Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä

Elina Tuomi kirjoittaa blogissaan, Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä, kuinka nykyisin peruskoulujen opettajat ovat työuupumuksen partaalla, johtuen kiireisestä arjesta, jossa he yrittävät viimeisillä voimillaan saada tuloksia aikaan kaoottisessa työympäristössä halvaantuneen sosiaalihuollon ja uupuneiden vanhempien ristipaineessa sekä täysin järjettömän opetussuunnitelman saattelemana.

Tuomi puhuu muiden muassa Kontulan (jonka kaltaisia alueita on Suomessa muuallakin) kehnosta asuntopolitiikasta, alueen sosioekonomisesta piinasta, institutionaalisesta välinpitämättömyydestä, alueen päihdeongelmista, työttömyydestä ja huono-osaisuudesta, joka on vielä sosiaalisesti periytyvää, ja lisäksi kun suurkouluihin sijoitetuissa valtavissa opetusryhmissä havaitaan kasvava määrä heikkovointisia, luku- ja kirjoitustaidottomia lapsia.

Blogissa ei nimetä suoraan osasyylliseksi arvoliberalistista monikulttuurisuuspolitiikkaa, vaikka myös yllä mainitut ongelmat Suomen, ja ennen muuta Ruotsin peruskouluissa johtuu suuremmalta osin jo vuosia jatkuneesta pakolaisinvaasiosta.

Suomalainen peruskoulu ei taatusti ole tasa-arvoinen, joka johtuu käytännössä institutionaalisesta alistumisesta maahanmuuttajien eli vierasperäisen kulttuurin ja etnisen rakenteen ehdoille.

Toki Suomessa olisi esimerkiksi päihdeongelmia, huono-osaisuutta ja syrjäytymistä ilman pakolaisvyörytystä, kuitenkin avoimella pakolaispolitiikalla on vaikutusta eriarvoistumiseen, sillä yhteiskunnallisia voimavaroja priorisoidaan pakolaisten integraatioon. Toisaalta osa pakolaisista tulee syrjäytymään Eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Köyhyys on kasvava trendi nykyisessä yhteiskunnassa.

Luonnollisesti huono-osaisuus on myös seurausta globalisaatiosta: esimerkiksi kansainvälisestä rahoitusjärjestelmästä ja kapitalistisesta imperialismista.

Perusarvoja tulisi kunnioittaa ja taata niiden säilyminen. Tämä ei toteudu silloin, kun maan poliittinen johto ja virkakoneisto asettavat monikulttuurisuusohjelman Suomen hyvinvointivaltion, ja järjestäytyneen yhteiskunnan edelle.

Magneettimedia

Suomalainen peruskoulu ei ole tasa-arvoinen ja kukaan ei halua kuulla sitä

Olen kirjoittanut useaan otteeseen opettajien työuupumuksesta, kiireestä ja siitä missä arjessa opettajat tekevät työtä. Olen kirjoittanut syrjäytymisestä, erityiskasvatuksesta ja koulutuksen tasa-arvosta. Lähinnä olen kirjoittanut Itä-Helsingin näkökulmasta, koska olen työurani aikana ollut töissä vain Kontulassa ja Vuosaaressa, sekä pienen palan valmistumisen jälkeen Espoossa. Seitsemässä vuodessa on tapahtunut paljon. Ja en ole koskaan ollut yhtä vihainen.

Bildresultat för Kontulan peruskoulu kuva
Kontulan ala-asteen diskotapahtuma.

Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi. Koulutus ei ole kaikille ilmaista, laadukasta ja lasten ihmisoikeuksien arvoista.

Media ja lehdet kirjoittavat huonosti käyttäytyvistä päiväkotilapsista ja paisuvista ryhmäkoista, mutta Suomen eduskunta ja sen hallitus kehtaavat väittää tekevänsä parhaansa, jotta kasvatuslaitoksista kaikuviin hätähuutoihin tulisi helpotusta. Mitään ei silti tapahdu. Numerot ja tilastot eivät kerro siitä ahdingosta, jossa suomalaiset kasvatuslaitokset ovat. Kouluja yhdistetään vaikka ei pitäisi, kirjoihin ei ole rahaa ja opettajia vaaditaan opettamaan opetussuunnitelman mukaan, johon ei ole resursseja. Rikomme lakia päivittäin ja ketään ei kiinnosta. Ei kiinnosta edes sen vertaa, että tulisivat paikan päälle katsomaan miten päivistä voi selviytyä vain kevyellä päänsäryllä, itkulla ja epätoivolla.

Minä olen lopen kyllästynyt puhumaan tasa-arvoisesta, antirasistisesta koululaitoksesta, jossa Suomen parhaat opettajat tekevät maailman parasta opetustyötä arvokkailla digivälineillä ja kahmivat ykköspaikkoja kansainvälisillä mittareilla.

Totuus on se, että itkua silmästään vääntävät pedagogit repivät viimeisiä jaksamisen rippeitä huonosti järjestettyjen atk-laitteiden keskellä, toimimattoman sosiaalihuollon ja väsyneiden huoltajien ristipaineessa, jossa maailman absurdein opetussuunnitelma eriarvoistaa aivan uskomattamalla tavalla ison osan tämän maan tulevaisuutta. Mitä arjesta kertoo se, että opettajat puhuvat avoimesti työpsykologikäynneistä, työnohjauksen tarpeesta ja väkivallan uhasta kuin kaikki olisi osa hyvin tavallista, sujuvaa arkea. Kukaan ei edes odota, että meidän arvovaltaista tietämystä kuunneltaisiin päätöksenteossa. Milloin tästä tuli normaalia?

Viime viikolla vastasin ammattiyhdistyksen kyselyyn siitä, tulisiko dokumenttikamerat säilyttää luokissa opettajien työvälineinä. Millä ihmeellä me opetamme valtavissa koulussa, valtavia opetusryhmiä, entistä pahoinvoivampia, luku- ja kirjoitustaidottomia lapsia, jos meiltä viedään viimeisetkin työvälineet? Viestimmekö savumerkein ja raahaamme varastosta sädesienten kuorruttamat vanhat piirtoheittimet, jotka toimivat viimeksi silloin kun peruskorjattu koulu ei ollut vielä niin homeessa?

Kontulassa ei jakseta enää kipuilla läpimädän systeemin pyörityksessä. Huono asuntopolitiikka, alueen sosioekonominen kärsimys, viraston välinpitämättömyys, alueen päihdeongelmat, työttömyys ja huono-osaisuuden polvi polvelta siirtyvä pahoinvointi on todellisuus, josta kukaan päättäjä ei halua kuulla.

Lapsilla ei ole näillä annetuilla resursseilla mitään mahdollisuuksia kilpailla hyvästä tulevaisuudesta, jatkokoulutuspaikoista, työpaikoista tai onnellisuudesta (se ei ole kilpailu, mutta yhtä lailla tavoite) muiden kanssa. Meidän yhtenäinen peruskoulu, kansan ylpeys ja maamme arvokkain vientivaltti ei toimi samoilla kriteereillä koko maassa. Kontulan kaltaisia paikkoja on muuallakin Suomessa. Espoossa, Turussa ja Tampereella. Kaikkia näitä samojen ongelmien parissa toimivia paikkoja yhdistää se, että alueilla asuu a) rodullistettuja ihmisiä, b) maahanmuuttajia ja c) niitä, jotka eivät ole saaneet mitään apua selvitäkseen edellisestä lamasta. Systeemi kurittaa niitä, joilla ei ole voimia pitää puoliaan ja ylläpitää rakenteellista rasismia.

Koulussamme työskenteli viisi vuotta sitten yksi Suomi toisena kielenä-opettaja. Nyt heitä on viisi. Resurssiopettajia on aiempina vuosina ollut useita, nyt yksi. Avustajia ei ole tarpeeksi. Luokissa opiskelee lapsia, jotka Helsingin keskustassa olisi  siirretty jo pari vuotta sitten sairaalakouluun. Kontulassa lastensuojeluilmoituksia joudutaan tehdä sellaisella tahdilla, että lastensuojelutyöntekijät eivät ehdi vastaamaan nykyiseen hätään. Joskus työntekijää ei saa kiinni viikkoihin, tai kuukausiin. Kouluun tippuu viikottain uusia, suomea osaamattomia oppilaita ja ihmisten vaihtuvuus on suurta. Lähikouluperiaatteen askarruttamina osa alueen asukkaista muuttaa pois ennen kuin perheen lapset saapuvat kouluikään. Opettajat eivät suostuisi laittamaan omia lapsiaan omaan työpaikkaansa. Tämä on se todellisuus mistä pitäisi puhua.

Kun omat oppilaani eivät saa tarvitsemaansa tukea, opetusta ja laatua minun ohjauksessani, valvon yöt ja mietin pitäisikö luovuttaa. Olen nuori, viisas ja kyvykäs. Mutta en aio luovuttaa, koska haluan muutosta enkä suostu lähtemään ennen kuin jotain tapahtuu. Olen väsynyt, rikki ja usein toivoton, mutta jos kukaan ei pidä ääntä näiden lasten puolesta, en voi katsoa kymmenen vuoden päästä peiliin hyvillä fiiliksillä välittämättä siitä, että olin paikalla kun paska alkoi viskoontua tuulettimeen. Nyt on vasta rippeitä ilmassa, mutta iso jysäys on tulossa.

Ja jos välitetään ihan vähän myös tuntemistani opettajista, he miettivät arvostaako kukaan heidän työpanostaan? He tekevät pitkiä päiviä uhraten oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa, harrastukset ja oman arkensa sen vuoksi, että heidän oppilaansa saisivat tulevaisuuden. Palkka on naurettava ja edut surkeat.

Jos Yleisradiossa puhutaan itähelsinkiläisistä opettajista ammattitaidottomina ja osaamattomina pedagogeina, tervetuloa seuraamaan oppitunteja ja kirjaamaan ylös surkeiden kasvattajien tekemät päivittäiset virheet. Vaikka teemme työtä Suomen vaativimmissa kouluissa ja usein päivät sisältävät enemmän kasvatusta kuin opetusta, nosta se hattu kun näet meidät, en ole koskaan tavannut kovempia muijia ja pahempia äijiä kuin ne jotka huolehtivat lasten hyvinvoinnista siellä, mistä kukaan ei halua kuulla mitään.

Elina Tuomi

 

Alkuperäinen artikkeli: https://elinatuomiblog.wordpress.com/2018/04/11/suomalainen-peruskoulu-ei-ole-enaa-tasa-arvoinen-ja-kukaan-ei-halua-kuulla-sita/amp/?__twitter_impression=true

Magneettimedian johdannon lähde:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241836-ankaraa-kritiikkia-sipilan-hallitukselle-selvitys-koyhyys-lisaantynyt-suomessa

12 kommenttia

  1. Pääsyy on opetajissa itsessään. Olen kuullut monenkin opettajan sanovat etteivät he anna ehtoja koska joutuisivat kesälomalla töihin. Tätä minä ihmettelen. Jos ei kerran selviydy tietyn tasoisesta asioiden hallinnasta niin silloin tulee ehdot. Ja jää luokalleen. Mutta kun nykyään ei kuulemma voi jättää luokalleenkaan koska muuten ei saa valtion tukiaisia.

    Opettajat tekevät omille eläkepäivilleen karhunpalveluksen. Se luku-/kirjoitu-ja laskutaidoton sukupolvi jonka pitäisi hoitaa opettajia vahuuden päivinä, ei osaa annostella lääkkeitä oikein. Eikä välttämättä laskea vaippojen määrää tai ymmärrä työaikaa kellosta.

    Mutta, itseppähän omaa hautaansa kaivavat. Oikeudenmukaisuus ja tiettyjen asioiden vaatiminen, se kannattaa aina.

    Plusääni(15)Miinusääni(5)
    1. Lue tämä artikkeli:
      ”Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?”,

      Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?

      Tuossa kysytään ketkä ovat syyllisiä. Vihjettä saa siitäkin, kun muistaa, että opetushallitus on tällä hetkellä vallassa olevien Brysseliä kumartavien punaliberaalien punaporvarien alainen. Nuo kansanpetturit toteuttavat EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaista valkoista kansanmurhaa pitämällä rajat apposen auki mm. Afrikasta tuleville elintasopakolaisille, joiden määrä tulee vastaisuudessa lisääntymään liioittelematta räjähdysmaisesti, ks. ”950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”, https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Nuo vallankahvassa olevien kansanpetturien maahanpäästämät kehitysmaalaiset elintasopakolaiset jälkikasvunsa kanssa ovat huomattava osasyyllinen kouluissa vallitsevaan ja pahenevaan ”monikulttuuri”- ja muuhun kaaokseen. Noiden elintasopakolOisten ilmaiseen täysihoitoon uhratut rahat ovat pois mm. kouluilta.

      Jos meillä olisi kuten Unkarissa kansan puolesta toimiva eikä sitä vastaan mm. Polpollaan ja nettikytillään sotaakäyvä kansanpetturi-hallitus, niin noilla maahantunkeutuvilla ELINTASOPAKOLOISILLA ei olisi asiaa maahamme, ei nyt eikä tulevaisuudessa:
      ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,

      Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”

      Tällä hetkellä valtaapitävien punaliberaalien punaporvarien propagandakone Yle suoltaa myös taukoamatta kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin moraalinmädätysoppeihin pohjautuvaa kulttuurimarxistista propagandasaastaa monissa ohjelmissaan. Siitä on Ylewatch-blogisti raportoinut ansiokkaasti jo vuosien ajan, http://ylewatch.blogspot.com/
      Ks. myös ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Plusääni(16)Miinusääni(0)
  2. Ilmiö kuuluu länsimaiden mädätykseen kulttuurimarxismin ym. keinoin. Juuri tähän nwo-eliitti pyrkiikin: kaaosta se haluaa joka puolelle.
    Siksi on tämä haittamaahanmuutto ja kasvava velkaorjuus. Luulisi että Ruotsin malli riittäisi varoittamaan mutta ei. Kun olemme EU:n vankeja niin emme voi päättää itse asioistamme.
    Mutta kansa ei tee mitään vaan antaa kaiken mennä kaaokseen. Ja eliitille se sopii hyvin. Sehän ei ole muusta kiinnostunut kuin vallastaan ja tuloistaan. Kansalla ei ole sille muuta kuin välinearvo.

    Plusääni(24)Miinusääni(0)
    1. Vain viimeisten kahden viikon aikana, kymmeniä lapsia Iowassa on kadonnut
      Iowan julkisen turvallisuuden laitoksen julkaiseman Missing Person -tietokannan mukaan 48 henkilöä on kadonnut viimeisten kahden viikon aikana, ja 34 heistä on lapsia.

      Kuten viime kuussa julkaistussa Free Thought Project -hankkeessa havaittiin, että Missing & Exploited Childrenin kansallisen keskuksen tilastot paljastivat, että vuonna 2017 todettiin kadonneen yli 27 000 lasta. Lähes 25 000 näistä lapsista oli merkitty ”uhanalaisiksi katoamisiksi” ja ”yksi seitsemästä oli todennäköisesti lapsiseksikaupan uhreja. Näistä 88 prosenttia oli sosiaalipalvelujen hoidossa, kun he katosivat.”
      Kommentti: Tätä juuri on NWO jossa sionistirappareiden mafia jyrää ja tuhoaa kaiken. Ja tätä mafiaa meidänkin eliitti tukee sitoessaan meitä yhä kiinteämmin EU-kahleisiin vaikka pitäisi irtaantua ja itsenäistyä ja alkaa hoitaa itse omia asioita.

      In Just the Last Two Weeks, Dozens of Children in Iowa Have Vanished
      According to the Missing Person database published by the Iowa Department of Public Safety, 48 people have gone missing in the last two weeks, and 34 of those people are children.

      As The Free Thought Project reported last month, disturbing statistics from the National Center for Missing & Exploited Children revealed that more than 27,000 children were reported missing in 2017. Nearly 25,000 of those children were labeled as “endangered runaways,” and “one in seven were likely victims of child sex trafficking. Of those, 88 percent were in the care of social services when they went missing.”

      https://www.activistpost.com/2018/07/in-just-the-last-two-weeks-dozens-of-children-in-iowa-have-vanished.html

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
    2. Laura Huhtasaari nosti esille mätäpaiseen, joka on selvitettävä ja korjattava

      ”Siten on myös selvää, että Huhtasaari on nostanut esille todellisen yhteiskunnan mätäpaiseen, jonka olemus olisi selvitettävä ja – jos ja kun hänen epäilynsä osoittautuu oikeaksi – myös puhkaistava. Nähtäväksi jää, pystyykö Huhtasaari ja hänen puolueensa ohittamaan poliittisessa keskustelussa nyt nähdyt pääasian ohittamisyritykset ja siirtämään huomion opetussuunnitelman edellyttämän poliittisen neutraaliuden toteutumiseen.

      Omalta osaltani toivon hänen onnistuvan, koska lasten kasvatus on yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimmistä asioista – eikä sen saa antaa korruptoitua minkään väristen poliittisten intohimojen alttarilla.”

      Valitettavasti on niin ettei Laura voi asialle mitään eikä myöskään koko persuporukka koska he eivät ole tehneet pesäeroa sionismiin joka on kaiken perimmäinen syy. He eivät ole selkeästi sanoutunet irti maata mädättävästä sionistisista eu-byrokraateista eivätkä nato-eliitistä. e eivät näytä ymmrätävän kuka todellisuudessa EU:ta ja myös omaa maatamme johtaa USA:n mallin mukaan.
      Ellei globaalikommunismia ajavaa sionismia ja sen yhdessä nwo-mafian kanssa suorittamia tuhoisia kulttuurimarxistisia toimia ja niiden vaikutuksia länsimaiseen kulttuuriin saada katkaistua ei mikään muutu. Muuta reseptiä ei ole.
      Kummastuttaa miksei professori ole nostanut tätä blogissaan esiin?
      http://beta.oikeamedia.com/o1-84505

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. Suomessahan on erikseen omat koulut Suomen-Ruotsalaisille joiden kulut per oppilas jotain viisinkertaiset. =)

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. On kuulemma putinismia, jos raportoi monikultturiunelmaan uskovan yhteiskunnan kohtaamista ongelmista. Eikä pelkästään putinismia, vaan fasismia, rasismia ja natsismia. Vasurit osaavat kääntää kaiken ylösalaisin, yrittävät laittaa koko maailman pyörimään omien harhaisten unelmiensa ympärillä ja hyökkäävät raivostuneesti kimppuun, jos huomauttaa unelmien harhaisuudesta. Näissä hyökkäyksissään he turvautuvat mitä alhaisimpiin keinoihin, kuten valehteluun, mustamaalaukseen, selkäänpuukotuksiin ja väkivaltaiseen vaientamiseen. Todistusaineistoa vasemmistolaisten sekä typeryydestä että halpamaisuudesta on saatu jo riittävästi ja nyt alkaisi olla johtopäätösten ja vastatoiminnan aika.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Niin no siitähän voikin sitten aivan suoraan syyttää Mv-lehteläisiä ja Suomi Kansa Ensin! liikkeen De Wittiläisiä venäjämielisiä alt-right pellejä ja putinisteja jotka ovat paljon julkisuutta saaneilla sensaatiohakuisilla tempauksillaan onnistuneet pilaamaan ja tekemään kaiken muun maahanmuuttokriittisen liikkeen naurunalaiseksi!Ja nyt nämä ovat vielä lyöttäytyneet yhteistyöhön valtakunnan putinisti Johan Bäckmanin porukoiden kanssa! Onko siis joku ihme että koko liikehdintä on leimautunut Venäjä myönteiseksi putinistilaumaksi!

      View post on imgur.com

      Plusääni(3)Miinusääni(5)
      1. Asianlaitahan on niin että tässä vasemmiston tekemät havainnot osasta kansallismielisten skenestä on kyllä aivan oikein. Katso nyt vaikka mitä tahansa videota De Witin ja Huuhtasen järjestämästä sketsiohjelmasta. Keski-ikäiset äijät ja incelit sekoilevat sekä häiriköivät ympäri päissään käyttäen tuota isänmaallisuutta ja maahanmuuttoa keppihevosenaan.Touhun komediaarvo on täydessä kympissä mutta uskottavuuden kanssa onkin sitten vähän niin ja näin. Eräänlainen putinistinen Kummeli Show.

        Plusääni(2)Miinusääni(3)
      2. Vai väitätkö että esimerkiksi tuon porukan joku hevosenpaskapussilla videolla virkavaltaa uhkaileva mäntti aktivisti edistää millään tavalla keskustelua maahanmuutosta?

        Päinvastoin.

        Sen ja lukemattomilla muilla tuon porukan järjestämillä pelleillyllä onkin tarkoitus mitä ilmeisemmin haitata sitä, tehdä asiallisesta keskustelusta aivan mahdotonta,tukahduttaa se ja liiata koko muun liikkeen maine.Tällainen kontrolloidulle ja maksetulle valeoppositiolle tyypillinen toiminta pelaa nimenomaan eliitin pussiin.

        Plusääni(1)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat