Sukupuolineutraali avioliitto rikkoo lapsen oikeuksia

Julkaisemme Petri Paavolan artikkelin kulttuurimarxistien vaatimasta ”sukupuolineutraalista” eli biologisen todellisuuden kiistävästä avioliittolaista. Alkuperäinen artikkeli on luettavissa täällä. Lue Paavolan edellinen artikkeli täältä.

Magneettimedia ei tahdo artikkelilla loukata mitään ihmisryhmää tai väittää, että kaikki homoseksuaalit ovat tietynlaisia. Artikkelissa esitetyt tutkimukset ja tapaukset kuitenkin osoittavat, että on monia hyviä syitä vastustaa ”sukupuolineutraalia” avioliittolakia sekä lakia kannattaneiden ihmisten vaalimaa elämäntapaa. Muistutamme, että Suomessakin homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi 1980-luvulle asti.

* * *

Ylen aamutv:ssa 21.7. 2015 aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen ja Setan hallituksen puheenjohtaja Panu Mäenpää keskustelivat sukupuolineutraalista avioliitosta. Kun katsoin heidän keskusteluaan, niin siitä nousi esille sellainen ajatus, että harvempi ihminen ihan oikeasti ymmärtää sen kuinka sukupuolineutraali avioliitto rikkoo lapsen oikeuksia.

Aion tuoda kirjoituksessani esille näkökulmia ja asioita, jotka tuovat esille sen millä tavalla sukupuolineutraali avioliitto rikkoo lapsen oikeuksia ja kuinka sukupuolineutraali avioliitto ei ole tasa-arvokysymys, vaan sen taustalla on pyrkimys heikentää ja romuttaa ikiaikaista perinteistä ja luonnollista perhemallia. Samalla tuon esille sen, mikä on homoliikkeen todellinen päämäärä ja pyrkimys.

 

Avioliitto ja lapsen oikeus

Avioliitto on ollut aikojen alusta asti miehen ja naisen välinen liitto. Avioliiton (pysyvä parisuhde) kautta aviopari saa yhteisiä, eli biologisia jälkeläisiä. Jokaisen lapsen etu ja oikeus on kasvaa ja elää yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa.

Poikkeuksia toki on, sillä avioliiton tai parisuhteen ulkopuolella syntynyt lapsi voi joutua elämään ilman toista vanhempaansa. Avioero voi riistää lapselta miltei kokonaan tai paljolti yhteyden toiseen biologiseen vanhempaansa. Samoin lapselta voi kuolla toinen vanhempi tai molemmat vanhemmat sekä joissakin tapauksissa kun vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsestaan, niin lapsi voidaan ottaa vanhemmilta huostaan. Kuitenkin on selvää, että lähtökohtaisesti jokaisella lapsella tulee olla oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa, äitiin ja isään. Adoptiotapauksissakin lapsen etu olisi perhe, jossa on äiti ja isä.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia sanotaan tasa-arvoiseksi ja yhdenvertaiseksi, mutta sitä se ei ole, koska sen kautta adoptiotapauksissa lapselta riistetään oikeus äitiin ja isään, sillä perinteisen perhemallin rinnalle nostetaan samaa sukupuolta olevat parit, joilla on oikeus adoptoida itselleen lapsi. Tämä tarkoittaa sitä, että kahdesta miehestä tai kahdesta naisesta voi tulla lapsen vanhempia, joka tarkoittaa sitä, että lapselta riistetään oikeus äitiin ja isään.

Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat sanovat sen tuovan tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden kaikille ihmisille. Lapset saavat alkunsa äidistä ja isästä ja siksi äiti ja isä on lapsen perusoikeus. Sukupuolineutraali avioliitto rikkoo lapsen perusoikeutta, koska adoption kautta monelta lapselta tullaan riistämään oikeus äitiin ja isään ja sen sijaan he voivat joutua kasvamaan perheessä, jossa heillä on kaksi isää tai kaksi äitiä.

Sukupuolineutraali avioliitto on aikuisen itsekäs halu, jossa aikuiset ihmiset ajavat itsekkäästi omia etujaan välittämättä siitä mikä on lapsen etu ja oikeus. Kuten aiemmin tuli esille, niin on tietenkin olemassa tilanteita, joissa lapsi joutuu elämään ilman äitiä tai isää, mutta homoseksuaalisissa suhteissa elävät ihmiset tekevät lapsesta harkitusti sekä tietoisesti joko isättömän tai äidittömän, silloin kun he haluavat lapsen itselleen. He riistävät lapselta oikeuden syntyä luonnonjärjestyksen mukaiseen perheeseen, jossa lapsella on äiti ja isä.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia pidetään ihmisoikeuskysymyksenä sekä loukkauksena, jos se ei toteudu. Mielestäni se ei ole ihmisoikeuskysymys eikä loukkaus ketään kohtaan, sillä luonnonjärjestyksen mukaan vain nainen ja mies voivat saada yhteisiä lapsia. Se on ihmisoikeuskysymys sekä loukkaus, jos lapselta tarkoituksenmukaisesti ja tietoisesti riistetään oikeus äitiin ja isään. Tästä puolesta hyvin harva on huolissaan tai taistelee sen puolesta. Itsekkäiden aikuisten maailmassa lapset joutuvat aina kärsimään.

Homoseksuaalista sukupuoli-identiteettiä edustavat ihmiset ovat saaneet vaatimuksillaan aikaan sen, ettei ole enää olemassa perinteistä perhemallia (äiti, isä ja lapset), koska he ovat kokeneet syrjintää sekä eriarvoisuutta. Luonnonjärjestys ja biologia ei harjoita syrjintää ja eriarvoisuutta, sillä se asettaa jokaisen omalle paikalleen, josta voidaan käyttää nimitystä luonnollinen ja oikeudenmukainen järjestys. On oikein, luonnollista ja oikeudenmukaista, että lapsella on äiti ja isä. Oikeudenmukaisen luonnonjärjestyksen mukaan lasta ja hänen oikeuksiaan syrjitään sekä hänet asetetaan eriarvoiseen asemaan koskien luonnonjärjestystä ja biologiaa silloin kun häneltä riistetään oikeus äitiin tai isään.

Itse asiassa luonnonjärjestys ja biologia määrittelee lapsen oikeuden äitiin ja isään. Tämän takia homoseksualistien vaatimukset adoptoida lapsia on loukkaus ja syrjintä lapsen perusoikeutta kohtaan, joka asettaa lapsen eriarvoiseen asemaan koskien luonnonjärjestystä ja biologiaa.

Sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisen jälkeen homoseksuaalien vaatimukset voivat ja hyvin mahdollisesti tulevat lisääntymään. Yksi tällainen vaatimus voi olla se, ettei enää saa sanoa ihanneperheen muodostuvan äidistä, isästä ja heidän biologisista jälkeläisistään. Voi olla, että tulevaisuudessa biologisen perhemallin (äiti, isä ja biologiset jälkeläiset) sanominen ihanneperheeksi ”kriminalisoidaan”, koska homoseksuaalit haluavat ”tasa-arvoa”, joka määritellään heidän arvomaailman mukaisesti – ei enää siten, miten luonnonjärjestys ja biologia määrittelevät asioita.

Sukupuolineutraalin avioliittolain mukaisessa maailmassa ei haluta puhua enää biologisista vanhemmista, eikä se ole enää normi, sillä sen tulee korvaamaan käsite ”lailla hyväksytty vanhemmuus”, josta voidaan käyttää myös käsitettä sukupuolineutraali vanhemmuus. ”Kriminalisoinnilla” tarkoitan sitä, että sukupuolineutraalin avioliittomallin tulisi olla ihanneperhe, ei äidin, isän ja lapsen perhemalli, koska se loukkaa homoseksuaalien arvoja.

Olen seurannut Suomessa ja maailmassa käytävää homoseksualistien ”tasa-arvo-” ja ”eriarvoisuus”-kampanjaa noin 20 vuoden ajan, jonka päämäärä ei ole suinkaan tasa-arvo, vaan oman arvomaailman kautta perinteisen perhemallin romahduttaminen sekä yhteiskunnan käsitysten muuttaminen vastaamaan homoseksuaalien arvomaailmaa. Tämän he tekevät ”tasa-arvo”-vaatimuksen sekä ”eriarvoisuuden” toitottamisen nimissä. He puhuvat tasa-arvosta ja ettei ketään saisi syrjiä tai asettaa eriarvoiseen asemaan, mutta he itse asettavat lapsen eriarvoiseen asemaan adoptiovaatimuksen kautta, koska he riistävät lapselta oikeuden äitiin ja isään.

Adoptiolapsi on syytön siihen, että hän on menettänyt biologiset vanhempansa (äidin ja isän). Vanhempien menettäminen on raju ja tuskallinen kokemus lapsen sydämessä. Tällaisen menetyksen jälkeen kaikkein paras ja luonnollista järjestystä ja biologiaa lähinnä oleva vaihto-ehto olisi adoptio perheeseen, jossa on äiti ja isä. Sukupuolineutraali avioliitto riistää tämän lapsen perusoikeuden. Sukupuolineutraali avioliitto on kuin yhteiskunnallinen koe, jonka kautta moni adoptio-lapsi tulee menettämään perusoikeutensa elää ja kasvaa kodissa yhdessä häntä rakastavien äidin ja isän kanssa.

 

Orpolapsen todistus

Benoît Talleu on 17-vuotias, joka adoptoitiin Vietnamista lapsena Ranskaan. Hän taistelee homoseksuaalien adoptiota vastaan, koska kukaan ei ajattele adoptoituja lapsia. Benoît sanoi, että jos adoptoidulta lapselta kysyttäisiin mitä hän haluaa, niin vastaus olisi yksi äiti ja yksi isä. Benoît sanoi orpolapsen haaveilevan hänen tulevista vanhemmistaan. Hänen mukaansa tämä ajatus nousee syvältä hänen olemuksestaan, halusta äitiin ja isään. Benoîtin mukaan orpolapsen toiveen tulee olla ensimmäinen huomioonotettava asia. Hänen mukaansa orpolapselle kuuluisi adoption kautta oikeus äitiin ja isään (kasvatusvanhemmat).

Benoîtin mukaan on kyse tarpeen ja haluamisen erosta. Orpo tarvitsee isän ja äidin. Pari haluaa lapsen. Benoît sanoo, että hän jättää ihmisten valittavaksi kumpi on tärkeämpää tarve vai haluaminen. Benoîtin mielestä homoparien oikeus adoptoida orpolapsi on petos, sillä se pettää biologisen luottamuksemme. Benoîtin mielestä orpo tarvitsee äidin ja isän. Benoîtin tunnuslause on: ”Kaikki syntyvät miehestä ja naisesta, miehen ja naisen tulee suorittaa adoptio.”

Benoît sanoo ihmisten sanovan, että lapsen on parempi elää homoparin luona kuin orpokodissa. Benoît sanoo, että kuulkaa mitä minä sanon tuollaisesta väitteestä: Tällainen lausunto haiskahtaa epärehelliseltä, sillä kymmenettuhannet heteroparit haluaisivat adoptoida meidät.

Benoît sanoo, että homopari saattaa olla hyvinkin rakastavaisia, eikä hän kiellä sitä, mutta orpolapsen tarve äitiin ja isään ei muutu koskaan. Benoîtin mukaan homoparien avioliitto ja adoptio on itsekkyyttä, sillä lain tulee suojella kaikkein heikompia, koska äidit ja isät ovat olemassa lapsia varten.

Benoît Talleun ajatukset kertovat sen kuinka lapsen etujen tulisi olla adoptioasioissa kaikkein tärkein kriteeri. Lapsen oikeuden tulee olla aina etusijalla ja lapsella tulisi olla oikeus itse saada valita ja päättää haluaako hän adoption kautta kasvatusvanhemmikseen äidin ja isän vai kaksi äitiä tai kaksi isää. Jos lapsi on vielä niin pieni ettei hän kykene sitä päätöstä tekemään itse, niin on lapsen edun mukaista, että hän saa adoption kautta äidin ja isän, sillä onhan se luonnonjärjestyksen mukaista.

Benoît Talleun kokemukset todistavat sen, että orpolapsen suurin kaipaus, tarve ja halu olisi päästä adoption kautta perheeseen, jossa hänellä on äiti ja isä. On julmaa ja vastuutonta riistää lapselta oikeus äitiin ja isään, sillä äidit ja isät ovat olemassa lapsia varten.

 

Homoaktivistien suunnitelma ja päämäärä

Minulla ei ole sydämessäni minkäänlaista homofobiaa tai halua syrjiä homoseksuaaleja, vaan puhun ja kirjoitan siitä mitä olen nähnyt ja mitä on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana kun homoseksuaalien vaatimukset ovat alkaneet toteutua. Tuon esille muutamia negatiivisia asioita, joita homoseksualistien ”tasa-arvo”-vaatimus on saanut aikaan ja tulee saamaan aikaan.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on homoaktivisteille vain välitavoite. Aikoinaan samaa sukupuolta oleville parille suunniteltiin rekisteröityä parisuhdetta. Monet rekisteröityä parisuhdetta kannattavat homoseksuaalit sanoivat, ettei avioliittoa tarvita, sillä rekisteröity parisuhde riittää. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kun rekisteröity parisuhde hyväksyttiin, niin seuraava askel oli sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen. Avioliittokäsite pyritään poistamaan laista, jonka korvaa sukupuolineutraali avioliitto. Pyrkimys tulla kieltämään heteroseksuaalisuuteen perustuva valinta koskien uskonnollisten yhteisöjen työntekijävalintoja. Uskonnollisten yhteisöjen on palkattava homoseksuaalisia työntekijöitä ja heteroseksuaalisuus ainoana parisuhdemallina tullaan kieltämään, jonka korvaa sukupuolineutraali parisuhdemalli. Strategiaan kuuluu se, että askel kerrallaan pyritään muuttamaan yhteiskunnan rakenteita toimimaan homoseksuaalisen, transsukupuolisuuden jne. arvojen pohjalta, jossa luonnottomasta pyritään tekemään ”luonnollista”. Suunnitelmaan kuuluu myös viharikoksen lain asettaminen, jonka mukaan homouden sanominen synniksi, vääräksi tai luonnottomaksi jne. tulee olemaan rangaistava viharikos.

Yhdenvertaiseen yhteiskuntaan kuuluu oikeus pidättäytyä tietyistä asioista omantunnonsyistä. Sukupuolineutraali avioliitto tulee johtamaan siihen, ettei ihmisillä ole enää vapautta vedota omantunnonsyihin, sillä kaikkien ihmisten pitää hyväksyä homoseksuaalisuuden ja sukupuolineutraali avioliiton mukanaan tuomat asiat, vaikka ne ovat vastoin heidän arvomaailmaansa. Omantunnonvapaus tulee poistumaan, eikä kenelläkään tule olemaan oikeutta harjoittaa vapaasti omantunnon ääntä, jos se ei ole samassa linjassa homoseksuaalien tavoitteiden ja päämäärien kanssa.

Amerikassa eri osavaltioissa laki pakottaa kaikki ihmiset hyväksymään homoseksuaalisuuden sekä sitä seuraavat ilmiöt (adoptio jne.). Oikeuslaitos radikalisoituu ja muuttuu hyökkääväksi ja poliitikot sulkevat peloissaan suunsa ja kun homoliitot tulevat hyväksytyiksi, muutkin luonnottoman seksuaalisen käyttäytymisen raja-aidat tulevat kaatumaan. Puhutaan kansalaisoikeuksista ja tasa-arvosta, mutta samaan aikaan monet todelliset kansalaisoikeudet alkavat kadota ja perinteisten arvojen kannattajista tehdään lain edessä kakkosluokan kansalaisia. Sukupuolineutraalin avioliiton ajamisessa on tosiasiassa kyse siitä, että sillä haetaan homoseksuaalisuudelle julkista hyväksyntää ja kansalaiset pakotetaan hyväksymään se vastoin tahtoaan, samoin kuin koko sosiaalinen ja poliittinen järjestelmä ja liike-elämä.

Kun homoavioliitot laillistetaan, niin vanhempien tahtoa ei enää kunnioiteta adoptiotapauksissa. Yhdenvertaisuus ei toteudu, koska homoseksuaalisuuden hyväksyminen jyrää allensa jokaisen tahon, joka ei sitä hyväksy. Massachusettsin syntymätodistukset on uudistettu. Niissä ei enää lue äiti ja isä, vaan äiti / vanhempi 1 ja isä / vanhempi 2. Syntymätodistukseen voidaan merkitä lapsen vanhemmiksi kaksi miestä tai kaksi naista. Adoptoiva homopari voi jälkikäteen muuttaa lapsen syntymätodistuksen. Adoptiojärjestöt ovat ilmoittaneet, että nykyisin yli 40 % adoptiosta tapahtuu homopareille. Epävirallisten tietojen mukaan monet adoptiojärjestöt ovat alkaneet suosia homopareja heteroparien kustannuksella, ja vielä suurempia muutoksia on luvassa.

Mitä on tulossa? Tällä hetkellä kuuma aihe Massachusettsissa on seksuaalisten rajojen ylittäminen ja rajoja ylitettiin joka suuntaan. Moniavioisuus ei ole enää eksoottinen ilmiö, vaan sitä ajetaan läpi kaikkialla. Havaijin kuvernööri myönsi äskettäin, että jos homoavioliitot hyväksytään Havaijilla, homoliikkeen seuraava veto on todennäköisesti oikeusjuttu moniavioisuuden puolesta. Massachusettsissa homoliike pyrkii myös arkipäiväistämään sadomasokismin. Lähes jokaisessa Gay Pride -kulkueessa on nykyään osuus, jossa esitellään nahka-asuja ja väkivaltaista seksiä. Transvetismi oli vielä vähän aikaa sitten marginaali-ilmiö. Mutta nyt hallituksen ylintä johtoa myöten suitsutetaan ”transihmisten oikeuksia” ajavaa kansanliikettä. Enää ei riitä, että miehet pukeutuvat naisiksi. Nyt he hakeutuvat hoitoihin ”näyttääkseen” naisilta ja marssivat kaduilla transihmisten oikeuksien puolesta. Jatkuvasti kuitenkin törmäämme siihen, että liikkeen pääkohde ovat lapset.

Hollanti 19.12.2000 hyväksyi homo- ja lesboavioliitot adoptio-oikeuksineen. Kun tämä askel oli otettu, niin homoliikkeen vaikutuksesta otettiin seuraavia askeleita. Vuonna 2006 Hollannin oikeusistuin päätti ettei pedofiilien muodostaman puolueen toimintaa voi kieltää lailla. Veljellisen rakkauden vapauden ja monimuotoisuuden puolueen (PNVD) tavoitteena on muun muassa alentaa alaikäisyyden rajaa seksuaalisuhteissa kuudestatoista kahteentoista ikävuoteen sekä laillistaa lapsipornografia ja eläimiin sekaantuminen.

Homoaktivistien suunnitelma tulee esille Marshall K. Kirk ja Erastes Pill Guide lehden artikkelista ”The Overhauling of Straight America” (marraskuu 1987). Tätä artikkelia pidetään homoseksuaalisen liikkeen ”raamattuna”. Artikkeli tuo esille kuuden askeleen strategian kuinka toteutetaan propagandakampanja, jossa oma agenda tehdään hyväksytyksi ja toisinajattelijat pyritään tuhomaan leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi sekä pahoiksi ihmisiksi. Artikkelin kuusi askelta ovat:

  1. Puhu homoudesta äänekkäästi ja niin usein kuin mahdollista
  2. Esitä homot uhreina, ei aggressiivisina hyökkääjinä
  3. Anna myötämielisille perusteita
  4. Esitä homot hyvinä
  5. Esitä vastustajat pahoina
  6. Rahoita kampanjaa

Homoaktivistien (ei tietenkään kaikkien) päämäärä on kiero ja törkeä, sillä se haluaa esittää homoutta vastustavat ihmiset pahoina ihmisinä, jotka tulee tuhota leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi ihmisiksi. Homoliike ei ole tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä liike, koska sen keinot saavuttaa hyväksyntä omille arvoilleen on muita ihmisiä leimaava ja syrjivä. Jos joku puhuu yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta, mutta pyrkii esittämään toisinajattelijat pahoina ihmisinä, jotka tulee tuhota leimaamalla heidät suvaitsemattomiksi ihmisiksi, niin tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vaativa ihminen ei edusta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, vaan ilkeyttä ja pahuutta, joka haluaa riistää muilta omantunnon vapauden sekä tehdä heistä kakkosluokan kansalaisia, joka tarkoittaa samaa asiaa kuin asettaa heidät eriarvoiseen asemaan uskonsa tai mielipiteidensä takia.

Radikaali homoaktivismi ei ole suvaitseva vaan häikäilemätön liike, joka haluaa tuhota kaikki, jotka eivät hyväksy heidän arvojaan. Radikaali homoaktivismi ei edistä tasa-arvoa, vaan se haluaa muuttaa maailman heidän arvomaailmansa mukaiseksi ja tämän päämäärän ja tavoitteen toteutumiseksi he ovat valmiita tuhoamaan toisinajattelijat. Sukupuolineutraalin avioliiton mukainen maailma tulee olemaan ihmisiä syrjivä maailma, jossa lapsen oikeus äitiin ja isään rikotaan sekä toisinajattelijat pyritään tuhoamaan.

Kannattaa miettiä tarkkaan millaisessa maailmassa haluamme elää. Todellinen tasa-arvo toteutuu vain silloin kun elämä ja asiat noudattavat luonnonjärjestyksen ja biologian oikeudenmukaista järjestystä. Moni homoaktivisti sanoo, että maailma muuttuu ja kehittyy, jonka seurauksena opitaan uudet arvot kuten esimerkiksi sukupuolineutraali avioliitto.

Maailma voi muuttua ja kehittyä, mutta aina kehitys ja muutos ei ole positiivista, vaan voi olla myös negatiivista. Sukupuolineutraali avioliitto ja homoaktivistien mukainen ja ajama muutos ja kehitys on kehitystä huonompaan suuntaan. Luonnottomuus tuhoaa yhteiskunnan eikä tuo todellista tasa-arvoa, sillä luonnottomuus ajaa itsekästä halua, jossa se haluaa pakottaa kaikki ihmiset hyväksymään luonnottomuuden. On biologinen ja muuttumaton tosiasia, että vain naisen ja miehen rakkauden hedelmän kautta lapsia syntyy maailmaan. On julmaa ja vastuutonta, jos oman itsekkyyden takia riistetään lapselta oikeus äitiin ja isään, sillä äidit ja isät ovat olemassa lapsia varten.

 

Petri Paavola

17 kommenttia

  1. Jaaha, TAAS Petri Paavola pelkää, että sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena hän pamahtaa itsekin ihan homoksi.

    Plusääni(10)Miinusääni(25)
  2. Paavola on nuoren maan kreationisti ja illuminaateista höpöttävä salaliittoteoreetikko. Siis luotettava lähde magneettimedialaisten silmissä.

    Plusääni(12)Miinusääni(15)
    1. Totta. Paavola on hihhuli, joten luulisi, että islaminuskoa PELKÄÄVÄT rasistit vastustaisivat myös Paavolan uskonnollista hihhulointia. Mutta ei, valkonaamaiset kristityt ovat rasistien mielestä järkiporukkaa…

      Plusääni(8)Miinusääni(3)
  3. http://www.kotipetripaavola.com/homoliikkeenparjauskampanja.html

    Joseph Goebbels oli suuri natsien propagandapäällikkö ja suunnittelija. Hän sanoi: ”Kerro valhe, kerro suuri valhe, toista se tarpeeksi usein, ja monet ihmiset tulevat uskomaan siihen”.  Homoliikkeen kolme suurta valhetta ovat: Homoseksuaalisuus on geneettinen ja synnynnäinen ominaisuus, homo ei voi muuttua heteroksi ja homojen oikeudet ovat osaksi ihmisoikeusasia.

    Synnynnäinen ominaisuus ohjaa ihmisen elämää, käyttäytymistä ja valintoja. Homoliike sanoo homojen olevan automaattisesti ohjattuja harjoittamaan homoseksuaalisuutta synnynnäisen ominaisuuden kautta. Kuten on aikaisemmin tullut esille luvuissa homous ei ole synnynnäinen ominaisuus ja homouden syntymisen syyt, niin homous syntyy tiettyjen haitallisten ja negatiivisten tekijöiden kautta, jonka seurauksena ihminen valitsee ja oppii homoseksuaalisen käyttäytymisen ja identiteetin. Kaksostutkimukset ovat osoittaneet ettei homous ole synnynnäinen ominaisuus. Väite että homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus on ensimmäinen homoliikkeen suurista valheista.

    Charles W. Socarides (M.D., President of the National Association for Research and Therapy of Homosexuality (NARTH) and a clinical professor of psychiatry at Albert Einstein College of Medicine) on sanonut, että yksi kolmesta hänen entisistä homoseksuaali asiakkaistaan on hylännyt homoseksuaalisuuden ja he ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsia yhdessä vaimonsa kanssa. Raamattuun uskovien piireissä on paljon entisiä homoja, jotka ovat hylänneet homoseksuaalisuuden ja tulleet heteroiksi, osa heistä on mennyt naimisiin naisen kanssa ja heillä on lapsia. Väite joka sanoo ettei homoseksuaali voi muuttua heteroksi on homoliikkeen toinen valhe. Tämä tulee selkeästi esille edellä olevien esimerkkien kautta.

    Kun ihminen syntyy, niin hänen sisällään olevat geenit määrittävät hänen rotunsa ja sukupuolensa. Homoseksuaalisuus on käytösmalli, joka syntyy tiettyjen haitallisten ja negatiivisten tekijöiden kautta, jonka seurauksena ihminen valitsee ja oppii homoseksuaalisen käyttäytymisen ja identiteetin. Homoseksuaalisuus ei ole homojen esittämän ihmisoikeuden peruste, jonka mukaan homo syntyy homoksi ja siksi se olisi ihmisoikeus kysymys, että hän saisi harjoittaa synnynnäistä taipumustaan. Kuten on tullut esille monta kertaa, niin homoseksuaalisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus. Täten väite joka sanoo homouden olevan ihmisoikeuskysymys synnynnäisen ominaisuuden tähden on homoliikkeen kolmas suuri valhe. 

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
    1. Paavola on hyvä esimerkki henkiöstä, joka jakaa totuuden sanomaa, mutta sujauttaa joukkoon petollisia valheita, joita ei pyri edes oikaisemaan, vaikka faktuaalista vastinetta väitteillensä on olemassa. Hän on siis käärme ja eksyttäjä. Paavolan usko on erittäin kyseenalainen, sillä hän ei kykene pitäytymään totuudessa. Raamattu nimenomaan kehottaa pysymään totuudessa loppuun saakka.

      Paavola lähtee samaan kelkkaan saatanallisten eksyttäjien kanssa, kertoessaan petoksellisia, röyhkeitä valheita natsisaksasta ja heidän ”hirmuteoista”. Hän myös nielee holohoaxin syötteineen päivineen. Saatanallinen valhe alusta loppuun, jolla on lypsetty tähtitieteellisiä summia ”uhrikansalle”, eli siitä on tehty röyhkeää bisnestä. Tämän valheen päällä myös nykyinen juutalainen valta lepää.

      ”Kerro valhe, kerro suuri valhe, toista se tarpeeksi usein, ja monet ihmiset tulevat uskomaan siihen”. Tämä siteeraus ei ole autenttinen. Se on väärennös. Sitäpaitsi, mikäli Goebbels olisi sanonut näin, niin hän olisi kohdistanut sen nimenomaan juutalaisiin – he toimivat näin. Goebbels oli totuudellinen propagandisti ja hän vihasi valehtelua. Hän nimenomaan täsmensi, että propagandan tulee olla täsmällistä ja totuudenmukaista.

      1941, Goebbels viitaten Winston Churchillin isoon valheen tekniikkaan:

      ”One should not as a rule reveal one’s secrets, since one does not know if and when one may need them again. The essential English leadership secret does not depend on particular intelligence. Rather, it depends on a remarkably stupid thick-headedness. The English follow the principle that when one lies, one should lie big, and stick to it. They keep up their lies, even at the risk of looking ridiculous.” (http://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/goeb29.htm)

      Nürnberg 1934:

      ”All propaganda has a direction. The quality of this direction determines whether propaganda has a positive or negative effect. Good propaganda does not need to lie, indeed it may not lie. It has no reason to fear the truth. It is a mistake to believe that the people cannot take the truth. They can. It is only a matter of presenting the truth to people in a way that they will be able to understand. A propaganda that lies proves that it has a bad cause. It cannot be successful in the long run. A good propaganda will always come along that serves a good cause. But propaganda is still necessary if a good cause is to succeed. A good idea does not win simply because it is good. It must be presented properly if it is to win. The combination makes for the best propaganda. Such propaganda is successful without being obnoxious. It depends on its nature, not its methods. It works without being noticed. Its goals are inherent in its nature. Since it is almost invisible, it is effective and powerful. A good cause will lose to a bad one if it depends only on its rightness, while the other side uses the methods of influencing the masses. We are, for example, firmly convinced that we fought the war for a good cause, but that was not enough. The world should also have known and seen that our cause was good. However, we lacked the effective means of mass propaganda to make that clear to the world. Marxism certainly did not fight for great ideals. Despite that, in November 1918 it overcame Kaiser, Reich, and the army because it was superior in the art of mass propaganda.” (http://research.calvin.edu/german-propaganda-archive/goeb59.htm)

      Totuus on myrkkyä kieroille käärmeille. Paavolan antisemitismi syytökset saa myös loppua. On aivan absurdia ja saatanallista valehdella, että totuuden kertomisen taustalla piilee juutalaisten kansanmurha (Magneettimedia ei ole tietääkseni kertaakaan kehottanut tappamaan ainuttakaan juutalaista?). Totuuden kertominen ja juutalaisen rikollisuuden paljastaminen nimenomaan pelastaa koko ihmiskunnan saatanan syleilystä (Joh 8:32)! Totuuden kertomiseen kuuluu myös pelastava hengellinen oppi, evankeliumi, joka on Jumalan voima (Room 1:16) annettu meille armosta. Tämän puolen Paavola hallitseekin (osittain, koska ei nähtävästi ymmärrä juutalaiskysymystä), mutta muut valheet saavat loppua, sillä ne estävät totuutta tulemasta esiin.

      Saksan demonisoimisen sijaan Paavola voisi tuoda esiin esim. näitä asioita:

      https://www.youtube.com/watch?v=tlslHXPN2Fo

      https://www.youtube.com/watch?v=GMCOKNCwHmQ

      https://www.youtube.com/watch?v=_NBxv6-vUnE

      Miksi Hitleristä ja sen myötä saksalaisista tuli ns. antisemiittisiä? Nouseeko tämä perusteeton ”viha” tyhjästä, vai onko siihen olemassa voima, joka sen sytyttää?

      https://www.youtube.com/watch?v=y96bmzkJvA8

      Plusääni(9)Miinusääni(1)
        1. Ja juutalaiset trollit täällä vain urheita kirjoittajia solvaavat erityisluvalla näköjään muiden sivustojen tapaan. Jatkuvasti ilman muuta sisältlä viesteissään. Tähänkin tarpeelliseen kommenttiin tuli juutalaisreaktio. Ja Paavola on todellakin feikltä vaikuttava hirvittävä valehtelija ja petkuttaja. Tervaan ja höyheniin ainakin näin henkisessä mielessä joutaa hän

          Plusääni(6)Miinusääni(1)
  4. Montakohan kertaa tässä sanotaan ”lapselta riistetään oikeus äitiin ja isään”? Artikkeli on retorinen, ei esitä perusteluja miksi perheen pitäisi koostua juuri eri sukupuolta olevista vanhemmista ja on silkkaa propagandaa.

    Ja ennen leimaamista: Olen luterilainen ja heteroseksuaali, mutta kaikilla tulee mielestäni olla oikeus rakkauteen ja perheeseen.

    Plusääni(3)Miinusääni(5)
    1. Rakkauteen? Perheeseen?

      Lue:

      ”. . . ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sen tähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niin kuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, VAILLA ymmärrystä, luotettavuutta, RAKKAUTTA ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät” (Room. 1:23-32).

      Siis ”vailla rakkautta”. ”Luterilainen” (todellisuudessa saastainen Jumalan vihaaja, jopa superkrpä hengellisesti ja yhteiskunnallisesti) on väärässä, huijaa. Valehtelee.

      Eikä homoseksuaali halua ”perhettä” vaan ”persettä”! Suomalainen (homo siis) haluaa mennä naimisiin peräsuolen kanssa ja näihin peräsuoli- ja ulosteorgioihin sotkea lapsetkin. Esivallan tulisi tuomita nämä röyhkeät kaiken tuhoajat kuolemaan, kuten raamatunkohta sanoo (”ansainneet kuoleman”).

      Homot siis toteuttavat ”sydämen himoja”, ”häpeällisiä himoja”, ”saastaisuutta”, ”valhetta”, ”kiimaa”, ”villiintymistä”, ”kelvotonta mieltä”, ”pahuutta”, ”murhaa”, ”petosta”, ”panettelua”, ”vihaa Jumalaa kohtaan” jne. ja ovat ansainneet kuoleman. Samoin ne saastaiset kanssakrvät, jotka ”osoittavat hyväksymistä” homoudelle (siis esim. maan johto ja kaikki puolueet, kuten myös lähes koko kansa ja nykyinen luopumuksen kirkkokin).

      Jumala hävittää tämän maan ja kansan, kuten hän hävitti Sodoman ja Gomorran maan tasalle, kasvillisuutta myöten (1. Moos. 19. luku). On toinenkin näkyvä syy, miksi Jumala hävittää tämän maan ja kansan: lastenmurhat aborteissa (”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava”, 1. Moos. 9:6; ”Älä tapa”, viides käsky). Myös yleisen ja julkisen jumalanpilkan ja kristuksenpilkan vuoksi Suomi ja suomalaiset ovat ansainneet kuoleman ja hävityksen jo tässä ajassa (lopullinen julkinen tuomiohan helvettiin tulee viimeisenä päivänä, vaikka epäuskoiset astuvat privaatisti helvettiin jo fyysisen kuolemansa hetkellä).

      Suomalainen on katastrofi. Suomi on katastrofi. Suomalaisuus on katastrofi. Hirvittävä fiasko! Kaikki täällä sikiää perkeleestä, päivä päivältä yhä röyhkeämmällä tavalla.

      Plusääni(6)Miinusääni(3)
        1. Valmis on siis tuomiosi: ”Jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu! Maran ata” (1. Kor. 16:22; maran ata = ”Herramme tulee”); ”heidän (so. Kristuksen ristin vihollisten) loppunsa on kadotus” (Fil. 3:19).

          Nykyisessä tilassasi olet Jumalan kiroama, matkalla kadotukseen. Kuten lähes koko Suomen kansa. Röyhkeästi syljet suustasi julkeaa jumalanpilkkaasi.

          Plusääni(4)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat