Suojelupoliisi: maahantunkeutujat muodostaneet Suomessa väkivaltaisia verkostoja

Suojelupoliisi piti tänään harvinaisen tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi siirtolaistulvan vaikutuksista Suomen kansalliseen turvallisuuteen. Vapaan maahantulon vuoksi Suomessa on yhä enemmän terroristijärjestöihin kuuluvia ihmisiä.

Myös terrori-iskujen uhka on kasvanut Suomessa maahanmuuton vuoksi. Tiedotustilaisuuden lisäksi Supo julkaisi tänään kaksi kirjallista arviota Suomen turvallisuusuhista (1, 2).

Poliisi joutuu valvomaan jo satoja potentiaalisesti väkivaltaisia maahanmuuttajia Suomessa. Siirtolaistulvan voimistuminen kesän jälkeen on nostanut radikaalisti terrorismiriskiä. Väkivaltaa kannattavat maahanmuuttajat eivät viranomaisarvioiden mukaan ole ”yksinäisiä susia”, vaan he toimivat järjestäytyneesti nyt myös Suomessa.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Supo tahtoi samassa yhteydessä nostaa esille kansallismielisen Suomen Vastarintaliikkeen, joka on kampanjoinut rauhanomaisesti tiedottaakseen suomalaisia maahanmuuttajaväkivallan uhasta. Suojelupoliisin mukaan Vastarintaliike on Suomen suurin ”äärioikeistolainen” uhkatekijä. Lisäksi poliisi valehteli tiedotustilaisuudessa järjestön ”tuoneen julkisuuteen selkeästi laittomia pyrkimyksiä”.

Onko maahanmuuttajaväkivallasta tiedottaminen nyt laitonta toimintaa? Sekä sionistipuolue kristillisdemokraattien että vasemmistoliiton puoluelehdet nostivat Vastarintaliike-maininnan uutistensa pääotsikoksi maahanmuuttajaterrorismin sijaan.

Suojelupoliisin mukaan Vastarintaliikkeen tiedotuskampanja on uhka Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Vastaanottokeskusaiheisia varoitusjulisteita voi ladata liikkeen kotisivuilta: LATAA.
Vastaanottokeskusaiheisia varoitusjulisteita voi ladata Vastarintaliikkeen kotisivuilta: LATAA.

Supon kummallisia äärioikeistokannanottoja selittänee osaksi se, että tiedotustilaisuudessa oli paikalla Kari Harju, joka on julkisesti kertonut kannattavansa ”monikulttuurisuutta”. Suojelupoliisi onkin viime vuosina politisoitunut entisestään, ja ensi vuoden alusta lähtien se tuleekin toimimaan sisäministeriön alaisuudessa.

Lähitulevaisuudessa siintääkin neuvostoliittotyylinen poliittinen ajatuspoliisi. Sisäministeriön mukaan esimerkiksi ”holokaustin” kyseenalaistaminen on ”väkivaltaista ääriajattelua”.

Äärivasemmiston väkivallan Supo mainitsee vain ohimennen:

”Myös anarkistit ovat viime aikoina osallistuneet rasisminvastaisiin mielenosoituksiin, joita on järjestetty vastareaktiona turvapaikkakriittisille protesteille […] kahden ideologisen ääripään osallistuminen niihin saattaa kärjistää vastakkainasettelua ja johtaa yhteenottoihin.”

Jostain syystä Supo ei mainitse sitä, että äärivasemmisto on pahoinpidellyt jo useita naisia sekä aivovammaisen miehen syksyn mielenosoituksissa (1, 2). Poliisi on katsonut pahoinpitelyitä kuitenkin sivusta eikä ole ottanut ketään kiinni, vaikka väkivaltaisuudet on videoitu. Poliittinen poliisi on jo täällä.


Video: Tampereen pahoinpitely.

Video: Turun pahoinpitely.

 

Lue myös: Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset

6 kommenttia

  1. Minun puolesta saa mamut raiskata ja ryövätä sen minkä ehtii se on paras tapa herättää suomen kansa eikä mennä häröilemään suomen kansan on itse ansaittava vapautensa eikä odottaa että sen joku ryhmä tekee heidän puolestaan.

    Plusääni(20)Miinusääni(5)
  2. Suomen päättäjät ovat sodassa omaa kansaa vastaan. Sodassa. Ilman lepertelyä. Mitä muuta on islamin vyöryttäminen ja tukikohtien hajasijoittaminen Suomeen, minne on sijoitettu satoja sotilaskoulutuksen saaneita ja julmiin veritekoihin syyllistyneitä. SPR:n vastaanottokeskukset ovat vihakeskuksia. Suuri osa näistä matuista kuuluisi olla lukkojen takana! Ei kuljeksimassa Suomessa vaanimassa pikkutyttöjä. He ovat Suomen viranomaisten erityissuojeluksessa!

    EU on sodassa Euroopan kansallisvaltioita vastaan. Meidän suomalaisten on nyt otettava esimerkkiä niistä johtajista Euroopassa jotka toimivat tässä tilanteessa ainoalla oikealla tavalla. Laittamalla rajat kiinni! Suojelemalla omaa maata ja kansaa! Unkarin Viktor Orban Suomen valtionpäämieheksi!

    Suomen Poliisi on mädätetty.

    SUPO:n Kari Harju, KRP:n Thomas Elfgren, Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha, Itä-Uudenmaan apulaispoliisipäällikkö Pekka Partanen sekä lukuisat muut poliisijohdon edustajat ovat suvakkimokuttajia, mädättäjiä pahimmasta päästä.

    http://markusjansson.blogspot.fi/2015/03/dhimmiytynyt-apulaispoliisipaallikko.html

    KRP-johtaja osallistui homoavioliittokeskusteluun siteeraamalla terroristia

    http://mvlehti.net/2015/11/02/poliisi-politikoi-poliisin-virallisella-sivulla-monikulttuurin-puolesta/

    Suomen ylin valtiojohto pääministeriä ja presidenttiä myöten ovat maanpettureita. Linnan booliin on tänä vuonna lorautettu keltaista. Sehän sopii, koska nämä isänmaata halveksivat juovat silloin omaa litkuansa.

    Kunniamerkkejä ja ylennyksiä satelee taas maata myyville isänmaan pettureille. Liput puolitankoon 6.12

    Ja Suomen tyhmä ja hyväksikäytetty kansa tarrautuu ruutujen ääreen ihailemaan omia selkään puukottajia.

    Ehkä he tosiaan ovat ansainneet sen mitä nyt saavat?

    Plusääni(18)Miinusääni(1)
  3. Voi olla mahdollista, että Supo käyttää nyt yksinkertaista psykologista kikkaa, eli kaksoismerkitystä.

    Tuodaan matujen mahdollinen järjestäytyminen sotilaallisesti esiin, ja samalla tämä ”äärioikeisto”.

    Johtopäätös: mitä voit tehdä, vasemmalla paha, oikalla paha, eli ole passiivinen ja anna kaiken tapahtua.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)
    1. Kovastihan on mainostettu viime aikoina kaikin tavoin ajatusta, että kansalaisia pitäisi voida vakoilla perustuslain vastaisesti oikein kunnolla. Sähköpostit ja kaikki dataliikenne seurantaan massiivisesti. Nyt tietenkin kaikki punaniskatkin vaativat suorastaan lisää valtuuksia poliisille. Tätähän persut ovat aina vaatineet terrorismin torjumiseksi. He ovatinnokkaimmin olleet uuden urkintalakihankkeen kannalla. Tietenkin sitä ajetaan kuin käämettä pyssyyn EU-eliitin toimesta. Sieltähän kaikki tulee tai siis sen välityksellä juutalaisseliitiltä.

      Vastaavasti halutaan kieltää SVL ja paljon muuta. Käytännössä kaikki persuja radikaalimpi ja vielä enemmän. Persut tätäkin hanketta ajamassa kivaimmin. Israelin ja pankkiirien lakeija ja huijjaus kun ovat.

      Plusääni(8)Miinusääni(1)
  4. ”Kunniamerkkejä ja ylennyksiä satelee taas maata myyville isänmaan pettureille. Liput puolitankoon 6.12”

    Itse Rukoilen Jumalaa joka on luvannut kuulla kurjaa ja sorrettua kansaa.
    Ja USKON että Jumala on kuullut, Toivon että saan Jumalan vastuaksen ENNEN 6.12.2015.
    ja KATSO minä tulen!

    2. Moos. 19:9 Niin Herra sanoi Moosekselle: ”Katso, minä tulen sinun tykösi paksussa pilvessä, että kansa kuulisi, kun minä puhun sinun kanssasi, ja uskoisi myös sinua ainiaan”. Ja Mooses ilmoitti Herralle kansan vastauksen.

    ”Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.

    25 Ja sinä saastutettu, jumalaton, sinä Israelin ruhtinas, jonka päivä on silloin tullut, kun syntivelka on loppumäärässään!

    30 Pane se tuppeensa takaisin. Paikassa, jossa olet luotu, synnyinmaassasi, minä tahdon sinut tuomita.

    Plusääni(5)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat