin luulit!
3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

9 Kommentit

  1. Onko patriootti.com enää toiminnassa? En ole sinne päässyt muutamaan päivään.

    (4)(0)
    • Rudiger Hess

      Ruotsin Anonymous ”dossaa” kaikkia Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen sivuja, koska ”rasismia”…

      (Anteeksi off-topic)

      (6)(0)
  2. Onko patriootti.com enää toiminnassa? En ole sinne päässyt muutamaan päivään.

    (3)(0)
  3. Osattiin sitä ennenkin:

    Tales of a Roman Holocaust

    Here are two early ”Holocaust” tales from the Talmud: Gittin 57b. Claims that four billion Jews were killed by the Romans in the city of Bethar. Gittin 58a claims that 16 million Jewish children were wrapped in scrolls and burned alive by the Romans.

    (Ancient demography indicates that there were not 16 million Jews in the entire world at that time, much less 16 million Jewish children or four billion Jews).
    http://www.christusrex.org/www3/talmud-exposed/talmud.htm

    Tuo on vain yksi näyte muiden joukossa ja sekin kannattaa tarkistaa. Etsin Talmudin nettiversion ja sieltä mainitun kohdan Gittin 57b, jossa luki mm. tämä:

    ”The voice is the voice of Jacob and the hands are the hands of Esau:10 ’the voice’ here refers to [the cry caused by] the Emperor Hadrian11 who killed in Alexandria of Egypt sixty myriads on sixty myriads, twice as many as went forth from Egypt. ’The voice of Jacob’: this is the cry caused by the Emperor Vespasian12 who killed in the city of Bethar four hundred thousand myriads, or as some say, four thousand myriads.”
    http://www.come-and-hear.com/gittin/gittin_57.html

    Keisari tappoi 360 000 – 400 000 myriadia?

    ….Myriadi?
    ”A myriad (from Ancient Greek μυριάς, myrias) is technically the number ten thousand; in that sense, the term is used almost exclusively in translations from Greek, Latin, or Chinese, or when talking about ancient Greek numbers. More generally, a myriad may be an indefinitely large number of things.”

    400 000 * 10 000 on iso luku, ainakin paljon enemmän kuin 600 myriadia.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Myriad

    (0)(0)
  4. Ohjelmassa on kauneusvirhe. Keskitysleireillä kun olivat olot suhteellisen hyvät tai ihan ok. Ihan viimeisinä kuukausina ei kaikilla leireillä ollut näin. Silti vangit ovat terveen näköisiä sairaita lukuun ottamatta. Pilkkukuumepotilaat ovat kuitenkin laihoja myös runsauden aikoina. Juutalaiset saattoivat joutua aikaan saamansa sodan kovien olosuhteiden alaisiksi silloin, kun he esim. saattoivat olla siellä, missä oli köyhyyttä ja puutetta liittoutuneiden nälkäsaarron vuoksi. Nimenomaan siellä, missä he eivät olleet joutuneet evakuoiduiksi. Neuvostoliitossa saattaisi olla tällainen tilanne 1941/42, kun kaikki piti jöärjestää uudelleen. Nälänhätää lievitettiin kuitenkin jopa tuomalla viljaa Saksasta. Esim. Kreikassa partisaanit tuhosivat saksalaisten ja hallinnon tilaamat ruokalähetykset. Kuitenkin juutalaisilla on verkostonsa ja kv. auttajansa, joten uskon heidän selvinneen parhaiten noillakin alueilla.

    Saksan ulkopuolinen revisionismi tai saksalaismielisten sodan ajan vaikuttajien ulkopuolinen revisionismi syntyi pääasiasssa Rassinierin kautta. Totta on, että tieteellisiä tutkimuksia ei ollut heti. Kuitenkin tässä tulee mielikuva, että saksalaiset itse eivät olisi synnyttäneet revisionismia. Tosiasiassa kaikki asita ja olosuhteet tunteneet esim. saksalaiset hallinnon jäsenet tai korkea-arvoiset sotilaat ym. tiesivät totuuden. Se paljastuu heidän keskusteluistaan ja kirjeistään ym. Esim. Rudel jne. Lukuisat kansalaiset arvasivat tietonsa puolesta kaiken valheeksi, vaikka eivät kaikesta olleet tietoisiakaan. Sillä niin naurettavaa ja kauhistuttavaa valehtelua kaikki oli ja kaikki muukin saksalaisista ladeltu vihapuhe. Poliitikot ja vasemmistolaiset olivat ensimmäiset rikolliset, jotka taipuivat valehtelemaan voittajan rikollisia valheita.

    (6)(0)
  5. Useissa kirjoissa heti epäiltiin tai syyteltiin voittajia valehtelusta. Myöhemmissä muistelmissa esim. Reitsch arveli tureeltaan kaikki syytökset valehteluksi. Hän tutustuikin niitä kuultuaan rankkoihin vankiloihin, joissa kuuli saksalaisten kidutuksien ääniä. Vastaavastihan juutalainen Stalin järjesti kidutukset miljoonille syyttömille alamaisilleen ihan huvikseen tai ideologiansa tms. vakaumuksen perusteella.

    Holohoax luotiin ensisijaisesti mielestäni jonkun uuden kauhistuttavan maailmanjärjestyksen eli jonkun hyperkommunismin luomiseksi. Omien rikosten peittely on vain osasyy. Sivusyy. Osa uutta julmaa kv. juutalaisuuden hirmuvaltaa, kuten rikoksetkin. Todellisuudesa todellakin kv. juutalaisuus oli sdoan takana ja siis kyse oli paitsi maailman haltuun ottamisesta, myös eräänlaisen kapinapesäkkeen tuhoamisesta. Saksalaiset olivat muutenkin esim. Jabotinskyn mukaan ”heidän nousunsa esteenä”, joten saksalaiset oli tuhottava” (1932). Valkoiset rodut on kai tuhottava, jotta muut voitaisiin sitten reilusti vähennettyinä määrältään alistaa orjiksi. Juuri saksalaisia murhattiin lähes 20 miljoonaa. Suurin osa sodan jälkeen. Hitler on ainoa mies, joka uskalsi ja pystyi menestyksekkäästi uhmaamaan juutalaista ylivaltaprojektia. Entiset aateliset ja kuninkaat olivat pettureita ja korruptoituja mitättömyyksiä. Muut kansakunnat olivat jo juutalaisohjauksessa ja heidät usutettiin saksalaisten kimppuun. Nykyisin nämä kansakunnat ovat vielä enemmän mädätettyjä ja aivopestympiä kummajaisia.

    (11)(0)
  6. Aivan ensimmäinen äärimmäisen vastenmielinen fakta tässä asiassa on sen epäilemisen kieltäminen.

    Mitä tahansa sitten on tapahtunutkin niin on epäloogista ja epäeettistä kieltää asian epäileminen. Se on diktatuuria jos jokin. Tämä pitää aina muistaa mainita aivan ensimmäiseksi.

    Epäilemisen kieltäminen on orwellmaista isovelimaailmaa, jossa kaikki totuudet annetaan ylhäältä ja isoveljen totuuksien epäileminen on rikos. Tämä jos joku on varmin tapa taata, että ihmisiä tapetaan ns. kansanmurhissa.

    Juutalaisilla ei ole mitään oikeutta kieltää epäileminen. Sen kieltäminen ei ole missään suhteessa siihen, mitä on tapahtunut ja sitä paitsi, jos asia on niin varma, että sitä ei saa epäillä niin se onkin jo paradoksi.

    Tämä on perusprinsiippi ja itse asiassa epäilyn kieltäminen son suurin syy siihen, että nimenomaan olen alkanut epäilemään.

    Pidän ihmisiä, jotka suhtautuvat tähän välinpitämättömästi, todellisina idiootteina ja vielä pahempaa, totalitarismin työkaluina.

    Eivätkö todellakaan edes professorit ymmärrä tätä? Jos eivät ymmärrä, he ovat kykenemättömiä olemaan ns. ”professoreja”. He ovat silloin vain paikalle nostettuja, ostettuja, huoraavia nollia. Siinä kaikki.

    (9)(0)
  7. Enää ei tarvitse hävittää perimätietoa noitarovioilla tai murhat tiedemiehiä. Ajatuksiinsa rakastunut tiedemies ei ymmärrä sen enempää kuin muukaan kiihkouskovainen että usko ei ole tietoa. Perustutkimus täytyisi tehdä uudestaan.

    (0)(0)
  8. http://vastarinta.com on Vastarinnan väliaikainen (toivottavasti pysyvä, pidän tästä osoitteesta enemmän) osoite SVL:lle.

    (3)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*